2019 x 19 -kysymyshaaste

10.12.2019

Vuoden viimeisiä viedään, nyt on meneillään viikko 50! Ihan käsittämätöntä, että kolmen viikon kuluttua tämä vuosi ja samalla koko vuosikymmen on ohi. Muistelin jo aiemmin koko kulunutta vuosikymmentä, mutta nyt on aika pureutua tarkemmin tähän vuoteen. Älkää säikähtäkö, tavallinen vuosikooste ilmestyy kyllä vuoden viimeisenä päivänä, kuten yleensäkin. Tänään halusin tehdä Irc-Galleria -kyselyiden tyylisen 2019 x 19 -kysymyshaasteen, jossa vastaan erilaisiin hauskoihin kysymyksiin kuluneesta vuodesta (joita on 19). Nämä kysymykset vedin ihan hatusta yhtenä päivänä autossa, kun oltiin matkalla kotiin ja kirjoitin ne vaan ylös sitä mukaa kun niitä putkahteli mieleen.

2019 x 19 kysymyshaaste:

1. Asiat jotka yllättivät tänä vuonna: No ainakin se, että Tempparit ei kiinnostanut enää. Ollaan katsottu jo monta vuotta Temptation Island Suomea Oton kanssa, mutta tänä syksynä ei vaan enää jaksanut. Katsottiin ekat jaksot, tai siis huomattiin, että ei katsottu niitä ollenkaan, vaikka telkkari oli päällä. Se oli sen aikakauden loppu, heh. Yllätyin myös siitä, miten huono Game Of Thronesin loppu oli, sekä siitä, että meillä on näin vuoden lopuksi 34-vuotias naispuolinen pääministeri. Se on ihan mielettömän hienoa, etenkin näin kolmen tytön äitinä on upeaa, kun he saavat jo näin pienenä nähdä naisen valtion johdossa, kuten itsekin sain pienenä nähdä naispuolisen presidentin.

2. Uudet ihmiset joihin tutustuin tänä vuonna: Tapasin monta uutta ihmistä työrintamalla, mutta tutustuin myös somessa moneen uuteen ihanaan äitiin, joiden kanssa juttu luistaa tosi hyvin. Tänä vuonna musta tuntuu, että olen tutustunut erityisen moneen uuteen ihmiseen, joiden kanssa juttelusta tulee vaan niin hyvä fiilis aina. Esimerkkinä ainakin Puhu Muru -blogista tuttu Marja Kihlström, sekä äitikaveri Fatima, jonka kanssa ollaan tiedetty toisemme pitkään, mutta tutustuttu vasta tänä vuonna. Olen niin iloinen siitä, että mun ympärillä on entistä enemmän sellaisia upeita tyyppejä, jotka inspiroivat ja antavat energiaa ja joiden kanssa asiaa riittää aina vaan.

3. Vuoden mieleenpainuvimmat päivät: Keväällä se päivä, kun meidän kuopus aloitti päiväkodin. Eskarilaisen eka eskaripäivä jäi myös mieleen ja kesältä meidän ihanat treffit Oton kanssa. Meidän hääpäiväbileet helmikuussa olivat niin ihanat, niitä ollaan muisteltu koko vuosi. Ja tietty kaikki yhteiset reissut ja erityisesti mun synttäripäivä Mallorcalla. Lisäksi nautin ihan hirveästi meidän kahdenkeskisestä mökkireissusta pari viikkoa sitten.

4. Vuoden paras sarja ja leffa: Ehdottomasti paras sarja oli Tshernobyl, se oli vaan niin käsittämättömän hyvä, että sen voisi katsoa koska tahansa uudelleen. Vuoden paras leffa on vaikeampi, hmmm. Ainakin Once upon a time in Hollywood oli kova, sekä pari viikkoa sitten katsottu The Irish Man ja eilen kutsuvierasensi-illassa nähty Frozen II. Tällä hetkellä houkuttelisi katsoa myös Marriage Story, jota on kovasti kehuttu, ehkä siitä tulee vielä vuoden paras leffa.

5. Vuoden soitetuin biisi: Meillä se oli oikeasti varmaan Ikuinen vappu, kiitos meidän 2-vuotiaan. Mutta itse taisin soittaa eniten ainakin Dua Lipan Don’t Start Nowta, Ed Sheeranin koko tuotantoa, sekä Miss Lin Lev nu dö seniä.

6. Vuoden kosmetiikkatuote: Sanoisin tähän, että Cliniquen Moisture Surge -kosteusvoide. Kosteuttaa tosi hyvin mun kuivaa ihoa. Ja lisäksi Avenen Tolerance -ripsiväri, joka sopii myös super herkille silmille ja silti erottelee ripset ja pidentää kivasti. Just sopiva mun tarpeisiin ja molemmat ovat täysin hajusteettomia.

7. Vuoden lempparireissu: Mallorcan reissu ja meidän kahdenkeskinen mökkireissu. Molemmat olivat aivan uskomattoman ainutkertaisia reissuja, tosin ihan eri tavoilla.

8. Lause joka jäi mieleen tältä vuodelta: Varmaankin mun rakkaan ystävän sanoma lause, että parisuhteessa ja perheessä on hirveän tärkeää, että tuetaan kaikkien perheenjäsenten unelmia ja on yhteisiä päämääriä, joita tavoitella. Toki se on sellainen asia, joka näin ääneen ajateltuna on ihan itsestäänselvyys, mutta sen kuuleminen jotenkin konkretisoi sitä. Musta tuntuu, että sen jälkeen olen entistä hanakammin tavoitellut unelmiani ja auttanut myös lapsia ja Ottoa tavoittelemaan heidän unelmiaan.

9. Tilanne jossa ylitin itseni tänä vuonna: Viisaudenhampaan poisto. Ihan oikeasti, vaikka se monelle on pikkujuttu (ja omakin operaatio osoittautui lopulta tosi helpoksi), se päätös mennä sinne oli mulle ihan valtava juttu. Mikään ei ole pelottanut mua niin paljon kuin se silloin (aiemman järkyttävän kokemuksen takia) ja olen tosi ylpeä, että menin.

