Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Atrian ja Lifien kanssa. Lähdin mukaan Atrian kamppikseen jossa me päästiin tutustumaan Atrian täysin uudistettuihin jauhelihapakkauksiin. Jauheliha on monessa lapsiperheessä sellainen arkiruoan kulmakivi, ja meiltäkin löytyy monta lasten suosikkiruokaa joihin jauheliha kuuluu.

Kuusi kymmenestä suomalaisten suosikkiruuasta sisältää jauhelihaa, ja se muodostaakin yksin yli puolet koko lihakaupasta. Musta on hienoa, että Atria on lähtenyt vähentämään pakkausjätteen määrää näin reippaalla kädellä, ja tehnyt suurimman jauhelihauudistuksen sitten Atrian valmiiksi pakattujen jauhelihojen ilmestymisen  kauppojen hyllyille vuonna 1992.

Uusissa jauhelihapakkauksissa pakkausmateriaalia on käytetty 50% aiempaa vähemmän, ja ne on myös helppo hävittää. Pakkaus mahtuu pieneen tilaan niin kauppakassissa, jääkaapissa, pakastimessa kuin roskiksessakin, ja mikä parasta: siinä ei ole mun inhokkia eli aluspaperia. Siis ällöintä jauhelihassa on aina ollut sen paperin irroittaminen, mutta eipä enää! Uusissa pakkauksissa ei ole käytetty suojakaasua, mutta tyhjiöpakattuna jauhelihalla on silti pitkä säilyvyysaika.

Me testattiin tällä kertaa Atria Parempi Nauta 10% jauhelihaa, joka sopi täydellisesti reseptiin joka on meidän tyttöjen kaikkein suurin suosikki: Farmors köttbullar eli isoäidin lihapullat. Meidän esikoinen kävi muiden 5-vuotiaiden päiväkotilaistensa kanssa viime syksynä kokkikoulussa, jossa he saivat ihan itse valmistaa lihapullia ja perunamuusia ja vielä jälkkäriksi smoothien.

Tämä lihapullaresepti on sen verran yksinkertainen että lapsenkin on se helppo itse valmistaa, tietenkin aikuisen valvonnassa. Uusi helposti avattava pakkaus helpottaa myös lapsen kokkausprojektia, kun avaaminen käy kätevästi myös 5-vuotiaalta itseltään.

Viime syksyisen kokkikoulun jälkeen me ollaan tehty tätä herkullista arkiruokaa jo monen monta kertaa tyttöjen kanssa, ja joka kerta meidän lapset ovat olleet yhtä innoissaan mukana kokkaamassa. Esikoinen on hurjan ylpeä ”omasta” reseptistään ja joka kerta kun kysyn että mitä tytöt haluaisivat lisätä viikon ruokalistalle, on tämä arkiherkku mukana.

Farmors köttbullar

400g Atria Parempi 10% Naudan jauhelihaa

1/2 sipuli

1dl korppujauhoa

1dl maitoa

1tl suolaa

1 tl valkopippuria tai mustapippuria

1 kananmuna

Sekoita korppujauhot ja maito keskenään. Pilko sipulit. Sekoita haarukalla kaikki loput aineet mukaan korppujauhojen ja maidon kanssa. Muotoile pyöreiksi tasakokoisiksi lihapulliksi. Paista uunissa 200 asteessa n. 25 minuuttia. Tarjoile esim. kermakastikkeen ja perunoiden tai perunamuusin sekä salaatin kanssa.

Meillä sattui viimeksi olemaan juuri vieraita kylässä niin tehtiin resepti tuplana. Neiti sai siis vääntää aikamoisen satsin lihapullia, mutta hän oli aivan innoissaan saadessaan tehdä niin. Ruoka maistui hienosti koko porukalle!

