Vauvan kanssa kahdestaan

15.03.2017

Tänään mä matkustin ekaa kertaa vauvan kanssa metrolla kun mulla oli työtapaaminen keskustassa, johon otin hänet tietysti mukaan. Vitsit mua jännitti sekin etukäteen. Jotenkin kun tyttöjen vauva-ajoista on niin pitkä aika (ja nykyään on auto eikä ole ollut mitään ”pakkoa” selvitä vaikkapa julkisilla mihinkään), niin kaikki tällaisetkin jutut mua jänskättää aivan kuin olisi esikoisvauva kyseessä. No, metromatkat meni tosi hyvin muuten mutta metro jumahti paikoilleen kolme kertaa paluumatkalla kun edessä oli joku toinen hajonnut metro, ja ruuhka-aikaan metro oli aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä ja meininki aika hikinen.

Oltiin siellä kuin sillit purkissa ja normaalisti alle 20min matka venyi yli puolen tunnin mittaiseksi. Toisiksi viimeisellä pysäkillä ennen kuin jäätiin, vauvalle tuli ilmeisesti jo liian hiki vaikka hänen talvikamppeitaan olinkin availlut matkan aikana, ja hän hermostui aivan totaalisesti. Meidän vauvahan ei syö tuttia vaikka kaikkemme ollaan yritetty joten mulla ei ollut mitään keinoa saada häntä tyytyväiseksi, ellen olisi alkanut riisumaan kaikkia vaatteita juuri kun oltiin jäämässä, tai vaihtoehtoisesti alkanut imettämään häntä täpötäydessä ruuhkametrossa seisallaan (juuri kun oltiin jäämässä).

Tunsin kuinka katseet porautui meihin kun vauvaparka huusi minkä ikinä jaksoi ja yritin siinä itsekin hikisenä häntä heijata sylissä. Sitten kun päästiin ulos ja laskin vauvan takaisin vaunuihin ja lähdin liikkeelle, hän rauhoittui heti ja oli ihan rauhallinen ja tyytyväinen kotiin asti ja kotonakin.

Mutta voin kertoa että tuntui pitkältä ne viimeiset viisi äänekästä minuuttia metrossa, hah! Siinä kotia kohti kävellessäni hengittelin ja mietin että apua en kyllä enää ikinä lähde mihinkään yksin, mutta nyt jo naurattaa. Hyvinhän me selvittiin. Vauvat nyt joskus hermostuu, ei se maailmaa kaada keneltäkään.

Pitäisi osata olla armollisempi itselleen, eikä myöskään jännittää sitä jos vauvasta lähtee ääntä. Luulisi että näin kolmannella kerralla osaa jo mutta ei näköjään. Ensi kerralla muistan sen, tai ainakin yritän parhaani, vaikka kuinka tulisi hiki ja tuntuisi että kaikki tuijottaa, kun tuskin kovin moni oikeasti edes tuijottaa, se vaan tuntuu siltä. Ei se ole niin vakavaa.

Muuten meillä on ollut tosi kivat pari päivää. Eilen kävin vauvan kanssa kahden tunnin vaunulenkillä ja iltapäivällä haettiin tytöt päiväkodista ja tehtiin kotona pizzaa. Tänään mun ihana ystävä tuli meille jo heti aamusta ja toi mielettömät herkkuaamupalat mukanaan (joita instassa vilautin), ja hengailtiin ja höpöteltiin monta tuntia. Iltapäivällä kävin tosiaan vauvan kanssa siellä tapaamisessa ja samalla vähän shoppailemassa ja löysin huipun uuden ananaskuvioisen vaunuverhon ja tytöille aurinkolasit.

Vauva on alkanut nyt jokeltamaan ihan kunnolla, ensin mun askartelemalle mobilelle, ja nyt pikkuhiljaa jo mulle ja Otollekin. Tänään illalla hänellä oli kunnon jokeltelumaratoni ennen kun hän alkoi yöunille. Kuinka ihania ne pienet kujerrukset ja höpötykset leveillä hymyillä ja villillä käsien huitomisella höystettynä ovatkaan!

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3


Vauvan hymy

12.03.2017

Tällä viikolla meidän typy on alkanut hymyilemään ihan tarkoituksella. Hän vastaa hymyyn maailman iloisimmalla ihanalla hymyllä joka ulottuu silmiin asti. Aito hymy on ehkä maailman vaikutusvaltaisin ilme, ei siis ihme että se on yksi ensimmäisiä asioita joita vauvat oppivat tekemään tarkoituksella. Hän hymyilee siskoilleen, hän hymyilee äidille ja isille ja välillä hän myös hymyilee jääkaapin mustavalkoisille magneeteille. Tänään hymyilytti aamulla isosiskon mustavalkoinen pilvipussilakana.

Samalla kun vauva alkoi hymyilemään, yksi aikakausi päättyi ja uusi alkoi. Nyt vauvan kanssa voi olla vuorovaikutuksessa, häntä voi ilahduttaa ja häneen saa ihan uudenlaisen kontaktin. Vauva voi vastata omalla tavallaan siihen mitä hänelle sanotaan. Tämä on aivan ihanaa, jotenkin tuntuu että samalla vauva sai taas enemmän luonnetta ja hän tuntuu paljon tutummalta.

Reilun kuukauden ikäinen ei ole enää vastasyntynyt, hän on jo ihan vauva, vaikka tosi pieni onkin. Vaikka vastasyntyneen kanssa on ihanaa, iloitsen myös tästä uudesta vaiheesta. On ihanaa hassutella vauvan kanssa, kutitella häntä ja loruilla ja laulella ja saada hänet ilahtumaan. On mahtavaa oppia tuntemaan uutta perheenjäsentä päivä päivältä paremmin.

Kun meidän vauva hymyilee niin tuntuu kuin koko maailma näyttäisi sata kertaa valoisammalta ja ihanammalta paikalta. Kyllähän se nyt tuntuu hienolta, että tekee pienen viattoman ihmisen onnelliseksi. Vauvojen kasvot ovat kuin peilejä sille miltä heistä tuntuu, jokainen tunne on luettavissa niistä. Siksi on erityisen hienoa nähdä oman vauvan hymyilevän, koska hymy on niin aito. Vauvat eivät osaa tekohymyä tai teko-yhtään-mitään, vauvat vain ovat.

Mä hymyilen aika herkästi muutenkin, mutta nyt meidän perheessä taidetaan hymyillä ihan ekstrapaljon kun on niin ihanaa saada vauva hymyilemään takaisin.

Ihanaa iloista sunnuntaita kaikille ja hymyjä teidän päivään<3