Millainen äiti on? Äitienpäivän kunniaksi lapset saivat vastata pari vuotta sitten FB:ssä kiertäneisiin kysymyksiin, joihin ovat vastanneet joskus aiemminkin. Oli hauska nähdä miten vastaukset ovat muuttuneet parin vuoden takaisesta. Niin ihania ajatuksia tytöillä!

Mitä äitisi sanoo aina?
T: ”Olet rakas”

Z: ”Että mä oon rakas.”

Mikä tekee äitisi onnelliseksi?
T: ”Halit ja pusut. Halipusut”

Z: ”Jäätelö.”

Mikä tekee äitisi surulliseksi?
T: ”Yksin oleminen.”

Z: ”Olla yksin kotona.”

Miten äitisi saa sinut nauramaan?
T: ”Jos kertoo hauskoja juttuja.”

Z: ”Pellejutut.”

Millainen äitisi oli lapsena?

T: ”Ihana ja söpö varmaan.”

Z: ”Kiva.”

Kuinka vanha äitisi on?
T: ”25”

Z: ”En tiedä.”

Kuinka pitkä äitisi on?
T: ”No en tiedä kyllä sitä. No varmaan jotain delfiinin kokoinen.”

Z: ”Yhtä pitkä kuin mummu.”

Mikä on äitisi lempipuuhaa?
T: ”Varmaan öö, aarrejahti. Ja niinkun vaikka ottaa kuvia vaatteista.”

Z: ”Askarrella.”

Mitä äitisi tekee, kun et ole paikalla?
T: ”Tekee töitä, koska jos me ollaan päiväkodissa niin äiti tekee töitä.”

Z: ”Se tekee ruokaa.”

*Raikastamon mehut saatu blogin kautta.

Missä äitisi on tosi tosi hyvä?

T: ”No äiti on tosi hyvä etsimään piiloja. Ja lasten hoitamisessa ja vauvojen.”

Z: ”Tekemään ruokaa.”

Mitä äitisi tekee työkseen?

T: ”Kuvaa vaatteita. Ja sitten se kirjoittaa postauksia.”

Z: ”Tehdä postauksia.”

Mikä on äitisi lempiruokaa?
T: ”Pekoni ja munakokkeli.”

Z: ”Vesimelonitikut.”

Miksi olet ylpeä äidistäsi?

T: ”Koska hänellä on niin ihania lapsia.”

Z: ”Koska öö. minulla on kavereita. ja koska siksi.”

Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?

T: ”Supergirl.”

Z: ”Prinsessa.”

Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä?

T: ”Vaatekauppoihin.”

Z: ”Kampaamo.”

Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?

T: ”Lihapullia, koska en mä osaa tehdä niitä ihan yksin mutta äidin kanssa osaan.”

Z: ”Pelataan pelejä ja leikitään prinsessaleikkiä ja tehdään yhdessä kuvia.”

Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?

T: ”Hiukset on saman väriset.”

Z: ”Vähän samanlaiset sukat.”

Mitä eroa teissä on?

T: ”Mulla ei oo korvissa korvisten reikiä mut äidillä on.”

Z: ”Erilaiset huulet, koska minulla on tummemmat ja äidillä on vaaleammat.”

Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?

T: ”Hyvän yön pusuista. Koska äiti kyllä aina antaa meille pusuja ja haleja kun me mennään nukkumaan.”

Z: ”Minä olen aina tietänyt vain.”

Olen maailman onnellisin näistä kaikista kolmesta neidistä, joiden kaikkien äiti saan olla. Tänään oli mun ensimmäinen äitienpäivä kolmen lapsen äitinä, ja mä saan muistaa sen ihanana onnellisena päivänä jolloin nautittiin Oton valmistamasta brunssista, auringosta, hyvästä ruuasta ja läheisistä ihmisistä.

