Ihana Mona haastoi mut kertomaan siitä, miten kotityöt jaetaan meidän perheessä. Kysyin teiltä Insta storiesin puolella mitä mieltä olette aiheesta, ja yli 2000 vastaajasta 94% oli sitä mieltä, että laitetaan toteutukseen vaan! Eli tässäpä nyt tulee sitten ajatuksia siitä, miten kotitöiden jako menee meidän perheessä.

Kotitöiden jako on meidän suhteen ja avioliiton aikana vaihdellut tosi paljon ja suuri vaikutus on ollut myös sillä, onko jompikumpi meistä aikuisista ollut perhevapaalla tai tehnyt töitä kotoa käsin. Silloin kun mä olen esimerkiksi ollut vuodelevossa supistusten takia raskausaikoina, Otto on joutunut ottamaan päävastuuta aivan kaikesta niin kotitöiden, kaupassakäynnin kuin lastenkin osalta. Silloin kun Otto aikanaan teki esim. pitkiä työputkia ja päivysti myös viikonloppuisin ja mä olin kotona lasten kanssa, oli päävastuu kodinhoidosta mulla.

Nyt meillä on ollut melko tasainen jako mun viimeisimmän raskauden jälkeen, eli reilut pari vuotta. Ollaan molemmat oltu vuorotellen perhevapaalla pitkiä aikoja ja ollaan molemmat työskennelty paljon kotoa käsin. Kotitöiden jako on mennyt aika luonnollisesti, sillä tavalla, että ei olla edes hirveästi keskusteltu koskaan siitä, miten ne jaetaan. Kumpikin on päätynyt vaan tekemään niitä hommia, jotka itseä miellyttävät enemmän tai joissa kokee olevansa tehokas. Siitä ollaan kyllä keskusteltu, jos jompikumpi on joskus kaivannut enemmän toisen panosta johonkin tiettyyn asiaan.

Esimerkiksi pyykkihuolto oli ennen mun vastuulla suureksi osaksi, ja lopulta mulla meni hermo siihen, että pyykit eivät koskaan löytäneet tietään edes pyykkikoreihin, ja likavaatteiden kiikuttamisesta puhtaan pyykin viikkaukseen kaikki oli yksin mun käsissä. Vaikka mulla ”meni hermo”, ei meille mitään riitaa tullut asiasta, vaan kerroin Otolle miksi se tuntuu musta ärsyttävältä ja hankalalta, että muut  perheenjäsenet eivät ota pienintäkään osaa pyykkihuoltoon. Sen jälkeen Otto on esimerkiksi ottanut päävastuun pyykkien ripustamisesta kuivumaan, lapset ovat alkaneet laittamaan sukkaparit yhteen kuivina ja viemään omat vaatepinot kaappiin ja jokainen pitää huolen siitä, että vie omat vaatteet oikeaan pyykkikoriin likaisina. Mä lajittelen vaatteet koneeseen ja viikkaan puhtaat pyykit. Kumpikin meistä silittää vaatteita silloin kun tarvitsee, eli lähinnä juhlia varten. Muuten ei olla siitä niin tarkkoja. Nykyään pyykkkääminen ei ärsytä enää ollenkaan, vaan kaikki sujuu hyvin. Kannatti siis ottaa asiat puheeksi eikä vaan hampaita kiristellen hoitaa pyykkihommia yksin.

Otto on se, joka meillä siivoaa useimmin keittiön. Mä en itse tykkää keittiön siivouksesta yhtään ja Otto taas nauttii siitä. Tästäkin on käyty keskustelua: joskus mä esimerkiksi saatoin saada ihan hirveän sotkun aikaiseksi vaikka tein jotain suht simppeliä ruokaa. Nykyisin kiinnitän huomiota sotkuun jo ruokaa laittaessa ja siivoilen pois sitä mukaa kun sotkua tulee siinä ruuanlaiton lomassa. Tämä helpottaa keittiön puhtaana pitämistä huomattavasti Otolle. Toki mäkin siivoan keittiötä välillä, mutta useimmin sen tekee Otto.

Vessan siivous taas on mun vastuulla. Vessa on täynnä mun meikkejä ja tököttejä ja mä jotenkin nautin vessan siivoamisesta. Rakastan sitä, kun vessa on kiiltävän puhdas ja vasta siivottu. Mua ei ällötä pöntön peseminen tai hammastahnatahrojen hinkkaaminen, päin vastoin.

