Luukku 17: Vegaaniset mantelicroissantti-joulutortut

17.12.2022

Tein joskus vuosi sitten vegaanisia mantelicroissantteja joulutorttutaikinasta meidän lasten synttäreille ja ne olivat ihan super hyviä! Myös vieraat tykkäsivät kovasti ja niistä on tullutkin meidän perheessä sellainen vakkaritarjottava, mitä monesti tehdään kun joku tulee kylään. Koska en ole itse oikein hillo- tai marmeladityyppiä leivonnaisissa, niin halusin kokeilla joulutorttuja varten jotain uutta tänä(kin) vuonna. Mietin erilaisia vaihtoehtoja ja mieleen tulivat nuo viime vuoden mantelicroissantit. Päätin kokeilla, jos tekisin ihanan mantelitäytteen ja ripottelisin mantelilastuja torttujen päälle ja kuulkaa sehän toimi!

Vegaaniset mantelicroissantti-joulutortut (10kpl)

500g torttutaikinalevyjä

0,5dl mantelijauhoa

0,5dl tomusokeria

25g sulatettua leivontamargariinia

1/2tl vaniljauutetta

mantelilastuja

Valmistusohje:

Sulata torttutakinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata voi mikrossa. Muotoile taikinasta 10kpl haluamasi muotoisia torttuja. Sekoita keskenään mantelijauho, tomusokeri, leivontamargariini ja vaniljauute. Nostele lusikalla mantelitäytettä torttujen keskelle. Ripottele päälle mantelilastuja. Paista uunissa 200 asteessa 12-14 minuuttia.

Näistä tuli ihan saman makuisia kuin mantelicroissanteista! Mutta näyttävät vaan tortulta. Mantelihan sopii ihan täydellisesti jouluun, kuuluuhan puuroonkin manteli! Eli jos säkin oot kuten minä etkä syty luumuhillolle, tai jos kaipaat muuten vain vaihtelua perinteisiin torttuihin, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla tätä. Ja joulun ulkopuolellahan torttutaikinasta voi sitten muotoilla croissantin muotoisia helposti, kun leikkaa pitkät levyt kolmioiksi ja tekee niiden lyhyelle sivulle halkion, ja rullaa sitten croissantin muotoiseksi.

Vaikka täyte pitää itse valmistaa niin sekin sujuu ihan minuutissa, sulattaa vaan voin mikrossa ja sekoittaa ainekset keskenään. Sen verran kyllä pakko tunnustaa, että meillä lapset leipoivat nämä kuvien tortut ihan keskenään alusta loppuun. Meidän piti leipoa ne yhdessä, mutta heillä sujui niin hyvin kolmestaan, että ei äitiä tarvittu mihinkään!  Tosin mantelilastuja olisin itse ripotellut vielä vähän enemmän päälle, koska olen hulluna niihin!

Kerro ihmeessä jos oot tehnyt näitä, mut saa tägätä instassa @iinalaura niin jaan teidän torttuja!


Luukku 14: Meidän piparkakkutalo 2022

14.12.2022

Niinhän siinä kävi, että tänä vuonna me päätettiin tehdä sittenkin viime vuoden kasvihuone uudelleen. Mietittiin myös jouluista autoa, mutta se tuntui juuri nyt liian haastavalta ja aikaa vievältä, tämä joulukuu on ollut jotenkin vielä tavallistakin täydempi. Juuri eilen sanoin ystäville illallisella, että tänä vuonna sen on vasta huomannut kunnolla, että meillä oikeasti on neljä lasta! Tai ehkä vaan korona päättyi ja siksi kaikki viikonloput ja illat ovat taas täynnä. Mutta noh, anyway, halusin päästä nyt piparkakkutalon kanssa helpolla ja tehdä jotain tuttua. Piparkakkukasvihuone on kuitenkin suurista ”lasipinnoistaan” huolimatta melko simppeli tehdä. Tai niin mä muistelin ainakin.

Käytin talon seinien muottina Fazerin suklaarasiaa (hah, en löytänyt viivotinta enkä jaksanut etsiä) ja sen avulla summanmutikassa piirsin myös kaikki ikkunat. Halusin toiseen päätyyn tupla-lasiovet, koska näin sellaiset Pinterestissä ja ne näyttivät kauniilta. Kiinnitin ikkunoiksi jälleen liivatelehdet, jotka päästävät ihanasti valoa läpi. Koristelin talon valkoisella kuorrutteella. Tällä kertaa jäi kyllä koristelut melko minimiin ja olisin voinut onnistua hieman paremminkin osien kiinnittämisessä, mutta taiteilin taloa todella lyhyillä yöunilla ja muutenkin ehkä ei-niin-hyvänä päivänä, joten se on aivan hyvä kyllä siihen nähden!