Ensitestin jälkeen en ole enää muuta jauhelihaa ostanutkaan kuin näitä Atrian uusia käteviä pakkauksia. Kaikki muut tuntuu vaan niin kömpelöltä tähän verrattuna, kun pakkauksen avaamiseen tarvitsee joko veistä tai saksia ja joutuu irroittelemaan sitä paperia ja kaiken lisäksi pakkaus ei mene kasaan vaan vie hillittömästi tilaa roskiksessa.

Yhteistyössä Atria.

Oletteko te testanneet jo näitä uusia käteviä pakkauksia? Mitä tykkäsitte?

Tänään tuli viikko siitä kun tultiin vauvan kanssa kotiin. Vauvan ensimmäinen viikko kotona on ollut jotenkin niin ihana, itkettää että se on jo ohi. Toisaalta ihanaa kun kokoajan arki ja elämä normalisoituu tästä, vaikka edelleen vauvakuplassa ollaankin. Lapset ovat olleet edelleen kotona päiväkodista, ja ovat ainakin ensi viikon vielä. He itse kaipailisivat jo kavereiden seuraa mutta päiväkodissa on ollut vatsatautia niin me ollaan pidetty heidät kotona ettei vaan tule ikäviä pöpöjä kotiin. Onneksi täälläkin on ollut tekemistä kun on käynyt vieraita ja on ollut niin kaunis ilma että he ovat viihtyneet paljon ulkona leikkimässä omalla pihalla.

Eilen vietettiin ystävänpäivää askarteluiden ja herkuttelun merkeissä ja tänään ollaan vaan oltu ja öllötelty. Mä kerkesin tehdä kotona vähän lisämuutoksia juuri synnytyspäivänä ja pitäisi keittiön uudesta ilmeestäkin päästä postaamaan kun siellä vilahtaneista uusista verhoista on tullut kyselyä! Lisäksi tulossa on myös toivottua postausta mun palautumisesta näin kolmannella kerralla. Olen kuitenkin iloinen siitä että olen osannut ottaa rennosti bloginkin suhteen, nämä ensimmäiset päivät ja viikot vauvan kanssa ovat niin arvokkaita että en halua missata sekuntiakaan.

Vauvalla oli maanantaina ensimmäinen neuvola, joka oli neuvolan kotikäynti. Neiti oli ylittänyt syntymäpainonsa kuudessa ja puolessa päivässä jo komeasti 60 grammalla. Hän kasvaa siis oikein hyvin mun rintamaidolla, täytyy olla tyytyväinen ja helpottunut. Ei kyllä ole kertaakaan tuntunutkaan vielä siltä että maito ei riittäisi, vauva on syönyt säännöllisesti ja vaikuttanut oikein tyytyväiseltä. Ihanaa kun imetys on sujunut niin luonnollisesti ja hyvin eikä ole tarvinnut miettiä sitä sen enempää.

Ollaan saatu nukuttua hyvin ja en ole herätellyt vauvaa öisin syömään vaan hän on itse herännyt aina kerran tai kaksi yössä syömään ja nukahtanut sitten heti uudelleen. Viime yönä vauvan pisin unipätkä oli klo 1.00-7.45 eli aika huikean hulppeat yöunet saatiin nauttia! Päivisin hän syö aika säntillisesti kahden tai kolmen tunnin välein, ja viettää aina suunnilleen tunteroisen syönnin jälkeen hereillä ainakin aamulla ja illalla, päivällä vähän lyhyempiä hetkiä. Täytyy toivoa että unenlahjat säilyvät yhtä hyvinä jatkossakin, mutta vaikka eivät säilyisikään niin ainakin voidaan olla onnellisia jokaisesta näistä yöstä jotka ollaan saatu nukkua hyvin. Olo on levännyt ja virkeä ja mahdolliset tulevat huonot yötkin jaksaa paremmin kun on saanut toipua synnytyksestä ja loppuraskauden unettomuudesta kunnolla.

