Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fisher-Pricen kanssa.

Meidän taaperolla on ollut tosi tarinallisia leikkejä jo pitkään. Hän nimesi oman nukkensa jo keväällä ollessaan vain karvan yli vuoden ikäinen, ja jo pitkään hänen leikeissään on ollut juoni ja selkeä kulku miten ne etenevät. Sitä on ollut uskomatonta seurata, ja on ihanaa olla leikeissä myös mukana. Selvää on, että hän on oppinut varmasti hyviä leikkitaitoja isosiskojen esimerkkiä seuraamalla. Toki me leikitään paljon myös yhdessä koko perhe.

Hän selostaa aina leikkejään ääneen, ja siten me vanhemmatkin pysytään kärryillä niiden juonesta. Usein leikeissä toistuvat taaperon omat kokemukset ja muistot, tai sitten jokin mitä hän on nähnyt vaikka lastenohjelmissa. Kaikilla hahmoilla pitää aina olla nimi, oli kyse mistä lelusta tahansa. Hän antaa nimen vaikka aamupalaleivälle, jos onnistuu sen puraisemaan vahingossa niin, että se muistuttaa hänen mielestään jotain eläintä tai muuta hahmoa.

Yksi hänen viime aikojen lempileluistaan on ollut Fisher-Pricen Little People Travel Together Airplane -lentokone. Meillä on saman sarjan leluja jo isosiskojen jäljiltä, ja ne ovat olleet myös hänen suosikkejaan. Tämä suloinen uusi lentokone muistuttaa häntä meidän viime kesän Kreikan matkasta, ja lentokoneen Kurt-lentokapteeni ja Emma-matkustaja lentävätkin aina Kreikkaan ja takaisin. Lentokoneesta kuuluu kivoja lauluja, kuulutuksia ja lentokoneelle tyypillisiä ääniä. Laulut ovat niin hyviä, että taaperomme käy usein laittamassa lentokoneesta musiikkia, ja tanssii sitten sen tahdissa ihanasti.

Kaupallinen yhteistyö: Fisher-Price Little People Travel Together Airplane -lentokone from Iina Hyttinen on Vimeo.

Mä tykkään lelussa erityisesti siitä, että kun nappia painaa, laulu tulee kokonaan kerralla, eikä sitä voi ”rämpätä”. Se on nimittäin mun mielestä tosi ärsyttävää, jos lelun nappulaa jatkuvasti painamalla yksikään ääni ei kuulu loppuun asti, vaan kuuluu pelkkää älämölöä. Meidän taapero ainakin yrittää monesti painella uudelleen ja uudelleen, mutta hän on huomannut, että tässä se ei toimi. Mä tykkään siitä, että Fisher-Pricen leluissa lauluihin on oikeasti panostettu, ja ne ovat hauskoja. Tosin ne ovat myös sellaisia, että jäävät ainakin mun päähän korvamatona soimaan, ja laulelen niitä jopa yksin kotona ollessani, haha.

Yhdessä leikkiminen on ihan mahtava tapa tutustua paremmin lapsen maailmaan ja ajatuksiin, ja saada edes pieni ikkuna siihen, mitä tuollaisen ihanan 1,5-vuotiaan päässä liikkuu. Samalla lapsi oppii monia uusia asioita. Huomaan usein, että kun ollaan kerran leikitty jotain tiettyä leikkiä yhdessä ja tehty siinä jotain yhdessä, hän toistaa samaa leikkiessään itsekseen myöhemmin. Esimerkiksi hän laittaa aina matkalaukun sille varattuun paikkaan, ja pitää samanlaista ääntä kun lentokone ”laskeutuu”, jollaisen minä tein kun laskeuduin kerran lentokoneella. Matkiminenhan on aivan loistava keino oppia.

