Yli vuoden tauon jälkeen nyt on luvassa kysymyspostaus! Eli jos on mielen päällä jotain mitä haluatte kysyä tai ootte miettinyt, niin nyt saa kysyä! Ihan mitä vaan, mutta toki hyvän maun rajoissa. Me tietty vastataan juuri niihin kysymyksiin joihin itse halutaan vastata, eli jos et ole varma onko kysymyksesi ok, niin voithan toki sen kysyä. Me vastataan jos se on ok. Me vastataan osaan kysymyksistä videolla, ja osaan kysymyksistä kirjoitettuna. Videolle tulee tekstitys sekä kysymyksiin että vastauksiin, niin sitä voi katsoa vaikka bussissa ilman ääniä. Tai ihan missä vaan itse haluaa.
Me ollaan Oton kanssa tehty vaikka kuinka monta Q&A -postausta vuosien varrella, eikä niihin vaan ikinä kyllästy. Monesti tulee käytyä läpi myös sellaisia juttuja joista ei muuten olla älytty edes jutella. Eli tässä on vähän omakin lehmä ojassa, hauskaa päästä kuulemaan Oton ajatuksia taas kaikesta mahdollisesta randomista, mitä en ole edes tajunnut itse kysyä. Se on jotenkin hassua, että kukaan ei tiedä musta yhtä paljon kun Otto, ja me puhutaan joka päivä ihan hulluna, mutta silti näissä Q&A-postauksissa aina tulee sellaisia juttuja mitkä on ihan yllätyksiä mullekin.
Kysymyspostaukset on hauskoja, koska meitä kiinnostaa se mikä teitä kiinnostaa! On aina hauskaa kuulla mikä teidän mieltä askarruttaa, ja kysymyspostauksista usein saa myös pientä osviittaa siitä, millaista sisältöä tänne toivotaan. Se on tietysti hyvä juttu, koska haluan ottaa teidänkin toiveita huomioon sisältöä suunnitellessani.
Tässä vielä kertauksena ohjeet kysymyksiin:
1. Saat kysyä niin monta kysymystä kuin haluat
2. Muista mainita esitätkö kysymyksesi Iinalle, Otolle vai molemmille yhteisesti
3. Muista kertoa haluatko vastauksesi kirjoitettuna vai videolla, jos ei ole mainintaa niin vastaamme itse mielivaltaisesti sillä tekniikalla jolla itse haluamme.
4. Aikaa kysyä on keskiviikkoon 28.2. klo 23.59 asti. Tämän jälkeen käymme kysymykset läpi, ja alamme koostaa vastauksia.
Kiitos hurjasti jo etukäteen kaikille jotka lähettävät kysymyksiä, en malta odottaa että päästään tekemään tämä oton kanssa! Ihanaa keskiviikkoista pakkas-iltaa kaikille <3
Tytöt ovat tämän viikon hiihtolomalla eskarista ja dagiksesta, ja me ollaan oltu ihan lomafiiliksillä jo viikonlopusta lähtien! Lauantaina käytiin tietenkin Helsingin parhaassa pulkkamäessä, eli Kaivopuistossa, nauttimassa upean aurinkoisesta pakkassäästä koko perhe. Mukaan pakattiin kaakaota ja autollinen innostuneita Hyttisiä.
Aurinko tuo niin paljon energiaa, ihan uskomatonta että ollaan saatu nauttia näin upeasta talvesta tänä vuonna. Ei todellakaan voi valittaa, niin hienot säät on olleet ja ekaa kertaa kunnon talvi moneen vuoteen (siis mulle). Saattoihan sitä olla viime vuonnakin kaunis talvi helmikuussa, se vaan meni multa ohi. Mä muistan viime vuoden helmikuusta vain vauvakuplan, ja sen kuinka pesittiin vastasyntyneen kanssa sisällä imettämässä muutama viikko ennen ulkoilulupaa. Ihanaa sekin oli, mutta nyt on kyllä huikeaa päästä nauttimaan vauhdikkaan taaperon ja isompien tyttöjen kanssa täysillä talven parhaista puolista.
