*Postaus sisältää Raikastamolta blogin kautta saatuja limuja ja pillimehuja. 

Me juhlittiin tänään meidän pian 2-vuotiasta kuopusta muutaman päivän etuajassa! Teemana oli tietenkin 2v-synttäreillä Ryhmä Hau, eikä Muumit, niinkuin viime keväänä vielä innoissani suunnittelin. Hän fanitti silloin muumeja aivan toden teolla, ja ajattelin jo pääseväni järjestämään Muumi-juhlat ekaa kertaa.

Mutta hei, Ryhmä Hau oli aivan mahtava teema, koska se oli taaperon oma toive. Hän sai valita minkä hahmon ympärille teemaa lähdettiin toteuttamaan, ja myöskin ensimmäistä kertaa elämässäni järjestin oikein super pinkki-violetti-överit synttärit. Meillä on ollut kaikkia mahdollisia teemoja Star Warsista Jaliin ja suklaatehtaaseen ja emojeista Frozeniin, mutta kerta se oli ensimmäinenkin kun järkättiin oikein pinkkiöverit. Pääsin kuin pääsinkin siis tekemään jotain ihan uutta jälleen.

Me askarreltiin Oton kanssa biohajoavista luonnonkumi-ilmapalloista ja puuvillalangasta ilmapalloköynnös, josta tuli ihanan näyttävä koriste. Siihen meni n. 40 ilmapalloa ja jonkin verran aikaa, mutta se oli ihan todella iisi tehdä. Otto pumppasi pallot, mä solmin niihin narut, ja sitten kiinnitettiin ne sopivalle korkeudelle pingotettuun lankaan. Lopuksi ripustettiin valmis köynnös ylös. Todella simppeliä, vaikka joku tunteroinen siinä vierähti askarrellessa. Tämä on ehdottomasti sellainen koriste, jonka voisi tehdä jatkossakin juhliin! Niin helppo tapa toteuttaa suuri ja näyttävä koriste.

Tarjottaviksi kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä banaanikakkua ja täytteeksi mangomoussea. Banaanikakkupohja oli herkullinen, mutta täytteestä tuli kyllä pikkuisen liian makea! Mutta ei se mitään. Ja siis tuo koristelu. Tää oli taas tällainen Iinan ”katso mahtavan simppeli Tasty -video Facebookista ja kuvittele, että osaat sitten itsekin tehdä upean watercolor-kuorrutuksen kakkuun” -keissi. Eli juu, ei oikein lähtenyt. Mutta parhaani yritin ja opin tässä samalla taas paljon uutta. Onneksi en koskaan ole ottanut liian vakavasti näitä mun kakkutekeleitä, vaan olen jo aivan tottunut siihen, että mun kakut on aina vähän sinne päin. Sitten kun on isommat juhlat niin tilataan aina kakut muualta, että saa juuri sellaisen kuin niissä haavekuvissa.

Suolaisiksi tarjottaviksi tehtiin wasabi-lohi-ruisnappeja (ohje löytyy K-Ruoka-sivulta), sekä Toast skageneita saaristolaisleivällä. Lisäksi tein vielä valkosuklaa pop cornia ja laitettiin esille vesimelonia, vaahtokarkkeja ja keksejä. Aika simppelit tarjottavat, mutta oltiin myös aika pienellä ja tiiviillä porukalla, kun melkein puolet kutsutuista juhlavieraista oli kipeänä harmillisesti. Tämä helmikuu on juuri siitä ikävä synttärikuukausi, kun on niin suuri riski aina siihen, että joku on kipeänä. Mutta eipä sille voi mitään, tämä on myös maailman ihanin kuukausi, koska ollaan niin onnekkaita, että saadaan juhlia meidän minityyppiä!

