Vuoden 2021 tavoitteet ja sana

04.01.2021

Tavoittelin viime vuonna esimerkiksi riittävää lepoa ja lomaa ja onnistuinkin niissä mielestäni hyvin. Niihin vuosi 2020 tarjosi poikkeuksellisen (omg) hyvät puitteet. Samalla viime vuosi kuitenkin nosti pintaan sellaisia tunteita ja estoja, joiden olemassaolon olin jo ehtinyt unohtaa. Loma ja lepo on tärkeää, tottakai. Mutta nyt kun olen löytänyt ne ja oppinut huomioimaan niiden merkitystä arjessa paremmin, on aika tarttua taas härkää sarvista. Viime vuosi oli joku ihmeellinen läsnäolon, pysähtymisen ja heräämisen vuosi, joka pakotti punnitsemaan kaikkia elämän valintoja. No nyt on punnittu ja opeteltu – 2021, please anna mun jatkaa eteenpäin!

Tämä vuosi on se vuosi kun täytän 30 vuotta ja höpsöä tai ei, se merkitsee kyllä jotain. Vaikka 30 on vain  numero, enkä ajattele kenenkään muun ihmisen kohdalla siitä numerosta yhtään mitään, omassa elämässäni se merkitsee jonkinlaista käännekohtaa. Olen jo aiemmin listannut tavoitteita ennen kuin täytän 30 vuotta ja myös päivittänyt, miten olen niiden saavuttamisessa edistynyt. Tänä vuonna toivon voivani saavuttaa kenties ne loputkin tavoitteet, joita en vielä ole saavuttanut. Vielä on kahdeksan ja puoli kuukautta aikaa. Olen ihmisenä sellainen, että tarvitsen deadlineja, jotta saan asioita aikaiseksi.

Tavoitteet, joilla ei ole minkäänlaista määräaikaa, ovat tavoitteita, joiden edistämiseen en jaksa keskittyä riittävästi saavuttaakseni ne oikeasti. Jos taas minulla on tiedossa deadline, työskentelen määrätietoisesti saavuttaakseni tavoitteen. Kummallista, miten numerot muuttavat muka kaiken, mutta niin se vain omalla kohdallani on. Voin siis hyvin käyttää sitä vahvuutena ja asettaa itselleni niitä deadlineja jatkossakin.

Sain lukupiiriltämme joululahjaksi Sanna Sporrongin Unelmien kalenterin, jossa yksi tärkeimmistä tehtävistä oli määrittää yksi sana tälle vuodelle. Ensin hihittelin yksikseni, kun mietin erilaisia sanoja, jotka voisin kirjan ohjeen mukaisesti kiinnittää esimerkiksi peiliin tai jääkaapin oveen. Kaikki sanat, joita mieleeni putkahti, tuntuivat jotenkin turhalta tai teennäiseltä. Sitten se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta mun päähän: ELÄ!

Viime vuosi oli harmaata välitilaa – kaikki tuntui olevan jossain määrin pysähdyksissä koronan takia. Tänä vuonna aion ELÄÄ. Niin yksinkertainen sana, mutta rehellisyyden nimissä, viime vuonna maaliskuun jälkeen se eläminen tapahtui puoliteholla, koska pelkääminen ja epävarmuus söi niin paljon tilaa mielestä. Pelko halvaannuttaa. Enää en aio antaa sille valtaa. En aio antaa pelon tahria ajatuksiani ja lannistaa enää. En aio elää puoliteholla, koska jokainen päivä meidän elämässä voi olla se viimeinen. Kuinka paljon harmittaisi, jos se viimeinen päivä tulisi keskellä puolitehoista harmautta? Olin niin onnekas, että niin ei käynyt. Ja nyt en aio enää antaa mahdollisuutta käydäkään niin.

