Luukku 17: Vegaaniset mantelicroissantti-joulutortut

17.12.2022

Tein joskus vuosi sitten vegaanisia mantelicroissantteja joulutorttutaikinasta meidän lasten synttäreille ja ne olivat ihan super hyviä! Myös vieraat tykkäsivät kovasti ja niistä on tullutkin meidän perheessä sellainen vakkaritarjottava, mitä monesti tehdään kun joku tulee kylään. Koska en ole itse oikein hillo- tai marmeladityyppiä leivonnaisissa, niin halusin kokeilla joulutorttuja varten jotain uutta tänä(kin) vuonna. Mietin erilaisia vaihtoehtoja ja mieleen tulivat nuo viime vuoden mantelicroissantit. Päätin kokeilla, jos tekisin ihanan mantelitäytteen ja ripottelisin mantelilastuja torttujen päälle ja kuulkaa sehän toimi!

Vegaaniset mantelicroissantti-joulutortut (10kpl)

500g torttutaikinalevyjä

0,5dl mantelijauhoa

0,5dl tomusokeria

25g sulatettua leivontamargariinia

1/2tl vaniljauutetta

mantelilastuja

Valmistusohje:

Sulata torttutakinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata voi mikrossa. Muotoile taikinasta 10kpl haluamasi muotoisia torttuja. Sekoita keskenään mantelijauho, tomusokeri, leivontamargariini ja vaniljauute. Nostele lusikalla mantelitäytettä torttujen keskelle. Ripottele päälle mantelilastuja. Paista uunissa 200 asteessa 12-14 minuuttia.

Näistä tuli ihan saman makuisia kuin mantelicroissanteista! Mutta näyttävät vaan tortulta. Mantelihan sopii ihan täydellisesti jouluun, kuuluuhan puuroonkin manteli! Eli jos säkin oot kuten minä etkä syty luumuhillolle, tai jos kaipaat muuten vain vaihtelua perinteisiin torttuihin, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla tätä. Ja joulun ulkopuolellahan torttutaikinasta voi sitten muotoilla croissantin muotoisia helposti, kun leikkaa pitkät levyt kolmioiksi ja tekee niiden lyhyelle sivulle halkion, ja rullaa sitten croissantin muotoiseksi.

Vaikka täyte pitää itse valmistaa niin sekin sujuu ihan minuutissa, sulattaa vaan voin mikrossa ja sekoittaa ainekset keskenään. Sen verran kyllä pakko tunnustaa, että meillä lapset leipoivat nämä kuvien tortut ihan keskenään alusta loppuun. Meidän piti leipoa ne yhdessä, mutta heillä sujui niin hyvin kolmestaan, että ei äitiä tarvittu mihinkään!  Tosin mantelilastuja olisin itse ripotellut vielä vähän enemmän päälle, koska olen hulluna niihin!

Kerro ihmeessä jos oot tehnyt näitä, mut saa tägätä instassa @iinalaura niin jaan teidän torttuja!


Luukku 10: Suolaiset savulohi-joulutortut

10.12.2022

Tässä luukussa jaan teille savulohi-joulutorttujen ohjeen, joka vie kielen mennessään! Rakastan joulutorttuja ja ehkä vielä enemmän suolaisia joulutorttuja kuin makeita. Jo vuosikaudet mun luottoresepti suolaisiin joulutorttuihin on ollut vuohenjuuston ja viikunahillon yhdistelmä, josta on muodostunut jo sellainen meidän joulujen klassikko. Muutama vuosi sitten Kokit ja Potit -blogin Hannele teki kuitenkin oman vieraskynäluukun mun joulukalenteriin, jossa hän esitteli mulle suolaiset minitortut kylmällä täytteellä, joka lisätään jälkikäteen. Ja tämä mullisti mun maailman! Koska en ollut koskaan ajatellut, että tortuthan voisi vaan paistaa ilman täytteitä ja sitten tarjoilla kylmän suolaisen täytteen kanssa.

Hannelen tortuista se sitten lähti ja nykyään suolaiset joulutortut kylmillä täytteillä on ihan lempparijuttu joulun ajan kyläilyihin tai ihan vaan iltapalaherkuksi. Suolainen joulutorttu on vähän kuin uuniperuna: kaikki mikä toimii uuniperunan täytteenä, toimii hyvin todennäköisesti myös suolaisen joulutortun täytteenä. Siksi päätinkin kokeilla joulutorttujen kanssa mun suosikki uuniperunan täytettä, eli savulohitäytettä.

