Mä olen ollut niitä lapsia, jotka ovat laskeneet lahjapaketteja aattona. Niin teki suurin osa lapsista, jotka tunsin. Se oli erittäin yleistä 1990-luvulla ja vielä 2000-luvullakin. Koulussa vertailtiin joululoman jälkeen, että monta pakettia sä sait ja monta toi sai. Lahjoja piti saada oikea vuori, vaikka kaikkea ei olisi edes tarvinnut. Lelukuvastoista ympyröin kaiken mahdollisen ja kirjoitin oikein huolellisesti kauniita kirjeitä joulupukille vielä silloinkin kun tiesin, että rahoittavana joulupukkina toimii äiti.

Silloin kun mä muutin omilleni asumaan, ennen kun tutustuin Ottoon, meni muutama joulu niin, että en saanut juuri mitään lahjaa. Mun lahjoja oli mummon kutomat villasukat ja yksi pieni paistinpannu, eikä mitään sen kummempaa. Meillä ei äidin kanssa silloin ollut kummallakaan kovin huikea taloustilanne, enkä ollut lapsi enää, joten miksi lahjoihin olisi pitänytkään tuhlata rahoja, joita ei ollut. Mulle ne joulut kuitenkin tulivat jotenkin puskista. Olin aina tottunut saamaan paljon lahjoja jouluna, vielä teininäkin ja sitten kun en yhtäkkiä saanutkaan, se oikein konkretisoi kaikki niiden vuosien vaikeudet. En kyllä kehdannut myöntää kenellekään, että harmitti, mutta kyllä mua silloin harmitti. Kaikki kaverit saivat pakettikaupalla lahjakortteja vaatekauppoihin, elektroniikkaa, meikkejä, rahaa ja pelejä. Tai siltä se ainakin joulun jälkeen tuntui.

Ehkä siitä mulle syntyi sellainen tarve kompensoida. Sitten kun me alettiin viettää omia jouluja Oton kanssa, päätin, että hautaan meidän perheen lahjakasojen alle. Ostan kaiken mitä vaan ikinä voitaisiin tarvita tai haluta juuri jouluna. Paketoin melkeen sukatkin eri paketteihin, että saan antaa vaan mahdollisimman monta pakettia. Vaikka meillä ei yhdessäkään ollut hirveästi rahaa ekoina vuosina, jouluihin halusin panostaa. Antauduin juuri sille joulun kulutushysterialle ja keksin paljon hyviä syitä, miksi se oli tärkeää ja ok. Toki olin monen tarvittavan asian ostamista säästellyt jouluun, mutta oli siellä joukossa turhaakin.

Pikkuhiljaa mäkin heräsin ajattelemaan. Meidän talous koheni: ei tarvinnut enää säästää joulua varten tai miettiä, että säästän tämän ostoksen joulua varten, niin saan yhden lahjan enemmän annettua. Yhä enemmän alkoi ällöttää se, miten paljon aikaa ja rahaa meni miljoonaan pakettiin, vaikka tärkeintä on oikeasti se yhdessäolo ja ruoka. Viime joulu oli jo parempi, lahjoja oli paljon vähemmän kuin edellisenä vuonna ja panostettiin niissäkin enemmän kokemuksiin ja vähemmän tavaraan. Tänä jouluna lahjoja tulee olemaan vielä vähemmän.

Ollaan käyty lasten kanssa keskustelua tästä asiasta ja heille lahjojen määrä ei tunnu olevan mikään big deal. Olen mä huomannut sen jo aiemminkin synttäreistä. Esikoinen vaihtoi nyt syksyllä omat synttärilahjansa yksityisiin laulutunteihin ja aineettomiin lahjoihin ja järjesti yhteissynttärit seitsemän koulukaverin kanssa, jolloin jokainen sai vierailta yhteensä vain pari pientä pakettia, jotka nekin arvottiin.

