Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa ja toimin Lifen brand ambassadorina tämän vuoden ajan.

Jokainen vatsaongelmia joskus kokenut varmasti tietää, että ne ovat ihan järjettömän inhottavia ja ikäviä, ja vaikuttavat elämänlaatuun todella paljon. Mulla todettiin lapsena laktoosi-intoleranssi, joka on iän myötä helpottanut. Nykyisin en kiinnitä huomiota siihen, ovatko käyttämäni maitotuotteet laktoosittomia vai eivät, sillä vatsani ei enää reagoi laktoosiin herkästi. Lapsuuden vatsaongelmista on kuitenkin jäänyt sellainen pelko ja ahdistus esimerkiksi siitä, että jonain tärkeänä juhlapäivänä onkin kauheasti vatsavaivoja. Silloin nimittäin kävi monesti niin, että juhlissa vahingossa söi jotain missä oli laktoosia, ja sitten tuli vatsa kipeäksi.

Mä kärsin pitkään myös emetofobiasta eli oksennuskammosta, ja se onkin ollut yksi blogin puhutuimpia aiheita vuosien varrella. Blogin kautta opin, että en ollut kummallisen pelkoni kanssa yksin todellakaan, vaan todella moni muu pelkäsi samaa asiaa. Oksentaminen ja oksentamisen näkeminen olivat mun pahimpia pelkoja, ja vatsataudin uhka sai mut todella vainoharhaiseksi. Yhdessä me tsempattiin täällä toisiamme, miten selviää esimerkiksi lapsen ensimmäisestä vatsataudista. Alkuun se tuntui nimittäin todella pelottavalta ajatukselta oksennuskammoiselle.

Mutta juuri niinhän siinä kävi, että kun se ensimmäinen vatsatauti iski omalle lapselle, mä jotenkin pääsin siitä mun pelosta vähän yli. Ja joka kerta sitä pelkää vähemmän, ja pystyy suhtautumaan neutraalimmin. Edelleenkin mä pelkään tartuntaa, ja olen ehkä hieman tavallista tallaajaa vainoharhaisempi vatsataudin suhteen, mutta pystyn toimimaan. Ja nykyään jos sairastun itse, en enää panikoi, vaan suhtaudun siihen kuten mihin tahansa muuhunkin pöpöön tai flunssaan. Viime keväänä kärsittiin vatsataudista yhtäaikaa meidän tytön kanssa, ja  nukuttiin kahdestaan alakerrassa patjoilla. Hänen mieleensä se jäi jännittävänä seikkailuna, vaikka välillä tulikin oksennus. Siinäpä vasta ihailtava suhtautumistapa.

Vatsan hyvinvointi on ihan uskomattoman tärkeää, ja tämä mun pelko on ajanut mut jo vuosien ajan pitämään ekstra hyvää huolta vatsasta (tai ainakin yrittämään). Vaikka osittain vaikutus on varmasti myös psykosomaattista, uskon, että vatsataudista on helpompaa ja nopeampaa toipua, kun vatsa on muuten terve ja hyvässä kunnossa.

Silloin kun vatsa toimii huonosti arjessa, on vaikea olla. Mä pidän arjessa huolen mun vatsasta terveellisellä ja monipuolisella ruokavaliolla, riittävällä kuidun saannilla ja syömällä säännöllisesti maitohappobakteerivalmistetta. Lifen brändilähettiläänä olen saanut tutustua moniin erilaisiin maitohappobakteereihin, ja kaikista testaamistani olen tykännyt. Tällä hetkellä mulla on käytössä edelleen Lifen oman sarjan probiootit. Sen olen ainakin huomannut, että mun vatsan hyvinvoinnille on tärkeää, että syön maitohappobakteerivalmistetta säännöllisesti. Kesällä pidin taukoa, kun lomamoodissa maitohappobakteerin ottaminen hieman unohtui. Samaan aikaan kärsin viikon sisään kahtena eri päivänä vatsaongelmista. Kyseessä ei ollut mikään vatsapöpö siis, vaan satunnaisesti viikon aikana mulla oli vatsa sekaisin parin tunnin ajan parina eri päivänä, joiden välissä se toimi ihan normaalisti.

