Meidän kuopuksella ja keskimmäisellä alkoi kesäloma jo eilen ja esikoisella on jäljellä vielä yksi koulupäivä ekaluokkaa, sekä tietenkin kevätjuhla. Sinne se vuosi vaan vierähti yhtäkkiä ja niin paljon kerkesi tapahtua vuoden aikana. Tuntuu, että viime elokuun jälkeen jokainen meidän lapsista on kasvanut ihan hulluna ja ottanut valtavan harppauksen eteenpäin kehityksessä.

Yksi on jo ihan kunnon koululainen. Ne jännityksen aiheet koulumatkoista ja siitä, että kukaan ei enää päivittäin kerro lapsen kuulumisia, joita ennen ekaluokkaa oli meillä vanhemmilla, ovat hälvenneet tässä vuoden aikana. Ollaan uskallettu luottaa koululaisen omiin kykyihin ja siihen, mitä hän itse on meille kertonut. Saadaan olla valtavan ylpeitä hienosti sujuneesta vuodesta! Tällä hetkellä jännittää enää vain se, riittääkö mulle yksi nenäliinapaketti lauantaina kevätjuhlassa, vai pitäisikö suosiolla ottaa kaksi.

Keskimmäinen päätti päiväkotiuransa ja kymmenen viikon kesäloman jälkeen aloittaa eskarissa. Niin jännittävää! Ihan vasta meidän esikoinen aloitti eskarin muka ja nyt onkin jo keskimmäisen vuoro. Tämä 1,5 vuoden ikäero on kyllä sellainen, joka todella saa ajankulun tuntumaan räjähtävän nopealta. He tekevät kaiken aina ”ihan peräkkäin” tai siltä se 1,5v aina tuntuu, kun aika kuluu niin nopeasti. Saadaan olla valtavan ylpeitä myös keskimmäisestä, jolla on mennyt ihan super hyvin päiväkodissa ja joka on ihanasti huomioinut ja ottanut mukaan leikkeihin myös siellä tänä keväänä aloittanutta pikkusiskoa.

Kuopus aloitti päiväkodissa osa-aikaisesti kolme kuukautta sitten ja aloitus on sujunut mahtavasti. Vaikka tämä muutos tuntui musta haikealta, se meni lopulta tosi helposti ja ollaan valtavan ylpeitä myös kuopuksesta. Syksyllä hänellä on edessä sitten taas uusi juttu, kun hän jatkaa päiväkodissa yksin, sillä silloin isosisko on eskarissa. Onneksi päiväkodin lapsista on löytynyt paljon kavereita ja aikuisista turvallisia sylejä. Uskon, että syksyllä paluu päiväkotiin sujuu vallan mainiosti, enkä ole siitä ollenkaan huolissani.

Päiväkodin mahtavaa henkilökuntaa on kiittäminen tästäkin upeasti sujuneesta vuodesta ja taaperon ekasta päiväkotikeväästä. Ikinä ei ole tarvinnut miettiä, että mitenköhän ne lapset siellä pärjää. Aina on voinut luottaa, että kaikki on varmasti hyvin. Vastaanotto on aina ollut lämmin ja ihana, ja on ollut aina se fiilis, että meidän lapset saa parasta mahdollista hoitoa. Esitin jo vuolaat kiitokset eilen, mutta taidanpa esittää toisetkin, kun huomenna käydään hakemassa vielä kuopuksen kurahousut ja keskimmäisen kumpparit. Tietysti unohdin ne vielä, kun tavaraa oli kassikaupalla mukaan otettavaksi.

Nyt meillä on edessä koko perheen yhteinen kesä – 10 viikkoa yhdessäoloa! Mä jatkan toki töitä läpi kesän (mutta hieman kevyemmin) ja Otolla on muutama kurssi koulua myös kesän aikana, mutta osin vuorottelemalla ja ilta- ja yötyöaikaan välillä vaihtamalla me pystytään tarjoamaan lapsille tämä pitkä kesä tänäkin vuonna. Otto on jo tehnyt merkittävän osan kesäkurssien tehtävistä, kun ne tällä viikolla avautuivat. Mun työmäärää vähentää kesällä se, että tapahtumia on 90% vähemmän kuin muina vuodenaikoina. Kesän aikana on helpompaa tehdä töitä ilta- ja yöaikaan, kun ei myöskään ole koulun tai päiväkodin vuoksi aikaisia aamuherätyksiä. Se mahdollistaa meille sen, että suurimman osan päivistä voidaan olla yhdessä kaikki. Ja me aiotaan ottaa siitä kaikki ilo irti todellakin!

Saa nähdä mitä kaikkea keksitään, mutta luulisin, että tästä tulee aika siisti kesä. Lapset on niin paljon isompia nyt, että se avaa ihan uusia mahdollisuuksia, mitä kaikkea heidän kanssa voi tehdä. Me ei olla suunniteltu vielä etukäteen mitään tarkkaa kesäksi, aiotaan mennä aika pitkälti intuitiolla ja tehdä just sitä mitä milloinkin huvittaa. No jossain vaiheessa kyllä lähdetään Ouluun, mutta ei olla päätetty sitäkään vielä että milloin. Ajattelin, että meille todellakin kelpaisi vinkit kesätekemisestä ja kivoista kesäkohteista Suomessa tai naapurimaissa! Eli tähän postaukseen saa vinkata oman lempparikesäkohteen lasten kanssa Suomesta, tai muuten järkevän juna-, laiva- tai automatkan päästä täältä. Kiitos hurjasti jo etukäteen!