Mitä tekisin jos en pelkäisi? Tiedän, että vuoden vaihtuminen ei maagisesti parantanut koronatilannetta ja paljon tulee olemaan epävarmuutta ilmassa vielä tänäkin vuonna. Mutta helpotus häämöttää jo tulevaisuudessa, tällekin on olemassa deadline. Se tekee elämisestä helpompaa. Suurin osa maailmasta, itseni mukaan lukien, tuntui vain odottavan, että vuosi 2020 on ohitse. Silloin on vaikea elää. Nyt en odota, vaan elän ja hengitän täysillä tätä vuotta. Ja vaikka muutama tavoite vuodelle onkin, en aio tavoitella niitä hampaat irvessä, vaan ilon kautta, niinkuin tähänkin asti. Eikä unelmien tavoittelu estä elämästä, päin vastoin.

En edelleenkään usko mihinkään new year new me -meininkiin. Itse asiassa uskon sen vastakohtaan. Stop-nappula pois pohjasta ja vanha, rohkea minä takaisin! Tämä on se vuosi kun me ihmiset voitetaan korona ja tämä on se vuosi kun täytän 30 vuotta. Minulla on mahdollisuus itse vaikuttaa omaan fiilikseeni, ohjata ajatukseni oikeaan suuntaan ja luoda itselleni sellaiset olosuhteet, joissa minulla on hyvä olla ja hyvä luoda uutta.

Elä. Se kuulostaa ihanalta vuoden tärkeimmältä tavoitteelta. Se ei painosta, se ei sido mihinkään. Se kannustaa tarttumaan hetkeen, löytämään mahdollisuuksia ja seikkailemaan – ja nauttimaan matkan varrella. Se kuulostaa niin ihanalta viime vuoden tahmeuden jälkeen, että olen aivan täpinöissäni.


2010-2019 Vuosikymmen pähkinänkuoressa

26.11.2019

Bongasin tämän postausidean ihanan Sarandan blogista joskus pari kuukautta sitten. Olen odottanut hyvää hetkeä toteuttaa se. ja nyt tuntui olevan juuri sellainen. Ideana postauksessa on siis se, että pikakelaan koko vuosikymmenen tapahtumat ja muistot vuosi vuodelta aina tähän päivään asti. Huh! Aikamoinen homma. Tämä vuosikymmen on ollut kokonaisuudessaan ihan käsittämättömän mullistava, kuten varmasti ensimmäinen aikuisuuden vuosikymmen monelle on. En olisi ikinä tammikuun 1. päivä vuonna 2010 voinut kuvitella missä kymmenen vuoden päästä seison. Käydään siis läpi, mitä kaikkea näihin vuosiin on mahtunut.

2010

Olin juuri muuttanut välipäivinä ensimmäiseen omaan kotiini Oulun Meri-Toppilaan. Koti sijaitsi 100m päässä mun ja äidin vanhasta kodista, joten ei ollut pitkä matka sinne aina silloin kun teki mieli mennä. Vuosi alkoi mun tupareilla, jotka järjestin siis uudenvuoden aattona. 18-vuotiaana ensimmäiset viikot omassa kodissa menivät kyllä mulla aika lailla juhliessa. Helmi-maaliskuussa oli pakko vähän rauhoittua, kun alkoi ylioppilaskirjoitukset. Kirjoitin ne aineet, joita en ollut vielä edellisenä syksynä kirjoittanut: äidinkielen ja historian, sekä englannin jota halusin korottaa. Nautin vapaudesta ja siitä, kuinka välit äidin kanssa paranivat, kun saatiin se 100m etäisyyttä toisiimme. Hain keväällä Helsinkiin opiskelemaan parturi-kampaajaksi ja ramppasin muutenkin Helsingissä näkemässä kavereita.

Kesäkuussa 2010 pääsin ylioppilaaksi ja sain kuin sainkin lukion käytyä loppuun kolmessa vuodessa, vaikka en ollut siitä aina ihan varma. Sain myös kesällä kirjeen koulusta, johon olin hakenut, että mut on hyväksytty sinne opiskelijaksi! Heinäkuun lopussa muutin takaisin Helsinkiin Ullanlinnaan 4,5 Oulun vuoden jälkeen. Elokuussa aloitin parturi-kampaajaopinnot ruotsinkielisessä Prakticumissa.

