Perjantaina kun suljin kotioven perässäni, mä jätin kaiken stressin vaatekomeron perimmäiseen nurkkaan, tietokoneen kansi kiinni pöydälle, ja vahingossa myös muistikortin kamerasta kotiin. Jepjep. No, ei se haitannut onneksi. Ensimmäisenä iltana ei paljoa kuvailtukaan, mutta Tukholmasta käytiin sitten ensimmäiseksi ostamassa uusi muistikortti ja sain vihdoin räpsittyä muutamia kuvia, että ei tästä sentään ihan kuvaton postaus tule!

Ensimmäisenä iltana me aloitettiin reissu katsomalla leffaa hytissä. Naurettiin kippurassa komedialle, ja sen jälkeen suunnattiin myöhäisempään buffet-kattaukseen syömään. Oli ihanaa syödä ihan kaikessa rauhassa ja vaan höpötellä kaikkea, vaikka vedettiinkin kauheat överiähkyt ja ruuan jälkeen oli pakko levätä vähän aikaa hytissä, haha! Ihana Vilma oli juuri sopivasti tänä viikonloppuna töissä, ja me piipahdettiin sitten Vilman ja Oton kanssa katsomassa laivan keskiyön show, ja mentiin sen jälkeen vielä käymään laivan yökerhossa tanssimassa. Oli ihan superhauska ilta, kiitos vielä Vilmalle<3

Lauantaiaamuna lähdettiin heti aikaisin aamulla Tukholmaan pyörimään, ja käytiin hakemassa se muistikortti. Tukholmassa oli aika sateinen ja ällö sää, joten ulkona käveleskelyt jäivät kyllä ihan minimiin. Kierrettiin Gallerianin liikkeitä, käveltiin Drottninggatanilla ja ostettiin tytöille tuliaisia. Käytiin me syömässäkin. Tukholmassa oli kauheasti Halloween-asuihin pukeutuneita ihmisiä, ja Drottninggatan oli koristeltukin halloween-teeman mukaisesti isolla kummituksella ja kurpitsalla. Åhlensin edustalla oli jo jouluvalot ja kuuset esillä, ihanaa!

Palattiin laivalle vasta ihan viimetipassa, ja käytiin pyörimässä vielä laivan kaupat kertaalleen ympäri, minkä jälkeen mentiin ravintola Tavolataan syömään. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää, olisin voinut syödä vaan koko illan! Istuttiin ihan kaikessa rauhassa, ja nautittiin hiljaisuudesta. Tavolata on ihanan rauhallinen ravintola verrattuna buffetiin, jossa on menoa ja meininkiä kyllä kerrakseen. Molemmissa on ehdottomasti puolensa, kivaa vaihtelua kuitenkin kun käy kokeilemassa molempia.

Ruuan ja pitkän Tukholmassa pyörimisen jälkeen me oltiin ihan loppu, ja eilinen me vietettiinkin hytissä loikoillen ja leffoja katsellen. Se oli ihan parasta, sai vaan öllöttää ja olla kahdestaan koko illan. Kahdenkeskinen aika tuli niin tarpeeseen, kun koko syksy on ollut yhtä hullunmyllyä. Pienet reissut ja irtiotot arjesta piristävät kyllä ihan hurjasti, ja niiden jälkeen on aina yhtä ihana palata kotiin. Oli ihana nähdä tytöt ja antaa heille tuliaiset, joista riittikin riemua koko päiväksi.

Musta tuntuu että sain tästä minilomasta enemmän voimia kuin mistään pitkään aikaan. Heti kun tultiin kotiin, mä hoidin pari asiaa jotka olen jättänyt viikkokausiksi roikkumaan, ja tuntuu että energiaa on nyt vaikka muille jakaa. Toivottavasti tämä fiilis kestää pitkään! Kiitos rakkaalle Otolle maailman kivoimmasta reissusta, ja mun äidille joka piti tytsyköistä hyvää huolta sillä aikaa kun me rentouduttiin. Ensi viikolla hulina jatkuu taas, mutta perjantaina lähdetäänkin sitten koko perheen kesken laivalle. Tytöt odottavat reissua jo ihan innoissaan, ja kieltämättä ei muakaan harmita yhtään lähteä näin pian uudelleen laivalle pyörimään. Nyt mentiin meidän ehdoilla, viikonloppuna tehdään kaikki sitten ihan niinkuin lapset haluavat.

