Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Tammi & WSOY kanssa.

Pitkästä aikaa pääsen vinkkaamaan meidän tämän hetken lemppari-kirjoja! Musta tuntuu, että kirjavuosi on parhaimmillaan juuri nyt ja joka viikko ilmestyy vaikka mitä mielenkiintoista luettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. On oikein runsaudenpula, kun ei tiedä aina, että mihin kirjaan ensimmäisenä tarttuisi. Tässä tulee nyt kuitenkin kymmenen kirjavinkkiä, joista valtaosa koululaisille, mutta myös muutama ehdoton lemppari viime viikoilta aikuisille.

Kirjavinkit koululaisille:

Koiramies ja Kisulii (ja koko Koiramies-sarja)

Kaapteeni Kalsarin tekijän luoma Koiramies-sarja on yksi niistä, joka saa meidän lapset tarttumaan samantien kirjaan. Hulvattoman hauska sarjakuvamuotoon tehty kirjasarja sopii niin vasta lukemaan oppineille vaikka 5-vuotiaasta alkaen kuin jo isommillekin koululaisille. Meillä 3-vuotiaskin tykkää selata kirjaa itsekseen, kun sen jokainen sivu on täynnä kuvia. 

Jenkeissä Koiramies on mennyt suosiossa jopa Neropatin ohi, mikä on huikeaa. Koiramies-kirjat on tehty täysin sarjakuvamuotoon ja niitä lukiessa lapsi ei välttämättä edes huomaa lukevansa, kun kuvia on niin paljon ja tarina vie niidenkin kautta mukanaan. Nämä sopivat erityisen hyvin myös lapsille, joita muuten on vaikea saada houkuteltua kirjojen pariin. Kirjoissa on myös lasta aktivoivaa tekemistä, esimerkiksi niissä opetetaan piirtämään eri hahmoja helpoilla ohjeilla. 

Koiramies-sarjassa seikkailee koirapäinen poliisi ja Koiramies ja Kisulii on sarjan neljäs osa, jossa Koiramies on saanut kehräävän apurin. Eräänä aamuna paikalle saapuu kisunvahti nimeltä rouva Epäilyliekki, joka laulaa lauluja ja muistuttaa aika lailla Maija Poppasta. Kun kuuluisa elokuvatähti katoaa, Koiramies ja Kisulii joutuvat tosi toimiin! Pysyvätkö sankarit oikeilla jäljillä vai harhauttaako Maailman Häijyin Kissa Pahis Pete heidät väärille poluille?

Mä tykkään vanhempana erityisesti siitä, kuinka Koiramies-kirjoissa hyvä voittaa ja empatian merkitystä korostetaan. 

Sami muuttuu hirmuliskoksi (ja koko Sami muuttuu -sarja)

Sami! Mä rakastan Samia! Sami on poika, jonka huolet saavat muuttumaan milloin miksikin eläinhahmoksi. Sami-kirjat käsittelevät tosi inhimillisellä tavalla tunteita ja se on tehty lapsille helposti samaistuttavassa ja ymmärrettävässä (sekä hulvattoman hauskassa) muodossa. Sami-kirjat sopivat hyvin koululaisille.

Sarjan ensimmäisessä osassa Sami muuttui kanaksi ja tässä toisessa osassa Sami muuttuukin hirmuliskoksi. Sami-kirjat on suomentanut Jaana Kapari-Jatta, eli Harry Pottereiden suomentaja. Eli siihen voi todellakin luottaa, että suomennokset ovat onnistuneet ja siirtävät alkuperäisteoksen tunnelmat täydellisesti suomen kielelle. 

Juuri kun Samin veli parani ja koulussakin alkoi vihdoin sujua, Samin elämä menee uudestaan raiteiltaan. Samin Isällä on talousongelmia ja perhe joutuu ehkä jopa myymään kotinsa ja muuttamaan Brenda-tädin luo. Brenda-tädillä on seitsemäntoista kissaa ja puujalka, mikä ei kuulosta kauhean lupaavalta.

Pystyykö Sami enää vaikuttamaan siihen, milloin hän muuttuu eläimeksi? Ja pystyykö hän muuttumaan takaisin Samiksi vai jääkö ikuisesti eläinhahmoksi? 

Pet Agents: Kadonnut kenttä (ja koko Pet Agents -sarja)

Mahtavan suomalaisen Pet Agents -sarjan kolmas osa Kadonnut kenttä on ilmestynyt tänä syksynä! Meillä sitä odotettiin oikein kovasti, sillä kaksi aiempaa sarjan osaa veivät niin mukanaan. Pet agents- sarjassa seikkailee tuttuun tapaan koodarityttö Kati E, hänen rakentamansa lentorobotti Ti-bot, sekä raivarin saava possu, joka joutuu maatilalle asumaan. Maatilalla seuraan liittyy paljon uusia ystäviä ja Ti-Bot katoaa! 