Otolla on vielä tämä ja ensi viikko isyyslomaa jäljellä ja me otetaan niistä kaikki irti. Vietetään aikaa yhdessä perheenä, ja ensi viikolla viimein päästään sitten kaikki yhdessä ulkoilemaankin ellei tule jotain megapakkasia. En malta odottaa!

Ihanaa päivää kaikille <3

Ihanaa helmikuun ensimmäistä! Ajattelin kirjoittaa vähän kuulumisia, niitä aivan tavallisia kuulumisia, pitkästä aikaa. Hirveästi on ollut raskaushöpinää, sisustushöpinää, vaatehöpinää ja kakkuakin on leivottu, mutta mitä meille ihan oikeasti kuuluu? Siitä aion kertoa tänään.

Kun ylitin sen 37+0 viikon rajapyykin, mä häkellyin hetkeksi. En ollut osannut odottaa että pääsen niin pitkälle, kun neuvolassa ja äitiyspolillakin oltiin alusta asti sitä mieltä että vauva tulee samaan aikaan kuin aiemmatkin. Muutama päivä meni sellaisessa valmiustilassa, kokoajan olin valmiina lähtöön. Nyt olen ollut jo monta päivää rennommin. Vaikka supistaa säännöllisesti ja paljon, se ei tarkoita mitään. Kyllä mulla se vaisto on vielä tallella, vaikka tämä raskaus onkin erilainen. Hetken jo nimittäin pelkäsin että olen kadottanut omat vaistoni enkä osaa enää tulkita omaa kroppaani. Kyllä mä osaan, ja huomaan sitten kun aika on, ja ei se ainakaan vielä ole ihan käsillä. Tein vielä suunnitelmia viikonlopuksikin ihan hyvillä mielin ja uskon ehtiväni ne toteuttaa, sillä tämä tyyppi ei ainakaan näillä näkymin halua vielä ulos jos yhtään omia fiiliksiäni tulkitsen oikein. Tokihan kaikki voi muuttua nopeastikin mutta sitten mennään sen mukaan.

Viime päivinä olen saanut tehtyä paljon töitä valmiiksi varastoon, jotta ensi hetket vauvan kanssa voidaan sitten rauhoittaa vain hänen kanssaan olemiselle. Se on ihan loistavaa, koska pelkäsin että mulla puskee deadlinet päälle turhankin aikaisin kun tässä onkin kestänyt pidempään. Lisäksi olen pessyt vähän lisää pikkupyykkiä (odotellessa ehtii vähän turhankin hyvin shoppailemaan), käynyt kävelyillä, siivonnut ja katsonut leffoja. Olen ilokseni huomannut että en olekaan niin huonossa kunnossa kuin luulin, ja jaksoin hyvin kävellä tunnin lenkin. Olen puhunut pitkiä puheluita kavereiden ja äidin kanssa ja saanut höpöttää kaikesta maan ja taivaan välillä.

Lapset ovat olleet lyhyempiä päiviä päiväkodissa, ja on ollut ihanaa hengata heidän kanssaan enemmän. Ollaan pelattu Kimbleä, leikitty barbeilla, luettu kirjoja ja hoidettu nukkevauvoja.  Iltapalalla he saivat neljiä eri muroja ja myslejä samaan annokseen, vaikka onhan se vähän hömppää että on niin monta pakettia yhtäaikaa auki. Mutta hei, miksi olla tylsä kun voi olla kiva? Huomenna heillä on vielä tarhapäivä, ja sitten on taas useampi kotipäivä. Kieltämättä odotan hurjasti sitäkin että neitokaiset jäävät lomalle meidän kanssa ja saadaan ihan koko perhe hautautua vauvakuplaan.