Silloin kesällä söin noiden vatsavaivojen jälkeen kuuriluonteisesti Lifen Sporebioticia parin viikon ajan päivittäin, ja sen jälkeen olen jatkanut säännöllistä maitohappobakteerivalmisteen käyttöä. Vatsaongelmat ovat pysyneet poissa, enkä muista tältä syksyltä yhtäkään päivää, että olisin niistä kärsinyt. Koputan nyt puuta tätä kirjoittaessani, ja toivon, että ne pysyvät poissa jatkossakin. Toivon myös, että hyvä huolenpito vatsasta koko perheellä valmistaa meitä taas ensi keväänä alkavaan noroviruksen kultakauteen. Lapsilla on edelleen käytössä lasten oma Kidz Probi -valmiste, jossa maitohappobakteerit ovat itiömuodossa, kuten Sporebioticissa.

Kaapissa on myös vatsataudin tai antibioottikuurin varalta valmiina Puhdas+Saccharomyces Boulardii –valmistetta, joka on hiivaprobiootti ja kestää siksi paremmin vatsahappoja kuin monet maitohappobakteerit. Sitä voi käyttää esimerkiksi kuuriluontoisesti antibioottikuurin yhteydessä tai ulkomaanmatkojen aikana, mutta sitä voi käyttää myös päivittäisenä valmisteena. Koska hiivaprobiootti ei ole bakteeri, antibiootit eivät tuhoa sitä. Siksi sitä voi hyvin käyttää yhtä aikaa antibiootin kanssa ilman että teho kärsii. 

Jos mietitte, mitä herkkusuklaata mä syön tuossa kuvassa, niin se on kuulkaa Life-myymälöihin juuri rantautunutta Coffee Pixels -suklaata! Se sisältää kofeiinia espresson verran, mutta on erittäin vatsaystävällistä ja kuitupitoista. Voin kertoa, että oli vähän liiankin hyvää tällaiselle herkkusuulle.

ARVONTA – Voita Lifen Sporebiotic-valmistetta:

Vatsan hyvinvoinnista puheenollen, teillä on nyt mahdollisuus voittaa Lifen Sporebiotic-valmistetta! Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen Miten sinä huolehdit vatsasi hyvinvoinnista? Kommentoi vastauksesi, ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin osallistut arvontaan, jossa kolme teistä voittaa paketin Sporebioticia (arvo 52,50€). Osallistumisaikaa on 18.10.2018 asti ja tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

ALEKOODI LIFE-TUOTTEISIIN:

Muistuttelen teitä koko vuoden kestävästä mahtavasta alekoodista: Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan. 

LIFEN SYNTTÄRIT -tarjouskampanja:

Life-myymälöissä ja verkossa juhlitaan synttäreitä 8.-21.10., jolloin heillä on huikeita tarjouksia mm. tässä postauksessakin mainituista tuotteista, ja monista muista. Suosittelen käymään Lifessa juttelemassa asiantuntevien hyvinvointikonsulttien kanssa, jos jokin hyvinvointiin liittyvä askarruttaa. He osaavat neuvoa ja auttavat etsimään itselle sopivia valmisteita.

Maailman mielenterveyspäivää vietetään tänään 10.10. ja aihe koskettaa myös itseäni syvästi. Ei niinkään itseni puolesta, vaan siksi, koska olen seurannut vierestä oman äitini masennusta jo yli 12 vuoden ajan. Mun äitini masentui vakavan sairastumisen seurauksena v. 2006, ja on siitä lähtien elänyt masennuksen kanssa. Mulla on äidin lupa tämän tekstin kirjoittamiseen, koska halutaan yhdessä kertoa tästä tärkeästä aiheesta, ja mä haluan myös antaa vertaistukea kaikille masentuneiden läheisille omasta puolestani.

