Tänään ilmestyi meidän uusi podcast-jakso, nimeltään menkat & vauvan yrittäminen. Paljastan nyt podijaksosta sen verran, että jaksossa kerron mm. siitä, miten mua on hävettänyt ja jännittänyt käydä ostamassa kuukautissiteitä kaupasta. Mun parhaat kaveritkin muistaa miten nolona olin joskus, kun mulla ei ollut yhtään siteitä teininä ja oli pakko käydä ostamassa kaupasta. Tilanne ei olisi ollut yhtään nolo, mutta mun nolostelu teki siitä noloa. Kaverit nauroivat mun nolostelulle aivan kippurassa, miksi se oli mulle niin iso juttu? Miksi oli niin vaikeaa olla coolisti? Puolella maailmastahan kuitenkin on menkat. En tiedä. Se ajatus siitä, että muut tietävät, että mulla on kuukautiset on aina nolottanut mua, enkä tiedä mistä se johtuu.

Olen vapautunut tässä huomattavasti nykyisen parisuhteen myötä. Oton kanssa aiheesta on ollut aina helppoa puhua. Olen myös monta kertaa miettinyt päässäni, että millainen äiti haluan kuukautisten suhteen olla kolmelle tyttärelleni. Sellainen, joka opettaa, että niissä on jotain hävettävää, vai sellainen, joka suhtautuu niihin mutkattomasti kuten mihin tahansa muuhunkin. Sanomattakin on selvää, että jälkimmäinen. Niinkuin mun oma äitikin on aina ollut. Mun äiti on aina puhunut asioista niiden oikealla nimellä, kiertelemättä ja pitänyt huolen, että mulla on kaikki tarvittava tieto ja tuki.

En tiedä miksi musta silti kasvoi sellainen tyttö ja nainen, jota kuukautiset nolotti. Voin kyllä puhua aiheesta, puhuinhan aiheesta jo teininä ystävien kanssa ja se oli ihan normaalia. Puhuminen mua ei nolottanut. Mutta silti erityisesti se kaupassa siteiden tai tamponien ostaminen nolotti. Aina koitin piilotella niitä muiden ostosten sekaan ja poistua menkkahyllyltä mahdollisimman nopeasti. Ja siis etenkin siteiden ostaminen nolotti, koska tuntui, että kaikki muut käyttivät tamponeja ja siteet oli jotenkin ”ällöjä”, kun niin monet niistä mun teini-iässä puhuivat. Mulle jäi sellainen fiilis, että olen ällö, jos käytän siteitä.

Pahinta oli, jos ei ollut mitään muuta ostettavaa kuin ne siteet. Yritin ennen usein ajoittaa siteiden ostamisen sellaiselle kauppareissulle kun oli muutenkin paljon ostoksia, että se paketti katoaisi sinne kaiken muun sekaan. Tämä kaikki kuulostaa niin naurettavalta kun kirjoitan sitä tähän postaukseen. Mutta ne häpeäfiilikset on olleet mulle vuosikaudet ihan todellisia tunteita ja ajatuksia.

Nykymaailmassa on cooleinta olla itsevarmasti oma itsensä ja rohkeasti just sitä mitä on. Ei ole ehkä kovin coolia myöntää, että jokin näin tavallinen ja arkipäiväinen juttu on nolottanut. Mustakin on tuntunut jo kauan, että olen ainoa, joka näitä fiiliksiä on kokenut. Tänään olenkin ilahtunut viestien myötä saamastani vertaistuesta. En olekaan ainoa, joka on joskus piilotellut Libresse-pakettia ostoskärryyn tai kassahihnalla muiden ostosten alle. Joku muukin on tehnyt sitä! Kaikki ei olekaan niin rohkeita ja itsevarmoja kuin luulin. Tietenkään en toivo, että kukaan muu kokisi häpeää näin turhasta asiasta, mutta olen silti yllättynyt iloisesti siitä, että en olekaan ainoa nolo nolostelija.