Hiihtolomalla on tarkoitus ottaa rennosti, ja liikkua ja ulkoilla niin paljon kuin sielu sietää. Mulla ja Otolla on molemmilla töitä ihan normaalisti, mutta yritin tehdä viime viikolla vähän etukäteen juttuja ja pidän tällä viikolla vähän kevyemmän viikon itse, niin pystyn myös olemaan tytöille kunnolla läsnä ja touhuamaan niin että he saavat kunnon loman. Aiotaan ainakin käydä luistelemassa, sisäleikkipuistossa ja jossain museossa piipahtamassa. Pohdittiin Kansallismuseota, kun ollaan kierretty moneen kertaan jo Lasten kaupunki ja Luomus. Kansallismuseo oli ainakin yksi mun omista lemppareista lapsena. Sen lisäksi ulkoillaan omalla pihalla, nähdään kavereita ja leikitään barbeilla ja askarrellaan. Ja kuunnellaan paljon musiikkia!
Kaivopuistossa oli niin kaunista, ja paljon paljon ihmisiä laskemassa mäkeä. Mutta kaikille oli silti tilaa, ja kaikille oli sopivan kokoisia mäkiä. Hurjimmat laskivat aivan mäen huipulta hurjan pitkän matkan alas, ja taapero sai laskea mäen viimeiset metrit isin turvallisessa sylissä. Nekin laskut saivat aikaan innostuneita ”huuiiiiiiiiii”-hihkaisuja, ja joka kerta laskun jälkeen hän halusi laskea uudelleen. Aina kiipesi takaisin pulkkaan istumaan ja nyökytteli, ja sanoi painokkaasti ”JOO!”.
Onko teillä muuten vinkkiä siihen, kuinka suojata posket kylmältä näillä pakkasilla? Meillä tuntuu isommilla tytöillä olevan tosi herkkä iho poskissa pakkaselle, ja se on ainoa miinus tässä upeassa talvisäässä. Kun tuntuu että posket kylmettyvät helposti vaikka kuinka suojaisi ihoa. Jos teillä on jotain pettämättömiä vinkkejä kuinka suojata naama kylmettymiseltä niin jakakaa ihmeessä!
Ihanaa ja aurinkoista helmikuista uutta viikkoa kaikille <3
Tänään vietetään Ystävänpäivää, ja sen kunniaksi kirjoitan teille aiheesta, josta en ole pitkään aikaan tainnut sanoa oikein mitään täällä blogin puolella. Nimittäin ystävistä ja ystävyydestä – päivän teemasta.
Ennen parisuhdetta ja omaa perhettä, ystävät olivat kiistattomasti ainakin omassa elämässäni aivan ykkössijalla. Ystävät olivat niitä, joiden kanssa vietin aikaa joka päivä, puhuin jatkuvasti puhelimessa, jaoin kaikki ilot ja surut. Heti ekana kun jotain merkittävää tapahtui, jaoin sen ystävien kanssa. Ensimmäisen raskaustestinkin tein vuonna 2011 ollessani ystävän luona yökylässä, eihän sitä nyt yksin voinut tehdä todellakaan, kuten ei mitään muutakaan niihin aikoihin.
Niistä teinivuosista on kuitenkin jo monta vuotta aikaa, ja joka vuosi parisuhde, lapset ja työ ovat vallanneet yhä suurempaa osaa arjesta. Saako ystäviä kuitenkaan unohtaa kokonaan vain siksi, että muut asiat valtaavat tilaa? Mun mielestä ei missään nimessä, jos heistä oikeasti välittää. Ystävyys saa kuitenkin muuttaa muotoaan ja kehittyä siinä samalla, kun elämä muutenkin menee eteenpäin meillä kaikilla. Oikeat ystävyyssuhteet kestävät kyllä muutokset puolin ja toisin.
Mun elämästä tippui kauhallinen ystäviä pois heti silloin, kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi ja lakkasin olemasta joka viikonloppu juhliva teini. Toisaalta mulle myös jäi iso kourallinen niitä ystäviä, jotka seisovat mun rinnalla edelleen tänäkin päivänä. Oikeastaan kaikissa elämän käännekohdissa ystäviä on hävinnyt, mutta toisaalta uusia tullut tilalle, jopa enenmmän kuin on lähtenyt. Silti se tietty joukko ihmisiä on ollut alusta tähän päivään asti mun rinnalla, ja tiedän että tulee olemaan aina, tapahtui mitä tapahtui.