Pet Agents -kirjat ovat täynnä kuvia ja sopivat siis hyvin vähän nuoremmillekin itsenäisille lukijoille tai yhdessä aikuisen kanssa luettavaksi. Ne ovat kuitenkin riittävän jännittäviä, että pitävät jo vähän isommatkin koululaiset otteessaan. 

Lasse-Maijan etsivätoimisto: Elokuvan arvoitus 

Super suositun Lasse-Maijan etsivätoimiston uusin teos eli Elokuvan arvoitus oli niin mukaansatempaava, että meidän 9v luki sen syksyllä 45 minuutissa kokonaan. Lasse-Maijat olivat ensimmäisiä kouluikäisten kirjoja, joista meidän lapset aikanaan innostuivat opittuaan lukemaan ja ne kiinnostavat edelleen monta vuotta myöhemminkin. Jokaista uutta osaa odotetaan aina innolla ja niitä on kertynyt hyllyyn niin suomeksi kuin ruotsiksikin varmaan kymmenen kappaletta. Kirjastostakin ollaan lainattu. 

Elokuvan arvoituksessa kuvataan nimensä mukaisesti leffaa. Koska poliisi on kuvausten ajan suljettuna häkkiin (näyttelijäntyöhön valmistautuminen vaatii joskus koviakin keinoja), optikkoliikkeeseen murtaudutaan. Miten arvoitus ratkeaa? 

Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku

Cristal Snown kirjoittama upea uusi kirja koululaisille on nimeltään Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku. Kirja hurmaa kekseliäisyydellään ja Kati Vuorenton kuvittama teos on visuaalisesti aivan älyttömän kaunis. Kuvituksessa on jotain sellaista omasta lapsuudesta tuttua satumaisuutta, mutta samalla kirja on aiheeltaan ja kerronnaltaan tosi raikas ja 2020.

Penni Pähkinäsydämellä on niin iso sydän, ettei hän halua tehdä mitään, koska hän pelkää, että hänen iso sydämensä särkyy. Pennillä on jopa pähkinän kokoinen sydän, vaikka hän on itse vain peukalon kokoinen. Suuren sydämensä vuoksi Penni ei esimerkiksi halua laittaa pyykkejä kuivumaan, ettei sydän vain mene rikki. Siksi hän vain loikoilee lukemassa. Mutta mikä on kauhea kadotuskakku ja millaisiin seikkailuihin Penni Pähkinäsydän ajautuu? Kirja sopii luettavaksi 7-vuotiaasta ylöspäin yksin tai yhdessä aikuisen kanssa. 

Erin Hunter: Uljasmaa: Savannin laki

Soturikissojen tekijöiden tuore sarja Uljasmaa jatkuu toisella osalla. Ensimmäinen osa oli meillä ihan hitti ja olenkin kirjoittanut siitä jo aiemmin. Tässä toisessa osassa savannin lakia on rikottu. Uljasmaa: Savannin laki -kirjassa eläinpäähenkilöt Oka, Taivas ja Peloton saavat yhdistää voimat taistellakseen oikeuden puolesta – ennen kuin Uljasmaan eläinlajien herkkä tasapaino särkyy ikiajoiksi. 

Uljasmaa-sarja on sellainen, että se vie täysin mukanaan ja juoni on aina tosi jännittävä ja tapahtumarikas. Kirjat ovat jo melko pitkiä ja selkeästi hieman kokeneemmille lukijoille. Kirjoissa käsitellään vähän synkempiäkin teemoja ja eläinmaailman lainalaisuuksia, joten ihan pikkukoululaisille en välttämättä suosittele, ellei ole aiempaa kokemusta vastaavasta kirjallisuudesta. Meillä kuitenkin esikoinen on lukenut ekan osan 2. luokalla ja nyt tätä tokaa osaa 3. luokalla. Varmasti tosi lapsikohtaista, että miten käsittelee tällaisia teemoja.

Thomas Taylor: Gargantis 

Thomas Taylorin supersuositun Malamanterin jatko-osa Gargantis on meillä yksi syksyn odotetuimmista kirjoista. Jaana Kapari-Jatan suomentama sarja vie yhtä syvälle seikkailuihin kuin Harry Potter omassa lapsuudessani, mutta on kuitenkin ihan oma erilainen tarinansa. Fun fact: tiesittekö, että Thomas Taylor oli alkuperäisen Harry Potter ja Viisasten Kivi -kirjan englanninkielisen teoksen kannen kuvittaja?

Gargantis palaa Malamanterin maailmaan ja tarjoaa kutkuttavan jännittävän lukukokemuksen. Kirjan päähenkilöt Herbie Sitrus ja Orvokki Parma jatkavat hullun rohkeita, mutta tehokkaita tutkimuksiaan mystisessä merenrantakaupungissa. Aaverantaa riepottelevat toinen toistaan hurjemmat myrskyt ja on syytä epäillä, ettei niiden alkuperä ole tästä maailmasta. Onko legendaarinen Gargantis tulossa etsimään aarrettaan ja sitä raukkaa, joka sen alun perin vei?