Juhlissa oli tarjolla myös Raikastamolta saatuja huippuja luomu pillimehuja, joissa ei ole lisättyä sokeria. Nämä on olleet jo vuosia meidän vakkaripillimehuja, koska niissä ei ole lisättyä sokeria, toisin kuin monissa muissa. Varsinkin synttäreillä kun tulee muutenkin syötyä paljon herkkuja, on kiva, että edes jossain tarjottavassa sitä sokeria ei ole niin paljon. Aikuisille oli myös Raikastamon Bitter Lemon & Lime Cola -limuja, jotka olivat molemmat tosi hyviä. Myös tämä tyylikäs Sweet & Bitter Co. -brändi on Raikastamon oma, eli taattua laatua!  Mä ihan yllätyin miten paljon tykkäsin Lime Colasta, se oli todella raikasta. Samoja juomia tulee olemaan alkoholittomana vaihtoehtona myös meidän hääpäiväbileissä!

Vaikka moni oli kipeänä, me saatiin silti ihana juhlaporukka tänne kasaan ja oli kivaa vaihtaa kuulumisia ja nähdä kaikkia läheisiä ihmisiä. Synttärisankari nautti juhlistaan silminnähden ja hän oli aivan yhtä aurinkoa koko päivän. Hän tykkäsi kakusta ja hän oli niin onnellinen kaikista ihmisistä ja lahjoistaan. Hän alkoi heti lukemaan kirjaa siinä kaikkien juhlavieraiden keskellä, kun oli saanut sen paketista ulos. Ilta kului muovailuvahoilla muovaillessa kuin siivillä, ja nukkumaan mennessä uni tuli aivan saman tien.

Kiitos hurjasti kaikille ihanille juhlavieraille ja mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille <3 

Mun on pakko nipistää itseäni, että uskon sen todeksi: tänään alkoi Oton opintovapaa. Ainakin seuraavat 1,5 vuotta me saadaan olla yhdessä arkipäivisin ja tehdä kumpikin omia hommiamme kotoa käsin. Toki Otolla on välillä myös päiviä, kun on läsnäoloa koululla (monimuotona ei onneksi kovinkaan usein), ja toki mullakin on mun omia tapaamisia, tilaisuuksia ja pressejä, mutta yleisesti ottaen me voidaan olla joka päivä yhdessä! Ja se on parasta ikinä.

Me saadaan arkeen niin paljon lisää joustoa, yhteistä aikaa ja kaivattua aikaa myös sille rentoutumiselle, että tämä vaan tuntuu niin uskomattomalta. Mutta eihän se uskomatonta ole, vaan asia, jonka eteen ollaan nähty vaivaa. Välillä yhdistelmä mun yrittäjyyden, Oton kokopäivätyön ja Oton korkeakouluopintojen sekä kolmen lapsen, joista yksi kotihoidossa, kanssa on tuntunut kuormittavalta. Mutta tämä puolen vuoden spurtti on mahdollistanut sen, että nyt Otto voi jäädä opintovapaalle. Ja jos kaikki menee kuten on suunniteltu, hän saa koulunsa valmiiksi etuajassa. Sitten hän pääsee mahdollisimman nopeasti hyödyntämään opintojaan myös työelämässä.

Kuukauden kuluttua myös kuopus aloittaa osa-aikaisen dagiksen, jolloin meillä molemmilla on oikeasti sitä rauhallista työ- ja opiskeluaikaa päivisin yhtäaikaa kolmena päivänä viikossa. Se on suuri muutos nykyiseen, jolloin työaikaa on mulla ollut vain iltaisin tai vuorotellen Oton koulutehtävien kanssa viikonloppuisin. Ollaan siitä hurjan kiitollisia, että kuopus on voinut olla kotona 2-vuotiaaksi asti, eikä häntä ole ollut pakko laittaa hoitoon esim. taloudellisista syistä aiemmin. Tiedän, että kaikille ei ole mahdollista mennä varhaiskasvatuksen aloitus-ajankohdan suhteen sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä. Tämä on ollut suuri etuoikeus, että me ollaan oltu näin onnekkaita.

Nyt meistä tuntuu, että hän on ihan valmis lähtemään dagikseen, ainakin hänen päivittäisistä pyynnöistään päätellen. Sitä ennen nautitaan kuitenkin näistä yhteisistä viikoista, ja pian alkavasta isompien lasten hiihtolomasta yhdessä koko perhe. Siksi siis aloitus vasta kuukauden kuluttua, koska ajateltiin, että ei olisi mitään järkeä mennä esim. viikoksi päiväkotiin ja olla heti viikkoa pois.

