Tässä raskauden aikana meidän tytöt ovat oivaltaneet mitä hassuimpia asioita raskaana olemisesta, tulevasta vauvasta, synnytyksestä ja kaikesta mahdollisesta. Kasasin oivalluksista parhaat tähän postaukseen illan kevennykseksi. Se on ihan huikeaa miten paljon lapset näitä juttuja miettivät jo ihan pienenä, ja meillä ainakin odotetaan tulevaa pikkusisarusta todella innolla. Mun mielestä on ihan parasta kuunnella lasten mietteitä, ja välillä miettiä itsekin että mistä ne niiden jutut oikein tulee.

Usein mun fiilistä piristävät sellaiset pienet arkipäiväiset, raadollisen rehelliset huomiot äidin voinnista raskausaikana, kuten:

”Äiti muistatko sä kun sä pystyit vielä kumartumaan? Se oli kivaa!”

”Äiti, sä oot ihan kuin Nalle Puh, ihan yhtä pyöreä!”

”Äiti, sun maha on niinkun vaahtokarkki ja sun tissit on niinku tulivuoret!”

”Mä tiedän miksi sä käytät nykyään vaan isin paitoja! Koska sulla on niiiin iso maha ja sun omat paidat on niiiiiiin pieniä!”

Kuten sanoinkin, synnytystä on pohdittu kovasti. Ihan yksityiskohtiin asti ei olla menty koska niitä ei olla kysytty, mutta olen välillä kuunnellut kun lapset ovat keskenään keskustelleet siitä miten vauva tulee mahasta ulos.

”Sitten kun vauva syntyy niin äidin maha halkeaa ja vauva tulee sieltä ulos.”

”No eihän halkea! Vaan sen napanuora leikataan!”

”Niin, se vauva tulee sieltä äidin navasta!”

”Voiko miesten mahoissa kasvaa vauvoja?”

Paljon on pohdittu sitä mitä vauva osaa tehdä sitten syntyessään, ja mitä kaikkea vauvan kanssa sitten voi tehdä yhdessä.

”Sitten kun vauva syntyy, niin mä kuljetan sitä mun pyörän tarakalla ja me ajellaan yhdessä!”

”Sitten kun vauva on syntynyt niin me mennään hoploppiin ja mä lasken sen kanssa liukumäestä!”

”Mä en malta enää odottaa että vauva syntyy, kun sitten me voidaan piirtää yhdessä vauvan kanssa ja mä opetan sitä!”

”Aion opettaa vauvan sukeltamaan sitten kun me mennään sen kanssa uimaan.”

”Osaakohan vauva mennä meidän kanssa vuoristorataan Lintsillä?”

”Osaisikohan vauva mennä tuollaista temppurataa pitkin jos me talutetaan sitä?”

”Sitten kun vauva syntyy niin se osaa vaan nukkua ja syödä ja itkeä ja kakkia.”

Ainakin toinen on siis hyvin perillä siitä miten vauvat toimivat. Toisella on ehkä vähän suuret odotukset ja ollaan hienovaraisesti yritetty opastaa että vauvasta ei ehkä ihan heti saa sitä kaikkein aktiivisinta leikkikaveria, mutta että hän kuitenkin varmasti tykkää kovasti jos hänelle jutellaan ja näytetään vaikka leluja tai kirjasta kuvia sitten kun hän ihan pikkuisen kasvaa. Ja että kyllä sinne Hoploppiin ja vauvauintiinkin päästään vielä, kunhan sitten hetki maltetaan.

Vaikka lapset kovasti odottavatkin pikkusiskoa, on heillä myös muita toiveita joita he uskovat äidin pystyvän toteuttamaan maagisella mahan kasvatuksella.

”Ensi kerralla sun mahasta vois äiti tulla kissa!”

”Joooooooo! Tai lehmä, koska äiti on kissoille allerginen. Mitä ne lehmän vauvat olikaan? Pentuja?”

Toivottavasti mun mahasta ei koskaan tule kissaa tai lehmää, apua! Tytöt ovat myös pohtineet mikä vauvasta tulee isona.

”Tuleekohan meidän vauvasta isona hammaslääkäri tai merirosvo?”

”Tai supersankari??”