Toivottavasti teillä kaikilla ruutujen takana olevilla kanssaäideillä on ollut ihana äitienpäivä myös <3

 

Avattiin tänään grillikausi meidän uudella hiiligrillillä ja ai että mä olin kaivannut grilliruokaa, ihan oikeaa kunnon grilliruokaa. Parvekkeella vanhassa kodissa meillä oli vain sähkögrilli ja sehän on vähän kuin paistinpannu mutta ulkona. Nyt kun on oikein kunnon hiiligrilli niin sai ihan kunnon makuakin ruokaan! Oltiin ekaksi ostamassa kaasugrilliä, mutta huolellisen googlailun jälkeen päädyttiin kokkien suosittelemaan hiiligrilliin, jossa kuitenkin on sivuhyllyt ja lämpömittari ja muut mukavuudet.

Ensin ajateltiin että hiiligrilli on turhan hankala,  mutta ei se ollutkaan  vaan lämpeni nopeasti,  ja oli oikein autenttinen maku makkaroissakin. Näin ekalla kerralla nautittiin grillimakkarasta kun ei uskallettu heti ekana hifistellä, mutta ensi kerralla mä kyllä ajattelin kokeilla vaikka mitä ihanaa kun nyt tietää että tuo toimii.

*Kantoreppu, Novan haalari ja pipo saatu blogin kautta.

Samalla grillikauden kanssa avattiin myös uusien perunoiden kausi. Löysin jo suomalaista varhaisperunaa kaupasta, kilohinta oli vielä melkein 13 euroa, mutta niitä oli vaan saatava kun iski sellainen mummun voikastikkeen himo ne nähdessäni. Oli aivan ihanaa, vieläkin nousee vesi kielelle kun vain ajattelenkin sitä ihanaa makua.

Istuttiin koko ilta pihalla kun siihen paistaa niin mukavasti aurinko. Zeldan kummisetä tuli piipahtamaan kylässä ja juteltiin kaikessa rauhassa terassilla. Nova nukkui päiväunet mun sylissä ja nyt on kiva kun on jo niin lämmin että voi imettääkin ulkona, niin mun ei tarvinnut eristäytyä sisälle syöttämään. Tytöt pyöräilivät ja puhalsivat saippuakuplia ja pelasivat tarrapalloa.

Kun illat ovat valoisia ja lämpimiä niin tuntuu kuin päivissä olisi ainakin kolme lisätuntia. On niin paljon enemmän energiaa ja kivempi tehdä asioita kun aurinko paistaa ja ulkona tarkenee. Mä luulen että tullaan viettämään suurin osa kesästä omalla pihalla, ellei sitten olla jossain reissussa. Niin kiva hengailla siinä kun voi touhuta kaikkea ja lapsilla on tilaa liikkua. Mäkin olen istuttanut pari timanttituijaa, ja nuo kuvassa näkyvät vaaleanvihreät havut, ja ostettiin myös orvokkiamppeli. Vielä pitäisi jotain muutakin kivaa keksiä pihalle istutettavaksi, jotain joka olisi helppohoitoista ja kestäisi hyvin aurinkoa. Jotain yrttejä ja amppelimansikkaakin mietin mutta en tiedä riittääkö mun taidot niihin, viljelylaatikosta puhumattakaan. Jos teillä on jotain puutarhavinkkejä niin saa antaa, tämä on ensimmäinen kesäni puutarhan omistajana ja olen aivan hukassa.

Huomenna koittaa äitienpäivä ja meillä on kivoja suunnitelmia. Toivotan nyt jo etukäteen ihanaa äitienpäivää kaikille äideille <3 Ja hyvää yötä ja ihanaa sunnuntaita ihan kaikille!

Sattui vastaan niin hauska haaste että oli pakko tarttua itsekin: 10 profiilikuvaa, 10 vuotta. Tämä Mamma rimpuilee -blogista lähtöisin oleva postausidea on niin mahtava että en epäröinyt hetkeäkään vaan rupesin selaamaan profiilikuvakansiotani naurunpyrskähdysten saattelemana. Tässä siis tulee kymmenen kuvaa mun kymmeneltä Facebookissa vietetyltä vuodelta, kronologisessa järjestyksessä.