10. Uusi asia jonka tein tänä vuonna: Vietin semi-lihattoman lokakuun, eli ei laitettu kotona liharuokia kuukauteen. Se oli yllättävän helppoa ja hauskaa, eikä tuntunut mitenkään hankalalta keksiä lihattomia reseptejä. Oikeastaan se tuntui aika normilta. Meille jäi siltä kuukaudelta vielä lisää kivoja kasvisreseptejä repertuaariin.

11. Asia, joka sai mut itkemään tänä vuonna: Musta tuntuu, että itkin tänä vuonna aika paljon. Itkin todella vuolaasti viisaudenhampaan poistossa, kyyneleet vaan valui solkenaan. Itkin onnesta meidän mökkireissulla. Itkin, kun taapero aloitti päivähoidon. Mua itketti yksi harmittava päätös, jonka jouduin tekemään. Kyse ei ollut mitenkään niin valtavasta ja merkittävästä asiasta, mutta mua itketti silti, koska se tuntui niin tärkeältä. Mua itkettivät monet inhottavat kommentit surusta, mutta myös vielä useammat kannustavat ja ihanat kommentit ilosta. Musta tuntuu, että ylipäätään olen ollut jotenkin tunteellisempi koko vuoden, kuin pitkään aikaan. Monet leffatkin on saaneet mut itkemään, vaikka välillä meni pitkiä aikoja, ettei koskettavista koskettavinkaan leffa saanut kyyneltä silmäkulmaan.

13. Vuoden arkiresepti, jota kokattiin paljon: Ainakin uunifetapasta ja nachos supreme. Tehtiin myös usein kala-hamppareita ja teriyakilohta.

14. Tärkeä päätös, jonka tein tänä vuonna: Päätin alkaa oikeasti pitää huolta itsestäni ja lenkkeillä, päätin löytää aikaa itsestäni huolehtimiselle ja lopettaa tekosyiden keksimisen. Muutamassa kuukaudessa fiilis on kohentunut tosi paljon sekä henkisesti että fyysisesti.

15. Teinkö uuden vuoden lupauksia ja pidinkö niistä kiinni tänä vuonna? Muistelisin, että lupasin olla itselleni armollinen. Olen yrittänyt olla juuri sitä, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Sanoisin, että olen ollut ainakin armollisempi kuin ennen, joten kai mä onnistuin.

16. Vuoden ajatuksia herättävin kirja: Ainakin Michelle Obaman Minun Tarinani oli ihan mieletön kirja. Se herätti tosi paljon ajatuksia. Mieleen jäi myös Maria Veitolan Toisinpäin.

17. Uusi taito, jonka opin tänä vuonna: En tiedä lasketaanko sitä taidoksi, mutta podcastin tekeminen! Mua jännitti tosi paljon etukäteen, että miten pystyn tehdä podcastia, kun vihasin kuunnella omaa ääntäni. Mutta sitten siihen yhtäkkiä vaan tottuikin, että kuulee koko ajan oman äänen kaikuna kuulokkeista samalla kun puhuu. Eikä se häirinnyt yhtään enää. Olen oppinut myös monia uusia juttuja valokuvauksen saralla. Ja opin myös tosi monta lausetta espanjaa meidän Mallorcan reissua varten harjoitellessa.

18. Vuoden hauskin tapahtuma: Ed Sheeranin keikka! Se oli ihan mielettömän ihana hellepäivä ja meillä oli niin hauskaa siellä Oton kanssa. En ikinä unohda sitä kun tanssittiin hitaita Ed Sheeranin Perfectin tahtiin kuuman kosteassa kesäyössä.

19. Vuoden lempparivaate: Varmaankin mom jeansit, jotka olen vihdoin omaksunut kunnolla osaksi omaa tyyliä. Sekä mun nyt syksyllä ostamani Acne Studiosin villapipo.

Viimeksi kun tein jotain haastetta, olin unohtanut kysymyksiä pois. Sen kunniaksi tässä on nyt vielä kahdeskymmenes pitkä ”kysymys” ja vastaus. Oikeesti kyse oli vain siitä, että kirjoitin nyt vahingossa liikaa, eikun. 

Kolme asiaa, joista olen kiitollinen tänä vuonna: 1. Terveys, ollaan saatu olla tosi terveitä koko porukka kuopuksen muutamaa korvatulehdusta ja keskimmäisen keväällä murtunutta kättä lukuunottamatta. 2. Läheiset ihmiset. Meidän ympärillä on nykyään ihan uskomattoman hyvä tukiverkko, johon voi aina luottaa. Se on meille todella iso voimavara arjessa. 3. Mahdollisuudet, joita olen saanut työelämässä. Se on todella hienoa, että mun ympärillä on ihmisiä, jotka uskoo mun villeimpiinkin haaveisiin ja puskee mua eteenpäin. On valtavan suuri kunnia saada tehdä töitä niin hienojen tyyppien kanssa.

Sellaisia juttuja mulla tuli mieleen tästä vuodesta. Aika hieno vuosi! Mistä te olette kiitollisia näin vuoden lopuksi? Muihinkin kysymyksiin saa vastata halutessaan, on aina ihana kuulla teidän ajatuksia omasta elämästänne! 


2010-2019 Vuosikymmen pähkinänkuoressa

26.11.2019

Bongasin tämän postausidean ihanan Sarandan blogista joskus pari kuukautta sitten. Olen odottanut hyvää hetkeä toteuttaa se. ja nyt tuntui olevan juuri sellainen. Ideana postauksessa on siis se, että pikakelaan koko vuosikymmenen tapahtumat ja muistot vuosi vuodelta aina tähän päivään asti. Huh! Aikamoinen homma. Tämä vuosikymmen on ollut kokonaisuudessaan ihan käsittämättömän mullistava, kuten varmasti ensimmäinen aikuisuuden vuosikymmen monelle on. En olisi ikinä tammikuun 1. päivä vuonna 2010 voinut kuvitella missä kymmenen vuoden päästä seison. Käydään siis läpi, mitä kaikkea näihin vuosiin on mahtunut.