1. Mutta joo, näiden kahden kanssa saa kyllä hihittää harva se päivä. Voin kertoa, että nekin päivät kun pienen ihmisen sisällään kasvattaminen on tuntunut himputin raskaalta, ovat olleet miljoona kertaa parempia kun on jo kaksi maailman ihaninta pientä höpöttäjää. Tiedän että meidän kolmas tyyppi täydentää tätä jengiä aivan loistavasti, enkä malta odottaa millaisia hupijuttuja hän laukoo isompana. Ollaan me kyllä aika onnekkaita <3

Mitä hauskaa teidän lapset, kummilapset tai sisarukset ovat sanoneet raskaudesta, vauvoista tai synnyttämisestä? Teidän juttuja on aina niin hauskaa lukea!

Kun takana on kaksi hyvin erilaista vauva-aikaa kahden hyvin erilaisen vauvan kanssa, ja kolmas tulossa, mä olen jo varautunut siihen että en välttämättä ollenkaan tiedä mikä meitä odottaa. Kaikki lapset kun ovat erilaisia, ja mitään ei voi yleistää. Siksi aion suhtautua tulevaan vauvavuoteen avoimin mielin, ja ottaa vastaan tulevan tyypin juuri sellaisena kuin hän on, ilman mitään odotuksia.

Ensimmäisellä kerralla mä pelkäsin etukäteen, että meille tulee vauva joka ei halua nukkua ollenkaan ja että koko muu elämä menee tauolle vuosiksi koska vauva-arki on niin haastavaa. Kaikki meni aivan päinvastoin, saimme maailman tyytyväisimmän vauvan joka alkoi alusta asti nukkumaan hyvin ja söi säännöllisesti, ja vauva-arki oli helpompaa kuin koskaan osasin edes haaveilla. Pelkäsin siis aivan turhaan. Vetelin koko vauva-ajan menemään nuoren äidin itsevarmuudella, enkä epäröinyt itseäni hetkeäkään. Ajattelin että koska meillä on niin tyytyväinen lapsi, mä olen riittävän hyvä äiti ja ei ole mitään hätää.

Toisella kertaa osasin odottaa että tyyppi ei välttämättä ole ihan yhtä kova nukkumaan kuin ensimmäinen, mutta en silti tiennyt mikä meitä odotti. 20 minuutin pätkissä ja hyvin vähän nukkuva vauva ei ainakaan ollut ihan sitä mihin olin varautunut. Koin myös valtavasti syyllisyyden tunteita ensimmäisen vauva-ajan helppoudesta ja kyseenalaistin koko siihenastisen äitiyteni. Olinko voinut muka olla hyvä äiti, jos vauvan kanssa kerran oli niin helppoa ja mukavaa ekalla kerralla? Vai kuuluiko äitiyden olla täynnä vastoinkäymisiä, valvomista ja omituisia termejä?

Toisen vauvavuoden aikana mä syyllistyin ihan kaikesta, ja piiskasin itseäni tekemään kaiken vaikeimman kautta. Luin kirjakaupalla kiintymysvanhemmuudesta, imetyksestä, perhepedistä ja oikeastaan ihan kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä. Pelkäsin jatkuvasti etten ole tarpeeksi hyvä, ja jopa ehkä vähän omin vauvan itselleni. Ajattelin että minun yksin täytyy hoitaa kaikki että olen hyvä äiti, vaikka se ei niin todellakaan mene.

Nyt kolmannella kerralla olen kannustanut itseäni ottamaan mallia siitä nuoresta esikoisen äidistä Iinasta, joka ajatteli tekevänsä kaiken ihan oikein.  Joka ei osannut syyllistyä, ja joka vähän tuhahteli sellaisille himopaasaajille joiden elämään ei mahtunut muuta kuin vauvavuosi. Vaikka aion uppoutua vauvaan ihan täysillä ja nauttia kaikesta vauva-aikaan liittyvästä, aion myös olla armollinen itselleni. Mun ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin, eikä mun tarvitse tehdä kaikkea vaikeimman kautta. Enemmänkin täytyy yrittää yhdessä Oton kanssa keksiä ratkaisuja, jotka tekevät vauva-ajasta mahdollisimman helppoa ja mukavaa ja nautinnollista.

Voin välillä mennä sieltä mistä aita on matalin. Ja sitten kun alkaa tuntua että ajatuksissa on jo tilaa muullekin kuin vauvan tuoksulle, voin rohkeasti myös tehdä ja olla ja mennä eikä se tee musta huonoa vanhempaa. Isän kanssa vauva ei ole hoidossa ja me tullaan muutenkin Oton vanhempainvapaan ansiosta olemaan enemmän yhdessä kuin koskaan ennen. Meidän tukiverkko on turvallinen, hyvä ja ihana, ja myöskin vahvempi kuin aikaisemmin. Meidän ei ole pakko tehdä kaikkea yksin.