Kirjavinkit aikuisille:

Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet on kirja, joka tempasi mut mukaansa niin voimakkaasti, että luin sen melkein yhdeltä istumalta. Kaikki kadonneet kertoo vajaa kuusikymppisestä gynekologista Annusta, jonka isä teki hänen lapsuudessaan 60-luvulla laittomia abortteja. Silloin aborttia oli todella vaikeaa saada ja niitä tehtaillut Annun isä oli oikealta ammatiltaan bussikuski, eikä suinkaan lääkäri. Annun isä joutui teoistaan vankilaan ja katosi samalla Annun elämästä täysin. 

Tarinassa seikkaillaan sekä Annun lapsuudessa että nykyhetkessä, kun Annu itse tekee gynekologin työtä ja samalla selvittää mitä hänen äidilleen ja siskolleen tapahtui hänen lapsuudessaan. Tämä on meidän tämän kuun lukupiirikirja ja olen niin iloinen, että sain lukea sen. Kirjassa on raskaita teemoja, mutta todella mielenkiintoisesti kerrottuna. Tämä kirja on todella tärkeä! 

Kate Elizabeth Russell: Vanessa

Kate Elizabeth Russellin esikoisromaani, joka jakoi mielipiteitä ja nosti tapetille vaiettuja aiheita. Kirja kertoo nimensä mukaisesti Vanessan tarinaa. 

Vuonna 2000 sisäoppilaitosta käyvä 15-vuotias älykäs, kunnianhimoinen ja jo kovasti aikuisuutta tavoitteleva Vanessa rakastuu 42-vuotiaaseen englannin opettajaansa palavasti. Opettaja rakastuu myös Vanessaan ja he aloittavat erittäin kielletyn suhteen. 

Vuonna 2017 #metoo-liike syntyy ja Vanessan entistä opettajaa syytetään sopimattomasta käytöksestä liittyen muihin alaikäisiin tyttöihin. Vanessa ei tiedä pitäisikö hänen pysyä hiljaa ja siinä uskossa, että kaikki tapahtui hänen omasta tahdostaan vai uskaltautuisiko hän tarkastelemaan oman menneisyytensä tapahtumia kriittisesti. Mutta miten Vanessa voisi kieltää ensirakkautensa? Onko mahdollista, että mies, jota Vanessa rakasti – ja joka väitti rakastavansa vain häntä – olikin jotain ihan muuta?

Kirjassa liikutaan kahdessa ajassa ja tekee kirjasta todella mukaansatempaavan ja mielenkiintoisen. Tämä kirja on sellainen, josta oikein palan halusta päästä juttelemaan jonkun toisen kanssa! Jos olet siis lukenut Vanessan tai luet sen, niin laita ihmeessä viestiä vaikka IG:ssä, että mitkä fiilikset jäi! En missään nimessä halua spoilata enempää, tämä kirja pitää kokea itse.

Oyinkan Braithwhaite: Sisareni, Sarjamurhaaja 

Tämä kirja on niin OUTO ja koukuttava ja jotain todella erilaista! Outo siis ehdottomasti hyvällä tavalla, erilainen kuin mikään muu mitä koskaan olen lukenut. Nigerialaisen Oyinkan Braithwaiten mustaa huumoria täynnä oleva kirja  on pitänyt mua otteessaan viime päivinä. Kirja kertoo hoitaja Koredesta ja hänen pikkusiskostaan Ayoolasta, joka on kuvankaunis ja saa aina kaiken anteeksi kauneudellaan.

Kauniilla Ayoolalla on kuitenkin “hieman” synkempi puoli. Pikkusisko Ayoola on mahdollisesti sosiopaatti. Hänen isosiskonsa Korede on hyvä siivoamaan Ayoolan jälkiä. Kun jo kolmas (!!!) Ayoolan poikaystävä kuolee veitsi sydämessään, Korede vaan poistaa tottuneesti veritahrat valkaisuaineella, hävittää ruumiin ja estää sisartaan postaamasta iloisia selfieitä suruaikana, ettei kenelläkään herää epäilyksiä. Seuraavaksi Ayoola iskee silmänsä Koreden pitkäaikaiseen ihastukseen Tadeen, ja sisarusten välit kiristyvät. Ketä Koreden pitäisi suojella ja keneltä?

Kaikkia yllämainittuja kirjoja myy esimerkiksi Suomalainen kirjakauppa. Toki nämä toimivat loistavasti myös ääni- tai e-kirjoina!

