On uuden raskausviikkopostauksen aika, kun näitä olen täsmällisesti aina tiistaisin julkaissut. Nyt on vuorossa raskausviikko 16! Tällä viikolla mukana meiningissä myös rakas aviomieheni Otto, joka ystävällisesti suostui haastateltavaksi ja heittämään tyhmää läppää kuten aina. Täytyy tässä jo ennen videota sanoa että olen kyllä maailman kiitollisin siitä että mulla on Otto, vaikka tuskin se kenellekään on epäselvää muutenkaan. Mun arki tuon miehen kanssa on niin täynnä rakkautta, että en koskaan kuvitellut sellaisen olevan mahdollistakaan. Vuodesta, viikosta ja päivästä toiseen, eikä se rakkaus koskaan vähene vaan kasvaa vaan.

Raskausviikko 16 oli ja meni, ja hormonipäänsärkyä siihen kuului taas enemmän kuin pitkään aikaan. Se ainoa sallittu särkylääke eli Panadol ei mulla auta mitään, joten kolme päivää meni kärvistellessä, ja se saattoi vähän näkyä blogin aktiivisuudessakin. Päänsärkyisenä on hyvin hankalaa jaksaa tehdä yhtään mitään, kun kaikkein pahinta mulle on valo, tuli se sitten ikkunasta, lampusta tai tietokoneen näytöltä. Toivotaan, että tämä viikko sujuisi sitten taas paremmin.

Neuvolalääkärissä kaikki oli aivan kunnossa. Musta kuitenkin tuntuu, että en osannut itselleni laittaa sitä verenpainemittaria ihan oikein. Sain ihan erilaisen tuloksen mitä edellisviikolla neuvolan hoitajan vastaanotolla. Yläpaineeksi sain siis vain 99, mikä on alhaisempi kuin mitä multa on koskaan mitattu. Luulen että en saanut sitä tarpeeksi tiukalle itse. Mutta muuten kaikki oli hyvin, painoa ei ollut tullut mulle kuin pari sataa grammaa viikossa ja vauva on kasvanut hyvin.

Kuten videolla me kerrottiinkin, tyyppi on alkanut tunkemaan itseään ylöspäin mahasta, usein kun makoilen illalla ennen nukkumaanmenoa. Mun maha menee ihan vinoon. Vauvan selkä ja pylly nousevat ihan selvästi ylös, se on jotenkin melkein pelottavaa miten selkeästi se tuntuu tuosta ihon läpi ja näkyykin. Niin pinnassa hän aina silloin on. Siinä sitä tajuaa, miten lähellä vauva on, ja miten haavoittuvainen hän on tuolla mahassa.

Vaikka toki kohtu suojaa jonkin verran, niin silti. On sitä pientä selkää silti ihana paijata. Ajatella, että minä suojelen tuota pientä murua siellä masussa, ja masun ulkopuolella, ihan kaikelta parhaani mukaan. Ainakin mun mielestä kaikki sellaiset vauvasivustojen läpileikkauskuvat äitien mahoista on välillä tosi harhaanjohtavia, kun niissä näyttää että ihon ja vauvan välissä olisi vaikka kuinka paljon kaikkea muuta, vaikka ei välttämättä ole.

Maha näyttää joka viikko ihan eri muotoiselta, tällä viikolla tämmöinen pötsi 16+0! Nyt mulla on menossa jo rv 16+5 ja maha näyttää taas ihan eriltä kuin tuossa kuvassa. Hassu maha!

Tänään on viimeinkin mun kauan odottamani lukijailta, ja olen aivan täpinöissäni täällä! Myös Otto ja tytöt tulevat mukaan iltaan, kaikki ketkä ovat ilmoittautuneet niiin nähdään siellä jee! Mä varmasti kuvaan illasta myös ainakin kuva- ja mahdollisesti myös videomateriaalia tänne.

Jos raskauspäiväkirjasta on mennyt joku video ohi, niin aiemmat osat rv 14 ja rv 15 meidän lasten kanssa löytyvät mun omalta youtube-kanavalta! Laittakaa kanava tilaukseen niin ette enää missaa videoita. Mahtia tiistaita kaikille!