Vapaus tehdä töitä ja opiskella omassa tahdissa on jotain, mistä ollaan haaveiltu pitkään. Me osataan molemmat pitää kiinni deadlineista ja saadaan tarvittavat hommat ja enemmänkin tehtyä, mutta nautitaan kovasti siitä, että ei olla sidottuja joka arkipäivä samaan rytmiin. Seuraavan puolentoista vuoden aikana me saadaan muovata itse miltä meidän töiden ja opiskelutehtävien päivä-aikataulut näyttävät ja missä me niitä töitä tehdään. Se jos mikä on luksusta, jota pitää osata arvostaa. Toki lasten päiväkoti- ja koulu pitävät meidät kiinni niissä yhteiskunnan normi-aikataluissa, mutta kuitenkin.

Rauhallisen työajan lisäksi kaikkein eniten mä olen odottanut tässä oikeasti sitä, että saadaan vaan olla yhdessä. Me viihdytään yhdessä ja toimitaan hyvin yhdessä. Saadaan paljon aikaan kun pystytään tsemppaamaan toinen toistamme, ja meillä on tiedossa myös ainakin yksi yhteinen projekti tälle keväälle. En voisi olla enemmän innoissani!

Tähän loppuun haluan vielä hieman kehaista tuota ihanaa aviomiestäni. Koska siis eihän tämä olisi ollenkaan mahdollista, ellei hän olisi päässyt kouluun ja hoitanut sekä töitä että koulua näin hienosti, kuin hän on tehnyt. Otto mahdollisti aikanaan mulle mun unelmien tavoittelun, ja nyt on mun vuoro tehdä se hänelle. Siitä ei ole mitään haittaa, jos siinä samalla meillä on ihan pirun hauskaa yhdessä, vai mitä?

Otto, mä olen susta niin ylpeä. Tästä se alkaa!

Ihanaa viikonloppua kaikille, terveisin pää pilvissä liihotteleva Iina!

Takana on nyt n. 1,5 viikkoa taaperon nukkumista lastensängyssä pinnasängyn sijaan, miten on mennyt? No, tosi hyvin, ja välillä ei niin hyvin. Ensimmäinen ilta meni aivan loistavasti silloin, kun taapero halusi itse mennä nukkumaan kerrossängyn alasänkyyn. Hän nukahti sinne kymmenessä minuutissa ja nukkui aamuun asti. Muutama seuraavakin yö meni toosi hyvin, vaikka joinakin iltoina nukahtamisessa kesti hieman kauemmin. Viime viikolla meidän isommilla jyllännyt flunssa tuli sitten alkuviikosta taaperollekin, ja hänelle se iski keskellä yötä. Sitä edeltävänä iltana ei vielä ollut mitään flunssan merkkejä havaittavissa, mutta nukahtamisessa kesti varmaan kaksi tuntia.

Oli ne kaikki klassiset sängystä poistumiset, janot ja muut joista aina puhutaan. Keskellä yötä sitten nousi kuume, ja hän tulikin loppuyöksi meidän väliin nukkumaan. Myös seuraava yö oli aikamoista hulinaa, ja silloinkin unet jatkuivat meidän sängyssä aamuyöstä eteenpäin. Onneksi hän toipui flunssasta pikavauhtia, ja sen tokan hulinayön jälkeen ei ollut enää kuumetta tai mitään muutakaan. Nyt on mennyt taas pari yötä hyvin, niinkuin alussakin.

Iltaisin on kestänyt hieman kauemmin kuin sen perus 10 minuuttia, mutta hän on nukkunut koko yön putkeen onneksi. Yhtenä yönä hän myös putosi sängystä keskellä yötä, mutta onneksi ollaan pidetty sängyn edessä patjaa, niin ei käynyt kuinkaan. Hän vaan heräsi ihmetellen, että mitä juuri tapahtui.