Mä toivotan tsemppiä kaikille vanhemmille, joilla lasten kevätjuhlat on edessä. Muistakaa nenäliinat! Ja ihan valtavan paljon onnea kaikille valmistuneille tai koulunsa päättäneille, mekin saadaan huomenna ja lauantaina juhlia kaksia läheisten valmistujaisia, ihana juhlaviikonloppu siis tulossa!

Tuntuu aivan kreisiltä, että toukokuukin lähestyy jo loppuaan. Vastahan me vietettiin vappua Lintsillä! Mutta niin se vain on, että tänään vietettiin jo meidän keskimmäisen viimeistä ja kuopuksen ensimmäistä päiväkodin kevätjuhlaa. Ensi viikon lauantaina on sitten esikoisen vuoro, kun päästään ensimmäiseen koulun kevätjuhlaan. Päiväkodin kevätjuhla oli ihana ja tuntuu niin hurjalta, että meidän keskimmäiselläkin oli jo v i i m e i n e n päiväkodin kevätjuhla! Miten aika voi mennä niin nopeasti?

Tämä toukokuu on ollut toiminnan täyteinen, on jälleen kerran vähän sellainen fiilis, että kaikki mahdolliset tapahtumat järjestetään juuri toukokuussa, kun sitten alkaa kesä ja kaikki häviävät lomille ja reissuille. Tälläkin viikolla olen ollut joka päivä jossain tapahtumassa tai tilaisuudessa, eikä ensi viikko näytä sen tyhjemmältä. On kyllä silti ollut aivan ihana nähdä kaikkia tuttuja, kun sen tietää jo valmiiksi, että kesällä sitten työn puolesta tulee nähtyä vähemmän, koska tapahtumiakin on niin paljon vähemmän.

Sää on ollut ihan mieletön ja mä niin niin niin kovasti toivon, että saataisiin tänäkin kesänä nauttia samanlaisista lämmöistä, kuin viime kesänä. Ainakin tämä toukokuu on ollut jo todella lupaava. Ollaan oltu ulkona lasten kanssa niin paljon kuin sielu sietää ja on vaan niin ihanaa lähteä lämpimänä kesäiltana vielä lasten kanssa rannalle tekemään kärrynpyöriä (no lapset tekee, itse en osaa) tai täpötäyteen leikkipuistoon purkamaan energiaa.

Me ollaan saatu uusia naapureita ja nyt on todellakin niin, että meidän rivitalon rivissä on lähes joka asunnossa samanikäisiä lapsia kuin meillä. Se tuntuu todella luksukselta ja tekee jossain tulevaisuudessa mahdollisesti häämöttävän muuton ajattelemisesta vieläkin vaikeampaa. Lapset viihtyvät niin älyttömän hyvin täällä ja niin myös me. On ihan mahtavaa, kun aina on leikkikavereita. Mun on pakko päivittää teille tässä lähiaikoina meidän oman asunnon etsintä -kuulumisia. Sen verran kuitenkin sanon, että vielä ei ole asuntoa löytynyt. Ja se johtuu siitä, että me ollaan ihan pihalla, että mitä edes halutaan ja siksi ollaan vähän painettu jarrua. Tätä avaan teille sitten siinä postauksessa enemmän.

Toinen isompi päätös sen sijaan tehtiin jo ja tilattiin eilen meille vihdoinkin uusi auto! Saadaan auto luultavasti noin elokuun alussa, kun siinä on n. 2,5 kuukauden toimitusaika. Siihen asti ajellaan vielä vanhalla autolla. Elokuussa kerron uudesta autosta enemmän, kun asia on oikeasti ajankohtainen. Näistä taitaa tulla pitkät 2,5 kuukautta ainakin sen perusteella miten paljon Otto ja lapset on jo puhuneet uudesta autosta eilen ja tänään, voi apua. Mutta siis ihanaahan se on, että kaikki ovat innoissaan ja olen minäkin. Tämä on ehkä nyt vihdoinkin se auto, jota mäkin tulen joskus ajamaan, niin mä ainakin uskoisin.

Ollaan katseltu kesälle myös reissuja, mutta ei olla vielä varattu mitään, kun mulla on tullut useampia työmenoja vielä kesäkuulle. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakaan ennen kesäkuun loppupuolta ei päästä lähtemään mihinkään. Kai se reissu vaan pitäisi varata, niin sitten se ajankohta olisi varattuna ja muut asiat voisi sitten laittaa muille päiville sen jälkeen. Toisaalta ei kuitenkaan halua kieltäytyä töistäkään. Mutta ehdottomasti aion pitää mun viikon kesäloman tänäkin vuonna! Katsellaan mitä keksitään ja milloin, mutta johonkin me kyllä varmasti lähdetään. Saa heittää vinkkejä kivoista kesälomakohteista!