Näin paljon Helsingin kavereita, juhlin ja tykkäsin myös koulusta silloin kun siellä kävin. Parturi-kampaaja ei ollut mikään mun pitkäaikainen haaveammatti, mutta se tuntui siihen hetkeen sopivalta. En käynyt koulua mitenkään erityisen tunnollisesti, olisin todellakin voinut tehdä paremmin. Mutta tehty mikä tehty.

Mua vaivasi koko syksyn tietynlainen alakuloisuus. Olin naiivina ajatellut, että Helsinkiin muuttaminen ratkaisee kaikki mun elämän ongelmat ja kaikki muuttuu kuin taikaiskusta ihan mahtavaksi, kunhan vain pääsen sinne. Kun niin ei käynyt, niin tuntui kuin kaikelta olisi viety pohja. Helsinkiin muutto ei tuntunutkaan miltään, eikä oikeastaan mikään muukaan. Juhlat alkoivat tuntua tylsiltä, kaikki oli jotenkin niin nähty. Kaipasin itsekuria, haaveita ja ihmistä, joka oikeasti välittäisi musta, kun en itse osannut. Enpä tiennyt, mitä uutena vuotena 2010 mun eteen kävelisi.

2011

Uudenvuoden aattona tapasin Oton, irokeesipäisen komistuksen, joka kohteli mua niin ihanasti, etten tiennyt miten päin olla. Vuosi alkoi perhoset vatsanpohjassa ja pian siellä oli jotain muutakin. Helmikuussa siellä oli mun ja Oton yhteinen vauva kasvamassa, jonka laskettu aika oli lokakuun loppupuolella. Hiihtolomalla Otto tuli mun kanssa Ouluun tapaamaan mun äitiä ja sukulaisia ja sen loman jälkeen mä ”muutin” Oton opiskelijasoluun neljän pojan kanssa. Alettiin etsiä yhteistä kotia ja valmistautua vauvan syntymään. Seurusteltiin, rakastettiin ja huolehdittiin toinen toisistamme. Vihdoinkin tuntui, että mun elämässä oli jotain järkeä ja jotain oikeasti hyvää. Toukokuussa saatiin oma vuokrakoti ja muutettiin sinne.

Kesäkuussa oli rakenneultra ja saatiin kuulla odottavamme tyttöä. Olin vasta perustanut blogin ja nautin bloggaamisesta hurjasti. Otto kävi töissä McDonaldsissa ja mä olin kotona. Vaikka meillä oli aivan minimaaliset tulot, me pärjättiin omillaan. Odotettiin malttamattomina vauvan syntymää ja vietettiin kuherruskuukautta. Mun syntymäpäivänä syyskuussa Otto kosi mua keskiyöllä ja mä vastasin tietenkin myöntävästi. Kaksi päivää myöhemmin Otto sai ensin aamulla puhelun, että hän sai uuden  huikean vakituisen työpaikan ja illalla klo 23.23 meidän ihana esikoinen syntyi viisi viikkoa etuajassa.

Kaikki sujui vauvan kanssa ihanasti ja rennosti ja me oltiin aivan onnemme kukkuloilla. Ei oltu osattu edes kuvitella, että vauvaperhe-elämä voisi olla niin ihanaa. Loppuvuodesta vietettiin meidän kotona esikoisen kastejuhlaa ja jouluksi lähdettiin Ouluun mun tädin luo. 2011 ylitti kaikki mun toiveet moninkertaisesti. Vuosi vaihtui rauhallisen koti-illan merkeissä Oton ja esikoisen kanssa.

2012

Otto kävi töissä ja mä olin äitiyslomalla vauvan kanssa. Samalla kirjoitin blogia säännöllisesti. Blogi oli kasvanut valtavasti ja seuraajia oli jo useita tuhansia. Päivisin käytiin vauvaharrastuksissa, kuten muskarissa ja perhekerhossa ja nähtiin muita nuoria äitejä, joihin olin tutustunut. Huhtikuussa matkustin junalla esikoisen kanssa Ouluun mun äidille muutamaksi päiväksi ja reissu oli tosi ihana.