Keskimmäinen yritti yhtenä päivänä kotona kirjoittaa joulupukille kirjettä ja hän saikin hyvin siihen alkuun kirjoitettua kuulumisia ja tervehdyksen. Sitten kun piti alkaa keksiä lahjoja, hän ei keksinyt. Hänellä oli lelukuvasto siinä vieressä ja silti hän oikein huokaisi turhautuneena, kun ei keksinyt mitä haluaa. Lopulta hän kirjoitti sinne, että ”joku perhepeli”. Toivoi siis lautapeliä koko perheelle. Ihana toive. Meidän lapsille lahjat ei todellakaan ole niin tärkeitä kuin mulle oli lapsena ja vielä aikuisenakin, ja olen siitä tosi iloinen.

Aiempina vuosina ollaan yhdessä sovittu, että kirjeessä saa olla kymmenen joululahjatoivetta, eikä kaikki niistä varmasti toteudu. Nyt ei olla sovittu mitään määrää, mutta kummaltakaan isoista ei ole tullut kuin yhdet toiveet: toinen toivoo kaukoputkea ja toinen sitä perhepeliä. Taapero nyt ei vieläkään ymmärrä samalla tavalla edes lahjojen merkitystä. Hän sanoi itse kuitenkin kaupassa Ryhmä Hau -joulukirjan nähdessään, että tämän minä toivon joulupukilta. Osa lahjoista me ostetaan käytettynä, tai ollaan jo ostettukin.

Meidän lapset on niin paljon fiksumpia ja parempia ihmisiä kuin itse olen ja olin. Heiltä voin ottaa mallia tässäkin mutkattomassa suhtautumistavassa jouluun. Lahjojen vähentäminen ei ole ongelma heille, joten sen ei tarvitse olla sitä mullekaan. Ollaan lasten kanssa luettu paljon kirjoja yhdessä liittyen luontoon ja ilmastoon. Me puhutaan näistä asioista usein luontevasti arjen lomassa ja suurimmat herättelijät mulle mun omassa suhtautumistavassa kulutukseen ovat nimenomaan meidän lapset. Opin heiltä joka päivä. Mä olen todella kaukana täydellisestä näissä asioissa ja on paljon asioita, joissa mulla on parannettavaa. Mutta pikkuhiljaa mennään kohti parempia ja kestäviä valintoja. Joskus tehdään virheitä ja niistä opitaan.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että jouluna saa antaa ja toivoa lahjoja. Mekin saatetaan ostaa kyllä useampia lahjoja sekä toisillemme, että lapsille. Mutta tänä jouluna meidän ostamana joulupukin lahjasäkeistä löytyy lähinnä aineetonta yhteistä tekemistä, itse tehtyä, luettavaa, käytettynä ostettua ja ne jotkut yhdet isommat jutut, mitä lapset kaikkein eniten toivovat, jos sellaisia toiveita tulee. Kummeille ja sukulaisillekin ollaan vinkattu aineettomista lahjoista ja kirjoista. Myöhemmissä luukuissa tulee olemaan lahjavinkkejä meidän tyyliin eri-ikäisille lahjan saajille.

Millainen joululahjafilosofia teillä on? Millaisia lahjoja tykkäätte antaa? Entäs saada?

Lue myös: aineettomat lahjaideat

Tervetuloa blogi-joulukalenterin 2019 pariin! Tästä eteenpäin täällä on joka aamu klo 05.00 uusi luukku odottamassa. Joka aamu jotain uutta ja jouluista ajateltavaa, katseltavaa, askarreltavaa, syötävää tai ihmeteltävää. Ihanaa tehdä tätä jo seitsemännen kerran.  Ensimmäisessä luukussa esittelyssä meidän lumihuurre joulukuusi vuosimallia 2019!