Huomenna on perjantai ja edessä on varmasti ihana viikonloppu. Sunnuntaina ilmestyy muuten Ihanat erilaiset perheet -sarjan neljäs osa klo 21.00, silloin kannattaa kurkkia tänne! Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Olin viikonloppuna polttareissa, kun mun ystävä Emmis menee pian naimisiin ja minä saan olla hänen kaasonsa. Tämä oli mulle suuri kunnia, sillä Emmis oli myös mun kaaso mun omissa polttareissa ja häissä, ja sain järjestää Emmiksen polttarit yhdessä mun toisen kaason Netan kanssa. Hauskaa sinänsä, että myös viime vuonna vietin juuri tämän saman kyseisen vappua edeltävän viikonlopun polttareissa, silloin oli Emilian Game Of Thrones -polttarit. Tästä voisi tulla vaikka perinne, että joka vuosi on jonkun ihanan polttarit tänä samana viikonloppuna, ei haittaisi yhtään!

Mä tykkään hirveästi järjestää juhlia, joten tämä oli mulle aivan ihana piristys tähän kevääseen! Polttareissa on myös ihan älyttömän hauskaa aina se, että pääsee tutustumaan moniin uusiin ihmisiin. Yleensä jos on ystävä jonkun kanssa, niin tämän ”jonkun” muutkin läheiset ystävät ovat sellaisia tyyppejä, joiden kanssa myös itsellä synkkaa hyvin. Näin kävi tälläkin kertaa ja oli tosi kivaa tutustua niin moneen uuteen ihanaan ihmiseen, joista on kuullut paljon, mutta joita ei ennen vaan ollut tavannut.

Meille sattui polttaripäiväksi aivan mieletön lämmin päivä. Se oli varmasti tämän kevään kaikkein lämpimin päivä. Ihan älyttömän hyvä tuuri siis, koska jo seuraavana päivänä viileni taas ja tänään on ollut alle 10 astetta! Me oltiin lauantaina ilman takkeja ja tuli suorastaan hiki ulkona. Niin hyvä! Just sellainen sää jonka tilasinkin, hah.

Polttaripäiväksi oltiin järjestetty kolme hauskaa polttarileikkiä, ihana hotellihuone, itsetehty brunssi, illallinen ravintolassa, escape room- peli ulkona sekä tietysti sitten illalla jatkot yökerhossa. Polttaripaidat tilattiin Englannista Henparty Superstoresta. Ne olivatkin ihan loistavat, kun ei tarvinnut miettiä asuja koko päivänä, eikä morsiamenkaan tarvinnut stressailla, että mitkä vaatteet pakkaa mukaan.

Mä ajattelin itse asiassa kirjoittaa vinkit polttareiden järjestämiseen kaason näkökulmasta, sillä nyt on takana jo kahdet järjestetyt polttarit, sekä tietty omat polttarit sieltä ikuisuuden takaa. Tehdessä oppii ja on tullut mieleen sekä kivoja leikkejä, että hyödyllisiä vinkkejä esim. porukan kokoamiseen, yhdessä suunnitteluun ja toteuttamiseen. Vastaanotin itse asiassa myös muutaman viestin, joissa tätä pyydettiin, joten kaason polttarivinkkipostaus on luvassa aivan tässä lähiaikoina, niin ehtii vielä toivottavasti auttaa mahdollisimman montaa tämän kesän kaasoa (ja morsianta).

Juhlameininki on vain jatkunut, sillä tänään on jo vappuaatto! Meillä ei ollut tälle päivälle mitään kovin ihmeellisiä suunnitelmia vielä, ihan normi työpäivä ja nyt illalla syötiin vappuherkkuja. Lapset sokeroivat munkkeja ja leikittiin arvausleikkiä. Kahdella nuorimmalla oli vappunaamiaiset dagiksessa ja meidän taapero ilmoitti eilen, että hän haluaa pukeutua sushiksi. SUSHIKSI. Mietin hetken, että mistäs ihmeestä mä hänelle keksin sushipuvun yhdessä illassa ilman ompelukonetta? Onneksi ihana seuraaja laittoi instassa hyvän linkkivinkin, jonka takaa löytyi helppo DIY-ohje englanniksi.

Tunteroisen ahersin yhdessä lasten kanssa ja sain kuin sainkin sushipuvun valmiiksi. Hän oli illalla niin innoissaan sushina ja aikoi laittaa asun päiväkotiin. Aamulla hän kuitenkin kieltäytyi pukeutumasta sushipukuun, ja kertoi haluavansa pukeutua norsuksi. Norsuasu meiltä löytyi siskojen jäljiltä, mutta norsun päähineen päähän saatuaan hän ilmoitti, että haluaa sittenkin olla supersankari-prinsessa, kuten isosiskokin aikoi olla.

Supersankariprinsessana hän sitten lähti tänään naamiaisiin. Sushipuku oli maailman ihanin ja omaperäisin idea häneltä itseltään. Mulle oli tärkeää tukea tätä ideaa, koska hän oli itse sen keksinyt. Ei siis tosiaan harmita jälkeenpäinkään, että käytin tunnin elämästäni sushipuvun väsäämiseen, vaikka hän ei sitä lopulta laittanutkaan. Tehdessä oli hauskaa ja saipahan monet kaapissa lojuneet vanhat kangaspalat käyttöön. Nyt on valmiina hieno sushipuku tulevaisuuden pukeutumistarpeita varten. Dagiksen jälkeen hän kyllä halusi taas olla sushi, vaikka supersankariprinsessan asukin oli kuulemma ollut hitti.

