Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Coolstuffin kanssa.

Mä lähdin mukaan tähän Coolstuffin yhteistyökamppikseen jo alkukeväästä, ja koko vuoden Otto odotti, että milloin päästään tekemään tätä. Hän oli jo katsonut pidempään mahtavaa kuularataa, jonka hän halusi päästä rakentamaan. Miehelläni on insinöörigeenit, ja niinpä hän jo pitkään oli haaveillut tästä vempeleestä, jollainen kuulemma olisi ollut ihan paras jo lapsena, mutta hän ei koskaan saanut sellaista.

No nyt sai. Hän sai itselleen SpaceRail -kuularadan, jota hän rakkaudella ja pieteetillä rakensi monen monta iltaa vähän kerrallaan kouluhommien ja töiden ohella, yhdessä meidän lasten kanssa. Ja kun rata vihdoin oli valmis, lapset (ja Otto) olivat aivan fiiliksissä. Onhan se kyllä hauska rata, vaikka ei ehkä ihan ensimmäinen asia, jota lähtisin ostamaan, jos saisin yksin päättää kaiken meidän kodin sisällöstä. Mutta Otto ja lapset ovat viihtyneet sen parissa jo nyt niin monta tuntia, että oli se kyllä sen arvoinen.

Mahtavaa yhteistä tekemistä aikuiselle ja jo vähän isommille lapsille, vaikka sen rakentaminen onkin haastavampaa kuin esim. isojen lasten legosettejen. Kuularata saa kuulemma pysyvän paikan sitten Oton tulevasta ”man cavesta” jota hän innolla suunnittelee, vaikka meillä ei vielä ole sitä uutta kotia. Mutta sinne tämä pääsee sitten paraatipaikalle, kuten niin monet muutkin asiat, joita itse en laittaisi keskelle olohuonetta tai esim. seinälle.

Lisäksi Otto valitsi Coolstuffilta itselleen Wallet Ninjan, eli pienen luottokortin kokoisen ja muotoisen metallisen multityökalun, joka korvaa 18 tavallista työkalua, ja kulkee helposti mukana lompakossa. Siitä saa ruuvarin vaikka kuinka monen kokoiseen eri ruuviin, mutterin kiristimen kuuteen eri kokoiseen mutteriin, älypuhelinständin, pullon avaajan, tölkin avaajan, pakkausveitsen, kirjeveitsen, hedelmänkuorijan ja viivottimen sekä tuumille että senteille. Otto on kokeillut sitä kaikkiin em. tarkoituksiin ja arvatkaa mitä – toimii. Kapistuksen nimi on erittäin kuvaava, se nimittäin tekee jokaisesta omistajastaan oman elämänsä ninjan,tai vähintäänkin MacGyverin. Meistä kumpikaan ei ole mikään kovin taitava remonttireiska, eikä meillä ole hirveän suurta työkaluvarastoa, joten tämä on oikeasti hyödyllinen pieni kapistus.

Kuularadan ja minikokoisen supertyökalun lisäksi Otto halusi itselleen Fidget cuben. Fidget cubessa on tsiljoona nappulaa, rullaa ja nippulaa joita voi naksutella ja räpeltää samalla kun keskittyy johonkin. Yleensä huomaan Oton ottaneen stressikuution käteensä samalla kun hän katselee jotain koulun videoluentoa. Ne ovat usein kuudelta illalla, eli silloin kun me kaikki olemme kotona ja puuhastelemme ja leikimme. Se auttaa Ottoa keskittymään luentoon ja kuuntelemaan, vaikka täällä kotona välillä on muuten hälinää ja häppeninkiä.

Meidän yhteinen valinta kaupasta oli Zenkuru-niskahierontalaite. Kevyt laite on yllättävän tehokas ja miellyttävä hieroja. Syy miksi mä ajattelin kokeilla sitä on, että en tällä hetkellä löydä arjestani aikaa lähteäkseni säännöllisesti hierontaan. Aiemmin Otto pystyi hieromaan mun niskaa tarvittaessa (vaikka ei hänkään ammattilainen ole). Viime vuonna Oton peukaloon tulleen rasitusvamman jälkeen sen voimat ei ole palautunut vieläkään täysin, ja mikäli hän haluaa olla työkykyinen peukalon kanssa, ei sillä kannata ainakaan säännöllisesti hieroa voimalla vaimon hartioita tai niskaa tai mitään muutakaan.