Huomenna on tulossa postausta uusista ripsipidennyksistäni, ja illemmalla sitten jotain muutakin. Mulla on monta ideaa joita toteutan tässä lähiaikoina, ihana palata blogiarkeen. Ainakin asuja, Tukholman ostoksia ja parit uudet kengät on tulossa esittelyyn, ja vähän syvällisempiäkin aiheita! Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille!<3

Äitiys on tehnyt musta hurjasti itsevarmemman, ulospäinsuuntautuneemman ja onnellisemman. Olen aina ollut ulospäinsuuntautunut kyllä, mutta ennen olin arka. Pelkäsin tekeväni tai sanovani jotain väärää, jos tuon itseäni esille. Ennen epäröin itseäni ja omia kykyjäni, ja ajattelin aina etten ole tarpeeksi hyvä. Nykyään mä tiedän, että mä olen ihan tarpeeksi hyvä. Ansaitsen olla onnellinen, ja saan tavoitella omia unelmiani.

Olen aina antanut anteeksi helposti, myös asioita, joita moni muu ei koskaan voisi antaa anteeksi. Käytännössä olen ollut ihminen, jonka voi puhua ystäväkseen minkä tahansa loukkauksen jälkeen, kunhan vain pyytää anteeksi ja sanoo muutaman kauniin sanan. Olen ollut tilanteissa joissa olen tuntenut itseni arvottomaksi, loukatuksi ja petetyksi, mutta antanut silti kaiken anteeksi. Jatkanut kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Nyt olen tilanteessa, jossa empaattinen minäni vaatisi antamaan anteeksi ja unohtamaan, sanomaan ehkä jotain mukavaa vielä tueksi. Äitiyden myötä mun sisällä herännyt leijonaemo on toista mieltä. Mikäli ainoastaan mua itseäni olisi loukattu, mä varmaan juoksisin antamaan anteeksi ja halaamaan päälle. Mutta kyseessä on mun lisäkseni myös joku muu, joku muu jota suojelen leijonaemon lailla. Edelleen ymmärrän, että kaikki tekevät virheitä, typeriäkin virheitä. Mutta on olemassa myös virheitä, joita ei vaan yksinkertaisesti tehdä, asioita, joita ei vaan sanota.

Tällä hetkellä olen umpikujassa, en tiedä mitä sanoa. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, mitä tahansa sanonkaan. Siitä huolimatta, mä aion nyt olla vahva. Mun ei tarvitse hyvitellä tai yrittää saada toisen oloa paremmaksi, kun en itse ole tehnyt mitään. Mun ei tarvitse uskoa kauniita sanoja tai vakuutteluita, kun todisteet puhuvat puolestaan. Mun ei tarvitse enää olla se kynnysmatto, jota kerta toisensa jälkeen manipuloidaan hyväuskoisena.

On asioita, jotka kuuluvat menneisyyteen, syystä. On myös kauniita muistoja, ihania hetkiä, joita en halua unohtaa. Ne hetket säilyvät mun mielessä aina, ja olen niistä onnellinen ja kiitollinen. Paljon on koettu. Kun mennään tietyn rajan yli, paluuta ei vain enää ole, eikä niitä muistoja voi enää herättää henkiin ja alkaa elää uudelleen. Mä en toivo pahaa, vaikka en sanoisikaan että ”hei se on ihan okei, no big deal”. Mä toivon vaan että virheet opettaisivat.

Menneisyys on hankalaa. Kun on onnellisesti naimisissa, tekee työkseen sitä mitä rakastaa, omaa luotettavan ja välittävän ystäväpiirin ja on kahden ihanan lapsen äiti, sitä ei kauheasti osaa kaivata repäisyä teinidraaman keskiöön. Toisaalta se teki ihan hyvää, herätti mut huomaamaan miten pitkälle on tultu. Mä en halua käsitellä näitä asioita enää. En kuulla, en nähdä, en tietää. En vihaa, mä en vaan enää välitä, ja hyvä niin. Repäisen tämän kirjoituksen myötä irti viimeisetkin omantunnontuskat, mun ei tarvitse välittää. Mustakaan ei välitetty.

