Hehkutin jo viime viikolla kokeilemaani uutta piirakkaa, ja nyt jaan ohjeen teillekin! Mä oon oikeastaan vasta viime aikoina innostunut piirakoista, ne on superhelppoja valmistaa, ja niihin voi laittaa melkeinpä mitä tahansa. Mä teen suolaiset piirakat aina ruispohjaan, koska tykkään kovasti sen mausta, ja onhan ruis terveellisempääkin kuin vaaleat jauhot. Lehtikaali on toinen sellainen juttu, joka mua on alkanut vasta viimeaikoina kiinnostaa.

Melkeinpä joka lehdestä on saanut koko vuoden lukea erilaisia lehtikaali-reseptejä, yleisimmin sitä on laitettu smoothieen tai paistettu pannulla. Piirakkaresepti oli ensimmäinen joka kuulosti siltä, että haluan ehdottomasti kokeilla. Alkuperäisen reseptin löysin Pirkkalehden ruokaosiosta, mutta muokkasin sitä vähän meille sopivammaksi. Vaihdoin vuohenjuustokuutiot oikeaan vuohenjuustoon, sillä ei ne kuutiot vain pärjää sille aidolle ja oikealle vaikka helppoja ovatkin. Lisäsin myös vähän valkosipulia, koska se sopi tähän ruokaan mainiosti!

• Pohja:
• 2dl ruisjauhoja
• 1dl vehnäjauhoja
• 1/2tl suolaa
• 100g voita
• 2rkl vettä

Täyte:

• 200g lehtikaalia (raakaa)
• 2 salottisipulia
• 2 valkosipulin kynttä
• 1pkt vuohenjuustoa
• 3 kananmunaa
• 1 prk kuohukermaa
• 1 dl vettä
• 1 tl oreganoa
• 1 tl mustapippuria
• 1/2 tl suolaa

Sekoita jauhot, suola ja pehmeä voi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja nosta jääkaappiin vartiksi. Esipaista uunin alatasolla 200 asteessa n. 10min.

Pese ja pilko lehtikaalit, irroita lehtiruodot. Pilko salottisipulit ja valkosipulinkynnet, kuullota pannulla lehtikaalien kanssa viitisen minuuttia. Viipaloi vuohenjuusto. Sekoita munat, kerma, vesi ja mausteet keskenään. Kaada lehtikaali-sipuliseos esipaistetun pohjan päälle. Asettele päälle vuohenjuustoviipaleet, ja kaada lopuksi päälle kerma-munaseos. Paista uunin alimmalla tasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia. Anna tasaantua vielä hetki paiston jälkeen, ja nauti!

Onko teillä jotain huippuja piirakkareseptejä? Mitä tykkäätte yleensä laittaa piirakoihin? Mun toinen suosikki on ehdottomasti edelleen parsapiirakka, ja Oton myös, eikä ole kyllä metsäsienipiirakan tai savulohipiirakan voittanutta!

Löysin aamulla kadoksissa olleen juoksuintoni lähtemällä juoksulenkille metsään vietyäni esikoisen kerhoon.

Eksyin metsään, kahdesti, metsään jossa olen käynyt ainakin kymmenen kertaa, ja jouduin pysähtymään molemmilla kerroilla tarkistaakseni reittiä. Eksyin siis google maps apunani, bimboblondi täällä hei. Kuva reitistä kertonee kaiken, luulin juoksevani metsää ympäri mutta juoksinkin samoja polkuja edestakaisin.

Luin Oton seksipostauksen ja meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun, onneksi naurusta enkä järkytyksestä.

Vietin kahdenkeskistä aikaa molempien tyttöjen kanssa. Zeldan kanssa lenkin jälkeen Tiaran ollessa kerhossa. Tiaran kanssa iltapäivällä Pampersin & Unicefin jäykkäkouristusrokotekampanjavideon lanseerauksessa.

Leikin Zeldan kanssa körökörökirkkoon ainakin kymmenen kertaa, luultavasti enemmän. Kun vaativa ”KIKKOOO!” kuuluu, ei voi muuta kuin körötellä. Se lapsen ilo vain on niin ihana, että ei voi tuottaa pettymystä ja sanoa ei vaikka pitäisi imuroida köröttelyn sijaan.

Söin elämäni parasta brownieta Scandic hotel Parkissa, jossa tilaisuus pidettiin. Brownie maistui myös Tiaralle, näytti kuulemma ihan kakulta.

