Missä ammatissa olisin jos en olisi someyrittäjä?

26.10.2020

Kysyin seuraajiltani IG-storyssa kysymyksen, että missä ammatissa he näkisivät minut jos en olisi nykyisessä ammatissani, eli someyrittäjä. Inspiraation kysymykseen sain @sariannasitnb IG-tililtä, kun hän oli kysynyt omassa storyssaan tämän kysymyksen. Oli aivan älyttömän hauskaa lukea vastauksia ja tuli sellainen olo, että luonteeni ja kiinnostuksenkohteeni ovat kyllä puskeneet vahvasti läpi täällä blogissa. Niin hyvin seuraajat selkeästi tuntevat minut! Lähes kaikki vastaukset olivat sellaisia, että olen ainakin joskus miettinyt kyseistä ammattia, että millaistakohan sellaista työtä olisi tehdä tai sopisiko se minulle.

Tuli myös todella imarreltu olo, niin kauniita sanoja sain! Moni sanoi, että näkisi minut ehdottomasti lasten tai perheiden parissa tekemässä töitä siksi, miten olen lasten kanssa. Siitä tuli niin hyvä mieli, parasta mahdollista palautetta mitä voi saada. Moni sanoi myös, että näkee mut jossain, missä voin auttaa ihmisiä. Myös siitä tuli ihana ja lämmin fiilis.

Halusin käydä yleisimmät ammattiehdotukset ihan yksitellen läpi, että millainen tunne minulla itselläni on kyseisestä ammatista. Kirjoitin ylös ajatuksia, joita minulla olisi itsestäni tekemässä kyseisen alan töitä. Toivottavasti tykkäätte vähän erilaisesta postausideasta!

Top 13 seuraajien yleisimmät ammattiehdotukset minulle kyselyn perusteella:

1. Varhaiskasvatuksen opettaja (38 ehdotusta)

Tämä oli kaikkein yleisin! Todella suuri osa vastauksista oli varhaiskasvatuksen opettaja / lastentarhan opettaja / eskarin opettaja. Ja siis myönnän kyllä, että viihdyn todella hyvin lasten parissa ja olisi hurjan mielenkiintoista tehdä tätä tärkeää työtä. Olen sitä joskus nuorempana miettinytkin. Olisi ihan huikeaa päästä vaikuttamaan positiivisesti varhaiskasvatukseen ja lasten jokapäiväiseen arkeen. Toisaalta, työ on myös resurssipulan vuoksi tällä hetkellä käsittääkseni melko raskasta ja yksi ihminen joutuu usein tekemään useamman ihmisen työt.  Kaikki kunnia ihan jokaiselle varhaiskasvatusopelle tärkeästä työstä, jota teette! En tiedä pystyisinkö siihen itse, vaikka se varmasti parhaimmillaan on maailman antoisin työ, kun saa olla maailman parhaiden tyyppien eli lasten kanssa. Moni sanoi, että olisin ihana varhaiskasvatuksen opettaja ja se lämmitti kyllä sydäntä! Olen niin otettu siitä, että ajattelette noin.

2. Sosiaalityöntekijä / perhetyöntekijä (35 ehdotusta)

Toisiksi yleisin vastaus. Sosiaalityöntekijän uraa olen ihan tosissani miettinyt ja monesti. Joko sosiaalialaa AMK:ssa tai sitten sosiaalitieteitä valtiotieteellisessä ja ehkä ennemmin jälkimmäistä. Vaikka koen hirveän arvokkaana juuri sen suoraan perheiden ja lasten kanssa tehtävän työn, haluaisin kuitenkin päästä päättämään ja vaikuttamaan niihin asioihin vielä enemmän ihan rakennetasolla. Haluaisin päästä tulipalojen sammuttamisen sijaan estämään niitä syttymästä ihan kokonaan. On niin paljon asioita, joita voisi ja pitäisi tehdä paremmin, jotta sosiaali- ja perhetyöntekijät voisivat oikeasti tehdä työtään täysillä, eivätkä joutuisi vaan yrittää selvitä hurjista asiakasmääristä. Miten apu saataisiin entistäkin paremmin ohjattua perheille jo ennen suuria ongelmia, miten tavoitettaisiin kaikki ne perheet, jotka eniten kaipaavat apua ja jotka hyötyisivät ennaltaehkäisevästä tuesta.

3. Alakoulun opettaja (20 ehdotusta)

Tämäkin on ihan super tärkeä ja mahtava työ! Ja olisi ihan huippua olla alakoulun opettaja. Olen monesti miettinyt, että millainen opettaja olisin ja miten kykenisin siihen kaikkeen, mitä juuri alakoulun opet tekevät. Miten paljon on myös sitä työtä, joka tapahtuu oppituntien ulkopuolella. Ehdottomasti sellainen työ, jota voisin harkita itselleni. Toisaalta alakoulun opettajan työssä on niitä samoja ongelmia, joita on myös varhaiskasvatuksessa. Resurssipulaa, sitä, että joutuu tekemään yksin monet työt ja joutuu vastaamaan yksin tilanteista, joissa oikeasti vaadittaisiin moniammatillista yhteistyötä. Ihailen kyllä kaikkia opettajia, oli sitten millä kouluasteella tahansa!