Koristeltiin tänä vuonna joulukuusi aiemmin kuin yleensä, jo marraskuun toisiksi viimeisellä viikolla. Olen itse asiassa miettinyt jo  muutaman joulun sitä, että ihan turhaan me aina odotellaan niin pitkään koristelun kanssa. Jouluhullulle koristelu itsenäisyyspäivänä oli fine silloin, kun kaikki muut koristelivat vasta aatonaattona. Nykyisin niin moni koristelee jo marraskuun puolivälissä, että en voi enää hyvällä omallatunnolla laskea itseäni joulu-intoilijaksi, jos odottelen niin myöhään. No okei, voin mä, mutta en halua. On tullut itsellekin se fiilis, että haluaa koristella kuusen jo paljon aiemmin. Se tuo niin ihanasti iloa ja valoa pimeään marraskuuhun, että miksi ihmeessä odottelisin niin pitkään?

Meillä on ollut monta vuotta jo valkoinen joulukuusi, joka ei enää viimeiseen pariin vuoteen ole oikein vastannut omaa tyyliä ja makua. Se on ihan hyväkuntoinen edelleen ja me todellakin säästettiin se, koska mistäs sitä tietää jos se tyyli ja maku muuttuu taas valkoiseen suuntaan jonakin jouluna. Nyt kuitenkin päätettiin ostaa uusi joulukuusi, meidän haaveiden lumihuurre joulukuusi.

Koska me halutaan laittaa joulukuusi jo niin aikaisin, tekokuusi on meille ainoa vaihtoehto. Panostettiin laadukkaaseen ja kestävään kuuseen, joka onkin näyttänyt olevan hitti blogimaailmassa viimeaikoina (ainakin Mona Visurilla, Char and the Citylla ja Loving White Stylen Marjutilla olen nähnyt saman kuusen). Mekin ostettiin meidän lumihuurre blogijoulukuusi Etolasta ja se on kokoa 230cm. Se on juuri se kuusi, jollaisesta olen lapsesta asti haaveillut. Se on myös sellainen kuusi, joka toivottavasti näyttää tulevassa (isommassa) kodissa tosi hyvältä, kun se on iso ja näyttävä.

Uusia koristeita me ei sen sijaan ostettu yhtään (paitsi lasten valitsemat kolme koristetta, yksi jokaiselle). Tuo lumihuurrettu joulukuusi on niin mielettömän runsas ja kaunis jo ihan itsessään, että vaikka se on meidän vanhaa 180cm kuusta paljon suurempi, siihen ei tarvitse yhtään enempää koristeita. Lumihuurre joulukuuseen saatiin kaikki meidän vanhat jo olemassaolevat koristeet  (mustia lukuunottamatta) yhtäaikaa esille ja ne silti näyttävät mielestäni kauniilta. Mustia ei laitettu tällä kertaa.

Vaaleanvihreä pohjaväri jotenkin tasoittaa eri värisiä koristeita paljon paremmin, kuin vitivalkoinen kuusi, jossa piti olla aina joku väriteema koristeille. Tähän kuuseen saan vihdoinkin hyvin esille ihan kaiken, myös ne kaikki eripariset koristeet, jotka eivät sovi yhteen minkään tyylisääntöjen mukaan. Nyt kuusi on juuri sellainen kuin toivon: siellä on sulassa sovussa mun äidin vanhoja koristeita, mun itse tekemiä koristeita alakoulusta, lasten keräilemiä koristeita, lasten tekemiä koristeita sekä mun eri vuosina itse ostamia koristeita, jotka on kaikki ostettu aikanaan johonkin eri väriteemaan. Siellä on äidin vanhat kellot ja sydämet, sekä kirkasväriset kiiltävät kävyt. Mun savesta askartelema kirkkaan pinkki possu ja taaperon valitsema punainen lentokone. Sieltä löytyy eläimiä, autoja ja karkkeja. Tässä kuusessa kaikki erilaiset koristeet sopivat yhteen.