Vappupäivänä eli huomenna me aiotaan kehitellä jotain hauskaa rennosti ja extempore-meiningillä lasten kanssa. Ihanaa vappua kaikille!

Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan kolmas perhe. Ensimmäisen perheen tarinan voit lukea täältä ja toisen perheen tarinan täältä.

Siiri, 26, & Hannele, 26, sekä esikoinen, 1v9kk, ja kuopus, 3kk, Espoo

Taivaalla paistaa aurinko ja on yksi kevään ensimmäisistä lämpimistä päivistä. Kävelen kodikkaan pihan poikki terassin ovelle ja koputan. Avaamaan tulee iloisesti hymyillen Siiri ja aurinkoinen taapero. Olohuoneen sohvalla Hannele leikittää kolmen kuukauden ikäistä vauvaa.

Istutaan alas kahvipöytään, joka on täynnä toinen toistaan ihanampia herkkuja, hedelmäsalaattia ja kahvia. Meillä synkkaa heti ja rupatellaan niin remontoinnista kuin lapsistakin. Siirin ja Hannelen upeasti itse remppaama koti kylpee keväisessä auringonvalossa.

Suhde alkoi Tinderistä

Hannele ja Siiri tutustuivat toisiinsa Tinderissä vuoden 2014 jouluaattona. Jo uutena vuotena Hannele tuli Siirin luokse, mutta he eivät kuitenkaan ihan alkaneet heti seurustelemaan.

– Mulle tuli pieni puolen vuoden identiteettikriisi, sillä olin aiemmin tapaillut vain miehiä, Siiri kertoo.

– Kevät oli Siirin osalta sellaista kipuilua, mutta toukokuussa 2015 me vihdoin alettiin virallisesti seurustelemaan, Hannele naurahtaa.

Pari puhui lapsista melko nopeasti sen jälkeen kun olivat alkaneet seurustelemaan ja vuonna 2016 he ostivat nykyisen kodin, jossa tuleville lapsille oli tilaa ja vaihtoivat isompaan autoon.

– 2016 kesällä me sitten varattiin aika Dextralle, Siiri kertoo.

– Jouduimme etsimään klinikan joka suostui hoitamaan naispareja. Ikärajat vaihtelivat myös eri klinikoiden välillä, piti olla yli 25v. Dextralla ei ollut mitään ongelmia. Dextra sanoi heti, että tottakai he voivat auttaa meitä. Siellä henkilökunta on erikseen koulutettu kaikenlaisten perheiden kohtaamiseen ja seinillä on paljon esitteitä ja kirjoja myös naispareille ja apilaperheille, Hannele jatkaa.

Lapsettomuushoitojen ensimmäisellä käynnillä kartoitettiin perheen tilannetta. Ensimmäisellä käynnillä juteltiin siitä, miksi Siiri ja Hannele olivat tulleet vastaanotolle, kauanko he olivat olleet yhdessä ja miten perhehaavetta voisi lähteä toteuttamaan.

 

Molemmat halusivat olla raskaana

Hannele alkoi odottaa esikoista marraskuussa parin 2016 hääjuhlien jälkeen.

–Pohdimme yhdessä, että oli sillä hetkellä taloudellisesti järkevämpää, että lapsettomuushoidot tehdään Hannelelle ja Hannele on raskaana, Siiri kertoo.

Raskausaika sujui Hannelella hyvin, vaikka hän saikin vaivoikseen iskiaksen ja jännekalvontulehduksen.

–Iso maha ja kepit olivat mielenkiintoinen yhdistelmä, mutta onneksi raskausaikana auttaa se, että tietää kaiken olevan vain väliaikaista, Hannele pohtii.

Siiri ja Hannele tiesivät haluavansa toisenkin lapsen ja Siirikin halusi kokea raskauden.

– Yritimme sinnitellä, että lapsille tulisi edes järkevä ikäero ja esikoinen saisi olla ainokainen ja ehdittäisiin tottua rauhassa perhe-elämään.

Siirillekin tuli iskias raskausaikana, mutta sen suurempia haasteita ei onneksi ollut.

– Toisen lapsen raskausaika oli ehkä rankempaa, koska oli se esikoinen kuitenkin siinä. Olin fyysisesti rajoittunut kun liikkuminen oli niin vaikeaa iskiaksen takia, lapsen pukeminen ja muut askareet olivat aika vaikeita.

Molempien synnytykset olivat imukuppiavusteisia. Kuopus syntyi napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri kiertyneenä. Dramaattisia käänteitä ei siis puuttunut, mutta onneksi kaikki meni lopulta hyvin molemmilla kerroilla.

Naisparia ei osattu kohdata sairaalassa

Sairaalassa pari kuitenkin huomasi saavansa joissain asioissa erilaista kohtelua kuin heteropariskunnat.

– Jännitti mennä synnyttämään. Mulle sanottiin Siiristä, että olet ottanut siskon mukaan synnytykseen, Hannele muistelee.

– Kuopuksen synnyttyä kun meitä tultiin siirtämään synnytyssalista osastolle tai sinne perhepesään, niin työntekijä ei meinannut yhtään ymmärtää, että Hannele tulee mun mukaan, eikä huomioinut mitenkään Hannelea. Jouduin erikseen sanomaan, että vaimo tulee mukaan osastolle, Siiri kertoo.