#1 – 2007. Tällä kuvalla mä liityin Facebookiin vuonna 2007. Kuva on otettu mun ekoissa järjestämissäni kotibileissä ikinä, 2007 marraskuussa. Muistan sen illan vieläkin niin hyvin, koska mua jännitti ihan superisti että tuleeko meille edes ketään ketä olin kutsunut. Tulihan meille, ja hauskat juhlat oli ja kämppäkin pysyi kunnossa. Näiden jälkeen biletittiin vähän villimminkin sitten, mutta onneksi ei koskaan mitään kovin pahaa tapahtunut tai kämppä mennyt hajalle. Netta ja Emmis, Alppila in my mind <3

#2 – 2008. Ihana mustavalkoinen filtteri ja vuosi 2008. Muistan vieläkin tuon topin, koska ostin sen Topshopista Tukholman reissulla, ja kun olin käyttänyt sitä kerran niin hukkasin sen jonnekin! Se oli ihana toppi. Kymmenen vuotta sitten oli tosi trendikästä laittaa kuvaan photofiltrellä mustat kehykset jotta se muka näytti hienommalta IRC-galleriassa. Vähänpä silloin tiesin, ei hyvänen aika.

 

#3 – 2009. Tämän kuvan otti mun serkku neljävuotiaana, siksi istun lattialla mustassa juhlamekossa keskellä kuumaa kesäpäivää. Valjastin serkun valokuvauspuuhiin kun hän oli meillä yökylässä ja halusin uuden profiilikuvan. Tuo mekko oli mun rippijuhlamekko, ilmeisesti tuntui hyvältä idealta pukeutua siihen profiilikuvaa varten. Mulla on se vieläkin tallessa, se on ihanan ajaton polvipituinen mekko levenevällä helmalla. En tosin ole käyttänyt varmaan tuon kuvan ottamisen jälkeen. Kai se pitäisi konmarittaa pois, mutta siihen liittyy muistoja.

#4 – 2010. Tämä kuva oli myös mun ylioppilasjuhlien kutsussa, otin sen oikein sitä varten kaverin kanssa mun ekassa omassa kodissa, johon olin muuttanut muutamaa kuukautta aiemmin äidin luota. Aika hurjat meikit mutta ei hurjimmat mitä sinä keväänä oli, mä meikkasin silloin tosi paljon. Muistan tuon kevään muutenkin, viimeiset yo-kirjoitukset ja 25 asteen pakkaset jotka ainakin herättivät kunnolla kirjoituksia varten.

#5 – 2011. Tässä kuvassa me oltiin seurusteltu Oton kanssa muutama kuukausi ja mä odotin Tiaraa, asuttiin jo meidän ekassa yhteisessä kodissa ja olin aloittanut bloggaamisen muutamaa viikkoa aiemmin. Näytän aidosti onnelliselta, toisin kuin edellisen kuvan aikaan. Naurattaa vaan nuo mun kulmakarvat, muistan että niistä tuli kommenttia blogiinkin silloin ja ajattelin vaan että ”minähän meikkaan omat karvani miten haluan”. Näin jälkeenpäin voin kiittää teitä vinkeistä joilla kesti vielä muutama vuosi upota tähän kovaan kaaliin, hah!

#6 – 2012. Zeldan odotusaikana mun tukka oli niin hyvässä kunnossa, ai että olisin iloinen jos saisin vielä kasvatettua tästä tukasta yhtä pitkän kuin vuonna 2012 ja 2013. Tämä kuva on taidettu ottaa hetkeä ennen kuin muutettiin, muistan tuolta ajalta alkuraskauden väsymyksen ja migreenit sekä epätodellisen onnellisuudentunteen, ”apua miten ihanaa, meille tulee toinen vauva!”.

#7 – 2013. Tässä kuvassa Zelda on kolme päivää vanha, ja mä muistan tuon hetken kuin eilisen. Mä olin haljeta onnesta ja oli ihanaa olla pienen kanssa kotona, iloitsin silloin siitä että päästiin kotiin vain 30h synnytyksen jälkeen, kun ensimmäisellä kerralla sairaalassa vierähti yli viikko. Zelda ihana pieni menninkäinen siinä mun sylissä, aww miten pieni tyyppi! Tässäkin tukka oli vielä hyvässä kunnossa kun en värjännyt kertaakaan raskausaikana, ja pitkä kun en edes leikannut sitä.