Lisäsin vielä talon sisälle paristokäyttöiset led-valot, joista tulee ihanan kirkas valo.  Piparkakkutaikinaa ei tällä kertaa kulunut kuin yksi kokonainen kilo, mikä on ehkä vähemmän kuin koskaan aiemmin. Ja jouduin vielä tekemään yhden osan uusiksi, kun epähuomiossa yksi seinistä kerkesi olla uunissa pari minuuttia liian kauan ja meni liian tummaksi ja haperoksi. Eli yhden kilon paketilla saa hyvin tehtyä kasvihuoneen, melko isonkin. Tosin olen varma, että jos mulla ei olisi ollut toista kiloa jemmassa pakkasessa, olisin sössinyt enemmänkin kuin vain yhden osan ja sitten ei olisi riittänyt taikinaa tarpeeksi, hah. Eli ehkä se toinen varapaketti kannattaa kuitenkin olla varmuuden vuoksi myös, ainakin jos on samanlainen huithapeli kuin minä.

Piparkakkutalon tekeminen on kyllä aina niin kivaa ja rentouttavaa, kun saa vaan keskittyä koristelemaan ja yhdistelemään osia. Mutta käsi siinä tulee aina vähän kipeäksi, kun puristaa kuorrutetta niin täysillä. Olisipa mahtavaa nähdä teidän piparkakkutaloja! Mulle saa lähettää IG:ssä kuvan omasta piparkakkutalosta ja jaan niitä storyssa!


Mausteiset brownie-joulukuuset

14.12.2021

Kaupallinen yhteistyö: Flora

Rakastan joululeivontaa ja eniten uusia leivonnaisia tuleekin varmaan testattua juuri joulun alla. Tykkään etsiä ideoita Pinterestistä ja se onkin kunnon aarreaitta kaiken leivonnan suhteen. Yksi tärkeä juttu on se, että on kiva, jos leivonnaiset on sellaisia, että ainekset löytyy jo valmiiksi kotoa kun inspiraatio iskee. Flora & Voi on siitä kiva levite arkeen, että se sopii täydellisesti myös leivontaan (sen lisäksi, että on herkkua myös leivän päällä). Kun meillä on Flora & Voita jääkaapissa, niin sitä voi kätevästi hyödyntää myös silloin, kun leivontainspis yhtäkkiä iskee, eikä jaksaisi lähteä erikseen ostamaan aineksia.

Tällä kertaa päädyin testaamaan yhtä amerikkalaista brownie-reseptiä, jonka bongasin Pinterestistä. Jonkin verran kuitenkin muutin ainesosia vastaamaan enemmän niitä, mitä itseltä löytyi kaapista. Meillä ei esimerkiksi ollut portviiniä ja laiskana korvasin klementiinin raastamisen ja mehun pomeranssinkuorella. Mutta maut oli kuulkaa kohdillaan! Ja parasta tässä reseptissä on hauskan ulkonäön lisäksi se, että se on tosi helppo valmistaa, eikä tarvitse sotkea mitään pieniä keittiökoneita, kuten vatkainta.

Resepti tehdään irtopohjavuokaan, joka on tosi kätevää voidella Flora Culinessella. Flora Culinesse on kyllä toinen sellainen arjen ja juhlan lemppari monitoimituote meillä, kun se sopii niin moneen, vuoan voitelusta arkiruoan paistamiseen. Olen toiminut vuoden ajan Floran brand ambassadorina ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on ollut mahtava vuosi. Olen päässyt kehittelemään vaikka mitä hauskoja reseptejä ja Flora-tuotteet ovat olleet kovassa käytössä, kuten toki jo ennen tätä vuottakin.

Mausteiset Brownie-joulukuuset (10kpl)

Ainekset:

    150g tummaa leivontasuklaata
    150g Flora & Voita
    3 kananmunaa
    125g tomusokeria
    1 tl vaniljauutetta
    1 tl pomeranssinkuorta
    4 ruokalusikallista appelsiinimehua
    1tl kanelia
    1/2 tl jauhettua neilikkaa
    1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
    2dl vehnäjauhoa
    1/2tl leivinjauhetta

    (Flora Culinessea vuoan voiteluun).