Ennen äitiyslakia naisparien tie vanhemmuuteen oli pitkä ja hankala

Huhtikuun alusta voimaan tullut uusi äitiyslaki muutti byrokratian osalta huomattavasti aiempaa parempaan suuntaan naisparien osalta, mutta Siiri ja Hannele joutuivat vielä käymään läpi perheen sisäisen adoptioprosessin molempien lasten kanssa, ennen kuin molemmat olivat virallisesti lasten vanhempia, eikä vain toinen.

– Esikoisen synnytyksessä pelotti eniten se, että mitä jos Hannelelle käy jotain. Minulla ei olisi ollut esikoiseen mitään virallista sidettä, Siiri kertoo.

Aiemmin adoptioprosessi käynnistyi lastenvalvojan luona yleensä kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä. Hannele ja Siiri pääsivät hieman helpommalla, sillä he saivat aloittaa adoptioprosessin heti synnytyksen jälkeen, ilman harkinta-aikaa. Lastenvalvojan tapaamisissa pengottiin koko elämä läpi.

– Meiltä kysyttiin tapaamisessa molempien palkat, mitä mieltä lapsi on adoptiosta (vaikka kyseessä oli vastasyntynyt), miksi haluat adoptoida lapsen, mikä suhde sinulla lapseen, oma lapsuus, onko toimeentulotuen asiakas, lainat, lastensuojelun mahdolliset asiakkuudet ja kaikki.

Tapaamisessa täytettiin nelisivuinen kaavake, jonka jälkeen lastenvalvoja kirjoitti puoltavan lausunnon adoptiolle. Lausunto vietiin käräjäoikeuteen, missä notaari kävi sen läpi. Sitten odotettiin parin kuukauden ajan päätöstä. Adoptioprosessi maksoi molemmilla kerroilla n. 200 euroa.

Uuden huhtikuun 1. päivä voimaan tulleen äitiyslain myötä naisparille hedelmöityshoidoilla syntyvän lapsen juridinen suhde molempiin vanhempiinsa voidaan vahvistaa tunnustamalla lapsi neuvolassa raskausaikana tai lastenvalvojan luona, ilman tarvetta perheen sisäiseen adoptioon. Naisparille syntyvän lapsen oikeusturva paranee huomattavasti, koska hänen juridinen suhteensa molempiin vanhempiinsa on selvä jo syntymästä lähtien. (lähde: Seta.fi)

Neuvolassa Siiri ja Hannele ovat aina saaneet hyvää palvelua ja hoitoa. Monet kaavakkeet ja kysymykset on kuitenkin neuvolassakin edelleen suunniteltu vain yhdenlaisille perheille: kahden vanhemman heteroperheille.

– Sateenkaariperheiden lisäksi ei ole myöskään otettu huomioon sitä asetelmaa, että olisi vain yksi vanhempi. Ei huomioida perheiden monimuotoisuutta mitenkään, Hannele toteaa.

Koko lähipiiri perheen tukena

Lähipiiri on suhtautunut Hannelen ja Siirin suhteeseen ja perheeseen pienen totuttelun jälkeen mahtavasti.

– Hannelen perhe suhtautui alusta asti jo hyvin, koska perhe tiesi jo etukäteen, että Hannele on kiinnostunut naisista. Minulla oli vähän kivikkoisempi tie. Alku oli aika hankalaa, mutta ymmärrän sen, koska se oli itsellekin niin iso kriisi ja yllätys, niin se oli iso yllätys myös vanhemmille, Siiri kertoo.

– Siiri on kotoisin pienemmästä paikasta, niin siellä suhtautuminen oli vähän erilaista kuin pääkaupungissa asuvilla. Vanhemmille sukulaisille oli hankalin juttu ja he esittivät hassuimmat kysymykset. Oletuksena oli se, että ei saa esimerkiksi ikinä lapsenlapsenlapsia. Ei osattu nähdä sitä, että naisparitkin voi saada lapsia, Hannele muistelee.

Alun jälkeen Hannelen ja Siirin perhe on aivan normaali juttu kaikille ja heistä on ollut ihanaa nähdä, miten molempien perheet tukevat ja ovat mukana heidän elämässä paljon.

Uimahallissa samaan pukuhuoneeseen

Kun molemmat  vanhemmat ovat saaneet kokea sekä raskausajan että synnytyksen, tulee väistämättä mieleen kysymys, että onko asioita helpompi käsitellä yhdessä, kun molemmat ovat kokeneet saman?

– EI. Ollaan niin eri tyyppisiä ihmisiä. Siiri on enemmän sohvalle käpertyjä, joka syö suklaata ja katsoo telkkaria. Mä maalasin kattoa vaikka oli iskias silloin raskausaikana, Hannele naurahtaa.

– Ollaan sen verran erilaisia ihmisiä, että vaikka koettaisiin samoja asioita, koetaan ne ihan eri tavalla. Tilanteen ollessa päällä meidän tuntemukset eivät kohtaa.

Joissain asioissa siitä on kuitenkin vissi etu, että molemmat vanhemmat ovat samaa sukupuolta.

– Me saadaan kaikki mennä uimahallissa samaan pukuhuoneeseen, mikä todella helpottaa pienten lasten kanssa, Siiri naurahtaa.