Mulla on meneillään 52 kirjaa vuonna 2020 -tavoite, joka etenee edelleen hyvin. Olen kirjoittanut ylös kaikki tänä vuonna luetut kirjat ja julkaisen listan ja fiilikset loppuvuodesta, että miltä tämä haaste tuntui. Kenties ensi vuonna tavoitteeksi 100 kirjaa/vuosi? Niin paljon lukeminen antaa mulle. Näen myös meidän lapsista, että he ovat esimerkin voimasta innostuneet lukemisesta. Meillä lukeminen on koko perheelle tosi luonteva osa arkea ja olen siitä kiitollinen, sillä se antaa niin paljon. Uskon, että lapset osaavat aikuisena arvostaa sitä, että ovat löytäneet tiensä kirjojen pariin ja oppineet sitä kautta niin paljon uutta.

Mitä te luette juuri tällä hetkellä? Onko teillä syysloma meneillään? 

Asukollaasit vuosien varrelta ovat yksiä mun lempparipostauksia tehdä ja aina niitä tehtyäni on tullut myös palautetta, että niitä saisi olla vaikka joka kuukausi. Ihan niin usein en ole tehnyt, koska sitten mulla äkkiä loppuisi asut kesken tulevina vuosina, mutta parin kuukauden välein on ihan hyvä! Nyt on vuorossa lokakuiset asut ja niitä onkin kertynyt kymmenen lokakuun ajalta. Olipa jälleen kerran hauska nähdä se oman tyylin muutos. Näissäkin muuten violetti tukka loistaa poissaolollaan, mulla aina ollut violetti tukka vain keväällä tai kesällä. Se on hassua, kun niin iso ja erilainen muutos puuttuu näistä kokonaan, ihan kuin sitä ei olisi edes tapahtunut (kahta kertaa), vaikka on kuitenkin!

Lokakuu 2011

Näissä kuvissa olen kuukauden ikäisen pikkuvauvan äiti. Alunperinhän meillä oli esikoisen laskettu aika 19.10.2011, mutta hän syntyi jo kuukautta aiemmin. Tästä asusta ei kyllä ole mitään tallella, mutta se ei toisaalta ole mikään ihme. Asun kaikki osat neuletakkia lukuunottamatta olivat jo vuonna 2011 monta vuotta vanhoja. Tuo hieman vahapintainen parkatakki oli kyllä ehdoton lemppari, joka oli käytössä vielä monta vuotta tuonkin jälkeen ja sen jälkeen annoin sen muistaakseni vielä serkulle eteenpäin. Nuo 60cm mittaiset hiustenpidennykset olivat kyllä aika hurjat! Ihan kiva sellainen perus-asu, ei mitään vikaa mielestäni. Todellakin mulla on 2011 ollut pahempiakin asuja!

Lokakuu 2012

Seuraavana vuonna taas lokakuussa odotin jo meidän keskimmäistä. En ollut vielä paljastanut asiaa, joten pidin löysiä paitoja, jotta mun edellistä raskautta huomattavasti nopeammin esiin pulpahtanut pötsi ei näkynyt. Rakastan sitä, että kuvissa on esillä limupulloista lähtien kaikki, eikä yhtään haitannut. Tuo paita olisi ehkä nykyisin itselleni ennemmin sellainen kotivaate, josta en kuvia laittaisi, mutta ihan kiva ja rento asu. Mustat pillit on vaatekaapin perusta edelleen.

Lokakuu 2013

Lisää trikoisia raitapaitoja! Enää en koe niitä ihan yhtä omakseni, siis hitsi, mullahan on näissä kaikissa ekassa kolmessa asussa raitaa päällä. Olen ilmeisesti tykännyt raidoista tosi kovasti. Muistan kun tilasin tuon nahkatakin raskausaikana Asosilta ja sitten kun se tuli perille, huomasin, että siinä oli vajaamittaiset hihat! En ollut huomannut sitä tilatessa. Mutta en antanut sen häiritä, pidin takkia kuitenkin, vaikka hihat oli vähän hankalat. Viininpunainen pipo ja huivi olivat kovassa käytössä ja ne ovat ihan kivat mielestäni edelleen. Nuo Zaran korkeakorkoiset nilkkurit olivat myös ihan mun lempparit. Ne näyttävät nyt näin vuosia myöhemmin aika hurjilta myös, mutta edustivat kyllä aikansa tyyliä.

Lokakuu 2014

Tykkään tästä asusta ja tyylistä tosi paljon ja voisin pukea asun sellaisenaan päälle vaikka heti (jos mahtuisi). Viininpunaiset pillifarkut olivat yhdet mun lempparit siihen asti, etteivät enää mahtuneet jalkaan kun tulin kolmannen kerran raskaaksi. Ketjukaulakoru näyttää kivalta ja tykkäsin siitä, kun oli tosi vaaleat hiukset, vaikka ne eivät niin hyvässä kunnossa olleetkaan.