Otto pyyhkii useimmin pölyt ja pinnat (huom. mikrokuituliinalla tai swifferillä, pölyhuiska oli hieno rekvisiitta). Mä taas sitten imuroin ja luutuan lattiat. Mä olen tarkka imuroinnista ja olen todennut, että pääsen itse helpommalla kun hoidan sen vaan itse. Toki molemmat imuroivat vuorotellen ruokapöydän alta sotkuja, mutta viikkosiivouksessa imuroinnin hoidan minä. Tähän aikaan vuodesta eteinen täyttyy hiekasta ja pikkukivistä jatkuvasti ja sitäkin saa olla imuroimassa vähän useammin kuin yleensä.

Yleinen järjestely on molempien vastuulla. Siinä missä Otto keittiön pintojen siivouksen ja astioiden lisäksi hoitaa myös järjestelyä keittiössä ja ruokailutilassa, mä järjestelen usein olohuoneen ja eteisen. Ne on sellaiset paikat kotona, jotka saa järjestellä yleensä monta kertaa päivässä. Aina kun joku oleskelee olkkarissa tai lähtee ulos tai tulee sisään, saa olla järkkäilemässä. Varsinkin just nyt kun eteiseen on tungettuna sekä talvi- että välikausivaatteet, se ei mitenkään vaan pysy siistinä. Kaikelle ei vaan fyysisesti ole juuri nyt edes paikkaa ja eteinen on yksi kaaos, vaikka kaikki yritetään parhaamme. Toivottavasti pian ilmat alkavat oikeasti pysymään kunnolla plussan puolella, niin saa heivata talvitakit ja muut kamppeet eteisestä varastoon.

Lapset keräävät yleensä lelut itse, vievät vaatteet itse pyykkikoreihin ja vievät puhtaat pyykit itse kaappiin. He saavat halutessaan myös imuroida omat huoneensa, mutta yleensä imuroin sitten itse vielä uudelleen. Välillä mä autan suorittamaan perusteellisen siivouksen lastenhuoneissa, koska heidän omat siivousratkaisut on yleensä hieman erilaisia kuin mun. He myös säästävät kaikenlaista, jota itse en välttämättä säästäisi (kuten wc-paperirullia, joihin on piirretty yksi ympyrä).

En koe tarpeelliseksi kuitenkaan puuttua niihin ratkaisuihin arjessa (esim. siihen kun hyllyn päälle järjestellään hienosti tavaroita asetelmiksi ja rykelmiksi, vaikka ne voisi laittaa myös esim. kaappeihin ja laatikoihin). Mun mielestä on ihanaa kun he itse yrittävät ja toteuttavat itseään ja tekevät huoneista sellaiset, joissa itse viihtyvät. Välillä on silti kiva nähdä sitä hyllyn pintaakin tavaroiden alta, ja siksi joskus (ehkä kerran parissa kuussa) myös siivoilen ihan kaiken paikoilleen ja laitan ne oikeasti unohdetut wc-paperirullateokset ja hampurilaisravintolalelun puolikkaat eteenpäin, eivätkä he huomaa edes. Silloin lapset aina yllättyvät ja kiittävät mua iloisesti ihanan siististä huoneesta. Tämä varmaan muuttuu sitten kun ikää tulee lisää, esim. teinin huoneeseen ei tulisi mieleenkään mennä omin päin järjestelemään ja käymään läpi kaikkia tavaroita. Luvan kanssa toki auttaisin siivouksessa myös teiniä. Lapsilla on oma paikka niille oikeasti tärkeille askarteluprojekteille ja taideteoksille, ja sieltä mä en koskaan heitä mitään pois, varsinkaan kysymättä.

DISCLAIMER: Kuvat on otettu huumorimielessä ja ne ovat täysin lavastettuja. 😀

Tällä hetkellä meidän kotityöjako toimii mun mielestä tosi kivasti. Siivous on ihan luonteva osa elämää, ei mikään sellainen osa, joka aiheuttaisi harmaita hiuksia tai ärsytystä. Jokainen huolehtii omasta osuudestaan ja pidetään koti sellaisessa kunnossa, jossa itse viihdytään.

Laitan nyt heti tämän postauksen julkaisun jälkeen instaan kyselyä teille siitä, kuinka teillä hoidetaan kotitöiden jakaminen! Käykää vastailemassa, olisi hauskaa nähdä miten tasaisesti tai epätasaisesti kotityöt jakautuvat ja onko teillä enemmän samoja suosikkeja ja inhokkeja kuin mulla vai Otolla!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Holiday Inn Helsinki – Expo -hotellin kanssa.