Fisher-Price Little People -lentokoneessa on paljon kivoja ääniä ja valoja, ja lapsi oppii, että painamalla tietystä napista tai laittamalla lentäjän paikallaan, tapahtuu tiettyjä asioita. Tämä on hyvä keino oppia siis esimerkiksi syy-seuraussuhteita. ”Kun minä painan tästä, kuuluu tällainen ääni ja syttyy tuollainen valo”. Ihanan monipuolinen, kehittävä ja tietysti myös turvallinen lelu.

VOITA OMA Fisher-Pricen Little People Travel Together Airplane -lentokone!

Mikä on sinun lempileikki lapsesi, sisaruksesi, hoito- tai vaikka kummilapsesi kanssa? Kommentoi vastauksesi tämän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut Fisher-Price Little People Travel Together Airplane -lentokoneen arvontaan! Arvontaan voi osallistua 2.12.2018 klo 23.59 asti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajaan ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille! 

Tämä viikko on ollut kyllä ihan napakymppi! Mä olen vieläkin ihan fiiliksissä lukijaillasta, ja lisäksi me ollaan lasten kanssa aivan innoissamme siitä, että enää viikko siihen, että joulukuu alkaa. Parin viikon päästä lapsilla on myös pieni itsenäisyyspäivä-loma, kun se sattuu sopivasti torstaille, ja meidän koululaisen koulussa se perjantaikin on sitten vapaa, ja he tekevät keväällä yhden lauantai-koulupäivän sen korvaamiseksi. Eli sellainen ihana neljän päivän miniloma siis tiedossa! Me varmaan otetaan silloin ihan rennosti, koristellaan joulukuusta ja hengaillaan yhdessä.

Me ollaan tällä viikolla ulkoiltu joka päivä, myös näinä vähän harmaampinakin päivinä. Ihanaa kun aurinko on paistanut useampana päivänä kuitenkin. Sen huomaa heti, miten paljon energiaa ulkoilusta saa. Jo puolenkin tunnin happihyppely ulkona antaa niin paljon energiaa loppupäivään.

Ei saisi hautautua vaan kotiin silloinkaan kun ulkona on märkää, kylmää ja harmaata, koska sitten se olo on itselläkin sellainen harmaa ja nuutunut. Tänään me ajateltiin, että pidetään sisäpäivä, kun ollaan kuitenkin ulkoiltu kaikkina muina päivinä, ja meillä oli kivat leikit sisälläkin legoilla ja tyttöjen vanhalla paloasemalla. Kuopus ja keskimmäinen halusivat kuitenkin tulla mun mukaan hakemaan postia. Sitten postinhakureissulla huomattiin, miten ihanaa ulkona oli vaan olla. Me mentiin äkkiä sisälle vaihtamaan kunnon ulkokamppeet päälle ja lähdettiin kävelylle.

Taaperokin saa jo ulkoilusta niin paljon irti! Hän leikkii puistossa ihania leikkejään, on laivan kapteenina ja huutaa ”HIIOHOI! HAUSKUUKSIA HOLISONTISSA!”. Hän ihailee sorsia puoliksi jäätyneessä lammessa vaikka tunnin, ja kommentoi niiden jokaista liikettä. Kotimatkalla hän nappaa ihan tavallisen risun maasta, ja kertoo sen olevan lahja isille, josta isi ”valmasti tykkää”. Hän raahasi risua koko puolen kilsan kotimatkan kävellen, välillä huokaili dramaattisesti, koska olihan se ohuen risun kantaminen hurjan raskasta puuhaa. Mä ehdotin, että risun voisi laittaa rattaisiin matkan ajaksi kyytiin, mutta vastaukseksi tuli tiukka ”EI, minä kannan itse.”