He ovat niitä ihmisiä joille voi kertoa mitä vaan, ja jotka laittavat juuri oikealla hetkellä viestiä, että tsemppiä kiireisiin, kaikki menee hienosti. Toivon, että osaan olla yhtä ihana ystävä takaisin, ja uskon että en ainakaan ihan surkea ole, kun yhtä ollaan pidetty kaikki nämä vuodet. Oikeiden ystävien kanssa ei haittaa, vaikka ei näkisi pitkään aikaan, sillä sitten kun nähdään, kaikki on ihan samanlaista kuin ennenkin. Yhtä rentoa, vaivatonta ja leppoisaa.
En sure menetettyjä ihmissuhteita, klisee pätee että hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Jokainen ihminen joka on jollain lailla ollut osana mun elämää, on opettanut mulle jotain ja jättänyt jäljen siihen, kuinka toimin ja kuinka kohtelen toisia. Olen iloinen voidessani sanoa, että mun ystävyyssuhteisiin ei ole kuulunut draamaa enää vuosikausiin. Olen riidellyt ystävän kanssa viimeksi varmaankin ollessani 22-vuotias, eli neljä vuotta sitten. Tai en oikeastaan riidellyt, mutta tietoisesti ottanut etäisyyttä ihmiseen, jota pidin ystävänä, mutta joka teki ikävästi mulle yhtenä mun elämän tärkeimmistä päivistä.
Sen jälkeen elämä ystävien kanssa on ollut äärimmäisen tasaista. Nähdään aina kun ehditään, puhutaan aina kun voidaan, jaetaan ne ilot ja surut. Ei jaeta kaikkea ehkä ensimmäisenä enää, mutta heti toisena Oton jälkeen. Whatsapp laulaa iltaisin, ja vaunulenkillä ollessa soitan usein kaukana asuvalle ystävälle. Aikaa otetaan sieltä mistä voidaan, ihan kuin parisuhteessakin. Joka viikko näen ainakin muutamaa ystävää tai kaveria, mutta heitä on niin monta, että yleensä en näe samaa ihmistä kovinkaan montaa kertaa kuukauden aikana, koska en vain ehdi. Ja tilanne on yleensä ihan molemminpuolinen, en tosiaankaan ole ystäväpiirini ainoa jolla kalenteri on aina liian täynnä.
Sen sijaan olen edelleenkin ainoa jolla on lapsia, jos miettii niitä ystäviä joiden kanssa ollaan tunnettu kaikkein pisimpään. Se ei koskaan ole ollut este yhteydenpidolle tai ajan viettämiselle. Olen ylpeä voidessani kutsua monia ystäviäni myös lasteni kummeiksi. He ovat vieneet lapsia kotieläinmessuille ja sisäleikkipuistoon, pelanneet tuntikausia lautapelejä ja askarrelleet aquabeadseillä lasten kanssa mun ollessa kuumeessa. He muistavat soittaa synttäripäivänä toiselta puolelta Suomea lapsen omaan numeroon, ja kysellä kuulumisia häneltä ihan muuten vaan. He juttelevat mun kanssa mistä vaan, myös lapsista silloin kun siltä tuntuu.
He ovat kiinnostuneita meidän koko perheen kuulumisista, ihan samoin kun minä heidän yliopistojutuistaan tai työn hakemisesta. He lähtevät mun kanssa juhlimaan silloin harvoin kun sinne pääsen, ja aina meillä on yhtä hauskaa. Ylihuomenna lähden juhlimaan ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen, ja odotan sitä niin innolla. En koskaan suunnitellut pitäväni näin pitkää taukoa tanssimisesta, mutta jotenkin siinä vain kävi niin. Ei se silti tuntunut kahdelta vuodelta, ja tiedän että meillä on perjantaina ihan yhtä hauskaa kuin oli kaksi vuotta sittenkin. Lähden juhlimaan ystävän kanssa, jonka kanssa tuli viime vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta yhteistä taivalta.
