Nosta käsi ylös jos säkin kuulet just nyt päässä TikTokista tutun Katja Hartin ihanan ”Helou Helsinki” -huudahduksen. Siinäpä vasta ihanan sympaattisia videoita. Tammikuu on takana ja kuten Vainkeskiluokkajutut totesivat, niin ensi kuun jälkeenhän on jo huhtikuu, eli melkein jo voisi sanoa että alkaa olla kevättä rinnassa. Olen ollut jotenkin vähän hakoteillä tämän alkuvuoden kanssa, että miten tässä kuuluisi olla. Viime vuoden tammikuusta en muista muuta kuin loputtoman huolen ja ahdistuksen, sekä ihan todella ällöttävän olon ja sen kuinka imeskelin kirpeitä karkkeja pulkkamäen laidalla, että pystyin seisomaan oksentamatta.

Nyt ei ole ollut lainkaan pahaa oloa ja huoleen tai ahdistukseenkaan ei ole ollut mitään syytä. Silti on ollut vähän jotenkin sellainen tylsä fiilis tammikuusta. Ehkä se jotenkin vielä juontaa juurensa viime vuoden kokemuksista. Viime vuoden tammikuussa mun elämä kutistui sohvan nurkkaan hematooman vuoksi saadun lepokäskyn ja pahoinvoinnin myötä. Silloin oli tosi kurja ja pelottava fiilis ja fyysisestikin huono olla. Nyt olen yrittänyt vältellä sitä sohvan nurkkaa ihan viimeiseen asti ja tekisi mieli vaan mennä ja tehdä ja touhuta nonstop. Ollaan käyty luistelemassa ja kirjastossa, vauvauinnissa ja lounaalla, lenkillä ja kävelyillä ja ystävillä kylässä. Jotenkin ollut silti sellainen olo, että olisipa tammikuu jo ohi, vaikka eihän tuossa tämän vuoden tammikuussa mitään vikaa ollut.

Mutta nyt voi unohtaa tammikuun, koska tänään alkoi helmikuu. Se on yksi mun lempikuukausista, koska kyllä te tiedätte: syyskuun ohella se on se meidän perheen tärkein juhlakuukausi. Tänä vuonna vieläkin enemmän, kun saa juhlia ihan uutta juhlaa: meidän vauvan puolivuotissynttäreitä! Juhlia ei voi olla liikaa. Ekaksi juhlitaan siis vauvan puolivuotisia, sitten meidän kolmosen 5v-synttäreitä (what, ei voi olla!) ja siitä muutaman päivän päästä vielä meidän kahdeksatta hääpäivää, sekä yhdettätoista vuosipäivää. Ihan älytöntä, että sinne meni taas vuosi.

Meillä on suunnitelmana viettää hääpäivänä ekaa kertaa sitten vauvan syntymän vähän kahdenkeskistä aikaa. Nyt kun vauva syö jo kiinteitäkin ja pärjää pari tuntia hyvin ilman tissiä, niin hän saa jäädä sisarustensa kanssa Oton siskon hellään huomaan hetkeksi. Kolmen (tai seitsemän) ruokalajin illalliselle ei ajateltu mennä, mutta jos nyt vaikka ne pääruuat kävisi syömässä kahdestaan. Sekin tuntuu ajatuksena jo ihan luksukselta. Tähän asti ollaan kyllä hyvin pärjätty ilmankin treffejä ja toki oltaisiin päästy aiemminkin jos oltaisi haluttu, mutta just nyt alkaa tuntua meille sopivalta hetkeltä mennä. Uskon, että vauvalla sujuu oikein hyvin kun on tuttu hoitaja ja tietty siskot mukana menossa myös.

Kivaa, että nyt helmikuun alusta noita kokoontumisrajoituksiakin purettiin, niin uskalletaan varmaankin järjestää meidän tulevalle 5-vuotiaalle jopa ihan juhlat. Ihanaa saada kutsua rakkaita läheisiä juhlistamaan häntä, kun viime vuonnakin juhlittiin 4-vuotissynttäreitä aivan minipienesti vain Oton sisarusten ja isän kanssa. Hän on kovasti odottanut synttäreitä ja minäkin kieltämättä odotan innolla, että saan ne järjestää. Pidetään juhlat vasta parin viikon kuluttua, mutta kuitenkin huomattavasti enemmän ajallaan kuin mitkään muut synttärit pitkään aikaan. Ajattelin tilata pitkästä aikaa leipomosta kakun ja muutenkin leipoa myös itse, ihana päästä suunnittelemaan teemajuhlat. Tällä viikolla taidetaan viettää synttärisankari päättää -päivää hänen oikeana synttäripäivänään.