Enhän minä oikeasti edes heti alkuun ymmärtänyt mistä oli kyse. Muistan vain kuinka vaimoni seisoi makuuhuoneemme ovella, hymyillen into pinkeänä kusinen tikku käsissään. Kello oli jotain sianpieremän ja aivan vitusti liian aikaisen välillä, varsinkin ottaen huomioon että olin juuri edellisenä iltana palannut työmatkalta. Vaikka ymmärtäähän sen, totta kai. Kaksi viivaa raskaustestissä on ehkä pienin suurin syy herättää toinen vaikka keskellä yötä. Unenpöpperöisenä viitoin vaimoni vierelleni pieneksi lusikaksi ja koitin kuitenkin jatkaa nukkumista. Mutta eihän se uni enää tullut, hymyilytti liikaa. Jo kolmatta kertaa samasta syystä.

Vaimoni pyysi minua hieman avaamaan fiiliksiäni asian suhteen, mutta jos totta puhutaan en oikein tiedä mistä aloittaa. Vaikka odotammekin kolmatta mukulaamme vähintään samalla innolla kuin kahta aikaisempaakin, on vaikea sanoa mitään kuulostamatta jossain määrin rikkinäiseltä levyltä. Totuttuun tapaan on pienikokoinen vaimoni kasvattanut tissit, me molemmat olemme kasvattaneet pömppikset ja jatkuvasta poraamisestani päätellen minä olen enemmän raskaana kuin Iina. Täysin normaali raskaus siis. Ainakin meidän perheessä.

Suurimmat muutokset viimeisestä ovat kuitenkin todennäköisesti oma auto jolla ajaa tutkaan matkalla synnärille, sekä normaalistikin ylikierroksilla pyörivän suojeluvaistoni uusi turboahdin. Iinan jouduttua vuodelepoon edellisen raskauden yhteydessä, olen minä valehtelematta tehnyt kaiken mahdollisen ettei tämä toistuisi. Siihen pisteeseen asti että olen yllättynyt vaimoni jaksavan minua kun hermostun tälle siitä että tämä tyhjentää astianpesukoneen tai edes harkitsee ottavansa juoksuaskeleen. Ja lapset, totta kai. Kuopuksemme Zelda on onnesta soikeana siitä että hänestäkin tulee nyt isosisko. Niin soikeana ettei meinaa päähän jäädä että vauva tulee vasta vuodenvaihteen jälkeen, ja että hän silti tulee edelleen olemaan pikkusiskokin.

Tahtoisin omasta puolestani kiittää teitä kaikkia onnitteluista ja voimantoivotuksista, joilla olette vaimoni blogia pommittaneet. Elämme jänniä aikoja, ja on mahtava nähdä kuinka tekin elätte täysillä mukana tilanteessamme. Melkein tulee jo ikävä omia blogiaikojakin. Melkein.

Rakkain terveisin, Otto

P.S. Mitä tulee sukupuolen suhteen niin tilanne on täysin sama kuin toisen mukulamme kohdalla, ei mitään valtakunnan väliä, kunhan lapsi on terve.

Kesäkuun 18. päivä mä tein aamulla tärisevin käsin raskaustestin. Mä heräsin ihan superaikaisin, koska en meinannut saada nukuttua kun olin niin kovasti odottanut että voin tehdä testin. En halunnut tehdä sitä liian aikaisin etten pettyisi turhaan negatiivisesta testituloksesta, mutta toisaalta olin jo hurjan malttamaton ja halusin vaan tietää. Aiemmat kaksi raskautta olivat molemmat alkaneet ensimmäisestä kierrosta, joten nyt kun yritystä oli jo hetki takana niin alkoi tuntua että tapahtuuko sitä ikinä. Pelkäsin joutuvani pettymään taas ja olin jo valmistautunut yhteen viivaan.