Lokakuu 2015

Tykkään tästä asusta ja hiuksista ja näistä kuvista ihan älyttömän paljon! Ajattelen edelleen, että syksyllä 2015 ja keväällä 2016 mun tyyli oli ”parhaimmillaan”, näytin eniten siltä, miltä halusin näyttää. Voisin pukea tämän asun vaikka heti päälle. Ja rakastin pitkää vaaleaa laineikasta tukkaa. Miksi en sitten näytä tältä enää? No, ainakaan hiukset eivät kestä enää samanlaista pidennys- ja vaalennusrumbaa ja siksi hiukset ovat paljon lyhyemmät nykyisin. Tuon ajan vaatteet eivät ole mahtuneet päälleni vuosiin ja tuskin tulevat enää mahtumaankaan. Mutta ponnari-pidennys mulla on tallessa jossain ja sitä voisin kyllä aina välillä käyttää!

Lokakuu 2016

Lokakuussa 2016 odotin meidän kuopusta ja raskaus taisi olla jossakin puolivälin tietämillä. Näitä kuvia otettaessa oltiin Oton kanssa kahdestaan treffeillä ja meidän tulevat isosiskot olivat yökylässä. Rakastan tuota tyllihametta ja se on edelleen mulla kaapissa. Samoin kyseinen nahkatakki on edelleen kaapissa tallella ja laukku sekä nuo nilkkurit myös. Asussa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta nyt pukisin pallomahan ehkä vähän eri tavalla kuin tässä. Näytän ihanan onnelliselta näissä ja me todellakin oltiin, tämä oli nimittäin vika viikonloppu ennen meidän muuttoa uuteen kotiin ja oltiin niin innoissamme.

Lokakuu 2017

Kuvat on otettu lokakuussa 2017, jolloin oltiin Oulussa ja mun mummu oli sairaalassa, missä vietettiin suurin osa ajasta. Siltä lokakuulta ei hirveästi asukuvia ole. En koe tätä asua kovin omakseni, vaikkakin nuo kumpparit olivat ja ovat tyylikkäät ja edelleen mulla kaapissa, kuten myös tuo laukku. Silloin ei ihan hirveästi jaksanut vaatteet kiinnostaa kun oli isompia asioita mielessä. Ei tässäkään mitään vikaa ole ja voisin kyllä sonnustautua leopardikuvioiseen sadeviittaankin, mutta ei tämä kyllä mun tyyliä oikein edusta.

Lokakuu 2018

Asu osineen löytyy multa kokonaisuudessaan edelleen ja tykkään kyllä kaikista näistä vaatteista ja asusteista yhä edelleen! En ehkä yhdistäisi näitä kenkiä tähän mekkoon enää, vaan jotkut, joissa on sirompi varsi nilkasta. Muuten voisin pukea asun tällaisenaan edelleen päälle. Tykkään tuosta ruutumekosta kovasti ja sama nahkatakki on edelleen mulla päivittäisessä käytössä. Rakastan tuota kireä ponnari -tyyliä. Tuli heti himo mennä etsimään ponnaripidennys jostain laatikoiden syövereistä ja laittaa se päähän. En ole pitänyt sitä pitkään aikaan!

Lokakuu 2019

Olin juuri ostanut tuon ihanan kamelinvärisen villakangastakin viime vuoden lokakuussa ja se pääsi tietysti heti käyttöön. Takki on aivan ihana, kevyt ja ajaton. Tulen varmasti käyttämään sitä paljon myös tänä talvena. Vielä ei ole ollut ihan niin kylmä, että olisin ottanut sitä käyttöön, mutta heti kun mittari on kunnolla alle 10 asteessa, tämä tulee olemaan mun luottotakki arjessa. Sama laukku on keikkunut olallani vuodesta 2018 asti joka päivä. Housut ja tuo valkoinen paita löytyvät kaapista myös, samoin kuin nuo korkeat platform-nilkkurit, jotka ostin vuonna 2013. Voisin hyvin pukeutua tähän samaan asuun vaikka huomenna.

Lokakuu 2020

Tämän vuoden lokakuu on ollut kyllä ihan älyttömän lämmin, sillä olen tuossa paljain säärin ja lämmintä oli 16 astetta! Minulla oli tämä sama asu päällä viimeksi lauantaina (tosin sukkahousujen kanssa) ja tykkään! Mekko on vuodelta 2018, takki ja laukku samoin. Ajattomia klassikoita, jotka tulevat varmasti näkemään käyttöä vielä vuosien ajan. Kengät ovat viime vuoden ostoksia, nekin ovat mulla kovassa käytössä aina kun haluan saada vähän korkoa jalan alle.

Näistä asuista mun suurimmat suosikit ovat vuodet 2015 ja 2020. Ne kolahtavat kaikkein eniten. Ehkä pitää tutkia omaa kaappia vähän uusilla silmillä ja inspiroitua enemmän tuosta vuodesta 2015, kun valitsen sieltä asuja. Mitkä on teidän suosikit? 