Tällainen juhlakuukausi on tosi tervetullut, ja onhan tässä vielä ystävänpäivä ja laskiainen ja vaikka mitä muutakin! Ja lisäksi iloa tuo helmikuuhun vielä lasten hiihtoloma, jota Helsingissä vietetään viikolla 8. Toistaiseksi meillä ei ole vielä hiihtolomalle mitään sen suurempia suunnitelmia, mutta jotain hauskaa me varmasti keksitään.

Tässä kuussa blogin puolella luvassa juhlajuttuja, hääpäivää, vauvan puolivuotispostausta, sormiruokaohjeita, kuulumisia ja kaikkea muutakin kivaa! Toivotan kaikille ihanaa iloista ja valoisaa helmikuuta <3 

Ajattelin, että olisi hauskaa pitkästä aikaa ottaa pieni tsekkaus tyylissä vuosien varrelle, ja tehdä ”8x minä helmikuussa” -postaus. Mun tyyli on eri vuosina ja eri vuodenaikoina vaihdellut paljonkin, ja helmikuu on sellainen kuukausi, josta en koko blogihistoriani aikana ole vielä tällaista kollaasia tehnyt. Nyt on siis oikein hyvä hetki kurkata miltä sitä on vuosien varrella aina helmikuussa tullut näytettyä. Aloitetaan ensimmäisestä helmikuusta, joka täällä blogissa on näkynyt!

HELMIKUU 2012

Helmikuu 2012, kuva on otettu meidän ensimmäisen yhteisen kodin keittiössä. Näitä kaappeja vasten kuvattiin aika monet tämän blogin ensimmäiset asukuvat. Jalassa mulla on yhdet  mun ensimmäisistä farkkuleggingseistä, jotka ostin Oulusta joskus aikoinaan. Paidaksi olen valinnut luultavasti sen hetkisen lempparini: Uuno Turhapuro -tyylisen reikäneuleen, jotka silloin olivat tosi cooleja. Hiukset olivat pikimustat ja kulmakarvat terävät.

HELMIKUU 2013

Helmikuu 2013, odotin meidän keskimmäistä, tätä kuvaa otettaessa viikkoja taisi olla ainakin 30. Olin ollut viikkoja vuodelevossa, ja viikkoja oli vielä edessä. En juuri seisonut muuten kuin mahakuvia otettaessa. Mua supisteli jatkuvasti, mutta olin siihen jo ihan tottunut. Hiukset olivat jo huomattavasti vaaleammat kuin edellisenä keväänä, sillä lakkasin värjäämästä niitä, kun tulin raskaaksi, ja olin vaalentanut niitä edellisenä kesänä raidoittamalla. Raskauden loppuvaiheilla mun vakkarivaatteet taisivat olla musta toppi ja mustat leggingssit.

HELMIKUU 2014

Helmikuussa 2014 me oltiin juuri menossa naimisiin parin päivän kuluttua tämän kuvan ottamisesta. Kuvanottohetkellä oltiin menossa yhteen pressiin, ja mun kaaso oli tehnyt tämän ihanan kalanruotoletin mulle sitä varten. Olin niin innoissani, enkä olisi enää millään malttanut odottaa meidän häitä. Muistan sen kuplivan ilon ja jännityksen niin elävästi edelleen! Mulla oli yllättävän kivat vaatteet, voisin varmaan pukea nuo kaikki päälleni vaikka heti, mutta mulla ei enää ole niitä.

HELMIKUU 2015

Helmikuussa 2015 mä olin aloittamassa työt startupissa markkinointiassistenttina, ja meidän lapset olivat aloittamassa päivähoidon ensimmäistä kertaa. Se oli niin jännittävää aikaa meille kaikille, paljon uusia asioita. Muistan tuon päivän niin hyvin, kun tämä kuva on otettu! Rakennettiin isoin lumiukko ikinä meidän vanhan kodin läheisen kanavan rannalle. Lumiukko näkyi myös meidän kodin ikkunasta, ja nähtiin, kun monet ihmiset pysähtyivät ottamaan sen kanssa kuvia. Meillä oli niin hauskaa kun rakennettiin se, pakko tehdä yhtä iso tänä talvena! Ainakaan lumesta ei ole pulaa, heh.