2010

Olin juuri muuttanut välipäivinä ensimmäiseen omaan kotiini Oulun Meri-Toppilaan. Koti sijaitsi 100m päässä mun ja äidin vanhasta kodista, joten ei ollut pitkä matka sinne aina silloin kun teki mieli mennä. Vuosi alkoi mun tupareilla, jotka järjestin siis uudenvuoden aattona. 18-vuotiaana ensimmäiset viikot omassa kodissa menivät kyllä mulla aika lailla juhliessa. Helmi-maaliskuussa oli pakko vähän rauhoittua, kun alkoi ylioppilaskirjoitukset. Kirjoitin ne aineet, joita en ollut vielä edellisenä syksynä kirjoittanut: äidinkielen ja historian, sekä englannin jota halusin korottaa. Nautin vapaudesta ja siitä, kuinka välit äidin kanssa paranivat, kun saatiin se 100m etäisyyttä toisiimme. Hain keväällä Helsinkiin opiskelemaan parturi-kampaajaksi ja ramppasin muutenkin Helsingissä näkemässä kavereita.

Kesäkuussa 2010 pääsin ylioppilaaksi ja sain kuin sainkin lukion käytyä loppuun kolmessa vuodessa, vaikka en ollut siitä aina ihan varma. Sain myös kesällä kirjeen koulusta, johon olin hakenut, että mut on hyväksytty sinne opiskelijaksi! Heinäkuun lopussa muutin takaisin Helsinkiin Ullanlinnaan 4,5 Oulun vuoden jälkeen. Elokuussa aloitin parturi-kampaajaopinnot ruotsinkielisessä Prakticumissa.

Näin paljon Helsingin kavereita, juhlin ja tykkäsin myös koulusta silloin kun siellä kävin. Parturi-kampaaja ei ollut mikään mun pitkäaikainen haaveammatti, mutta se tuntui siihen hetkeen sopivalta. En käynyt koulua mitenkään erityisen tunnollisesti, olisin todellakin voinut tehdä paremmin. Mutta tehty mikä tehty.

Mua vaivasi koko syksyn tietynlainen alakuloisuus. Olin naiivina ajatellut, että Helsinkiin muuttaminen ratkaisee kaikki mun elämän ongelmat ja kaikki muuttuu kuin taikaiskusta ihan mahtavaksi, kunhan vain pääsen sinne. Kun niin ei käynyt, niin tuntui kuin kaikelta olisi viety pohja. Helsinkiin muutto ei tuntunutkaan miltään, eikä oikeastaan mikään muukaan. Juhlat alkoivat tuntua tylsiltä, kaikki oli jotenkin niin nähty. Kaipasin itsekuria, haaveita ja ihmistä, joka oikeasti välittäisi musta, kun en itse osannut. Enpä tiennyt, mitä uutena vuotena 2010 mun eteen kävelisi.

2011

Uudenvuoden aattona tapasin Oton, irokeesipäisen komistuksen, joka kohteli mua niin ihanasti, etten tiennyt miten päin olla. Vuosi alkoi perhoset vatsanpohjassa ja pian siellä oli jotain muutakin. Helmikuussa siellä oli mun ja Oton yhteinen vauva kasvamassa, jonka laskettu aika oli lokakuun loppupuolella. Hiihtolomalla Otto tuli mun kanssa Ouluun tapaamaan mun äitiä ja sukulaisia ja sen loman jälkeen mä ”muutin” Oton opiskelijasoluun neljän pojan kanssa. Alettiin etsiä yhteistä kotia ja valmistautua vauvan syntymään. Seurusteltiin, rakastettiin ja huolehdittiin toinen toisistamme. Vihdoinkin tuntui, että mun elämässä oli jotain järkeä ja jotain oikeasti hyvää. Toukokuussa saatiin oma vuokrakoti ja muutettiin sinne.

Kesäkuussa oli rakenneultra ja saatiin kuulla odottavamme tyttöä. Olin vasta perustanut blogin ja nautin bloggaamisesta hurjasti. Otto kävi töissä McDonaldsissa ja mä olin kotona. Vaikka meillä oli aivan minimaaliset tulot, me pärjättiin omillaan. Odotettiin malttamattomina vauvan syntymää ja vietettiin kuherruskuukautta. Mun syntymäpäivänä syyskuussa Otto kosi mua keskiyöllä ja mä vastasin tietenkin myöntävästi. Kaksi päivää myöhemmin Otto sai ensin aamulla puhelun, että hän sai uuden  huikean vakituisen työpaikan ja illalla klo 23.23 meidän ihana esikoinen syntyi viisi viikkoa etuajassa.

Kaikki sujui vauvan kanssa ihanasti ja rennosti ja me oltiin aivan onnemme kukkuloilla. Ei oltu osattu edes kuvitella, että vauvaperhe-elämä voisi olla niin ihanaa. Loppuvuodesta vietettiin meidän kotona esikoisen kastejuhlaa ja jouluksi lähdettiin Ouluun mun tädin luo. 2011 ylitti kaikki mun toiveet moninkertaisesti. Vuosi vaihtui rauhallisen koti-illan merkeissä Oton ja esikoisen kanssa.

2012

Otto kävi töissä ja mä olin äitiyslomalla vauvan kanssa. Samalla kirjoitin blogia säännöllisesti. Blogi oli kasvanut valtavasti ja seuraajia oli jo useita tuhansia. Päivisin käytiin vauvaharrastuksissa, kuten muskarissa ja perhekerhossa ja nähtiin muita nuoria äitejä, joihin olin tutustunut. Huhtikuussa matkustin junalla esikoisen kanssa Ouluun mun äidille muutamaksi päiväksi ja reissu oli tosi ihana.

Kesäkuussa järjestin Otolle yllätyssynttärit ja tutustuin ekan kerran kunnolla Oton kavereihin. Vietettiin kesälomaa Oulussa koko perhe ja nautittiin helteistä Helsingissä. Loppukesästä alettiin puhua pikkuhiljaa, että ehkä kohta meille saisi tulla toinenkin vauva, jos on tullakseen. Syyskuun alussa sitten teinkin jo positiivisen raskaustestin. Samalla saatiin kuulla, että oltiin saatu meidän unelmien upouusi vuokrakämppä alueelta, jonne oltiin haaveiltu muuttavamme tosi pitkään. Sinne me muutettiin lokakuussa Oton ja esikoisen kanssa ja odotettiin samalla meidän tokaa vauvaa. Mä kärsin migreeneistä ja huonosta olosta, mutta jotenkin siitä selvisin kuitenkin. Muistan juoneeni joka päivä yhden kupillisen Pauligin joulukahvia, johon olin aivan koukussa. Se auttoi monesti päänsärkyyn, kun sai pienen annoksen kofeiinia.