#8. – 2014. Kirsikkapuut kukkivat ja ne oli pakko ikuistaa tämän kuvan taustalle. Mulla oli 2014 keväällä ponnarivaihe ja pidin ihan kokoajan pidennettyä tukkaani korkealla ponnarilla. Olisiko liittynyt yksivuotiaaseen Zeldaan että koin kiinni olevat hiukset kätevänä. Kaulakorulla on ainakin ihan kiitettävästi kokoa, apua!! Se taisi olla statement-kaulakorujen kulta-aikaa.

#9 – 2015. Keväällä 2015 olin juuri aloittanut markkinointiassistentin hommat ja lapset olivat menneet päiväkotiin. Se oli hektistä aikaa mutta olin niin innoissani ja oli ihanaa tehdä kolmen ja puolen kotivuoden jälkeen jotain ihan omaa. Tämä asu oli työtapaamista varten, start up-toimistolla meininki oli pukeutumisen suhteen aika paljon rennompaa niin kai se piti ikuistaa kun kerrankin oikein panostin. Tosin meni jo melkein vähän tätimäisen puolelle näin jälkeenpäin tarkasteltuna. Tuo hiekan vaalea tukanväri oli kuitenkin aika kiva, ehkä kokeilen sitä joskus vielä uudelleen.

#10 – 2016. Viime vuosi ja violetti tukka, ai että!! Tästä vähän vastapainoa edellisen kevään tätityylille. Mä rakastin rakastin rakastin tuota tukkaa vaikka se vaatikin hurjasti ylläpitoa, jolle ei kahden työn ja kahden muksun arjessa oikein koskaan tahtonut löytyä aikaa. Tässä kuvassa nään kuitenkin itseni enemmän kuin peilissä tällä hetkellä, ja se tarkoittaa sitä että nyt alkaa olla korkea aika tehdä jotain omalle ulkonäölle. Ensi viikolla saattaa olla että näytän taas enemmän itseltäni!

Olipa hauskaa palata näihin kuviin ja tunnelmiin hetkeksi ja vähän analysoida omaa ulkonäköä kymmenen vuoden ajalta. Aika kreisiä että olen ollut Fb:ssä yli kymmenen vuotta, siis vastahan mä liityin sinne ja se oli ihan uusi juttu.

Tämä oli ihan mahtavan hauska postausidea, on ollut tosi kiva lukea muiden postauksia aiheesta!

Mikä kuva oli teidän mielestä paras, mikä pahin?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon ja Lifien kanssa.

Vanhemmuuden myötä vertaistuen merkitys nousi mulla suuremmaksi kuin koskaan aiemmin. Ennen äitiyttäkin oli hauskaa jos joku oli kokenut jotain samaa kuin minä, tai eli samaa elämänvaihetta kuin minä. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen tärkeää mulle, enkä kaivannut mitään sen suurempaa tukea tai paikkaa josta etsiä samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa. Koulusta ja töistä löysi hyvin kavereita, joiden kanssa oli helppoa viettää vapaa-aikaa yhteisten aktiviteettien merkeissä.

Äitiyden myötä jäin kuitenkin yksin kotiin, vaille sitä sosiaalista samassa elämäntilanteessa olevaa verkostoa. Olin kaveripiirini ensimmäinen äiti 20-vuotiaana, ja silloin kun minä olin vauvan kanssa kotona, vanhat ystäväni olivat koulussa tai töissä. Alkuun en edes kaivannut seuraa niin paljoa, rakastin pesiä vauvan kanssa kotosalla, mutta sitten kun synnytyksestä oli toipunut kunnolla ja muutenkin alkoi tottua vauva-arkeen, tajusin että kaipasin tosi paljon kavereita jotka olisivat samassa elämäntilanteessa. Miksi?