Seitsemän aikaan lauantaiaamuna olin yksin hereillä ja kastoin tikun pissaan. Ja odotin. Ja odotin. Näytti siltä että testiin jää vain yksi viiva, kun tuijotin sitä ensimmäisen minuutin ajan. Sitten masentuneena tuijotin hetken muualle, ja käänsin katseeni varmistuakseni pettymyksestä. Ja kun mä katsoin tikkua uudelleen: mitä ihmettä, siinä olikin kaksi viivaa ihan selvästi eikä edes mitään haamua! Mä tuijotin testiä vaikka kuinka kauan yksin siellä vessassa, ja sitten menin herättämään Ottoa, lauantaiaamuna ennen kello kahdeksaa. Herra oli juuri edellisiltana palannut jälleen rankalta työmatkalta Tukholmasta, ja oli kovasti unen tarpeessa. Mutta kun en vaan voinut odottaa ja pysyä nahoissani.

”Otto katso, siinä on kaksi viivaa! Meille tulee vauva!”. Unenpöpperöinen mieheni oli maailman suloisin kaapatessaan mut kainaloonsa. Siinä me myhäiltiin tyytyväisenä ja mietittiin että voiko se oikeasti olla totta. Ja halattiin ja pussailtiin ja se oli maailman parasta ikinä. Otto oli ihan uninen mutta ei tullut uni kuitenkaan enää mun uutisen jälkeen. Se fiilis, ”me tiedetään jotain mitä te ette ja se on aika iso juttu” on ekaksi ihan maailman kutkuttavin ja ihanin. Toki viikkojen jälkeen salailu muuttuu hankalammaksi ja raskaammaksi, mutta silloin ihan alussa se on vaan parasta. Siitä se raskaanaolevan hehku varmasti tulee, kun hymyilyttää kokoajan se oma ihana pieni salaisuus mitä kukaan muu ei tiedä. (Eikä raskausoireet ole vielä alkaneet).

Lapset olivat erittäin tyytyväisiä kun sekä isi että äiti olivat jo aikaisin aamusta hereillä ennen heitä ja vielä viikonloppuna. Siitä me sitten lähdettiin ihan casuaalisti Ikeaan ostoksille heti sen auettua aamulla. Lapset menivät lapsiparkkiin ensimmäistä kertaa, kun olivat sitä miljoona kertaa pyytäneet ja me ei oltu raaskittu aiemmin jättää. Me mentiin kahdestaan ostoksille pyörimään, ja olo oli sellainen vastarakastunut perhoset liihottelee mahanpohjassa ja elämä on ihanaa ja vaaleanpunaista. En varmaan lakannut hymyilemästä kertaakaan sen päivän aikana. Eikä Ottokaan.

Jotenkin tämä kerta tuntui niin eriltä kuin aiemmat. Ehkä se johtui siitä että Ottokin oli kotona kun tein testin, ja eniten siitä että me oltiin odotettu ja mietitty ja haaveiltu niin pitkään. Vaikka loppujenlopuksi ei ehditty yrittää muutamaa kuukautta pidempään, oltiin kuitenkin sitä ennen jo haaveiltu ja pohdittu vuoden verran. Ne muutamat kuukaudet tuntuivat elämääkin pidemmiltä ja turhauttavammilta, ja helpotus oli suuri kun vihdoin jotain tapahtui. Se ensimmäinen päivä meni pelkässä onnellisuuskuplassa. Ostettiin vielä Clearblue-testi varmistuaksemme tuloksesta, mua kun jäi häiritsemään että viiva oli selkeydestään huolimatta aavistuksen haaleampi kuin Tipan tai Zeldan raskausaikana.

Onneksi myös kuvissa näkyvä Clearblue näytti, 2-3 viikkoa raskaana, ja saatoin vihdoin uskoa sen olevan totta ihan oikeasti. Kuten sanottua, eka päivä meni silkassa onnellisuuskuplassa. Sen jälkeen alkoi pelottaa ja jännittää että pysyykö se pieni matkassa vai ei, mutta eka päivänä mä soin itselleni sen ajatuksen ”meille tulee vauva”. Vasta sen jälkeen aloin jarruttelemaan itseäni ja päätin että en ajattele vielä yhtään mitään vaan odotan rauhassa eteenpäin. Otto oli ainakin omien kokemusteni mukaan samalla linjalla. Ensimmäisenä päivänä me fiilisteltiin, suunniteltiin yhteistä perhevapaata, haaveiltiin siitä miten vauva nukkuisi jomman kumman mahan päällä ja tuhisisi ja mietittiin lasten mentyä nukkumaan, että miten me oikein kerrotaan heille ja mitähän he sanovat.