Mun mielestä on todella tärkeää viettää kahdenkeskistä parisuhdeaikaa. Varsinkin nyt, kun meidän nuorimmainen on jo 2-vuotias, tuntuu itsellekin helpommalta olla vaikka yksi yö poissa. Vauvavuosi on mulle itselleni aina sellainen kupla, josta on vaikeaa lähteä, mutta mitä vanhemmaksi nuorinkin kasvaa, sitä paremmin uskallan välillä ottaa myös aikuisten aikaa. Mun mielestä aikuisten ajan ei edes tarvitse tarkoittaa mitään kovin ihmeellistä, vaikka toki välillä intensiiviset ja jännittävät uudet kokemuksetkin on erittäin jees. Mutta välillä ihaninta on vaan se, että saa olla toisen kanssa ihan rauhassa ja keskittyä vain toisiinsa.

Me ollaan reissattu Oton kanssa kahdestaan viikonloppureissuja ulkomailla ja sekin on kyllä aika ihanaa. Nykyisillä tiedoilla ilmaston tilasta näitä viikonloppureissuja ei kuitenkaan kovin usein haluta tehdä. Viimeksi ollaankin oltu kahdestaan kauempana reissussa vuonna 2015, että hetki on jo siitäkin ehtinyt vierähtää. Helpompi ja ekologisempi vaihtoehto kaupunkilomalle Euroopassa on  staycation jossain tarpeeksi lähellä sijaitsevassa hotellissa. Ja sekin voi olla aivan ihanaa, hauskaa ja rentouttavaa. Vaikka varmasti tullaan tekemään joskus vielä viikonloppureissuja kauemmaskin, mä nautin ihan älyttömän paljon myös näistä minilomista lähellä kotia.

Käytiin Oton kanssa vähän aikaa sitten testaamassa Pasilan uudistunutta Holiday Inn Helsinki – Expo -hotellia. Lapset olivat sen aikaa kotona isoisänsä kanssa. Messukeskuksen kyljessä sijaitseva hotelli on uusittu kokonaisuudessaan helmikuun aikana ja avattu täysin uudistettuna 1.3.2019. Joka puolella tuntui ihana uudenkarhea fiilis ja onhan hotelli nyt aivan mielettömän tyylikäs uudistuksen jälkeen. Meidän sviitti 6. kerroksessa oli todella mukava ja tilava. Siellä olisi viihtynyt pidemmänkin loman ajan oikein hyvin.

Me oikeastaan viihdyttiin meidän hotellihuoneessa niin hyvin, että kun oltiin käyty ravintolassa syömässä, tultiin jo yhdeksän maissa illalla takaisin huoneeseen vaan hengailemaan. Se oli parasta! Käytiin kuumassa kylvyssä ja katsottiin samalla sarjaa, hengailtiin meidän älyttömän muhkeassa sängyssä (jossa oli muuten neljän tyynyn pillow menu, eli ei mennyt niskat jumiin vääränlaisista tyynyistä) ja vaan rentouduttiin. Ihan parasta vaan olla kahdestaan ja tuntui niin hyvältä mennä ajoissa nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna pirteänä uuteen päivään. Vaikka me valittiinkin oman huoneen kylpy, olisi hotellissa ollut myös tarjolla hotellivieraiden käyttöön upea sauna ja kuntokeskus 10. kerroksessa mielettömin näköaloin.

Uudistetussa hotellissa on haluttu ottaa majoittujien erilaiset tarpeet entistäkin paremmin huomioon. Uuteen konseptiin kuuluu tärkeänä kulmakivenä myös Holiday Inn®-ketjun Open Lobby, joka yhdistää perinteiset ravintola-, aula- ja työskentelyalueet yhtenäiseksi olohuonemaiseksi tilaksi. Sen ideana on tarjota asiakkaille mahdollisuus valita missä ja milloin he ruokailevat tai työskentelevät. Ruokaa ja juomaa on tarjolla vuorokauden ympäri ja aulan alueella on runsaasti sekä sähkö- että USB-pistokkeita työskentelyn helpottamiseen.