4. Markkinoinnin ammattilainen (15 ehdotusta)

Tämä liippaa kaikista lähimpää ”omaa alaani”. Olisi todella kiinnostavaa olla markkinointialalla töissä ja tältä alalta minulla myös on kokemusta niin, että olen ollut toisessa yrityksessä töissä, enkä vain omassani. Voi olla, että joskus isona päädyn vielä markkinointihommiin jollekin toiselle, tai päädyn tekemään oman yritykseni kautta niitä hommia enemmän toisille kuin itselleni. Se tuntuu järkevältä urasiirrolta jossain vaiheessa elämää. En silti ole varma onko se koko loppuelämän intohimo. Onneksi ei tarvitse vielä tietää.

5. Psykologi / Lasten psykologi (10 ehdotusta)

Ihan mielettömän kiinnostava ja tärkeä ammatti! Ja sekin lasten parissa. Olisi ihan huikeaa päästä lasten psykologiksi. Tämä on varmasti yksi ikuisia haaveammattejani. Lasten psykologiksi pääsy vaatisi ensin viisi vuotta perusopintoja yliopistossa ja sitten puolen vuoden harjoittelun. Jos pääsisin opiskelemaan tätä alaa, olisin aika onnekas.

6. Lasten lääkäri ( 8 ehdotusta)

Olisi ihan mieletöntä olla lasten lääkäri, mutta en elättele lainkaan toiveita, että pääsisin ikinä lääkikseen. Kemia, fysiikka ja pitkä matematiikka eivät vaan luonnistu minulta tai edes kiinnosta minua ollenkaan siinä määrin, että yrittäisin. Olisi huippua olla lääkäri, mutta jätän sen niille, jotka loistavat kaikilla osa-alueilla joita se vaatii. Olen kuitenkin todella imarreltu tästä ammattiehdotuksesta, jota tuli vielä monen monta kertaa, kiitos!

7. Lasten hoitaja / perhepäivähoitaja (7 ehdotusta)

Todella tärkeä ja ihana työ! Voisin tehdä varmasti jonkin aikaa, mutta minulla on niin suuri ja palava halu päästä suunnittelemaan ja vaikuttamaan asioihin siellä taustalla, joten voi olla, että en osaisi jäädä aloilleen siihen itse lastenhoitotyöhön. Mutta nostan hattua jokaiselle tämän alan ammattilaiselle, joka tekee päivittäin tärkeää työtä ja kohtaa lapsia ja perheitä.

8. Neuvolan terveydenhoitaja (7 ehdotusta)

Ai että, tämä olisi niiiiiiin ihana työ! Haluaisin olla sellainen ihana  ja kannustava muumimamma, jonka luokse perheillä olisi turvallista tulla! Sellainen, joka osaisi neuvoa niksit nukkumiseen ja syömiseen ja läheisyyteen ja kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, mikä vaan voi mieltä askarruttaa. Sellainen turvallinen tyyppi, joka osaisi kohdata jokaisen perheen ja tilanteen arvokkaasti ja kunnioittavasti, sekä lempeästi ja jolle uskaltaisi puhua rehellisesti ja aidosti kaikista arjen ja elämän asioista. Joo. Tätä olen kyllä miettinyt myös. Olen jopa yllättynyt siitä, miten vahvoja mielikuvia mulle tuli itsestäni neuvolan terveydenhoitajana kun kirjoitin näitä lauseita. Tähän vaikuttaa varmasti se, että meillä on ollut niin ihana neuvolan terveydenhoitaja itsellä ihan sieltä vuodesta 2011 asti, että olen saanut parhaan mahdollisen esimerkin siitä, millainen työntekijä voi parhaimmillaan olla.

9. Kampaaja (7 ehdotusta)

Ihana ehdotus! Kampaajaksi mä silloin opiskelin kun tapasin Oton. Olisi ihan huippua olla kampaaja, mutta en kuitenkaan koe, että loppupeleissä se sopisi mulle. Lisäksi nykyinen hajusteherkkyyteni hankaloittaisi huomattavasti työn harjoittamista, vaikka toki voisin perustaa täysin hajusteettoman kampaamon, niitäkin on. Ihailen kaikkia upeita hiusalan ammattilaisia, he tekevät niin paljon muutakin kun vaan hiuksia!

10. Hoitoalalla lähihoitaja tai sairaanhoitaja (6 ehdotusta)

Super tärkeä työ, mutta tähän en usko, että itse pystyisin. Mulla on oksennusfobia ja jonkinasteinen bakteerikammo myös, joten en usko, että kykenisin kaikkeen siihen käytännön työhön, vaikka muuten ala olisi todella lähellä sydäntä. Kun mua ahdistaa jo se jos perheenjäsen voi pahoin, niin en kykenisi olemaan lempeä ja rauhallinen jonkun noroviruspotilaan kanssa, kun kaikki vaistot huutaisivat vaan, että ”JUOKSE NIIN KAUAS KUIN PÄÄSET!”. Kaikki kunnia ihan jokaiselle hoitajalle, joka pitää tämän yhteiskunnan rattaat pyörimässä! Toki on paljon erilaisia sairaanhoitajia, olisi varmasti ihan erilaista olla sairaanhoitajana vaikkapa vastasyntyneiden teholla tai esim. röntgenhoitajana. Sitä voisin varmasti tehdä. Mutta mietityttää se, että sinne päästäkseen täytyy varmasti kyetä myös työskentelemään noiden edellä mainitsemieni itseäni pelottavien asioiden kanssa ensin.