HELMIKUU 2016

Kun mä katson tätä kuvaa, en voi uskoa että on helmikuu 2016! Siis miten olen voinut kekkaloida noin vähissä vaatteissa HELMIKUUSSA? No, kai se on ollut sitten joku tosi lämmin ja tuuleton päivä. Ei ainakaan näytä yhtä lumiselta kuin edellisessä kuvassa. Mulla oli elämäni ensimmäistä kertaa pastellivioletti tukka, jota rakastin niin paljon. Se antoi mulle niin paljon itsevarmuutta ja mulla oli jotenkin niin hyvä fiilis siinä tukassa. Nuo ”sivuhalkio”-paidat olivat silloin trendien aallonharjalla, mutta näin jälkeenpäin en kyllä syty tälle trendille yhtään enää. Mutta silloin olin aivan ihastunut tuohon paitaan.

HELMIKUU 2017

Tämä kuva on otettu n. viikkoa meidän kuopuksen syntymän jälkeen, helmikuussa 2017. Ensimmäiset asukuvat ilman raskausmahaa! Taisin olla hullaantunut siitä, että pääsin taas käyttämään tavallisia vaatteita pelkkien raskausvaatteiden sijaan. Muistan, että sää ei todellakaan ollut vielä otollinen nahkatakille, mutta halusin kuitenkin ottaa kuvat kotipihalla juuri nahkatakin kanssa. Olin käyttänyt koko talven samaa raskausmahan kanssa menevää villakangastakkia, ja kevyt nahkatakki tuntui niin ihanalta ja raikkaalta sen painavan takin jälkeen.

HELMIKUU 2018

Tässä kuvassa olen juuri tehnyt paluun pastelliviolettiin tukkaan. Olin siitä ihan megafiiliksissä, ja olihan se piru vie kyllä upea! Uskon, että joskus vielä tulee pastellivioletin aika, mikäli joskus löydän jostain täydellisen hajusteettoman pastellivioletin sävytteen. Toistaiseksi tämä vaalea on kuitenkin helpompi ylläpidettävä mun herkän nenän kanssa. Pastellivioletti on niin ihana väri, tykkään siitä ihan super paljon.

HELMIKUU 2019

Tämän vuoden helmikuu. Mulla on niin hyvä fiilis tästä keväästä ja tästä kuukaudesta. Tykkään mun tämänhetkisestä tyylistä itse, ja tunnen sen omakseni. Rakastan mun vaaleaa tukkaa, ja sitä on niin helppo ylläpitää. Mä toivon, että tästä kuukaudesta tulee yhtä ihana kuin edeltäjistään, ja vaikea on olla tulematta, kun tähän kuukauteen sisältyy niin paljon kaikkea ihanaa.

Näistä kaikista tyyleistä mun lempparit on varmaankin kaksi viimeistä, sekä tuo vuoden 2013 raskaustyyli. Vähiten koen omakseni tuon ihan ensimmäisen mustatukkaisen tyylin. En vaan osaisi kuvitella tuota tukkaa, noita kulmakarvoja tai tuota paitaa enää itseni päälle. Silloin kuitenkin tykkäsin niistä, ja ne oli silloin ihan yhtä mua, kuin vaalea tukka on nyt.

Mikä on teidän lempparivuosi näistä? 

Mun on pakko nipistää itseäni, että uskon sen todeksi: tänään alkoi Oton opintovapaa. Ainakin seuraavat 1,5 vuotta me saadaan olla yhdessä arkipäivisin ja tehdä kumpikin omia hommiamme kotoa käsin. Toki Otolla on välillä myös päiviä, kun on läsnäoloa koululla (monimuotona ei onneksi kovinkaan usein), ja toki mullakin on mun omia tapaamisia, tilaisuuksia ja pressejä, mutta yleisesti ottaen me voidaan olla joka päivä yhdessä! Ja se on parasta ikinä.

