Maanantai-aamu, herätys kello 6.00 ja tihkuva vesisade? No problem. Tänään oli niin ihana herätä, hyvään oloon, pirteänä ja vieläpä tuntia ennen lapsia. Nukkumaan olin onneksi mennyt jo kymmenen maissa edellisenä iltana, että sain ainakin ihan hyvät yöunet. Heräsin niin aikaisin siksi, että tänään lapsilla oli tosiaan päiväkodissa valokuvaus, ja halusin saada itseni laitettua valmiiksi ennenkuin tytöt heräävät, että voin sitten keskittyä heidän pukemiseen, pesemiseen ja kampaamiseen. Päiväkodilla piti myös tänään olla vähän tavallista aiemmin, kun valokuvaaja tuli niin aikaisin paikalle.

Tytöt olivat niin innoissaan, ja eilen illalla jo sanoivat että eivät kuulemma malta odottaa että on tarhapäivä ja valokuvaukset. Aamulla molemmat jäivät hyvillä mielin päiväkotiin, ja esikoinen huikkasi vielä lähtiessä, että ”Minä sitten sanon Zeldalle meidän sisaruskuvassa, että muistaa hymyillä, ettei se katsele sen varpaita tai jotain!”. Mä naureskelin koko matkan tälle tokaisulle, niin ihana huolehtiva isosisko.

Meidän ainoa kokemus tällaisista perinteisistä kuvauksista on Tiaran 1-vuotiskuvista, kun käytiin perhekerhon kuvauspäivänä ottamassa ne. Silloin hän ei oikein lämmennyt kuvaajalle, ja aika vakavat kuvat saatiin, vaikka hurmaavan söpöjä nekin oli. Tänään ajattelin vaan, että ei sillä ole väliä millaiset kuvat sieltä tulee, ne on tärkeitä muistoja lapsille itselleen ja myös meille vanhemmille, ja onpahan fiilistä mukana jos tukka sojottaa tai ilme on vähän vakava.

Kyselin tarhapäivän jälkeen sekä hoitajilta että tytöiltä miten kuvaus oli mennyt. Ja hyvin oli mennyt, Zeldakin oli kuulemma hymyillyt leveästi vaikka Tiara kertoi ettei ollut muistanut edes muistuttaa vaikka aikoi. He olivat kuulemma saaneet vielä katsoa omat kuvansa jälkeenpäin ja tyytyväisiä olivat olleet. Nyt vaan odotellaan innolla että päästään valkkaamaan lopulliset kuvat yhdessä tyttöjen kanssa ja saadaan ne kotiin.

Mulle tarha- ja kouluvalokuvaukset oli aina tosi iso juttu pienenä, ja olen kieltämättä nytkin innoissani, vaikka ei omat kuvat enää olekaan. Päiväkotikuvaukset on hauska piristys syksyyn, ja musta on ihana kun pääsen sitten täyttämään lapsille omia tarha- ja koulukuvakansioita, sellaisia jollaiset itsellänikin on. Paperikuvista tulee aina mieleen mummola, lapsuus, ja valokuvien selaaminen ja järjestely kansioihin mummun kanssa. Se oli parasta <3

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Iltaa tyypit! Mä alan vihdoinkin parantua ja nyt viikonloppuna olen jo jaksanut ja uskaltanut touhutakin. Perjantaina me ei tehty muuta kuin viikon ruokaostokset, ja öllöteltiin loppuilta. Eilen taas lähdettiin jo aamupäivällä leikkipuistoon, ja lounaan jälkeen suunnattiin Itiksen ja pikkushoppailuiden kautta ystävien tupareihin Espooseen lasten kanssa. Vietiin tuparilahjaksi sitä perjantaina täällä esittelemään valkosuklaa-piparirockyroadia, ja oli niin kiva nähdä kavereita pitkästä aikaa. Tytötkin olivat innoissaan kun näkivät niin monta kummia kerralla. Tupareissa saatiin maistaa ihanaa itseleivottua mustikkapiirakkaa, juoda kahvit ja lapset saivat juosta vähän aikaa hippaa ja tanssahdella. Ennen seitsemää oltiin jo matkalla takaisin kotiin.