11. Kätilö (5 ehdotusta)

Niin mielettömän ihana työ, jota olen myös miettinyt. Mielettömän vastuullinen työ myös, ja se on se mikä siinä itseäni pelottaa. En tiedä uskaltaisinko ottaa vastuuta toisten ihmisten elämästä ja kuolemasta. Se tuntuu niin suurelta asialta, että en siihen kykenisi. Rakastan synnytyksiä ja rakastan vauvoja ja haluaisin mielellään olla mukana synnytyksessä vaikka joka ikinen päivä, jos jokaisessa synnytyksessä kaikki aina päättyisi 100% hyvin. Mutta en tiedä miten henkisesti selviäisin niistä tilanteista, kun kaikki ei menekään niin hyvin ja lopputulos olisi se kamalin mahdollinen. Siksi en usko, että pystyisin siihen itse ja kunnioitan ihan mielettömän paljon jokaista kätilöä, joka pystyy.

12. Toimittaja (4 ehdotusta)

Olisi ihan mahtavaa olla toimittava tai vaikkapa tutkiva journalisti! Vaikka toimittajan ammatissa mietityttää kyllä myös kaikki se sama, mikä omassa nykyisessä ammatissa. Toimittajat kohtaavat häirintää, vihapuhetta ja jopa vainoamista. Toisaalta, toimittajat pääsevät kohtaamaan paljon erilaisia ihmisiä ja tapahtumia ja kokemaan paljon sellaista, mitä moni muu ei. Toimittajan ammatti on hieno ammatti, mutta en tiedä olisiko itsestäni siihen.

13. Lastenvaatteiden suunnittelija (4 ehdotusta)

KYLLÄ! Haluaisin todellakin olla lastenvaate-designer tai suunnitella lapsille ja aikuisille mätsääviä vaatteita! Muotisuunnittelijan ammatti oli haaveammattini jo lapsena ja edelleen salaa haaveilen siitä joskus. Jos tätä olisi mahdollista tehdä ilman, että tarvitsee itse osata ollenkaan ommella, olisin ihan super mielelläni lastenvaatteiden suunnittelija. Haaveilen kyllä todella paljon siitä, että saisin joskus suunnitella oman lastenvaatemalliston (edes pienen) jollekin toiselle vastuulliselle merkille, jolla ompelijat ja muut resurssit olisi jo valmiiksi olemassa.

Muita yksittäisiä/pari mainintaa saaneita ammattiehdotuksia:

Jonkun coolin yrityksen luova johtaja, vaatemyyjä, kaupan kassa, muotilehden toimittaja, stylisti, vaatesuunnittelija, toimintaterapeutti, sisustusarkkitehti, kotitalousope, kirjailija, pankkivirkailija, kiinteistönvälittäjä, korusuunnittelija, puheterapeutti, mainostoimiston työntekijä, viestintäalan asiantuntija, koulukuraattori, hyvinvointiliikkeen yrittäjä, nuoriso-ohjaaja, juristi, kahvilaleipomon pitäjä, joku hampaisiin liittyvä, viestintäalan asiantuntija isossa organisaatiossa, konsultti, barista, hajuton kosmetiikka myyntitykki, juhlasuunnittelija, erityisopettaja, lasten oikeuksiin vaikuttavan järjestön johtaja, lapsiperheiden sisustussuunnitteluohjelman juontaja ja suunnittelija, kokki. 

Haluan kiittää ihan mielettömän paljon teitä kaikkia kaikista näistä ammattiehdotuksista, joita tuli ihan valtava määrä. Haluan kiittää myös ihan älyttömän paljon kaikista teidän kauniista sanoista, oikeasti pyyhin kyyneleitä täällä kun luin miten ihanasti kirjoititte minusta.  Teidän sanoista tuli mulle niin hyvä mieli ja ehdotuksista oikeasti paljon uutta ajateltavaa. Ei sitä voi tietää vielä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tämä nosti pintaan tosi paljon tunteita ja jotenkin oli ihana huomata miten vahvoja myönteisiä tunteita moni ammatti herätti mun sisällä. Miten kovaa paloa tunnen montaa ammattia kohtaan, vaikka samalla rakastan nykyistäkin ammattiani. Onneksi tässä on koko elämä aikaa. Jatketaan keskustelua IG:n puolella! 


Asioita, jotka aion saavuttaa ennen kuin olen 30, missä mennään nyt?

05.05.2020

Listasin viime vuoden heinäkuussa kahdeksan asiaa, jotka haluan saavuttaa ennen kuin täytän 30 vuotta (syyskuussa 2021). Vielä on siis vajaat 1,5 vuotta aikaa saavuttaa tavoitteet. Nyt ajattelin tehdä pienen katsauksen siihen, että missä mennään juuri nyt. Alkuperäiset ajatukseni tavoitteiden takana löytyvät tuosta viime vuoden postauksesta, eli ne voi lukea sieltä. Tässä postauksessa teen katsauksen siihen, mitkä asiat ovat toteutuneet, mitkä muuttuneet ja mitkä tavoitteet on vielä saavutettavana. 

1. Aion omistaa oman asunnon Oton kanssa.

Check! Viime kesänä haave tuntui vielä tosi kaukaiselta, mutta nyt se on totta. Me tehtiin se. Ja voin kertoa, että tämän haaveen toteutuminen oli yksi isoimmista itsevarmuusbuusteista ikinä. Jos me meidän lähtökohdista ja meidän tarpeilla pystyttiin tähän, niin me pystytään kyllä paljon muuhunkin vielä. 