En tiedä mistä edes aloittaisin. Olen tuijottanut tätä tyhjää sivua tässä hetken ja miettinyt, että miten mä yhtäkkiä palaan, kun en voi aloittaa sitä kertomalla viime viikon kuulumisia. Paljastin viime viikolla Instassa, että olen mukana ensi keväänä ilmestyvässä tv-ohjelmassa, jonka kuvaukset oli viime viikolla. Siksi blogissa oli melkein viikon mittainen tauko postauksissa. En voi kuitenkaan puhua asiasta mitään ennen ensi kevättä, joten siksi myöskään viime viikon kuulumiset eivät oikein ole nyt hyvä postausaihe ja siksi tämä aloittaminen oli niin haastavaa. Nyt täytyy pyrkiä vaan unohtamaan itsekin kaikki viime viikon tapahtumat hetkeksi ja siirtyä vahvasti tähän viikkoon.

Tein viime viikolla linjauksen, jota olen miettinyt tosi pitkään. Jatkossa mun blogiin voi kommentoida vain, jos omistaa WordPress-tunnukset. Mua harmittaa tosi paljon se, että se hankaloittaa kommentointia niin monelle ihanalle tyypille, mutta koen, että tämä on silti ainoa vaihtoehto. Mun ei tarvitse mahdollistaa vihapuhetta ja häirintää. Palautetta voi onneksi jatkossakin antaa suoraan Instagramissa, Facebookissa tai täällä blogin kommenteissa, mikäli on ne WordPress-tunnukset. Vain se mahdollisuus piiloutua täysin anonymiteetin taakse poistuu. 

Sitten iloisempiin aiheisiin! Tällä viikolla lapsilla on parin päivän syysloma, jota odotan jo innolla. Meillä ei ole vielä mitään tarkkoja lukkoonlyötyjä suunnitelmia, mutta tarkoituksena on ottaa rennosti, nukkua pitkään ja olla yhdessä. Mikäs sen parempaa. Koti on kuin kaaoksen jäljiltä, kun on niin paljon pyykkiä ja matkalaukkukin vielä purkamatta. Siinä hieman työsarkaa tälle viikolle myös, kun purkaa sitä pyykkisumaa.

Instagramin puolella vastaanotin eilen ja tänään paljon postaustoiveita, joista tuli kyllä hyvä mieli! Viime viikon tavallinen arki -postaukseen liittyen oli kiva huomata, että en ollut yksin sen arki-ajatuksen kanssa. Moni tosiaankin toivoo kuulumisia, päivä kuvina -postauksia ja sitä ihan tavallista arkea niiden pohdiskelevampien tekstien rinnalle. Sitä on siis todellakin luvassa! Moni toivoi myös erilaisia vinkkipostauksia liittyen kasvatukseen, parisuhteeseen, ruokaostoksiin ja esimerkiksi leffoihin ja kirjoihin, joten niitäkin on varmasti lähiaikoina luvassa. Ja tietty moni toivoi lisää pohdintaa, pitkiä tekstejä ja mielipiteitä. Niitäkin on tulossa. Luulen, että tämä tekemäni linjaus auttaa niiden tuottamisessa. Mulla on tosi hyvä fiilis nyt kirjoittamisesta ja oikein uhkun intoa päästä puhumaan ihan kaikesta.

Olen jo pitkään kokenut, että instassa uskallan rohkeasti puhua asiasta kuin asiasta, koska siellä on niin hyvä henki ja helppo keskustella kaikkien kanssa. Viime viikollakin siellä on puhuttu palkkahaasteesta, tasa-arvosta ja naisten oikeuksista, sekä somehäirinnästä. Toivottavasti tämän muutoksen myötä se sama tunne tulisi myös blogin kanssa ja olisi henkisesti helpompaa puhua myös täällä. 

Halusin aloittaa viikon tällaisella “ajatusten puhdistuksella”. Nyt kun on puhuttu käytännön asioista ja muutoksista, voi hyvin sitten jatkaa ihan puhtaalta pöydältä. Ihanaa! Haluan vielä kiittää teitä kaikkia siitä, miten olette aina hengessä mukana ja osallistutte aktiivisesti kaikkeen keskusteluun eri kanavissa. Se tuntuu niin hyvältä. Olen kiitollinen teistä ja siitä, että saan tehdä tätä juuri teille! 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

PS: En todellakaan tiedä mitä tein tuon kurpitsan kanssa, mutta sen tiedän, että se kurpitsa on söpö!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Tarramonsterin kanssa.

Syksy on jo hyvässä vauhdissa ja välikausivaatteet on otettu käyttöön. Ei mene aikaakaan kun saa alkaa kaivella jo talvikamppeetkin naftaliinista ja nyt on aika hyvä hetki viimeistään suorittaa kaikkien käyttöön otettujen lastenvaatteiden nimikointi. Olen itse tosi laiska nimikoija, se ei tosiaan ole mitään lempparipuuhaa. Mutta onneksi sitä hommaa helpottamaan on kehitetty Tarramonsterin tarrat, joita me ollaan käytetty jo vuosia nimikoimiseen. Mulla menee tosi kausittain se, että miten hoidan nimikoinnin. Silloin kun ostan kerralla ison satsin syyskamppeita esimerkiksi, nimikoin kaikki kerralla samantien. Mutta silloin jos vaikka uusia vaatteita kertyy ripotellen vaikkapa kesän aikana, en yleensä muista nimikoida. Sitten yritän hiki hatussa ennen dagista pitää nimikointi-iltamat. 