Tänään syötiin herkkuaamiainen, minkä jälkeen suunnattiin jo yhdentoista aikaan läheisen kauppakeskuksen jouluparaatiin, missä tytöt saivat kasvomaalaukset ja mä sai käydä äkkiä salaa ostamassa muutaman joululahjan sillä aikaa kun Otto kiersi tyttöjen kanssa etsimässä joulupukkia. Kerrankin olen ajoissa liikkeellä, meillä on varmaan puolet lahjoista jo hommattuna. Yleensä havahdun lahjaostoksiin joskus viikkoa ennen joulua kun alkaa olla hankala löytää niitä suosituimpia lahjoja. Ehkä sitä oppii tässä vuosi vuodelta. Ennen oli myös hankalampaa raahata niitä lahjoja, tai piilotella niitä, kun lapset olivat mukana. Nyt vaan kävin yksin viemässä ne auton takaluukkuun, mistä Otto äsken haki ne kun lapset olivat jo nukkumassa. Ah miten helppoa.

Kokeiltiin tänään myös tehdä vähän erilaista ruokaa, mistä tuli ihan mielettömän hyvää, ja siitä kerron lisää ensi viikon aikana! Loppupäivä ollaan siivoiltu, ja sen jälkeen aloitettiin lasten kanssa pikkuhiljaa joulukoristeiden laittaminen esille. Tyttöjen huoneessa on jo ihan kunnon koristelut päällä, mutta muualla meillä on vasta metallikorissa joulupalloja ja perus jouluvalot. Ihanan jouluisa tunnelma siitäkin jo tulee. Näillä mennään itsenäisyyspäivään asti, ja sitten koristellaan joulukuusi niinkuin meidän perheen perinteisiin kuuluu jo mun lapsuudesta asti.

Ollaan myös luettu kirjoja, ja katsottu koko perhe vanha Ipanat -leffa netflixistä, joka oli mun ja Oton kummankin lemppari kun oltiin pienempiä. Se oli ihan superhauska ja koskettava vieläkin, ja lapsetkin tykkäsivät. Nyt ymmärsi tietysti niitä aikuisten läppiä itse ihan eri tavalla kuin silloin pienenä.

Kiva että sai melko viikon kipeilyn jälkeen nauttia rauhallisesta viikonlopusta yhdessä perheen kanssa, hyvällä voinnilla. Huomenna pääsenkin pitkästä aikaa toimistolle, ja tytöillä on valokuvaus päiväkodissa! Jännittää, iik!

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

PS: Mä olen hurjan iloinen eiliseen postaukseen saamastani palautteesta ja sähköposteista.  Oli hienoa huomata miten erilaisia taustoja omaavia ihmisiä mun blogia lukee, ja miten uskomattoman ihania ihmisiä siellä ruutujen takana on. Jännää oli se, että sain kaksi melkein samanlaista sähköpostia viiden minuutin sisällä toisistaan. Sähköpostien lähettäjät edustivat täysin päinvastaisia uskontokuntia, mutta olivat asioista tismalleen samaa mieltä. Ja täysin tietämättä toisistaan he lähettivät nämä viestit mulle melkein samaan aikaan. Jos vaan kaikki ymmärtäisivät miten samanlaisia suurin osa ihmisistä kuitenkin on, kulttuurista, uskonnosta ja taustasta riippumatta. Suurin osa ihmisistä haluaa vain rauhaa ja turvaa kaikille. Musta on tärkeää ottaa kantaa näihin asioihin, vaikka jonkun mielestä tietämätön ja naiivi blogimamma varmasti olenkin. Mulla on kuitenkin kanava ja mahdollisuus levittää tärkeää sanomaa kymmenille tuhansille ihmisille, ja sen aivan varmasti teen silloin kun koen sille olevan tarvetta.