Mä rakastan meidän rönsyilevän runsasta ja värikästä kuusta, jossa on kaikki rakkaat koristeet esillä. Tähän kuuseen mun ei tarvitse ostaa uusia koristeita enää, vaan nyt se saa runsastua niillä lasten kolmella koristeella joka vuosi ja muuten vain levitetään kaikki siihen, mitä meillä jo on. Mä oikeasti melkein tirautin kyyneleen kun katsoin tätä joulukuusta valmiina.  Se oli niin kaunis. Koristeltiin se yhdessä kaikkien lasten kanssa. En ohjannut lapsia yhtään, vaan he asettelivat koristeet juuri niinkuin itse halusivat ja siitä tuli tosi hieno. Lapsetkin vaan seisoivat ja tuijottivat sitä valmiina, kuulemma se on meidän paras kuusi koskaan. Tätä kelpaa nyt katsella loppiaiseen asti ja olohuoneessa on ihana tunnelma, kun kuusen kauniit valot valaisevat. Tämä on juuri sellainen kuusi, josta aina lapsena haaveilin ja nyt meillä on se.

Vielä kerran ihanaa joulukuun ensimmäistä kaikille ja tervetuloa joulukalenterin pariin! 

Millainen joulukuusi on teidän mieleen? Lumihuurre joulukuusi vai perinteinen vihreä? Aito vai tekokuusi? Tykkäättekö runsaasta vai minimalistisemmasta tyylistä? 

Koska missasin viime viikolla anna lapsesi pukea sinut -päivän, päätin viikonloppuna, että pidän tällä viikolla kokonaisen viikon niin, että lapset saavat päättää mun vaatteet. Sovittiin lasten kanssa, että he saavat yhdessä valita mulle yhteensä viisi asua. Yhden jokaiselle arkipäivälle. Ehtona oli, että valinnat tapahtuvat sovussa ja nätisti. Lisäksi pyysin, että he valitsevat asut järkevästi, eli ei niin, että mulle olisi vaikka vaan paita ja sukkahousut. Muuten en asettanut mitään rajoituksia tai ehtoja. Ainoat ehdot olivat siis sopu ja tarkoituksenmukaiset vaatteet, eli sellaiset, joissa voi myös poistua kotoa.

Odotin aika jännityksellä, kun he lähtivät valitsemaan ekaa asua. Yläkerrasta kuului kuitenkin todella iloista ja sopuisaa puheensorinaa ja yllättävän nopeasti he tulivat alakertaan valmiin asun kanssa. Sama toistui jokaisena päivänä. Kertaakaan he eivät riidelleet siitä, kuka saa valita minkäkin vaatekappaleen tai mitä asuun otetaan mukaan. He tekivät saumatonta yhteistyötä  ja kertoivat, että tämä on ollut heidän mielestä tosi hauska juttu. Yleensä vaatteiden valinnassa kesti heillä n. viisi minuuttia, eli aika rennolla meiningillä he päättivät asut ilman sen suurempia kriiseilyjä. Mutta mennäänpä itse asuihin:

1. Maanantai: Pinkki farkkutakki, Power mama -t-paita, tiukat pillifarkut, Gucci-vyö ja niittimaiharit

Enpä olisi itse osannut vetää kaapista farkkutakkia keskellä talvea, mutta lasten mielestä se oli hyvä jakku. He valitsivat power mama -teepan kuulemma siksi, että mä olen power mama. Olin otettu tästä. Tiukkoja pillifarkkuja en ollut käyttänyt ikuisuuteen, sillä keväällä ne lakkasivat mahtumasta mulle. Olin positiivisesti yllättynyt kiskoessani jalkaan pillifarkut, jotka eivät enää puristaneetkaan (ainakaan niin paljon). Lapset olivat selkeästi miettineet asua kokonaisuutena, kun siihen oli otettu mukaan myös vyö ja maiharit. Voisin itse asiassa pukea tämän asun tällaisenaan päälle hyvin itsekin, ainakin kesällä. Talvella kiskoihin teepaidan päälle hupparin, enkä farkkutakkia. Pillit ja maiharit olivat kiva yhdistelmä, jonka olin kokonaan unohtanut. Puin asun päälleni, kun kävimme Itiksessä hoitamassa asioita. Olo oli ihan suhteellisen kotoisa, vaikka farkkutakki ei ole kyllä edelleenkään mun ykkösvalinta talvikeleille villakangastakin alle. Annan asulle 4/5