Otto päätti eilen vaihtaa meidän olkkarin järjestystä, ja niin me hengattiin sillä aikaa tyttöjen kanssa keittiössä pelaamassa lautapelejä kun Otto pyöräytti koko järjestyksen ympäri. Esittelen uudistuneen olkkarin kunhan ollaan saatu meidän uusi matto jonka tilasin tänään. Huomattiin nimittäin järjestyksen vaihdon jälkeen että meidän olkkari onkin oikeasti aika iso ja vaatii ehdottomasti 200×290-kokoisen maton tuon nykyisen 160×240-kokoisen tilalle. Ja tuon nykyisen maton voi sitten laittaa keittiöön niin saa sinnekin kotoisuutta ja lämpöä. Uuden maton pitäisi tulla perjantaina, joten sen jälkeen luvassa sisustusjuttuja ja ennen-jälkeen -kuvia!

Että joo, sellaista ihan tavallista arkea meille tänne, perus keskiviikkokuulumisia. Ihanaa iltaa kaikille <3

Mulla on kunnia toimia tänä vuonna Henki-Fennian Brand Ambassadorina, ja Henki-Fennia onkin haastanut mut kiinnittämään tänä vuonna erityishuomiota itseni ja perheeni kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tulen käsittelemään aihetta yhteistyön tiimoilta blogissa erilaisten teemojen kautta koko vuoden ajan, enkä voisi olla enemmän innoissani tästä!

Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani henkivakuutusasioista yhteistyössä nimenomaan Henki-Fennian kanssa, mutta tänä vuonna päähuomio tulee olemaan ihanammassa arjessa ja jaksamisessa. Päätin tarttua Henki-Fennian haasteeseen koska haluan todistaa että vauvavuosi voi olla myös hyvinvoinnin vuosi, kun muistaa kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin. Samalla haluan haastaa teidätkin voimaan paremmin ja kiinnittämään enemmän huomiota itseenne, arkeenne ja jaksamiseenne.

Mulla on takana kaksi aivan erilaista vauvavuotta, ja varmasti kolmas – aivan omanlaisensa vauvavuosi vielä edessä. Tämä vuosi on meille isojen askelten vuosi, koska sen lisäksi että perheeseen tulee uusi jäsen, meidän esikoinen aloittaa esikoulun ja meidän työkuviot ovat muuttuneet edellisistä vauva-ajoista. Itse tulen toimimaan yrittäjänä koko vauvavuoden ajan ja sen jälkeenkin, enkä halua polttaa itseäni loppuun yrittäjyyden ja vauva-arjen ristitulessa heti alkuun. Haluan löytää keinoja, joilla saan itseni jaksamaan ja joilla saan arjesta toimivaa ja ihanaa, vaikka se olisikin työntäyteistä.

Omasta ja läheisten hyvinvoinnista huolehtiminen on ainakin mulle ihan kaikki kaikessa, sillä se on yksinkertaisesti hyvän elämän perusta. Kun uupumuksesta on omakohtaista kokemusta, ja sitä on seurannut myös viereltä ja nähnyt mihin se pahimmillaan johtaa ja miten se vaikuttaa myös lähipiiriin, sitä ei halua enää kokea uudelleen. Mä haluan, että me kaikki voidaan hyvin ja jaksetaan nauttia siitä kaikesta mitä meillä on. Mitä iloa on kivasta kodista, ihanasta perheestä tai mielenkiintoisesta työstä, jos on niin uupunut ettei niitä osaa arvostaa? Niinpä, ei mitään.

Mulle hyvinvointi tarkoittaa nimenomaan monen asian summaa. Sen lisäksi että hyvinvointiin vaikuttaa terveys, riittävä lepo, terveellinen ruokavalio, positiivinen asenne ja se että tekee arjessa niitä asioista mitkä tuottavat itselle hyvää mieltä ja oloa, hyvinvointi koostuu myös suuremmista asioista. Mulle yksi tärkeimpiä hyvinvoinnin tekijöitä on taloudellinen turvallisuus. Kun koen että talousasioista ei tarvitse murehtia nyt tai tulevaisuudessa, voin olla rauhallisin mielin. Nuorempana rahahuolet olivat mulle varmasti suurin unettomia öitä aiheuttava tekijä, ja saan olla kiitollinen siitä että näin ei nykyään enää ole.