Mä olen täällä ihan viikonlopputunnelmissa. Tulin juuri kotiin PING Helsingin pikkujouluista, joissa oli tosi hauskaa. Lapset viettivät leffailtaa Oton kanssa. Mulla kävi sillä tavalla hassusti, että minä, joka en ikinä käy missään iltaisin menen tällä viikolla kolmena iltana jonnekin. Ensiksi oli se lukijailta keskiviikkona, tänään oli ne PING Helsingin pikkujoulut ja huomenna olen menossa piipahtamaan elämäni ensimmäistä kertaa luokkakokouksessa. Mun vanhan Helsingin yläasteen luokkakaverit järjestävät huomenna luokkakokouksen, ja mutkin kutsuttiin mukaan, vaikka kerkesin olla luokalla vain 1,5 vuotta ennen Ouluun muuttoa. Ihanaa että mäkin saan mennä, ja mahtavaa päästä vaihtamaan kuulumisia vanhojen luokkalaisten kanssa! Osaa heistä en ole nähnyt sen jälkeen kun Ouluun muutettiin, eli mitä siitä nyt on, 13 vuotta.

Ihania tilaisuuksia kaikki, mutta tällaiselle kotihiirelle vähän hurjaa, kun on näin monet juhlat. Mutta onpahan kaikki sitten kerralla juhlittu, niin sitten saa taas öllöttää kotona joka ilta. Nämä on kaikki niin keskenään erilaisia tapahtumia, että en voinut enkä halunnut mitään jättää välistäkään, joten näillä mennään. Pikkujouluissa Clarion Hotelin Sky Roomissa oli tänään tosi mukavaa, ja oli kiva jutella kaikkien kanssa!

Tuo taaperon maailman suloisin pandahaalari on muuten meidän esikoisen ja keskimmäisen vanha, ja se on ihan just jäämässä niska-haaramitasta pieneksi, nyyhkis! Mutta se on kyllä myös hienosti palvellut monta talvea jo päiväkodissa isommilla ja edelleen näyttää ihanalta. Olisin mieluusti pukenut meidän minin siihen koko talven, mutta tällä kasvutahdilla en tiedä mahtuuko tämä enää joulukuun lopulla päälle. Onneksi on isompi haalari odottamassa!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3 

Helmikuussa meidän arki muuttuu jälleen, sillä Otto aloittaa opintovapaan. Ja me ei enää maltettaisi odottaa sitä! Siitä tulee niin ihanaa, kun saadaan olla joka päivä yhdessä. Tämä syksy on ollut todella intensiivinen meidän kahden kokopäivätyön, yhden koulun ja yhden kotihoidossa vielä olevan taaperon kanssa, mutta sumplimalla ollaan selvitty hyvin. Vielä on pari intensiivistä kuukautta jäljellä, ja keväällä helpottaa oikein kunnolla.

Alunperihän me oltiin sillä ajatuksella, kun Otto aloitti monimuoto-opiskelut ammattikorkeassa tänä syksynä päivätyön ohella, että katsotaan miten tämä syksy menee, ja miten me jaksetaan. Toistaiseksi ollaan jaksettu hyvin ja molemmat olemme saaneet hoidettua kaiken mitä pitää. Mutta koska vaihtoehtona on myös, että Otto heittäytyy täysillä opintoihin ja suorittaa ne tiiviimmässä tahdissa, hän päätti itse, että haluaa jäädä opintovapaalle. Samalla meidän arjesta tulee rennompaa, ja se ei haittaa ollenkaan.

Hänellä on mennyt koulussa todella hyvin, ja ala on sellainen, joka häntä on aina kiinnostanut. Musta on ollut ihan mieletöntä seurata Oton opintoja, koska hänestä huokuu kilometrin päähän se, miten innoissaan hän on kaikesta, ja miten kotoisa olo hänellä on juuri noiden opintojen parissa. Olen ihan älyttömän ylpeä Otosta.

Muutama viikko sen jälkeen kun Otto jää opintovapaalle, taapero aloittaa osa-aikaisesti päivähoidossa. Näin me saadaan arkeen paljon enemmän perheaikaa ja paljon vähemmän sumplimista. Taapero aloittaa päivähoidon kolme päivää viikossa, jolloin mulle jää kolme kokonaista työpäivää viikkoon ja Otolle kolme kokonaista päivää opintoihin. Ja loput tunnit saa helposti sumplittua pariin iltaan tai yhteen päivään viikonloppuna, siinä missä tähän asti ollaan kumpikin tehty töitä ja/tai opiskeltu lähes joka ilta ja/tai yö ja viikonlopun molempina päivinä vuorotellen Oton päivätyön lisäksi. Monimuoto-opiskelu on luonteeltaan samanlaista kuin mun työtkin, eli helposti itse aikataulutettavissa.