Nautin harvinaisen sujuvasta ja ihanasta reissusta, oli hauskaa olla pitkästä aikaa Tiaran kanssa kahdestaan. Käytiin kaikki metroasemat läpi, laskettiin sataan ja höpöteltiin.

Sain odottamattoman hetken omaa aikaa, kun Tiara nukahti rattaisiin puoleksi tunniksi. Neiti ei ole nukkunut päiväunia yli puoleen vuoteen.

Itkin, kun katsoin Pampersin ja Unicefin jäykkäkouristusrokotekampanjan videota. Kambodzassa vieraillut Sanna Kiiski osasi välittää tunteita videolla, ja pienet lapset viidakon keskellä saivat mun sydämen särkymään, vaikka näyttivätkin onnellisilta siitä mitä heillä oli. Vielä 100 miljoonaa naista ja lasta tarvitsevat jäykkäkouristusrokotteen, ja jokaisesta ostetusta Pampers-pakkauksesta yksi rokotetta tarvitseva saa sellaisen. Tähän mennessä Pampers ja Unicef ovat onnistuneet yhteistyöllä hävittämään jäykkäkouristuksen kymmenestä maasta, joten jokaisella vaippapaketilla todellakin on merkitystä.

Juttelin ystäväni Min kanssa pitkät pätkät kun mentiin yhtä matkaa tapahtumaan. Kyllä juttutuokio ystävien kesken vaan tekee aina välillä niin hyvää.

Kokkasin kotona ihan törkeän hyvää lehtikaali-vuohenjuustopiirakkaa. Voisin syödä sitä esim. joka päivä. Piirakan ohje tulossa blogiin tällä viikolla kunhan saan kirjoitettua!

Nyt, aion katsoa Oton kanssa Suits eli Pukumiehet-sarjaa muutaman jakson. Sarja on alkanut pyörimään jo vuonna 2011, mutta me löydettiin se vasta nyt. Ihan loistava, niin meidän sarja! Suosittelen, jos ette ole vielä törmänneet. Vähän niinkuin Housen ja Breaking Badin sekoitus, kisälli-oppipoika-asetelmineen, ja joka jaksossa vaihtuvine ongelmineen, joita sitten ratkaistaan. Ihan mielettömän hyvää dialogia ja hauskoja läppiä.

Mitä te olette tehneet tänään? Metsään eksyneitä, anyone?

Tänään on ollut sellainen päivä, että miljoona asiaa on tuntunut kaatuvan niskaan, ja oli vaikeaa saada kiinni mistä aloittaisi.  Aamulla ensimmäisen kerran (vahingossa herättyäni) tosiaan luulin, etenkin ikkunasta jäätävää tihkusadetta hetken tuijotettuani, että tästä päivästä tulee ihan pannukakku.

Mutta niin ei sitten käynytkään.

Mä onneksi nukahdin vielä uudelleen, ja tihkusateen sijaan mua tuijotti ensimmäistä kertaa silmät avattuani maailman iloisin puolitoistavuotias, joka hymyili leveää hymyä ja sanoi mulle ”heeeeeei”. Otto oli nostanut Zeldan mun viereen, kun hän oli herännyt, ja me vietettiin Zeldan kanssa ihana puolituntinen vierekkäin makoillen, höpötellen ja pupupehmoleluilla leikkien. Zelda ei ole varmaan ikinä liikkumaan opittuaan pysynyt noin kauaa paikoillaan, ellei flunssaa lasketa, joten oli maailman ihaninta viettää hetki aikaa ihan kahdestaan.

Tiara heräsi sitten puoli tuntia myöhemmin, ja mä päätin että vaikka tehtävää on paljon, mä selviän. Keitin meille kaikille puuron, se ei ollut kyllä kovin hyvää koska meillä ei ollut mitään hyvää sen kanssa syötäväksi (yksi niistä niskaan kaatuvista asioista, juhlatarjoiluita varten tyhjennetyt kaapit ja niiden täyttäminen), mutta sain mä sen sentään syötyä. Aamupala on kyllä ehdoton juttu jos haluaa päivän alkavan mukavasti!

Leikittiin lasten kanssa legoilla, piirreltiin piirtotaululla, ja aamupäivällä sitten tytöt lähtivät ulos mummunsa kanssa leikkimään, postiin ja ostamaan lounastarpeet, ja mä sain keskittyä hetken aikaa tekemään töitä ihan rauhassa. Tartuin vaan kiinni jostain, ja aloin tekemään. Aikaa siinä tosiaan meni, mutta nyt olo on niin paljon helpottuneempi. En olekaan enää jäljessä, vaan enemmän aikataulussa kuin moneen viikkoon! Zeldan päiväuniaikaan sain treenattua, ja treenit sujuivat hyvin uusissa vaatteissa, jotka sain tänään.