Mielenrauha on oman jaksamisen kannalta tärkeää, ja se syntyy yleensä siitä että ei tarvitse murehtia arjessa isoja ja elämää mullistavia asioita, kuten vakavia sairauksia tai taloudellista epävakautta. Mielenrauhaa meidän perheelle tuovat henki- ja työkyvyttömyysvakuutusten lisäksi myös säästäminen ja maltillinen sijoittaminen. Henki-Fennia tarjoaa niin yrittäjille kuin kotitalouksillekin monenlaisia ratkaisuja mielenrauhan turvaamiseksi.

Yrittäjän arki on aina hieman epävarmaa, sillä koskaan ei tiedä milloin markkinatilanne muuttuu tai töitä ei enää olekaan yhtä paljon kuin ennen. Vararahaston kerääminen tällaisten tilanteiden varalle on elintärkeää, ja se onnistuu parhaiten säästämällä ja sijoittamalla. Kun ennakoi ja tekee viisaita ratkaisuja jo etukäteen, ei tarvitse myöhemmin katua tai harmitella jos joku yllättävä tilanne tuleekin vastaan, vaan voi kohdata sen ja siirtyä eteenpäin. Parhaimmassa tapauksessa joku sellainen tilanne voikin kriisin sijaan osoittautua käännekohdaksi elämässä – keinoksi kehittyä paremmaksi ja löytää jotain vielä mielekkäämpää mitä tavoitella.

Sitä ei kuitenkaan kannata tehdä oman perheen talouden kustannuksella. Henki-Fennialta löytyy monipuolisia keinoja vaurastua viisaasti ja turvata oma ja perheen tulevaisuus. Niin kannattaa tutustua Henki-Fennian Elä hetkessä -sivustolla tarkemmin.

Mä lähden tähän uuteen vuoteen positiivisella asenteella, ja uskon että tästä vuodesta tulee hieno. Vaikka välillä olisin rättipoikkiväsynyt valvottuani yön vauvan kanssa ja tahkotessani aamukuudelta pikimustan kahvin voimalla kampanjatekstiä valmiiksi ennen deadlinea, odotan sitä kaikkea innolla. Uskon että me tullaan löytämään balanssi rennon perheajan, ahkeran työnteon, levon ja vauva-arjen väliltä ja viettämään mahtava vuosi, joka koostuu kivoista haasteista ja on täynnä rakkautta sekä huoletonta arkea.

Yhteistyössä Henki-Fennia.

Mikä saa teidät jaksamaan arjessa? Millä turvaatte mielenrauhanne? Jakakaa ihmeessä teidän ajatuksia aiheesta, sillä arjen hyvinvointi ja nimenomaan arjen sujuvuus lapsiperheissä on musta todella mielenkiintoinen aihe. Ja jos haluaisitte kuulla mun ajatuksia tarkemmin johonkin hyvinvointiteemaan liittyen niin saa kertoa, mä tartun mielelläni teemoihin jotka kiinnostavat juuri teitä!

Aika toiselle mun ja Oton yhteiselle Q & A -postaukselle! Kuvattiin teille sekä video, että vastattiin myös kirjallisena niinkuin viimeksikin. Kiitos hurjasti teille kaikille hauskoista ja mielenkiintoisista kysymyksistä! Vieläkin jäi materiaalia yhteen videoon mutta se saa luultavasti odottaa sinne asti että meidän perheen vauvavahvistus on syntynyt.

Jos videon upotus ei näy, näette videon myös TÄSTÄ. Muistakaa myös tilata mun kanava jos haluatte nähdä videot aina heti kun ne ilmestyy!

Onko teidän lasten joulu vain Joulupukin odottamista vai kokevatko he myös joulun uskonnollisen puolen? 