Laite sopii meille molemmille, ja sitä voi niskan ja hartioiden lisäksi käyttää myös esim. selkää ja kaikkia suuria lihasryhmiä. Siinä on erilaisia hierontatoimintoja sekä lämmitys, joka tuntuu aika ihanalta illalla väsyneenä. Meillä on molemmilla aika ajoin niska- ja hartiajumeja, kun molemmat ollaan töiden puolesta paljon koneella.

 

Me saatiin valita muutamia tuotteita Coolstuffin joululahja-valikoimasta, ja viimeinen valintamme oli Fujifilm instax Mini -polaroid-kameran filmit. Coolstuffissa filmipakkaus on muuten melko edullinen, sillä olen suorittanut hintavertailua tässä parin vuoden aikana filmiä aina välillä ostaessani. Polaroid-kuvat on meillä niitä arkikuvia, joita otetaan ihan milloin vaan kuvausolosuhteista välittämättä. Rakastan niitä, niistä tulee mieleen oman lapsuuden paperikuvat. Coolstuffista saa muuten polaroid-filmiä instax Mineihin myös mustavalkoisena, oi!

Coolstuff on kauppa, josta löytyy paljon kaikenlaista. Siellä on monia tuotteita ruuanlaittoon, arjen helpottamiseen ja hauskanpitoon. Coolstuffista löytyy siistejä lautapelejä, tavaroiden gprs-paikantimia (Miksi me ei tilattu sellaisia, Otto?) ja Polaroid-kameroita. Sieltä löytää joululahjan niin äidille, lapsille kuin lemmikillekin, ja vaikka siellä on paljon kaikkea hassua ja yllättävää, siellä on paljon myös kaikkea oikeasti hyödyllistä. Kuten vaikkapa työkaluja, yrttiensäilytysruukku tai langaton latausalusta puhelimelle.

ARVONTA: VOITA COOLSTUFF.FI -LAHJAKORTTI!

Mitä tilaisit joululahjaksi kaverille/perheenjäsenelle/puolisolle tai vaikka itsellesi Coolstuffista? Voit voittaa 30 euron lahjakortin Coolstuffille linkittämällä vastauksesi Coolstuffin sivuilta tämän postauksen kommenttiboksiin, ja jättämällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa on 5.12.2018 asti ja tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille!

Me oltiin eilen koko porukalla katsomassa joulukadun avajaisia. Aluksi luulin, että ei päästä paikalle esikoisen kaverisynttäreiden vuoksi tänä(kään) vuonna. Sitten huomasin, että synttärithän loppuivatkin juuri ennen tapahtuman alkua. Päästiin kuin päästiinkin siis joulukadun avajaisiin muutaman vuoden tauon jälkeen. 2016 mä olin niin loppumetreillä raskaana, että en viitsinyt lähteä silloin väentungokseen. Viime vuonna taas ei haluttu lähteä sinne, kun kuopus oli vielä sen verran pieni. Me mietittiin silloinkin, että väentungoksessa vauvan kanssa ei ole kivaa. Tänä vuonna olin jo ihan varautunut siihen, että ei mennä nytkään, mutta onneksi Otto oli paremmin perillä meidän kalenterista kuin minä.

Nyt kun kuopuskin ymmärtää jo joulupukista, joulusta ja joulukoristeista jotain, oli ihana lähteä sinne yhdessä. Jo aamupäivällä fiilisteltiin tulevia avajaisia lasten kanssa, ihania valoja, joulukoiria ja muita jännittäviä asioita, joita varmasti nähtäisiin. Me oltiin perillä Aleksanterinkadulla vasta siinä klo 16.15, eli vuosien 2012-2015 kokemukseen perustuen juuri sopivaan aikaan. Paraati kun ei koskaan ole Aleksin loppupäässä (vai alku-) ennen sitä. Tultiin paikalle n. viitisen minuuttia ennen paraatin alkua.