2. Aion omistaa sijoitusasunnon Oton kanssa.

Tämä ei ole vielä toteutunut ja tulevaisuus on koronan takia vielä auki. Miltä talous näyttää syksyllä? Entä ensi vuonna? Joudummeko turvautumaan säästöihin elämisessä jossain kohtaa, vai pystymmekö kerryttämään sijoitusasunnon käsirahaa? Nämä ovat vielä avoimia kysymyksiä, joihin ei ole vastausta. Sen näkee sitten, kun tietää mihin tämä tilanne tästä kehittyy. Jos kaikki menee hyvin, en näe mitään estettä miksi emme voisi ostaa sijoitusasuntoa esimerkiksi ensi vuonna. 

3. Aion sijoittaa suoriin osakkeisiin.

Check! Asunnon oston yhteydessä meillä tuli kuvioihin myös uusi pankki ja uudessa pankissa mun uudet sijoitukset ovat 80% osakepainotteisia. Niiden rinnalla mulla on edelleen paljon matalariskisempiä rahastoja, joita en tässä tilanteessa lähtenyt myymään.  Hyvä hajauttaminen niin ajallisesti kuin kohteiden osalta, sekä pitkä sijoitusaika, ovat mun strategia osakkeiden kanssa. 

4. Aion löytää liikuntamuodon, joka mua oikeasti kiinnostaa ja innostaa niin paljon, että saan siitä itselleni pysyvän osan elämää, josta en halua tai tarvitse taukoja, ainakaan pitkiä.

Check! Syyskuun puolivälistä tänne toukokuun alkuun olen lenkkeillyt. Räntäsateessa, pakkaslumessa, auringonpaisteessa ja vesisateessa. Pisin tauko on ollut muutama päivä talvella, kun mulla oli parin päivän flunssa. Tämä on pisin aika, minkä olen koskaan onnistunut pitämään kiinni mistään säännöllisestä liikunnasta aikuisiällä. Ja mun into vain yltyy. Lenkille on ihana mennä. En malta odottaa sitä, että on kesä ja lenkkeily on vieläkin helpompaa ja mukavampaa koko ajan. 

5. Aion kasvattaa mun yrityksen tulosta ainakin 50% siihen mennessä kuin olen 30.

Tähän kyllä nyt sama vastaus kuin sijoitusasuntoonkin. Eli vain aika näyttää mitä tapahtuu. Alkuvuosi on tähän asti mennyt todella hienosti, mutta vielä ei voi tietää mitä tapahtuu kesällä tai syksyllä. Voin vain toivoa parasta ja tarttua sopiviin työtilaisuuksiin, sekä pyrkiä luomaan niitä myös itse sopivissa kohdissa. Tässäkin tilanteessa pidän tärkeänä sitä, että säilytän mun oman äänen ja arvot. Korona ei mielestäni ole esimerkiksi syy tarttua sellaisiin työjuttuihin, joihin en normaalistikaan suostuisi (kuten mainostamaan esimerkiksi lihaa tai pikavippejä). Onneksi mulla on aikaa hyvin myös ensi vuonna ja näen tämän tilanteen myös mahdollisuutena kehittää uutta mielenkiintoista liiketoimintaa. 

6. Aion matkustaa toiselle mantereelle.

Check! Ja se oli yksi järisyttävimmistä kokemuksista ikinä, jos ei niitä ilmiselviä lasten syntymiä, naimisiinmenoja ja kodin ostoja lasketa. Olen niin valtavan kiitollinen meidän New Yorkin reissusta ja sen ajoituksesta, että sitä tulee mietittyä vieläkin lähes päivittäin. Se kaupunki teki muhun lähtemättömän vaikutuksen.

7. Aion ryhtyä kouluttamaan ja mentoroimaan enemmän somen ja vaikuttajamarkkinoinnin saralla.

Tämä on toteutuksessa, mutta tosi kesken! Olen edistynyt sen verran, että mulla oli tälle keväälle suunnitteilla livekoulutus, johon oli jo lähes kaikki paikat täynnä (vaikka en ollut mainostanut sitä missään). Se kuitenkin peruuntui koronan vuoksi. Sen jälkeen päätin, että teen verkkokurssin ja/tai etäkoulutuksen ja aloin valmistella niitä. Niihinkin oli mukavasti jo kiinnostusta. Sitten tuli meidän muutto ja etäkoulu ja kaikki muu ja olen antanut itselleni armoa. Mutta jos esimerkiksi nyt kesää kohti muuten työrintamalla on hiljaisempaa, jää enemmän aikaa ja aion saada sitten verkkokurssin valmiiksi. 

8. Aion omistaa ajokortin.

Kesken tämäkin, mutta tapahtuu toivottavasti lähitulevaisuudessa ja varmasti ennen kuin täytän 30. Sen verran ollaan edistytty jo nyt, että Otolla on jo ajo-opetuslupa takataskussa ja se on voimassa kaksi vuotta. Nyt kuitenkin ongelmana on ollut se, että koronan takia meillä ei ole ollut lapsenvahtia sen jälkeen, kun opetuslupa saapui vihdoin postissa. Niin rohkea en ole, että ajaisin ekat ajotunnit lapset kyydissä. Tämä tavoite siis odottaa sitä hetkeä, kun viranomaiset kertovat, että on ihan ok tavata sukulaisia ja viedä lapset sukulaisille hoitoon. 

Miten jatkossa?

Aikaa on 30-vuotissynttäreihin vielä yksi vuosi ja viisi kuukautta ja listan tavoitteista neljä kahdeksasta on täysin saavutettu. Loput ovat joko epävarmoja minusta riippumattoman tekijän vuoksi (korona) tai matkalla kohti toteutumista ja hyvin toteutettavissa ennen synttäreitä. Koen siis olevani aika hyvässä vaiheessa näiden tavoitteiden kanssa. Tulee hyvä mieli, kun saavuttaa omia unelmia ja tulee hyvä mieli, kun huomaa, että ne ovat oikeasti saavutettavissa.