Alusta asti oli selvää että lapsille ei sanota mitään ennenkuin pahin riskiaika on ohitse, ja siksi ensimmäiset pari viikkoa tämä oli tosiaankin ihan vain meidän kahden salaisuus. Ensimmäisenä kerrottiin molempien vanhemmille jo reilusti ennen ultraa, ja sekin jännitti mutta onneksi meidän uutiset saivat iloisen ja meidän puolesta onnellisen vastaanoton, ja jälkikäteen ajateltuna en edes tiedä miksi jännitin. Kaikki ovat olleet meidän puolesta hurjan onnellisia, ja se on tietenkin aivan ihanaa.

Mä halusin ottaa nämä kuvat, jotta muistettaisiin ikuisesti tuo ihana päivä ja miltä me näytettiin ja miten onnellisia me oltiin. Ainakin mä näen näissä kuvissa sen kaiken onnen jota me sinä päivänä koettiin ja koetaan vieläkin. Se oli ihan mieletön päivä ja mieletön alku tälle ihanalle matkalle kohti ensi kevättä. Pelkäsin otettuani nämä kuvat, että en koskaan pääse näyttämään niitä kenellekään, että joskus ne ovat liian kipeitä katsottavaksi, että kaikki ei menisikään hyvin. Mutta otin sen riskin, sillä halusin sen ihanan muiston. Ja tässä mä nyt jaan ne teidän kanssa, edelleen kutkuttavan jännittyneesti odottavana. Parasta on kuitenkin jakaa tämä raskaus Oton kanssa jo kolmatta kertaa, hän on maailman paras tuki ja turva mulle.

Oikeampi postausotsikko olisi ehkä lempparit ja ”ei-niin-lempparit” mutta se olisi ollut aika pitkä. Sain idean tähän postaukseen eräältä teistä ihanista lukijoista, kun olin kirjoittanut ruokaohjeen ja maininnut lasten tykkäävän kovasti avokadosta. Lukijani halusi tietää meidän muitakin lemppareita ja inhokkeja, eli niitä einiinlemppareita. Mä vältän ainakin lasten kuullen sanomasta että ”INHOAN” jotain, käytän ennemmin vaikka että ei ole ihan mun suosikki. Myös meidän lapset on oppineet sanomaan vaikkapa ruuasta, josta eivät pidä, että ”tämä ei ollut ihan mun makuun, mutta maistoin kuitenkin”. Ja se on musta ihan sallittua, kaikesta ei tosiaankaan tarvitse tykätä, mutta ei tarvitse myöskään olla ikävä ruuan valmistajaa kohtaan ja sanoa inhoavansa hänen tuotostaan.

Mutta joo, nyt rönsyilin vähän aiheen vierestä, sen pidemmittä puheitta mennäänpä niihin lemppareihin ja ei-niin-lemppareihin! Jokaisen vastaukset kirjoitettu ylös tismalleen sanasta sanaan niinkuin vastaaja itse vastasi. PS: tekisi mieleni kommentoida mieheni vastauksia, mutta en nyt spoilaa etukäteen, hahhaa.

Lemppariruoka / Ei-niin-lemppariruoka:

Iina: Teriyakilohi on kestosuosikki johon ei voi kyllästyä / Kaikki mauton kökkö. Ja korianteri. Mutta jopa korianteri on parempaa kuin mauton ruoka.

Otto: Pastasafkat uppoaa aina / Sushi, konseptina mahtava mutta maistuu lähinnä kullilta

Tiara: Lasagnette! / Porkkanasopasta mä en pidä ihan niin paljon (kasvissosekeitto)

Zelda: Avokadopasta ja jätski / Mä en tykkää salaatinlehdistä enkä aurinkokuivatusta tomaatista

Lempparihedelmä / E-n-l-hedelmä:

Iina: Hunajameloni ja avokado / Hunajapomelo. Ootteko ikinä maistanut? Se on ihan tosi outoa koostumukseltaan ja makua ei ole nimeksikään, siis ainakaan ihan sellaisenaan.

Otto: Päärynä / Omena

Tiara: Mandariini / banaanista en ihan paljoo tykkää.

