Kuva: Jere Viinikainen

Siellä se nyt on! Meidän Yhdessä -podcastin ensimmäinen jakso ilmestyi tänään Spotifyssa ja Soundcloudissa. 3. jaksosta eteenpäin Yhdessä -podcast on saatavilla myös iTunesissa. Mua jännittää ihan älyttömän paljon tehdä jotain meille ihan uutta. Mutta koska saan tehdä sitä Oton kanssa, mua ei jännitä niin paljon.

Tämä podcastin tekeminen on ollut meille yksi siisteimpiä juttuja, mitä ollaan päästy tekemään. Puhuttiinkin yhdessä siitä, että vaikka pelottaa lähteä tekemään jotain ihan uutta ja hypätä täysin oman mukavuusalueen ulkopuolelle, on ihan älyttömän siitä tehdä just tätä. Me ollaan tätä tehdessä puhuttu vaikka kuinka monta kertaa asioista, joista ei ennen olla puhuttu niin paljoa tai samalla tavalla. Me ollaan kysytty toisiltamme kysymyksiä, joita ei ennen ole tullut edes mieleen kysyä. Me ollaan opittu tuntemaan toisemme, jos mahdollista, vieläkin paremmin.

Me puhutaan toistemme kanssa paljon, ihan joka päivä. Yhdessä on kuin mahdollisuus tulla kärpäseksi kattoon kuuntelemaan meidän kahdenkeskisiä juttuja. Välillä ne on aivan käsittämättömän huonoja läppiä, välillä ne on keskusteluita asioista, joista ei pystyisi keskustelemaan kenenkään toisen kanssa. Välillä ne on keskusteluita meistä, meidän suhteesta ja historiasta. Välillä taas asioista, ilmiöistä ja yhteiskunnasta. Usein on tapana tehdä ensimmäiseksi esittelyjakso, niin mekin tehtiin, mutta ihan omalla tyylillä.  Esittelyjakson tekeminen on perusteltua – podcasteja kuuntelee myös moni ihminen, joka ei lue blogeja tai seuraa instagramissa juuri mua tai meitä. Ensimmäisessä jaksossa me kerrotaan mistä kaikki alkoi. Miltä tuntuu odottaa yhdessä vauvaa viiden viikon tuntemisen jälkeen. Sitä ei moni tiedä, mutta me tiedetään ja kerrotaan.

Ensimmäisen jakson nauhoittaminen oli alkuun meidän osalta vielä pientä haparointia, haettiin tuntumaa täysin uuteen asiaan. Mutta heti se tuntui omalta. Kun oli aloittanut, oli paljon helpompi lähteä jatkamaan. Ja huomattiin heti, että mikki päällä toistemme kanssa puhuminen on ihan yhtä rentoa kuin ilmankin. Sitä unohtaa sen, että on edes missään studiossa kun uppoutuu juttuun.

Ensimmäisen kauden aikana meillä tulee olemaan aiheita laidasta laitaan. Meillä tulee olemaan mukana myös vieraita parissa jaksossa. Podcastissa me puhutaan myös sellaisista qasioista, joista ääneen puhuminen toi etukäteen hikikarpaloita otsalle. Mutta sitten kuitenkin puhuttiin niistä ja samalla avarrettiin myös omaa maailmankuvaamme ja rohkaisimme itseämme. Voisin sanoa, että näiden jaksojen purkittamisen jälkeen olen n. 10 000 kertaa rohkeampi kuin ennen niitä. Voin vain kuvitella fiilikset sitten, kun koko tuotantokausi saadaan mun hammasleikkauksen jälkeen purkitettya loppuun.

Mua jännitti ihan pirusti tämä julkaisupäivä. Mutta toisaalta, tsemppasin itseäni ajattelemalla, että mitään tässä ei ainakaan ole menetetty, kävi miten kävi. Ollaan saatu tehdä ja luoda jotain uutta yhdessä ja toteuttaa itseämme. Siitähän kaikessa on kyse. Jos epäonnistuu niin epäonnistuu, mutta sitten ei ainakaan jää harmittamaan ettei kokeillut. Kiitos Otto meidän yhteisestä projektista ja kiitos Indieplace, jotka annoitte meidän kokeilla siipiämme tässä ja tuitte alusta asti 100%! Meillä ei kertaakaan ole ollut sellainen olo, etteikö meihin uskottaisi. Kiitos myös älyttömän paljon teille tsempistä ja tuesta etukäteen täällä ja muissa somekanavissa. Toivottavasti tykkäätte siitä, mitä me tuutattiin ulos. Laittakaa viestiä, toiveita ja kysymyksiä ja kuunnelkaa eka jakso!