En ole ottanut näistä mun tavoitteista stressiä (paitsi se asunnon etsintä turhautti, koska oltiin niin innoissamme muuttamassa). Kaikki on mennyt omalla painollaan, mutta koen, että näiden asioiden listaaminen on auttanut pitämään ne tavoitteet mielessä. Vaikka en ole orjallisesti tätä listaa tuijottanut, on todellakin tehnyt hyvää, että olen pohtinut perin pohjin mitä minä haluan. Ja kun ne asiat sanoo ääneen, niistä tulee konkreettisempia. 

On ihanaa, että mulla on edelleen tavoitteita joita kohti pyrkiä. Ei viisivuotissuunnitelmaa, sitä en varmasti tule ikinä tekemään, koska elämä muuttuu jo vuodessakin (tai viikossa, kuten tänä keväänä) niin paljon. Mutta tavoitteita, jotka saavat mut puskemaan eteenpäin ja haastamaan itseäni. Tavoitteet eivät tarkoita sitä, ettenkö olisi tyytyväinen ja osaisi nauttia hetkestä ja siitä mitä meillä on jo nyt. Tai sitä, että tekisin hampaat irvessä 24/7 töitä vain niiden eteen. Ei suinkaan. Mun onni rakentuu niistä perusasioista, joiden äärelle pysähdyn joka päivä. Mutta tavoitteet tarkoittavat, että mulla on päämääriä joita kohti pyrkiä, suuntaviivoja, joiden avulla arvioida omaa työtäni ja kehitystäni. Mä rakastan tavoitteita. 

Viimeksi kirjoittaessani näistä tavoitteista sain myös kritiikkiä siitä, että listalla oli niin monta (kolme) vaurastumiseen liittyvää tavoitetta. Samalla sain syyllistystä siitä, että (huom. tavoite-listalla – ei elämäni tärkeimmät asiat -listalla) ei ollut lapsia ja perhettä ja onnellisia läheisiä, joiden pitäisi olla tärkeimpiä. Mulla on jo kolme ihanaa ja upeaa lasta ja perhe ja hyvät ihmissuhteet, joita vaalin ja arvostan ja joista olen kiitollinen joka päivä. En koe niitä enää itselleni tavoitteina, mulla on jo ne, nyt niistä vain huolehditaan hyvin ja rakastetaan paljon. Silloin (ja varsinkin nyt uudelleen postausta ja kommentteja lukiessani) jäin vaan miettimään, että kuinka moni mies saisi saman tyyppisistä tavoitteista syyllistystä? En usko, että kukaan. Meitä naisia vaan yritetään ahtaa siihen muottiin EDELLEEN, jossa emme voisi olla uran ja talouden suhteen kunnianhimoisia yhtäaikaa kun pidämme perhettä tärkeänä.

Mun mielestä se on väärin. Kenenkään ei tarvitse valita uran ja perheen väliltä, ne voi molemmat saavuttaa. Voi olla aivan hiton kova bisnesnainen ja aivan super ihana äiti (enkä puhu nyt itsestäni vaan yleisesti). Tai ihan mitä vaan muuta. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti tai tehdä uraa, tärkeintä on löytää oma tapa. 


Asioita, jotka aion saavuttaa ennen kuin olen 30

18.07.2019

Mun mieheni täytti reilu kuukausi sitten 29 vuotta, mikä havahdutti mutkin ajattelemaan, että ne omat pyöreät kolkuttelevat jo jossain ei-ihan-niin-kaukana. Tarkalleen ottaen omiin kolmekymppisiini on vielä reilut kaksi vuotta aikaa, minä kun juhlin synttäreitäni syyskuussa. Mulla ei ole ikäkriisiä. Mulla ei ole sellaista fiilistä, että ”apua, en ole saanut vielä mitään järkevää aikaiseksi ja täytän kohta 30”. Olen ylpeä niistä asioista, joita olen saavuttanut elämässäni tähän mennessä. Osaan nauttia siitä, mitä meillä on.

Tavoitteita on kuitenkin hyvä olla ja niin mulla onkin. Kun kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, miten olen löytänyt taas motivaation tavoitella unelmiani, sain muutamia kysymyksiä siitä, mitä tavoitteita mulla on. Mä en kokenut niitä relevanteiksi siinä pohdiskelevassa postauksessa, koska siinä halusin keskittyä niihin fiiliksiin, joita kävin läpi ja joiden takia junnasin paikoillani. Mutta erillinen postaus tavoitteista? Okei, voin hyvinkin tehdä.

Tässä niitä siis tulee, mun tavoitteita seuraavien parin vuoden ajalle. Ja kun mä nyt sanon ne ääneen, saan siitä boostia itselleni – joku muukin tietää näistä, haluan siis entistä kovemmin saada tulosta aikaan. Tässä ei ole kaikkia mun tavoitteita, on myös sellaisia juttuja, jotka haluan pitää vielä itselläni. Mutta tässä on muutama tavoite, joiden eteen tälläkin hetkellä teen kovasti töitä.