Me löydettiin juuri sellainen viiden hengen mentävä aukko eturivistä oikein hyvästä kohdasta katua, ja ihan ensimmäistä kertaa ikinä koskaan meidän eteen ei tunkenut ketään, ja lapset näkivät koko kulkueen. Ihmisiä tuntui olevan yhtä paljon kuin aina ennenkin, mutta jostain syystä me löydettiin joku taikaspotti, jossa kukaan ei käyttänyt kyynärpäitä ja kaikille oli tarpeeksi tilaa. Ihan mieletön kokemus! Tällaisena mä haluaisin kokea joulukadun avajaiset joka vuosi.

Meidän kulkuetta kovasti odottanut kuopus oli nukkunut ensin automatkan ajan, ja sitten hän nukkui koko paraatin alun. Siinä vaiheessa hän kuitenkin heräsi kun mahtavat hevoset kopsuttelivat meidän eteen. Hän heräsi oikein hyvällä tuulella, kun heti ekana sai nähdä hevosia. Se minkä vuoksi mä missasin itse joulupukin kokonaan, enkä saanut hänestä kuvaa, oli kuopuksen haltioitunut ilme hänen nähdessään joulupukin, ilmielävänä ensimmäistä kertaa niin, että hän tajusi siitä jotain.

Hän katsoi joulupukkia niin häkeltyneen innoissaan ettei saanut sanaa suustaan. Ja niinpä mä vain seisoin täysin päinvastaiseen suuntaan tuijottaen kuin kaikki muut: en saanut silmiäni irti meidän ihanasta tyypistä, joka isin sylistä ihaili joulupukkia. Molemmat näyttivät niin onnelliselta ja tyytyväiseltä, että mulla tuli tippa linssiin. Hetki kesti vain muutaman sekunnin, mutta kun mä käännyin takaisin, oli joulupukki rekineen jo kaukana mun silmien tavoittamattomissa.

Mutta oli todellakin sen arvoista. Joulupukkiahan mä voin katsella vaikka jonkun toisen vuoden kuvista, kun se on se just sama tyyppi (heh), ja istuskelee siellä reessä vilkuttamassa ihan samalla tavalla joka vuosi. Mutta tuo hetki tapahtui vain kerran, ja mä näin sen ja sain kokea sen. Uskon, että tämä kuva on mulle tuhat kertaa arvokkaampi muisto kuin mahdollinen heilahtanut kuva joulupukista.

Isommatkin lapset olivat innoissaan kulkueesta, pukista ja joulun tunnelmasta. Ollaan jo monta kertaa ihailtu yhdessä keskustassa jouluvaloja ja jouluikkunoita. He tuntevat sen saman ihanan lämpimän fiiliksen jonka mäkin, kun näen kauniita valoja. Maailman siisteintä odottaa joulua yhdessä heidän (ja meidän minin ja Oton) kanssa. Vasta pukin mentyä jo kauas, taapero sai sanottua ”MINÄ NÄIN SEN! SE OLI LOULU-PUKKI!”

Olitteko te katsomassa joulukadun avajaisia Aleksanterinkadulla, tai omassa kaupungissanne?

Jo viime vuonna Otto puhui siitä, kuinka hän haluaisi laittaa sohvan takaisin sille paikalle, jolla se alunperin oli kun muutettiin tähän kotiin kaksi vuotta sitten. Mä kuitenkin vastustin ideaa pitkään, koska se olisi tarkoittanut myös TV:n siirtämistä, ja TV-taso olisi tullut joko kahden suuren taulun eteen, tai meidän lattiasta kattoon asti olevan ikkunan eteen. Meillä oli pitkään TV-tasona korkea Bestå- kaappipari, jonka kanssa telkkari olisi oikeasti peittänyt ikkunaa paljon. Siksi en missään nimessä halunnut vaihtaa järjestystä niin, koska ikkuna on mulle tärkeä ja varsinkin näin pimeään talviaikaan korvaamaton valonlähde. Me kuitenkin vaihdettiin TV-tasoa huomattavasti matalampaan jo viime keväänä, eli se ei aiheuttanut enää samanlaista ongelmaa. En vaan ollut tajunnut sitä, ennen kuin mulla eilen yhtäkkiä välähti. Hieman myöhään joo, tiedän.