KIITOS myös ihan älyttömän paljon teille kaikille, jotka olette jakson jo ehtineet kuunnella ja antaneet palautetta siitä. Me ollaan täällä luettu teidän viestitulvaa tippa linssissä ja huokaistu kiitollisuudesta, onnesta ja helpotuksesta. Te olette BEST <3

Kuuntele jakso Spotifyssa TÄSTÄ.

Kuuntele jakso Soundcloudissa TÄSTÄ.

Seuraava jakso ilmestyy 19.8. klo 00.00, ekaksi Soundcloudissa ja myöhemmin päivällä Spotifyssa. 3. jaksosta eteenpäin jaksot löytyvät myös iTunesista.

Nyt mä vihdoinkin uskallan paljastaa, sillä nauhoitukset alkavat tässä kuussa. Me ollaan koko kevään ajan suunniteltu Oton kanssa meidän yhteistä podia, jonka jaksot on nyt hahmoteltu, nimi päätetty ja studio tiedossa. Me ollaan niin innoissaan tästä. Idea omasta podista syntyi jo viime vuoden marraskuussa, jolloin varovasti sitä ehdotin Otolle. Ajattelin, että hän sanoisi heti, että EI, koska hän ei halunnut jatkaa blogin kirjoittamistakaan vuotta pidempään. Mutta kuinka väärässä olinkaan, Ottohan innostui podi-ideasta heti. Meillä lähti samantien ajatukset laukkaamaan, että mistä kaikesta me voidaan ja halutaan puhua ja millainen meidän podista tulee.

Sovittiin yhdessä, että voidaan lähteä tekemään podia sitten, kun Otto jää keväällä opintovapaalle ja meillä on kunnolla aikaa. Lähdettiin pikkuhiljaa yhdessä suunnittelemaan sisältöä ja etsimään studiota, jossa voitaisiin nauhoittaa jaksot. Pohdittiin hetken myös sitä, että sijoitettaisiinko omiin laitteisiin, mutta tultiin lopulta siihen tulokseen (onneksi), että se olisi joko a) liian suuri investointi projektiin, jonka menestys ei etukäteen ole kiveenhakattua tai b) liian huonolaatuista sisältöä edullisemmilla ja suppeammilla laitteilla. Onneksi me lopulta löydettiin studio meidän podille lähempää kuin osattiin toivoakaan, eikä tarvinnut enää miettiä, että ostetaanko itse ummikkoina niitä laitteita.

Alunperin meidän nauhoitusten piti alkaa jo huhtikuun alussa, mutta meistä riippumattomista syistä ne viivästyivät nyt tänne heinäkuulle saakka. Voin kertoa, että ollaan oltu välillä niin tulisilla hiilillä kun on ollut niin paljon ideoita ja intoa ja fiilistä lähteä tekemään, mutta ollaan jouduttu vielä odottamaan. Mutta nyt, nyt me vihdoinkin päästään tekemään tätä, enkä voisi olla enempää innoissani! Mun onneksi Otto on tästä myös ihan super innoissaan.

Meidän podin nimi on Yhdessä ja tehtiin sille jo oma instatili @yhdessapodi. Itse asiassa tein tuon tilin jo tammikuussa, kun olin jutellut tästä podi-ideasta eräässä pressissä Strictly Style -blogin Hannan kanssa. Mä silloin sanoin, että ei olla vielä keksitty podille nimeä ja Hanna huikkasi mulle tuon nimi-idean. Se oli musta niiiiiin hyvä! Mulle tuli heti se fiilis, että siinä on just se nimi. Niin yksinkertainen, helppo ja kuvaava. Yhdessä. Kiitos Hannalle ihan älyttömän paljon tästä ideasta, en tiedä muistaako hän edes tätä sivulauseessa ohimennen huikattua ehdotusta, mutta mulle se kolahti aivan täydellisesti ja Ottokin tykkäsi heti.

