Mausteiset brownie-joulukuuset

14.12.2021

Kaupallinen yhteistyö: Flora

Rakastan joululeivontaa ja eniten uusia leivonnaisia tuleekin varmaan testattua juuri joulun alla. Tykkään etsiä ideoita Pinterestistä ja se onkin kunnon aarreaitta kaiken leivonnan suhteen. Yksi tärkeä juttu on se, että on kiva, jos leivonnaiset on sellaisia, että ainekset löytyy jo valmiiksi kotoa kun inspiraatio iskee. Flora & Voi on siitä kiva levite arkeen, että se sopii täydellisesti myös leivontaan (sen lisäksi, että on herkkua myös leivän päällä). Kun meillä on Flora & Voita jääkaapissa, niin sitä voi kätevästi hyödyntää myös silloin, kun leivontainspis yhtäkkiä iskee, eikä jaksaisi lähteä erikseen ostamaan aineksia.

Tällä kertaa päädyin testaamaan yhtä amerikkalaista brownie-reseptiä, jonka bongasin Pinterestistä. Jonkin verran kuitenkin muutin ainesosia vastaamaan enemmän niitä, mitä itseltä löytyi kaapista. Meillä ei esimerkiksi ollut portviiniä ja laiskana korvasin klementiinin raastamisen ja mehun pomeranssinkuorella. Mutta maut oli kuulkaa kohdillaan! Ja parasta tässä reseptissä on hauskan ulkonäön lisäksi se, että se on tosi helppo valmistaa, eikä tarvitse sotkea mitään pieniä keittiökoneita, kuten vatkainta.

Resepti tehdään irtopohjavuokaan, joka on tosi kätevää voidella Flora Culinessella. Flora Culinesse on kyllä toinen sellainen arjen ja juhlan lemppari monitoimituote meillä, kun se sopii niin moneen, vuoan voitelusta arkiruoan paistamiseen. Olen toiminut vuoden ajan Floran brand ambassadorina ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on ollut mahtava vuosi. Olen päässyt kehittelemään vaikka mitä hauskoja reseptejä ja Flora-tuotteet ovat olleet kovassa käytössä, kuten toki jo ennen tätä vuottakin.

Mausteiset Brownie-joulukuuset (10kpl)

Ainekset:

    150g tummaa leivontasuklaata
    150g Flora & Voita
    3 kananmunaa
    125g tomusokeria
    1 tl vaniljauutetta
    1 tl pomeranssinkuorta
    4 ruokalusikallista appelsiinimehua
    1tl kanelia
    1/2 tl jauhettua neilikkaa
    1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
    2dl vehnäjauhoa
    1/2tl leivinjauhetta

    (Flora Culinessea vuoan voiteluun).

    Koristeluun:

    Vihreää tai valkoista sokerikuorrutetta, pieniä tähti-nomparelleja & 2kpl candy caneseja

    Valmistusohje:

    Sulata mikrossa Flora & Voi ja tumma suklaa. Sekoita puuhaarukalla munat, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää Flora & Voi-tummasuklaaseos ja appelsiinimehu niiden joukkoon. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot ja mausteet ja lisää ne sekaan. Laita leivinpaperi 23cm irtopohjavuokaan ja voitele vuoan pohja ja reunat Flora Culinessella. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 180 asteessa keskitasolla n. 25 minuuttia, kunnes brownie on hyvin paistunut pinnalta, mutta keskeltä vielä aavistuksen kostea. Anna jäähtyä n. tunnin. Leikkaa kolmion muotoisiksi paloiksi, lisää karkkikepin pala kuusen jalaksi ja koristele vihreällä tai valkoisella sokerikuorrutteella, sekä tähti-nomparelleilla. Nauti hyvässä seurassa!

    Nämä ihanan jouluisat ja mausteiset browniet sopivat täydellisesti niin pikkujouluihin kuin ihan vaan viikonloppuherkuksi. Karkkikepistä tulee niihin raikasta piparmintun makua ja vihreä kuorrute on hauska yhdistettynä brownien tummanruskeaan väriin.