Illalla kun me tultiin hotellille, aulassa kävi ihana kuhina. Monesti hotellien aulat on sellaisia tosi kolkkoja ja tyhjiä, mutta tuo open lobby -konsepti selkeästi toimii. Aulassa kuului ihana puheen sorina ja ihmisiä hengaili joka puolella lasillisilla, tekemässä töitä tai syömässä. Ihanan lämmin tunnelma.

Messukeskuksen kyljessä kiinni oleva Holiday Inn Helsinki – Expo sijaitsee Pasilan rautatieaseman sekä linja-auto- ja raitiovaunupysäkkien läheisyydessä. Hotellista on kätevät yhteydet niin Helsingin keskustaan, Helsinki-Vantaan lentoasemalle kuin muuallekin Suomeen rautateitse. Raitiovaunulla keskustaan on kiva ajella, vaikka junalla tietty pääsee hieman nopeammin. Me käytettiin raitiovaunua kun käytiin keskustassa.

Mä heräsin kello 7.00, vaikka kahdestaan oltiinkin. En vaan osaa nukkua pidempään tällä hetkellä. Niinpä mä käytin aamun ylimääräiset tunnit työntekoon meidän sviitissä ja odottelin ihan rauhassa, että Otto heräili. Siirryin olohuoneen puolelle naputtelemaan ja Otto sai nukkua. Olen kyllä hieman kade taidosta nukkua aamuisin pitkään. Toisaalta taas, Otto kadehtii mua taidosta nukahtaa sekunnissa iltaisin. Aina se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, muka. Onneksi molemmat voidaan hyödyntää niitä omia mieltymyksiä ja vahvuuksia. Mä nousen mielelläni aamulla lasten kanssa, koska en kuitenkaan nuku pitkään. Ja Otto taas yleensä hoitaa yöllä, jos joku lapsista vaikkapa sattuu heräämään kesken unen. Tätä ei onneksi näin isojen kanssa tapahdu enää kovin usein, mutta silloin kun lapset ovat olleet pienempiä, on se ollut mulle ihanaa, kun Otto on noussut antamaan vettä/käyttämään vessassa/lohduttamaan jos lapset on nähneet pahaa unta.

Mulle hotelliyöpymisessä yksi ihanimpia asioita on hotellin aamiainen! On vaan niin ihanaa syödä aamiaista hotellissa. Holiday Inn Helsinki Expossa oli kattava buffet-aamiainen, ja toki myös mahdollisuus tilata aamiainen suoraan huoneeseen. Tarjolla oli kattava hotelliaamiainen ja paljon hedelmiä ja vihanneksia, sekä Kaffa Roasteryn herkullista kahvia.

Miniloman jälkeen oli ihanaa vaan matkustaa lyhyen matkan päähän kotiin ja päästä halimaan lapsia. Kotimatkalla jo sanoinkin Otolle, että mä en jaksa odottaa, että näen lapset! Heilläkin oli onneksi ollut kuulemma mahtava ilta ja yökin oli sujunut oikein mallikkaasti.

Holiday Inn Helsinki – Expon sivuilta löytyy paljon lisätietoa hotellista, huoneista ja palveluista.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fazer Leipomot Oy:n kanssa ja minulla on suuri kunnia toimia Fazer Puikuloiden brändilähettiläänä tänä vuonna.

Kuten pari viikkoa sitten hääpäivänäkin kirjoitin, arjessa ei aina ole niin paljoa sitä parisuhdeaikaa kuin toivoisi. Niistä pienistä hetkistä kannattaa kuitenkin pitää kiinni. Silloinkin kun meidän päivän ainoa parisuhdeaika oli iltaisin vauvan nukkuessa rinnalla, me syötiin yhdessä iltapalaa, joka ilta. Nykyisin illat ovat taas vain sitä aikuisten aikaa, mutta pitkään meidän päivien ainoa yhteinen hetki oli kuitenkin se iltapala, silloin kun Otto vielä teki töitä ja opiskeli yhtäaikaa. Meidän iltapalahetket eivät yleensä ole mitään kovin gourmeeta, mutta toki joskus tykätään hifistelläkin. Yleensä meidän iltapalaleipien päällä on margariinia, juustoa ja kurkkua, tai sitten Otolla pikkelssiä, juustoa ja kurkkua. Otto ei koskaan ole oppinut käyttämään perinteisiä levitteitä leivän päällä.