Silloin kun mun äiti sairastui, mä olin vasta teini. Olin silloin 14-vuotias, ja mun oli hyvin vaikeaa tajuta sitä, miksi äiti ei jaksanut nousta sängystä ylös ollenkaan. Ensimmäiset vuodet äidin masennuksesta mä en oikein ymmärtänyt koko sairautta. Silloin näistä asioista ei ollut yhtä paljon tietoa kuin nykyään, tai ainakaan sitä ei ollut yhtä helposti saatavilla, tai en jaksanut olla tarpeeksi kiinnostunut siitä. Luultavasti näiden kaikkien yhdistelmä. Eniten ajattelin vaan, että miksi äiti ”ei ota itseään niskasta kiinni” ja nouse ylös sieltä sängystä. Miksi se ei tee ruokaa, miksi se ei maksa laskuja, miksi se ei tee mun kanssa jotain hauskaa. Miksi se ei nauti siitä, että se on edes hengissä, kun se olisi ihan hyvin voinut kuolla. Miksi se käyttää kaikki päivät vaan nukkumiseen, kun se voisi elää ja tehdä kaikkea kivaa mun kanssa.

Mä olin vihainen ja turhautunut. En pystynyt asettumaan äidin asemaan, ja ymmärtämään sitä, miltä se tuntuu kun koko oma persoonallisuus, kyky käsitellä tunteita ja oma liikuntakyky muuttuu täysin itsestä riippumatta vakavan sairauden seurauksena. Teinille tyypillisesti ajattelin kaikkea omasta näkövinkkelistäni, miten vaikeaa ja hankalaa kaikki on minulle. Samalla surin sitä, että äiti ei voinut enää tehdä kaikkea samaa mitä ennen.

Meidän lasten syntymän myötä äiti on viettänyt jonkin verran aikaa täällä meillä Helsingissä. Ensimmäisinä vuosina enemmän. Moni ajatteli silloin, että äiti oli meillä vaan tukena, kun ei luotettu itseemme nuorina vanhempina, tai kaivattiin hoitoapua. Todellisuudessa äiti kuitenkin vietti aikaa meillä, koska se teki hänelle hyvää. Hän sai olla rakkaiden läheisten luona, eikä yksin kotona masentuneena. Toki hän oli suuri apu myös mun toisen raskauden aikana mun joutuessa vuodelepoon, ja saatiin me joskus sitä hoitoapuakin häneltä, ja saadaan satunnaisesti edelleen. Pääosin äiti kuitenkin tulee tänne meille viettämään aikaa meidän kanssa ja lomailemaan siitä omasta arjestaan (ja nukkumaan, hän kuulemma nukkuu parhaiten meillä, vaikka meidän vierassänky on n. 17366494 huonompi kuin hänen oma sänkynsä).

Lapset saavat äidin liikkeelle, ja hymyn kasvoille. Silloin kun meidän esikoinen syntyi, mä näin ekaa kertaa, että äidin masennus alkoi helpottamaan. Se oli ollut yhtä syvää kuilua vuodesta toiseen vuoden 2006 jälkeen mutta vuonna 2011 äiti ensimmäistä kertaa alkoi piristymään. Hän jaksoi paremmin kuin vuosiin, ja mä en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kuinka ihanaa oli nähdä hänen voivan paremmin ja olevan aidosti iloinen ja onnellinen. Silloin me tehtiin yhdessä kaikkea ja äiti jaksoi. Silloin tuntui, että aloin saada sitä ”mun vanhaa äitiä” takaisin. Olihan hänellä silloinkin hankalampia päiviä ja hän nukkui paljon, mutta siitä huolimatta hän oli enemmän se äiti, jonka tunsin ennen sairautta.

Vuonna 2014 äidin koira Mörkö kuoli sydänvikaan, ja äiti masentui taas pahemmin. Mä osasin odottaa sitä, mutta silti se turhautti ja suututtikin. Oli vaikeaa hyväksyä sitä, että menetin uudelleen ison osan äidistä masennukselle ja tunsin katkeruuden tunteita. Satunnaiset huonot päivät vaihtuivat jälleen satunnaisiin hyviin päiviin, ja huonoista päivistä tuli arkea. Sen jälkeen masennus on ollut taas näkyvämmin läsnä, vaikka äiti piristyikin huomattavasti uuden koiransa Armaksen myötä. Notkahduksia tulee ja menee, välillä hänellä on pidempiä masennuskausia ja välillä hän jaksaa paremmin.