Kesäkuussa järjestin Otolle yllätyssynttärit ja tutustuin ekan kerran kunnolla Oton kavereihin. Vietettiin kesälomaa Oulussa koko perhe ja nautittiin helteistä Helsingissä. Loppukesästä alettiin puhua pikkuhiljaa, että ehkä kohta meille saisi tulla toinenkin vauva, jos on tullakseen. Syyskuun alussa sitten teinkin jo positiivisen raskaustestin. Samalla saatiin kuulla, että oltiin saatu meidän unelmien upouusi vuokrakämppä alueelta, jonne oltiin haaveiltu muuttavamme tosi pitkään. Sinne me muutettiin lokakuussa Oton ja esikoisen kanssa ja odotettiin samalla meidän tokaa vauvaa. Mä kärsin migreeneistä ja huonosta olosta, mutta jotenkin siitä selvisin kuitenkin. Muistan juoneeni joka päivä yhden kupillisen Pauligin joulukahvia, johon olin aivan koukussa. Se auttoi monesti päänsärkyyn, kun sai pienen annoksen kofeiinia.

Loppuvuodesta sain kutsun liittyä Kideblogit -blogiportaaliin, jonka kautta oli mahdollista alkaa jopa tienaamaan blogilla ekojen ”oikeiden” yhteistöiden merkeissä. Olin aivan fiiliksissä siitä, että harrastus eteni. Joulukuussa saatiin kuulla, että meille tulee toinen tyttö ja oltiin siitä aivan haltioissamme. Vuosi vaihtui yhteisten kavereiden uudenvuoden juhlissa, jonne mentiin Oton kanssa viettämään iltaa kun 1v esikoinen jäi mummun kanssa kotiin.

2013

Alkukevät oli ehkä meidän suhteen siihen asti rankinta aikaa. Mä jouduin vuodelepoon raskausviikolla 25 ja viikot ja kuukaudet vain matelivat. Mun äiti asui meillä, koska en saanut nostaa mitään painavaa tai liikkua muualle kuin vessaan, ja kotona oli myös meidän 1v esikoinen. Onneksi raskaus jatkui ja vauva pysyi mahassa jatkuvista säännöllisistä kipeistä supistuksista huolimatta. Mun äiti asui meillä pari kuukautta auttamassa ja meillä kaikilla oli kyllä hermot välillä todella koetuksella. Mutta onneksi selvittiin siitäkin ja kaikki päättyi hyvin, kun meidän toinen lapsi syntyi muutaman tunnin verran täysiaikaisuuden puolella huhtikuussa 2013.

Otto jäi isyysvapaalle ja oltiin ihanassa vauvakuplassa. Vauva nukkui hyvin ensimmäisinä viikkoina ja nautittiin vaan olosta ja elosta. 3-4 viikon iässä vauvalla alkoivat ikävät vatsavaivat ja niitä sitten itkettiinkin pitkään. Oltiin välillä aivan loppu, mutta onneksi tuli kesä ja valoa. Oli vaan tosi kurjaa katsoa sivusta toisen pahaa oloa, kun ei voinut muuta kuin pitää sylissä ja toivoa, että kipu helpottaa.

Vatsavaivojen alkaessa pikkuhiljaa helpottaa vauva ei ollut tottunut mihinkään hyviin yöuniin tai rytmiin, koska suurin osa ajasta oli mennyt itkiessä ja katkonaisesti nukkuen. Kesti pitkään, että me saatiin vauva nukkumaan pidempiä pätkiä. Samaan aikaan mä järjestelin meidän häitä ja Otto teki paljon töitä, kun säästettiin häitä varten. Välillä oli tosi rankkaa olla yksin seuraa ja tekemistä kaipaavan 2-vuotiaan ja vauvan kanssa niin paljon, mutta jotenkin me siitäkin selvittiin.