Loppuvuodesta sain kutsun liittyä Kideblogit -blogiportaaliin, jonka kautta oli mahdollista alkaa jopa tienaamaan blogilla ekojen ”oikeiden” yhteistöiden merkeissä. Olin aivan fiiliksissä siitä, että harrastus eteni. Joulukuussa saatiin kuulla, että meille tulee toinen tyttö ja oltiin siitä aivan haltioissamme. Vuosi vaihtui yhteisten kavereiden uudenvuoden juhlissa, jonne mentiin Oton kanssa viettämään iltaa kun 1v esikoinen jäi mummun kanssa kotiin.

2013

Alkukevät oli ehkä meidän suhteen siihen asti rankinta aikaa. Mä jouduin vuodelepoon raskausviikolla 25 ja viikot ja kuukaudet vain matelivat. Mun äiti asui meillä, koska en saanut nostaa mitään painavaa tai liikkua muualle kuin vessaan, ja kotona oli myös meidän 1v esikoinen. Onneksi raskaus jatkui ja vauva pysyi mahassa jatkuvista säännöllisistä kipeistä supistuksista huolimatta. Mun äiti asui meillä pari kuukautta auttamassa ja meillä kaikilla oli kyllä hermot välillä todella koetuksella. Mutta onneksi selvittiin siitäkin ja kaikki päättyi hyvin, kun meidän toinen lapsi syntyi muutaman tunnin verran täysiaikaisuuden puolella huhtikuussa 2013.

Otto jäi isyysvapaalle ja oltiin ihanassa vauvakuplassa. Vauva nukkui hyvin ensimmäisinä viikkoina ja nautittiin vaan olosta ja elosta. 3-4 viikon iässä vauvalla alkoivat ikävät vatsavaivat ja niitä sitten itkettiinkin pitkään. Oltiin välillä aivan loppu, mutta onneksi tuli kesä ja valoa. Oli vaan tosi kurjaa katsoa sivusta toisen pahaa oloa, kun ei voinut muuta kuin pitää sylissä ja toivoa, että kipu helpottaa.

Vatsavaivojen alkaessa pikkuhiljaa helpottaa vauva ei ollut tottunut mihinkään hyviin yöuniin tai rytmiin, koska suurin osa ajasta oli mennyt itkiessä ja katkonaisesti nukkuen. Kesti pitkään, että me saatiin vauva nukkumaan pidempiä pätkiä. Samaan aikaan mä järjestelin meidän häitä ja Otto teki paljon töitä, kun säästettiin häitä varten. Välillä oli tosi rankkaa olla yksin seuraa ja tekemistä kaipaavan 2-vuotiaan ja vauvan kanssa niin paljon, mutta jotenkin me siitäkin selvittiin.

Onneksi Otolla oli jo täydet kesälomat sekä ne isyysvapaat, niin saatiin välillä pitää yhdessä pidempään lomaakin ja käytiin yhdessä Ruotsin risteilyllä. Syyskuussa me päästiin käymään BB-talossa, jossa järjestettiin bileet kahden bloggaajan kanssa meidän seuraajille, kun voitettiin joku nettikilpailu. Silloin tapasin ekaa kertaa mun seuraajia ja se oli ihan maailmaa mullistavaa. Siellä ruutujen takana oikeasti oli ihan oikeita ihmisiä!

Olin ekaa kertaa mukana Indiedays Blog Awardseissa ja pääsin 10 parhaan joukkoon. Jouluna vauva oli korvatulehduksessa ja keuhkoputkentulehduksessa ja muistan vaan jouluaattoaamuna, kuinka en klo 05 ollut vielä nukkunut silmäystäkään. Onneksi vauva parani nopeasti ja joulu oli kuitenkin kiva lyhyistä yöunista huolimatta. Vuosi vaihtui ensin kotona lasten kanssa ja sitten myöhemmin kavereiden uuden vuoden juhlissa.

Kuva: Täydenkuun kuva

2014

Tammikuussa vietettiin sekä mun että Oton polttareita. Kuopus muutti esikoisen kanssa samaan huoneeseen nukkumaan ja alettiin pikkuhiljaa saada vähän taas omaa aikaa iltoihin. Kävin tammikuussa Kööpenhaminassa ensimmäistä kertaa ikinä ”työmatkalla” eli blogimatkalla. Tutustuin silloin ihaniin blogikollegoihin ja olin innoissani hienosta mahdollisuudesta. Helmikuun alussa koitti vihdoin kauan odotettu päivä: meidän hääpäivä! Se oli täydellinen ja ihana ja kaikkea mitä oltiin aina toivottu.

Häiden jälkeen oli hetken aikaa sellainen tyhjä olo, että mitäs nyt, kun tämäkin on koettu. Onneksi 1v ja 2,5v tarjoilivat actionia elämään. Kävin toisellakin blogimatkalla Frankfurtissa ja olin jälleen ehdolla sekä Indiedays Blog Awardseissa että Aussie Blog Awardseissa.  Toisessa tulin kolmanneksi ja toisessa tokaksi. Molemmat oli tosi isoja juttuja mulle. Lopetin huhtikuussa myös imetyksen, jolloin meidän yöunet vihdoin alkoivat olla normaalit ja jaksettiin taas paremmin.

Kesällä lomailtiin koko perhe ja nautittiin yhteisestä ajasta ja lämmöstä. Käytiin Oton kanssa häämatkalla Berliinissä ja se oli meidän eka kahdenkeskinen ulkomaan reissu. Elokuussa esikoinen aloitti kerhossa käymisen ja tykkäsi siitä kovasti. Mä hoidin meidän keskimmäistä kotona. Mun äidin rakas Mörkö-koira kuoli ja se oli iso suru meille kaikille. Mä treenasin säännöllisesti sekä lihaskuntoa kotona että lenkkeilin. Se auttoi hyvin jaksamaan arjessa surunkin keskellä.