Mä olen käynyt pitkän tien ajatuksissani, että olen pystynyt hyväksymään masennuksen pysyväksi osaksi äitiä. Olen lukenut masennuksesta satoja artikkeleita ja kirjoja, ja käyttänyt varmasti tuhansia tunteja siihen, että olen pyrkinyt ymmärtämään sairautta. Mistä se johtuu, miksi se ei parane, mitä voisin itse tehdä. Luulen, että olen tehnyt kaiken mitä vaan on mahdollista yrittää tehdä. Ja olen huomannut, että masentuneelle tärkeintä on vaan se, että vaikka ei aina ymmärtäisi, ei ainakaan hylkää ja muistaa kuunnella. Ja mä en ikinä ole hylännyt äitiä, eivätkä ole muutkaan läheiset. Äiti sanoo, että meidän perheen, ystävien, vanhempien ja sisarusten tuki on ollut korvaamatonta ja antanut voimaa jaksaa masennuksen ja muiden sairauksien kanssa.

Mun mielestä tärkeää on se, että pitää yhteyttä, kuuntelee ja muistaa pyytää mukaan, vaikka usein saisikin masentuneelta vastaukseksi ”en jaksa”. Ja se, että ymmärtää, että masentunut ei ole hankala tai jaksamaton tahallaan. Vaikka olen katsonut masennusta 12 vuotta vierestä, sitä on edelleen joskus hankalaa hyväksyä. Joskus äidin masennus tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta, vaikka jokainen järjen ääni sanoo päässä, että ei äiti voi sille mitään. Masentuneen ihmisen läheisten on tärkeää huolehtia myös omasta jaksamisestaan, ja purkaa niitä omia tunteitaan jollekin. Onneksi mulla on Otto, jolle voin puhua. Kun puhun itse omista tunteistani, pystyn ymmärtämään masennusta paremmin, ja olemaan purkamatta omaa turhautumistani äitiin.

Mä olen äidistä hurjan ylpeä. Tällä hetkellä hän voi paremmin kuin pitkään aikaan, vaikka viimeisen vuoden sisällä hän on kohdannut suuren menetyksen, ja käynyt läpi rankimman masennusjakson hetkeen. Kerta toisensa jälkeen äiti kipuaa niin ylös kun vain jaksaa, vaikka tippuisi korkealta ja kovaa. Mä en voi läheisenä muuta kuin tukea, kannustaa pienistäkin onnistumisista ja olla läsnä niin paljon kuin pystyn, ja niin aion jatkossakin tehdä. Joka päivä mä soitan äidille, ja kysyn miten hän voi. Äiti on meille kaikille rakas, ja mä toivon koko sydämeni pohjasta, että vielä joskus hän saisi elää ilman masennuksen varjoa.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Keijun kanssa.

Tänä syksynä kauppojen levitehyllyyn on tullut uutuus, joka rouskuu ja maistuu hyvältä, nimittäin Keijun paahdetut siemenet -levite. Sitä voi käyttää ihan tavalliseen tapaan leivän päällä (ja on muuten hyvää), tai sitten sitä voi käyttää ruuanlaitossa ja leivonnassa aivan tavallisen margariinin tai voin tapaan. Raisiossa valmistettava levite on helppo ja herkullinen tapa lisätä terveellisiä auringonkukan, kurpitsan, seesamin ja pellavan siemeniä ruokavalioon. Ne sisältävät runsaasti hivenaineita, kuituja ja proteiinia sekä terveellisiä, tyydyttämättömiä rasvahappoja.