Tehtiin tänään jotain kivaa, tai oikeastaan ei vaan kivaa vaan ihan huippuhauskaa! Nimittäin kirjoitettiin kirjeet joulupukille, jotka huomenna laitetaan sitten postiin ja matkaamaan kohti Korvatunturia. Molemmat tytöt osallistuivat innoissaan, ja piirsivät vielä kuvia kirjeisiin mukaan. Zelda saneli kirjeensä minulle, ja Tiara kirjoitti oman kirjeensä alusta loppuun asti ihan itse.

Mulle tämä kirjeiden kirjoittaminen on tärkeä traditio jonka haluan tehdä yhdessä tyttöjen kanssa joka vuosi. Ei siksi että tytöt voisivat pyytää mahdollisimman paljon, vaan siksi että kirjeen kirjoittaminen on heille hyvä hetki myös miettiä kulunutta vuotta ja omaa itseään. Vaikka tekstiä ei kirjeeseen (ainakaan vielä) niin paljoa tulekaan, niin keskustelu kirjeen tekemisen aikana kävi vilkkaana ja heille tuli mieleen vaikka ja mitä. Juteltiin paljon siitä miten toisia ihmisiä kohdellaan, ja etenkin siitä miten tytöt käyttäytyvät toisiaan kohtaan.

Tiaran kirje kuului näin:

”Rakas Joulupukki,

Olen ollut hyväkäytöksinen, mutta en ihan aina. Vähän olen riidellyt Zeldan kanssa jostain tavarasta. Mutta Zelda on silti rakas, ja sen kanssa on kiva leikkiä. Tänä vuonna toivoisin lahjaksi:

– My Little Pony Equestria Girls Rainbow Rocks koulu

– My Little Ponyja

– Semmoisia Bratzeja jotka osaa ottaa ihan oikeesti selfien

– Ehkä semmoinen peli missä kameli sylkäisee jotain mutta mä en tiedä mitä se sylkäisee

– Ja uusi bassokitara, lasten semmonen

– Uusi kiva satukirja joka kertoo velhosta joka tekee koirasta sammakon.

– Ei muuta.

– Ja uusia tusseja koska ne on vähän hukassa ja kuivunut.

KIITOS Joulupukki ja terveisiä Tiaralta.”

Zeldan kirje kuului näin:

”Rakas joulupukki, Ei oo vielä joulu näyttää ihan siltä että on punaiset posket. Olen ollut kiltti, mutta vähän en koska siksi. Teen sulle oman kortin sinne Korvatunturille. Toivoisin:

– Sylvanian Families -talon ja niitä ukkeleita ja sinun vanhan auton

– Oman ison Minionin

– Minionin leikkaus -pelin (Operation -pelin minionversio)

– Nooo apinan tai apinoita

– Myös vauva-apinan ja toisen vauva-apinan

– Ja toisen vauva-apinan

Minä tykkään enemmän rummusta. Ja haluaisin  kyllä Tiaran omalle tanssitunnille, mutta se on Tiaran oma niin enhän mä voi mennä sinne. Mut haluaisin vielä palloja!

Minä tykkään joulupukista ja minun masu murisee. Heippa!

Toivoo Zelda”

Ollaan selattu jo pari viikkoa yhdessä tyttöjen kanssa lelukuvastoja ja bongattu kivoja leluja. Silti niitä varsinaisia toiveita ei heiltä tullut ainakaan mun mielestä hirveän paljoa, ja kummatkin myös tietävät sen että eivät välttämättä saa kaikkia toivomiaan leluja ja heille se on ihan ok. Luulen että jos kummatkin saavat edes yhden toivomansa lahjan niin ovat aika innoissaan. Mua ei kauheasti yllättänyt nämä poni- ja miniontoiveet, mutta muutama villi kortti sieltä kyllä löytyi. Jos kukaan tietää mistä saa pelejä joissa kameli sylkäisee jotain, niin kertokaa ihmeessä! Ja mistä mä löydän apinavauvoja?

Peleistä mä olen ainakin ihan intona, tai siis joululomalla on hauskaa pelata yhdessä koko porukalla kaikkea. Toki siinä on se että pelien pienet osaset menevät helposti hukkaan kun lapset itse alkavat itsenäisesti pelaamaan, terveisin viime joulun peleistä kaikki nappulat hukassa.