1. Aion omistaa oman asunnon Oton kanssa.

Se vaatii paljon ajatustyötä edelleen, koska ei vieläkään olla 100% varmoja mitä me halutaan. Jos jossittelussa olisi jotain järkeä, toteaisin tähän vaan, että jos oltaisiin voitu ostaa kämppä mun vuokra-asunnon kulmilta silloin 19- ja 20-vuotiaana ennen vauvan syntymää, kaikki olisi ollut asumisen suhteen niin paljon helpompaa. Tai jos meillä olisi ollut edes varaa vuokrata siltä alueelta perheasunto ja alkaa rakentaa elämää sinne. Ei tarvitsisi tässä vaiheessa enää miettiä, mihin halutaan asettua ja halutaanko lähteä rakentamaan elämä ihan toiseen paikkaan, kuin mihin nyt ollaan se rakennettu. Tulevan kodin sijainti on varmaan vaikein päätös, mitä koskaan olen elämässäni joutunut tekemään. Mutta jos ei sitä ole tehty siihenkään mennessä kun mä olen 30, niin muutan jonnekin yksinäiselle saarelle.

2. Aion omistaa sijoitusasunnon Oton kanssa.

Tämä kohta naurattaa mua tuon edellisen jälkeen. Miten me voidaan ikinä saada aikaiseksi hankkia sijoitusasunto, kun ei osata päättää edes oman asunnon kanssa. Mutta koen, että tämä on noin 47466439 kertaa helpompi ostopäätös, kun ei tarvitse miettiä minne itse asettuu. Mä pidän tämän toteuttamista paljon todennäköisempänä ennen 30v ikää kuin tuon edellisen. Mutta ensiasunnon ostajina meille on vaan järkevämpää ostaa ensin oma asunto ja sitten vasta ryhtyä asuntosijoittamaan, joten ykkösen on pakko toteutua ennen kakkosta.

3. Aion sijoittaa suoriin osakkeisiin.

Tähän mennessä olen sijoittanut erilaisiin rahastoihin jo vuosien ajan, mutta seuraavaksi mua kiinnostaisi sijoittaa myös osakkeisiin. Olen perehtynyt asiaan parin viime vuoden aikana paljon, mutta en ole ostanut vielä. Mä olen rahan suhteen vieläkin liian safe player, en uskalla ottaa riskejä. Pystyn ottamaan elämässä isojakin riskejä, mutta sitten kun ne rahat on tilillä – mun rohkeus katoaa jonnekin taivaan tuuliin ja tekee mieli pitää joka pennosesta kiinni kynsin hampain. Mutta niin kuin elämässä, myös rahankäytössä tarvitaan riskejä, jotta voi tehdä isompia tuloksia.

4. Aion löytää liikuntamuodon, joka mua oikeasti kiinnostaa ja innostaa niin paljon, että saan siitä itselleni pysyvän osan elämää, josta en halua tai tarvitse taukoja, ainakaan pitkiä.

Pidän tätä ehkä vieläkin haasteellisempana kuin kohtaa yksi, mutta yritän olla tsemppiasenteella ja kokeilla kaikkea erilaista. Otto on löytänyt itselleen sellaisen liikuntamuodon tämän vuoden aikana, ja hän on mua vanhempi ja lähempänä jo kolmeakymppiä. Ehkä mullakin käy siis hyvä harrastusflaksi vielä ennen kolmattakymmentä ikävuotta. On mieletöntä seurata toisen intoa ja hyvää fiilistä, mäkin haluun!

5. Aion kasvattaa mun yrityksen tulosta ainakin 50% siihen mennessä kuin olen 30.

Se on kova tavoite, mutta uskon, että kovalla työllä se voi vaikka onnistuakin. Mitään en ainakaan menetä jos pyrin siihen.

6. Aion matkustaa toiselle mantereelle.

Mä en ole koskaan ikinä käynyt Euroopan ulkopuolella, mutta haluan ehdottomasti käydä. Ajattelen myös, että jos ei lähiaikoina, niin milloin sitten? Just nyt meidän elämä on työ- ja opintoaikataulujen puolesta niin joustavaa, että ei tule äkkiseltään mieleen tulevaisuudesta elämänvaihetta, jolloin reissu 12h lennon päähän onnistuisi helpommin kuin seuraavien parin vuoden aikana. Tämä matka on vain järjestelykysymys. Lisäksi täytyy myös vakuuttaa mun pihi omatunto siitä, että mä haluan tätä matkaa niin paljon, että olen valmis käyttämään siihen merkittävän suuren summan rahaa. Mun pihiys ja syyllisyydentunne on ainoa este tämän reissun tiellä. Pitäisi keksiä tarpeeksi hyvät perustelut, kun se ei tunnu riittävän itselleni, että olen haaveillut tästä lapsesta asti.

7. Aion ryhtyä kouluttamaan ja mentoroimaan enemmän somen ja vaikuttajamarkkinoinnin saralla.

Olen tehnyt sitä jo satunnaisesti ja tiedän, että se on jotain sellaista, mistä mä todella nautin. Toivon, että ennen kuin mä olen 30, mun kalenterissa siintää mun pitämiä koulutuksia pitkälle tulevaisuuteen. Tämä vaatii kuitenkin itseltäni priorisointia. Mun täytyy pistää tämän asian eteen ensin paljon tunteja ennen kuin tulosta alkaa syntyä. Tähän mennessä mahdollisuudet päästä kouluttamaan ovat olleet sellaisia low hanging fruiteja, joihin olen vaan tarttunut. Koska haluan tehdä sitä säännöllisesti ja tuloksellisesti, mun täytyy panostaa siihen enemmän.