Treenin jälkeinen suihku raikasti olon, ja sitten lähdinkin talsimaan toiseen suihkuun, siihen jäätävään, kunnon vesisateeksi muuttuneeseen säähän, ja kohti kauppaa. Sain tehtyä Oton kanssa kunnon ruokaostokset koko viikoksi, ettei tarvitse ainakaan kauppakasseja raahata enää vesisateessa toista kertaa tälle viikolle. Kotimatka taitettiin bussilla, mikä olikin hauska juttu, sillä tänään autottoman päivän kunniaksi bussissa jaettiin karkkeja, ja meitä viihdytti hurjan viiden minuutin matkan ajan opas joka kertoi asuinalueestamme hauskoja knoppitietoja, ihan kuin oltaisiin oltu paremmallakin kiertoajelulla.

Kiertoajelun jälkeen tein kana-vuohenjuustopastaa joka maistui lapsille niin että pyysivät vielä lisääkin, ja ruuan jälkeen otettiin Tiaran synttärilahjaksi saama tyynyliina-tekstiilitussisetti esiin, ja koristeltiin vähän tyynyliinoja. Zelda ei oikein vielä händlännyt tekstiilitusseja, mutta ei se mitään, hän piirteli sitten puukynillä, ja me muut koristeltiin tyynyliinoja. Se oli yllättävän hauskaa puuhaa, vielä kun vaan saisi aikaiseksi silitettyä nuo tyynyliinat! Siinäpä puhdetta huomisellekin.

Ai mitäkö tehdä kun syysmasennus meinaa iskeä?

• Syö aamupala. Vaikka kaapissa ei olisi kuin näkkäriä tai puuroa ilman kavereita, syö. Päivä lähtee paremmin käyntiin kehnommallakin aamupalalla, kuin kokonaan ilman.
• Jos sinulla on lapsi, kutita sitä tai kerro sille hauska juttu. Lapsen hymy tai käkättävä nauru piristää pahimmankin aallonpohjahetken. Puolisokin käy hätätapauksessa, tai kissa tai koira. Jos ei ketään ole kotona, käytä whatsappia, tai keksi tyhmin hashtag mitä mieleesi tulee, ja katso mitä sillä löytyy instagramista.
• Liiku, ja käy suihkussa! Treenin jälkeen olo on aina euforinen, vaikka ensin ei välttämättä tekisi ollenkaan mieli tehdä neljääkymmentä dippipunnerrusta, kahteen kertaan, osana kahdeksan liikkeen sarjaa, tai lähteä lenkille vesisateeseen.
• Jos tehtävää on paljon, ja mitään ei huvittaisi tehdä, aloita edes jostain. Usein mulla tyssää siihen, kun mietin mistä aloittaisin, mikä olisi fiksuinta, miten priorisoisin nyt kaiken oikein. Se että aloittaa ihan mistä tahansa, edes sieltä jostain, saa hommat rullaamaan, ja ekan homman jälkeen saa tehtyä loputkin. Se että aloittaa tekemisen, on aina parempi kuin se että pähkäilee eikä saa mitään aikaiseksi, olkoonkin että hommat eivät menisi välttämättä tärkeysjärjestyksessä.
• Käy ulkona, vaikka siellä sataisi ja olisi kylmä tuuli. Ulkoilma piristää aina, jos ei itse ulkoilu, niin ainakin se että pääsee sitten takaisin sisälle lämpimään!
• Tee jotain, missä voit laittaa aivot narikkaan hetkeksi. Mulle se oli muumipeikon töhertämistä tyynyliinaan, siinä ei paljoa muuta mietitty kuin muumin pyllyn kaarta.
• Jos kaikki muut keinot on jo käytetty, ja vieläkin vähän masentaa, voit aina alkaa jouluhulluksi, niinkuin mä olen! Voitteko uskoa, että jouluun on enää kolme kuukautta ja kaksi päivää, tässähän alkaa olla jo kiire koriste-, lahja- ja menusuunnittelun kanssa! Ihanaa <3

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille, ei masennuta viikon mukana alkaneesta syksyn harmaudesta, vaan ollaan yhtä makeita kuin kesälläkin!