2. Tiistai: Löysät ruutuhousut, löysä vohvelikankainen trikoopaita ja paksu valkoinen neuletakki

Koko asu oli ihanan rento ja mukava ja sopi loistavasti päivään, jolloin tarkoituksena oli tehdä vaan mahdollisimman paljon töitä kotona. Mistään ei puristanut, painanut tai kiristänyt ja neuleessa oli ihanan lämmintä hengailla. Olo oli kyllä vähän muumimainen, kun koko vartalo oli piilossa löysien vaatteiden alla. Paksu neule oikein vielä korosti tätä muumimaisuutta. Jokainen vaate asusta on yksinään ihan mun suosikkeja, mutta en ehkä itse yhdistelisi ainakaan kaikkia kolmea keskenään, jos olisin lähdössä jonnekin. Kotona ne sen sijaan olivat aivan mahtavat. Annan asulle 4/5

3. Keskiviikko: Leopardi-bleiseri, Tekken t-paita, Mom jeansit, isot kultakorvikset ja korolliset nilkkurit

Tässä oli asennetta, miljoona kertaa enemmän kuin mun itse valitsemissa asuissa. Arastelin ensin todella paljon leopardi-jakun yhdistämistä tiikeri t-paitaan, mutta hitsi vieköön, yhdistelmähän oli ihan loistava. Jos edellispäivän asu oli vähän muumimainen, niin tämän päivän asu oli kaikkea muuta. Se oli rokkia päästä varpaisiin. Voisin sanoa, että tämä on sellainen asu, jonka vetäisin aamulla kaapista päälle, jos uskaltaisin aina olla yhtä rohkea kuin haluaisin olla. Nyt ei ollut vaihtoehtoja, kun lapset olivat tämän päättäneet. Saatoin myös verhoutua ”hehe, on vähän villi asu kun lapset valitsivat sen” -mantran taakse, kun menin vierailemaan tässä asussa Indieplacen toimistolla. Mutta oikeasti, tää oli ihan törkeän siisti! Just näin villi mä haluaisin olla oikeastikin. Annan asulle 6/5

4. Torstai: Leopardi-kuvioinen mekko ja vaaleanpunainen bleiseri sekä ohuet mustat sukkikset ja maiharit

En olisi itse tajunnut yhdistää bleiseriä ja tätä mekkoa, mutta nämähän olivat tosi kiva yhdistelmä. Vaaleanpunainen bleiseri on ainakin neljä tai viisi vuotta vanha, enkä ollut käyttänyt sitä pitkään aikaan, vaikka siitä kovasti pidänkin. Ihanaa, kun lapset näyttivät mulle, että se sopii tosi hyvin mun tyyliin myös tällä hetkellä. Asu oli kiva, rento ja mukava, vaikka vesisateisena päivänä ohuissa mustissa sukkiksissa tulikin vähän vilpoinen olo. Onneksi ei tarvinnut olla pitkiä aikoja ulkona. Lapset taitavat tykätä leopardikuviosta, kun tämä oli jo viikon toinen leopardiasu. Annan asulle 4/5

5. Perjantai: Poro-jouluhuppari, verkkarit ja tennissukat (kenkinä oli Timberlandit)

Koska me oltiin perjantaina lähdössä Oton kanssa mökkilomalle viikonlopuksi, lapset valitsivat omasta mielestään parhaiten mökkeilyyn sopivan asun. Siihen kuului verkkarit ja huppari (sekä hupparin alla oleva löysä t-paita, jossa lukee Hello sunday). Ja siis täytyy kyllä sanoa, että olen niin onnellinen, että annoin lasten valita mun asun. Ilman lapsia olisin istunut pitkän ajomatkan farkuissa ja valinnut jonkun ”paremman näköisen”, mutta ei niin rennon asun. Tässä asussa mä sain ottaa täysin rennosti ja oli mukava olla. Ja ihan hyvinhän se nimenomaan sopi mökille. Annan asulle mökkiasuna 5/5

