Viikko tähän mennessä on kyllä ollut rankin vähään aikaan, nielutulehduksineen ja kerhonaloituksineen. Ei ollut ehkä paras mahdollinen aika aloittaa 12 viikon rääkkiä näin ajankäytön kannalta, mutta fiiliksen kannalta ehdottomasti oli. Mulla on jotenkin niin tyytyväinen olo, kertaakaan en ole luistanut yhdestäkään treenistä, ja tänään kun ohjelmassa oli vain venyttely, on olo jotenkin hassu. Tekee mieli lähteä edes lenkille. Otan kuitenkin rennosti ihan hyvällä omalla tunnolla, huomenna on luvassa taas lenkki, ja maanantaina lihaskuntoa. Sensijaan että treeni olisi vienyt voimia, se on tuonut niitä lisää.
os teitä kiinnostaa kuulla 12 viikon ohjelman edistyksestä, niin kirjoitan siitä mielellään vaikka parin viikon välein, ja voin kertoa ohjelman sisällöstäkin enemmän! Nyt kuitenkin vähän kuulumisia. Zelda voi eilen jo onneksi paremmin, ja tänään on ollut jo ihan entisensä, menevä pieni paketti. Uskallettiin eilisen oireettoman päivän jälkeen nähdä kavereita tänään. Heti aamupäivällä saatiin ihanat Mi ja Leon meille kylään leikkimään, ja herkuttelemaan Min leipomalla kasvispiirakalla ja mun leipomalla mustikkapiirakalla.
Lapset leikkivät niin kivasti yhdessä, ja me rupateltiin aikuisten juttuja siinä sivussa. Teki hyvää nähdä kavereita perjantain kotona öllöttelyn jälkeen. Oton päästyä töistä me suunnattiin vielä lasten kanssa pikapiipahdukselle keskustaan, Zeldan kummisedän läksiäisjuhliin. Reissun jälkeen jäi Tiaralle päällimmäisenä mieleen IFK ja Hifki, joita hänelle kovasti juhlissa opetettiin. Tärkeimmät opetukset ensimmäisenä, vai miten se meni.
Kaksi alinta kuvaa lainattu Mi:ltä <3
Oli ihana käydä keskustassa, käytiin Senaatintorilla ottamassa vähän asukuvia, ja niitä on luvassa huomenna ainakin. Tässä kuitenkin yksi mun lemppari, joka ei kyllä ole asukuva, vaan mun ja Tiaran yhteiskuva.
Viikon yhteinen vapaapäivä tekee varmasti hyvää meille kaikille, ja sen ansiosta nyt onkin hyvä käpertyä peiton alle lämpimään katsomaan jotain leffaa, ja ehkä nukahtaa kesken. Sori Otto! Mutta pointti oli se, että nyt todellakin tekee mieli käpertyä peiton alle lämpimään, tuolla ulkona on ihan oikeasti syksy. Vesisateessa rattaita kohti metroasemaa työnnellessä kylmä tuntui luissa ja ytimissä, ja muisti taas miksi syksyä ei kaipaa koskaan niin paljon kuin kesää. Täällä sisällä sitä sateen piiskaamista ikkunoihin on kuitenkin ihana katsella, voisi vaikka sytyttää pari kynttilää tunnelman luomiseksi, jos sellaisia sattuu vielä kaapeista löytymään viime syksyn jäljiltä.
Ihanaa huomista sunnuntaipäivää kaikille<3 Palailen pian!










