    Vinkkaan tähän loppuun vielä brand ambassador-vuoteni päätteeksi, että nyt kun joulu lähestyy, niin ihan täydellinen levite joululimpun päälle graavilohen alle on Flora & Voi Merisuola. Merisuolan ja voin maku yhdistettynä graaviloheen ja limpun pieneen makeuteen on ihan paras hiukopala jouluiltapalalle. Kiitos Floralle tästä huikeasta vuodesta!


    Oton helppo ja nopea kukkakaalikeitto arkeen & lasten lemppari välipalat

    17.08.2021

    Kaupallinen yhteistyö: Flora Suomi

    Eilen meidän perheellä alkoi arki, kun lapset palasivat 10 viikon kesälomalta kouluun ja dagikseen. Tänä syksynä ollaan arjessa aivan uuden edessä, kun yritetään löytää hyviä ja toimivia arkirutiineja neljän lapsen perheenä. Meidän vauva täyttää tänään jo kaksi viikkoa. Hän on aivan ihana tyyppi, joka tuo arkeen oman suloisen lisänsä. Ollaan selvitty hienosti arjen askareista ja ruuanlaitosta ainakin toistaiseksi myös kuuden hengen perheenä, pitkälti kiitos ruuanlaittoa rakastavan mieheni. Valehtelisin silti jos väittäisin, etteikö nopeat, helpot ja maistuvat arkiruokavinkit tulisi entistäkin enemmän tarpeseen tänä syksynä!

    Siksi ajattelinkin vinkata teille meidän viime aikojen lemppari arkiruokareseptin, joka valmistuu helposti ja nopeasti ja maistuu ihan koko perheelle. Se on Oton täyteläinen ja helppo kukkakaalikeitto, joka saa mausteista makua Flora Pehmeä Curry ruuanlaittovalmisteesta, ja raikkautta tuoreista yrteistä. Kasviöljypohjainen Flora Pehmeä Curry kestää hyvin hauduttamista, mikä tekee keiton valmistuksesta erityisen helppoa ja nopeaa, kun sen voi lisätä samalla kun kaikki muutkin ainesosat. Vaikka ainesosalista on pitkähkö, suurin osa aineksista on sellaisia, jotka löytyvät ainakin meiltä aina jo valmiiksi kaapista (mausteet, rasva, valkoviinietikka).

    Eli jos vain muistaa napata kaupasta pari kukkakaalia ja Flora Pehmeän Curryn, niin soveltamalla oman maustekaapin mukaan pääsee jo hyvin pitkälle. Rakastan Flora Pehmeän Curryn nimensä mukaisesti pehmeää makua. Se on sellainen lempeän mausteinen ja maistuu hyvin myös lapsille. Pavut tuovat keittoon proteiinia, jolloin se pitää nälkää pidempään kuin pelkkä kukkakaali pitäisi.

    Oton helppo ja nopea kukkakaalikeitto

    n. 1kg kukkakaalia

    2 kevätsipulia

    2 valkosipulinkynttä

    3 ruokalusikallista Flora & Voita (tai Flora & Voi Merisuolaa)

    1 tölkki valkoisia papuja

    1-1,2 litraa vettä

    1 kasvisfondi

    1,5 tl suolaa

    1tl mustapippuria

    1tl ruokosokeria

    2 rkl valkoviinietikkaa

    1 prk Flora Pehmeä Curry ruuanlaittovalmistetta

    3-4 rkl sitruunamehua

    0,5 ruukkua lehtipersiljaa

    Huuhtele kukkakaali ja pilko sopivan kokoisiksi paloiksi. Huuhtele ja pilko kevätsipulit ja valkosipulinkynnet. Huuhtele ja valuta pavut. Kuumenna isossa kattilassa Flora & Voi Merisuola. Lisää kukkakaalit ja sipulit ja kuullota muutaman minuutin ajan. Lisää sekaan pavut, vesi, kasvisfondi, Flora Pehmeä Curry, mausteet ja valkoviinietikka. Anna kiehua 10-15 minuuttia. Huuhtele ja hienonna puoli ruukkua lehtipersiljaa. Soseuta keitto esim. sauvasekoittimella. Tarjoile keitto sitruunamehun ja lehtipersiljan, sekä herkullisen leivän kanssa.