Zelda: Banaani ja omena / päärynästä mä en tykkää niin paljon enkä mangostakaan.

Lempparijuoma / E-n-l-juoma:

Iina: Vesi ja kahvi, drinkeistä mojito / appelsiininmakuiset limut

Otto: Yllättäen ei ES, vaan makuvissyt / Tee

Tiara: Vadelmavissy muistatko se mitä me ostettiin joskus Herkusta / Laktoositon maito

Zelda: Maito ja mehu ja vesi / No mä tykkään kaikista! Mä tykkään kaakaosta ja teestä ja vissystä ja kaikesta.

Lemppari lastenohjelma / E-n-l-lastenohjelma:

Iina: Peppi Pitkätossu näyteltynä eikä piirrettynä. Sisustus ja vaatteet ja kaikki oli täydellisiä siihen aikaan kun se sarja on kuvattu, ja siinä on niin hauskat jutut vielä kymmeniä vuosia myöhemminkin. / Hauhau piip ja veli. En pääse yli sen tunnarista joka kuulostaa siltä kuin ne laulaisi ”hauhau pippeli!”.

Otto: Adventure Time, vaikka ei meidän lapsille uppoakaan / Lelumaan Niksu

Tiara: Risto Räppääjä-leffat / The Adventures of Phigaro Pho (zeldan toinen lemppari)

Zelda: Chaplin. / Mä tykkään kaikista paitsi jostain vauvojen ohjelmasta.

Lemppari viikonpäivä / E-n-l viikonpäivä:

Iina: Perjantai koska vapaapäivä tyttöjen kanssa / Ei-niin-lemppari vaihtelee viikon ohjelman mukaan. Yleensä se sattuu päivälle jolloin on normaalia hankalampi aamu.

Otto: Perjantai koska viikonloppu alkaa / Tiistai koska viikonlopun kuulumiset vaihdettu jo maanantaina, ja viikonloppuun vielä pieni ikuisuus

Tiara: Keskiviikko koska silloin on harrastuspäivä / Mä en tykkää lauantaista koska se on karkkipäivä ja karkeista tulee reikiä hampaisiin. Mutta ne on silti hyviä.

Zelda: Herkkupäivä! (lauantai) / Mä en tykkää keskiviikosta.

Lemppari tekeminen / E-n-l-tekeminen:

Iina: Kirjoittaminen, tanssiminen lasten kanssa / Sähköpostin siivoaminen.

Otto: Tatuoitavana oleminen / Pakonomainen turhista asioista stressaaminen

Tiara: Prinsessaleikki ja kaikki pukuleikit / Jostain Zombi- tai luurankoleikeistä.

Zelda: Star wars -leikki ja päiväkotileikki jossa minä olen opettaja. / Toy Story -leikki.

Mistä pidän kaikkein eniten / Mistä pidän kaikkein vähiten?

Iina: Perheen kanssa olemisesta ja perheenä yhdessä asioiden tekemisestä / stressaamisesta, mitä yritän välttääkin viimeiseen asti mutta eihän se tietysti aina voi onnistua.

Otto: Omasta arjesta oman perheen kanssa / Unettomuudesta

Tiara: Minä tykkään kaikista isoista asioista! Niinku perheestä ja ystävistä ja kukista. / Vinkuvista leluista ja ötököistä paitsi leppäkertut ja perhoset on kivoja.

Zelda: Mä tykkään tästä (osoittaa kirahvilelua) ja mun isosta siskosta / Mä en tykkää märästä pususta.

OTTO! Miten voi inhota omenaa mutta tykätä eniten päärynästä?? Nehän maistuu melkein samalta! Mutta joo, tämä oli niin hauska postaus tehdä, mua nauratti myös lasten vastaukset. Ne tulivat kyllä ihan suoraan sydämestä kun oikeen istuttiin juttelemaan yhdessä. Osuiko yhtään samoja inhokkeja/lemppareita? Mahtavaa viikonloppua kaikille!