Yhdessä-podi tulee pyörimään aika paljon parisuhdeaiheiden ympärillä, mutta aiotaan me puhua muustakin. Mukana tulee olemaan jaksoja liittyen myös vanhemmuuteen, mutta suhteet ovat pääosassa. Toki vanhemmuus on yksi osa meitä ja varmasti näkyy  (kuuluu) jossain määrin aina, mutta mikään perhepodi Yhdessä ei ole.

Mä olen ihan fiiliksissä meidän tulevista jaksoista, koska mulla on niin paljon ajatuksia niihin liittyen! En malta odottaa, että päästään aloittamaan nauhoitukset Oton kanssa. Siitä tulee varmasti aivan älyttömän hauskaa. Oton kanssa mun on helpompaa puhua kuin kenenkään toisen kanssa koko maailmassa ja siksi mua ei yhtään stressaa, että miten meidän höpinät sujuu. Meillä on selkeät ideat jo tosi moneen jaksoon ja varmaan kolmeen tuotantokauteen, mutta me halutaan vielä (ennen nauhoitusten alkua) kuulla myös teitä. Mikä teitä kiinnostaa? Mistä aiheista te toivoisitte kuulevanne meidän keskustelua? Voidaan sitten tarkistaa, että ollaan oikeilla jäljillä jaksoideoiden suhteen, eikä aivan hakoteillä ja muokata vielä ideoita ja niiden järjestystä tarvittaessa.

Pssst! Tullaan ehdottomasti yhdessä jaksossa palaamaan ainakin siihen, mistä kaikki alkoi. Eli tähän:

Ihan älyttömän suuri kiitos Otolle ja kaikille, jotka on meitä jo tukenut tämän haaveen toteuttamisessa. Tästä tulee varmasti niin huikea yhteinen projekti! Laittakaa seurantaan @yhdessapodi instassa ja huikkailkaa tähän kommenttiboksiin tai instassa DM:llä tai mun storiesin kyselyssä, jos tulee joku jaksoidea mieleen minkä ehdottomasti haluatte kuulla. Ja jos on jotain muita toiveita podin toteutukseen liittyen (esim. jaksojen pituus, julkaisualustat, muut toiveet) niin niitäkin saa heitellä ilmaan. Iso kiitos jo etukäteen!

Juhlittiin eilen vihdoinkin Oton 29v-synttäreitä kahdestaan, pari viikkoa myöhässä. Lapsille oli luvattu, että he pääsevät mummolaan yökylään ja sinne me heidät vietiin eilen iltapäivällä sen jälkeen, kun he olivat käyneet leffassa mun serkun kanssa. He jäivät sinne niin mielellään mummun kanssa hoitamaan Armas-koiraa, oli ihanaa kun he olivat itsekin innoissaan. 

Jotenkin niin hassua, miten paljon helpompaa se on itsellekin nykyään jättää lapset välillä hoitoon, kun oli vaikka vielä vuosi sitten kun nuorimmainen oli (melkein) 1,5-vuotias. Silloin oli mulle hirveän iso juttu viedä hänet ekaa kertaa elämässä yökylään isovanhemmalle, ja nyt taas hän itse menisi riemusta kiljuen milloin vaan, eikä se mullekaan ole enää niin big deal. Aika harvoin meidän lapset silti yökyläilee, mutta on ihanaa kun tietää, että se mahdollisuus on olemassa. 

Me käytiin Oton kanssa syömässä Vanhalla Paloasemalla ja sen jälkeen istuttiin vielä iltaa Keltaisen Aitan terassilla torin rannassa, tai siis patiolla, niinkuin Oulussa sanotaan. Ja käytiin myös tunnelmallisessa Pikisaaressa kävelyllä.

Keskiviikkoiltana täällä Oulussa oli kyllä aika hiljaista, se oli jotenkin jännää, kun Helsingissä on aina niin hulluna ihmisiä joka puolella, vaikka olisi vaan ihan tavallinen tiistai. Siellä harvoin näkee vaikka keskustassa tyhjää terassia jos aurinko yhtään paistaa ja lämmintä on edes 15+ astetta. Täällä kaikki paikat olivat puoliksi tai enemmänkin tyhjiä, vaikka oli pikkulauantai. 

