Luukku 10: Vaniljakreemi-joulutortut

10.12.2021

En itse ole mitenkään erityisen hillo-ihmisiä, tai siis no jos ollaan rehellisiä niin en ollenkaan. Tykkään hillosta lähinnä juustojen kanssa tai sitten Ikeassa lihapullien kaverina. Joulutorttuja rakastan – siis sitä taikinaa, mutta hilloa olen aina syönyt vain koska sitä on siinä. Luumuhillo ei kuulu tortuissa lainkaan lemppareihin, mutta omena-kanelihillo ja muut vaihtoehtoratkaisut ovat olleet sentään hieman enemmän mun makuun. Aina olen kuitenkin miettinyt, että olisi ihanaa, jos torttutaikinaa voisi syödä jouluna jotenkin muuten kuin niemenomaan hillon kaverina.

Yksi askel maukkaampaa ratkaisua kohti oli kun tein meidän koululaisten synttäreille vegaanisia ”mantelicroissantteja” torttutaikinasta. Mantelicroissantteihinhan tulee mantelimassaa, joka on myös melko vaniljaista, ainakin mun tekemänä. Melko pian näiden jälkeen törmäsin TikTokissa tuhat kertaa yksinkertaisempaan reseptiin: Joulutortut Valion valmiilla vanilja-kreemillä. Ja siitä se sitten lähti, oli tietty ihan pakko testata tätä yhtä yksinkertaista reseptiä. Testattiin sitä yksi ilta tuossa marraskuun puolella lasten kanssa ja olihan se kuulkaa ihan älyttömän hyvää.

Valiolta löytyy sekä vanilja- että kanelikreemiä valmiina ja ollaan testattu torttuja nyt molemmilla. Kummatkin ovat aivan taivaallisia ja täydellinen vaihtoehto kaltaiselleni ei-hillon-ystävälle. Yhtä helppo tehdä kun perinteiset tortut, koska kreemit ovat valmiina samanlaisessa rasiassa kuin torttuhillotkin. Mutta maku on vaan ihanan vaniljainen tai kanelinen. Vaniljakreemitortut voi esimerkiksi koristella vielä mantelilastuilla ja tomusokerilla, jolloin maku muistuttaa vieläkin enemmän suosikkileivonnaistani mantelicroissantia.

Vaniljakreemi-joulutortut

5 levyä valmista torttutaikinaa

1 prk Valio Vaniljakreemiä

(Mantelilastuja)

Sulata taikinalevyt ja leikkaa valmiiksi haluamaasi muotoon. Lisää keskelle lusikalla sopivat pyörylät vaniljakreemiä. Tee tortut valmiiksi. Ripottele päälle halutessasi mantelilastuja. Paista uunissa 15min 225 asteessa. Koristele tomusokerilla.

Yksi ongelma näissä vaniljakreemi-tortuissa kyllä on: ne on lisänneet mun tortunsyöntiä n. 200%. Aivan liian herkullisia ja helppoja tehdä! Mutta samalla nämä ovat täydellinen vierasvara, kun ne on melkein yhtä helppoa leipoa itse kuin sulattaa Daim-kakku pakkasesta, haha. Mun mielestä on mahtavaa kun koko ajan tulee uusia hauskoja variaatioita vanhoista leivonnaisista, on kiva testailla kaikkea uutta. Nämä on nyt ehdottomasti mun lempitortut, mutta vuohenjuusto-viikunahillotortut tulee kyllä hyvänä kakkosena (juustot ja hillot sopii yhteen!).


Luukku 1. Joulukeksit Omar-karkeista ja piparitakinasta

01.12.2020

Tervetuloa vuoden 2020 ensimmäisen luukun pariin! Aloitin tänä vuonna joulukalenterin valmistelun aikaisemmin kuin koskaan ennen ja se on tuonut ihan valtavasti iloa mun loka- ja marraskuuhun. Tästä eteenpäin blogissa julkaistaan siis joka aamu klo 05.00 uusi joulukalenteriluukku aina jouluaattoon asti. Luvassa on niin DIY-juttuja, lahjavinkkejä, reseptejä kuin jouluista tunnelmaakin. Toivottavasti tykkäätte! Psst! Instassa on myös toisenlainen joulukalenteri mun @iinalaura -tilillä, nimittäin kummien tekemän yllärijoulukalenterin availua IG Storyissa viime vuoden tapaan.

Törmäsin tähän ekan luukun ideaan alunperin katsellessani TikTokia, missä olen nähnyt varmaan parinkymmenen eri käyttäjän videot näistä kekseistä marraskuussa. Tämä oli niin simppeli kahden raaka-aineen ohje, että jäi helposti mieleen ja päätin testata itsekin. 

Kyseessä on jouluisat ihanat keksit, joihin tarvitaan vain kahta raaka-ainetta: valmista piparitaikinaa ja omar-karkkeja. Me ollaan kyllä super onnekkaita, kun meillä on Suomessa niin herkullista valmista piparitaikinaa saatavilla. Vaikka yleensä siitä tulee tehtyä vain erimuotoisia piparkakkuja tai piparkakkutaloja, se taipuu moneen muuhunkin leivonnaiseen. Kuten esimerkiksi näihin herkullisiin jouluisiin kekseihin, joissa on ihana sopivan makea ja valuva täyte. Näitä keksejä voi viedä vaikkapa lahjaksi jouluna kun menee kylään, tai sitten syödä kaikki itse, kuten me jo kerran tehtiin.

Helpot joulukeksit omar-karkeista ja piparitaikinasta

1 pkt valmista piparkakkutaikinaa

1ps Omar-karkkeja

(tomusokeria koristeeksi)

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa taikina sopivan kokoisiksi paloiksi ja muotoile niistä palloja. Paina niiden keskelle peukalolla kolo. Upota koloon yksi Omar-karkki. Muotoile niistä uudelleen palloja, joiden keskellä on hyvin piilossa Omar-karkki. Litistä palloja uunipellillä, muista pitää hyvät välit vieressä oleviin keksipalleroihin. Paista uunin keskitasolla n. 10-12 minuuttia 180 asteessa. NAUTI! Jos Omar-karkit ei ole sun suosikki, niin tännehän voisi kokeilla vaikka mitä muutakin kaveriksi, vaikka Dumlea tai jotain vieläkin suklaisempaa. Suolaisen version voisi tehdä esim. sinihomejuustolla, nami! Silloin toki keksit kannattaa syödä heti, koska juusto ei säily huoneenlämmössä ja jääkaapissa keksit ei pysy rapsakoina. Tai sitten sisään voisi piilottaa esimerkiksi suklaata tai salmiakkia, mistä tahansa itse sitten tykkääkin.

Mun mielestä on hauskaa keksiä ihan uudenlaisia variaatioita tutuista jutuista, kuten piparkakkutaikinasta. Toki kaveriksi tehdään myös ne perinteiset piparkakut! Testattiin näitä kun mulla oli ystävät kylässä ja tekivät kyllä kauppansa, eli loppuivat melkein heti. Aion kyllä ehdottomasti kokeilla vielä ainakin suolaisia versioita ennen joulua!

Ihanaa joulukuun ensimmäistä jokaiselle ja kiitos kun olet mukana seuraamassa joulukalenteria!