Yritän kovasti lakata nolostelemasta. Menkoissa ei ole mitään noloa, eikä ole siteissäkään. Siteet, tamponit, kuukuppi. Jokainenhan saa käyttää juuri sitä minkä itse kokee mukavimmaksi. Noloa ei ole valita sitä vaihtoehtoa, joka on itselle sopivin. Päin vastoin. Eihän siinäkään olisi mitään järkeä, että käyttää jotain, mikä ei sovi itselle, koska ei kehtaa valita sitä minkä oikeasti haluaisi. Niin en sentään ole tehnyt, vaikka onkin nolottanut. Paitsi kerran, kun olin yötä ihastukseni luona 17-vuotiaana ja mun kuukautiset alkoi, enkä kehdannut ostaa siteitä kun oltiin yhdessä kaupassa.

Olen yrittänyt olla omille lapsilleni rohkea esimerkki, vaikka välillä sisimpäni on huutanut, että ”NOLOTTAA!”. Heidän kanssa kaupassa ollessa en ole yrittänyt piilotella paketteja, enkä ole antanut sen näkyä ulospäin, että joskus olen meinannut punastua, kun he ovat tyyliin (pienempinä) jutelleet keskenään kovaan ääneen, että ”äidillä oli tänään k u u k a u t i s e t vessassa”. Haluan olla heille hyvä esimerkki, jotta he voivat sitten aikanaan suhtautua menkkoihin aivan niinkuin mihin tahansa muuhunkin asiaan.

Mua nolottaa nytkin julkaista tätä tekstiä, vaikka samaan aikaan ihailen kaikkia muita, jotka aiheesta rohkeasti puhuvat ja kirjoittavat. Aion siis painaa ”julkaise”. Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?

Yhdessä-podin 4. jaksossa puhutaan siis menkoista ja vauvan yrittämisestä. Muuttuuko Iina eri ihmiseksi PMS:n aikaan? Asioiko Otto kaupan menkkahyllyllä? Miltä miehestä tuntuu yrittää vauvaa ja pettyä kuukausi toisensa jälkeen, kun kuukautiset tulevatkin? Mitä on jäänyt mieleen koulun terveystiedon tunneilta menkkojen osalta? Hävettääkö Ottoa puhua kuukautisista?

Kuuntele 4. jakso:

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcasteissa TÄSTÄ

Mulla on takana kolme synnytystä, jotka on kaikki olleet toistensa kanssa tosi erilaisia. Jokainen on jäänyt mieleen mun elämän parhaana hetkenä lopulta, vaikka kaikilla kerroilla lopputulosta ei ole saavutettu ihan kuten oppikirjoissa. Eikä mulla ole jäänyt mitään traumoja synnyttämisestä, olen siinä tosi onnekas. Mulle synnytys on kokemuksena sellainen, että voisin kokea sen vaikka kerran vuodessa, ihan oikeasti. Se on intensiivistä, se on euforista, se on vaan jotenkin mielettömin tapahtuma, mitä koskaan mun elämässä on ollut (tai tulee olemaan).

Synnyttäminen on mulle tunteiden räjähdys ja alusta loppuun asti mä vaan rakastan sitä yli kaiken. Vaikka meidänkin synnytyksissä on aina ollut kaikenlaisia kommelluksia, kipua ja pelottaviakin hetkiä, niin mitään mä en vaihtaisi niistä. Olen vaan tosi kiitollinen, että olen saanut kokea ne ja lopputuloksena on ollut terve lapsi ja terve äiti.

Kuva on otettu n. viikkoa ennen mun ensimmäistä synnytystä, kun olin sairaalassa saamassa kortisonipiikkejä ja supistuksenestolääkettä. 

Synnytyksen kaikki vaiheet on omalla tavallaan mun mielestä tosi hienoja ja voimaannuttavia ja se ajatus, että kestää sitä kovaa kipua on myös mulle jotenkin voimaa antava. Mulla on aina ollut synnytyksen jälkeen sellainen superwoman olo, että pystyn ihan mihin vaan, kun pystyin siihen. Mun on ollut helppo luottaa omiin kykyihin varsinkin ekan synnytyksen jälkeen, kun oli jo sellainen tuntuma siihen ja tiesi, että oma kroppa pystyy siihen vähän oudommissakin olosuhteissa (perätila).