Pitkään meillä ollut järjestys alkoi vaan tuntua siltä, että se ei toimi. Kun taaperon lelukaappi oli kaiken keskiössä, lelut olivat aina pitkin koko olohuonetta. Ja esim. jos muu perhe katsoi leffaa, taaperon leikit olivat telkkarin ja sohvan välissä, ja aina kun hän leikki, peitti hän jonkun muun näkymän. Telkkari oli kaukana sohvasta, ja vaikka olkkarissa oli paljon sitä mun kaipaamaan avointa tilaa, sitä ei voinut täysin hyödyntää.

Siinä sohvalla istuskellessani eilen aamulla aloin miettimään, että miten tänne saa edes joulukuusen sitten kun sen aika tulee ensi kuussa. Ei sille ollut mitään paikkaa! Sitten tajusin, että nythän sen matalan TV-tason voi aivan hyvin laittaa ikkunan eteen, eikä se peittäisi juuri mitään. Samalla TV-tason tilalle eteisen seinää vasten voisi laittaa taaperon lelukaapin, jolloin leluille olisi ihan oma nurkka, missä leikit eivät häiritse ketään. Sohvan sai samalla mukavan etäisyyden päähän televisiosta, ja olkkariin tuli sellainen ihanan lämmin ja kotoisa pesämäinen fiilis entisen suuren avoimen tilan sijaan.

Niin me sitten pyöräytettiin olkkari ihan toisin päin, ja nyt tästä tuli ihan loistava. Niin kotoisa tunnelma, ja onhan täällä edelleenkin avointa tilaa, mutta ei liikaa. Tämä järjestys on paljon fiksumpi. Ja jotenkin oli ihanan virkistävää pitkän tauon jälkeen vähän muokata järjestystä. Me ollaan aina oltu Oton kanssa sellaisia huonekalujen pyörittelijöitä, mutta nyt ollaan pitkään oltu ”jumissa” kun ollaan ajateltu, että mitään ei voi tai tarvitse muuttaa. Mutta tämähän oli tosi hyvä ja tarpeellinen muutos. Ihan uusi fiilis, vaikka pidettiin ihan samat huonekalut.

Onneksi aloin miettimään joulukuusen paikkaa. Nyt se tulee ikkunan eteen, television ja lelukaapin väliin. Siinä on sille loistava paikka, missä se ei ole kenenkään tiellä, mutta on kunniakkaasti olohuoneen keskellä. Samalla eilen vaihdettiin vielä olohuoneen verhot. Rakastan meidän vihreitä lehtiverhoja, jotka saavat ehdottomasti tehdä comebackin heti keväällä. Joulukuusen kanssa ne eivät kuitenkaan oikein sovi, varsinkin kun kuusi on vielä suoraan niiden edessä. Siksi vaihdettiin ne Ikean viininpunaisiin samettiverhoihin, jotka tuovat talvista lämpöä ja pehmeyttä, ja sopivat kivasti myös vaaleanpunaiseen seinään ja sohvaan.

Mä olen aivan ihastunut tähän meidän olkkarin uuteen lookiin! Enkä malta odottaa, että saadaan koristella joulu tänne oikein kunnolla. Nyt meillä on vasta hyasintteja ja kynttilöitä, mutta parin viikon päästä saadaan vihdoin koristella joulukuusi. Siitä tulee niin ihanaa.

Mä näytinkin tätä muutosprojektia instagram storiesissa reaaliajassa, ja sain muutaman viestin, että tämä järjestys on todellakin edellistä parempi. Olen samaa mieltä! Joskus se vaan vaatii vähän aikaa, että itse näkee sen, mitä joku muu on nähnyt jo pitkään. Hah, menipä syvälliseksi. Nyt oli puhe vain tästä olohuoneen muutoksesta, mutta toki tämä koskee monia muitakin asioita elämässä. Vanhan olkkarin lookin näkee esim. TÄÄLTÄ.

Nyt meidän olkkari on valmis ottamaan joulun vastaan ja niin olen mäkin! Ihanaa <3 

Eilen alkoi jo marraskuu, ja niin vaan tämäkin vuosi vetelee viimeisiään. Tämä vuoden loppupuoli on tuonut mukanaan monia kivoja tapahtumia, mahdollisuuksia ja uusia juttuja, joista innostua. Ne ovat huikeaa vastapainoa tälle lamauttavalle pimeydelle, joka jotenkin on tällä viikolla vallannut ainakin koko Helsingin. Siinä missä viime viikolla kuvien ottaminen oli vielä ihan iisiä, tällä viikolla on ollut yksi valoisa päivä. YKSI. Ja tietenkin just silloin mulla oli kaksi tapaamista, enkä ehtinyt hyödyntää kuin pari valoisaa tuntia kuvaamiseen kotona.