Iltapala on alusta asti ollut se meidän yhteinen juttu. Vaikka tehtäisiin muuten koko ilta omia juttujamme, me syödään aina iltapala yhdessä. Iltapalan verran on aina aikaa, vaikka sen sitten ottaisi yöunista. Mä uskallan väittää, että yhteiset iltapalahetket ovat pelastaneet meidät monelta turhautumiselta ja riidalta parisuhteessa. Ihan niinkuin lapsi tarvitsee tutkimusten mukaan vanhemmaltaan sen vartin täysin jakamatonta huomiota päivässä tunteakseen itsensä rakastetuksi ja huomioiduksi, myös puolisot tarvitsevat toisiltaan pienen hetken.  Tai näin ainakin mun logiikka sanoo. Kun ehtii keskittyä toisiinsa edes sen pienen vartin iltapalahetken verran joka päivä, saa vaihdettua kuulumiset, saa kerrottua toiselle, että toinen on tärkeä ja mikä parasta: saa mahan täyteen herkullista iltapalaa. Se vartti riittää aivan hyvin silloin, kun enempää ei ole.

Me aina tehdään yhdessä iltapalaa, välillä jo ihan väsyneenä ja silmät unihiekkaisina. Sitten otetaan iltapalat mukaan olkkariin, ja höpötellään, tai katsotaan jotain sarjaa josta tulee hyvä mieli, jos ollaan ehditty jo höpötellä muutenkin. Leipä on sopivan iisi iltapala, ja sen saa tehtyä nopeasti, kun ei illalla useinkaan enää jaksa alkaa väkertämään mitään sen vaivalloisempaa. Ja leipä on myös hyvää! Me tykätään molemmat tosi paljon syödä leipää.

Leipä on meille nautinto siitä huolimatta, että syödään ihan tavallisia juusto-kurkkuleipiä. Kun leipä on tarpeeksi hyvää, on yksinkertainenkin usein herkullista. Fazerin uudet Puikula Pehmeämpi 100Kaura -leivät ovat nimensä mukaisesti kaurasta valmistettuja, ja aivan älyttömän pehmeitä leipiä. Nyt aiheena on meidän aikuisten iltapalat, enkä edes vielä lähde siihen, mitä meidän lapset sanoivat tästä uudesta leivästä maistettuaan sitä. Mutta sanonpahan vaan, että he kuulostivat aivan Puikula-mainokselta.

Puikulat ovat tuttuja jo omasta lapsuudestani, ja voisin sanoa, että olen varmaan maistanut jokaista erilaista Fazerin Puikulaa elämäni aikana. Se on ainakin meille sellainen arjen perusleipä, jota aina tulee ostettua kaupasta. Nyt Puikula-perheeseen on tullut aivan uusi suosikki, ja se on tämä Puikula Pehmeämpi 100Kaura. Se on oikeasti varmaan pehmein leipä, mitä olen ikinä syönyt, ja se on pehmeää vielä parasta ennen -päivän lähestyessäkin.

Pehmeyden salaisuus on siinä, että leipä on leivottu haudutettuun kaurapuuroon. Se pitää leivän tuoreen makuisena ja tuntuisena useammankin päivän. Nimensä mukaisesti 100Kaura on valmistettu kaurasta ja 100Kaura sisältää 6,6% kuitua ja 15g proteiinia 100 grammassa. Leivän jauhoista, jyvistä ja hiutaleista 100% on kotimaista kauraa.  Leipä ei kuitenkaan ole gluteeniton, sillä siinä on käytetty puuron lisäksi myös vehnägluteenia tuomassa pehmeyttä rakenteeseen.

Me ollaan aivan ihastuneita tähän leipään koko perhe, eikä sen ilmestymisen jälkeen ole taidettu edes ostaa muuta leipää kuin tätä. Ainoa miinus mikä leivässä on, on sen pieni pakkauskoko: meidän perheellä pussi loppuu heti aamupalan aikana. Voitteko siis pliis muutkin maistaa 100Kauraa ja toivoa tähän isompaa pakkauskokoa, niin jospa sellainen saataisiin. Puikuloitahan on vaikka kuinka paljon erilaisia, mutta tämän herkun tunnistaa söpöstä kelta-valkoraidallisesta pussista kaupoissa!

Mä uskon, että me tullaan syömään yhdessä iltapalaa vielä sittenkin kun ollaan vanhoja ja ryppyisiä, ja meillä on kaikki päivät aikaa toisillemme. Me tykätään yhteisistä tavoista, ja tämä on yksi ihanimmista yhteisistä tavoista, joita meillä on. Siksi haluan pitää siitä kiinni nyt ja aina!