Tuntuu vaikealta alkaa kirjoittamaan, olen pyöritellyt lauseita päässä koko päivän, aloittanut kirjoittamaan monta kertaa, pyyhkinyt pois ja aloittanut alusta. Mulla ei suinkaan ole ideoiden puutosta bloggaamisen suhteen, mulla on vihko täynnä ideoita, muistiinpanoja, ja innostusta kirjoittaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi, mutta jotenkin viikonlopun jälkeen on vaan niin vaikea aloittaa. Tuntuu että kaikki mitä kirjoitan on väärin jollain tavalla. Mulle tulee huono omatunto siitä, että yritän palata normaaliin arkeen, enkä mieti Mörköä 24/7 vaikka suru onkin läsnä. Mulle tulee myös huono omatunto jos en kirjoita mitään ja suren vain.

Tuntuu jotenkin tosi väärältä ajatella kirjoittamista vaikkapa vaatteista, miten voisin miettiä jotain lasten kenkiä, kun olen juuri menettänyt rakkaan läheisen, joka oli mulle se pikkuveli (kylläkin karvainen versio) jota mulla ei koskaan ollut? Tosiasia on kuitenkin se, että en mä voi tätä blogia miksikään surublogiksi muuttaa, enkä haluakaan. Mun täytyy vaan käsitellä nämä asiat itse, ja perheen kesken, ja yrittää jatkaa blogissa mahdollisimman normaalisti. Se ei tarkoita missään nimessä, että en enää surisi. Ja kyllä, perustelen ja väännän tätä rautalangasta nimenomaan siksi, että mulla on niin huono omatunto, ja syyllistän itseäni tästä kokoajan.

Nyt kuitenkin niitä kuulumisia! Lauantaina me ehdittiin viedä tytöt meidän ystäväperheen kanssa Helsingin Venetsialaisiin, ja siellä riitti hurjasti nähtävää molemmille. Tiara uskalsi käydä paloautossa sisällä ihan yksin, ja tutustumassa laivaan Oton kanssa. Pomppulinna oli jälleen kerran ihan huippuhauska, ja fiksusti organisoitu, sillä pomppimaan pääsi kerralla vain muutama lapsi, joten ei tarvinnut pelätä että siellä saa joku nenilleen tungoksessa kun kaikki riehuvat ja pomppivat.

Molempien tyttöjen suurin suosikki taisi kuitenkin olla temppurata, jonka kohokohta oli selkeästi sellainen tunneli josta sai ryömiä. Zeldakin niin hienosti ryömi sieltä läpi ja kikatti, milloin siitä tuli noin iso?! Pyörittiin juhlissa pari tuntia ja lapsilla oli hauskaa. Eilen mulla oli tapaaminen Raflassa, ja tänään onkin sitten ollut ihan tavallinen kerhopäivä. Tiara toi tänään kotiin ensimmäisen kerhossa askartelemansa taideteoksen, ja tulin siitä kyllä niin iloiseksi ja ylpeäksi että! Muistan vielä miten jännitin ja iloitsin aina kun sain viedä jotain tarhassa tai koulussa askarreltua äidille, se oli niin ihana tunne kun tiesi ilahduttavansa äitiä. Mä oon aina ollut tosi huono pitämään lahjoja salassa, ja mulle teki silloinkin aina tosi tiukkaa pitää joku äitienpäiväkortti tai -askartelu piilossa oikeaan päivään asti.

Vaikka olen pitänyt kaikesta muusta taukoa, treenit olen tehnyt tunnollisesti joka päivä. Parasta on ollut käydä juoksemassa illalla, raivomusiikit täysillä pauhaten ja kaiken unohtaen. Kirjoitan tällä viikolla lisää treeneistä, nyt on menossa jo kolmas viikko. Mulla on onneksi myös kaksi ihanaa pientä kannustajaa täällä kotona, joista pienempi kyykkää aina kun minäkin, ja isompi tekee kuperkeikkoja taukoamatta. Zelda on myös kiinnostunut ilmeisesti spagaateista, tai ainakin siltä vaikuttaa uuden lempiharrastuksen perusteella:

Otto- raukka joutui aloittamaan uuden pestinsä Kideblogeissa tämän surun keskellä, mutta kunnioitettavan hyvin hän silti on suoriutunut. Ihanaa kun saatiin meidän ensimmäinen miesvahvistus mukaan, enkä voisi olla ylpeämpi siitä että hän on juuri mun rakas aviomieheni. Tervetuloa joukkoon muru!