En yleensä kirjoita draamasta tai negatiivista tunteista juurikaan. Tämäkin on vain tajunnanvirtaa, asioita joita en tule avaamaan tämän enempää täällä koskaan. Nämä asiat ovat kuitenkin viime päivinä pyörineet mielessä paljon, ja vaikuttaneet ehkä mun kykyyn keskittyä bloggaamiseen. Siksi halusin kirjoittaa tästä. Nyt mulla on hyvä olo. Haikea, mutta hyvä.

Kiitos ja anteeksi. Se siitä arjesta, nyt tulikin jotain vähän vähemmän arkista tähän väliin. Huomenna menen laittamaan ripsipidennykset puolentoistavuoden tauon jälkeen, ja sen jälkeen me juhlitaan Halloweenia vähän etukäteen! Postailen kuitenkin huomenna vielä lauantai-illan asua paremmissa kuvissa, kun lauantaina niitä asukuvia ei ehditty ottamaan. Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille<3

Tänään on vihdoinkin aika arkiruokapostaukselle, jossa ajattelin kertoa vähän meidän ruokavaliosta, ja esitellä muutaman uuden reseptin joita en ennen ole täällä tuonut vielä esille. Aika paljon meillä pyörivät ne samat ruuat viikosta toiseen, mutta yritetään me kokeilla aina kerran-pari viikkoon jotain uuttakin. Yleensä kokeilut sujuvat hyvin, mutta aina joskus käy niin että todetaan yksissä tuumin, että nyt ei ollut kyllä hyvää vaikka kovasti yritettiin. Aina ei vaan natsaa, mutta eihän se haittaa. Se kokeilu on kivointa!

Me syödään arkisin yleensä aamiainen klo 8-9 aikaan, lounas 12 aikaan, välipala 15 aikaan, päivällinen klo 17 ja iltapala lapsilla on klo 19.30. Me isommat syödään sitten ennen nukkumaanmenoa, joskus 21-22 maissa yleensä viimeisen kerran. Pyritään pitämään ruoka-ajat aina säännöllisinä, näin lapsilla pysyy verensokerit tasaisena ja ei tule mitään yliaktiivisuutta tai nälkäväsykiukkua.

Meidän aamu- ja iltapalojen perusjuttuja ovat maustamaton jugurtti, hunaja, sokeriton AXA:n auringonkukan- ja kurpitsansiemen -mysli, tuoreet hedelmät, kuivatut ananasmehulla makeutetut karpalot, ruisleipä, maito, perus vähärasvainen juusto ja broilerinfileeleike. Välillä me herkutellaan, etenkin viikonloppuisin, maustetuilla jugurteilla kuten Ingman Ihana puolukka-madagaskarin vaniljalla, ja joskus ostetaan kuivattuja hedelmiä, vaikka ne ovatkin aika sokerisia.

Mutta uskoisin että sokeriton mysli + kuivatut sokerittomat karpalot + pari teelusikallista sokeroituja kuivattuja hedelmiä, on terveellisempi vaihtoehto kuin desi-pari kokonaan sokeroitua mysliä ja sokeroituja kuivattuja hedelmiä.  Onnea on lähiostarin Punnitse & Säästä, josta on helppo löytää niitä sokeroimattomiakin vaihtoehtoja kuivatuille hedelmille, pähkinöille ja muille. Lempparimysli tosin on ihan perus Cittarin valikoimista. Useimmin me kuitenkin syödään ruikkaria, se vaan on niin hyvää!

Lounasaikaan meillä on melkein aina edellispäivän jämiä, ellei sitten ruokaa ole ollut niin pieni satsi että pitää kehitellä jotain uutta. Silloin mä teen yleensä sitten jotain helppoa, kuten makaronimössöä (tavallista tai broilerijauhelihaa, vihannesjämät kaapista esim. pari porkkanaa, sipulia, valkosipulia, mausteita ja täysjyvämakaronia), itsetehtyjä pinaatti- tai porkkanalettuja, tai munakasta. Iltapäivällä välipala-aikaan syödään hedelmiä ja leipää/jugurttia.