Uudemmista kavereista ja ystävistä olen hurjan kiitollinen myös, ja siitä että olen saanut vuosien varrella tutustua niin ihaniin äiteihin. Äitiystävät ovat tärkeitä voimavaroja ja inspiraation lähteitä, joiden kanssa voi jakaa kaikki ne lapsiperhearjen ilot, surut ja huvittavimmat tilanteet. Toki äitien kanssa voi puhua kaikesta muustakin kuin vain lapsista. Äitiystävänä mä haluan olla sellainen, jonka kanssa lapsetkin voi olla rennosti. Kun meille tulee kylään, ei tarvitse jännittää että mitenköhän se menee lasten kanssa, meillä voi olla juuri niinkuin kotonaan. Ja onneksi sama toimii ystävien kanssa myös toisin päin.
Tänä vuonna olen tutustunut jo pariinkin uuteen ihanaan ihmiseen, joiden kanssa ollaan käyty lounaalla ja vietetty aikaa. Se on ihanaa! Mä olen ihmisenä sellainen avoin höpöttelijä joka tutustuu helposti, ja on ollut mahtavaa törmätä usein samanhenkisiin tyyppeihin, joiden kanssa vaan klikkaa heti.
Olen hurjan kiitollinen jokaisesta ihanasta ihmisestä joka meidän ympärillä on, se ei ole mikään itsestäänselvyys että saa elämäänsä niin mahtavia tyyppejä. Ystävät ovat uskomattoman suuri rikkaus. Kiitos myös kaikille teille siellä ruutujen takana, moni vakkari teistäkin lukijoistakin tuntuu vähän kuin ystävältä, ollaan ehkä moikattu tapahtumassa, ja juteltu kymmenien ellei satojen kommenttien verran täällä blogissa tai somekanavissa. Se on ihan mahtavaa. Ihanaa Ystävänpäivää kaikille <3
Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.
Viime vuonna alkanut pitkäaikainen yhteistyöni Polarn O. Pyretin kanssa jatkuu tänäkin vuonna, ja olen siitä tosi iloinen. Uuden vuoden alkajaisiksi päästiin tutustumaan Polarn O. Pyretin monipuoliseen Kavat-kenkävalikoimaan, ja valitsemaan kaikille tytöille kengät tähän talveen ja alkukevääseen. Kenkäostosten keskiössä oli tietenkin se, miten valita lapselle hyvät ensiaskelkengät, se ei nimittäin ole aivan läpihuutojuttu. Siitä liikkuu vielä tänäkin päivänä paljon väärää tietoa, vaikka ohjeistusta kenkien valintaan on muutettu jo esikoisemme vauva-aikana.
Miten valita lapselle hyvät ensiaskelkengät?
Ensiaskelkengän valinta aloitetaan mittaamalla lapsen jalan koko. Tai siis tarkemmin sanottuna jalkojen koko. Ne voivat olla myös eri kokoiset (n. 40% ihmisillä jalkaterät ovat eri kokoiset). Koko kannattaa mitata iltapäivällä tai illalla, jolloin jalan koko on suurimmillaan, se kun voi nimittäin vaihdella päivän aikana paljonkin. Helpointa koko on mitata esimerkiksi piirtämällä jalka paperille ja leikkaamalla jalan kuva irti paperista. Koon voi mitata myös suoraan liikkeessä vaikka myyjän avustuksella. Jalkaterän pituus mitataan aina kantapään takaa pisimmän varpaan kärkeen. Uusia kenkiä ostettaessa jalkaterän mittaan lisätään kasvu- ja käyntivara.
Kuinka paljon on sopiva kasvuvara tai käyntivara?
Sopiva kasvuvara kengälle ostettaessa on kengästä riippuen n. 1,5-1,7cm, toki kesäsandaalit ovat asia erikseen. Käyntivara käytössä olevalle kengälle on 1,2cm, toisin sanoen jos kengässä on alle sen verran tilaa, se on jo liian pieni. Villasukkien tai lämpöä lisäävien huopapohjallisten kanssa käytettäessä kokoon lisätään ylimääräiset 5mm varaa, eli talvikengissä ja kumppareissa kasvunvaran tulee olla jopa 2cm.