Tällä kertaa aion siis syyllistyä vähemmän ja luottaa itseeni enemmän. Hyvä siitä vauvasta tulee. Kun on jo yli viisi vuotta saanut seurata itse kasvattamiensa mukuloiden kasvua, voi helpottuneena todeta että ei me varmasti ihan metsään olla menty. Molemmat tytöt ovat ihania tyyppejä, ja heistä huomaa kyllä että elämä on ollut ja on edelleenkin ihan mukavaa, turvallista ja rakkauden täyteistä. Ja sehän on kaikkein tärkeintä. Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.

Mä odotan niin innolla että saan olla äiti meidän kolmannelle pienelle ja tavata hänet <3

Vihdoin, parin kuukauden tauon jälkeen olisi luvassa toka osa mun ja The Realm Of Maria-blogin Marian Coffee Talk -videosarjaan. Meillä vähän venähti tämä, kun koko syksy on ollut niin täynnä ohjelmaa ja isoja juttuja meillä molemmilla. Tässä tokalla videolla tosiaan puhutaan käytöstavoista, ja niistä meillä riittikin ihan superisti sanottavaa. Käytöstavat aiheena on sopivan ajankohtaisesti ollutkin nyt esillä joka puolella viimeisen viikon ajan, kiitos erään videon. Me kuvattiin tämä autuaan tietämättömänä tulevasta jo pari viikkoa sitten, mutta ilmeisesti ihan hyvä hetki kiinnittää huomiota siihen käytökseen, niin omaan kuin lastenkin.

Alunperin materiaalia oli melkein tunti, mutta sain sen tiivistettyä reilusti tiukempaan asiapakettiin ja siinäpä olisi teille nyt reilun kymmenen minuutin mittaista videota. Me käsitellään videolla aihetta aika paljon kysymysten pohjalta, vastatkaa ihmeessä tekin näihin kysymyksiin jos tekee mieli! Mua ainakin kiinnostaa kauheasti lukea teidän ajatuksia, sillä käytöstavat ja niiden puute on todellakin sellainen aihe joka koskettaa ihan meitä kaikkia.

HAhaa en kestä tätä kuvaa! Me unohdettiin ottaa kansikuva erikseen ja tää oli niin hassu pysäytys videolta että oli sitten pakko laittaa tämä. 

Laittakaa ihmeessä Marian kanava tilaukseen jos ei ole jo, sillä sarjan seuraava, naisten ulkonäköpaineita käsittelevä video ilmestyy siellä jo aika pian! Marian kanavalta löytyy vaikka ja mitä My Day -videoista Marian mielenkiintoisiin pohdintoihin, mä olen ainakin ihan koukussa ja en voi kuin ihailla Marian ammattitaitoa videoiden tekemisessä. (Ja yrittää ottaa itse mallia!). Ja hei jos tulee mieleen aiheita joista te haluaisitte meidän höpöttelevän enemmänkin niin saa ehdottaa, me tykätään tosi paljon tehdä näitä yhdessä.

Ihanaa lauantaipäivää kaikille, ja kertokaa ihmeessä siis teidänkin mielipiteitä täällä tai youtubessa! 

Keskiviikon kunniaksi tänään luvassa kolme kivaa juttua jotka ovat piristäneet viime aikoina sekä mua että koko meidän perhettä. Kolme helppoa juttua joista on voinut nauttia ja ottaa ilon irti täällä muuttolaatikkohärdellin keskelläkin, vailla pelkoa sotkusta.

KIRJA: Joku ehkä bongasikin instasta, että olin viime viikolla blogikollegani Karoliina Sallisen esikoiskirjan julkkareissa.  Julkkareista sain itselleni Karoliinan singneeraamaan Tee se itse -vauva -esikoisromaanin, joka kertoo kolmikymppisistä Usvasta ja Juhasta, ja heidän vauvan odotuksestaan. Kirja etenee raskausviikkojen mukaan, ja vuorotellen on tarjolla niin Usvan kuin Juhankin näkökulmaa. Mä luin kirjan yhdessä aamussa, ja voin kertoa että oli ensimmäinen kerta tässä moneen vuoteen kun olen lukenut yhtäkään kirjaa yhdeltä istumalta.