Suolaiset joulutortut savulohitäytteellä (10kpl)

500g torttutaikinalevyjä

200g savulohta

200g creme fraichea

1/2 punasipuli

ripaus suolaa ja mustapippuria

Sulata torttutaikinalevyt. Muotoile niistä kymmenen torttua haluamassasi muodossa. Halutessasi voit voidella tortut kananmunalla. Paista uunissa 225 asteessa n. 12 minuuttia. Pilko sillä aikaa punasipuli ja sekoita creme fraiche, mausteet, savulohi ja sipulisilppu keskenään. Tarjoile tortut hieman jäähtyneenä täytteen kanssa.

Vinkki! Voit myös lisätä tilliä tai ruohosipulia jos kaapista sattuu löytymään, niin tulee vähän värikkäämpi lopputulos! 

Seuraavaksi aion ehdottomasti kokeilla jotain jänniä uudenlaisia makeita joulutorttuja! En itse ole kovinkaan marmeladi-ihmisiä, eikä luumuhillokaan oikein iske. Viime vuoden vaniljakreemitortut olivat kyllä herkullisia, niitä voisin ehkä tehdä uusiksi! Tai sitten keksin vielä jotain uutta ja jännää, minkä löydätte kenties yhdestä luukusta ennen joulua. Se jää nähtäväksi!

Ihanaa viikonloppua kaikille, aivan uskomatonta, että on jo kymmenes joulukuuta ja jouluaattoon on enää tasan kaksi viikkoa. Joulukuu tuntuu menevän joka vuosi vain nopeammin ja nopeammin!


Luukku 10: Vaniljakreemi-joulutortut

10.12.2021

En itse ole mitenkään erityisen hillo-ihmisiä, tai siis no jos ollaan rehellisiä niin en ollenkaan. Tykkään hillosta lähinnä juustojen kanssa tai sitten Ikeassa lihapullien kaverina. Joulutorttuja rakastan – siis sitä taikinaa, mutta hilloa olen aina syönyt vain koska sitä on siinä. Luumuhillo ei kuulu tortuissa lainkaan lemppareihin, mutta omena-kanelihillo ja muut vaihtoehtoratkaisut ovat olleet sentään hieman enemmän mun makuun. Aina olen kuitenkin miettinyt, että olisi ihanaa, jos torttutaikinaa voisi syödä jouluna jotenkin muuten kuin niemenomaan hillon kaverina.

Yksi askel maukkaampaa ratkaisua kohti oli kun tein meidän koululaisten synttäreille vegaanisia ”mantelicroissantteja” torttutaikinasta. Mantelicroissantteihinhan tulee mantelimassaa, joka on myös melko vaniljaista, ainakin mun tekemänä. Melko pian näiden jälkeen törmäsin TikTokissa tuhat kertaa yksinkertaisempaan reseptiin: Joulutortut Valion valmiilla vanilja-kreemillä. Ja siitä se sitten lähti, oli tietty ihan pakko testata tätä yhtä yksinkertaista reseptiä. Testattiin sitä yksi ilta tuossa marraskuun puolella lasten kanssa ja olihan se kuulkaa ihan älyttömän hyvää.

Valiolta löytyy sekä vanilja- että kanelikreemiä valmiina ja ollaan testattu torttuja nyt molemmilla. Kummatkin ovat aivan taivaallisia ja täydellinen vaihtoehto kaltaiselleni ei-hillon-ystävälle. Yhtä helppo tehdä kun perinteiset tortut, koska kreemit ovat valmiina samanlaisessa rasiassa kuin torttuhillotkin. Mutta maku on vaan ihanan vaniljainen tai kanelinen. Vaniljakreemitortut voi esimerkiksi koristella vielä mantelilastuilla ja tomusokerilla, jolloin maku muistuttaa vieläkin enemmän suosikkileivonnaistani mantelicroissantia.

Vaniljakreemi-joulutortut

5 levyä valmista torttutaikinaa

1 prk Valio Vaniljakreemiä

(Mantelilastuja)

Sulata taikinalevyt ja leikkaa valmiiksi haluamaasi muotoon. Lisää keskelle lusikalla sopivat pyörylät vaniljakreemiä. Tee tortut valmiiksi. Ripottele päälle halutessasi mantelilastuja. Paista uunissa 15min 225 asteessa. Koristele tomusokerilla.