Moni kokee Helsingin ihmispaljouden ahdistavana, mä taas inspiroivana. Se on ehkä se, mitä eniten Oulussa asuessa kaipasin: ihmisiä. Toki täälläkin on välillä paljon ihmisiä liikkeellä, niinkuin vaikka Qstockin aikaan tai vappuna, ehkä myös helteisenä lauantai-iltana. Mutta mä rakastan Helsingissä just sitä, että menit minne vaan ja milloin vaan, aina on paljon erilaisia ihmisiä liikkeellä ja paljon erilaisia tapahtumia. Musta se on ihanan virkistävää ja avartavaa. 

Toisaalta, Oulussa mä rakastan sitä rauhaa mikä täällä on milloin tahansa. Täällä pääsee irtautumaan kaikesta tosi helposti jos haluaa. Ja onhan Oulukin kasvanut ja kehittynyt ihan hulluna siitä kun mä täällä asuin.

Oli ihan parasta jutella kahdestaan rauhassa ilman keskeytyksiä koko ilta ja nauttia vaan toistemme seurasta. Mä rakastan sitä, miten meidän keskustelut lähtee lentämään ja voidaan puhua ihan mistä vaan. Toki me voidaan olla hiljaakin yhdessä, mutta aika usein me kyllä keskustellaan, välillä kiihkeästikin, kaikesta maan ja taivaan välillä. 

Musta on ihanaa pohtia eri asioita ja perustella omia näkemyksiä ja kuunnella toista ja saada erilaista näkökulmaa. Se on just parasta kun on eri mieltä jostain ja voi keskustella ja yrittää ymmärtää sitä toisen näkemystä. Välillä me taas ollaan jostain niin samaa mieltä että täydennetään toistemme lauseita monta kertaa peräkkäin. Silloin yleensä revetään nauramaan, ja sanotaan vielä yhteen ääneen kirsikkana kakun päälle, että “mä en kestä”. Molempi parempi. Se olisi kyllä tylsää, jos oltaisiin ihan kaikesta ihan samaa mieltä. 

Olen niin iloinen, kun saatiin viettää yhdessä naurun ja rakkauden täyteinen ilta. Se merkitsi mulle paljon.

Siis mä en kestä! Nyt on jo juhannusviikko, aika vaan juoksee. Viime viikko oli mulla tosi työntäyteinen ja se on omalta osaltaan vielä nopeuttanut ajankulua. Toisaalta, viikko oli myös älyttömän antoisa. Pääsin tekemään tosi mielenkiintoisia ja kivoja työjuttuja ja tapaamaan ihania tyyppejä vielä ennen kun kaikki alkavat vuorotellen lomailemaan. Siinä missä ekalla viikolla mentiin ja tehtiin ihan hirveästi kesäjuttuja, toka viikko otettiin iisimmin ja paiskittiin Oton kanssa vuorotellen hommia.

Otto käytti lapsia videopelimuseossa ja leikkipuistossa mun työpäivinä. Ollaan käyty yhdessä tihkusadekävelyllä ihmettelemässä kymmeniä kotiloita, jotka olivat löytäneet metsätielle. Ollaan käyty puistossa koko perheellä, tehty palapelejä ja kokattu. Taidettiin me grillatakin yhtenä päivänä.  Perjantaina Otto teki koulujuttuja ja taapero oli mun mukana työtapaamisissa ja vietettiin vähän laatuaikaa kahdestaan niiden välissä. Isot tytöt olivat kavereiden luona leikkimässä. Taapero nukkui hyvät päiväunet ja mä kerkesin sillä aikaa käydä myös metsästämässä Otolle synttärilahjan.

Lauantaina juhlittiin Oton vikat kaksikymppiset synttärit. Aamulla tehtiin yhdessä herkkuaamupala Otolle, kun hän täytti 29 vuotta. Seuraavaksi juhlitaankin sitten Oton pyöreitä vuoden päästä, ihan älytöntä. Vastahan Otto oli 20 ja mä 19 kun me tavattiin. Ja vastahan me juhlittiin Oton ylläri 22v-synttäreitä. Ihan vasta oli meidän keskimmäisen kastejuhla Oton 23v- syntymäpäivänä ja siitäkin on jo kuusi vuotta. Ja tuntuu kuin vasta oltaisiin juhlittu Oton 27v-synttäreitä Oulussa ja käyty pikatreffeillä kahdestaan ekaa kertaa kuopuksen syntymän jälkeen.