Onneksi Otolla oli jo täydet kesälomat sekä ne isyysvapaat, niin saatiin välillä pitää yhdessä pidempään lomaakin ja käytiin yhdessä Ruotsin risteilyllä. Syyskuussa me päästiin käymään BB-talossa, jossa järjestettiin bileet kahden bloggaajan kanssa meidän seuraajille, kun voitettiin joku nettikilpailu. Silloin tapasin ekaa kertaa mun seuraajia ja se oli ihan maailmaa mullistavaa. Siellä ruutujen takana oikeasti oli ihan oikeita ihmisiä!

Olin ekaa kertaa mukana Indiedays Blog Awardseissa ja pääsin 10 parhaan joukkoon. Jouluna vauva oli korvatulehduksessa ja keuhkoputkentulehduksessa ja muistan vaan jouluaattoaamuna, kuinka en klo 05 ollut vielä nukkunut silmäystäkään. Onneksi vauva parani nopeasti ja joulu oli kuitenkin kiva lyhyistä yöunista huolimatta. Vuosi vaihtui ensin kotona lasten kanssa ja sitten myöhemmin kavereiden uuden vuoden juhlissa.

Kuva: Täydenkuun kuva

2014

Tammikuussa vietettiin sekä mun että Oton polttareita. Kuopus muutti esikoisen kanssa samaan huoneeseen nukkumaan ja alettiin pikkuhiljaa saada vähän taas omaa aikaa iltoihin. Kävin tammikuussa Kööpenhaminassa ensimmäistä kertaa ikinä ”työmatkalla” eli blogimatkalla. Tutustuin silloin ihaniin blogikollegoihin ja olin innoissani hienosta mahdollisuudesta. Helmikuun alussa koitti vihdoin kauan odotettu päivä: meidän hääpäivä! Se oli täydellinen ja ihana ja kaikkea mitä oltiin aina toivottu.

Häiden jälkeen oli hetken aikaa sellainen tyhjä olo, että mitäs nyt, kun tämäkin on koettu. Onneksi 1v ja 2,5v tarjoilivat actionia elämään. Kävin toisellakin blogimatkalla Frankfurtissa ja olin jälleen ehdolla sekä Indiedays Blog Awardseissa että Aussie Blog Awardseissa.  Toisessa tulin kolmanneksi ja toisessa tokaksi. Molemmat oli tosi isoja juttuja mulle. Lopetin huhtikuussa myös imetyksen, jolloin meidän yöunet vihdoin alkoivat olla normaalit ja jaksettiin taas paremmin.

Kesällä lomailtiin koko perhe ja nautittiin yhteisestä ajasta ja lämmöstä. Käytiin Oton kanssa häämatkalla Berliinissä ja se oli meidän eka kahdenkeskinen ulkomaan reissu. Elokuussa esikoinen aloitti kerhossa käymisen ja tykkäsi siitä kovasti. Mä hoidin meidän keskimmäistä kotona. Mun äidin rakas Mörkö-koira kuoli ja se oli iso suru meille kaikille. Mä treenasin säännöllisesti sekä lihaskuntoa kotona että lenkkeilin. Se auttoi hyvin jaksamaan arjessa surunkin keskellä.

Marraskuussa käytiin kahdella Tukholman risteilyllä, ensin kahdestaan ja sitten yhdessä koko perhe. Joulua juhlittiin perinteiseen tapaan kotona. Blogi oli kasvanut kohinalla ja tekeminen alkoi pikkuhiljaa ammattimaistua. Loppuvuonna odotin jo kovasti tammikuuta, jolloin mun blogi muuttaisi uuteen kotiin.

2015

Tammikuussa mun blogi muutti Indiedaysille ja aloin saamaan säännöllistä sivutuloa. Samaan aikaan tutustuin blogin kautta yhden startupin työntekijään, joka palkkasi mut sinne startupiin markkinointiassistentiksi. Helmikuussa vietettiin ekaa hääpäivää ja annoin Otolle lahjaksi liput Fall Out Boyn keikalle Lontooseen.  Aloitin työt startupissa maaliskuussa. Lapset menivät osa-aikaisesti päiväkotiin ja mä tein kahta työtä: startupissa markkinointiassarina sekä Indiedaysilla bloggaajana. Oli ihan mieletöntä päästä ekaa kertaa elämässä oikeasti sellaiseen työhön, joka mua kiinnosti ja meidän työporukka oli ihan huippu. Nautin hirveästi siitä, että oli paljon aikuista juttuseuraa ja kaikkea muutakin kuin äitiyteen ja lapsiin liittyviä asioita.