Tarramonsterin nimikointitarroissa parasta on juuri se helppous. Tarrat pysyy kiinni pesusta toiseen kun kerran liimaa ne paikoilleen, mutta lähtevät kuitenkin helposti repäisemällä irti kun vaatteet vie vaikka kirppikselle myyntiin. Tarramonsterin nimikointitarrat toimivat vaatteiden lisäksi loistavasti myös kengissä, laukuissa ja vaikka vesipulloissa. Me nimikoidaan nykyisin ihan kaikki, kun se helpottaa niin paljon. Koululaisten vanhempia kukaan ei enää käske nimikoimaan, mutta kyllä mä koen sen käteväksi, että koululaistenkin kamppeissa on nimi valmiina. Kyllä koulussakin voi jotain mennä hukkaan ja on aina todennäköisempää, että se löytyy, jos siinä on nimi.

Tarramonsterin nimikointitarroihin voi laittaa nimen lisäksi myös puhelinnumeron halutessaan, jos kirjoittaa etu- ja sukunimen etunimen kohdalle ja puhelinnumeron sukunimen kohdalle. Tällaisia tarroja suosin esimerkiksi harrastuskamppeissa ja muissa etenkin sellaisissa tavaroissa, jotka saattaisivat helposti päätyä jonnekin, missä ei tule käytyä säännöllisesti lähes joka päivä. 

Mä itse rakastan pyöreitä tarroja ja Tarramonsterin minipilkut ovatkin mun pitkäaikaisia suosikkeja. Tällä kertaa tilattiin nimikointiin Pikku Monsterin pakkaukset, joissa on pyöreiden minipilkkujen lisäksi myös suorakulmion muotoisia tarroja. Ne sopivat joihinkin kapeampiin pesulappuihin paremmin. Huomasin muuten, että Tarramonsterin sivuille on tullut myyntiin myös vähän isompia pyöreitä Maxipilkku-tarroja, jotka pysyy erityisen hyvin juuri tavaroissa, kuten niissä jo mainituissa vesipulloissa.

Lapset saivat itse valita kivat teemat nimitarroille ja meille tuli mm. yksisarvisia, söpöjä pilviä ja tähtiä, sekä huvipuistotarroja. Yritetään valita aina vähän erilaisia. Pikku Monsterin pakkauksessa on niin paljon tarroja, että meillä ainakin ne riittivät tosi hyvin ja vielä jäi jäljellekin. 

Vaikka vaatteiden nimikointi on suoraan sanottuna hieman puuduttavaa, sisustusnimikointi onkin ihan toinen juttu! Mä rakastan liimata laatikoihin tarrat esim. lastenhuoneessa, niin tietää mitä niissä on sisällä. Tarramonsterille on tullut nimikointitarrojen lisäksi huippuja järjestelytarroja, joilla voi merkata vaikka lelulaatikot tai hyllyt, että mitä niihin tulee. Nämä ovat ihan uusia. Aiemmin on ollut jo eri vaatteille järjestelytarroja, jotka helpottavat pyykkihuoltoa, kun jokainen voi niistä päätellä minne mitkäkin puhtaat vaatteet kuuluu laittaa. Mutta nämä lastenhuoneen järjestelytarrat on tosi kivoja myös ja siinä oli jo valmiiksi melkein kaikki lelut, mitä meillä on, kuten legot, barbiet, lautapelit, rakennuspalikat yms. huomioitu. 

Ja tuli muuten mieleen tätä kirjoittaessani, että nimikoinninhan voisi myös ulkoistaa lapsille. Ainakin meidän lapset rakastavat liimata tarroja, niin tässä olisi loistavaa sadepäivän puuhaa yhdessä lasten kanssa. 

ALEKOODI TARRAMONSTERIN VERKKOKAUPPAAN:

Jos teillä on tarvetta nimikoinnille, järjestelytarroille tai muille Tarramonsterin verkkokaupan tuotteille, kuten hoivakotitarroille, kasvomaskeille tai sukkapidikkeille, tässäpä teille oiva alekoodi! Koodilla IINAH20 saatte nyt 15% alennusta koko Tarramonsterin valikoimasta. Koodi on voimassa maanantaihin 12.10. asti.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Viime viikolla oli hauskaa, kun käytiin kaupassa autolla ja keskusteltiin Oton kanssa etupenkillä. 3-vuotias kuunteli takapenkillä meidän jutustelua. Otto sanoi mulle jotain ja lopetti lauseen siihen, että hän totesi mun olevan fiksu. Takapenkiltä väärin kuullut 3v tokaisi huolissaan, että “Ei äiti ole vi**u!”. Me vaan räjähdettiin nauramaan Oton kanssa. 