Se on ehkä ”vähän” ongelmallista, että synnytykseen liittyy aina myös raskaus ja lapsen vanhemmuus koko loppuelämäksi, muuten mä voisin oikeastikin synnyttää ihan synnyttämisen ilosta joka vuosi. Mutta raskausaikoja en jaksaisi, eikä meille ehkä niin montaa lastakaan voisi tulla kuin mitä mulla on hedelmällisiä vuosia tässä jäljellä. Se ei ihan toimisi. Enkä tiedä olisiko synnytys ihan niin euforinen ja tajunnanräjäyttävä kokemus ilman sitä build-upia eli raskautta tai palkintoa eli vauvaa. Ehkä ei.

Tässä mä olin pääsemässä kotiin odottamaan, että mun synnytys käynnistyy luonnollisesti, sen jälkeen kun mulle ensin oli monta päivää sanottu, että en lähde enää kotiin ilman vauvaa. 

Mä rakastan muistella omia synnytyksiä ja rakastan lukea muiden synnytystarinoita tai katsoa niitä sarjoissa ja leffoissa, tai YouTubessa. Mulle myös toisten synnytykset on takuuvarma itkettäjä, mä itken aina silmät päästäni kun vauva syntyy, oli kyseessä sitten joku ohjelma tai synnytystarina blogissa. Olen varma, että ei ole fyysisesti mahdollista mulle olla itkemättä katsoessani tai lukiessani synnytyksestä. Silloin aina eniten itkettää se, kun katsoo sitä ilmettä synnyttäneen äidin kasvoilla, josta näkyy ne kaikki tunteet kerralla ja miettii, että just toltakin musta tuntui, mä tiedän ton!

Aina kun mä puhun omista synnytyksistä tai muiden synnytyksistä, tulee sellainen synnytysikävä ja haikea fiilis. Saakohan sitä enää koskaan kokea? Pari kertaa olen jo ajatellutkin, että tämä oli mun viimeinen synnytys, enää en koskaan saa kokea tätä mieletöntä tunnetta. Olen surrutkin sitä. Mutta eihän sitä tiedä jos joskus vielä.

Postauksen kuvina on kuvia musta juuri ennen synnytystä ja heti sen jälkeen, joita en ennen ole näyttänyt ollenkaan tai joista olen rajannut kasvot pois, koska häpesin sitä, miltä näytin. Nyt mä näytän ne, koska mä näytin niissä ihan itseltäni, juuri siltä, miltä mä nyt synnyttämässä näytin. Kaikkeni antaneelta, onnelliselta, turvonneelta (koska mua synnytys turvottaa) ja omalta itseltäni. Niissä ei ole mitään noloa, hävettävää tai rumaa. Niissä on minä.

Tässä kuvassa meidän esikoinen on n. 12h ikäinen. 

Me tehtiin Oton kanssa podcast-jakso synnytykseen sekä isän rooliin liittyen (synnytyksessä). Sen tekeminen oli hauskaa, koska Otto muisti monta sellaista juttua, mitä mä en ja sama toisinpäin. Otto oli esimerkiksi unohtanut lapsivedet, jotka räjähtivät kätilön naamalle ja hiuksille. Oli myös mahtavaa keskustella toisen fiiliksistä siinä synnytyksen aikana, koska ei niistä todellakaan siellä synnytyksissä ehtinyt juuri puhumaan.

Nauhoitusten jälkeen luin mun synnytysten jälkeen tuoreeltaan kirjoittamia synnytystarinoita ja huomasin, että niin moni sellainen pikkujuttu on jo unohtunut ihan kokonaan vuosien saatossa. Onneksi kirjoitin ne silloin heti synnytysten jälkeen ylös, muuten olisi unohtunut monta ihanaa yksityiskohtaa ihan täysin. Haluttiin kuitenkin tehdä podijakso spontaanisti sen pohjalta, mitä muistettiin, eikä käsikirjoittaa jaksoa mun postausten mukaan. Siksi luin ne vasta sen jälkeen uudelleen.