Se oli niin hauska että poskia särki, ja jotenkin myös sellainen joka riipaisi tunteita. Oli tosi helppoa samaistua kirjan hahmoihin ja oli mahtavaa lukea raskausaiheista kirjaa raskaanaollessa. Tällaista olisin kaivannut jo silloin kun odotettiin Tiaraa! Kirja oli realistinen mutta positiivinen, juuri sellainen millaista näkökulmaa perhe-elämään kaivattaisiin nykypäivänä enemmänkin eikä ainaista negaamista. Hahmot olivat kertakaikkisen ihania, jotenkin niin symppiksiä. Muutaman kyyneleenkin tirautin kun Usvan ja Juhan vauva lopulta syntyi. Lukekaa, ihan huikea kirja! Ja Karoliinalle vielä kerran onnittelut mahtavasta ja menestystä jo nyt niittäneestä kirjasta!

Kuvat: Janita Autio

PELI: Testattiin viime viikonlopun ja alkuviikon ajan eka kertaa ihan kunnon VR-laseja, kun mun kaverit Fito ja Juhana Silver Milelta antoivat meille Samsung Gear VR-lasit lainaan heidän uuden Flushy Fish -pelin testaamista varten. Flushy Fish on siis virtuaalitodellisuuspeli, joka kertoo hauskasta Flushy-kalasta ja siinä on yli 30 tasoa joita pelata. Meidän lapset olivat aivan haltioissaan VR-laseista ja pelistä, tosin esikoinen juoksi lasit päässä päin olkkarin kaappia kun hän pelasi ja hyppi ja liikkui niin innoissaan.

Otolla on ollut aiemminkin vähän halvempia VR-laseja kahdetkin erilaiset, mutta tuo Gear VR oli eka millä pääsi ihan oikeasti uppoutumaan sinne toiseen todellisuuteen. Meidän perheen nörtti-isi oli ainakin ihan tyytyväinen varusteisiin. Mun mielestä VR-laseilla pelaaminen tuo ihan uudenlaisia mahdollisuuksia pelaamiseen, ja jopa minä osasin pelata peliä vaikka yleensä olen kaikissa peleissä aivan pihalla. Flushy Fish on vähän kuin Super Marion ja Angry Birdsin sekoitus, mutta symppis kalateema ja erilainen pelitapa tuovat siihen kuitenkin paljon sellaista mitä ei noista klassikoista löydy. Oletteko testanneet VR-laseja ja/tai -pelejä? Plussaa tietty myös liikunnallisuudesta, kun pelissä voi liikkua liikuttamalla omaa kroppaa. Mä tosin istutin kuvien ottamista varten lapset sängylle, muuten en olisi saanut yhtään tarkkaa kun he pyörivät ympäri kämppää.

VITAMIINIT: Angry Birdsistä puheenollen, me ollaan viime viikkoina testattu Sabora Pharman Angry Birds -vitamiineja*, ja ainakin toistaiseksi kopkop! säästytty flunssilta vaikka flunssakausi ja kaikenmaailman enterorokot jokapaikassa jylläävätkin. Angry Birds -vitamiineja löytyy kolmea erilaista, D-vitamiini, monivitamiini ja vastuskykyä parantava monivitamiini joka sisältää mm. sinkkiä ja C-vitamiinia. Kaikki vitamiinit sopivat lapsille ja aikuisille, ja itse olen syönyt myös näitä lasten D-vitamiineja nyt raskausaikana kun aikuisten vastaavat on niin tylsiä. Meillä lapset muistuttavat aina itse vitamiineista kun vaan muistaa hankkia tarpeeksi hauskoja ja herkullisia vitamiineja. Ja samalla muistaa itsekin ottaa ne! D-vitamiinissa makuina on päärynä, vadelma ja salmiakki ja mun lemppari on ehdottomasti raikas vadelma.

*Vitamiinit saatu Sabora Pharmalta.

Ei paljoa kaamos masenna kun muistaa D-vitskut, uppoutuu mukaansatempaavaan kirjaan ja testaa välillä jotain ihan uutta ja erilaista, oli se sitten virtuaalitodellisuus, uudenlainen ryhmäliikuntatunti tai vaikka kerrankin erilainen lounas. Uusien asioiden testaaminen piristää aina, ja vaikka joku ei sitten olisikaan oma juttu niin voi ajatella että tulipahan ainakin kokeiltua.