8. Aion omistaa ajokortin.

Ehkä kaikkein pelottavin mun tavoitteista? Mutta näin on päässyt käymään, että siitä on tullut mulle tavoite pahimman pelon sijaan (tai lisäksi). Olen sekä innoissani että kauhuissani. Mutta hyvä siitä tulee. Aloitan opettelun tämän vuoden puolella, enkä ole liian kunnianhimoinen tämän suhteen, vaan armollisesti tavoitteena on päästä inssistä läpi siihen mennessä, kun olen 30, hah.

Sellaisia tavoitteita mulla just nyt. Nämä eivät suinkaan ole mun ainoita tavoitteita, mulla on paljon muitakin haaveita ja sellaisia pienempiä asioita, joita aion saavuttaa. Osa jutuista on vielä niin epävarmoja, että en voi listata niitä tavoitteiksi seuraavalle parille vuodelle ennen kuin tiedän, miten kaikki muut asiat elämässä menevät. Nämä kaikki ovat kuitenkin niitä asioita, jotka mulla on kristallinkirkkana mielessä silloin, kun muuten kyseenalaistaisin itseäni.

Multa kysyttiin myös, mitä tavoitteita olen saavuttanut tänä vuonna, joita mulla on ollut. Ainakin oma podcast on yksi iso tavoite, josta haaveilin pitkään ja joka on nyt toteutunut. Toinen iso juttu on kävijämäärien kasvattaminen, sekä ne koulutukset, joita olen tänä vuonna päässyt pitämään. Lisäksi olen halunnut olla vieläkin enemmän mukana vaikuttajamarkkinoinnin toisella puolella, osallistua ja päättää enemmän. Sitä olen päässyt myös tekemään.

Tänä vuonna saavutetut asiat ovat niitä pienempiä välietappeja matkalla kohti suurempia päämääriä. Mä nautin tästä matkasta, nautin siitä, että tiedän mitä haluan. Musta on myös aika hiton siistiä, että en ole vielä saavuttanut näitä juttuja. On ihanaa, kun on jotain, mitä kohti pyrkiä ja jonka aikana voi oppia ja löytää myös uusia tavoitteita ja puolia itsestään.

Mitä tavoitteita teillä on juuri nyt?


Se kaikkein paras ei ehkä ole vielä tapahtunut

26.06.2019

Olen käynyt läpi tämän elämänvaiheen aiemminkin: sen, kun perheen kuopus alkaa olla pari-kolmevuotias ja intensiivisimmät pikkulapsivaiheen vuodet ovatkin jo takana. Kun yhtäkkiä aikaa ja aivokapasiteettia on taas niin paljon enemmän: se kuopus onkin jo kovin omatoiminen ja yhtäkkiä itse pysähtyy vaan miettimään, että hitto – mitäs nyt?

Tämä on kolmas kerta kun mulle iskee se fiilis, että nyt äkkiä jotain sutinaa. Tämä on juuri se elämänvaihe, jossa me käydään läpi ne samat keskustelut. Pitäisikö hankkia vihdoinkin se koira nyt kun on rauhallista? Pitäisikö sitä ja pitäisikö tätä. Tämä on myös juuri se elämänvaihe jossa mulle iskee aina uudelleen vauvakuume ja pahasti. Kun ei enää olekaan sitä ihan pientä nuuskuteltavaa vauvaa, vaan on se omatoiminen 2-vuotias, joka aamulla pukee itse kengät jalkaan ja hiippailee hiiren hiljaa ulos pomppimaan mun kummipojan trampoliinille ja huutelee sitten ulkoa, että ”ISI KATO!”. Tämä on juuri se vaihe elämästä, kun tuntuu, että pitäisi nyt äkkiä kehitellä jotain isoa ja ja jännittävää.

Kirjoitin jo vuonna 2014 siitä  tunteesta, että nyt ne meidän kaikki elämän isot saavutukset ja huippuhetket on takana. 23-vuotiaana. Surin sitä, että ei ehkä enää koskaan tulla tuntemaan niin suuria tunteita ja kokemaan niin suuria ja jännittäviä asioita, kuin esikoisen ja keskimmäisen syntymä tai meidän häät. Siihen asti meidän yhteinen elämä oli ollut yhtä huippuhetkeä. Joka vuosi tapahtui monta vuotta putkeen jotain niin suurta ja tajunnan räjäyttävää, että se ihan tavallinen arki ilman mitään suurta odotettavaa asiaa tuli jotenkin puskista. Yhtäkkiä ei ollutkaan synnytyksiä ja sormuksen pujottamista alttarilla. Oli ”vain” arkea.  Pohdin silloin, että onko elämä siitä eteenpäin pelkkää alamäkeä.

Onneksi mä myös silloin ymmärsin jossain määrin sen, mikä vain vahvistuu vuosi vuodelta: Arki on sitä elämää ja ne kaikki isot jutut on vain ekstraa siihen päälle. Arki on se, mihin pitää panostaa täysillä ja mistä pitää tehdä itsensä näköistä. Mutta vaikka sen ymmärtää ja vaikka toimii itse sen ajatuksen pohjalta, se ei poista sitä, että välillä iskee kuitenkin kaipuu niihin elämän käännekohtiin. Se ei poista sitä, että tämä tunne iskee mulle aina jossain vaiheessa koetun suuren elämäntapahtuman jälkeen uudelleen. Vaikka arki on sellaista, että siitä nauttii täysillä ja elää hetkessä, se ei poista sitä, etteikö välillä kaipaisi niitä suuria tunteita.