Marraskuussa käytiin kahdella Tukholman risteilyllä, ensin kahdestaan ja sitten yhdessä koko perhe. Joulua juhlittiin perinteiseen tapaan kotona. Blogi oli kasvanut kohinalla ja tekeminen alkoi pikkuhiljaa ammattimaistua. Loppuvuonna odotin jo kovasti tammikuuta, jolloin mun blogi muuttaisi uuteen kotiin.

2015

Tammikuussa mun blogi muutti Indiedaysille ja aloin saamaan säännöllistä sivutuloa. Samaan aikaan tutustuin blogin kautta yhden startupin työntekijään, joka palkkasi mut sinne startupiin markkinointiassistentiksi. Helmikuussa vietettiin ekaa hääpäivää ja annoin Otolle lahjaksi liput Fall Out Boyn keikalle Lontooseen.  Aloitin työt startupissa maaliskuussa. Lapset menivät osa-aikaisesti päiväkotiin ja mä tein kahta työtä: startupissa markkinointiassarina sekä Indiedaysilla bloggaajana. Oli ihan mieletöntä päästä ekaa kertaa elämässä oikeasti sellaiseen työhön, joka mua kiinnosti ja meidän työporukka oli ihan huippu. Nautin hirveästi siitä, että oli paljon aikuista juttuseuraa ja kaikkea muutakin kuin äitiyteen ja lapsiin liittyviä asioita.

Kevät meni siinä työnteossa ja päiväkotiin totutellessa. Kuskasin lapset aina julkisilla hoitoon ja kotiin, mulla meni pelkkiin matkoihin yhteensä yli tunti per suunta. Olin huhtikuussa jälleen ehdolla ja tulin toiseksi Inspiration Blog Awardseissa. Kesällä mulla ei hirveästi ollut vielä kertynyt lomaa, mutta onnistuttiin viettämään kuitenkin pari viikkoa lomaa yhdessä niin, että kävin parina päivänä startupin Oulun toimistolla tekemässä töitä. Otto oli pitkään kesälomalla lasten kanssa, kun hän yhdisti kesälomapäiviä isyysvapaisiin. Ostettiin meidän perheen ensimmäinen pikkuauto, joka helpotti elämää valtavasti.

Loppukesästä alettiin pikkuhiljaa puhua, että kolmas vauva voisi tulla joskus tulevaisuudessa vielä kysymykseen. Mulla oli aika kova vauvakuume jo, mutta ei vielä mitenkään yritetty. Ei kyllä esteltykään enää. Syksyllä juhlittiin jälleen Inspiration Blog Awardseja ja voitin lukijoiden suosikki- palkinnon. Aloin tehdä enemmän töitä startupissa ja sain ylennyksen. Samalla blogikin oli kasvanut ja töitä tuli sitäkin kautta enemmän. Voimat alkoivat olla aika lopussa. Onneksi marraskuussa käytiin Oton kanssa muutama päivä kahdestaan Lontoossa ja saatiin pieni breikki ihan kaikesta. Vietettiin ihana joulu ja uusivuosi ja kiireinen vuosi sai rauhallisen lopetuksen. Se vuosi opetti meille tosi paljon ja saatiin todella maistaa ”ruuhkavuosia”.

2016

Meillä oli muutoksia töissä ja ne kuormittivat aika paljon. Toisaalta sain enemmän vastuuta ja paljon uusia haasteita, joista olin kiitollinen. Blogin kanssa meni tosi hyvin, mutta aika ei millään meinannut riittää kaikkeen. Mulla oli aina huono omatunto jostain: en tehnyt tarpeeksi jompaakumpaa työtä, en ollut tarpeeksi lasten kanssa, eikä meillä ollut tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa. Puhumattakaan sukulaisista ja ystävistä. Yritettiin aktiivisesti vauvaa, mutta vauvaa ei vain alkanut kuulumaan. Joka kuukausi petyin uudestaan ja uudestaan.

Ostettiin ensimmäinen Etelän loma koko perheelle ja toukokuussa vietettiin viikko Mallorcalla. Se oli ihana hengähdystauko, jonka aikana kaikki stressi laukesi. Ehkä se vaikutti positiivisesti vauvan yritykseen, sillä vain kuukautta myöhemmin raskaustesti näytti vihdoinkin positiivista. Me oltiin haljeta onnesta ja rakkaudesta! Vain pari viikkoa tämän jälkeen mut irtisanottiin startupista, josta irtisanottiin pikkuhiljaa kaikki muutkin. Oli pelottavaa, että se tapahtui alkuraskaudesta ja olin hetken aikaa ihan pihalla, että mitä mä nyt teen. Sitten päätin perustaa yrityksen ja laittaa kaikki paukut blogiin ja sisällöntuotantoon.

Syksyllä kerrottiin raskaudesta ja blogin kävijämäärät räjähtivät. Mun yritystoiminta lähti heti rullaamaan ihan loistavasti. Muutettiin tähän asumisoikeusasuntoon loppuvuodesta ja odoteltiin meidän vauvaa. Saatiin kuulla, että kolmaskin vauva on tyttö ja iloittiin meidän tulevasta triosta. Joulua juhlittiin kotona lasten ja mun äidin kanssa kanssa ja meillä oli niin ihana ja lämmin tunnelma. Nautin ihan älyttömästi siitä, kun puolentoista vuoden jatkuva kiire vaihtui verkkaisempaan yrittäjän arkeen ja vauvan odotukseen.

2017

Tammikuusta en oikein edes muista muuta kuin sen, miten kovasti odotettiin vauvaa syntyväksi. Helmikuun alussa hän vihdoin syntyi ja sitten päästiin hääpäivänä koko perhe kotiin. Oltiin ihan mielettömässä vauvakuplassa! Ensin olin itse pakollisen äitiysrahakauden ajan vauvan kanssa yksin (Oton 18 päivän isyysvapaata lukuunottamatta) ja sitten huhtikuussa Otto vihdoin ja viimein sai jäädä vanhempainvapaalle. Se oli ihan uskomattoman ihanaa aikaa. Lapset olivat monta viikkoa kotona lomalla jo keväällä ja he olivat myös koko kesän kotona. Vaikka tein koko ajan vauva-arjen lomassa töitä, saatiin olla hirveästi koko perhe yhdessä.