Paahdetut siemenet sopivat todella moniin ruokiin ja leivonnaisiin, mutta näin satokaudelle ajankohtaisesti mulla tuli heti ensimmäisenä mieleen sienipiirakka. Suppilovahverot ovat juuri nyt parhaimmillaan ja kanttarellejakin vielä löytyy, joten niistä syntyi täyteläinen ja herkullinen piirakka, johon paahdetut siemenet tuovat makua ja rakennetta sekä pohjassa että täytteessä. Mä rakastan sieniä, ja halusin piirakan korostavan erityisesti niiden makua. Nimesin tämän suppilovahveropiirakaksi, sillä kanttarelleja mulla oli vain pieni rasian pohjallinen, jonka lykkäsin mukaan pannulle. Tähän sopivat hyvin muutkin sienet, kaikki metsän ruokasienethän ovat herkullisia. Kanttarellit ja suppikset ovat mun lemppareita helppoutensa vuoksi.

Täyteläinen suppilovahveropiirakka (28cm vuokaan)

Pohja:

4 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
100g Keiju paahdetut siemenet -levitettä
2 kpl munaa
3 rkl vettä

Täyte:

1l suppilovahveroita ja/tai kanttarelleja

1 keltasipuli

200g Creme Fraichea

2rkl Keiju Paahdetut siemenet -levitettä

3 munaa

1/2tl suolaa

1/2tl mustapippuria

100g juustoraastetta

1rkl sitruunamehua tai valkoviiniä

Valmistusohje: Nypi vehnäjauhot, suola ja Keiju paahdetut siemenet -levite sormin sekaisin. Lisää munat ja vesi. Sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 28 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista uunissa 10min 200 asteessa uunin toisiksi alimmalla tasolla.

Pese ja pilko sienet. Pilko sipuli. Paista sieniä ja sipulia pannulla, kunnes kaikki vesi on haihtunut. Lisää 2rkl levitettä, mausteet ja sitruunamehu tai valkoviini. Paista vielä hetki. Sekoita kulhossa creme fraiche, munat ja juustoraaste. Lisää sieni-sipulipaistos sekaan. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista piirakkaa uunissa vielä 25-30min ajan. Anna vetäytyä hetken aikaa paistamisen jälkeen, jotta piirakka pysyy kasassa leikattaessa. Nauti esimerkiksi raikkaan vihersalaatin kanssa ihanana syyspäivänä. Nam!

Ihanaa ja herkullista syysiltaa kaikille <3

Mulla on jännittäviä uutisia: me ollaan alettu pikkuhiljaa etsimään ihan omaa kotia, sitä kotia, joka ostetaan omaksi. Omistusasunto on ollut meillä aina tavoitteena, ja nyt on tullut se aika, kun me voidaan ihan oikeasti alkaa etsimään sitä ihan omaa kotia. Me käytiin tänään katsomassa ensimmäistä asuntoa, ja voin helposti sanoa, että se ei ollut meidän tuleva koti. Siellä oli liian monta juttua, jotka ei yhtään natsanneet, vaikka paperilla se vaikutti täydelliseltä. Mutta nyt me ollaan aloitettu tämä projekti, josta ollaan pitkään puhuttu. Nyt me ollaan otettu ensimmäinen askel, käyty ekassa näytössä, laitettu hakuvahdit päälle asuntosivuilta ja sanottu sukulaisillekin ääneen, että tässä ollaan haku päällä.

Mä uskon, että tästä tulee pitkä projekti. En pidä ollenkaan mahdottomana, että meillä kestäisi vuosikin löytää se oikea koti – ehkä jopa pidempään. Kiire meillä ei onneksi ole, sillä mahdutaan edelleen tähänkin ihan mukavasti. Ei aiota ottaa mitään stressiä, eikä tarkoituksena ole paineessa etsiä nopeasti vaan jotain. Nyt me etsitään sitä kotia, jossa me asutaan ehkä siihen asti, että muutetaan vanhainkotiin. Tai sitten ei, tilanteethan voi aina muuttua, nopeastikin. Mistäs sitä nyt tietää missä me ollaan vaikka viiden vuoden päästä. Mutta näillä näkymin etsinnässä on pitkäaikainen koti.

Tilan puolesta mahdutaan edelleen tähän, mutta toiveena on, että lähitulevaisuudessa me kerrytettäisiin asumiskustannuksilla omaa omaisuuttamme, eikä jonkun toisen. Toki tässä asumisoikeusasunnossakin osa menee omaan pussiin ja hyvä niin, mutta ei tietenkään niin suuri osa kuin omistusasunnossa. Tämä on kuitenkin tähän asti ollut meille se kaikkein paras vaihtoehto.