Kevät meni siinä työnteossa ja päiväkotiin totutellessa. Kuskasin lapset aina julkisilla hoitoon ja kotiin, mulla meni pelkkiin matkoihin yhteensä yli tunti per suunta. Olin huhtikuussa jälleen ehdolla ja tulin toiseksi Inspiration Blog Awardseissa. Kesällä mulla ei hirveästi ollut vielä kertynyt lomaa, mutta onnistuttiin viettämään kuitenkin pari viikkoa lomaa yhdessä niin, että kävin parina päivänä startupin Oulun toimistolla tekemässä töitä. Otto oli pitkään kesälomalla lasten kanssa, kun hän yhdisti kesälomapäiviä isyysvapaisiin. Ostettiin meidän perheen ensimmäinen pikkuauto, joka helpotti elämää valtavasti.

Loppukesästä alettiin pikkuhiljaa puhua, että kolmas vauva voisi tulla joskus tulevaisuudessa vielä kysymykseen. Mulla oli aika kova vauvakuume jo, mutta ei vielä mitenkään yritetty. Ei kyllä esteltykään enää. Syksyllä juhlittiin jälleen Inspiration Blog Awardseja ja voitin lukijoiden suosikki- palkinnon. Aloin tehdä enemmän töitä startupissa ja sain ylennyksen. Samalla blogikin oli kasvanut ja töitä tuli sitäkin kautta enemmän. Voimat alkoivat olla aika lopussa. Onneksi marraskuussa käytiin Oton kanssa muutama päivä kahdestaan Lontoossa ja saatiin pieni breikki ihan kaikesta. Vietettiin ihana joulu ja uusivuosi ja kiireinen vuosi sai rauhallisen lopetuksen. Se vuosi opetti meille tosi paljon ja saatiin todella maistaa ”ruuhkavuosia”.

2016

Meillä oli muutoksia töissä ja ne kuormittivat aika paljon. Toisaalta sain enemmän vastuuta ja paljon uusia haasteita, joista olin kiitollinen. Blogin kanssa meni tosi hyvin, mutta aika ei millään meinannut riittää kaikkeen. Mulla oli aina huono omatunto jostain: en tehnyt tarpeeksi jompaakumpaa työtä, en ollut tarpeeksi lasten kanssa, eikä meillä ollut tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa. Puhumattakaan sukulaisista ja ystävistä. Yritettiin aktiivisesti vauvaa, mutta vauvaa ei vain alkanut kuulumaan. Joka kuukausi petyin uudestaan ja uudestaan.

Ostettiin ensimmäinen Etelän loma koko perheelle ja toukokuussa vietettiin viikko Mallorcalla. Se oli ihana hengähdystauko, jonka aikana kaikki stressi laukesi. Ehkä se vaikutti positiivisesti vauvan yritykseen, sillä vain kuukautta myöhemmin raskaustesti näytti vihdoinkin positiivista. Me oltiin haljeta onnesta ja rakkaudesta! Vain pari viikkoa tämän jälkeen mut irtisanottiin startupista, josta irtisanottiin pikkuhiljaa kaikki muutkin. Oli pelottavaa, että se tapahtui alkuraskaudesta ja olin hetken aikaa ihan pihalla, että mitä mä nyt teen. Sitten päätin perustaa yrityksen ja laittaa kaikki paukut blogiin ja sisällöntuotantoon.

Syksyllä kerrottiin raskaudesta ja blogin kävijämäärät räjähtivät. Mun yritystoiminta lähti heti rullaamaan ihan loistavasti. Muutettiin tähän asumisoikeusasuntoon loppuvuodesta ja odoteltiin meidän vauvaa. Saatiin kuulla, että kolmaskin vauva on tyttö ja iloittiin meidän tulevasta triosta. Joulua juhlittiin kotona lasten ja mun äidin kanssa kanssa ja meillä oli niin ihana ja lämmin tunnelma. Nautin ihan älyttömästi siitä, kun puolentoista vuoden jatkuva kiire vaihtui verkkaisempaan yrittäjän arkeen ja vauvan odotukseen.