Kolmas vauva nukkui melko hyvin öisin, eikä kärsinyt sen suuremmista vatsavaivoista. Kaikki sujui paremmin kun oltiin osattu etukäteen toivoa. Kesällä me oltiin monta viikkoa Oulussa, käytiin Kolmårdenissa ja nautittiin vaan. Koko se vuosi oli pelkkää vaaleanpunaista hattaraa syksyyn asti. Elokuussa esikoinen aloitti jo eskarin ja myhäiltiin ajankulua.

Syksyllä me menetettiin Oton kanssa kuukauden välein kummatkin yksi isovanhempi ja vaaleanpunainen hattara vaihtui mustaksi pilveksi. Suru oli päällä koko ajan ja ikävä oli hirveä. Oltiin syksyllä mun mummun viimeiset viikot Oulussa ja käytiin joka päivä sairaalalla. Otto palasi marraskuussa töihin mummun hautajaisten jälkeen ja mä jäin kuopuksen kanssa jälleen kotiin, samalla yrittäjän hommia tehden iltaisin ja öisin. Onneksi lapset pitivät kiinni arjessa ja pikkuhiljaa surukin alkoi helpottaa. Järjestettiin iso perhejoulu meidän kotona ja se piristi loppuvuotta ihan mielettömän paljon.

2018

Vuodenvaihde vietettiin Oulussa mun tädin perheen luona ja siitä oli hyvä aloittaa uusi vuosi. Meidän vauva täytti helmikuussa jo vuoden ja mä viihdyin hänen kanssa kotona niin hyvin. Meidän päivät olivat ihania. Lopetin yöimetyksen ja pian saatiin jo nukkua kokonaisia yöunia. Tammikuussa aloin tehdä sisältöä oman blogin ohella myös toisille yrityksille ja hommaa oli aika paljon vauvan hoidon ohella tehtäväksi. Jotenkin sitä kuitenkin sai kaiken tehtyä aina kun jostain liikeni vapaa hetki.

Juhlittiin maaliskuussa mun papan 80v-synttäreitä ja serkun rippijuhlia Oulussa. Varattiin lomareissu koko perheelle kesäkuuksi Rodokselle ja matkan odottelu oli ihanaa. Kuopus kasvoi silmissä ja elämä oli vaihtunut vauva-arjesta vauhdikkaaksi taaperoarjeksi. Olin kaasona Emilialle ja loppukeväästä vietettiin Turussa ensin polttareita ja sitten häitä. Pian sen jälkeen vietettiin huikea lomaviikko Rodoksella ja lähdettiin sitten vielä Ouluun. Rodoksella Otto sai kuulla, että hän sai hakemansa koulupaikan ja aloittaisi syksyllä tietojenkäsittelyn tradenomin opinnot.

Otto pystyi olemaan melkein koko kesän kotona kahta heinäkuun viikkoa lukuunottamatta, kun isyysvapaita oli vielä jäljellä ne 30-jotain arkipäivää. Nautittiin siis koko perheen yhteisestä ajasta ja pitkästä hellejaksosta. Uitiin ja syötiin paljon jätskiä. Taapero oli siskojensa kanssa ekaa kertaa yökylässä isoisänsä luona. Me saatiin sillä aikaa 1,5v tauon jälkeen viettää yksi ilta ja yö ihan kahdestaan Oton kanssa. Esikoinen aloitti ensimmäisen luokan ja se oli iso merkkipaalu, kuten myös Oton ammattikorkeakoulu-opintojen aloitus. Syksyllä juhlittiin synttäreitä, vietettiin edelleen vauhdikasta taaperoarkea ja alettiin pikkuhiljaa puhua oman kodin ostamisesta.

Pääsin kokemaan tosi mielenkiintoisia työjuttuja ja mulla riitti yrittäjänä hommaa. Haettiin kuopukselle päiväkotipaikkaa kevääksi ja saatiinkin se sitten seuraavan vuoden alkupuolelle. Nautin siis viimeisistä viikoista ja kuukausista taaperon kanssa kotona ja odotettiin joulua yhdessä. Otto haki opintovapaata ja sai myöntävän päätöksen. Joululomalla me vaan fiilisteltiin sitä, että seuraavana vuonna tulisi olemaan paljon yhteistä rauhallista työaikaa härdellivuoden jälkeen.

2019

Tämä vuosi alkoi migreenillä heti uudenvuoden päivän aamuna. Ekat viikot olivat yhtä päänsärkyä, mikä loppui kun hankin vihdoin silmälasit. Tarkemman vuosikatsauksen saatte ehdottomasti taas vuoden viimeisenä päivänä, kuten joka vuosi on tapana. Tämä vuosi on kuitenkin ollut ihana. Ollaan juhlittu 5v-hääpäivää, kuopuksen 2v-synttäreitä ja keskimmäisen eskarin aloitusta. Esikoinen on jo iso ja reipas tokaluokkalainen ja kuopuskin konkari päiväkodissa. Arki on näiden kolmen kanssa on ihanaa. Ollaan reissattu Mallorcalla ja Oulussa ja käyty risteilyllä Tukholmassa. Ollaan saatu viettää Oton kanssa niin monia päiviä rauhassa töitä ja opintoja tehden: Se on ollut ihan parasta. Työ ja vapaa-aika on ollut tosi hyvässä tasapainossa. Tämä vuosi on ollut jotenkin ihanan seesteinen ja tasainen ja lisäksi yksi meidän iso haave on toteutunut, kun saatiin tehdä meidän oma podcast.

Asunnon etsiminen on stressannut jonkin verran, mutta kyllä me uskotaan, että se oma koti sieltä vielä joskus löytyy. Nyt saattaa olla taas hiljaisempaa tässä juuri ennen joulua, mutta eiköhän se asuntokauppa taas pian vilkastu. Nyt me vaan odotellaan joulua innolla koko perhe. Ja tämän vuoden käyn perinteiseen tapaan läpi vuoden viimeisenä päivänä.

Tämä vuosikymmen on ollut mun elämän paras ja ihanin ja voin vain toivoa, että seuraavat 10 vuotta ovat yhtä ihania. Tulevalle vuosikymmenelle toivon terveyttä, rakkautta ja yhdessäoloa kaikkien läheisten kanssa. Toivon, että saadaan jatkaa meidän unelmien tavoittelua yhdessä ja saadaan kokea yhdessä jännittäviä asioita. Toivon, että me löydetään oma koti, josta voidaan tehdä meille pysyvä tukikohta, jossa voidaan viettää vaikka 20 hengen tulevaisuuden sukujouluja. Ihan käsittämätöntä ajatella, että 10 vuoden kuluttua meidän esikoinen on jo 18-vuotias ja Otto lähentelee neljää kymppiä. Onkohan mulla silloin tämä blogi vielä ja teenköhän samanlaisen vuosikymmen-katsauksen?