Viime vuonna juhlittiin Oton synttäreitä meidän terassilla grillibileillä kavereiden kanssa, mutta tänä vuonna me juhlittiin meidän ystävän valmistujaisia lauantai-iltana. Juhlittiin siis Ottoa ihan vaan perheen kesken päivällä ja juhlitaan sitten isommin vasta niitä kolmekymppisiä. Voi tosin olla, että Oulussa vien Oton syömään synttäreiden kunniaksi, siellä on nimittäin meidän yksi lemppariravintola eli Kauppuri5. Synttäridinneri siellä voisi olla Otolle mieleen. Ehkä pyöräiltäisiin kahdestaan keskustaan ja vietettäisiin rauhassa treffi-iltaa.

Otto sai tytöiltä hienot itse confeteista ja kartongista askarrellut ilmapallo-synttärikortit ja mä annoin Otolle lahjaksi ajattoman ja laadukkaan kauluspaidan. Meinasi pokka pettää perjantai-iltana, kun Otto tupisi, ettei hänellä ole mitään hyvää kauluspaitaa sinne valmistujaisiin, kun kaikki on ihan kulahtaneita ja vanhoja. Hymisin itsekseni kun tiesin, että mun lahjapussissa odottaa oikein hyvä kauluspaita. Onneksi se oli Otolle mieluisa, tuli itsellekin hyvä mieli.

Valmistujaiset menivät ihanasti ja lapset viettivät sillä aikaa leffailtaa kotona Oton siskon kanssa. Viikonloppuna varmistui myös meidän lomareissu tälle vuodelle: lähdetään syyskuussa reissuun Oton perheen kanssa Mallorcalle. Tälle kesälle ei nyt sitten äkkilähtöä tullutkaan, mutta aika ihanaa päästä sitten syyskuussa vielä pidentämään kesää ja vielä huikean isolla porukalla! Odotetaan sitä tosi innolla. Mutta täytyy katsoa jos nyt kesällä tehdään kuitenkin joku pienempi laiva- ja/tai autoreissu lasten kanssa tai kahdestaan.

Tällä viikolla on tosiaan jo juhannus ja me lähdetään Ouluun, kunhan työhommat on tehty täällä Helsingissä. Aiotaan myös nauttia auringosta ja ihanasta ulkoilmasta lasten kanssa, ei varmaan yllätä ketään. Nämä lämpimät ja pitkät kesäillat on niin best!

Ihanaa juhannusviikkoa kaikille <3

Mä olen niin ylpeä Otosta, että halkean varmaan. Kun Otto viime elokuussa aloitti opinnot ammattikorkeassa, se oli uutta meille kaikille. Oton syksy yhdistäen kokopäivätyötä ja koulunkäyntiä ja mun syksy yhdistäen kokopäivätyötä ja taaperon kotihoitoa oli eittämättä yksi työntäyteisimmistä ajanjaksoista meidän elämässä. Se oli kuitenkin todella sen arvoista. Tämä kevät taas on ollut mahtavaa työ-, opiskelu- ja vapaa-ajan harmoniaa. Kaikki on tuntunut olevan tasapainossa. On voinut höllätä, on voinut päästää irti siitä kiireen tunteesta ja pysähtyä nauttimaan kaikesta.

Otto ei oikein tiennyt mitä odottaa, kun palasi korkeakoulun penkille seitsemän vuoden tauon jälkeen. Nyt vuoden opiskeltuaan hän voi huokaista helpotuksesta: opiskelu aikuisena perheenisänä on hänelle aivan erilaista kuin se oli silloin seitsemän vuotta sitten. Kyky ottaa vastuuta, keskittymiskyky ja ajanhallinta ovat aivan eri tasolla kuin ne olivat silloin. Toisin sanoen opiskelu on hänelle paljon helpompaa nyt. Ei helppoa, mutta huomattavasti helpompaa.