Tässä lukiessani ihan yllätyin siitä, miten raskaasti otin ennen esikoisen syntymää epätietoisen sairaalassaoloajan, jolloin synnytyksen käynnistymistä esteltiin. Aika oli täysin kullannut mun muistot, ja se oli mun päässä enää sellainen ”hassu pikku yksityiskohta”, jonka olin autuaasti unohtanut. Nyt kun luin tuota omaa tekstiäni, mieleen muistuivat kaikki ne tunteet. Miten huolestunut, ahdistunut ja pettynyt olin silloin. Mutta aika kultasi muistot, sekä tietysti se, kun saatiin meidän esikoinen ja kaikki meni niin hyvin kuitenkin.

Mun epäsynnytyskertomuksen, kaikki kolme synnytyskertomusta sekä Oton synnytyskertomuksen viimeisimmästä synnytyksestä pääsee lukemaan tästä:

1. Epäsynnytyskertomus
2. synnytys nro. 1
3. synnytys nro. 2
4. synnytys nro. 3
5. Oton synnytyskertomus

Kuuntele podcast-jakso Spotifyssa TÄSTÄ tai Soundcloudissa TÄSTÄ. Paljon on myös kysytty, että voiko podia kuunnella ihan ilmaiseksi, eli voi kuunnella. Soundcloudissa onnistuu kuuntelu aivan ilmaiseksi ja tosi helposti. Kuuntelu onnistuu myös Spotifyssa ilman premiumia. Ja ensi jaksosta eli 3. jaksosta eteenpäin podia voi kuunnella myös Apple-puhelimien podcast appista.

Tämän jakson yhtenä epävirallisena teemana olivat myös Oton kommellukset synnytyksissä ja siihen liittyen ollaankin kyselty instassa teidän puolisoiden kommelluksista tai möläytyksistä. Ollaan naurettu aivan vedet silmissä teidän kertomuksille, niin hauskoja juttuja! Olisi tosi hauskaa lukea niitä myös täältä blogin puolelta! Eli mitä teidän puolisot tai tukihenkilöt on möläyttäneet tai koheloineet synnytyksen aikana? 

Kuva: Jere Viinikainen

Siellä se nyt on! Meidän Yhdessä -podcastin ensimmäinen jakso ilmestyi tänään Spotifyssa ja Soundcloudissa. 3. jaksosta eteenpäin Yhdessä -podcast on saatavilla myös iTunesissa. Mua jännittää ihan älyttömän paljon tehdä jotain meille ihan uutta. Mutta koska saan tehdä sitä Oton kanssa, mua ei jännitä niin paljon.

Tämä podcastin tekeminen on ollut meille yksi siisteimpiä juttuja, mitä ollaan päästy tekemään. Puhuttiinkin yhdessä siitä, että vaikka pelottaa lähteä tekemään jotain ihan uutta ja hypätä täysin oman mukavuusalueen ulkopuolelle, on ihan älyttömän siitä tehdä just tätä. Me ollaan tätä tehdessä puhuttu vaikka kuinka monta kertaa asioista, joista ei ennen olla puhuttu niin paljoa tai samalla tavalla. Me ollaan kysytty toisiltamme kysymyksiä, joita ei ennen ole tullut edes mieleen kysyä. Me ollaan opittu tuntemaan toisemme, jos mahdollista, vieläkin paremmin.

Me puhutaan toistemme kanssa paljon, ihan joka päivä. Yhdessä on kuin mahdollisuus tulla kärpäseksi kattoon kuuntelemaan meidän kahdenkeskisiä juttuja. Välillä ne on aivan käsittämättömän huonoja läppiä, välillä ne on keskusteluita asioista, joista ei pystyisi keskustelemaan kenenkään toisen kanssa. Välillä ne on keskusteluita meistä, meidän suhteesta ja historiasta. Välillä taas asioista, ilmiöistä ja yhteiskunnasta. Usein on tapana tehdä ensimmäiseksi esittelyjakso, niin mekin tehtiin, mutta ihan omalla tyylillä.  Esittelyjakson tekeminen on perusteltua – podcasteja kuuntelee myös moni ihminen, joka ei lue blogeja tai seuraa instagramissa juuri mua tai meitä. Ensimmäisessä jaksossa me kerrotaan mistä kaikki alkoi. Miltä tuntuu odottaa yhdessä vauvaa viiden viikon tuntemisen jälkeen. Sitä ei moni tiedä, mutta me tiedetään ja kerrotaan.