Kahdenkeskinen viikonloppu Oton kanssa oli mahtava. Vaikka heräsin aamulla jo ennen kahdeksaa kumpanakin päivänä (kuten etukäteen vähän ounastelinkin), olo on levännyt ja oli kivaa aloittaa loma näin. Perjantai sujui noutoruuan, leffan ja Oton kainalossa köllöttelyn voimin. Me katsottiin Pitch Perfect 2 joka oli ihan täydellinen hömppäleffa täynnä pönttöjä juttuja ja hyvää fiilistä. Oli niin outoa olla kahdestaan kotona, se että ”aikuisten” leffaakin pystyi alkaa katsomaan jo aikaisin illalla eikä tarvinnut odotella että lapset menevät nukkumaan. Mäkin pysyin kerrankin hereillä ihan leffan loppuun asti mitä ei tapahdu useinkaan silloin kun leffan laittaa vasta ysiltä pyörimään.

Lauantainakin heräsin jo ennen kasia, ja luin vaan lehtiä ja söin rauhassa aamupalaa. Menin Oton viereen nukkumaan vielä uudestaan joskus kymmenen jälkeen ja nukuttiin vielä yhdessä reilu tunti. Oli hassua nukkua päikkärit, niitäkään ei kovin usein tule otettua. Viimeksi ehkä joskus sillon kun Zelda oli vauva. Ei pidetty mitään kiirettä, vähän siivoiltiin ja pakkailtiin kaikessa rauhassa. Illalla me käytiin pitkästä aikaa Vapianossa syömässä, ja sen jälkeen mentiin vielä ystävän läksiäisjuhliin piipahtamaan ennen kuin ajettiin autolla kotiin nukkumaan ajoissa.

Vapianossa oli uutta kanttarelli-pekoni-sokeriherne-pastaa joka oli ihan superduperhyvää. Ei olla käyty tosiaan tuolla Helsingin Vapianossa varmaan kolmeen vuoteen, mutta oli ilo huomata että edelleen sieltä sai hyvää ja herkullista pastaa. Pitäisi joskus varmaan testata risotot ja pizzatkin. Siellä on sopivan rento meininki ja musta se on vaan ihanaa että ruoka valmistetaan siinä silmien edessä.

Oli parasta ottaa vain rennosti ja jutella ja olla tekemättä mitään. Siihen jäi vähän koukkuun, ja blogitaukokin venähti hieman aiottua pidemmäksi. Eilen me tosiaan ajeltiin tänne Ouluun ja oltiin iltapäivällä perillä. Koko matkan me höpötettiin ja laulettiin ja huudatettiin radiota vähän turhan kovalla. Puolimatkassa vaihdettiin radio Novalle ja sieltä tuli vaikka mitä helmiä, kuten Celine Dionin My Heart Will Go On jota hoilattiin täysillä yhdessä. Ja hihiteltiin sille miten vanhoja meistä on tullut, aina teininä ärsytti kun vanhemmat halusi kuunnella Novaa vaikka itse olisi halunnut NRJ:n tai Kiss FM:n ja nyt me oltiin itse ihan fiiliksissä jostain ikuisuuden vanhoista hiteistä. Taidetaan kuunnella Novaa jatkossakin.

Täällä meitä odottivat reippaat ja iloiset tytöt jotka halusivat heti näyttää miten polskuttelivat uima-altaassa mun serkkujen kanssa. Nyt ollaan ehditty jo käydä moikkaamassa mun mummua ja pappaa ja tytöt ovat leikkineet ulkona tuntikausia mun serkut seuranaan. Täällä sielu lepää ja on niin hyvä meininki. Kohta aletaan laittamaan uusia pottuja ja sipulivoikastiketta, NAMI! Mä yritän vähän aktivoitua ja kirjoitella nyt enemmän  kun on saanut tämän alkulomahuuman eletyksi, täältä Oulusta riittää höpinää ja me voitaisiin vaikkapa jakaa parhaat Ouluvinkit lapsiperheelle kunhan ollaan keretty kokeilemaan kaikkea kivaa. Ainakin meinattiin käydä Angry Birds -puistossa, Vauhtipuistossa ja torilla. Saa kertoa oululaiset teidän parhaita lapsiperheen Ouluvinkkejä, tai jos on joku pariskuntavinkki niin vinkatkaa ihmeessä siitäkin. Täällä lapsilla on niin paljon kavereita että me päästään vaikka treffeillekin jos halutaan, mitä luksusta!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3