Vuoden 2014 jälkeen meidän elämä on ollut kaikkea muuta kuin rauhallista. Joo, lapset ovat kasvaneet ja heidän osalta elämä on jossain määrin rauhoittunut pikkuvauvavaiheesta, mutta se muu elämä siinä ympärillä on mennyt koko ajan eteenpäin. Vauhdilla. Mutta me ollaan vaan niin totuttu tässä kuluneen kahdeksan vuoden aikana siihen, että se muu elämä rullaa siinä lapsiperhearjen ympärillä koko ajan, ettei yleensä edes tajuta ajatella niitä muita huippuhetkiä. Vaikka se koko muu elämä on edennyt kuluneiden viiden vuoden aikana hillitöntä vauhtia, suurimmat tunneryöpyt olen kokenut silloin kun meidän kuopus syntyi ja silloin kun vietettiin 5v-hääpäiväbileitä läheisten kanssa.

Mulle mun suurimmat saavutukset ovat omassa perheessä ja rakkaudessa ja ne kaikkein suurimmat onnistumisen tunteet saan hetkistä, jotka liittyvät niihin. Vaikka olen näinä vuosina saavuttanut esimerkiksi uralla monia asioita, joista olen haaveillut pitkään, ne eivät ole luoneet mulle yhtä suuria onnistumisen tunteita kuin vaikka oman lapsen syntymä. Ne ovat vaan tapahtuneet tavallaan siinä sivussa. Se on ihan hölmöä. Miksi en osaa nauttia niistä asioista yhtä paljon? Miksi en koe omia urasaavutuksiani samanlaisina huippuhetkinä kuin perhesaavutuksia? Ja miten voisin oppia pitämään niitä suuremmassa arvossa?

Siinä on mulle haaste tuleville vuosille. Taito, jonka haluan oppia.

Luulen, että se liittyy siihen, että ensimmäiset suuret onnistumisen tunteet joita koin elämässä, olivat juuri lasten syntymät ja häät. En tiennyt muusta. Ja sitten mikään muu ei vaan enää tuntunut samalta, tietenkään. Onhan se vähän hankalaa, kun vertaa kaikkea siihen hetkeen kun sai oman lapsen ensimmäistä kertaa rinnalle. Harva tunne on yhtä voimakas. Mutta eihän saavutuksia edes pitäisi vertailla keskenään. Suuri osa ihmisistä kokee ensin opiskelu- ja urasaavutuksia ja vasta myöhemmin (jos ollenkaan) sen fiiliksen kun menee naimisiin tai saa lapsen. Mulla meni toisinpäin.

Mä myös tuppaan aina unohtamaan oman ikäni ja vaatimaan itseltäni ehkä liikaa. Olen vasta 27-vuotias – mulla on koko elämä vielä edessä. Ikääni nähden olen saanut kokea jo ihan älyttömän monta huippuhetkeä. Olen ihan älyttömän onnekas kun saan elää mun unelmaa joka päivä, eikä sitä saa unohtaa arjen tiimellyksessä. On tärkeää pysähtyä huomaamaan, miten hyvin asiat on. Se on myös vähän pelottavaa. Voisinko muka olla niin onnekas, että niitä huippuhetkiä ja unelmien elämistä olisi vielä lisää luvassa?

Voisin. En suostu ajattelemaan, että tästä eteenpäin elämä olisi pelkkää alamäkeä.

Viime aikoina kun se tunne on aina joskus iskenyt jälleen, olen haastanut itseni. Olen haastanut itseni hiljentämään sen äänen ja ajattelemaan, että mä en edes tiedä mitä kaikkea ihanaa on vielä tulossa. Voihan olla, että ne mun elämän parhaat hetket on vasta edessäpäin. Ehkä koen joskus elämässäni vielä suurempia tunteita kuin kaikki tähän koettu yhteensä. Enhän mä mitenkään voi tietää, mitä kaikkea ihanaa on vielä edessä, enkä mitenkään voi tietää, että kaikki ihana olisi jo takana.

Voin vain koettaa tehdä parhaani ja nauttia joka hetkestä. Voin opetella fiilistelemään täysillä niitä urasaavutuksiakin ja nauttia arjesta. Ja mistäs sen tietää, vaikka joskus tulisin vielä kokemaan niitä elämää suurempia tunteita myös liittyen rakkauteen ja omaan perheeseen, vaikka niiden aika ei juuri tällä sekunnilla olisikaan. Kun ajattelee näin, tulee jopa sellainen kutkuttavan ihana fiilis. Vitsi, mitä kaikkea siistiä edessä voi odottakaan, mistä en vielä edes tiedä, eikä mun tarvitsekaan.

On tärkeää, että on tulevaisuuden suhteen positiivisella fiiliksellä ja avoimin mielin, mutta vielä tärkeämpää on huomata ne kaikki ihanat asiat arjessa ja olla tässä ja nyt. Jos tulevaisuus pitäisikin jonkun ihanan sijaan sisällään jotain surullista, kaikkein surullisinta olisi huomata, että en nauttinut silloin kun oli mahdollisuus.

Sellaisia ajatuksia tähän kesäiseen keskiviikkoon. Näitä olen pyöritellyt mielessäni monta viikkoa, oikeita sanoja etsien. Tänään nautin siitä, että lapset ovat yökylässä mun äidillä ja me vietetään Oton kanssa treffi-iltaa Oulussa.

Oletteko muut kokeneet samaa? Onko teille tullut sellaista tyhjyyden tunnetta elämän suurien käännekohtien jälkeen? Miten olette päässeet siitä eroon? Mitä te odotatte just nyt?