    Helppoa ja terveellistä välipalaa lapsille

    Nyt kun lapset palasivat takaisin kouluun, he tarvitsevat iltapäivisin helppoja ja nopeita välipaloja. Kysyinkin lapsilta, että mikä on heidän lemppari välipala ja he vastasivat kuin yhdestä suusta, että ”supermacka!” eli helpot välipalavoileivät. Ja joo, toki voileipä on aina helppo välipala, senkun voitelee leivän voilla, heh. Mutta kovin ravitseva se ei silloin ole. Siksi me ollaan haluttu tarjota lapsille helppo keino syödä monipuolista välipalaa, ja näin arjen alettua ollaan harrastettu hyvin kevyttä ”meal preppausta”. Eli ollaan pesty ja pilkottu jääkaappiin valmiiksi sopivan kokoisia kasviksia, joita voi helposti laittaa leivän päälle. Ja ollaan sovittu, että leivälle otetaan vähintään kahta eri väristä kasvista. Lapset ovat itse saaneet valita mitä kasviksia kaupasta ostetaan, (mm. kirsikkatomaattia, avomaankurkkua, jäävuorisalaattia, avokadoa, rucolaa ja paprikaa). Lisäksi leivälle tulee Flora & Voita, sekä juustoa.

    Flora & Voi Normaalisuolainen yhdistää kasviöljyjen hyvää tekevät ominaisuudet sekä voin täyteläisen maun. Flora & Voi on säilöntäaineeton rypsiöljystä ja voista valmistettu levite. Se maistuu herkulliselta leivän päällä ja sopii loistavasti myös ruoanlaittoon ja leivontaan. Mun oma lemppari on Flora & Voi Merisuola, jossa suolaa on hieman runsaammin. Mutta se on meillä sellainen herkuttelulevite, jota käytän esim. silloin, kun ruuaksi on jotain täyteläistä keittoa ja sen kanssa esim. jälkiuunileipää, jonka päälle ei tule muuta kuin voita. Jos tykkäätte ravintolassa siitä, kun saa jotain herkullista leipää, voita ja merisuolahiutaleita voin päällä alkuun, niin Flora & Voi Merisuola maistuu juuri siltä. Ihan täydellinen maku!

    Lasten helpot ja nopeat välipalavoileivät

    4 palaa lasten lempileipää (meillä esim. ohutta ruisleipää tai kaurarieskaa)

    Flora & Voita

    4-8 viipaletta omaa lemppari juustoa

    Valmiiksi jääkaappiin pilkottuja vihanneksia, esim: kirsikkatomaattia, avomaankurkkua, jäävuorisalaattia ja paprikaa.

    Paahda leivät jos haluat. Voitele Flora & Voilla. Lisää 1-2 viipaletta juustoa, sekä vähintään kahta eri vihannesta päälle.

    Meillä koko perhe rakastaa paahdettua leipää ja paahdetaan aina leivät. Se maku on Flora & Voi sulaa leivälle on niiiiiiin herkullinen!