Joka vuosi kellojen siirron jälkeinen viikko syksyllä on sellainen pimeä viikko, jolloin tuntuu, että miten ihmeessä sitä selviää tästä pimeydestä taas seuraavat kuukaudet. Ainakin mulle se tulee aina järkytyksenä, miten pimeää talvella lopulta onkaan. Mutta sitten voi onneksi katsoa taaksepäin edellisten vuosien kuvia, ja todeta, että kyllä sitä vaan selviää, ihan joka vuosi. Ja kyllä ne valoisat tunnit oppii löytämään ja hyödyntämään taas, vaikka hetki menee totutellessa kesän helppojen kuvausolosuhteiden jälkeen. Nopeasti siihen tottuu, ja se alkaa onnistua jälleen.

Täytyy myöskin toivoa, että sataisi pian taas lunta, niin sitten pimeätkään päivät eivät olisi niin pimeitä. Se ihana luminen maanantai tällä viikolla muistutti taas, miten upeaa ja kaunista talvella on, kun kaikki peittyy valkoisen kerroksen alle. En malta odottaa ekoja pulkkamäkireissuja, luistelua ja lenkkejä lumisessa metsässä. Tämä talvi on ensimmäinen talvi, kun taaperokin alkaa oikeasti tajuta lumesta jo jotain, ja voi leikkiä sillä. Toki viime vuonnakin hän jo kiljui meidän kanssa pulkkamäessä ja konttasi lumikasoissa, mutta tänä talvena hän voi oikeasti leikkiä lumessa kunnolla. Hän oli aivan innoissaan jo maanantaina kun lunta satoi, ja kiljahteli ”lunta, sataa lunta!”.

Musta myös tuntuu, että ollaan saatu perheeseen toinen yhtä kova jouluttaja kuin minä: meidän 1v8kk taapero bongaa tällä hetkellä kaikki mahdolliset jouluisat asiat mitä vain bongata saattaa. Hän etsii kirjahyllystä jouluaiheiset kirjat, laittaa aina lelupianosta Jingle Bellsin soimaan, ja huutaa ”LOULU!” aina ku näkee jotain jouluisia asioita kaupassa tai vaikka metron mainoksissa.

Nyt meillä saa virallisesti jouluttaa, koska ollaan Oton kanssa tehty diili, että marraskuussa saa aloittaa. Otto tosin tuossa lokakuun loppupuolella jo kaipaili joululauluja ja osti ekan vaalean glögin kaupasta, eli oon tainnut tehdä Otosta ainkin melkein yhtä kovan joulufanin, kuin itsestäni. En valita. Parasta on tuntea se joulun taika yhdessä koko perhe.

Joulusta puheenollen, tämän vuoden blogijoulukalenteri on jo tekeillä, ja ekat postaukset valmiita. En malta odottaa, että pääsen taas odottamaan joulua just teidän kanssa! En malta odottaa odottamista, auts miten ristiriitaista. No mutta, anyway. Nyt alkaa olla ihan viimeiset hetket esittää toiveita joulukalenterin suhteen, eli jos teillä on mielessä jotain, mitä ehdottomasti toivoisitte joulukalenteriin, niin huikatkaa tähän! Mulla on jo jokaiseen luukkuun idea valmiina, mutta jos teiltä tulee jotain erityistoiveita, niin osa on kyllä sellaisia, että voin niistä joustaakin.

Marraskuussa mä aion syödä suklaakonvehteja, katsoa joululeffoja, leipoa ekat piparit, askarrella joulujuttuja, ottaa jouluisia kuvia, kuunnella joululauluja, polttaa kynttilöitä, ripustaa tunnelmavaloja, kastella mun huonekuusta sopivasti ja leipoa vuohenjuusto-viikunahillotorttuja. Ja syödä pipareita ja juustoja! 