Me yritetään syödä pari kertaa viikossa kalaa, ja muuten aika paljon broileria. Joskus laitetaan myös ihan pelkkää kasvisruokaa kuten avokadopastaa tai niitä pinaattilettuja. Kyllä me syödään punaista lihaakin, mutta  enemmän menee kalaa, kanaa ja kasviksia. Hiilihydraatit pyritään syömään täysjyvänä aina, mutta välillä herkutellaan tuorepastallakin. En jaksa turhasta nipottaa, koska olen sitä mieltä että jos perusruokavalio on kunnossa, se ei haittaa mitään että välillä syö vähän epäterveellisemminkin.

Eli sellainen on meidän perusruokavalio. Mä oon itse allerginen tosi monille hedelmille ja vihanneksille raakana, mikä rajoittaa vähän mun vaihtoehtoja. Porkkana, peruna, omena, päärynä, banaani, kiivi, nektariinit ja moni muu on mulle no-no kypsentämättömänä, mutta olen löytänyt ne omat suosikit. Lempparein kaikista on supermonikäyttöinen avokado. Menee raejuuston ja limepippurin kanssa täydellisesti ruisleivän levitteenä, ja maistuu täyteläiseltä pastassa. Sopii loistavasti myös smoothieen!

Mulle ruuanlaitossa tärkeintä on se, että lapset saavat olla mukana. Tiara kuorii innoissaan hedelmiä ja valkosipulinkynsiä, kattaa pöydän ja asettelee pilkottuja vihanneksia salaattikulhoon. Myös salaatin pesu ja repiminen on kivaa puuhaa. Nuorempi auttaa pöydän kattamisessa oikein innoissaan, ja pian pääsee hänkin jo tekemään enemmän kun taidot karttuvat. Se ei haittaa vaikka jokin asia sujuu vähän hitaammin lasten tekemänä, tekemällähän sitä oppii.

• 1 paketti mausteista makkaraa, esim chorizoa
• kolme porkkanaa
• 1 sipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 prk Mutti basilikatomaattimurskaa (uskokaa mua, kaikki muut murskat jäävät kakkoseksi Mutille)
• 50g grana padanoa raastettuna
• tuoreita yrttejä tai esim välimeren yrttimaustetta
• mustapippuria
• pastaa

Laita pastavesi kiehumaan. Pilko makkarat ja sipulit, raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Ruskista makkarat pannulla, lisää joukkoon vihannekset. Lisää tomaattimurska ja puoli desiä vettä. Keittele sen aikaa kun pastat keittyvät, lisää juusto ja mausteet. Tarjoile grana padano-raasteen kanssa.

• 500g lohta
• 1 iso parsakaali
• 200-300g perunoita
• 1 iso kukkakaali
• 2 sipulia
• 3 valkosipulinkynttä
• mustapippuria
• 1 lime
• suolaa
• 1 prk kevyttä creme fraichea

Laita kala nahkapuoli alaspäin uunivuokaan. Purista päälle limemehua, ja lisää pippuri, suola, sekä hiero kaksi murskattua valkosipulinkynttä pintaan. Vuokaan voi laittaa myös sipulin pilkottuna, sekä purkin ruokakermaa. Paista uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia. Kuori perunat ja laita kiehumaan toisen pilkotun sipulin kanssa. Pilko parsa- ja kukkakaalit. Lisää perunoiden joukkoon kukkakaalit sitten kun keittoaikaa on enää viitisen minuuttia jäljellä, ja keitä samalla parsakaalit pilkotun valkosipulin ja suolan kanssa.

 

• Pohja:
• 2dl ruisjauhoja
• 1dl speltti- tai vehnäjauhoja
• 1/2tl suolaa
• 100g voita
• 2rkl vettä

• Täyte:
• 1litra sieniä
• voita
• 2 sipulia (tai purjoa)
• 1 valkosipulin kynsi
• 3 munaa
• 1prk ruokakermaa
• 200g juustoraastetta
• suolaa
• mustapippuria

 

Sekoita jauhot, suola ja pehmeä voi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja nosta jääkaappiin vartiksi. Esipaista uunin alatasolla 200 asteessa n. 10min.

Puhdista ja pilko sienet. Paista voissa pannulla. Pilko sipulit, ja lisää sienten joukkoon. Sekoita kerma, juusto, munat ja mausteet keskenään. Lisää sienet ja sekoita tasaiseksi. Kaada esipaistetun pohjan päälle ja paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 30-35min.