Ensimmäisenä vuonna Otto on suorittanut jo lähes puolet koko 3,5v tutkinnon opintopisteistä. On siis syytäkin olla hänestä ylpeä. Ja millaisella innostuksella, draivilla ja ammattitaidolla hän on opintojaan suorittanut! Mä olen voinut katsoa vain ihaillen vierestä sitä kunnianhimoa, joka hänestä on löytynyt. Musta on ollut tosi hienoa huomata, miten tämä koulu on avannut Otosta ihan uusia puolia. Hän on innostunut monesta sellaisesta jutusta, jotka mietityttivät häntä opinnoissa etukäteen ja hän on löytänyt vahvuuksia juuri niissä asioissa, jotka häntä kiinnostivat. Tiedän, että opiskelu on ollut hänelle todella palkitsevaa.

Oton menestys opinnoissa on inspiroinut myös mua tosi paljon ja sytyttänyt sen palon, että mäkin haluan kouluun. Toisaalta, se on myös entisestään vahvistanut sitä tunnetta, että haluan ajoittaa sen oikein. Haluan ajoittaa sen aikaan, jolloin pystyn rauhassa keskittymään opintoihin, yhtä rauhassa kuin Otto on nyt pystynyt. Ja haluan ajoittaa sen aikaan, jolloin taloudellinen paine ei lepää mun harteilla, vaan pystyn heittäytymään 100% siihen kouluun ja miettimään työjuttuja vasta sitten, jos aikaa ja energiaa niiden jälkeen vielä on.

Mua naurattaa tämä: täällä me vaan mietitään perusteellisesti oikeaa ajoitusta opiskelulle (tai toiselle opiskelulle), mutta vanhemmiksi ryhdyttiin silloin kun niin vaan kävi siinä iässä, missä muut yleensä lähtevät opiskelemaan. Meillä taitaa olla nyt mun opiskeluhaaveiden kanssa vähän samat pohdinnat, kun ”niillä muilla” taas on nyt tai alkaa kohta olla lapsihaaveiden kanssa. (huom. en tarkoita kirjaimellisesti kaikkia ihmisiä, mulle on enemmän kuin ok jos ei halua lapsia ikinä eikä se kuulu mulle) Milloin olisi hyvä hetki, mitä se merkitsee taloudellisesti, jääkö meille ollenkaan yhteistä aikaa? Onko musta siihen, olenko riittävän hyvä? Hyvä puoli on se, että opiskelun ajoittaminen on sentään vähän paremmin omassa hallinnassa kuin lasten saannin ajoittaminen, vaikka ei sekään tietty ole kiveen hakattua, että kouluun pääsee silloin kun sinne hakee.

No, tämä ei ole juuri nyt niin ajankohtaista vielä ja meillä on mahdollisuus katsella, että mihin suuntaan se elämä vie tämän ja ensi vuoden aikana tai vaikka seuraavan 10v aikana. Opiskelemaan kun voi lähteä missä iässä tahansa, eikä tarvitse olla huolissaan siitä, että opiskeluhedelmällisyys laskee. Naurattaa vaan tämä meidän täysin käänteinen järjestys tehdä asiat. Vaikka ollaan tehty kaikki väärässä järjestyksessä, niin kaikki on onneksi järjestynyt ihan mukavasti. Ollaan siitä älyttömän kiitollisia.

Otolla opinnot jatkuvat kesälläkin, mutta paljon kevyemmin mitä tämän ekan lukuvuoden aikana. Päästään siis nauttimaan kunnolla kesästä ja lapset saavat pitkän kesäloman tänäkin vuonna. Mä ajattelin tänäkin kesänä jossain vaiheessa pitää viikon loman, mutta en ole vielä päättänyt sen ajankohtaa. Katsellaan sitten, että mitä kesällä tapahtuu. Halusin vaan jakaa, miten ylpeä olen Otosta, koska oikeasti todella olen. Mun mielestä on mahtavaa, miten luontevasti koulu on tullut osaksi Oton elämää niin pitkän tauon jälkeen ja miten hienosti hän on kaiken hoitanut. Nyt otetaan kesä rennommin ja syksyllä sitten taas täysillä opintojen kimppuun.

Me ollaan vietetty tämä ilta terassilla grillaillen meidän perheen ja esikoisen kummisedän voimin ja tämä mieletön auringonpaiste ja lämpö on kyllä aika perfect tapa aloittaa tämä viikonloppu ja pikkuhiljaa K E S Ä. Kesä on oikeesti täällä, IIK!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3