Ihanaa viikonloppua ja marraskuuta kaikille <3

En ole vielä ottanut mitään joulukoristeita esiin, mutta pikkuhiljaa olen huomannut alkavani katselemaan joulujuttuja taas Pinterestistä. Ilokseni olen bongannut myös jo useammat tunnelmavalot, ja muutaman blogipostauksenkin niistä, joten päätin, että nyt on erittäin hyvä hetki kaivaa ekat omatkin ledivalot esille! Mitään muuta jouluisaa meillä ei vielä ole, ja todellakin juhlitaan tässä nyt halloweenitkin ensin ja nautitaan kurpitsoista. Mutta voin kertoa, että tuli ihan hykerryttävän hyvä fiilis makuuhuoneen kutsuvan lämpimästä tunnelmasta, tällainen jouluhullu kun olen. Ulos en vielä ole laittanut tunnelmavaloja, mutta varmaan sitten marraskuun puolella ripustetaan nekin. Tosin meillä on siellä kyllä aina paviljongissa sellaiset kesäisemmät valot, joita ei olla vielä otettu pois. Ne näyttävät ihanan tunnelmalliselta iltaisin.

Ostettiin keväällä meille isompi ”parisuhdepeitto” parisänkyyn, ja meillä on ollut tähän asti siihen vain kaksi pussilakanaa, pellavaisia molemmat. Ollaan vaihdeltu niitä kahta tässä nyt reilut puoli vuotta, ja päätettiin ostaa vihdoinkin kolmas, kun löydettiin Ikeasta ihana 100% kestävämmin valmistetusta puuvillasta tehty flanellinen pussilakanasetti. Me ollaan tosi tarkkoja lakanoiden materiaaleista, koska niiden on vaan pakko tuntua hyvältä nukkuessa. Flanelli on ihanan pehmeää ja lämmintä, ihan täydellinen tähän talveen. Musta on tärkeää, että sänky on sellainen kutsuva ja pehmeä, ja sinne on ihanaa vaan käpertyä illalla.

Me ollaan nukuttu kesän ajan meidän vanhoilla kevyillä yhden hengen peitoilla, mutta tuossa pari viikkoa sitten kun viileni, vaihdettiin takaisin tähän jättipeittoon. Meillä ei ole vielä lämmitykset päällä, joten ulkona viilentyessä myös makkarissa oli melko viileää. Nyt on tietty ollut taas lämpimämpää kun ulkonakin on päivisin se 15 astetta, joten nyt me ollaan välillä vähän hikoiltu tuolla flanellin alla. Mutta voin vaan kuvitella miten ihanaa sinne on käpertyä jonkun kirpeän pakkaspäivän jälkeen, jos sellaisia meille suodaan tänä talvena.

En ole ihan varma, mutta luulen että tämä on ensimmäinen ruudullinen sisustus-asia ikinä, jonka olen kotiini ostanut. En tiedä miksi? En ole koskaan erityisemmin mielestäni vältellyt ruutuja, eikä mulla ole ainakaan koskaan ollut mitään negatiivista mielipidettä niistä, mutta en vaan ole koskaan tullut ostaneeksi ks. kuosia ennen. Nyt kun katson noita lakanoita, mietin vaan, että miksi en ennen ole ihastunut näihin, nämähän ovat aivan ihanat! Mulla on vaatteissakin paljon ruutukuosia, niin miksi ei koskaan ennen sisustuksessa? En kyllä tiedä. Mutta olen iloinen, että ostin näin ”rohkeat” lakanat, kun meillä on muuten aika rauhallisia ja yksivärisiä lakanoita aikuisille. Lasten lakanoissa sitten taas paljon kuosia ja väriä.

On meillä jouluvalojen lisäksi tietty toinenkin aavistuksen jouluisa juttu jo kotona: huonekuusi. Mun edellinen huonekuusi kuukahti heinä-elokuun helteillä jostain syystä, vaikka hoidin sitä ihan samalla tavalla kuin siihenkin asti. Olen ikävöinyt sitä, kun se oli mun pitkäikäisin huonekasvi ikinä, se oli meillä melkein vuoden ajan, viime syksystä asti. Nyt ostin sitten uuden huonekuusen, kun huomasin niitä tulleen myös Ikeaan. Me oltiin siellä pitkästä aikaa ostamassa parempia astioita jätteiden lajitteluun täällä kotona, ja samalla sitten löytyi tuo pussilakana ja huonekuusi.

Iskeekö teihin ruutukuosi sisustuksessa? Joko teillä on tunnelmavalot laitettuna?