Kaiken kaikkiaan siirtyminen meni siis aivan loistavasti, kukapa nyt saisi flunssassa nukuttua hyvin? Itse en ainakaan. Ollaan tosi iloisia, että tämä uusi asia meni näin kivasti, ja toivotaan, että jatkuu mukavasti myös jatkossa. Varmasti erilaisia vaiheita tulee (ainakin näin 7,5 kokemuksella etukäteen ajateltuna) ja jotkut yöt ovat tulevaisuudessakin varmasti satunnaisesti hankalia aina välillä, mutta se ei maailmaa kaada. Nyt on tämä suuri askel otettu, ja ollaan siitä kaikki tosi iloisia.

Lastenhuoneeseen tuli todella paljon lisää leikkitilaa, kun isokokoinen pinnasänky muutti uuteen kotiin viime viikonloppuna. Tässä asunnossa lasten makuuhuoneet ovat sen verran pieniä, että kaksi sänkyä oli aivan liikaa. Nyt tyypit mahtuvat aivan mahtavasti leikkimään, ja on taas sellainen olo, että me mahdutaan tähän ihan hyvin. Parina aamuna lapset ovat jo heränneet itsekseen leikkimään kaikessa rauhassa huoneessa ja se on ollut aivan ihanaa!

Ostettiin lastenhuoneen oveen portti, jotta taapero ei lähde yksinään portaisiin aamulla herätessään. Hän nimittäin osaa avata oven. Sitä ei varmasti tarvita ikuisesti, mutta ainakin toistaiseksi se tuo meille vanhemmille mielenrauhaa ja paremmat yöunet.

Meidän keskimmäinen oli silloin 3v kun tähän kotiin muutettiin, ja hän osasi silloin ihan hyvin kiivetä portaat ylös ja alas, eikä tarvittu porttia mihinkään. Varmasti siis pian voidaan jo luopua siitä taaperonkin kanssa, kunhan hän saa rauhassa harjoitella sitä varmuutta portaiden kulkemiseen ja pienet jalat kasvavat vielä vähän pidemmiksi, niin jyrkät portaat eivät ole niin hankalat.

Sellaisia nukkumisjuttuja täällä meillä! Mä sain itse saman flunssan kun taapero oli parantunut, ja olen itse nyt koittanut parantua siitä inkiväärin, hunajan ja kurkuman voimalla. Toivottavasti tämä jää mulla yhtä lyhyeksi kuin kaikilla muillakin. Kuumetta ei ainakaan ole ollut tänään enää, ja alunperinkin oli vain pientä lämpöä. Odotan kovasti, että päästään ulos riehumaan lumessa ja luistelemaan, kun vajaan parin viikon vuorottelevan flunssaputken takia on tullut oltua niin paljon sisällä, viime viikonlopun luistelureissua lukuunottamatta. Toivottavasti sairastelut olisivat taas meidän osalta pitkäksi aikaa tässä!

Tsemppiä ja paranemisia kaikille, joilla tällä hetkellä on flunssaa tai noroa tai mitä nyt ikinä näin keväällä onkaan itsellä tai lapsilla <3

Me käytiin eilen ensimmäistä kertaa jäällä yhdessä koko perhe tällä kokoonpanolla! Koululainen luistelee jo kovaa vauhtia itsekseen ja 5v on ottanut luistelussa suuria harppauksia tänä keväänä. Hänkin pärjää myös jo ilman aikuisen apua jäällä. Siinä missä keskimmäinen tuli tässä alle 2v iässä mukaan luistelemaan vielä pulkan kyydissä ja esikoinen laittoi luistimet eka kertaa jalkaan 3,5-vuotiaana,  kuopuksemme halusi luistimet jalkaan myös itselleen eilen. Hän on ehkä n. puoli vuotta jo leikkinyt kotona luistelua. Hän ottaa aina duploihin kuuluvat kaksi venettä, laittaa ne jalkaan ja luistelee ympäri olohuonetta. Kun hän kuuli, että oltiin menossa luistelemaan, hän ehdottomasti halusi myös luistimet jalkaan.