Otto on näillä näkymin opintovapaalla ainakin 1,5 vuotta, joten meillä on edessä aika ihanat yhteiset ajat. Mä nautin tälläkin hetkellä kaikkein eniten Oton etäpäivistä ja siitä, että saadaan olla yhdessä, vaikka Otto tekeekin töitä. Nautin myös ihan hurjasti Oton puolen vuoden vanhempainvapaasta, jolloin myös saatiin olla yhdessä, vaikka mä teinkin töitä. Nyt edessä on jopa 1,5 vuotta yhteisiä työpäiviä, yhteisiä lounaita, ehkä yhteisiä aamulenkkejä ja arjen askareiden hoitamista yhdessä. Voidaan viedä ja hakea lapsia yhdessä, hoitaa kaikki arjen velvollisuudet yhdessä ja höpötellä yhdessä siinä työnteon ja Oton opiskelun lomassa. Ja lisäksi meillä on pienempien kanssa vielä yhteisiä extra-vapaapäiviäkin, eikä heillä edelleenkään tule olemaan pitkiä hoitopäiviä, kuten ei tähänkään asti ole ollut. Koululainenkin voi halutessaan tulla koulusta kotiin suoraan, eikä mennä iltapäiväkerhoon. Tosin hän itse yleensä haluaa aina mennä sinne.

Opintovapaan voi toki keskeyttää, jos tilanne muuttuukin suuntaan tai toiseen ja Otto haluaakin vaikka palata töihin. Eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja on hyvä pitää kaikki ovet avoinna. Mutta jos kaikki menee kuten on suunniteltu, niin meillä on edessä yhteiset ihanat 1,5 vuotta. Vapautta ja yhteistä aikaa. Vähemmän aikatauluja, enemmän yhdessäoloa.

Mä ymmärrän hyvin, että kaikille ei sovi sellainen, että tehdään puolison kanssa kaikki yhdessä ja työskennelläänkin kotoa käsin yhdessä, mutta meille se sopii. Jotkut tarvitsevat omaa aikaa enemmän ja toiset vähemmän, ja sehän on jokaisen parin oma asia. Me ollaan juuri niitä ihmisiä, jotka haluavat katsella toistensa naamoja vaikka 24/7 kyllästymättä. Vaikka ollaan yhdessä paljon, osataan myös antaa toisillemme omaa tilaa. Me osataan olla ”yhdessä yksin” eli keskittyä rauhassa kummatkin omiin juttuihimme, silti siitä nauttien, että välillä voi heittää toiselle tyhmää läppää tai käydä halaamassa. Ja kummatkin kaikkein mieluiten halutaan työskennellä yhdessä.

Tuleva vuosi on ajatuksena jo niin ihana, että se melkein pelottaa. Voiko niin ihanaa ollakaan? Mutta uskon että voi olla. Aiotaan ottaa ilo irti jokaisesta päivästä ja nauttia täysillä. Tämä on vähän niinkuin Oton vanhempainvapaa 2.0, mutta nyt yhteisen perheajan lisäksi molemmat saavat kaivattua rauhallista työaikaa arkipäiviin ja niihin päivän valoisiin tunteihin iltojen ja öiden sijaan. Ja iltaisin ei tarvitse enää vuorotella, että kumpi touhuaa lasten kanssa ja kumpi tekee töitä, kun se riittää, että tekee hommia hoitopäivinä ja lasten nukkumaanmenon jälkeen. Siitä tulee mahtavaa.

Odotan innolla sitä, että pystyn toivottavasti viemään blogiani ja kaikkia muitakin kanaviani eteenpäin entisestään, kun aikaa on enemmän. Mulla on niin paljon haaveita ja suunnitelmia, jotka ovat vain odottaneet sitä oikeaa hetkeä. Ehkä ensi keväänä on se oikea hetki? Se kuulostaa hyvältä.