Aijaijai, nyt alkaa tulla kyllä niin niin joulufiilikset, mikä varmasti näkyy myös täällä blogin puolella lisääntyvinä joulujuttuina. Eihän jouluaattoonkaan ole enää kuin kuukausi ja puolitoista viikkoa päälle. Se ei ole paljoa ja menee varmasti nopeasti! Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

Viime  yö meni mulla muutaman tunnin yöunilla, kun melkein heti nukahdettuani mulla alkoi nousemaan kuume tosi korkealle ja tuli ihan jäätävä päänsärky ja kurkkukipu. Ei sitten näköjään se parin viikon takainen flunssa mennytkään ohi vaan tuli kahta kauheampana takaisin. Kuume laski vasta aamulla joskus seitsemän aikaan ja sitten sain nukuttua pari tuntia ennen kuin tytöt heräsivät. Tsemppasin vielä aamulla ja tein Otolle isänpäiväaamupalan pekonisydämineen, munakokkeleineen ja hedelmineen, mutta sitten oli kyllä voimat ihan loppu ja on edelleen. Huomenna pitää mennä lääkäriin jos vaikka sieltä saisi avun joka katkaisisi tämän ikävän flunssakierteen.

Oton isänpäivä ei siis ole sisältänyt huonepalvelua, lapsivapaata tai muuta erityistä sen aamupalan ja lahjojen lisäksi, vaan lähinnä lasten kanssa satumetsän leikkimistä, ruuanlaittoa ja isänä olemista. Ja kuulemma hänellä on ollut juuri passeli isänpäivä, eikä hän olisi kaivannut mitään enempää. Mua harmittaa että Oton isänpäivä kului mun sairasteluun, mutta onneksi häntä ei tunnu harmittavan muu kuin se että mulla on huono olo. Parempi onni ensi kerralla, ja onneksi isää voi muistaa ihan tavallisenakin sunnuntaina.

Lapset saivat kertoa isästään omin sanoin, kun askarreltiin Otolle yhdessä kortti. Lapset kuvailivat Ottoa näin:

..Isi näyttää hyvältä.

..Isi on rakas.

..Siwwä itiwwä on muhta tukka. (Sillä isillä on musta tukka.)

..Hän on ihana.

..Isin kanssa on kivaa leikkiä legoilla.

..Isi osaa ajaa tosi hyvin autolla.

..Isin kanssa voi pelata Rocket Leagueta ja Hohokumia.

..Ja Wocowocoa (Locorocoa).

..Iti voi pewata myöh Owaf-tikkupewiä. (Isi voi pelata myös Olaf-tikkupeliä.)

..Isi on paras isi koska sen kanssa voi hassutella.

..Iti on pawah kohka tihki. (Isi on paras koska siksi.)

Mun mielestä Otto on paras isi, koska hänestä näkee miten paljon hän rakastaa lapsiaan ja miten paljon hän nauttii siitä että saa olla heidän kanssaan. Tytöt pukeutuivat tänään aamulla My Little Ponyiksi, koska kuulemma isi tykkää poneista, kovasti. Ehkä siitäkin voi jotain päätellä Oton heittäytymisestä. Vaikka tiedän että ponit ja barbien korkokengät eivät ole ehkä oikeasti Oton kiinnostuslistan kärkipäässä, hän ei anna sen häiritä leikkiä lasten kanssa. Ja lapset tuntevat olevansa tärkeitä isälleen, aina. He tietävät että isi kuuntelee aina, ja isille voi kertoa ihan mitä tahansa.

Olen maailman onnekkain kun olen saanut itselleni ja lapsilleni noin ihanan miehen ja isän. Otto on kaikkea sitä, mitä ikinä olisin voinut omalta isältäni toivoa, jos mulla sellainen olisi ollut. Olen kiitollinen siitä, että meidän lapsilla on ihana, rakastava ja välittävä isä. Isä jonka syliin kiivetä, isä jolta kysyä hupsuja ja vähemmän hupsuja kysymyksiä, isä joka kuorii omenoita kun äiti on allerginen. Isä joka innostuu hassuista jutuista, ja jonka kanssa lapset saavat pelata pelejä ja kokea ihan erilaisiakin asioita kuin äidin kanssa.