Koska on niin monia asioita vauva- ja lapsiperhearjessa, jonka vain toinen vanhempi voi ymmärtää. Jokainen kaipaa sitä että joku sanoo että ”Mä niin tiedän mistä sä puhut” ja ”Meillä myös!”, ja sitä että joku toinen jolla on yhtä isot silmäpussit jakaa sen kahvikupposen ja nauraa mukana keskellä yötä yllättäneille pikkuvauvan niskakakoille.

Vaikka mulla on ollut Otto siinä tukena kokoajan, ei hänkään esimerkiksi voi jakaa kokemusta siitä miltä kropassa tuntuu synnytyksen jälkeen tai vaikkapa omakohtaisia vinkkejä imetyksen onnistumiseen. Minä taas en voi jakaa Otolle omakohtaisia vinkkejä siitä miltä isänä jokin asia tuntuu tai miten se kannattaisi tehdä. Enkä myöskään voi jakaa vertaistukea vaikkapa siihen, miten ikävää on jos vauva vaikkapa viihtyy enemmän äidin kanssa kuin isän kanssa, niinkuin meillä oli Zeldan vauva-aikana. Vanhempana vertaistukea tarvitsee aiempaa enemmän, koska vastuu ja omat paineet ovat niin paljon suuremmat kuin missään aiemmassa mitä on elämässä kokenut.

Mä tutustuin toisiin samanhenkisiin äiteihin helposti blogin kautta, ja uskaltauduin myös vauvamuskariin ja perhekeroon Tiaran vauva-aikana. Kerhossa mua jännitti hirveästi koska olin kaikkia muita niin paljon nuorempi, enkä oikein kokenut sopivani joukkoon. Zeldan vauva-aikana me ei enää käyty siellä, mutta blogin kautta löytyneet ystävät jäivät. Ensin juteltiin netissä, ja myöhemmin jo tavattiin. Nykyään moni äiti joihin olen tutustunut virtuaalimaailmassa, on mulle korvaamattoman arvokas ystävä ja jopa lapseni kummi.

Perhekerhoja ei ole joka paikkakunnalla, eikä pikkuvauva-aikana aina jaksa lähteäkään yleensä aikaisin aamupäivällä pidettäviin vauvakerhoihin ja -harrastuksiin. Silti olisi kiva saada seuraa, tai edes vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa. Silloin kannattaa tutustua Liberokerhoon, jos se ei ole vielä tuttu.

Tein perheprofiilin uudistuneelle Liberokerhon sivustolle muutama viikko sitten, ja olen sen jälkeen tutkinut ahkerasti kerhon sivuja. Keskustelu on vilkasta Vanhempien jutut -osiossa, ja sieltä löytää paljon vertaistukea ja vinkkejä erilaisiin vanhemmuuden haasteisiin tai kasvatusasioihin. On mahtavaa huomata miten monet vanhemmat ovat viihtyneet Liberokerhon sivuilla jo yli kymmenenkin vuotta ja solmineet kestäviä ystävyyssuhteita. Sivuilta voi myös hakea omia ystäviään ja läheisiään, ja jakaa oman perheprofiilinsa heidän kanssaan.

Liberokerhon sivuilla on sekä äitejä että isiä, nuoria että vanhoja, esikoisen vanhempia ja suurperheen päitä. Sieltä löytyy varmasti jokaiselle omantyylistään seuraa. Ja jos ei itseä innosta mennä juttelemaan heti, voi selata toisten keskusteluita, niistä löytää usein jo helposti vastauksia pohdiskelemiinsa asioihin. Helppo tapa tutustua kerhossa toisiin on vaikkapa raskausaikana liittyä oman lasketun ajan kuukaudelle perustettuun keskusteluketjuun, kuten vaikkapa Helmikuiset 2017. Kuukausiryhmissä on aina omalle vauvalle tai raskaudelle ajankohtaista vertaistukea saatavilla, ja sen olen kokenut erityisen mukavaksi kaikkien kolmen vauvavuoden ja raskauden aikana.