Sama pohja kuin edellisessä!

• Täyte:
• 150g savuporoa
• 1 paprika
• 1 sipuli
• 1 valkosipulin kynsi
• 3 munaa
• 1 prk creme fraichea
• 1 prk ruokakermaa
• 150g Koskenlaskijamurua
• mustapippuria

Pilko poro, sipulit ja paprika pieneksi. Paista pannulla kunnes sipulit ovat kuullottuneet. Mausta pippurilla. Yhdistä keskenään munat, creme fraiche, ruokakerma ja koskenlaskijamuru. Lisää joukkoon poro-kasvisseos ja sekoita tasaiseksi. Kaada esipaistetun pohjan päälle ja paista uunin alimmalla tasolla n. 30min 200 asteessa.

•  2 kevätsipulia
• 1 ruukku salaattia
• 1 kurkku
• 1 rasia kirsikkatomaatteja
• 2 persimonia
• kourallinen cashewpähkinöitä
• 1 pkt vuohenjuustoa
• öljyä
• hunajaa

Pese ja pilko kaikki vihannekset. Pilko vuohenjuusto, ruskista supernopeasti pannulla jotta ne pehmenevät ja saavat kauniin värin. Ruskista cahshewpähkinät pannulla, öljy-hunajaseoksessa (ruokalusikallinen molempia). Lisää kaikki ainekset kulhoon ja tarjoile hyvän balsamicon kanssa.

Huh! Mun piti jakaa tähän loppuun vielä se Kinderpiirakan ohje, mutta mä oon ollut tulossa kipeäksi koko illan ja nyt alkaa huono olo voittaa siihen malliin että on pakko painua nukkumaan, on tässä istuttukin jo melkein kolme tuntia kirjoittamassa. Otto on tänään jo parempi mutta nyt on sitten mun vuoro sairastua kunnolla, voihan perkele. No kyllä se tästä. Miten me onnistutaankin taas sairastamaan tällä tavalla mukavasti vuorotellen!

 Mukavaa huomista sunnuntaipäivää! Pitäkää peukkuja että mulla olisi aamulla vähemmän hirveä olo!

Millainen teidän arkiruokavalio on? Mitä ruoka-ainetta ilman ette pärjäisi arjessa? Mikä on teidän lemppari arkiruoka? Syöttekö usein lounaaksi jämiä vai ollaanko me ainoita laiskoja? 😀

Aamu alkoi nuorimmaisen neuvolalla ja pienellä shoppailureissulla lähiostarille, kipeä Otto jäi kotiin koisimaan. Saatiin kulumaan tyttöjen kanssa kolmestaan reissuun yli kolme tuntia, älkää kysykö miten. 1,5-vuotisneuvolaan pitää täyttää ainakin täällä pk-seudulla vanhempien sellaisia kyselylomakkeita, joita täytellään myös raskausaikana ja vauva-aikana aina tasaisin väliajoin, ja niin me eilen täyteltiin Oton kanssa.

Ruksitettiin kohtia, ja loppuun sai kirjoittaa omin sanoin arjen voimavaroista, ja arjen haasteista. Kirjoittelin sitten sinne meidän arkilemppareita, niitä kivoja juttuja jotka tekevät arjesta mukavaa ja sujuvaa, ja tietysti sen haasteen myös: ajankäytön. Mukavien arkijuttujen lista oli sellainen nopea rustaus illalla 11 aikaan, muutama asia jotka ensimmäisenä tulivat mieleen. Ruuanlaitto yhdessä, yhteiset puistoreissut,  nukkuminen, lasten hauskat jutut ja uudet taidot,  liikunta, kahdenkeskiset hetket lasten mentyä nukkumaan ja kaikki yhteinen tekeminen. Olisin keksinyt vielä lisää, mutta kohdasta loppui tila kesken vaikka muka yritin kirjoittaa pienellä.