    Koristeluun:

    Vihreää tai valkoista sokerikuorrutetta, pieniä tähti-nomparelleja & 2kpl candy caneseja

    Valmistusohje:

    Sulata mikrossa Flora & Voi ja tumma suklaa. Sekoita puuhaarukalla munat, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää Flora & Voi-tummasuklaaseos ja appelsiinimehu niiden joukkoon. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot ja mausteet ja lisää ne sekaan. Laita leivinpaperi 23cm irtopohjavuokaan ja voitele vuoan pohja ja reunat Flora Culinessella. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 180 asteessa keskitasolla n. 25 minuuttia, kunnes brownie on hyvin paistunut pinnalta, mutta keskeltä vielä aavistuksen kostea. Anna jäähtyä n. tunnin. Leikkaa kolmion muotoisiksi paloiksi, lisää karkkikepin pala kuusen jalaksi ja koristele vihreällä tai valkoisella sokerikuorrutteella, sekä tähti-nomparelleilla. Nauti hyvässä seurassa!

    Nämä ihanan jouluisat ja mausteiset browniet sopivat täydellisesti niin pikkujouluihin kuin ihan vaan viikonloppuherkuksi. Karkkikepistä tulee niihin raikasta piparmintun makua ja vihreä kuorrute on hauska yhdistettynä brownien tummanruskeaan väriin.

    Vinkkaan tähän loppuun vielä brand ambassador-vuoteni päätteeksi, että nyt kun joulu lähestyy, niin ihan täydellinen levite joululimpun päälle graavilohen alle on Flora & Voi Merisuola. Merisuolan ja voin maku yhdistettynä graaviloheen ja limpun pieneen makeuteen on ihan paras hiukopala jouluiltapalalle. Kiitos Floralle tästä huikeasta vuodesta!


    Luukku 10: Vaniljakreemi-joulutortut

    10.12.2021

    En itse ole mitenkään erityisen hillo-ihmisiä, tai siis no jos ollaan rehellisiä niin en ollenkaan. Tykkään hillosta lähinnä juustojen kanssa tai sitten Ikeassa lihapullien kaverina. Joulutorttuja rakastan – siis sitä taikinaa, mutta hilloa olen aina syönyt vain koska sitä on siinä. Luumuhillo ei kuulu tortuissa lainkaan lemppareihin, mutta omena-kanelihillo ja muut vaihtoehtoratkaisut ovat olleet sentään hieman enemmän mun makuun. Aina olen kuitenkin miettinyt, että olisi ihanaa, jos torttutaikinaa voisi syödä jouluna jotenkin muuten kuin niemenomaan hillon kaverina.

    Yksi askel maukkaampaa ratkaisua kohti oli kun tein meidän koululaisten synttäreille vegaanisia ”mantelicroissantteja” torttutaikinasta. Mantelicroissantteihinhan tulee mantelimassaa, joka on myös melko vaniljaista, ainakin mun tekemänä. Melko pian näiden jälkeen törmäsin TikTokissa tuhat kertaa yksinkertaisempaan reseptiin: Joulutortut Valion valmiilla vanilja-kreemillä. Ja siitä se sitten lähti, oli tietty ihan pakko testata tätä yhtä yksinkertaista reseptiä. Testattiin sitä yksi ilta tuossa marraskuun puolella lasten kanssa ja olihan se kuulkaa ihan älyttömän hyvää.

    Valiolta löytyy sekä vanilja- että kanelikreemiä valmiina ja ollaan testattu torttuja nyt molemmilla. Kummatkin ovat aivan taivaallisia ja täydellinen vaihtoehto kaltaiselleni ei-hillon-ystävälle. Yhtä helppo tehdä kun perinteiset tortut, koska kreemit ovat valmiina samanlaisessa rasiassa kuin torttuhillotkin. Mutta maku on vaan ihanan vaniljainen tai kanelinen. Vaniljakreemitortut voi esimerkiksi koristella vielä mantelilastuilla ja tomusokerilla, jolloin maku muistuttaa vieläkin enemmän suosikkileivonnaistani mantelicroissantia.

    Vaniljakreemi-joulutortut

    5 levyä valmista torttutaikinaa

    1 prk Valio Vaniljakreemiä

    (Mantelilastuja)

    Sulata taikinalevyt ja leikkaa valmiiksi haluamaasi muotoon. Lisää keskelle lusikalla sopivat pyörylät vaniljakreemiä. Tee tortut valmiiksi. Ripottele päälle halutessasi mantelilastuja. Paista uunissa 15min 225 asteessa. Koristele tomusokerilla.