Alle kolmivuotiaan lapsen jalan mitta tulisi tarkistaa joka toinen kuukausi, ja yli 3-vuotiaaltakin neljä kertaa vuodessa. Eskari-iässä mittailua tarvitsee suorittaa enää puolivuosittain, koska silloin jalan kasvu alkaa hieman hidastua. MUISTA! Huomioi myös jalan leveys, jalka ei saa puristua liian kapeaan lestiin.
Miksi on tärkeää, että kengässä on kasvu- ja käyntivaraa riittävästi?
Jalka liikkuu kengän sisällä, ja painautuu kengän kärkeen joka askeleella. Liian pienissä kengissä käyntivaraa ei ole, ja varpaat voivat painua virheasentoihin, tai esimerkiksi kynnet voivat kasvaa sisäänpäin. Pienet kengät aiheuttavat myös vaivaisenluita, levinneitä päkiöitä ja vasaravarpaita.
Ensiaskelkengän EI kuulu olla tukeva
Vielä nykyäänkin monet ajattelevat, että ensiaskelkengän kuuluu tukea nilkkaa ja kantapäätä, ja olla mahdollisimman jäykkä. Tämä on virheellistä tietoa, ja aivan väärä luulo. Ensiaskelkengän, kuten kaikkien kenkien muutenkin, tulee olla mahdollisimman kevyt, ja taipuisa joka puolelta. Pohjan tulee taipua taivutettaessa reippaasti, ja kenkä ei saa puristaa jalkaa mistään kohdasta. Kengän pohjan tulee olla mahdollisimman ohut, tasainen ja muotoilematon, mutta vuodenaikaan suhteutettu. Näin talviaikaan pohjan tulee olla riittävän paksu, jotta se pitää jalan lämpimänä.
Meidän kenkävalinnat
Kuopukselle valittiin sovittelun aikana Kavatin Nymölla XC-malli, joka on yksi suosituimmista kenkämalleista lapsille. Kaunis vetoketjullinen chelsea-boots-malli on aina ajankohtainen, ja helppo pukea jalkaan. Se on muodostunut jo klassikoksi myös lastenvaateharrastajien keskuudessa, jollaiseksi itsenikin jossain määrin lasken. Nymölla on tyylikäs malli, jonka pinta on kestäväksi käsiteltyä nahkaa.
Isommille tytöille valittiin Bodås XC -malli, eli vähän samantyyppiset kuin kuopuksen Nymöllat, mutta isompien versiot. Bodåseissa ei ole vetoketjua, mutta nekin on helppo vetää jalkaan. Bodås XC:t on valmistettu upeasta nahasta ilman teflonia, PTFE:tä tai muita fluorattuja hiilivetyjä, kuten kaikki muutkin Kavatin kengät. Kiinnitän paljon huomiota kemikaaleihin lastenvaatteissa, ja valitsen aina mahdollisimman turvallisia ja vähäkemikaalisia vaatteita. On tärkeää kiinnittää huomiota samaan myös kengissä.
Kenkien käyttäminen lapselta toiselle
Kun nahkakenkiä hoitaa oikein, ne kestävät lasten käytössä pitkään, lapselta toiselle. Aina, kun pintaan tulee likaa tai tahroja, kenkä on hyvä harjata kenkäharjalla ja pyyhkiä hieman kostealla liinalla. Pinnan kuivumisen jälkeen kenkä on hyvä käsitellä nahalle sopivalla hoitotuotteella, kuten Kavatin omalla ympäristöystävällisellä ja vegaanisella eco kenkävahalla, joka on turvallista vaikka maistettavaksi.
Vielä yksi virheluulo oikaistavaksi: toisin kuin aiemmin on yleisesti neuvottu, kenkiä voi oikein hyvällä mielellä kierrättää lapselta toiselle. Jalalla täytyy muutenkin olla kengän sisällä tarpeeksi tilaa, jolloin ei ole pelkoa että lapsen jalka ”muotoutuisi toisen lapsen jalan mukaan”, mikäli kenkä on oikean kokoinen ja hyvä jalalle muuten. Tämä tukee loistavasti kenkien osalta Polarn O. Pyretinkin periaatteita siitä, että heidän jokaisen vaatteensa tulisi kestää vähintään kolmelle lapselle käyttöön.