Me saadaan arkeen niin paljon lisää joustoa, yhteistä aikaa ja kaivattua aikaa myös sille rentoutumiselle, että tämä vaan tuntuu niin uskomattomalta. Mutta eihän se uskomatonta ole, vaan asia, jonka eteen ollaan nähty vaivaa. Välillä yhdistelmä mun yrittäjyyden, Oton kokopäivätyön ja Oton korkeakouluopintojen sekä kolmen lapsen, joista yksi kotihoidossa, kanssa on tuntunut kuormittavalta. Mutta tämä puolen vuoden spurtti on mahdollistanut sen, että nyt Otto voi jäädä opintovapaalle. Ja jos kaikki menee kuten on suunniteltu, hän saa koulunsa valmiiksi etuajassa. Sitten hän pääsee mahdollisimman nopeasti hyödyntämään opintojaan myös työelämässä.

Kuukauden kuluttua myös kuopus aloittaa osa-aikaisen dagiksen, jolloin meillä molemmilla on oikeasti sitä rauhallista työ- ja opiskeluaikaa päivisin yhtäaikaa kolmena päivänä viikossa. Se on suuri muutos nykyiseen, jolloin työaikaa on mulla ollut vain iltaisin tai vuorotellen Oton koulutehtävien kanssa viikonloppuisin. Ollaan siitä hurjan kiitollisia, että kuopus on voinut olla kotona 2-vuotiaaksi asti, eikä häntä ole ollut pakko laittaa hoitoon esim. taloudellisista syistä aiemmin. Tiedän, että kaikille ei ole mahdollista mennä varhaiskasvatuksen aloitus-ajankohdan suhteen sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä. Tämä on ollut suuri etuoikeus, että me ollaan oltu näin onnekkaita.

Nyt meistä tuntuu, että hän on ihan valmis lähtemään dagikseen, ainakin hänen päivittäisistä pyynnöistään päätellen. Sitä ennen nautitaan kuitenkin näistä yhteisistä viikoista, ja pian alkavasta isompien lasten hiihtolomasta yhdessä koko perhe. Siksi siis aloitus vasta kuukauden kuluttua, koska ajateltiin, että ei olisi mitään järkeä mennä esim. viikoksi päiväkotiin ja olla heti viikkoa pois.

Vapaus tehdä töitä ja opiskella omassa tahdissa on jotain, mistä ollaan haaveiltu pitkään. Me osataan molemmat pitää kiinni deadlineista ja saadaan tarvittavat hommat ja enemmänkin tehtyä, mutta nautitaan kovasti siitä, että ei olla sidottuja joka arkipäivä samaan rytmiin. Seuraavan puolentoista vuoden aikana me saadaan muovata itse miltä meidän töiden ja opiskelutehtävien päivä-aikataulut näyttävät ja missä me niitä töitä tehdään. Se jos mikä on luksusta, jota pitää osata arvostaa. Toki lasten päiväkoti- ja koulu pitävät meidät kiinni niissä yhteiskunnan normi-aikataluissa, mutta kuitenkin.

Rauhallisen työajan lisäksi kaikkein eniten mä olen odottanut tässä oikeasti sitä, että saadaan vaan olla yhdessä. Me viihdytään yhdessä ja toimitaan hyvin yhdessä. Saadaan paljon aikaan kun pystytään tsemppaamaan toinen toistamme, ja meillä on tiedossa myös ainakin yksi yhteinen projekti tälle keväälle. En voisi olla enemmän innoissani!

Tähän loppuun haluan vielä hieman kehaista tuota ihanaa aviomiestäni. Koska siis eihän tämä olisi ollenkaan mahdollista, ellei hän olisi päässyt kouluun ja hoitanut sekä töitä että koulua näin hienosti, kuin hän on tehnyt. Otto mahdollisti aikanaan mulle mun unelmien tavoittelun, ja nyt on mun vuoro tehdä se hänelle. Siitä ei ole mitään haittaa, jos siinä samalla meillä on ihan pirun hauskaa yhdessä, vai mitä?

Otto, mä olen susta niin ylpeä. Tästä se alkaa!

Ihanaa viikonloppua kaikille, terveisin pää pilvissä liihotteleva Iina!