Aiemmin miesten kanssa tapailut Siiri kokee myös, että Hannelen kanssa on helpompi puhua tunteista ja heillä on eroavaisuuksista samankaltaisia ajattelumalleja.

– Kuunteleminen ja jutteleminen on meille molemmille tyypillistä, Hannele vahvistaa.

Myös perhe-elämään valmistautumisessa on ollut hyötyä siitä, että molemmat ovat naisia. Hedelmöityshoitojen alkuvaiheessa on pakollinen psykologin käynti, jonka molemmat kokivat hyödylliseksi.

– Siellä mietitään jo valmiiksi etukäteen kasvatusta ja tulevaa perhe-elämää monelta eri kannalta, myös sitä, miten lapsille tulevaisuudessa kerrotaan heidän saaneen alkunsa. Sen jälkeen oli paljon valmentautuneempi olo vanhemmuuteen, Siiri kertoo.

Ja minä uskon sen hyvinkin. Mikäli valtion tai kuntien budjetti sen sallisi, olisi aivan loistava juttu, että esimerkiksi yksi neuvolapsykologin käynti tulisi kiinteäksi kaikille kuuluvaksi osaksi neuvolakäyntejä. Vaikka siihen satsaaminen vaatisi paljon rahaa, se voisi kuitenkin ennaltaehkäistä monia myöhempiä ongelmia perheissä ja ehkä siten myös säästää resursseja toisesta päästä. Ongelmiin on parasta puuttua silloin kun ne eivät vielä ole edes syntyneet.

Kun molemmat ovat äitejä

Molemmat äidit ovat löytäneet äitiyden omalla tavallaan ja ovat edelleen omia itsejään, vaikka jossain määrin äitiys on tarkoittanut myös muutoksia.

– Yllätyin siitä, miten paljon Hannele muuttui äitiyden myötä. Hän oli ennen jäykempi, en olisi voinut ikinä kuvitella Hannelea vaikka laulamassa, mutta nykyisin hän laulaa meidän lapsille. Hannele pehmentyi tosi paljon äitiyden myötä, Siiri pohtii.

Siirille lastentarhanopettajana äitiys oli tosi luonnollinen ajatus. Kaikki yllättyivätkin siitä, että Hannele oli ensin raskaana.

– Mun piti todistella kaikille, että olen yhtä hyvä äiti kun Siiri. Kun mun synnytyksen jälkeen Siirillä ei tietenkään ollut samanlaista univelkaa eikä fyysisiä kipuja kuin minulla, niin häneltä onnistui helpommin monet asiat alkuun helpommin, Hannele kertoo.

– Me olemme molemmat äitejä ja se oli itsellekin tosi vaikeaa, että Hannele oli ensin raskaana. Tuntui, että minunhan kuuluisi olla raskaana ja minunhan kuuluisi pystyä ruokkimaan lapsi. Itse olin esikoisen synnyttyä vain kuukauden kotona ja menin takaisin töihin, ja se oli ihan super vaikeaa, Siiri muistelee.

Hannelesta tuntui haastavalta ja oudolta palata töihin ja jättää esikoinen Siirin kanssa kotiin. Nyt Siirin synnytettyä kuopuksen Hannele taas juoksee riemusta kiljuen töihin, ja Siiri on lasten kanssa kotona.

– Meillä molemmilla varmaan hormonit vaikutti aika paljon tunteisiin, Siiri ja Hannele pohdiskelevat.

Lasten pieni ikäero on joskus arjessa raskasta

Esikoisella ja kuopuksella on vain 1,5 vuotta ikäeroa, mikä tuntuu välillä arjessa rankalta.

– Uhmaikä ja pienen vauvan yhdistäminen on välillä haasteellista. Se kun molemmilla lapsilla on tarpeita samaan aikaan hirveästi ja vielä ihan eri asioita, Hannele kertoo.

– Taapero on vielä niin pieni, että ei osaa esimerkiksi odottaa vielä vuoroa. Varsinkin silloin kun on lasten kanssa yksin, tulee mietittyä, että miten oikein voi tehdä kaiken samaan aikaan. Sitten on vielä kaksi kissaa ja kaksi koiraa siihen päälle, jotka aiheuttaa välillä melkoisen sirkuksen, Siiri jatkaa.

Siirille rankinta vanhemmuudessa on ollut se, että kaikesta ammatin tuomasta tietotaidosta huolimatta hänkään ei aina pysty toimimaan kaikessa oikein, kuten ei kukaan.

–  Olen kuitenkin työssäni neuvonut perheitä ja sitten huomaan, että teen itse niitä samoja virheitä. Että tiedän tasan miten pitäisi tehdä, mutta sitten en kuitenkaan itse pysty toimimaan niin. Armollisuus itseä kohtaan on hankalaa, tulee tosi huono omatunto tosi pienistäkin asioista, Siiri kertoo.

 

Äitien välinen arvostelu turhauttaa

Molemmat kokevat joskus rankaksi myös äitien välisen arvostelun ja kyseenalaistamisen, niin netissä kuin oikeassakin elämässä.

– Tuntuu kuin olisi jatkuvasti joku susilauma perässä. Se on ihan sama onko kaupassa vai netissä, niin äidit arvostelee toisiaan. Sukulaisetkin kyseenalaistivat alkuun meidän ratkaisuja. Jatkuvasti piti perustella miksi meillä on tiettyjä ratkaisuja, esimerkiksi lapsi selkä menosuuntaan autossa, onko lapsella tarpeeksi vaatteita päällä jne, Hannele lataa.