Ja vakuuteltiin, että isi sanoi että fiksu, ei sitä rumaa sanaa. Arki 3-vuotiaan kanssa on kyllä yhtä komediaa. Ja kyllä, hän tietää sen sanan. Ei meillä kiroilla enää kuten 9 vuotta sitten täällä blogissa, mutta tiukan paikan tullen saattaa joskus se v-sanakin päästä. Esim silloin, jos tippuu lautanen reuna edellä pikkuvarpaalle, kuten mulla viime viikolla kävi. Ei siis ihme, että sana jäi hänelle mieleen.

Tämä oli vain yksi viime aikojen hömpötyksistä, joka on saanut hymyn huulille. Musta tuntuu, että näitä hassuja tilanteita on arki täynnä. Miten voikin tulla niin paljon hauskoja juttuja. Musta tuntuu, että aika harvoin enää kuitenkaan kerron näitä hassuja juttuja täällä. 

Muistatteko vielä ajan, jolloin suurin osa blogin postauksista oli ihan tavallista arkea? Sellaista “Mitä me tänään tehtiin” -meininkiä ja kuvia? Mä kaipaan sitä, ainakin jossain määrin. Sellaista keveyttä ja suunnittelemattomuutta, tilannekuvia. Samalla kuitenkin haluaa pitää sen tietyn etäisyyden, eikä kertoa arjesta liikaa. Kuinka löytää se sopiva tasapaino, jossa on harkittua ja teemoitettua sisältöä, mutta sopivasti myös spontaania hömppää? Tämän kanssa olen tasapainoillut jo vuosia. Teemasisällön tekeminen on helpompaa ja tuntuu turvallisemmalta, ehkä siksi sitä tulee myös tehtyä enemmän. 

Mutta arki ja se tavallisen arjen onni on aina ollut mun juttu. Eikä se voi olla mun juttu, ellen anna sitä myös itsestäni muille. Siksi haluaisin tuoda tänne vielä enemmän sitä arkista spontaaniutta. Ajatusten virtaa ja tunteita. Niitä kyllä riittää täällä ihan joka päivä. Rakastin ennen sitä, kun onnistuin vaikkapa tiivistämään yhteen kuvaan jonkun hetken, joka oli arjen keskellä tosi merkityksellinen. Edelleenkin niitä kuvia tulee otettua paljon ja katseltuakin, mutta samalla en ehkä vaan jaa niitä tänne.

Aloitin keväällä myös viikon arkikuva -haasteen, jonka tavoitteena oli jakaa juuri niitä arjen merkityksellisiä kuvia. Haaste jäi muutaman kuukauden jälkeen pois. Miksi? Koska olisihan mun pitänyt tietää, että kun keksin, että mun on pakko tehdä jotain joka viikko, se ei enää huvita. Ja olisi ollut raskasta tehdä joka viikko vuoden ajan jotain, joka ei huvita. Uskon, että se pakkopullaisuus olisi alkanut melko nopeasti näkymään myös niistä postauksista. En halunnut väkisin keksiä merkityksellisyyttä.  

Ja mä nyt vaan satun olemaan tällainen, että fiilikset vaihtelee ja mulle sopii paremmin blogissa oma tahti, kuin se, että joku tietty asia toistuu aina samanlaisena joka viikko. Siksi täällä blogissa ei ole mitään viikonpäiville teemoitettuja postaussarjoja, eikä tule, nyt kun kokemus on opettanut. Ensin mua hävetti se, että en jaksanut eikä mua kiinnostanut tehdä sitä. Mutta nyt en jaksa enää hävetä, koska miksi häpeäisin omaa itseäni? Mä koen sen valtavana voimavarana, että olen pääosin spontaani ja yllätän usein itsenikin, kun keksin jotain ihan uutta ja erilaista. 

Osaan mä toki olla pitkäjänteinenkin. Siitä kertoo se, että olen tehnyt tätä hommaa jo yhdeksän ja puoli vuotta, no matter what. Mutta spontaanius on eniten se mun juttu.

Mitä mieltä te olisitte spontaaniuden lisääntymisestä? Vaikka vannon ajanhallinnan puolesta sisältökalenterin ja listattujen postausideoiden nimeen, haluaisin tuoda niiden rinnalle myös tajunnanvirtaa ja satunnaisia kuvaräpsyjä. Miltä se kuulostaa teistä? Olisi kiinnostavaa kuulla, että mikä kanava teille on mieluisin siihen arkisisältöön ja millaista sisältöä eniten kaipaatte blogeilta vuonna 2020?  Onko arkea kivempi seurata instassa ja blogit voivat olla pohdiskelevia ja teemoitettuja, vai olisko arjen kommellukset mukavaa sisältöä myös kirjoitettuna satunnaisesti? Molempi parempi?