Iina: Mä en vastakkainasettelisi noin rajusti, joulussahan on monta muutakin merkityksellistä asiaa kuin uskonnollisuus tai joulupukki. Meidän joulussa tärkeintä on aina yhdessäolo ja perhekeskeisyys, se että rauhoitutaan yhdessä viettämään aikaa, syömään hyvin, hassuttelemaan ja vähän odottamaan sitä joulupukkiakin. Uskonto ei ole meillä mitenkään suuremmin arjessa läsnä, mutta käytiin kirkossa laulamassa Kauneimpia joululauluja, ja myös päiväkodin kautta lapset osallistuivat Julvandringeniin jossa jouluevankeliumi tulee tutuksi.

Otto: Lähinnä pukin venailua.

Mikä on paras joululahja minkä olette toiselta ikinä saaneet?

Iina: Sain yhtenä jouluna Otolta maailman ihanimman rakkauskirjeen, joka oli ehkä kaikkein ihanin. Vaikka tykkään mä kaikista laukuista ja kirjoista ja muistakin.

Otto: Ehkä tämän vuoden yllättäjä, Cards Against Humanity-seurapeli hirveille ihmisille jonka Iina mystisesti onnistui repimään jostain. Vielä kun pelaamaan pääsisi.

Kuinka usein värjäätte hiukset? Onko teillä luottokampaaja vai värjäättekö itse?

Iina: Mä käyn Salon Pepe Åhmanilla, joka on mun pitkäaikainen yhteistyökumppani. En tee juuri itse omille hiuksilleni mitään radikaalia, paitsi ylläpidän sävyä oikeilla tuotteilla. Silloin kun en ole raskaana, käyn kampaajalla n. 2kk välein. Nyt olen raskausaikana ainoastaan raidoittanut hiuksia kaksi kertaa.

Otto: Iina leikkaa ja värjää mun hiukset aina kun musta siltä tuntuu.

Mikä on kengänkokonne?

Iina: 36 tai 37 kengästä riippuen

Otto: 42

Iina: Minkälaisista asioista et kerro blogissa, kerro esimerkkejä? Oletteko yhdessä päättäneet olla kertomatta jostain tietystä?

No en koskaan kerro mitään tarkkoja kuvauksia meidän päivistä tai aikatauluista etukäteen, ja harvoin muutenkaan ellei kyseessä ole joku päivä kuvina -tyyppinen juttu. Suurin osa meidän läheisistä pysyy myös pois blogista, ja heistä en myöskään kerro koskaan mitään sen suurempaa. Monista asioista puhun yleisellä tasolla, mutta en kerro kuitenkaan mitään henkilökohtaista. Esimerkiksi taloudesta puhun mielelläni, mutta en kuitenkaan kerro pankkitilin saldoa. Tai kirjoitan mielelläni vaikka rakkaudesta ja tunteista, mutta intiimiasiat eivät tosiaankaan kuulu blogiin. Lapsista olen kertonut yhä vähemmän henkilökohtaisia asioita sitä mukaa kun he kasvavat ja kehittyvät enemmän omiksi persoonikseen, enkä koskaan jaa tai ole jakanut lapsista mitään mikä voisi heidät oikeasti nolata tai haitata heidän elämäänsä jotenkin.

Otto: Unelma-autosi?

Autojen suhteen olen aika kaikkiruokainen, riippuu vähän mihin tarkoitukseen. Ariel Atom ja Tesla ovat tällä hetkellä aika korkealla. Mönkijän olen aina halunnut mutta sitä nyt ei ihan autoksi lasketa.

Otto: Koetko elämääsi ikinä liian julkiseksi, kun elämänne on blogin vuoksi niin avointa ja julkista?

En oikeastaan, olen todella passiivinen somen käyttäjä nykyään niin eipä nämä asiat minua kotisohvalla silmään pistä.

Otto: Mikä puhelin sinulla on?

Duunista saatu iPhone joku. Teknologiaintoni ei ole hiipunut mihinkään, on vain niin hyvä Asuksen tabletti tällä hetkellä ettei kiinnosta kahta samankaltaista laitetta ylläpitää. Apple on ihan kiva jos lähinnä soittaa ja käyttää WhatsApp.