Musta on tosi hyvä että näitä kyselyitä tehdään, sillä ei sitä aina muista arjessa miettiä että ainiin meillä on näin hurjan paljon kaikkea kivaa näissä ihan tavallisissa päivissä. Välillä, etenkin nyt kun Otto on ollut kipeänä koko viikon, ja Zelda sen yhden yön pikaflunssan verran, sitä vaan porskuttaa eteenpäin, että jaksaa seuraavaan päivään. Mulla on paljon töitä, ensi viikolla vielä enemmän, ja tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on se arjen haaste, ajankäyttö. Mutta sitten kun alkaa miettimään sitä listaa, niitä kaikkia kivoja tavallisen arkisia asioita joita kuitenkin ehdittiin tänäänkin tehdä, ihan rauhassa, se ajankäytön murehtiminen tuntuu hölmöltä. Kyllä ne hommatkin tulee aina tehtyä vaikka ei jatkuvasti pyörittäisikään to do -listaa takaraivossa.

Tänään me ollaan ehditty kävellä aamulla rauhassa kirpsakassa ilmassa, ja ihmetellä syksyn ensimmäistä lumisadetta, what! Käytiin neuvolassa toteamassa että kuopus on puolitoistavuotiaana samanpituinen kuin esikoinen kaksivuotiaana. Pyörittiin ostarilla, ostettiin muutamat halloween-koristeet, hiusjuttuja ja tehtiin ruokaostokset marketissa. Kotona syötiin, mä ehdin tehdä töitä Zeldan päiväuniaikaan ja Tiara katsoa suosikkinsa, Risto Räppääjä ja Liukas Lennartin siinä samalla.

Ruuaksi mä kokkasin tortilloja, ja kerkesin treenata ja leikkiä tyttöjen kanssa nukeilla ja barbieilla ennen kuin he menivät iltapalan ja pidemmän muumisadun jälkeen nukkumaan. Meillä oli kuulemma kiva päivä, niin Tiara ainakin sanoi tyytyväisenä hymyillen ennenkuin sanottiin hyvät yöt. Mä oon samaa mieltä, tänään oli ihana, arkinen torstai. Juuri sellainen kuin pitääkin olla! Aikaa ei voi taikoa lisää, mutta voi ottaa kaiken irti siitä ajasta mitä on käytössä, ja välillä saa myös ihan suosiolla luovuttaa ja mennä lasten nukahdettua sohvalle tuijottamaan sarjoja tai lukemaan chicklitiä.

Nyt on se hetki päivästä kun mä voisin viettää hetken sitä omaa aikaa, ennenkuin painun ajoissa pehkuihin, että jaksan aamulla herätä I Love Me -messuille. Hyvää yötä kaikille!

PS: Indiedays Blog Awardseissa voi edelleen äänestää mua Inspiroivin Perheblogi-kategoriassa! Äänestys loppuu sunnuntaina ja silloin loppuvat nämä muistutuksetkin! Kiitos kaikille äänestäneille ja vielä äänestäville<3

Puolitoista vuotta on kulunut siitä päivästä kun meidän kuopus syntyi huhtikuisena lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yllättäen. Miten kummassa siitä voi  olla jo puolitoista vuotta? Tämä aika tuntuu menneen vielä paljon nopeammin, kuin 1,5 vuotta ennen Zeldan syntymää, vaikka kai se aika silloinkin kului ihan yhtä nopeasti. Muutaman viikon kuluttua meidän perhe on täysin uudessa elämänvaiheessa, sillä silloin meidän perheessä ei ensimmäistä kertaa ole yhtäkään alle 1,5-vuotiasta sitten Tiaran syntymän. Meidän perhe ei ole enää vauvaperhe.

Miksi 1,5 vuotta on sitten merkittävä ikä? Mä sanoisin että siksi, koska 1-vuotiaan ja 1,5-vuotiaan taidoissa on ihan mieletön ero. 1-vuotias on vielä vauva, ihan täysi vauva. Ei ehkä sylivauva, mutta vauva kuitenkin, vaikka sanoja osaisikin tai kävelisi. 1,5-vuotias ymmärtää jo asioita. Häneltä voi kysyä asioita, antaa ohjeita ja pyytää viemään sukat pyykkikoriin. 1,5-vuotias leikkii nätisti, pitkiäkin aikoja isosiskon kanssa ja jaksaa jo vähän keskittyä.