Meidän ongelma tässä asunnon ostamisessa on se, että ei olla ihan varmoja, mitä halutaan. Siksi ajateltiin lähteä liikkeelle sillä, että käydään katsomassa vähän kaikkea mahdollista laidasta laitaan. Tutustutaan eri paikkoihin, tsekataan erilaisia asuntoja. Me ei tiedetä vielä mistään mitään, muuta kuin meidän budjetti ja se, että me tarvitaan ainakin viisi makkaria – kolme lapsille, yksi meille ja yksi vierashuone. Sitten kun me tehdään se suuri päätös, että ostetaan koti, halutaan olla varmoja, että se on juuri se oikea. Se on niin iso asia, että ei missään nimessä haluta tehdä mitään hätiköityä. Aiotaan miettiä tätä kaikilta mahdollisilta kanteilta.

Tuntuu jännittävältä sanoa tämä ääneen, vaikka eihän tässä periaatteessa mikään muutu vielä nykytilanteeseen verrattuna. Edelleen asutaan tässä, mutta nyt vaan seuraillaan markkinoita, ja käydään katsomassa, jos joku tuntuu erityisen kiinnostavalta. Asunnon ostaminen tuntuu musta ajatuksena edelleen vähän pelottavalta – se on niin suuri vastuu. Miten voi olla varma, että ostaa juuri sen oikean? Miten voi olla varma, että kaikki on kunnossa asunnossa, eikä tule mitään ongelmia? Miten sen oikean asunnon voi löytää, ja entä jos mikään asunto ei tunnukaan oikealta? Suuria kysymyksiä, joihin mulla ei ole vastauksia. Onko teillä?

Nyt saa jakaa kaikki mahdolliset vinkit asunnon ostamiseen ja etsimiseen liittyen. Mitä meidän pitäisi kysyä välittäjältä, kun ollaan katsomassa asuntoa? Kuinka paljon asunnon hinnasta voi tai kannattaa tinkiä? Mitä kannattaa itse tsekata kun on katsomassa asuntoa? Mikä on pahin virhe mitä voi tehdä? Mitkä on hyviä puolia erillistalossa, entä huonoja? Mitkä on hyvät puolet asunto-osakeyhtiössä, entä huonot? Uusi vai vanha talo? Oma tontti vai vuokratontti? Kertokaa kaikki! Mä uskon, että teidän joukossa on monta asunto-asiantuntijaa, joten nyt kaikki vinkit kehiin, kiitos! Ehkä joku muukin löytää täältä hyviä vinkkejä siihen, mitä pitäisi ottaa huomioon kun ostaa ensimmäistä asuntoa.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Maldonin kanssa.

Lokakuu – kurpitsoiden kuukausi, eikö? Mikä sopisikaan paremmin näihin lokakuun tunnelmiin, kuin kermaisen herkullinen myskikurpitsa-salviapasta ruskistetulla pinjansiemenillä ja savusuolalla? No eipä juuri mikään! Kurpitsa on raikasta, ravitsevaa, terveellistä, kauniin värikästä ja ennen kaikkea mielettömän herkullista. Tietty terveellisyys hieman kärsii jos voita laittaa kovin tuhdisti, mutta joskus saa hieman herkutella, eikö? Haluan nostaa satokauden ajankohtaisia raaka-aineita esiin, ja tällä hetkellä todellakin kurpitsat ovat ajankohtaisia. Siksi lähdin kehittelemään tätä herkkureseptiä myskikurpitsasta ja sen kavereista.