2017

Tammikuusta en oikein edes muista muuta kuin sen, miten kovasti odotettiin vauvaa syntyväksi. Helmikuun alussa hän vihdoin syntyi ja sitten päästiin hääpäivänä koko perhe kotiin. Oltiin ihan mielettömässä vauvakuplassa! Ensin olin itse pakollisen äitiysrahakauden ajan vauvan kanssa yksin (Oton 18 päivän isyysvapaata lukuunottamatta) ja sitten huhtikuussa Otto vihdoin ja viimein sai jäädä vanhempainvapaalle. Se oli ihan uskomattoman ihanaa aikaa. Lapset olivat monta viikkoa kotona lomalla jo keväällä ja he olivat myös koko kesän kotona. Vaikka tein koko ajan vauva-arjen lomassa töitä, saatiin olla hirveästi koko perhe yhdessä.

Kolmas vauva nukkui melko hyvin öisin, eikä kärsinyt sen suuremmista vatsavaivoista. Kaikki sujui paremmin kun oltiin osattu etukäteen toivoa. Kesällä me oltiin monta viikkoa Oulussa, käytiin Kolmårdenissa ja nautittiin vaan. Koko se vuosi oli pelkkää vaaleanpunaista hattaraa syksyyn asti. Elokuussa esikoinen aloitti jo eskarin ja myhäiltiin ajankulua.

Syksyllä me menetettiin Oton kanssa kuukauden välein kummatkin yksi isovanhempi ja vaaleanpunainen hattara vaihtui mustaksi pilveksi. Suru oli päällä koko ajan ja ikävä oli hirveä. Oltiin syksyllä mun mummun viimeiset viikot Oulussa ja käytiin joka päivä sairaalalla. Otto palasi marraskuussa töihin mummun hautajaisten jälkeen ja mä jäin kuopuksen kanssa jälleen kotiin, samalla yrittäjän hommia tehden iltaisin ja öisin. Onneksi lapset pitivät kiinni arjessa ja pikkuhiljaa surukin alkoi helpottaa. Järjestettiin iso perhejoulu meidän kotona ja se piristi loppuvuotta ihan mielettömän paljon.

2018

Vuodenvaihde vietettiin Oulussa mun tädin perheen luona ja siitä oli hyvä aloittaa uusi vuosi. Meidän vauva täytti helmikuussa jo vuoden ja mä viihdyin hänen kanssa kotona niin hyvin. Meidän päivät olivat ihania. Lopetin yöimetyksen ja pian saatiin jo nukkua kokonaisia yöunia. Tammikuussa aloin tehdä sisältöä oman blogin ohella myös toisille yrityksille ja hommaa oli aika paljon vauvan hoidon ohella tehtäväksi. Jotenkin sitä kuitenkin sai kaiken tehtyä aina kun jostain liikeni vapaa hetki.

Juhlittiin maaliskuussa mun papan 80v-synttäreitä ja serkun rippijuhlia Oulussa. Varattiin lomareissu koko perheelle kesäkuuksi Rodokselle ja matkan odottelu oli ihanaa. Kuopus kasvoi silmissä ja elämä oli vaihtunut vauva-arjesta vauhdikkaaksi taaperoarjeksi. Olin kaasona Emilialle ja loppukeväästä vietettiin Turussa ensin polttareita ja sitten häitä. Pian sen jälkeen vietettiin huikea lomaviikko Rodoksella ja lähdettiin sitten vielä Ouluun. Rodoksella Otto sai kuulla, että hän sai hakemansa koulupaikan ja aloittaisi syksyllä tietojenkäsittelyn tradenomin opinnot.