Ensimmäisen jakson nauhoittaminen oli alkuun meidän osalta vielä pientä haparointia, haettiin tuntumaa täysin uuteen asiaan. Mutta heti se tuntui omalta. Kun oli aloittanut, oli paljon helpompi lähteä jatkamaan. Ja huomattiin heti, että mikki päällä toistemme kanssa puhuminen on ihan yhtä rentoa kuin ilmankin. Sitä unohtaa sen, että on edes missään studiossa kun uppoutuu juttuun.

Ensimmäisen kauden aikana meillä tulee olemaan aiheita laidasta laitaan. Meillä tulee olemaan mukana myös vieraita parissa jaksossa. Podcastissa me puhutaan myös sellaisista qasioista, joista ääneen puhuminen toi etukäteen hikikarpaloita otsalle. Mutta sitten kuitenkin puhuttiin niistä ja samalla avarrettiin myös omaa maailmankuvaamme ja rohkaisimme itseämme. Voisin sanoa, että näiden jaksojen purkittamisen jälkeen olen n. 10 000 kertaa rohkeampi kuin ennen niitä. Voin vain kuvitella fiilikset sitten, kun koko tuotantokausi saadaan mun hammasleikkauksen jälkeen purkitettya loppuun.

Mua jännitti ihan pirusti tämä julkaisupäivä. Mutta toisaalta, tsemppasin itseäni ajattelemalla, että mitään tässä ei ainakaan ole menetetty, kävi miten kävi. Ollaan saatu tehdä ja luoda jotain uutta yhdessä ja toteuttaa itseämme. Siitähän kaikessa on kyse. Jos epäonnistuu niin epäonnistuu, mutta sitten ei ainakaan jää harmittamaan ettei kokeillut. Kiitos Otto meidän yhteisestä projektista ja kiitos Indieplace, jotka annoitte meidän kokeilla siipiämme tässä ja tuitte alusta asti 100%! Meillä ei kertaakaan ole ollut sellainen olo, etteikö meihin uskottaisi. Kiitos myös älyttömän paljon teille tsempistä ja tuesta etukäteen täällä ja muissa somekanavissa. Toivottavasti tykkäätte siitä, mitä me tuutattiin ulos. Laittakaa viestiä, toiveita ja kysymyksiä ja kuunnelkaa eka jakso!

KIITOS myös ihan älyttömän paljon teille kaikille, jotka olette jakson jo ehtineet kuunnella ja antaneet palautetta siitä. Me ollaan täällä luettu teidän viestitulvaa tippa linssissä ja huokaistu kiitollisuudesta, onnesta ja helpotuksesta. Te olette BEST <3

Kuuntele jakso Spotifyssa TÄSTÄ.

Kuuntele jakso Soundcloudissa TÄSTÄ.

Seuraava jakso ilmestyy 19.8. klo 00.00, ekaksi Soundcloudissa ja myöhemmin päivällä Spotifyssa. 3. jaksosta eteenpäin jaksot löytyvät myös iTunesista.

Nyt mä vihdoinkin uskallan paljastaa, sillä nauhoitukset alkavat tässä kuussa. Me ollaan koko kevään ajan suunniteltu Oton kanssa meidän yhteistä podia, jonka jaksot on nyt hahmoteltu, nimi päätetty ja studio tiedossa. Me ollaan niin innoissaan tästä. Idea omasta podista syntyi jo viime vuoden marraskuussa, jolloin varovasti sitä ehdotin Otolle. Ajattelin, että hän sanoisi heti, että EI, koska hän ei halunnut jatkaa blogin kirjoittamistakaan vuotta pidempään. Mutta kuinka väärässä olinkaan, Ottohan innostui podi-ideasta heti. Meillä lähti samantien ajatukset laukkaamaan, että mistä kaikesta me voidaan ja halutaan puhua ja millainen meidän podista tulee.