Kiva perjantai, ja oikeastaan kiva koko viikko takana. Hello helmikuu, lumi, valo ja hyvä fiilis! Tammikuu hujahti hirveää vauhtia ohitse, ja niin vaan helmikuu koitti. Mä vannon että tämä vuoden 2018 tammikuu meni ainakin 87438 kertaa nopeammin ohi, kuin vuoden 2017 tammikuu, jolloin jokailtaiset supistukset saivat toivon syttymään, että vauva olisi syntymässä. Mutta aina ne lakkasivat parin tunnin kellottelun jälkeen. Se oli semisti turhauttavaa, mutta onneksi palkinto oli mitä ihanin. Mutta nyt ei ollut tarkoitus puhua pitkästä, eikä lyhyestäkään tammikuusta, vaan siitä, miten ihana fiilis mulla on just tänään, koska h e l m i k u u.

Helmikuu 2012

Helmikuu oli ennen mulle kuukausi muiden joukossa, mutta nykyään siihen liittyy niin monta hurjan tärkeää ja rakasta muistoa, hetkeä ja vuosipäivää, että siitä on tullut yksi vuoden merkityksellisimmistä kuukausista mulle. Se on ihanaa, koska ennen näitä kaikkia ihania tapahtumia helmikuu oli varmaankin vuoden inhokkikuukauteni. Ennen se oli vuoden kylmin kuukausi (ainakin Oulussa), ihan jäätävän pimeä, silloin ei ollut hiihtolomaa (koska Oulussa se oli aina vasta maaliskuun eka viikko tai ihan helmikuun loppu), ja silloin ei yleensä tapahtunutkaan mitään jännittävää, koska kaikki vaan kyhjöttivät sisällä kotona.

Helmikuu 2013

Viimeisen seitsemän vuoden aikana mun helmikuu on täyttynyt merkityksellisistä päivämääristä, ja viimeisimpänä täydentyi kuopuksen syntymällä. Otto aina sanoo, että mä olen sellainen muistelija – niin mä olenkin. Mun aamu alkaa aina ihanasti sillä, kun tsekkaan Facebookista vanhat muistot joita se mulle joka aamu esittelee, ja sitten fiilistelen vähän aikaa niitä kaikkia ihania ja hassuja tapahtumia jotka tulevat kuvien ja kirjoitusten myötä mieleen. Mä rakastan muistella vanhoja, mutta en elä muistoissa. Mulle vaan usein tulee vanhat, pääosin ihanat, muistot mieleen, kun joku paikka, tuoksu, kuva tai ajatus muistuttaa mua jostain tärkeästä hetkestä.

Helmikuu 2014

Helmikuussa tulee muisteltua usein näitä kaikkia ihania hetkiä, koska niin monta asiaa on tapahtunut juuri helmikuussa. Kuun alkupuolella on ensin kuopuksen ensimmäinen syntymäpäivä, sitten meidän hääpäivä, sitten seurustelun vuosipäivä ja 17. päivä helmikuuta tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun sain tietää että musta tulee äiti. Aika tärkeitä juttuja kaikki, eikö?

Helmikuu 2015

Voitte siis uskoa että tämä kuukausi on yksi suurten tunteiden jatkumo, ja olen tavallista herkempi jotenkin. Tänään kun ajettiin sen bensa-aseman ohi, jolle Otto pysähtyi tankkaamaan matkalla synnytykseen, oli niin haikean ihana fiilis. On tehnyt koko viikon mieli mennä lukemaan kuopuksen synnytyskertomus uudelleen eka kertaa sen kirjoittamisen jälkeen, mutta päätin että luen sen vasta tiistaina, kun on oikea synttäripäivä. Mutta ehkä voisin fuskata lukemalla Oton synnytyskertomuksen vaikka tänään, ja sen oman sitten ensi viikolla. Hmm….

Helmikuu 2016

No, joka tapauksessa olen fiiliksissä tästä tulevasta kuukaudesta myös, enkä vaan niistä menneistä päivistä. Tärkeät päivämäärät tarkoittavat sitä, että myös tämä vuoden 2018 helmikuu täyttyy merkityksellisistä päivistä. Päästään juhlimaan kuopuksen synttärijuhlia, päästään viettämään kahden kesken meidän neljättä hääpäivää treffien muodossa, ja ihan kohta on ystävänpäiväkin. Kuukauden ajaksi on tiedossa paljon kaikkea kivaa muutenkin, ja olen ihan innoissani. Mahtava fiilis!

Helmikuu 2017

Ihanaa helmikuuta ja alkavaa viikonloppua kaikille <3