Mitä sä toivot tulevalta vuosikymmeneltä? Mitä sulle on jäänyt mieleen kuluneesta vuosikymmenestä? 


Uuden vuoden unelmakartta

03.01.2019

Me askarreltiin lasten kanssa unelmakartat vuoden aluksi, sillä se oli juuri sopivaa tekemistä myrskyisään talvipäivään, jolloin ei tehnyt mieli mennä ulos. Tähän sain inspiraation ihanalta lukijaltani, joka kertoi omasta unelmakartastaan mulle instassa DM:llä. Lasten unelmakartoista tuli upeat, ja mun omasta tuli sellainen, joka inspiroi mua.

Tänä vuonna meillä on suurena haaveena meidän unelmien koti. Me otettiin pieni mietintätuokio asian suhteen tässä talvella teidän neuvojen jälkeen. Pikkuhiljaa on alkanut kirkastua ainakin alue missä halutaan asua, sekä ne tärkeimmät asiat, joita uudesta kodista pitäisi löytyä. Ollaan keskusteltu ystävien kanssa, jotka ovat vasta ostaneet asuntoja ja kuunneltu heidän kokemuksiaan ja neuvojaan. Ollaan käyty katselemassa erilaisia alueita, ihan vaan katselemassa, että millainen meininki missäkin on, ja missä mitkäkin kadut ja tiet sijaitsevat. Ollaan kyselty kokemuksia ja seurattu myynti-ilmoituksia. Ollaan katsottu google mapsista etäisyyksiä kouluista ja ollaan rajattu meidän toiveita. Enää ajatukset eivät harhaile täysin päinvastaisissa vaihtoehdoissa alueiden ja talojen suhteen, vaan on alkanut muodostua sellainen ”meidän talo” -fiilis.

Olen jo vuosien ajan ollut säännöllinen rahastosijoittaja, ja haluan jatkaa samalla tiellä edelleen. Haluan kuitenkin sijoittaa entistä vastuullisemmin, ja opetella uutta tänäkin vuonna. Mulle tuo ihan mielettömän suurta mielenrauhaa ja turvaa se, että tiedän, että rahaa on säästössä ja sijoitettuna sekä pitkällä tähtäimellä että lyhyemmän aikavälin mahdollisiin tarpeisiin tai yllätyksiin. Haluan jatkuvasti kasvattaa sitä summaa joka me kuukausittain säästetään, ja se on tavoitteena myös tänä vuonna.

Mä haaveilen, että tänä vuonna pystyn toteuttamaan niitä unelmia ja suunnitelmia joita mulla on ollut tämän blogin ja muiden somekanavien suhteen jo jonkin aikaa, mutta jotka ovat olleet ajanpuutteen vuoksi hieman ”jäissä”. Kun Otto jää opintovapaalle ja meidän taapero aloittaa osa-aikaisen päivähoidon, mä pääsen viimein tekemään mun töitä päivällä. Kun on säännöllisesti varattu tarpeeksi aikaa työnteolle, se antaa täysin erilaisia mahdollisuuksia kuin se, että työt yrittää vain sumplia kaikille liikeneville illan ja yön tunneille.

Toki nämä vuodet ovat opettaneet myös organisointikykyä, josta tulee olemaan paljon hyötyä. Kun tiedän, että pystyn selviytymään mun töistä ilman niille varattua työaikaa arjessa, tiedän myös, että kun mulla on paljon töille varattua aikaa, pystyn paljon enempään kuin siihen, mitä olen viimeiset pari vuotta tehnyt. Se tuntuu kutkuttavan jännittävältä. Siksi Master your to do list löytyy tuolta.

Haluaisin myös voida fyysisesti vielä paremmin. Toivon, että käytettävän ajan lisääntyessä mä pystyisin palauttamaan liikunnan säännöllisemmäksi osaksi arkea, kuin mitä se nyt on. Olen ollut jo useamman kerran hyvällä tiellä liikunnan suhteen, mutta kun jostain on pitänyt luopua, olen luopunut siitä säännöllisyydestä. Vaikka se säännöllinen liikkuminenhan on juuri se, mistä saisi lisää energiaa. Onneksi pian ei tarvitse enää miettiä, mistä saisi niitä tunteja vuorokauteen, vaan voi tehdä kaikkia niitä asioita mitä haluaa. Ja onneksi lapset ovat pitäneet mut päivittäin liikkeessä silloinkin, kun säännöllistä liikuntaa ei muuten ole ollut. Lisäksi haluan pitää kiinni terveellisestä, värikkäästä ja monipuolisesta ruokavaliosta. Mulla taisi olla nälkä kun askarreltiin, ja siksi karttaan päätyi jopa kaksi ruokakuvaa.

Tärkein leike jonka liimasin mun karttaan oli lause: All Force. No Fear. Sen mä haluan muistaa tänä vuonna ja kaikkina tulevina vuosina. Kun keskittää kaiken sen voiman, mikä kuluisi sen pelkäämiseen, että entä jos jokin menee pieleen, siihen, että tavoittelee määrätietoisesti unelmiaan, saa paljon enemmän aikaan. Siksi All Force. No Fear. Kun laittaa silmät kiinni ja oikein makustelee tuota lausetta päässä, voi tuntea sen voiman, minkä niistä sanoista saa.