En edes muistanut, että meillä voisi olla hänelle sopivan kokoisia luistimia (eikä meillä ihan ollutkaan). 5v kuitenkin muistutti, että meillähän on ne hänen ja esikoisen vanhat harjoitusluistimet. Ne olivat ehkä n. 2 kokoa liian suuret, mutta paksujen villasukkien kanssa pysyivät hyvin jalassa. Meillä ei ollut varmuutta vielä näin ekalla kerralla, että haluaisiko hän edes yrittää seisoa jäällä, tai suostuisiko laittamaan luistimia jalkaan sitten tosipaikan tullen, niin ei haluttu heti ekana investoida uusiin luistimiin. Ne olisivat saattaneet jäädä käyttämättä, koska taaperoista ei ikinä tiedä. Hieman liian suurilla siis mentiin.

Taapero kuitenkin yllätti meidät kaikki, sillä hän oli aivan mahdottoman reipas luistelu-oppilas. Vaikka tasapainon kanssa oli alkuun tosi paljon hakemista, hän ei jännittänyt eikä pelännyt yhtään. Aina kun kysyttiin, että haluaako hän vielä jatkaa, hän vastasi ”JOO! Lisää lisää” Haluan luistella!”. Hän halusi myös kovasti luistella ilman apukelkkaa, mutta se ei vielä aivan onnistunut. Kelkan kanssa hän pysyi pystyssä, mutta myös kaatuili. Kyllä siinä sai aikuinen olla koko ajan ihan lähellä varmistamassa, mutta aivan älyttömän hienosti hän harjoitteli.

Toisaalta, en kyllä tiedä miksi me yllätyttiin tästä. Hän on aina ollut niin kova liikkumaan ja tosi luottavainen omiin kykyihinsä, niin olisi tämäkin pitänyt arvata. Hän ei olisi millään halunnut lähteä kotiin luistelemasta. Reippaan harjoittelun jälkeen iski kuitenkin väsy, ja heti kun istahdettiin autoon luistelun jälkeen, hän nukahti ja jatkoi unia vielä kotona hyvän tovin.

Voi hyvin olla, että esikoinen ja keskimmäinenkin olisivat halunneet luistella jo tässä iässä, mutta me ei vaan tajuttu, että näin pienenäkin voi harjoitella. Tässä sitä oppii itsekin koko ajan uutta, vielä 7,5 vuoden vanhemmuudenkin jälkeen, ihan joka päivä. Kolmannen kanssa on itsekin ollut jotenkin rohkeampi ja rennompi. Isompien kanssa tulee automaattisesti tehtyä jo niin paljon kaikenlaista, että kuopus on vaan aina tullut mukaan, ja aina sivusta katsomisen sijaan ennemmin halunnut osallistua. Ja se on aivan mahtavaa.

En varmasti olisi vienyt esikoista yksin tramppapuistoon puolivuotiaana, tai viilettänyt hillitöntä vauhtia pulkkamäessä 1-vuotiaan kanssa. Kuopuksen kanssa on tehty molemmat, isompien vanavedessä. Hän on aina tepsutellut leikkipuistossakin menemään sinne minne on itse halunnut ja kiivennyt joka paikkaan huomattavasti aiemmin kuin me vanhemmat oltaisiin oltu henkisesti valmiita. Sitä on hauska seurata ja on myös hauskaa huomata, miten me ollaan muututtu paljon rennommiksi vanhemmiksi ja uskalletaan luottaa lapsen omiin taitoihin paremmin, eikä aina olla heti saamassa sydänkohtausta.

Nyt me aiotaan etsiä hänelle sopivan kokoiset omat luistimet, jotta luistelu sujuu helpommin. Tässä on kuitenkin hyvin vielä luistelukevättä jäljellä, kun säät ovat olleet jo niin upeat, eikä olla  vielä edes helmikuussa! Jos tiedätte, mistä saisi luistimia koossa 24 tai 25, huikatkaa ihmeessä! Musta tuntuu, että joka paikassa koot alkavat vasta siitä 27:sta, jotka meillä jo on.