Otto pystyi olemaan melkein koko kesän kotona kahta heinäkuun viikkoa lukuunottamatta, kun isyysvapaita oli vielä jäljellä ne 30-jotain arkipäivää. Nautittiin siis koko perheen yhteisestä ajasta ja pitkästä hellejaksosta. Uitiin ja syötiin paljon jätskiä. Taapero oli siskojensa kanssa ekaa kertaa yökylässä isoisänsä luona. Me saatiin sillä aikaa 1,5v tauon jälkeen viettää yksi ilta ja yö ihan kahdestaan Oton kanssa. Esikoinen aloitti ensimmäisen luokan ja se oli iso merkkipaalu, kuten myös Oton ammattikorkeakoulu-opintojen aloitus. Syksyllä juhlittiin synttäreitä, vietettiin edelleen vauhdikasta taaperoarkea ja alettiin pikkuhiljaa puhua oman kodin ostamisesta.

Pääsin kokemaan tosi mielenkiintoisia työjuttuja ja mulla riitti yrittäjänä hommaa. Haettiin kuopukselle päiväkotipaikkaa kevääksi ja saatiinkin se sitten seuraavan vuoden alkupuolelle. Nautin siis viimeisistä viikoista ja kuukausista taaperon kanssa kotona ja odotettiin joulua yhdessä. Otto haki opintovapaata ja sai myöntävän päätöksen. Joululomalla me vaan fiilisteltiin sitä, että seuraavana vuonna tulisi olemaan paljon yhteistä rauhallista työaikaa härdellivuoden jälkeen.

2019

Tämä vuosi alkoi migreenillä heti uudenvuoden päivän aamuna. Ekat viikot olivat yhtä päänsärkyä, mikä loppui kun hankin vihdoin silmälasit. Tarkemman vuosikatsauksen saatte ehdottomasti taas vuoden viimeisenä päivänä, kuten joka vuosi on tapana. Tämä vuosi on kuitenkin ollut ihana. Ollaan juhlittu 5v-hääpäivää, kuopuksen 2v-synttäreitä ja keskimmäisen eskarin aloitusta. Esikoinen on jo iso ja reipas tokaluokkalainen ja kuopuskin konkari päiväkodissa. Arki on näiden kolmen kanssa on ihanaa. Ollaan reissattu Mallorcalla ja Oulussa ja käyty risteilyllä Tukholmassa. Ollaan saatu viettää Oton kanssa niin monia päiviä rauhassa töitä ja opintoja tehden: Se on ollut ihan parasta. Työ ja vapaa-aika on ollut tosi hyvässä tasapainossa. Tämä vuosi on ollut jotenkin ihanan seesteinen ja tasainen ja lisäksi yksi meidän iso haave on toteutunut, kun saatiin tehdä meidän oma podcast.

Asunnon etsiminen on stressannut jonkin verran, mutta kyllä me uskotaan, että se oma koti sieltä vielä joskus löytyy. Nyt saattaa olla taas hiljaisempaa tässä juuri ennen joulua, mutta eiköhän se asuntokauppa taas pian vilkastu. Nyt me vaan odotellaan joulua innolla koko perhe. Ja tämän vuoden käyn perinteiseen tapaan läpi vuoden viimeisenä päivänä.

Tämä vuosikymmen on ollut mun elämän paras ja ihanin ja voin vain toivoa, että seuraavat 10 vuotta ovat yhtä ihania. Tulevalle vuosikymmenelle toivon terveyttä, rakkautta ja yhdessäoloa kaikkien läheisten kanssa. Toivon, että saadaan jatkaa meidän unelmien tavoittelua yhdessä ja saadaan kokea yhdessä jännittäviä asioita. Toivon, että me löydetään oma koti, josta voidaan tehdä meille pysyvä tukikohta, jossa voidaan viettää vaikka 20 hengen tulevaisuuden sukujouluja. Ihan käsittämätöntä ajatella, että 10 vuoden kuluttua meidän esikoinen on jo 18-vuotias ja Otto lähentelee neljää kymppiä. Onkohan mulla silloin tämä blogi vielä ja teenköhän samanlaisen vuosikymmen-katsauksen?

Mitä sä toivot tulevalta vuosikymmeneltä? Mitä sulle on jäänyt mieleen kuluneesta vuosikymmenestä?