Joko olette ehtineet maistamaan tätä herkkua? Syöttekö te iltapalaa yhdessä puolison kanssa? 

Mun on pakko nipistää itseäni, että uskon sen todeksi: tänään alkoi Oton opintovapaa. Ainakin seuraavat 1,5 vuotta me saadaan olla yhdessä arkipäivisin ja tehdä kumpikin omia hommiamme kotoa käsin. Toki Otolla on välillä myös päiviä, kun on läsnäoloa koululla (monimuotona ei onneksi kovinkaan usein), ja toki mullakin on mun omia tapaamisia, tilaisuuksia ja pressejä, mutta yleisesti ottaen me voidaan olla joka päivä yhdessä! Ja se on parasta ikinä.

Me saadaan arkeen niin paljon lisää joustoa, yhteistä aikaa ja kaivattua aikaa myös sille rentoutumiselle, että tämä vaan tuntuu niin uskomattomalta. Mutta eihän se uskomatonta ole, vaan asia, jonka eteen ollaan nähty vaivaa. Välillä yhdistelmä mun yrittäjyyden, Oton kokopäivätyön ja Oton korkeakouluopintojen sekä kolmen lapsen, joista yksi kotihoidossa, kanssa on tuntunut kuormittavalta. Mutta tämä puolen vuoden spurtti on mahdollistanut sen, että nyt Otto voi jäädä opintovapaalle. Ja jos kaikki menee kuten on suunniteltu, hän saa koulunsa valmiiksi etuajassa. Sitten hän pääsee mahdollisimman nopeasti hyödyntämään opintojaan myös työelämässä.

Kuukauden kuluttua myös kuopus aloittaa osa-aikaisen dagiksen, jolloin meillä molemmilla on oikeasti sitä rauhallista työ- ja opiskeluaikaa päivisin yhtäaikaa kolmena päivänä viikossa. Se on suuri muutos nykyiseen, jolloin työaikaa on mulla ollut vain iltaisin tai vuorotellen Oton koulutehtävien kanssa viikonloppuisin. Ollaan siitä hurjan kiitollisia, että kuopus on voinut olla kotona 2-vuotiaaksi asti, eikä häntä ole ollut pakko laittaa hoitoon esim. taloudellisista syistä aiemmin. Tiedän, että kaikille ei ole mahdollista mennä varhaiskasvatuksen aloitus-ajankohdan suhteen sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä. Tämä on ollut suuri etuoikeus, että me ollaan oltu näin onnekkaita.

Nyt meistä tuntuu, että hän on ihan valmis lähtemään dagikseen, ainakin hänen päivittäisistä pyynnöistään päätellen. Sitä ennen nautitaan kuitenkin näistä yhteisistä viikoista, ja pian alkavasta isompien lasten hiihtolomasta yhdessä koko perhe. Siksi siis aloitus vasta kuukauden kuluttua, koska ajateltiin, että ei olisi mitään järkeä mennä esim. viikoksi päiväkotiin ja olla heti viikkoa pois.

Vapaus tehdä töitä ja opiskella omassa tahdissa on jotain, mistä ollaan haaveiltu pitkään. Me osataan molemmat pitää kiinni deadlineista ja saadaan tarvittavat hommat ja enemmänkin tehtyä, mutta nautitaan kovasti siitä, että ei olla sidottuja joka arkipäivä samaan rytmiin. Seuraavan puolentoista vuoden aikana me saadaan muovata itse miltä meidän töiden ja opiskelutehtävien päivä-aikataulut näyttävät ja missä me niitä töitä tehdään. Se jos mikä on luksusta, jota pitää osata arvostaa. Toki lasten päiväkoti- ja koulu pitävät meidät kiinni niissä yhteiskunnan normi-aikataluissa, mutta kuitenkin.

Rauhallisen työajan lisäksi kaikkein eniten mä olen odottanut tässä oikeasti sitä, että saadaan vaan olla yhdessä. Me viihdytään yhdessä ja toimitaan hyvin yhdessä. Saadaan paljon aikaan kun pystytään tsemppaamaan toinen toistamme, ja meillä on tiedossa myös ainakin yksi yhteinen projekti tälle keväälle. En voisi olla enemmän innoissani!