Toisen lapsen myötä ratkaisujen kyseenalaistaminen ja neuvojen antaminen on onneksi vähentynyt hieman, mutta edelleen äitien välinen arvostelu turhauttaa.

Toisaalta itsekin saa olla keskustellessa usein varpaillaan, jotta ei tule pahoittaneeksi toisten äitien mieltä. Monet ottavat tosi henkilökohtaisesti keskustelun esimerkiksi turvaistuinten valinnasta ja muista kasvatukseen ja vanhemmuuten liittyvistä valinnoista.

– Hirveästi pitää miettiä, että miten jotkut asiat muotoilee ilman, että vastapuoli ottaa negatiivisena kommenttina. Kyllä perus keskustelu pitää kestää, jos itse on sitä mieltä, että toimii oikein. Niskavillat nousee ehkä helpommin pystyyn jos tietää, että itse ei toimi suositusten mukaan.

Yhdessäolo on tärkeintä

Siiri ja Hannele tykkäävät kaikkein eniten siitä, kun koko perhe on yhdessä. Molemmat nauttivat siitä, kun arjessa on sopivassa suhteessa sekä rauhallista kotona oloa että aktiivisuutta. Yhdessä tekeminen ja ilo lasten uusista taidoista ja jutuista on palkitsevaa.

– Ei ihan hirveästi jakseta paikallaan olla. Tykätään tehdä paljon ja vaikka ollaan kotona niin silti tehdään paljon, remontoidaan ja touhutaan. Välillä se on rankkaa, mutta on se kyllä kivaakin, ei me jotenkin osata olla muuten, Siiri kertoo hymyillen.

Naiset ovat kovia remontoimaan omaa kotiaan, mutta tykkäävät he tehdä paljon muutakin. Lasten kanssa Siiri ja Hannele käyvät Hoplopissa ja Sealifessa ja nauttivat lukemisesta, ulkoilusta ja leikkipuistoista. Perheessä myös lauletaan ja tanssitaan paljon.

– Me otetaan nyt kaikki ilo irti siitä kun lapset haluaa olla meidän kanssa ja tehdä yhdessä ja kulutetaan kaikki energia ja vapaa-aika niihin lasten juttuihin. Ei mene kuin 10 vuotta ja esikoinen haluaa jo yksin rinteeseen ja muualle.

Tunteet saavat näkyä ja kuulua

Siirin ja Hannelen perheessä tunteet saavat näkyä ja kuulua niin lapsilla kuin aikuisillakin.

– Meillä näytetään kaikki tunteet ja me vanhempina näytetään meidän tunteet myös lasten nähden. Keskustelu ja tunteiden sanoittaminen ja anteeksipyytäminen on meille tärkeää. Puhutaan paljon asioista lapsille ja toisillemme, Hannele kertoo.

– Kaikkein paras juttu on se, kun lapsi katsoo silmiin ja tulee syliin ja halaamaan. Se on ihanaa kun lapsi osoittaa rakkautta ja sitä, että vanhempi on tärkeä, Siiri jatkaa.

Tulevaisuudelta Siiri ja Hannele toivovat ennen kaikkea paljon kivoja yhteisiä kokemuksia ja terveyttä.

– Ja vähemmän remonttia, Hannele naurahtaa.

– Eniten odotamme sitä, että saadaan tutusta meidän omiin lapsiin joka päivä. Jo nyt on ihanaa kuunnella taaperon lauseita ja lauluja ja oppia hänestä lisää. Tulevaisuudessa saadaan oppia vielä enemmän, Siiri päättää.

Siirin ja Hannelen terveiset muille vanhemmuudesta haaveileville naispareille:

Älkää välittäkö muiden mielipiteistä, uskaltakaa elää sellaista elämää kuin itse haluatte, oman näköistä perhe-elämää. Liikaa ajatellaan sitä, mitä muut miettii tai otetaan kommentteja itseensä. Jos yhtään miettii perhe-elämää johon kuuluu lapset, kannattaa mennä rohkeasti käymään lapsettomuushoitojen ensikäynnillä, niin pääsee juttelemaan psykologin kanssa. Ajateltiin ensin, että meidän pitää mennä siksi kun ollaan naispari ja että se on meille vaan rasite, koska heteroparit vaan tekevät lapsia eikä heidän tarvitse käydä missään. Mutta sen käynnin pitäisi sisältyä automaattisesti neuvolaan kun se on niin hyvä juttu!

Haluan kiittää lämpimästi Siiriä ja Hannelea, jotka päästivät mut kurkistamaan omaan ihanaan arkeensa ja joiden tarinan sain kertoa teille. Musta oli jotenkin niin ihanaa nähdä mikä lämpö ja rakkaus ja onni koko perheestä välittyi. Kotona oli ihana tunnelma ja niin kauniisti, selkeästi rakkaudella yhdessä rempattu koti. Siiri ja Hannele ottivat esiin myös tärkeän aiheen: äitien väliset ristiriidat. Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että äitiydestä pitäisi voida keskustella avoimesti ja arvostelematta toisia. Uskon, että avoimuudella ja sillä, että yrittää edes asettua toisen asemaan pääsee pitkälle kaikessa, niin äitiydessä kuin elämässä yleensäkin. Kiitos vielä Siiri, Hannele ja lapset äärimmäisen ihanasta ja mielenkiintoisesta tapaamisesta. 