Mitään ei sinulta puutu oli myös sellainen lause, jonka halusin lisätä mun karttaan. Vaikka mulla on 95% sellainen tunne, että multa ei tosiaankaan puutu mitään, mä haluaisin päästä siihen tilaan, jossa se 5% on paikallaan myös. Siihen tilaan, jossa ei tarvitse jahkailla, että haluaisiko sittenkin vielä lisää lapsia tai koiran tai ”jotain”. Haluaisin saavuttaa sen tilan, jossa kaikki tuntuu kokonaiselta. Ehkä tähän myös vaikuttaa se, että me ollaan niin nuoria vielä, ja meidän ympärillä monet ystävät elävät vasta juuri nyt niitä elämän merkittävimpiä hetkiä: häitä, esikoisvauvoja tai koiria. Siinä tulee helposti se tunne, että meidänkin elämään pitäisi vielä saada joku huippuhetki, kun ”kaikilla muillakin on”. Mutta ei tarvitse. Jos joskus meidän elämässä tapahtuu vielä jotain yhtä isoa, mä haluan, että se halu ja tarve siihen on sisäsyntyistä, eikä johdu siitä, että kaikki muutkin tekevät niin.

Muutaman matkakuvankin mahdutin unelmakarttaan, sillä tänä vuonna on tarkoitus matkustaa ainakin yhdelle pidemmälle reissulle lasten kanssa nyt keväällä. Mahdollisesti tehdään myös vuoden aikana Oton kanssa kahdenkeskinen reissu ekaa kertaa sitten vuoden 2015. Sille ei olla mietitty vielä minkäänlaista aikataulua tai edes matkakohdetta, mutta joku pienempi reissu, sillä kovin montaa yötä en vieläkään ole valmis olemaan erossa meidän taaperosta.

Konkreettisten lomareissujen lisäksi unelmoin siitä, että muistaisin aina välillä nostaa ne jalat ylös ja vaan olla. Siksi unelmakartassa on kuva ihanista villasukista ja sana ”Lepääminen”. En löytänyt lehdistä sopivaa kuvaa kuvastamaan perheen kanssa yhdessä olemista, joka on tämän vuoden tärkein unelma ja suunnitelma. Siksi tyydyin vain kirjoittamaan tuohon sanan ”Yhdessä”. Yhdessä perheen ja läheisten kanssa oleminen on tärkeintä, mitä mun jokaisessa vuodessa voi olla. Siksi tuossa on myös tuo kuva upeista kaunottarista, jotka näyttävät tiiviiltä ystäväporukalta. Haluan viettää paljon aikaa ystävien kanssa ja olla se, joka muistaa kysyä mitä kuuluu ja ehdottaa extempore -treffejä.

Mun mielestä tämän vuoden unelmat ja suunnitelmat kuulostavat aika hyvältä. Entäs te? Mistä te haaveilette tänä vuonna? Mitkä ovat teidän suurimpia tavoitteita tai toiveita tälle vuodelle?


Moi 2019! Meidän uusi vuosi

02.01.2019

Moikka ja hyvää uutta vuotta vielä teille kaikille! Mä palaan vasta nyt koneen ääreen, sillä mulle iski vuoden ensimmäisenä aamuna yhtäkkiä ärhäkkä migreeni, jonka tajusin liian myöhään kun makoilin pimeässä Oton kainalossa aamulla. Pimeässä näköoireet eivät ensin tulleet niin selkeästi, ja sitten otin lääkkeen liian myöhään, ja se ei enää ehtinyt auttaa. Mutta siitäkin selvittiin, edelleen on ollut päänsärkyä tänään, mutta varmasti vuoden kolmas päivä on jo parempi! Ja olen kiitollinen, että tämä oli eka aurallinen migreeni moneen kuukauteen, toivottavasti saan taas pitää useamman kuukauden tauon näissä.

Me vietettiin uutta vuotta ystäväporukalla, kun Emilia ja Topias lapsineen, sekä mun ystävä Emmis, olivat täällä meidän seurana. Saatiin tietysti aloittaa uusi vuosi ihanien uutisten saattelemana, kun Emilia ja Topias kertoivat vauvauutiset! Eipä paljoa onnellisemmin voi uutta vuottaa aloittaakaan, kuin seuraten rakkaiden ystävien suurta onnea. Ihan mieletöntä!

Me herkuteltiin perinteisesti hodaribuffetilla ja lisäksi vielä Emilia paistoi jälkkäriksi lettuja, jotka nekin nautittiin buffameiningillä. Meillä oli pienet herkkuöverit, mutta mikäs sen parempi tapa aloittaa uutta vuotta. Raketteja me ei ammuttu, mutta käytiin kyllä ulkona lasten kanssa katselemassa ja nähtiin ihan sikana raketteja, tosi hienojakin. Tehtiin myös perinteiset tähtisädetikku-kuviot sekä itse, että lasten kanssa. Aika hienoja sydämiä lapsetkin saivat jo aikaiseksi, miten heistä on tullutkin jo niin isoja ja taitavia.

Meidän taapero oli tosi vaikuttunut raketeista, ja hän seisoi ikkunassa katselemassa niitä aina vähät väliä. Lapsilla meni leikit taas niin hyvin yhteen, ja neljää vanhinta ei juurikaan näkynyt, kun heillä oli ihan omat leikit ja meiningit yläkerrassa. No pitivät he kyllä yhden esityksen meille sentään. Pienin napero pyöri meidän ja turkulaisten Volde-koiran kanssa koko illan tyytyväisenä. Kaikki lapset nukahtivat ihan sekunnissa kun viimein menivät nukkumaan, ja vuosi vaihtui ihan aikuisten kesken.

Oli kyllä aika ihanaa viettää tämäkin vuodenvaihde samalla tutulla kaavalla kuin viimeiset kahdeksan vuotta: pussaten Oton kanssa tasan kello 00.00. Silloin tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta meidän ekasta pususta, ja tietty uudenvuoden aattona myös kahdeksan vuotta siitä, kun ekan kerran tavattiin. Toivottavasti meillä on edessä vielä äärettömästi näitä uudenvuoden pusuja! Kliseistä tai ei, se on romanttinen ja ihana hömppäperinne, josta halutaan pitää kiinni.

Nyt lomamoodi on ohi, ja on aika tarttua kiinni tähän blogiin ihan kunnolla, ja alkaa toteuttaa niitä kaikkia siistejä juttuja, jotka ovat vain pyörineet päässä viime aikoina. Tarkoitus oli olla jo eilen kunnolla sorvin ääressä, mutta tämä migreeni hieman sotki kuvioita. Toivottavasti saan tehdä hommia ilman migreeniä mahdollisimman pian, niin ajatuskin liikkuu vähän sutjakammin. Ihanaa uutta vuotta vielä kerran <3