Mä kävin muuten tänään Hulluilla päivillä pyörimässä tunnin verran, ja en löytänyt mitään vaikka olin ihan varustautunut sellaisella shoppailuasenteella. Kai se on niin että siinä väenpaljoudessa on vaikea löytää niitä helmiä kaiken sen tusinatavaran joukosta. Ajattelin käydä vielä viikonloppuna Oulussa pyörähtämässä Oulun Stockan vikoilla Hulluilla päivillä, seuraavan kerran kun mennään sitten Ouluun vauvan jo synnyttyä ei koko Stockaa siellä enää ole.

Kiitos hurjasti kaikille teidän ihanista kommenteista, joita on tullut ihan megapaljon! Me ollaan kyllä ihan super iloisia muutosta enkä malta odottaa että saadaan avaimet käteen ja päästään aloittamaan kodin laittaminen. Luvassa on ainakin paljon sisustus- ja joitakin remppapostauksia blogin puolelle, kunhan koti alkaa valmistua. Kaikki tosin tulee ottamaan oman aikansa, koska mun raskaus asettaa omat rajoitteensa turboremontoinnille. Mutta pikkuhiljaa!

Kivaa keskiviikkoiltaa kaikille! <3

Meille on varsinkin syksyn ja harrastusten taas alettua muodostonut säännölliseksi tavaksi viettää pari tuntia kahdenkeskistä aikaa kummankin lapsen kanssa joka viikko. Zeldan ollessa balettitunnilla Tiaran kanssa tehdään isojen tyttöjen juttuja, ja Tiaran ollessa sirkuskoulussa tehdään niitä juttuja mitkä Zeldaa kiinnostavat. Vaikka tykkään kovasti touhuta yhdessä koko perhe, on se myös ihanaa kun voi keskittyä ihan kokonaan vain siihen yhteen neitokaiseen.

Esikoisen isojen tyttöjen juttuihin kuuluvat mm. matikan tehtävät, lukeminen ja barbitalon rakentaminen. Sellaiset jutut joihin 3-vuotiaan pikkusiskon kiinnostus ja keskittyminen ei vielä ihan täysillä riitä, mutta joista 5-vuotias isosisko nauttii aivan täysillä. Tehtäväkirjojen täyttely on helpompaa kun kukaan ei tule piirtämään tikku-ukkoja kertolaskujen päälle, ja tavutettujen kirjojen itse lukeminen on iisimpää kun pikkusisko ei huuda ääneen samalla omakeksimiään tavuja ja lauseita.

Zeldan kanssa tehdään mitä milloinkin, yleensä harjoitellaan balettiliikkeitä tai sitten lähdetään ulos kävelylle, hän kun rakastaa rauhallisia kävelyitä jolloin voi jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tulee ihan mieleen oma lapsuus, mäkin tykkäsin käydä äidin kanssa kävelyllä iltaisin ja viikonloppuisin ja tutkia uusia paikkoja. Tänään oli Tiaran sirkuskoulupäivä, ja me lähdettiin sillä aikaa Armaksen ja Zeldan ja mun äidin kanssa ulos. Äiti ja Armas-koira ovat täällä vielä tämän viikonlopun, ja Zeldasta oli erityisen kivaa saada taluttaa Armasta koko matkan ihan itse, eikä vaihdella vuoroja siskon kanssa. Tuli ihan nostalginen fiilis ja mun ja äidin kävelyt mieleen meidän reissusta.

Lenkin jälkeen jäätiin kahdestaan pihalle keinumaan, tai no siis hän keinui ja mä höpöttelin. Ihan uskomatonta että meidän nuorimmainen, tuleva keskimmäinen, on jo niin iso että osaa ja uskaltaa keinua itse ja on muutenkin niin reipas. Jotenkin sitä aina pitää nuorimmaista ihan vauvana vaikka hän oikeasti onkin jo osaava ja reipas tyyppi.

*pipo saatu blogin kautta.

Yksi asia on varma: tästä kahdenkeskisestä ajasta isompien muksujen kanssa ei luovuta sittenkään kun meidän vauva syntyy. Ehkä sitä ei voi toteuttaa ainakaan alkuun yhtä helposti ja säännöllisesti, mutta sitä täytyy ehdottomasti järjestää aina välillä. Se on iso juttu niin lapselle itselleen kuin vanhemmallekin. Ja jos vauva-arki on rankkaa, se tarjoaa myös hengähdyksen vanhemmalle ja hetken tyypin seurassa jonka kanssa voi touhuta ja jutellakin. Myös vauvan kanssa vietetään ehdottomasti kahdenkeskistä aikaa, jolloin hänkin saa täysin jakamattoman huomion. Se on ihan yhtä tärkeää jokaiselle lapselle.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3