Suomen suurin vanhemmuuteen keskittynyt kerho tarjoaa oivan paikan tutustua toisiin nykyisiin ja tuleviin vanhempiin, ja samalla säilöä omat vauvamuistot turvalliseen paikkaan. Käykää ihmeessä tutustumassa Liberokerhoon, ja luomassa itsellenne oma perhesivu.

Yhteistyössä Libero.

Ihanaa päivää kaikille!

Viime viikonlopun juhlahumun jälkeen ollaan viimeinkin aloitettu se uusi arki. Lapset ovat palanneet muutamaksi viikoksi päiväkotiin ennen yhdeksän viikon kesäloman alkua, ja mäkin olen istunut enemmän koneen ääressä ja tehnyt töitä valmiiksi, samalla kun Otto on huolehtinut Novasta. Välillä ollaan pidetty neidin kanssa ihania imetyshetkiä, ja kyllä mä aika usein hairahdun koneen äärestä höpöttelemään vauvalle vaikka Otto hänen kanssaan päiväsaikaan enemmän leikkiikin. Yritän kuitenkin saada tehtyä mahdollisimman paljon hommia pois alta ennen tyttöjen kesäloman alkua, jotta voin itsekin ottaa sitten kesällä rennommin ja nauttia vapaammista päivistä.

Tänään tehtiin Oton kanssa aamulla puolentoista tunnin ihana vaunulenkki auringonpaisteessa lähimetsässä. Auringonpaisteen vaihduttua näin toukokuisessa maisemassa kovin tutuksi tulleeksi lumisateeksi, mekin suunnattiin sisälle ja mä avasin tietokoneen näytön. Nova jatkoi vielä aamupäikkäreitään pihalla katoksen alla ja sain hyvin hommia tehtyä sillä aikaa, kun vauvan maailman söpöimmät hymyt ja kujertelut eivät olleet viemässä mun huomiota pois töistä.

Ollaan laitettu yhdessä meidän pihaterassia kuntoon ja en malta odottaa että se on kokonaan valmis! Instassa (@iinalaura) vilautin eilen jo kuvaa siitä miltä tällä hetkellä näyttää, mutta pihalle on tulossa vielä aita ja paljon aurinkokennolyhtyjä ja kasveja. Sieltä pitää viedä myös muutamia remonttijätteitä pois, mutta olen kuitenkin tosi tyytyväinen siihen mitä ollaan nyt saatu aikaan. Viime viikolla tähän aikaan pihalla oli vain järkyttävä kasa vanhaa laminaattia, tyhjiä puulavoja ja vanha ruokapöytä. Siihen nähden siis ihan hyvä muutos kun nyt siellä voi jo hengailla mukavasti paviljongin alla.

Hauskaa miten ajoittaisesta lumisateesta huolimatta näin toukokuun tullen kaikki naapuritkin ovat kaivautuneet ulos kuorestaan ja tuntuu että viimeisen parin viikon aikana olen nähnyt enemmän heitä kuin koko talvena yhteensä. Tytötkin tutustuivat parin pihan päässä asuvaan vähän vanhempaan naapurintyttöön, ja ovat jo leikkineet yhdessä vaikka ja mitä.

En voi kyllä tarpeeksi hehkuttaa miten ihanaa on asua tässä nykyisessä asunnossa. Täällä tuntuu olevan sellainen positiivinen yhteishenki, ja juuri sitä omasta lapsuudestakin tuttua menoa että voi käydä pimpottamassa naapurin ovikelloa ja kysymässä tuleeko hän leikkimään. Oma pihatie on myös turvallinen eikä siihen pääse autoja mitenkään niin lapset voivat siinä turvallisesti harjoitella pyöräilyä ja istua piirtämässä maahan katuliiduilla niin paljon kuin sielu sietää.

Mulla on kyllä niin hyvät fiilikset tällä hetkellä, ja kyllä se kevätkin tulee sieltä vielä vaikka ei joka päivä siltä näytäkään. Iloitsen siitä että kirsikkapuiden upea kukkaloisto on vasta edessäpäin, ja nauran sille lumisateelle Pekka Poudan kanssa.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3