Tähän loppuun haluan vielä hieman kehaista tuota ihanaa aviomiestäni. Koska siis eihän tämä olisi ollenkaan mahdollista, ellei hän olisi päässyt kouluun ja hoitanut sekä töitä että koulua näin hienosti, kuin hän on tehnyt. Otto mahdollisti aikanaan mulle mun unelmien tavoittelun, ja nyt on mun vuoro tehdä se hänelle. Siitä ei ole mitään haittaa, jos siinä samalla meillä on ihan pirun hauskaa yhdessä, vai mitä?

Otto, mä olen susta niin ylpeä. Tästä se alkaa!

Ihanaa viikonloppua kaikille, terveisin pää pilvissä liihotteleva Iina!

Moikka ja hyvää uutta vuotta vielä teille kaikille! Mä palaan vasta nyt koneen ääreen, sillä mulle iski vuoden ensimmäisenä aamuna yhtäkkiä ärhäkkä migreeni, jonka tajusin liian myöhään kun makoilin pimeässä Oton kainalossa aamulla. Pimeässä näköoireet eivät ensin tulleet niin selkeästi, ja sitten otin lääkkeen liian myöhään, ja se ei enää ehtinyt auttaa. Mutta siitäkin selvittiin, edelleen on ollut päänsärkyä tänään, mutta varmasti vuoden kolmas päivä on jo parempi! Ja olen kiitollinen, että tämä oli eka aurallinen migreeni moneen kuukauteen, toivottavasti saan taas pitää useamman kuukauden tauon näissä.

Me vietettiin uutta vuotta ystäväporukalla, kun Emilia ja Topias lapsineen, sekä mun ystävä Emmis, olivat täällä meidän seurana. Saatiin tietysti aloittaa uusi vuosi ihanien uutisten saattelemana, kun Emilia ja Topias kertoivat vauvauutiset! Eipä paljoa onnellisemmin voi uutta vuottaa aloittaakaan, kuin seuraten rakkaiden ystävien suurta onnea. Ihan mieletöntä!

Me herkuteltiin perinteisesti hodaribuffetilla ja lisäksi vielä Emilia paistoi jälkkäriksi lettuja, jotka nekin nautittiin buffameiningillä. Meillä oli pienet herkkuöverit, mutta mikäs sen parempi tapa aloittaa uutta vuotta. Raketteja me ei ammuttu, mutta käytiin kyllä ulkona lasten kanssa katselemassa ja nähtiin ihan sikana raketteja, tosi hienojakin. Tehtiin myös perinteiset tähtisädetikku-kuviot sekä itse, että lasten kanssa. Aika hienoja sydämiä lapsetkin saivat jo aikaiseksi, miten heistä on tullutkin jo niin isoja ja taitavia.

Meidän taapero oli tosi vaikuttunut raketeista, ja hän seisoi ikkunassa katselemassa niitä aina vähät väliä. Lapsilla meni leikit taas niin hyvin yhteen, ja neljää vanhinta ei juurikaan näkynyt, kun heillä oli ihan omat leikit ja meiningit yläkerrassa. No pitivät he kyllä yhden esityksen meille sentään. Pienin napero pyöri meidän ja turkulaisten Volde-koiran kanssa koko illan tyytyväisenä. Kaikki lapset nukahtivat ihan sekunnissa kun viimein menivät nukkumaan, ja vuosi vaihtui ihan aikuisten kesken.

Oli kyllä aika ihanaa viettää tämäkin vuodenvaihde samalla tutulla kaavalla kuin viimeiset kahdeksan vuotta: pussaten Oton kanssa tasan kello 00.00. Silloin tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta meidän ekasta pususta, ja tietty uudenvuoden aattona myös kahdeksan vuotta siitä, kun ekan kerran tavattiin. Toivottavasti meillä on edessä vielä äärettömästi näitä uudenvuoden pusuja! Kliseistä tai ei, se on romanttinen ja ihana hömppäperinne, josta halutaan pitää kiinni.

Nyt lomamoodi on ohi, ja on aika tarttua kiinni tähän blogiin ihan kunnolla, ja alkaa toteuttaa niitä kaikkia siistejä juttuja, jotka ovat vain pyörineet päässä viime aikoina. Tarkoitus oli olla jo eilen kunnolla sorvin ääressä, mutta tämä migreeni hieman sotki kuvioita. Toivottavasti saan tehdä hommia ilman migreeniä mahdollisimman pian, niin ajatuskin liikkuu vähän sutjakammin. Ihanaa uutta vuotta vielä kerran <3