Missä lapset ovat yllättäneet teidät rohkeudellaan? Oletteko huomanneet omassa vanhemmuudessa, että kuopuksen kanssa on itse rohkeampi ja rennompi?

Nyt on viimein se hetki kun saan julkaista ensimmäisen postauksen tästä Ihanat erilaiset perheet -sarjasta! Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. On aika tutustua ensimmäiseen ihanaan perheeseen.

Emma 28, Timo 29, Torsti 1, sekä kissat Lumo ja Taika, Lahti

Vanhemmaksi lapsettomuushoitojen avulla

”Oltiin ensin ihan vain ystäviä monta vuotta, ja pitkän ystävyyden jälkeen rakkaus lopulta roihahti. Nyt olemme olleet yhdessä jo viisi vuotta. Muutettiin aika pian yhteen ja molemmat tiedettiin heti, että halutaan lapsi tai lapsia. Oli toive siitä että tullaan raskaaksi mutta mitään ei vaan tapahtunut.” Emma ja Timo yrittivät saada lasta ensin luonnollisin keinoin, mutta tajusivat lopulta että tarvitsevat apua toiveensa toteuttamisessa He hakeutuivat lapsettomuushoitoihin ja Torsti sai alkunsa ICSI-hoidoilla. Hyvä puoli oli se, että ehtivät matkustella ja elää ”pariskuntaelämää” rauhassa ennen lapsen syntymää, ja ehtivät valmistautua vanhemmuuteen pikkuhiljaa.

Hyvä kokemus lapsettomuushoidoista

Hoitoihin joutuminen ei välttämättä ole aina sitä, että saa 15 keskenmenoa 5 vuodessa, vaan kaikki voi myös mennä hyvin. Näin kävi Emmalle ja Timolle. ”Ensin tehtiin alkututkimukset jotka tehdään jokaiselle parille. Sitten päädyttiin siihen, että ei onnistu kevyillä hoidoilla, niin päästiin suoraan ICSI hoitoihin. Timo joutui olemaan ilman lääkitystä pitkäaikaissairauteen, ja hoitojen aikatauluja nopeutettiin sen takia. Lääkäri lupasi, että heti tehdään kaikki sen eteen, että me saadaan vauva. Päijät-hämeen keskussairaalan lapsettomuuspolille isot kiitokset siitä, että heti saatiin apua ja Torsti.”

Torstin syntymä & vanhemmuuden ensimmäiset hetket

Emman synnytys kesti pitkään, ja päivät tuntuivat olevan yhtä valvomista ja jännittynyttä odottamista, että koska synnytys käynnistyisi kunnolla. Supistukset alkoivat tiistaina, mutta Torsti syntyi lopulta vasta perjantaina.  Synnytys meni onneksi todella hyvin ja sairaalassa Emma ja Timo saivat perhehuoneen. Siellä oli ihanaa keskittyä vauvaan ja aloittaa perhe-elämä yhdessä. ”Meille tuli heti se suuri rakkauden tunne. Oli hassua, että kuitenkin vauva oli ihan vieras, vaikka olikin oma lapsi ja tavallaan ihan tuttu.” Timolle ensimmäinen suuri tunteenpurkaus tuli kunnolla sitten, kun hän näki Torstin vastasyntyneenä.

Vanhemmuuden ensi metrit olivat yhteistä opettelua ja säätämistä. Se, miten vauvan saisi nukkumaan, oli kaikkein suurin haaste. Torsti nukkui huonosti unikouluun asti, ja ensimmäiset puoli vuotta olivatkin lähinnä manducassa kantamista ja vaunujen työntelyä. Emmalle oli haastavaa se, että vaikka hän itse oli tarkka ja järjestelmällinen, vauva ei ollutkaan. Vauvat eivät toimineetkaan kuten oppikirjoissa, vaan voi käydä juuri niin, että kun vauvan laittaa päiväunille ja ajattelee hänen nukkuvan 1,5h hän nukkuukin vain viisi minuuttia. ”Vauvan rytmittömyys oli meille suurin yllätys, kun oltiin totuttu säännöllisiin rytmeihin.”