Ihanaa iltaa kaikille<3

Ha! Eilen vietettiin vuoden harmainta päivää, ja sen kunniaksi  saatiinkin vihdoinkin upea auringonpaiste koko viikonlopuksi. En voi sanoin kuvailla miten mielettömän upealta auringonpaiste on tuntunut harmaan kuukauden jälkeen. Ollaan nautittu auringosta täysin rinnoin ja vietetty suurin osa ulkona tankkaamassa valoa ja vaan nauttimassa. Eilen meillä kävivät iltapäivällä ja illalla kylässä Väätäiset Turusta, ja lapset tekivät meille huikean esityksen jossa ei ollut päätä eikä häntää, ja joka loppui mahtavaan konfettisateeseen, aivan kuin Taika-Pasin sketseissä Putouksessa. Olipa ihanaa nähdä ystäviä pitkästä aikaa, ja lapsetkin selvästi nauttivat toistensa seurasta.

Tänään ollaan myös oltu suurin osa päivästä ulkona, sillä heti aamupäivällä suunnattiin Kaivarin rantaan. Ensin vähän käveleskeltiin, ja sitten mentiin lohikäärmepuistoon leikkimään. Moni muukin perhe oli lähtenyt ulkoilemaan upeaan säähän ja puisto oli täynnä ihmisiä. Puistoleikkien jälkeen me suunnattiin vielä Cafe Carouseliin pikkulounaalle ja istuskelemaan. Oli ihanaa olla kuivassa puistossa, kun viime aikoina aina puistossa on ollut vaan märkää, kylmää ja kuraista. Niin eri fiiliksellä jaksaa itsekin olla messissä puistoleikeissä, kun voi nauttia säästä.

Tämä viikonloppu on ollut ihanan rentouttava ja mukava, ollaan vaan nautittu hyvästä seurasta, hyvästä säästä ja rennosta yhdessäolosta. Ollaan kokkailtu hyvää ruokaa ja oltu vaan rauhassa. Mihinkään ei ole ollut hoppua tai pakko mennä.

Puistoreissun jälkeen siivottiin vihdoinkin meidän piha, koska se on ollut myös märkä ja kylmä viimeiset pari viikkoa, eikä talvisiivous ole houkuttanut. Mutta nyt saatiin se aikaiseksi, ja ensi viikolla saadaan vihdoin sitten laitettua uloskin talven tunnelmavalot, joita ei haluttu laittaa ennen kuin piha on siisti. Tulee niin hyvä fiilis kun saa hoidettua asioita pois to do -listalta. Piha on tuijottanut joka päivä ikkunasta muistuttaen, että siellä on edelleen kaikki hiekkalelut levällään ja kaikki ulkokalusteet pitäisi laittaa talvea varten kasaan. Nyt piha on valmis talveen.

Syötiin iltaruuaksi teriyaki-lohta ja riisiä ja salaattia, ja sen jälkeen alkoi sen verran kolottamaan piparihammasta, että leivottiin vielä pipareita. Otto lähti käymään kuopuksen kanssa leffakarkkiostoksilla (meillä on tänään aikuisten leffailta), ja sillä aikaa me leivottiin isompien tyttöjen kanssa kaikessa rauhassa ja kuunneltiin joululauluja. Siis jotenkin tuntuu, että tytöt on kasvaneet ihan hurjasti edellisestä pipareiden leipomisesta. Kaikki meni niin jouhevasti tänään, molemmat tekivät pipareita vieri viereen, saivat ne helposti irrotettua pellille ja vielä koristelivatkin niin siististi.