    Yksi ongelma näissä vaniljakreemi-tortuissa kyllä on: ne on lisänneet mun tortunsyöntiä n. 200%. Aivan liian herkullisia ja helppoja tehdä! Mutta samalla nämä ovat täydellinen vierasvara, kun ne on melkein yhtä helppoa leipoa itse kuin sulattaa Daim-kakku pakkasesta, haha. Mun mielestä on mahtavaa kun koko ajan tulee uusia hauskoja variaatioita vanhoista leivonnaisista, on kiva testailla kaikkea uutta. Nämä on nyt ehdottomasti mun lempitortut, mutta vuohenjuusto-viikunahillotortut tulee kyllä hyvänä kakkosena (juustot ja hillot sopii yhteen!).


    2. luukku: Piparimokkapalat

    02.12.2021

    Testattiin vanhaa klassikkoa jouluisella twistillä, eli piparimokkapaloja! Ja ei hitsi ne olivat herkullisia. Toki melko makeita, isoa satsia ei pysty syömään. Mutta sitäkin herkullisempia. Tämä sopii täydellisesti tarjottavaksi vaikkapa pikkujouluihin, sillä isosta pellillisestä riittää isolle porukalle. Ja mokkapalat on siitä kiva leivonnainen, että niiden leipominen onnistuu hyvin vaikka lapsilta. Itsekin leivoin mokkapaloja aina lapsena, katsoin vaan reseptin Sistersclub -kirjakerhossa tulleesta Siskot sopassa -keittokirjasta, ja leivoin. Meillä on se sama kirja edelleen tallessa ja käytän aina sen mokkapalareseptiä, koska se on mun mielestä vaan kaikkein paras! Mutta tässä nyt piparkakuilla muokattu versio siitä, olkaa hyvä.

    Piparimokkapalat (pellillinen)

    Ainekset

    4 munaa

    2,5 dl sokeria

    5 dl vehnäjauhoja

    2 tl leivinjauhetta

    2 tl piparkakkumaustetta

    150 g leivontamargariinia tai voita (sulatettuna)

    2 dl kaurajuomaa tai maitoa

    n. 200 g piparitaikinaa

    Kuorrutus

    75 g leivontamargariinia/voita

    5-6 rkl vahvaa kahvia

    2 tl piparkakkumaustetta

    5-6dl tomusokeria

    Pinnalle: 

    Murskattuja pipareita

    Pohja:

    Vatkaa munat ja sokeri. (Ei oikeesti tarvi olla kuohkea vaahto, mulla ei ikinä tuu vaahtoa mut aina tulee hyvät ja kuohkeat mokkapalat). Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa. Sulata margariini tai voi. Sekoita sulatettu margariini/voi ja kaurajuoma/maito keskenään. Lisää vuorotellen jauho-mausteseosta ja rasva-maitoseosta muna-sokerin joukkoon ja kääntele hellästi sekaisin. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pilko 200g pakastepiparitaikinaa pieniksi kuutioiksi ja ripottele mokkapalataikinan joukkoon. Tasoita pinta. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla 15 minuuttia.

    Kuorrute: 

    Keitä pieni annos vahvaa kahvia. Sulata rasva. Sekoita kahvi, rasva ja piparkakkumauste keskenään. Lisää siivilän läpi tomusokeria desi kerrallaan ja sekoita tasaiseksi. Levitä pohjan päälle. Ripottele pinnalle murskattuja pipareita.

    Olen n. miljoona kertaa stressannut leipoessa siitä, että hitsi kun en saa kuohkeaa muna-sokerivaahtoa aikaiseksi vaikka kuinka vatkaan. Mutta kuinka ollakaan: kertaakaan sillä ei ole ollut mitään väliä. Aina on tullut kuohkeat ja ilmavat mokkapalat, kakkupohjat ja muut. Itse lopetan vatkaamisen siinä vaiheessa, kun seos on kunnolla paksuuntunut, vaikka en mitään pysyvää kahdeksikkoa saisikaan aikaiseksi pintaan. Tämä on varmaan kauhistus jollekin ammattilaiselle, mutta laiskalle pelastus, hah! Kertokaa ihmeessä vaikka IG:ssä jos innostutte kokeilemaan piparimokkapaloja!