Mikä lapsiperhe-elämässä yllätti?

Rytmittömyyden lisäksi Emma & Timo yllättyivät siitä, että joistakin omista jutuista oli vaan pakko joustaa. Molemmat tykkäävät liikkua ja harrastaa paljon, esimerkiksi kitaran ja pianon soittoa ja salilla käymistä. Yhtäkkiä molemmat eivät voineetkaan käydä viikon jokaisena päivänä jossakin harrastamassa. Vaikka Emma ja Timo tiesivät etukäteen, että arki ja omat menot muuttuvat lapsen myötä, he sisäistivät sen kunnolla vasta Torstin syntymän jälkeen. ”Sekin yllätti, miten itsekästä elämää on joskus elänyt ilman, että sitä on edes sen kummemmin ajatellut. Ja onneksi sitä on saanut joskus elää. Sille on ollut aikansa ja paikkansa ja nyt on aika toisenlaiselle elämälle ja se on enemmän kuin ok.”

Myös se tuli pienenä yllätyksenä, kuinka rankkaa se väsymys  yöheräilyistä voi olla. ”Onneksi meillä on väsymyksestä huolimatta mennyt hyvin, koska Timo jaksaa illalla valvoa pidempään ja Emma on enemmän aamuvirkku, niin valvomista pystyi jakamaan vähän sen mukaan. Saatettiin tehdä vaikka niin, että Emma pumppasi illalla maitoa ja Timo hoiti ekan syötön, Emma nukkui alkuyön sohvalla ja sitten vaihdettiin.”

Parasta on arki itsessään

”Se, mitä perheenä oleminen meille merkitsee ja se millaista meidän ihan tavallinen arki on, on kaikkein parasta”. Emma ja Timo tykkäävät viettää aikaa yhdessä perheenä, oli se sitten kotona, ulkoillen, kyläillen tai kahviloissa. He nauttivat arjen pienistä asioista ja yhdessä tekemisestä. Molemmat ovat huomanneet, että lapsen syntymä on tiivistänyt hurjasti koko lähipiiriä. Nykyään Emma, Timo & Torsti viettävät paljon aikaa molempien perheiden kanssa. Uudella perheenjäsenellä voi olla suuri vaikutus koko sukuun, ja se on aivan ihana asia.

Emma, Timo ja Torsti tykkäävät matkustella kotimaassa koko perhe, ja suunnitelmissa on joku reissu vähän pidemmällekin perheen kesken. Kotona he tykkäävät rakennella duploilla ja ulkona pyöräillä. Torstille on ostettu oma pyörän istuin, niin pidemmätkin lenkit onnistuvat helposti. Pienempänä Torsti oli myös mukana salilla, nykyisin se ei enää onnistu, kun vauvasta on jo kasvanut liikkuvainen taapero.

Aikataulut ovat arjen haasteita, joista selviää sumplimalla

Vaikka Emma ja Timo ovat vähentäneet harrastamista vauvan myötä, sitä ei kuitenkaan ole tarvinnut missään nimessä lopettaa kokonaan. Sumplimista se vaatii jonkin verran, mutta molemmille on tärkeää päästä tekemään niitä omia juttuja ja näkemään omia ystäviä. Siksi on tärkeää myös järjestää sitä aikaa, koska samalla se tuo voimavaroja arkeen.

Viikonloppuisin he esimerkiksi tekevät niin, että kun Torsti herää aamulla jo ennen kuutta, koko perhe nousee ja syö aamupalaa. Aamupalan jälkeen Timo jää Torstin kanssa kotiin tekemään viikkosiivouksen sillä aikaa kun Emma käy salilla. Emman tultua salilta hän laittaa Torstin aamupäikkäreille, ja Timo lähtee puolestaan salille. Lounaspöydässä koko perhe on jo yhdessä ja edessä on vielä koko päivä, ja molemmat vanhemmat ovat saaneet kallisarvoista omaakin aikaa.