Haluan kiittää vielä täällä teitä kaikkia kauniista sanoista, ja tuesta jota olette meille osoittaneet viime päivinä<3 Mulla ei riitä nyt voimat edellisen postauksen kommentteihin vastaamiseen, sillä ne herättävät niin paljon tunteita. Mutta jokaikisen olen lukenut, ja tulen lukemaan vielä monta kertaa, aina kun suru iskee voimakkaana. Kyllä tämä tästä, pakkohan sen on. Blogissa palaan pikkuhiljaa takaisin arkeen, huomenna luvassa ainakin Tiaran upouusia vk-kenkiä, sekä treenijuttuja.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja kiitos <3

Tänään on ollut ihan mahtavan hyvä päivä! Aamu alkoi sillä että veimme Zeldan kanssa Tiaran kerhoon, minkä jälkeen käytiin Zeldan kanssa keinumassa ja kävelemässä ulkona. Tiaran kerhon ajan Zelda leikki tyytyväisenä nukeilla ja mä sain kirjoiteltua vähän postausta. Käytiin hakemassa isompi neiti kerhosta, ja rupateltiin siinä toisten kerholasten vanhempien kanssa hyvä tovi. Tiara on saanut kerhosta jo monta kaveria, ja joka kerta yhtä innoissaan kertoo mitä he ovat kavereiden kanssa kerhossa touhunneet. Tänään oli kuulemma kaverin kanssa keskusteltu erilaisista välipaloista, kerätty käpyjä ja keppejä, ja leikitty vaikka mitä ulkoleikkejä.

Kun on itse ollut tarhassa yksivuotiaasta asti, tuntuu hassulta että Tiara-kohta-kolmevee ei vieläkään ole ollut tarhassa. Ei se tietenkään haittaa mitään, se on vain erilaista siitä miten oma lapsuuteni meni. Zeldan syntymä, blogityö ja työ Kideblogeissa ovat määrittäneet kuviot niin, että toistaiseksi paras vaihtoehto on ollut mulle tehdä töitä kotona, lasten kanssa.

Syksy tulee olemaan rankka, sillä tekemistä on enemmän kuin koskaan ennen, mutta mä uskon että me selvitään ihan hyvin silti. Kevääksi kuitenkin vaaka alkaa kallistua siihen suuntaan, että tytöt aloittaisivat ainakin osapäivähoidon, sillä tämänhetken yhtälö alkaa olla ajankäytöllisesti jo hiuskarvaa vaille mahdoton. Mitään ei kuitenkaan ole lyöty lukkoon, ensisijaisesti täytyy ajatella sitä, onko Zelda keväällä vielä valmis päivähoitoon. Jos tuntuu siltä että ei ole, niin mä olen kyllä valmis tinkimään omasta ajastani vielä, ja kehittämään sitten jonkin muun ratkaisun.

Tänään on pyörineet mielessä jo alle kuukauden päässä siintävät Tiaran 3v-synttärit, ja mun omat 23v-synttärit. Mitään varsinaista teemaa ei Tiaran synttäreille vielä ainakaan ole tulossa, mutta pari kivaa ideaa on kuitenkin mielessä. Me mennään ainakin toistaiseksi tosi rennolla meiningillä edelleen synttäreiden kanssa, se sopii meidän tyyliin. Kutsut laitetaan Facebookissa, ja tarjoilut on meidän tyylisiä, vähän sinne päin siis. Pääasia että päivänsankarilla on hauskaa!

Nähtiin eilen ja tänään myös ihania pikkuisia nelikuisia vauveleita, ja siitä Zeldan tämänpäiväinen nukkeinnostuskin taisi johtua. Hän on hirveän kiinnostunut pienistä, niin kyllä Tipakin, ja kovasti tykkäävät viihdyttää ja naurattaa vauvoja, esitellä leluja ja antaa haleja. Tuntuu niin hassulta miettiä, että vuosi sitten Zeldakin oli samanlainen nelikuinen pallero. Tää synttärien suunnittelu saa mun aivot pehmenemään, ja perinteisesti kiinnittämään huomiota siihen miten järjettömän nopeasti aika kuluu.

Juoksin tänään pisimmän juoksulenkkini ikinä, kuusi kilometriä. Se ei varmasti monen korvaan kuulosta paljolta, mutta mulle se on tosi pitkä matka juosten. Tai oli ainakin ennen, tänään se tuntui hyvältä, ihan mahtavalta! On jotenkin niin huikea fiilis kun sen vaan tuntee kuinka voimat ja jaksaminen kasvavat. Enää ei tunnu naistenkymppi-haave ollenkaan mahdottomuudelta ensi kevääksi!

Nyt mä alan syömään iltapalaa ja valmistaudun yöunille, niin jaksaa hyvin vielä viimeisen päivän ennen viikonloppua. Ihanaa huomista perjantaipäivää kaikille<3