    Oton kukkakaalikeitto on niin hyvää, että me tehdään sitä ruuaksi melkein joka viikko. Ja lapset ovat olleet oikein tyytyväisiä näihin välipalavoikkareihin, koska saavat itse valita ja niissä on ihanasti makua. Täydelliset arjen helpottajat! Maistuu hyvin aikuisellekin ja helpottaa pikkuvauva-arkea, kun on valmiiksi pilkottuja vihanneksia jääkaapissa. Imettäessä nälkä yllättää usein lyhyellä varoitusajalla ja silloin olisi helppo turvautua johonkin ei-niin-terveelliseen vaihtoehtoon. Mutta kun vihanneksia löytyy jo valmiiksi kaapista käyttövalmiina, ei ole mitään syytä napata jotain patukkaa, kun herkullinen leipäkin valmistuu vaikka yhdellä kädellä.


    Kaurainen raparperipiirakka & Floran päivän kukkien kylvö

    13.05.2021

    Kaupallinen yhteistyö Flora.

    Tiesittekö, että tänään helatorstaina vietetään myös Floran nimipäivää? Siksi tänään onkin ihana päivä (ja ihana sää!) kylvää päivän nimen mukaisesti kauniita kukkia, ja näin sopivasti myös minulle leipoa ihanaa ja täyteläistä kauraista raparperipiirakkaa vuosiyhteistyökumppanini Floran tuotteilla. Minulla oli kunnia ilahduttaa myös muutamaa kollegaa kukilla, Flora-tuotteilla, kukan siemenillä ja raparperipiirakan reseptillä jo etukäteen, ja sain ainakin muutaman palautteen, että piirakka oli oikein herkullista! Toivottavasti siis maistuu teillekin, sillä meille tämä on ihan lemppari niin maun kuin helppoutensakin vuoksi.

    Piirakan pohjassa ja crumblessa on hyödynnetty Flora Culinessea, joka on ihanan monikäyttöinen ja hyvä tuote kaikenlaiseen leivontaan ja ruuanlaittoon. On niin helppoa, kun ei tarvitse erikseen sulattaa voita. Piirakkaa tarjoilen mieluiten Flora Vanillan kanssa, joka on mun lemppari vaniljakastike, etenkin vaahdotettuna. Vaahdotettuna siitä yhdestä purkista tulee muuten ihan valtava määrä, riittää helposti isollekin porukalle. Flora Vanilla maistuu mun lapsuudelta, sillä meillä oli aina sitä vaniljakastikkeena lämpimien piirakoiden, lettujen ja muiden herkkujen kanssa kun minä olin pieni. Siinä on mulle se ”the” vaniljakastikkeen maku, jota rakastan. Kun laitan silmät kiinni olen melkein mummolassa, paljain jaloin pihalla syömässä mummun raparperipiirakkaa.

    Tämän piirakkareseptin makeus tulee pääosin tummemmasta ruokosokerista, joka on mun lemppari leivontasokeri herkullisen paahteisen makunsa vuoksi. Piirakassa on paljon kauraa, sekä pohjassa että päälle tulevassa crumblessa, koska kaura sopii mun mielestä niin ihanasti raparperin ja happamampien hedelmien, kuten omenan, kanssa. Mieletöntä, että raparperisesonki on käynnissä, sillä se on niin herkullinen ja monipuolinen raaka-aine.

    Iinan Kaura-raparperipiirakka & Flora Vanilla

    Piirakkapohja:

    2 munaa

    1,5 dl sokeria

    2 dl pikakaurahiutaleita

    1 dl vehnäjauhoa

    1tl leivinjauhetta

    0,5 dl Flora Culinessea

    1dl maustamatonta jogurttia

    Raparperitäyte:

    4-5dl pilkottua raparperia

    1dl ruokosokeria

    1-2tl kanelia

    Päälle tuleva crumble:

    0,75dl Flora Culinessea tai Flora & Voita sulatettuna

    0.75 dl ruokosokeria

    2 dl kaurahiutaleita

    2rkl vehnäjauhoa

    2 tl kanelia

    + Flora Vanillaa tarjoiluun.

