Moikka tänne normibloginkin puolelle! Mä oon tässä hetken ajan päivittänyt ahkerammin hääblogia, kuin lifestyleblogiani ja sama tilanne jatkuu varmaankin vielä hetken, sillä häämme lähestyvät kovaa vauhtia. Viime viikonloppuna juhlittiin polttareitani, joista myöskin kirjoittelin jo eilen, ja muutenkin puuhaa on riittänyt sekä häiden tiimoilta, että ihan muutenkin. Polttareista voi käydä lukemassa lisää sieltä hääblogistani, ja lisäksi Instagramista löytyy paljon kuvia hashtagilla #iinanpolttarit sekä mun että kavereideni toimesta.
Viime viikolla oli hammaslääkäriä, kuvauksia, kirkossa vihkiseremonian läpikäymistä, hääjärjestelyiden läpikäymistä kaasojen kanssa, sekä tietysti ne mainiot polttarit joihin koko viikko huipentui. Kaukaiselta tuntui sunnuntain rauhaisa poreammeessa lilluminen hotelli Seurahuoneen sviitissä, kun eilen palattiin rytinällä takaisin arkeen. Ensin piti hoitaa vielä muutamia muodollisuuksia häitä varten kirkkoherran virastossa, ja sitten lähdinkin kiireellä taas Vantaalle hampaita hoidattamaan ja sain ne valkaistuksi, mistä lisää myöhemmin!
Juuri ennen viikonloppua mä sain Sheinsidelta pari vaatetta, joita olinkin jo odotellut innoissani. Toivoin nimittäin että saisin valitsemani hameen päälleni polttareihin, ja se ehti kuin ehtikin tulla päivää ennen juhlia ja olin tosi iloinen. Hameen seuraksi sain vaaleanharmaan neuleen, jota olin sen valitessani luullut kuvauksen perusteella collegeksi mitä se ei sitten ollutkaan. Tykkään kuitenkin myös neuleesta vaikka se ei ihan sellainen olekaan kuin alunperin kuvittelin, se on nimittäin ehkä himpun verran hienostuneempi kuin college.
Takki Sheinside (saatu) / Neule Sheinside (saatu) / Nahkahousut ZARA / Nilkkurit ZARA / Laukku Michael Kors / Aurinkolasit Glitter / Kaulakoru Glitter
Mua naurattaa kun näissä kahden talon välissä varjossa otetuissa kuvissa ei yhtään huomaa että eilen paistoi kirkkaasti aurinko, ja näyttää vaan höntiltä että mulla on arskat päässä. Mutta mä oon aivan ihastunut noihin laseihin ja odotan innolla että tulee kevät ja kesä ja pääsen kunnolla käyttämään niitä! Tykkään myös neuleesta tosi paljon, mielestäni se on sopivan rento mutta kuitenkin tyylikäs ja pitsikuviot olkapäillä ovat kiva ja söpö yksityiskohta.
Hame Sheinside (saatu) / Neule Indiska / Paita BIKBOK / Neulesukkahousut Lindex / Nilkkurit ZARA / Kaulakoru Glitter /
Hame oli menestys polttareissani ainakin ystävieni keskuudessa, ja olen siihen itsekin aivan rakastunut. Hameessa on ihanan eläväpintainen kangas ja raidoissa on söpöt piparkakkureunat jotka huomaa kun tarkastelee lähempää. Hame on myös täydellisen mittainen eikä liian lyhyt, ja helppo yhdisteltävä asuun kuin asuun. Moni tietää että rakastan mustavalkoista raitaa, mutta harvoin löytää vaatekaappiin näin tyylikästä mustavalkoraitaa, yleensä tykkään raidasta enemmän sisustuksessa.
Meidän Zelda-neiti täytti tänään yhdeksän kuukautta, mikä on aivan uskomatonta! Zeldasta on tullut niin iso tyttö, täällä se konttailee ympäri asuntoa, nousee seisomaan jokapaikkaan ja repii pistokkeita pistorasioista pois heti kun silmä välttää. Kirjahyllyn tyhjentäminen on myös Zeldan lempipuuhaa, ja tuntuupa että tytöt ovat saaneet aivan uuden ulottuvuuden sisarussuhteeseensa ja löytäneet jo yhteistä hauskaa tekemistäkin, kuten tornien rakentelua ja niiden kaatelua ja vaikka mitä muutakin. Mä tulen kirjoittamaan postauksen Tiarasta ja Zeldasta lähiaikoina, missä vertailen tyttöjen kasvua ja luonteita, vähän samaan tapaan kuin aiemminkin mutta tietysti nyt voin tarkastella asioita vähän paremmin kun Zeldakin on kasvanut niin reippaasti.
Lisäksi tulossa on tosiaan lasten ruokailusta postausta, pari kivaa arkiruokareseptiä, sekä postausta ja lukijatarjousta hampaiden valkaisusta, jollaisen sain eilen itselleni. Tässä ollaan oltu tulisilla hiilillä ilman kahvia, cokista ja suklaata eilisestä kello neljästä eteenpäin ja vielä huominen pitäisi olla ilman. Normaalisti mulla ei ole ongelmaa kyseisten juttujen kanssa, voin olla koko päivän tai vaikka useammankin aivan ongelmitta täysin ilman näitä kolmea, mutta nyt kun tiedän etten saa niitä juoda tai syödä niin tekee tietysti kokoajan mieli.
Huomenna, ja tällä viikolla on tarkoitus yrittää ottaa vielä vähän rennommin, ja ensi viikosta eteenpäin onkin sitten taas kaikki päivät täynnä puuhaa. Mä oon jopa lähdössä piipahtamaan pikaisella työmatkalla ulkomailla, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt mä käperryn viltin alle selaamaan erilaisia hääkimppuja, ja miettimään hääkenkiä ja -kampauksia itselleni, voitteko uskoa että mulla ei ole vielä pienintäkään hajua noista jutuista ja häihin on 24 päivää!
Hyvää yötä ihanat♥♥