Meillä oli niin hauskaa tyttöjen kanssa, ihanaa puuhastella välillä isompienkin kesken, vaikka sai taaperokin tulla toki koristelemaan oman nimikkopossunsa. Me leivottiin jälleen kerran koko meidän joulunviettoporukalle megaisot possupiparit, jotka nimikoitiin. Se on meidän ihana jouluperinne. Mun ja Oton piparit vähän kärtsäsivät, mutta onneksi yhdeksän muuta piparia saivat kauniin värin pintaan. Ja kaikki koristeltiin upeasti, niin ei se pieni palaneisuuskaan haittaa niissä mun ja Oton pipareissa.

Kertakaikkisen ihana viikonloppu takana, ja nyt se saa luvan huipentua vielä siihen, että me katsotaan Oton kanssa vihdoinkin Tuntematon sotilas. Meidän piti katsoa se jo silloin kun se ekan kerran tuli vuokrattavaksi, mutta vauvavuonna (eikä nähtävästi sen jälkeenkään) ole koskaan tuntunut siltä, että olisi käyttää kolme tuntia elokuvan katsomiseen. Mutta tänään ajateltiin tehdä se, ja ollaan varustauduttu glögillä, pipareilla ja irtokarkeilla. Tästä tulee hyvä ilta!

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa kaikille <3

Netti pursuaa minimalismia, konmaritusta ja tavaroista vapautumisen ihanuutta. Se on kieltämättä tarttunut itseenkin. Vaikka mä en usko, että itse olisin onnellinen minimalistina super askeettisessa kodissa, olisi ihanaa kuitenkin karsia edes ne kaikki ilmiselvät tarpeettomat jutut, kuten pieneksi jääneet vaatteet, vauvan tarvikkeet ja vauvalelut. Vaikka olen aina silloin tällöin myynyt lastenvaatteita ja kenkiä kirppiksellä, antanut kavereille ja lahjoittanut niitä paljon esim. Hopelle, niin kolmen hirmuista vauhtia kasvavan tyypin kanssa niitä kertyy koko ajan lisää. Mun oman kaapin karsiminen onnistui myös hyvin jo varmaan vuosi sitten, mutta edelleen ne samat karsitut vaatteet pyörii täällä kotona säilytyslaatikossa, koska en ole ”ehtinyt” (lue: jaksanut) myydä niitä, tai selvittänyt minne niitä mun vaatteita voisi lahjoittaa.

Varastossa on tarpeetonta lastensänkyä, vauvan kehtoa ja sitteriä. Isot yhdistelmät ja turvakaukalo me sentään myytiin jo tuttujen vauvoille, kun käytössä on enää Yoyot, mutta melkeinpä kaikki muut vauvan tarvikkeet pyörivät edelleen varastossa tai nurkissa. Jokaisen muuton myötä karsintaa on tehty, ja aina säännöllisin väliajoin muutenkin. Silti koen, että kaapeissa on edelleen paljon tavaraa, joka ei tee meistä ketään onnelliseksi ja jota ei ole tarvittu esim. viimeisen vuoden aikana. Eli juuri sitä tavaraa, mitä voisi aivan hyvin karsia.

Pakkaa sotkee kuitenkin se, että en myöskään halua ”luopua liikaa” vaan haluan säästää niitä aarteita, joille oikeasti voi olla käyttöä tulevaisuudessa. Tästä hyvä esimerkki on vaikkapa nuo yläpuolella näkyvät leopardilakanat. Ne on esikoisen vanhat, eli v. 2011 ostettu. Mä rakastan niitä, ja olen niin iloinen että säästin ne silloin, vaikka monista muista vauvan tarvikkeista luovuimme keskimmäisen ja kuopuksen välissä. En oikeastaan edes tiedä miksi juuri ne ovat säästyneet, ehkäpä ihan vahingossa. Mutta kun löysin ne, tulin tosi iloiseksi.

Olen säästänyt joitakin oman lapsuuteni kirjoja, yhden pienen pinon teinien lehtiä, sekä joitakin ihania juhlamekkoja, kenkiä ja takkeja mun teinivuosilta lasten tulevia teinivuosia silmällä pitäen. Mä aina ihastelin äidin nuoruuden valokuvista äidin vaatteita ja kenkiä, ja mua harmitti niin paljon, että niitä vanhoja aarteita ei ollut enää tallessa. Onneksi äiti oli säästänyt edes joitakin koruja ja asusteita,  jotka olivat mun kalleimpia aarteita.