Eilen aamulla Otto laittoi soimaan yhden ihanan instrumentaalin pianobiisin, joka sai mut saman tien kyynelehtimään. Mulle tulvahti mieleen sellainen määrä muistoja ja rakkautta, että hanat aukesi aivan täysin. Se biisi toi mieleen niin paljon tunteita ja muistoja kahdeksan vuoden takaa. Siitä on ihan kohta kahdeksan vuotta, kun me Oton kanssa muutettiin meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Siellä yhteisessä vuokrakaksiossa me alettiin rakentaa meidän yhteistä elämää aivan alusta.

Se biisi sai mut itkemään niin kovasti, koska se sai mut itkemään jo kahdeksan vuotta sitten. Ollessani ensimmäistä kertaa raskaana 19-vuotiaana, mä luin neuvolan oppaasta, että mahassa olevalle vauvalle voi soittaa musiikkia, sillä hän kuulee äänen mahaan. Kannattaisi soittaa kuulemma jotain biisiä sekä masuvauvalle, että sitten kun hän jo syntynyt, sillä hän saattaisi sitten esim. rauhoittua kuullessaan aina saman tutun laulun. Muistan kun mietin päiväkaudet, että mikä olisi niin ihana laulu, että haluaisin soittaa sitä vauvalle, mutta en keksinyt. Sitten yhtenä päivänä Otto laittoi sen pianobiisin soimaan kun pötköteltiin sängyllä ihmettelemässä masuvauvan potkuja. Otto kysyi, että voisko tää olla hyvä biisi ja se oli täydellinen.

Toki mä olin huomannut jo aiemmin, että Otto oli tosissaan mukana ja välitti meistä, mutta tuo hetki oli jotenkin niin ihana ja merkityksellinen. Mulle oli silloin ihan älyttömän iso juttu, että Otto piti musiikin soittamista tärkeänä ja halusi osallistua. Olisihan hän ihan yhtä hyvin voinut vaan sanoa, että ihan tyhmä juttu, ei se vauva mitään kuule. Mutta ei sanonut. Mulle oli todella tärkeitä tällaiset pienet, mutta kuitenkin niin isot jutut, kun silloin vasta opeteltiin tuntemaan toisiamme. Se, miten Otto huomioi mua ja vauvaa toi luottamusta siihen, että se, mitä meillä oli jo silloin, oli kestävää. Se oli silloin KAIKKI. Ja on vieläkin.

Ihan yhtä tärkeää kuin se biisi ja se hetki oli mulle silloin, on se, että Otto laittoi sen biisin eilen soimaan. Ihan yhtä tärkeää mulle on, että yli kahdeksan vuotta myöhemmin Otto edelleen muistaa meidän yhteisiä tärkeitä pieniä juttuja ja herkistyy niistä itsekin. Tai ehkä jopa vielä tärkeämpää. Se ei ollut vain alkurakkauden huumaa, se ei ollut nuorta hölmöä ihastumista. Tai oli se toki sitäkin. Mutta se oli myös paljon muuta. Se oli pohja kaikelle sille, mitä meillä tänä päivänä on yhdessä ja me ollaan pidetty siitä nuoresta hölmöstä ihastumisesta kiinni.

Edelleen tänäkin päivänä Otto on osallistuva puoliso ja isä. Hän muistaa aina ne pienetkin jutut, eikä koskaan vähättele mun ajatuksia tai pelkoja tai toiveita. Hän muistaa kysyä lapselta, miten hänen suunnittelemansa mielikuvituskaupungin asukkaalla menee ja hän muistaa sanoa mulle, että istu nyt oikeesti alas hetkeksi ja lue sitä kirjaa ihan rauhassa, mä hoidan. Hän muistaa kaikki koulun ja päiväkodin tärkeät päivämäärät ja hän muistaa kertoa, kun mun lempiartistilta on tullut uusi biisi, koska mä en kuitenkaan huomaa sitä itse. Hän kuuntelee oikeasti, kun mä selitän mun oudosta unesta pitkät pätkät ja hän metsästää mulle uutuusjätskiä eri kaupasta, jos sitä ei löydy sieltä missä yleensä käydään.

Joka päivä mä toivon, että osaan olla itse yhtä hyvä puoliso takaisin. Ja en mä kai ainakaan ihan surkea ole, kun Otto tuossa vieressä vieläkin on. Parhaani yritän. Me ollaan niin onnekkaita, kun saadaan olla yhdessä ja mä olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan viettää yhdessä Oton kanssa. Varsinkin, kun molempien perheissä on taustalla vakava sairaus tai kuolema jo aivan liian nuorena, mä en pidä sitä lainkaan itsestäänselvänä, että saadaan olla toistemme kanssa sinne vanhainkodin kiikkustuoliin asti. Mutta toivon sitä enemmän kuin mitään muuta, että saadaan viettää pitkä ja hyvä elämä yhdessä toistemme ja meidän lasten kanssa. Ja joka päivä mä nautin täysillä ja imen itseeni kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on.