    Valmistusohje:
    1. Kuori ja pilko raparperit ohuiksi pieniksi paloiksi. Sekoita ruokosokeri ja kaneli palojen sekaan ja anna maustua sen aikaa kun teet piirakkapohjan ja crumblen.
    2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauho, kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Lisää Flora Culinesse ja jogurtti ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. 
    3. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, vehnäjauho, ruokosokeri, Flora Culinesse ja kaneli. 
    4. Levitä raparperit pohjan päälle. Ripottele päälle crumble. 
    5. Paista uunissa 200 asteessa 30-35 minuuttia. 
    6. Tarjoile piirakka lämpimänä, vaahdotetun Flora Vanillan kanssa.

    Ihan mieletöntä, kun saatiin näin upea sääkin tämän helatorstain pikkuloman kunniaksi. Ollaan siivottu terassia ja istutettu kauniita kukkia Floran antamista siemenistä, kuten ruiskaunokkia, pioni-unikkoa ja  kehäkukkaa yhdessä lasten kanssa. Toivottavasti saadaan nauttia omalla pihalla upeasta kukkaloistosta ja sadosta tänä kesänä! Kukat tuo niin paljon ihanaa kesäfiilistä ja iloa. Lasten kanssa on mahtavaa seurata sitä, kun ensin maasta puskevat pienet sirkkalehdet ja sitten myöhemmin upeat kauniit kukat ja värit. Kiitos hurjasti Floralle ihanista kukan siemenistä, sekä tästä ideasta, että Floran päivänä on hyvä päivä kylvää kukan siemenet ulos ja herkutella. Tässä on taas yksi sellainen perinne, jonka voisin erittäin mielellään ottaa meille käyttöön!

    Ihanaa ja kesäisen nautinnollista alkavaa viikonloppua kaikille! 


    Banaanilettu-kakku synttärisankarille

    16.06.2019

    Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Floran kanssa.

    Otto täytti eilen 29 vuotta ja me pidettiin Oton kunniaksi lasten kanssa lettukestit. Meidän koko perhe rakastaa lettuja ja letuthan on varsin monipuolinen tarjottava. Etenkin näin kesällä letut on ihan best, koska niiden kanssa voi nauttia kesän ihanimmista tuoreista marjoista. Koska me juhlittiin synttäreitä, me päätettiin lasten kanssa tehdä letuista Otolle synttärikakku. Se oli hurjan hauskaa! Tehtiin kakku alusta loppuun asti yhdessä ja yllätettiin synttärisankari herkullisella Lettukakku-aamiaisella.

    Lettukakku voi kuulostaa epäterveelliseltä, mutta koska mä en itse ole mikään lettutaikinamestari, päätin tehdä letut siitä taikinasta, jonka parhaiten tunnen: banaanilettutaikinasta. Näin saatiin myös vähennettyä rutkasti lisätyn sokerin määrää tinkimättä herkullisesta mausta.

    Mä paistoin letut meidän huikaisevan hyvällä lettupannulla, jossa on tarttumaton pinnoite. Käytin paistamiseen juoksevaa Flora Culinessea, jossa on runsaasti hyvää pehmeää rasvaa. Flora Culinesse on mun mielestä paljon parempi vaihtoehto paistamiseen kuin esimerkiksi voi, sillä maidottomassa Flora Culinessessa on paljon vähemmän tyydyttynyttä rasvaa ja sillä on huomattavasti pienempi hiilijalanjälki. Paistaessa myös käryää ja palaa vähemmän, ainakin mun kokemuksella.

    Lettukakun välissä me tarjoiltiin raikkaita tuoreita mansikoita, pensasmustikoita ja vadelmia sekä tietenkin Flora Vanillasta ja tuorejuustosta vatkattua vaahtoa. Lettukakku koristeltiin Flora Vispistä tehdyllä kermavaahdolla sekä tuoreilla marjoilla ja syötävillä kukilla. Kasvipohjaisissa Flora Ruoka -tuoteperheen kermoissa on 30% vähemmän tyydyttynyttä rasvaa, kuin vastaavissa täysin maidosta tehdyissä kermoissa. Siksi nekin olivat ihan hyvä vaihtoehto banaanilettujen rinnalle ja kakun kehtasi hyvin tarjoilla aamiaiseksi koko perheelle. Mikäli kakusta haluaa vielä aavistuksen makeamman, eikä tarjoile sitä aamupalaksi, voi väliin laittaa vielä esimerkiksi Daim-murua.