Muistilista ensiaskelkenkien valintaan:
1. Mittaa jalkaterän koko oikein
2. Muista jättää riittävä kasvu- ja käyntivara
3. Valitse mahdollisimman tasaisella, ohuella ja taipuisalla pohjalla varustettu kenkämalli
4. Hoida kenkiä hyvin, ja käytä hyvillä mielin pikkusisaruksilla tai myy tai lahjoita eteenpäin tarvitsevalle
Miksi ostaa kengät Polarn O. Pyretistä?
Yksinkertaisesti siksi, koska kenkien hankinta oli ainakin meille PO.Pissa todella mukavaa ja leppoisaa. Asiantunteva myyjä auttoi jalkojen mittailussa, lapset leikkivät vuorotellen junaradalla ja kaikki oltiin hyvällä tuulella. Ja tämä täytyy oikein mainita erikseen, sillä aika ei ollut ehkä se kaikkein otollisin kenkien hankinnalle muuten kuin oikean jalan mitan puolesta. Suoritettiin kenkäoperaatiota nimittäin maanantai-iltana kello kuuden jälkeen, jolloin jalkaterät olivat suurimmillaan ja jaksaminen varmasti pienimmillään.
Kaikille jäi hyvä mieli, ja upeat kengät talveksi ja kevääksi käyttöön. Ja yllättäen kenkien sovittelu oli lasten mielestä tällä kertaa oikein hauskaa puuhaa, eikä yhtään tylsää tai hankalaa. Se meni siinä junaradalla leikkimisen lomassa oikein mukavasti. Kannattaa käydä kurkkimassa muuten myös kevään ihania ulko- ja sisävaatteita Polarn O. Pyretin instasta tai FB-sivuilta. Pian esittelen myös meidän kuopuksen välikausivarusteet, sillä vaikka sitä ei näillä lumimäärillä uskoisikaan, kevätkin on tulossa vielä joskus, hah!
Olemme olleet Oton kanssa naimisissa tänään neljä vuotta, ja huomenna seurustelleet tasan seitsemän vuotta. Seitsemän vuotta on pitkä aika olla yhdessä – olen viettänyt koko aikuisikäni Oton kanssa. Jo vuonna 2011 kun me alettiin seurustelemaan, meillä oli samanlaiset näkemykset siitä, millainen parisuhde me halutaan. Miten halutaan rakastaa, miten halutaan olla toistemme kanssa. Silti kun katson taaksepäin sinne seitsemän vuoden taakse, niin eihän meillä ollut mitään taitoja tai työkaluja toimivan parisuhteen luomiseen. Me oltiin hirmuisen nuoria ja kokemattomia.
Se mikä meidät kuitenkin silloinkin piti yhdessä, oli vahva tahto haluta olla toiselle hyvä, ja halu olla yhdessä, tuli vastaan mitä tahansa. Ei tiedetty tai osattu, me vaan haluttiin. En ollut lukenut yhtäkään parisuhdeopasta tai kysynyt keneltäkään neuvoja. Olin seurustellut vain pari kertaa aiemmin, ja niiden kokemusten perusteella tiesin rakkaudesta vain yhden asian: en ollut kokenut sitä ennen Ottoa. Rakkaus ei ollut pelejä tai leikkiä toisen tunteilla, tai sitä että toisen naama ärsyttää niin paljon että miettii miten voisi ärsyttää sitä vielä enemmän. Missään nimessä rakkaus ei ollut myöskään sitä että joutuu itkemään tai pelkäämään toisen ilkeiden sanojen tai tekojen takia. Ei ikinä.
Oikean ihmisen kanssa molemmilla oli tarpeeksi suuri halu laittaa se toinen omien tarpeiden edelle alusta asti. Se halu on kantanut pitkälle, ja se on tallella edelleen meillä molemmilla, muutenhan se ei toimisikaan. Rakkauden ja ihastumisen erottaa mielestäni se, että rakastaminen on kaikkea muuta kuin itsekästä. Rakastaminen on halua tehdä toinen onnelliseksi, pyrkimystä tehdä toiselle mahdollisimman paljon hyvää, joka päivä, ihan kaikessa, pienessä ja suuressa. Parisuhde ei toimi, jos toista ei rakasta.