Sovittiin yhdessä, että voidaan lähteä tekemään podia sitten, kun Otto jää keväällä opintovapaalle ja meillä on kunnolla aikaa. Lähdettiin pikkuhiljaa yhdessä suunnittelemaan sisältöä ja etsimään studiota, jossa voitaisiin nauhoittaa jaksot. Pohdittiin hetken myös sitä, että sijoitettaisiinko omiin laitteisiin, mutta tultiin lopulta siihen tulokseen (onneksi), että se olisi joko a) liian suuri investointi projektiin, jonka menestys ei etukäteen ole kiveenhakattua tai b) liian huonolaatuista sisältöä edullisemmilla ja suppeammilla laitteilla. Onneksi me lopulta löydettiin studio meidän podille lähempää kuin osattiin toivoakaan, eikä tarvinnut enää miettiä, että ostetaanko itse ummikkoina niitä laitteita.

Alunperin meidän nauhoitusten piti alkaa jo huhtikuun alussa, mutta meistä riippumattomista syistä ne viivästyivät nyt tänne heinäkuulle saakka. Voin kertoa, että ollaan oltu välillä niin tulisilla hiilillä kun on ollut niin paljon ideoita ja intoa ja fiilistä lähteä tekemään, mutta ollaan jouduttu vielä odottamaan. Mutta nyt, nyt me vihdoinkin päästään tekemään tätä, enkä voisi olla enempää innoissani! Mun onneksi Otto on tästä myös ihan super innoissaan.

Meidän podin nimi on Yhdessä ja tehtiin sille jo oma instatili @yhdessapodi. Itse asiassa tein tuon tilin jo tammikuussa, kun olin jutellut tästä podi-ideasta eräässä pressissä Strictly Style -blogin Hannan kanssa. Mä silloin sanoin, että ei olla vielä keksitty podille nimeä ja Hanna huikkasi mulle tuon nimi-idean. Se oli musta niiiiiin hyvä! Mulle tuli heti se fiilis, että siinä on just se nimi. Niin yksinkertainen, helppo ja kuvaava. Yhdessä. Kiitos Hannalle ihan älyttömän paljon tästä ideasta, en tiedä muistaako hän edes tätä sivulauseessa ohimennen huikattua ehdotusta, mutta mulle se kolahti aivan täydellisesti ja Ottokin tykkäsi heti.

Yhdessä-podi tulee pyörimään aika paljon parisuhdeaiheiden ympärillä, mutta aiotaan me puhua muustakin. Mukana tulee olemaan jaksoja liittyen myös vanhemmuuteen, mutta suhteet ovat pääosassa. Toki vanhemmuus on yksi osa meitä ja varmasti näkyy  (kuuluu) jossain määrin aina, mutta mikään perhepodi Yhdessä ei ole.

Mä olen ihan fiiliksissä meidän tulevista jaksoista, koska mulla on niin paljon ajatuksia niihin liittyen! En malta odottaa, että päästään aloittamaan nauhoitukset Oton kanssa. Siitä tulee varmasti aivan älyttömän hauskaa. Oton kanssa mun on helpompaa puhua kuin kenenkään toisen kanssa koko maailmassa ja siksi mua ei yhtään stressaa, että miten meidän höpinät sujuu. Meillä on selkeät ideat jo tosi moneen jaksoon ja varmaan kolmeen tuotantokauteen, mutta me halutaan vielä (ennen nauhoitusten alkua) kuulla myös teitä. Mikä teitä kiinnostaa? Mistä aiheista te toivoisitte kuulevanne meidän keskustelua? Voidaan sitten tarkistaa, että ollaan oikeilla jäljillä jaksoideoiden suhteen, eikä aivan hakoteillä ja muokata vielä ideoita ja niiden järjestystä tarvittaessa.

Pssst! Tullaan ehdottomasti yhdessä jaksossa palaamaan ainakin siihen, mistä kaikki alkoi. Eli tähän:

Ihan älyttömän suuri kiitos Otolle ja kaikille, jotka on meitä jo tukenut tämän haaveen toteuttamisessa. Tästä tulee varmasti niin huikea yhteinen projekti! Laittakaa seurantaan @yhdessapodi instassa ja huikkailkaa tähän kommenttiboksiin tai instassa DM:llä tai mun storiesin kyselyssä, jos tulee joku jaksoidea mieleen minkä ehdottomasti haluatte kuulla. Ja jos on jotain muita toiveita podin toteutukseen liittyen (esim. jaksojen pituus, julkaisualustat, muut toiveet) niin niitäkin saa heitellä ilmaan. Iso kiitos jo etukäteen!