    Flora Vispi- ja Flora Vanilla -kermoissa, kuten muissakin Flora -tuoteperheen kermoissa, on nyt myös uudet uudelleensuljettavat pakkaukset, jotka vähentävät ruokahävikkiä. Niiden ansiosta kermat säilyvät avattuna jääkaapissa jopa 5 vuorokautta, eli tämänkin lettukakun voi tehdä vaikka puolikkaalla ohjeella ja uuden satsin myöhemmin. Molemmista tulee kaunis ja kestävä vaahto, mikä sopii mainiosti tällaiselle ei niin kokeneelle leipojalle.

    Ihanan raikas ja näyttävä kokonaisuus pienellä vaivalla. Lasten mielestä parasta oli ehdottomasti se, miten monta kerrosta lettukakkuun sai tehdä! Lettukakun voi hyvin tehdä myös isoista letuista perinteisellä lettutaikinalla, mutta banaaniletuista mä en itse saa tehtyä muita kuin pikkulettuja ilman, että ne hajoavat. Siksi meidän kakku tehtiin pikkuletuista. Parasta lettukakussa on se, että ei ole niin turhan tarkkaa. Siitä tulee joka tapauksessa herkullista, ulkonäöllä ei niin väliä. Marjoilla, kukilla ja Flora Vispi-vaahdolla saa pelastettua paljon.

    Banaanilettu-kakku 6 henkilölle

    6 banaania

    12 munaa

    1tl vanilja-aromia

    Flora Culinessea paistamiseen

    1prk Flora Vanillaa

    200g vaniljatuorejuustoa

    1prk Flora Vispiä

    2tl sokeria

    250g tuoreita suomalaisia mansikoita

    200g tuoreita suomalaisia vadelmia

    200g tuoreita suomalaisia pensasmustikoita

    (syötäviä kukkia esim. orvokkia tai ruiskaunokkia)

    Muussaa banaanit sauvasekoittimella ja lisää joukkoon 12 munaa sekä vanilja-aromi. Sekoita hyvin. Paista letut kuumalla pannulla Flora Culinessessa. Voit paistaa aina kaksi lettua vierekkäin, niin paistaminen on puolet nopeampaa.

    Letun voi kääntää sitten, kun koko yläpinta on hyytynyt edes suunnilleen. Varo polttamasta lettuja, lämpöä voi pienentää parin ekan letun jälkeen. Sopivan kokoinen lettu on n. 10-15cm halkaisijaltaan. Mitä pienempi lettu, sitä helpompi se on kääntää ja saada pysymään kasassa. 

    Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja sekoita vatkatun Vanillan joukkoon 200g vaniljatuorejuustoa. Pese marjat hyvin. Annostele lettukerrosten väliin vaniljaista vaahtoa, sekä marjoja. Tee niin monta kerrosta kuin haluat ja voit asetella useita lettupinoja vierekkäin yhdeksi ”kakuksi”. Vispaa lopuksi jääkaappikylmä Flora Vispi vaahdoksi ja mausta ripauksella sokeria. Koristele kakku rennosti kermavaahdolla (tai pursottamalla) ja tuoreilla marjoilla, sekä syötävillä kukilla.

    Tämä lettukakku on ihan älyttömän helppo tehdä, vaikka ison lettusatsin paistaminen vie tietysti aikaa jos ei ole useamman letun pannua, niinkuin meillä ei ole. Mutta muuten tämä on tosi simppeliä ja onnistuu myös yhdessä lasten kanssa ihan loistavasti. Rennolla meiningillä vaan, niin tulee paras mahdollinen lopputulos.