1,5 vuotta on aivan loistava ikä. Silloin ei ole vielä uhmaa tai esiuhmaa, on vain aurinkoisesti hymyilevä pikkutyyppi joka jaksaa aina yrittää uudestaan. Silloin suurin osa hampaista on jo tullut, yöt sujuvat kivasti, ruoka maistuu ja kokoajan opitaan uutta ja innostutaan. 1,5-vuotiaalla on jo hauskoja juttuja ja omia höpsötyksiä joille nauraa. 1,5-vuotias haluaa soittaa puhelimella mummulle ja huutaa ”HETÄTYYYYY!” täysillä, että mummu varmasti herää. Hän haluaa pukeutua äidin takkiin, vaikka hupun ja kauluksen välistä jää vain nenänpää näkyviin. Ei se mitään, takin sisällä on mukavaa!

1,5-vuotias tietää itse milloin on jano, nälkä tai väsy, ja osaa pyytää mitä milloinkin tarvitsee. Hän roikkuu lavuaarin edessä huutamassa ”ANO!” niin kauan että äiti tai isosisko tulee antamaan vettä. Ja trust me, hän ehtii sanoa ano ainakin kymmenen kertaa sinä aikana kun nousen ylös tuolilta, lattialta tai mistä milloinkin, otan mukin ja täytän sen vedellä. Hän hakee pehmolelun ja sanoo ”ukkuu!” kun väsyttää, yleensä kello 12 päivällä ja kello 19 illalla. Hän sanoo ”paita päähän!” kun hän haluaa laittaa paidan päälle, ja laittaa itse kengät jalkaan.

”Ukkuu!” kuulemma.

Puolitoista vuotta on hyvä ikä, ja loistava ikäero. Meidän lapsilla on ikäeroa puolitoista vuotta ja pari viikkoa päälle. Vuosi sitten tähän aikaan, olin sitä mieltä että ikäero on hyvä. Vaikka arki oli rankkaa kaksivuotiaan ja puolivuotiaan yökukkujan kanssa, kaikki meni vielä samalla rutiinilla kuin ekalla kerralla, ja me selvittiin. Tässähän me ollaan. Nyt mä olen kuitenkin sitä mieltä että puolitoista vuotta on loistava ikäero. Meidän lapset ovat toistensa parhaita kavereita, he ikävöivät toisiaan vaikka toinen olisi vain päikkäreillä. He tekevät melkein kaiken yhdessä, viihdyttävät toisiaan, lukevat, piirtävät ja käyvät yhdessä suihkussa leikkimässä kumiankoilla.

Usein kauhistellaan pientä ikäeroa, tai ihmetellään että miksi on niin kiire saada lapset peräkanaa. Tämän kolmen vuoden jälkeen mä en näe siinä mitään kauheaa, vaan ainoastaan hyviä puolia. Kuten aina sanon kun joku kysyy, ensimmäinen vuosi oli rankka, sen myönnän ehdottomasti. Mutta ensimmäisen vuoden jälkeen mun mielestä kahden kanssa on ollut helpompaa kuin yhden, niin mä sen näen. Tietenkin perheet ovat erilaisia, toisilla ei ole rankkaa edes ensimmäisenä vuonna, ja toisilla on rankkaa ensimmäiset viisi vuotta. Meilläkin on varmasti vielä rankkaa, joskus, ehkä huomenna, ehkä sitten kun tytöt ovat teini-iässä, tai ehkä huomisesta teini-ikään asti. Silti, mä näen että tämä ikäero on meidän perheelle se kaikkein paras.

Mä tiedän että se uhma tai tahtoikä, on sieltä vielä tulossa. Viitteitä siitä on jo ehkä havaittavissa, ja odotankin sitä. Nuorimmaisemme omaa himpun verran tulisemman luonteen kuin esikoinen, ja tahtoiästä voi tulla mielenkiintoista. Nyt me kuitenkin nautitaan tästä seesteisestä elämänvaiheesta, kun kenenkään maidot eivät lennä seinään (paitsi vahingossa), ulkovaatteiden pukeminen on hauskaa ja yleisin vastaus kysymyksiin on ”JOOOOO!!!!!” hyvin innostuneella äänensävyllä.

Millaisia ikäeroja teidän lapsilla on? Mikä on hassuin sana joita lapsenne ovat osanneet 1,5-vuotiaana? Oletteko kohdanneet kauhistelua tai jyrkkiä mielipiteitä pienistä ikäeroista?