Jos teidän tytöt haluaisivat teineinä alkaa bloggaamaan tai vloggaamaan (tai mikä nyt silloin olisikaan se ykkösjuttu, tällanen vastaava kuitenkin), antaisitteko luvan?

Iina: Antaisin kyllä, tietenkin ikää pitäisi olla ainakin sen verran kuin yhteisöpalveluiden ikärajat vaativat. Ja ainakin aluksi mä haluaisin tarkistaa minkälaista sisältöä jaetaan. Uskon että lapset saavat hyvät lähtökohdat siihen mitä on ok jakaa, kun he ovat pienestä asti seuranneet miten minä toimin somessa. Ja aion kyllä opastaa heitä siitä mikä on ok ja mikä ei. Toivon silti että kouluissa esimerkiksi lapset saisivat laadukkaampaa ja monipuolisempaa media- ja markkinointikasvatusta, koska niin monista varhaisteineistä ja vielä vanhemmistakin huomaa että heillä ei ole mitään hajua miten blogi- tai vlogimaailma esimerkiksi toimii, tai miten markkinointi niiden taustalla toimii, ja sitten tulee kaikenlaisia väärinkäsityksiä ja ylilyöntejä ja noloja tilanteita.

Otto: En näe ongalmana, Iina varmasti auttaisi alkuun/rajojen kanssa.

Miten vanhemmuus ja lapset on vaikuttanut teidän ystävyyssuhteisiin tai kaveriporukkaan?

Iina: Sellaiset ystävät ovat edelleen läheisiä, joiden kuuluukin olla. Paljon ollaan saatu myös uusia ihania ystäviä vanhemmuuden myötä. Toki se on vaikuttanut myös niin että sellaista ”aikuisten aikaa” on vähemmän ystävyyssuhteissa, mutta sitten taas on ollut ihana huomata miten ihania kummeja esimerkiksi meidän tytöillä on ja miten he ovat tyttöjä huomioineet ja viettäneet heidän kanssa aikaa.

Otto: Hyvästi. Oikeat kaverit jäi kun taas puolitutut vetäytyivät jonnekin taka-alalle. Jyvät akanoista jne.

Mitä mieltä olette siitä, että lapsille ”valehdellaan” joulupukista, hammaskeijusta ja muista vastaavista satuolennoista?

Iina: Kirjoitin joulupukkiasiasta joulukalenteriin postauksen josta käy hyvin ilmi suhtautumiseni kaikkiin satuolentoihin ja niistä lapsille satuilemiseen.

Otto: Se on ihan fine kunhan ei liian vanhana jatku.

Mihin haluaisitte matkustaa seuraavaksi?

Iina: Olen jo pitkään halunnut Tukholmaan, koska se on yksi mun lempikaupunkeja ja sinne on helppo lähteä ihan pientenkin kanssa! Ja toinen minne haluaisin viikonloppureissulle perheen kesken on Berliini, siellä oli huikeaa Oton kanssa mutta paljon jäi sellaista käymättä mitä haluaisin kokea lasten kanssa. Haluaisin myös myöhemmin tänä vuonna pidemmälle reissulle jonnekin lämpimään koko perheen kesken.

Otto: Berliinin voisi käydä uudestaa katsomassa lasten kanssa, tai vaihtoehtoisesti jonnekin lämpimään.

Halailetteko paljon toisianne ja lapsia?

Iina: No kyllä halitaan, ihan tosi paljon.

Otto: Kyllä.

Mitä arvoja haluatte antaa lapsillenne? 