Yksi ongelma näissä vaniljakreemi-tortuissa kyllä on: ne on lisänneet mun tortunsyöntiä n. 200%. Aivan liian herkullisia ja helppoja tehdä! Mutta samalla nämä ovat täydellinen vierasvara, kun ne on melkein yhtä helppoa leipoa itse kuin sulattaa Daim-kakku pakkasesta, haha. Mun mielestä on mahtavaa kun koko ajan tulee uusia hauskoja variaatioita vanhoista leivonnaisista, on kiva testailla kaikkea uutta. Nämä on nyt ehdottomasti mun lempitortut, mutta vuohenjuusto-viikunahillotortut tulee kyllä hyvänä kakkosena (juustot ja hillot sopii yhteen!).


Luukku 11: Suolaiset minitortut by Kokit ja potit

11.12.2019

Tänään blogijoulukalenterissa on jotain ihan uutta, mitä ei ole ennen ollutkaan (ellei Ottoa lasketa)! Nimittäin vieraskynäpostaus. Hannele Kokit ja Potit -blogista teki teille aivan ihanan helpon ja herkullisen jouluisan reseptin tänne ja mä taas vastaavasti tein oman reseptin Hannelen blogiin. Tänään saattekin siis yhden kalenteriluukun sijaan tavallaan kaksi. Hannelen blogiin kannattaa muutenkin käydä tutustumassa, sillä se on täynnä toinen toistaan herkullisempia ruoka- ja leivontaohjeita. Erityisesti kannattaa tsekata Hannelen resepteistä nopeat arkiruoat -kategoria, sieltä itse etsin usein helpotusta kun päässä lyö tyhjää kauppalistaa tehdessä. Mun piparkakku-valkosuklaamoussekakun ohje löytyy siis myös nyt Hannelen blogin joulukalenterista ja Hannelen ohje ja tietenkin myös nämä Hannelen ottamat upeat kuvat tortuista löytyvät täältä mun blogin puolelta.

Kuvat: Hannele Hyvärinen | Kokit ja potit

Terveisiä Oulusta! Minä olen Hannele Kokit ja potit -ruokablogista ja tuon teille jouluisia terveisiä.

Helpot ja suoraviivaiset reseptit ovat minulle kaikkein rakkaimpia. Siksi jaan teille tänään täällä ihanimman Iinan blogissa suolaisten minitorttujen reseptin.

Parasta minitortuissa on, että niissä menee vain hetki ja täytteeksi voi laittaa mitä tahansa. Omia lemppareitani ovat (merilevä)mäti, sienisalaatti ja pororouhe. Jos voisin syödä kalaa, laittaisin ehkä graavilohta. Ranskankerma tai smetana sopii hyvin tortun ja täytteen väliin. Ja kuka muka sanoo, ettei makeitakin täytteitä voisi laittaaa! Joulun helpoin herkkubuffa on tässä.

Suolaiset minijoulutortut by Kokit ja potit

Ainekset:
torttutaikinalevyjä
smetanaa tai ranskankermaa (myös kaurafraiche käy)
haluamasi suolaisia täytteitä: pororouhetta, sienisalaattia, mätiä tai merilevämätiä, sipulisilppua, aurajuustoa jne
Tee näin: 
  • Sulata torttutaikinalevyt. Yhdestä levystä tulee kahdeksan minitorttua.
  • Leikkaa levy puoliksi ja leikkaa edelleen neliöt neljään osaan pieniksi neliöiksi.
  • Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  • Leikkaa neliön jokaisesta kulmasta viilto kohti keskustaa. Toista kaikilla neliöillä. Taita tortut tähdiksi taittamalla kohti keskustaa joka toinen sakara.
  • Voitele kananmunalla halutessasi.
  • Paista noin 5 minuuttia tai kunnes reunat ovat saaneet hieman väriä.
  • Tarjoile suolaisten täytteiden kanssa.

Kuvat: Hannele Hyvärinen | Kokit ja potit

NAM! Näitä meidän on ihan pakko kokeilla. Miten en ole ennen tajunnutkaan, että joulutortuista voisi tehdä tälläkin tavalla suolaisia! Siis toki meillä on ollut vuohenjuusto-viikunahillotorttuja jo ainakin viisi vuotta, mutta kylmät suolaiset täytteet eivät olisi juolahtaneet mieleeni kyllä ilman tätä. Siis voin vaan kuvitella, miten herkulliselta nämä maistuvat itsetehdyn sienisalaatin tai mädin ja smetanan kanssa. Tortut ovat täydellinen alusta kaikille joulun kylmille suolaisille herkuille. Mä voisin hyvin tarjoilla näitä aaton iltapalalla yhdessä juustotarjottimen kanssa,  kun jouluillalliselle kuitenkin tulee valmistettua just se sienisalaatti, sekä tarjolla on varmasti mätiä ja muita meren herkkuja. Oletteko te kokeilleet suolaisia joulutorttuja?