En tiedä haluavatko omat lapset ikinä äitinsä retroaarteita päälleen, mutta en halua ottaa sitä riskiä, että mulla ei ole tallessa yhtään mitään tallessa jos haluavat. Eli vaikka mun tekonahkainen olkaimeton minimekko ei just nyt mahdu mulle ja en itse käytä Batman-kuvioisia conssejani, haluan säästää ne spesiaalimmat jutut lapsille varmuuden vuoksi. Ehkä niistä joskus tulee heidän aarteitaan. Lapsena päätin, että säästän ikuisesti mun jokaisen vaatteen ja kenkäparin, mutta ihan niin paljon en kyllä ole säästellyt, vaan mielestäni ihan maltillisen määrän. Joitakin nuorten kirjoja ja muita voisin kyllä laittaa eteenpäin, vaikka ne kaikkein rakkaimmat haluankin ehdottomasti säästää.

Tämän kuluneen vuoden ajan paletti on ollut niin täynnä toimintaa, että aikaa kaappien raivaukselle on ollut hankalaa löytää. Ihmisenä olen kuitenkin sellainen, että sotkuiset kaapit ja tarpeettomat tavarat tekevät fiiliksestä muutenkin vähän ”sotkuisen”. Olisi ihanaa kun jokainen kaappi ja laatikko olisi järjestyksessä (ja sisältö täysin selvillä), ja niissä olisi vielä vähän ylimääräistä tilaakin.

Se kaappien raivaaminen on se helpoin osuus mulle, ja sille ehkä vielä löytyisikin aikaa. Se tavarasta lopullisesti eroon pääseminen onkin sitten se hankala osuus. Ensin pitäisi lajitella kaikki erikseen myytäviin ja lahjoitettaviin, ja sitten vielä miettiä missä myy ja minne lahjoittaa.

Mun aika ei tällä hetkellä riitä Fb-kirppiksiin tai tavaroiden yksittäin kuvaamiseen ja hinnoitteluun, kun loppuvuosi on niin täynnä töitä, tapahtumia ja taaperoa. Olisi mahtavaa jos löytyisi joku helppo tapa saada kaikki mahdollinen meille tarpeeton tavara kiertoon ja oikeaan osoitteeseen. Mutta eipä tässä taida olla mitään pikavoittoja, kun tavarat on vielä niin eri kategorioistakin, että ei voi niputtaa yhteen myyntipaikkaan. Kai tälle projektille on vaan raivattava kalenterista aikaa. Ehkä tämä voisi olla mun ensimmäinen projekti ensi vuonna sitten, kun taapero on aloittanut osa-aikaisen päivähoidon? Silloin työnteon ja perheajan lisäksi päiviin saattaa mahtua hetkinen sitä kuuluisaa omaa aikaakin, ai että.

Sitä odotellessa haluaisin kuitenkin kuulla teiltä parhaita vinkkejä tavaroiden kierrätykseen ja lajitteluun. Mutta ei FB-kirppareita tähän, koska en ehdi kuvaamaan ja postittelemaan mitään. Meillä ei ole mitään sellaista säästössä, mitä olisin heittämässä roskikseen, vaan kaikki on hyvässä kunnossa myyntiin tai lahjoitettavaksi. Missä te myytte helposti aikuisten vaatteet? Entäs lasten merkkivaatteet? Mihin lahjoitatte itsellenne tarpeettomia leluja tai kirjoja, entäs isompia huonekaluja?

Myyntipaikkojen lisäksi saa jakaa muutenkin parhaat vinkit tavaroiden karsimiseen ja koko kodin läpikäymiseen! Mikä on kätevin tapa käydä kaikki läpi? Mitä te säästätte? Onko teillä sellaisia tavaroita, joita tekisi mieli säästää, mutta kuitenkin tiedätte, että ette tarvitse? Mitä teette niille?