Iina: Muiden kunnioittaminen on tärkeää, ja toisista välittäminen. Haluan opettaa tytöt rakastamaan ja välittämään, ja olemaan toisille kohteliaita. Haluan opettaa myös omanarvontuntoa ja tervettä itsensä rakastamista, sitä että he tietävät olevansa arvokkaita omana itsenään eivätkä anna kenenkään kävellä heidän ylitse. Toivon että he jatkossakin ovat oikeudenmukaisia ja rehellisiä, ja puuttuvat siihen jos huomaavat epäoikeudenmukaisuutta ympärillään. Kunnianhimo ja määrätietoisuus ovat myös musta hienoja juttuja, ja toivon että he rohkeasti tavoittelevat omia unelmiaan.

Otto: “Oikeat”, näin pähkinänkuoressa. En oikein osaa vastata tähän kirjoittamatta aiheesta kokonaista postausta.

Oletteko enemmän ylihuolehtivaisia vai rentoja vanhempia?

Iina: Mä olen varmaan aika rento, Otto on vähän ylihuolehtivaisempi. Molempia sopivassa suhteessa, veikkaisin. Tunnen kyllä meitä rennompiakin vanhempia koska joissain asioissa me ollaan vähän nipoja, esimerkiksi siinä että portaissa ei saa leikkiä ja sohvalla ei saa hyppiä. Toisissa asioissa taas ollaan tosi rentoja, lapset saavat pelata konsoleilla ja heillä on oma Wii ja meidän sängyllä saa hyppiä.

Otto: Vähän sekä että, riippuu mistä kyse. Yleisesti ottaen minä ehkä asetan enemmän rajoja, mutta vastapainoksi stressaan muista jutuista vähemmän.

Onko teidän suhdetta epäilty ja sanottu, että eroatte pian? Mitä vastaatte sellaisiin?

Iina: No ei oikeastaan enää moneen vuoteen, mutta alkuaikoina sitäkin enemmän. En mä vastaa mitään, jokainen saa luulla mitä ikinä haluaa, tärkeintähän on se että itse tietää mikä on totta.

Otto: Emme vastaa, kun ei kiinnosta.

Tuletteko toimeen toistenne sukulaisten ja kavereiden kanssa, onko teillä yhteisiä kavereita?

Iina: Tullaan tosi hyvin toimeen ja meillä on paljon yhteisiä kavereita. Monesta Oton sukulaisesta on myös tullut mulle tosi läheisiä ystäviä, ja myös toisinpäin. Kyllä mä uskallan väittää että meidän koko perheellä on kotoisa ja hyvä olo, matkattiin me sitten Ouluun mun suvun luokse tai Pk-seudulla Oton suvun luokse.

Otto: Tulemme ja on. Kutakuinkin jokaikinen “oma” kaveri on nykyään yhteinen kaveri, olemme onnistuneet ympäröimään itsenne hyvillä tyypeillä.

Viihdyttekö perheen kesken vai isommalla porukalla?

Iina: Riippuu tilanteesta. Jouluaattona on kivaa olla perheen kesken ja sitten taas monissa muissa juhlissa on ihanaa että on koko suku ja kaikki läheiset ympärillä. Toisaalta joskus kaipaan mun isoja sukujoulujakin, vaikka samaan aikaan rakastan meidän omia jouluperinteitä. Kummassakin on puolensa ja puolensa.

Otto: Sekä että. Yleisesti ottaen vietämme aikaa enemmän perheen kesken, mutta isompi porukka ei vierasta.

Otto: Mikä tekee Iinasta hyvän äidin?

Iinan rakastava ja huolehtivainen luonne. Hyvä sydän ja rautaiset hermot.

Iina: Mikä tekee Otosta hyvän isän?

Otto on täysillä läsnä lapsille, ja lapsista näkee että isin kanssa he eivät pelkää mitään. Otto on heille maailman suurin turva ja tuki, ja toivon että olen itse samanlainen. Otto ei koskaan unohda sanoa lapsille että rakastaa heitä, ja jokaikisen aamun Otto ja lapset aloittavat aamuhalilla. Otto ei ole sellainen jörö, vaan hän näyttää tunteensa selvästi ja osoittaa rakkauttaan.