Sillä pääsee hurjan pitkälle, että haluaa tehdä hyvää ja tehdä toisen onnelliseksi, mutta sekään ei yksin riitä. Tarvitaan myös taistelutahtoa, ja kykyä kohdata sattuman summia. Elämä kun ei aina mene niin kuin itse toivoisi, vaikka kuinka olisi halua tehdä toiselle hyvää. Joskus elämä heittää eteen myös vaikeita asioita ja tilanteita, joskus useammin, joskus harvemmin. Jotta parisuhde voi toimia, täytyy löytyä halu selvitä yhdessä niistä asioista mitä eteen tulee. Täytyy kyetä turvautumaan toiseen, ja saada voimaa toisesta, sen sijaan että vaikeudet kääntäisivät kumppanit toisiaan vastaan.
Lomalla, hääpäivänä ja kahdenkeskisellä illallisella on helppoa rakastaa ja osoittaa rakkautta. Tasaisessa ja helpossa arjessa on helppoa pitää parisuhteesta hyvää huolta, yllättää toinen satunnaisesti kukilla ja muistaa pusuttaa kultaa otsalle töihin lähtiessä. Rakkautta voi olla myös niissä pimeissä talviaamuissa, jolloin joku lapsista on kipeä, toinen on valvonut puoli yötä, pyykit on unohtuneet koko yöksi koneeseen märkänä ja to do-listalla odottavat liian monet tekemättömät asiat. Juuri niinä aamuina, on erityisen tärkeää muistaa sanoa että rakastaa, että on onnellinen, ja että kyllä me selvitään hienosti tästäkin päivästä, tuli mitä tuli.
Joskus elämässä kohtaa vaikeampiakin asioita kuin huonosti nukuttuja öitä tai märältä koiralta haisevia pyykkejä. Niissä tilanteissa, se toinen siinä rinnalla on jotain korvaamattoman arvokasta. Niissä tilanteissa se rakkauden kestävyys punnitaan. Rakkaus on turvallisuutta, luottamusta siihen, että se toinen on siinä vaikka tielle osuisi jotain ikävää, ja vielä sen jälkeenkin. Me ollaan näiden seitsemän vuoden aikana selvitty koetinkivestä jos toisestakin, ja aina yhdessä eikä koskaan erikseen. Tiedän, että voin luottaa siihen että Otto seisoo mun rinnalla aina.
Meidän rakkaus on sitä että keksitään höpsöjä juttuja yhdessä niinäkin päivinä kun väsyttää, laitetaan yhdessä iltapalaa ja puhutaan toisillemme laulaen jonkun huonon biisin sävelellä. Se on sitä, että keitetään aina toisellekin kahvia aamulla, ja mennään yhdessä joka paikkaan aina kun mahdollista. Meidän rakkaus on sitä, että kuunnellaan toista ja ollaan kiinnostuneita toistemme ajatuksista, mielipiteistä ja kiinnostuksenkohteista, vaikka oltaisiin joskus eri mieltä. Meidän rakkaus on yömyöhään jatkuvaa höpöttelyä, pönttöjä vitsejä, sitä että langataan hampaita aina yhdessä ja pidetään arjesta huolta YHDESSÄ.
Meidän rakkaus on sitä, että koskaan ei mene päivääkään että ei pussattaisi tai sanottaisi että rakastetaan. Se on sitä, että ei koskaan ärsytetä toisiamme tahallaan, tai haluta loukata. Se on sitä, että ei nalkuteta tahallaan turhista asioista, tai laiteta omia tarpeita muiden edelle. Ja sitä, että jos joskus niin vahingossa tehdään, osataan itse pyytää anteeksi reilusti.
Mä rakastan meidän rakkautta ja mä rakastan Ottoa, koska Otto on vaan best. Kiitos Otto, että heräsit tänään klo 5.40 kuopuksen kanssa, että mä saisin vielä nukkua, ja lähdit töihin aivan liian aikaisin, koska en siitä huolimatta saanut enää unta ja nousin ylös. Kiitos, että tulit aikaisin kotiin, ja päästiin lähtemään aiemmin hääpäivän viettoon. <3