Mä rakastan uunissa paahdettua myskikurpitsaa ja kurpitsan kermaisuutta. Kurpitsan makeus kaipaa tasapainon vuoksi myös hieman suolaisuutta, ja tähän ruokaan suolaisuuden tuo Maldonin upea savusuola. Savusuola tasapainottaa kurpitsan makeuden, ja samalla korostaa sen makua, lisäten herkullista savun aromia tähän sadonkorjuuajan herkkuun. Mä paahdoin myskirkurpitsakuutiot uunissa savusuolaa päälle ripoteltuna, sillä olen muutaman vuoden kurpitsakokkailuiden kanssa todennut, että se on paras tapa saada kurpitsan maku kunnolla esille. Kerran kokeilin vain keittää kurpitsat, ja se ei ollut yhtään sama. Suosittelen siis ehdottomasti uunissa paahtamista, vaikka se viekin hieman enemmän aikaa. Tämä sopii hyvin vaikkapa viikonlopun nautiskeluruuaksi.  Me tarjoiltiin tätä eräänä iltana, kun meidän ystävät tulivat kylään. Vietettiin vähän niinkuin sadonkorjuujuhlaa, ja nautittiin muutenkin tämän hetken ajankohtaisista herkuista.

Maldonin savusuolaa myydään Keskon kaupoissa (ja marraskuun alusta alkaen myös S-ryhmän kaupoissa), ja mä olen aivan ihastunut siihen! Tavallista Maldon-suolaa meillä on käytetty ruuanlaitossa jo vuosia, mutta tämä Maldon savusuola on tämän vuoden uusi tuttavuus mulle. Se antaa ihan omanlaisensa säväyksen tuttuihinkin ruokiin, ja suosittelen kyllä kokeilemaan. Maldon-suolaa on valmistettu jo vuodesta 1882 asti. Se valmistetaan Englannin Maldonissa edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on käytetty alusta asti.  Suolakiteet ovat Maldon-suolassa pyramidin muotoisia, ja siksi suola on niin kevyttä.

Myskikurpitsa-Salviapasta (6 annosta)

500g Fettucinea

2dl pastan keitinvettä

1-2dl ruokakermaa tai kaurakermaa

3rkl oliiviöljyä

1 n. 1kg  myskikurpitsa pilkottuna n. 1,5cm kuutioiksi

2 keltasipulia

1 ruukku tuoretta salviaa

2 ruokalusikallista voita tai öljyä

1/4tl jauhettua muskottipähkinää

1/4tl inkiväärijauhetta

1tl juustokuminaa

2 valkosipulinkynttä murskattuna

1tl mustapippuria

ripaus chilijauhetta

2tl Maldon-savusuolaa

1tl Maldon-suolaa pastan keitinveteen

70g pinjansiemeniä

1dl Parmiggiano reggianoa tai Pecorino Romanoa raastettuna

Valmistusohje:

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Pilko kurpitsat pieniksi kuutioiksi, ja lohko sipulit neljään osaan. Levitä kurpitsakuutiot ja sipulilohkot uunipellille leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele savusuola ja muut mausteet, sekä oliiviöljy päälle. Paahda uunissa n. 25-30 minuuttia. Laita pastavesi kiehumaan, ja lisää 1tl Maldon-suolaa keitinveteen. Huuhtele salvianlehdet. Lämmitä paistinpannulla 2 ruokalusikallista voita, ja paahda salvianlehtiä ja pinjansiemeniä pannulla, kunnes ne muuttuvat rapsakoiksi. Nosta talouspaperin päälle kuivumaan. Ota kurpitsat ja sipulit uunista, ja vedä sileäksi soseeksi blenderillä tai sauvasekoittimella.Keitä Fettucinet tasan al denteksi. Lisää 2dl pastan keitinvettä, ja 1-2dl kermaa tai kaurakermaa. Kermaa on riittävästi sitten kun kastikkeen koostumus on sellainen kastikemainen enemmän kuin ”perunamuusimainen”. Tarkista maku, ja lisää vielä mausteita, jos tarvitsee. Kaada kastike pastan joukkoon. Tarjoile parmiggiano reggiano -raasteen ja rapeiden salvianlehtien ja pinjansiemenien kanssa. PS: voit paistaa salvianlehdet ja pinjansiemenet öljyssä ja käyttää kaurakermaa, jolloin resepti on vegaaninen.

NAM! Mulle tuli nälkä tätä kirjoittaessa ja näitä kuvia katsellessa, tätä on pakko tehdä uudelleen ensi viikonloppuna. Ihanaa ja herkullista iltaa kaikille <3