Hyvää isänpäivää Otto ja kaikki muut ihanat isit <3

Ollaan vietetty rentoa perhelauantaita tänään. Aamupäivä vietettiin yhdessä lasten kanssa leipoen, ja iltapäivällä mentiin vielä käymään Itiksessä ostamassa Otolle isänpäivälahja tyttöjen kanssa. Löydettiin aika kiva lahja, ja tänään oli juuri hyvä päivä ostaa se niin kukaan ei joudu pitämään lahjasalaisuutta liian kauaa, kun isänpäivä on jo huomenna. Huomiseksi on ostettu myös hyvät pöperöt ja en jaksa odottaa että pääsen kokkailemaan ja ennenkaikkea syömään!

Katsottiin tänään illalla vähän vanhempaa My Little Pony -leffaa tyttöjen kanssa Netflixistä, taisi olla kymmenisen vuotta vanha elokuva. Niin hassua miten paljon ne hahmot ovat muuttuneet niistä(kin) ajoista. Toki ne olivat vielä erilaisempia silloin kun itse olin pieni ja katselin tätini vanhoja My Little Pony -VHS:iä aina mummolassa. Rakastin itsekin poneja pienenä ja mielelläni leikin kyllä niillä tyttöjen kanssa. Musta on myös ihanaa, että ainakin meidän lasten päiväkodissa on myös poikia jotka leikkivät poneilla, ainakin mitä tytöiltä olen kuullut niin melkein aina päiväkodin ponileikissä on ollut mukana sekä tyttöjä että poikia, ja kaikki ovat tuoneet omat ponit mukanaan kotoa. Kerran Tiara unohti oman poninsa kotiin ja yksi mukava poika oli lainannut hänelle yhtä omistaan.

Me katsotaan melkein joka lauantai lasten kanssa elokuva aina illallisen jälkeen, se on musta tosi kiva perinne joka toivottavasti jatkuu sinne asti että tytöt ovat jo aikuisia. Ainahan sitä saa haaveilla, kun teini-ikä ei vielä pitkiin aikoihin ole ajankohtainen, hahah. Toisaalta taas kauhistuttaa se että oma kummipoika joka oli vasta puolitoistavuotias taapero kun odotin Tiaraa menee jo ensi vuonna kouluun! Minne tämä aika menee, kyllä se teini-ikäkin sieltä vielä tulee, ehkä nopeammin kuin uskommekaan. Pitää imeä kaikki hetket tästä ihanasta pikkulapsiajasta itseensä kun se on vielä ajankohtaista, koska ennenkuin huomaakaan se on jo ohi.

Pitää myös muistaa kirjoittaa ylös kaikki hassut jutut mitä lapset sanovat pienenä, koska jonain päivänä he ovat fiksumpia kuin minä ja Otto yhteensä, ja me jäädään kakkoseksi. Silloin voi naureskella niille hassuille jutuille. Kuten esimerkiksi sille, että eilen selaillessamme kakkujen kuvia tyttöjen kanssa, törmäsimme aivojen muotoiseen kakkuun. Kerroin heille että ne ovat aivot ja että meillä on kaikilla sellaiset päässä. Zelda suuttui ja tokaisi että ”Minuwwa ei totiaankaan owe tuowwaitia päättä!”. Hajottiin Oton kanssa niin pahasti, hän niin tomerana oli siinä ja oikein tuohtui kun äiti meni sellaisia hupsutuksia sanomaan.

En malta odottaa huomista, sillä isänpäivän lisäksi mun kaveri Emmis, Tiaran kummitäti, tulee Rovaniemeltä meille pariksi päiväksi kylään! Kauhea ikävä ollut, kun ei olla nähty taas puoleen vuoteen. Huippua saada kivaa seuraa ja tytötkin ovat ihan innoissaan.

Hyvää yötä ihanat <3