Emman vanhemmat ovat tarjoutuneet hoitamaan Torstia säännöllisesti kaksi kertaaa viikossa, ja ovat tehneet sitä jo aivan pikkuvauva-ajoista asti. Se on ollut tosi hieno tuki arjessa, ja näin Emma ja Timo ovat saaneet myös sitä tärkeää kahdenkeskistä aikaa. Silloin he käyvät kahdestaan salilla tai ruokakaupassa. ”On tärkeää, että lapsella on muitakin turvallisia aikuisia elämässä, koska eihän sitä ikinä tiedä jos vaikka vanhemmille sattuu jotain”.

Vanhemmuus yhdistää

Ihaninta vanhemmuudessa on Torstin taitojen seuraaminen ja uusien juttujen kokeminen yhdessä. On myös hauskaa kun Torsti oppii uusia sanoja ja itsensä ilmaisua. ”Meistä on tullut Torstin myötä vielä enemmän tiimi ja perhe ja me kolme. Vaikka parisuhde ei välttämättä kukoista vauvavuonna niin se ei tarkoita sitä, etteikö me silti rakastettaisi toisiamme. Se oli ihan tiedossa, että elämä muuttuu ja siitä ei ole koskaan ollut mitään stressiä.” Emma ja Timo halusivat molemmat samoja asioita, ja ehtivät valmistautua vanhemmuuteen monta vuotta.

Haaveissa toinen vauva

Molemmat odottavat kovasti, että Torsti kasvaa ja hänen kanssaan pääsee pelaamaan jalkapalloa ja pulkkamäkeen laskemaan hurjaa vauhtia. Haaveissa on myös toinen vauva, ja keväällä Emma ja Timo aloittavat lapsettomuushoidot uudelleen. ”Se olisi iso toive, että oltaisiin niin onnekkaita, että saataisiin toinen lapsi. Olen vähän pessimisti, että ei voida onnistua heti, kun Torsti onnistui heti. Mutta meillä on  8 hyvälaatuista alkiota pakkasessa, ehkä niistä joku tärppäisi.”

Emman, Timon ja Torstin terveiset:

”Me ollaan sellaisia, että jos me halutaan, että joku asia arjessa onnistuu niin sitten me suunnitellaan ja järjestetään asiat niin, että se onnistuu. Omaa elämää pystyy kyllä elämään perhe-elämän ohella, ei sitä kannata pelätä että siitä joutuu kokonaan luopumaan, vaan ennemmin järjestelee kaiken niin, että voi tehdä niitä omia juttuja edelleen. Oikealla asenteella perhe-elämä ei vie mitään, vaan tuo vaan lisää. Vauvavuosi on niin lyhyt. Vaikka se tuntuu pitkältä silloin kun vauva on 4kk ja valvoo ja yksi tuntikin on kuin 15 tuntia, niin sitten kun jälkikäteen miettii, niin se vuosi on yksi silmänräpäys vaan. Kannattaa rohkeasti antaa vauva hoitoon myös esimerkiksi isovanhemmille, vaikka se aluksi voisi vaikealta tuntuakin! Lapselle on rikkautta läheiset isovanhemmat/muut turvalliset aikuiset ja vanhemmat saavat tärkeää parisuhdeaikaa.”

Iinan loppusanat:

Mua jännitti hirveästi lähteä tapaamaan ensimmäistä perhettä ja tekemään ensimmäistä haastattelua, mutta Emma, Timo ja Torsti tekivät haastattelemisen hyvin helpoksi ja rennoksi! Juteltiin ja höpöteltiin kaikessa rauhassa, ja heistä huokui vahva onnen, rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunne. Ihan mieletön perhe, johon oli ilo tutustua. Paljon samaistuttavia ajatuksia ja myös asioita, joista ottaa mallia! Kuten tuo omien harrastusten aikatauluttaminen: siitä me voitaisiin Oton kanssa todellakin ottaa mallia. Tämän ensimmäisen haastattelun jälkeen olen entistä enemmän innoissani siitä, että pääsen tekemään näitä vielä paljon lisää! Sarjaan on hakenut niin mielettömän upeita ja erilaisia perheitä mukaan, että en malta odottaa, että pääsen kertomaan kaikki tarinat.