Kiitos Hannelelle ihan valtavasti tästä ihanasta jouluisasta reseptistä ja vaihtokaupoista <3


Possutortut ja muut tähtitorttujen uudet muodot

04.12.2016

Advertisement

Leivottiin lasten kanssa tämän vuoden ekat tähtitortut viime viikonloppuna Sunnuntain, Dronningholmin ja Lifien kampanjan merkeissä. Tähden muotoisia niistä ei kyllä tullut, mutta herkullisia ehdottomasti kyllä. Kampanjan teema – #uudetmuodot – inspiroi meitä kokeilemaan luovuutemme rajoja ja ei taidettukaan tehdä yhtäkään samanlaista torttua toisen kanssa. Kaikki tortut olivat omanlaisiaan, ja meillä oli hauskaa niitä tehdessä. Uudet muodot on siitäkin hauska teema, että ei tosiaankaan tarvitse ottaa paineita siitä miltä tähtitortut lopulta näyttävät. Eihän kukaan voi tulla sanomaan toiselle että toi sun possutorttusi ei ole oikeanlainen, kun ei ole olemassa mitään possutorttustandardia, hah!

Torttujen leivonnassa käytettiin Dronningholmin Tähtitorttumarmeladeja ja Sunnuntain lehti- ja torttutaikinalevyjä. Marmeladeista ehdottomaksi suosikiksi nousi tämän vuoden uutuus eli Dronningholm Tähtitorttu Vaniljainen Puolukka-Kirsikka Marmeladi. Mä en ole mikään luumun suurin ystävä, joten mua ilahduttaa aina kovasti kun sille perinteiselle luumulle ilmestyy uusia vaihtoehtoja. Puolukka ja kirsikka maistuivat todella hyvältä ja tästä taitaa tulla meidän uusi Dronningholmin tähtitorttumarmeladisuosikki. Kauniin punainen väri oli ihanan jouluinen ja toi kivaa vaihtelua torttujen ulkomuotoon uusien muotojen lisäksi.

Mä halusin ehdottomasti leipaista possutortun, se oli eka idea joka mulle tuli päähän. Juomalasin avulla sain täydellisen ympyräpään possulle, kun meillä ei ollut pyöreää muottia valmiina. Tytöt käyttivät piparimuotteja ja tekivät joulukuusia ja sydämiä. Kokeiltiin myös hauskoja kierteitä, joihin sain idean Dronningholmin sivuilta.  Sunnuntain uudistuneita mehevämpiä lehti- ja torttutaikinalevyjä saa sekä 500g että 1kg pakkauksissa, ja heti leipoessa alkoi kaduttaa että nappasin kaupasta mukaan vain tuon puolen kilon pakkauksen. Torttujen teko oli niin hauskaa että olisi pitänyt saada leipoa enemmänkin! Mutta onneksi tähtitorttumarmeladeja jäi vielä niin voi leipoa myöhemmin lisää. Marmeladin jämät voi hyvin kyllä käyttää myös vaikka aamun rahkaa piristämään, tai vaikka lettujen kaverina.

Kuten ehkä meidän kuvista huomaa, torttujen ulkomuodosta ei kannata stressata. Tärkeintä on hyvä maku ja se ei voi mennä pieleen kun on oikeat ainekset eli Sunnuntain lehti- ja torttutaikinalevyt, ja Dronningholm Tähtitorttumarmeladit. Oli valinta sitten perinteinen luumu, omena-kaneli tai uusi kirsikka-puolukka niin varmasti tulee hyvää.

INSTAGRAM KISA! Dronningholmilla on huikea #uudetmuodot instakisa meneillään, ja siihen osallistuminen on helppoa! Leivo torttu, ihan minkä muotoinen vaan, ja julkaise kuva siitä julkisella instatililläsi. Muista #UUDETMUODOT ja @dronningholm. Lisätietoa kampanjasta ja kilpailusta saa Dronningholmin ja Sunnuntain sivuilta. Palkintona arvotaan viikoittain Dronningholm-joulupaketteja sunnuntaihin 18.12. asti ja mukaan saa osallistua niin monella eri torttukuvalla kuin haluaa. 

Ihanaa tokaa adventtia tyypit <3