Olen tästä kokeilusta todella innoissani! Oli niin hauskaa nähdä, millaisia asuja lapset valitsevat. Parasta oli se, kun ei tarvinnut viiteen päivään itse miettiä ollenkaan omia vaatteita. Ihanan helppoa ja rentoa. Lapset ovat aikamoisia tyyliniekkoja kyllä ja ihanan kokeilunhaluisia. He eivät välitä mistään vanhoista tyylisäännöistä vaan yhdistelevät rohkeasti keskenään juuri niitä vaatteita, joita haluavat. Mä voin oppia paljon tästä tyyliviikosta ja aion ehdottomasti toteuttaa samanlaisen myös joskus tulevaisuudessa, jos lapset vaan haluavat.

HUOMIO! Huomisesta alkaen klo 05.00 joka aamu ilmestyy joulukalenterin uusi luukku täällä blogissa, tervetuloa mukaan seuraamaan joulukalenteria. Ja aivan ihanaa alkavaa joulukuuta kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen & Indieplacen kanssa.

Millaisia hetkiä meidän elämästä olisi jäänyt tallentamatta, jos mukana ei olisi helposti kulkevaa kameraa? Varmasti aika monia. Helposti kulkevan kameran lisäksi näihin arjen hetkien tallentamiseen on toki vaikuttanut mun ammatinvalinta, joka on ohjannut ikuistamaan kaikenlaisia hetkiä jo yli kahdeksan vuoden ajan. Mä lainasin mun ensimmäisen Olympuksen kameran viisi vuotta sitten, ja oman ostin pari kuukautta vaille viisi vuotta sitten. Näinä vuosina mun muistikorteille ja sitä kautta tietokoneelle ja ulkoiselle kovalevylle on tallentunut kymmeniä tuhansia kuvia ja videoita.

Tallennettuna löytyy arkea ja juhlaa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Lasten syntymät, koulun aloitus, oksennustauti, äitienpäivä, ensimmäiset askeleet, leikkipuistoreissut, karut viimeiset päivät sairaalassa, hautajaiset ja perhelomat. Ja se ihan tavallinen arki. Ihana hali aamupalapöydässä, lapset katsomassa päät yhdessä videota puhelimesta, valmiiksi asetellut vaatteet ensimmäistä dagispäivää varten, Oton rakentama legotorni. Kaikki ei näy täällä tai missään muuallakaan, koska kaikkein eniten kuvaan ihan vain omiksi muistoiksi.

Kuvaamisessa mulle tärkeintä on aina ollut helppous ja nopeus. Helppous, jotta se hetki ei jää ikuistamatta. Helppous, jotta laadukas kamera on helppo ottaa mukaan, koska jos se ei ole mukana, se ei hyödytä mitään. En halua ikuistaa vain pönötystä tai suunniteltuja valokuvia, vaan meidän aitoa elämää. Se aito elämä on se, mitä vuosien jälkeen haluan muistella ja katsella.

Helppous on tärkeää myös siksi, että en halua katsoa koko elämää kameran takaa. En halua missata yhtäkään hetkeä. En halua joutua ottamaan viittäkymmentä kuvaa samasta tilanteesta saadakseni yhden hyvän. En halua kantaa mukanani painavia varusteita, jotka rajoittavat mun tekemistä ja olemista. Haluan, että voin ottaa muutaman kuvan ja olla varma että ne on fine. Haluan, että kamera on niin pieni ja kevyt, että se ei häiritse mua, vaikka olisi koko ajan mukana. Silloin voin keskittyä olennaiseen ja saada silti muistoja tallennettua. Nopeus ja helppous on aina ollut suurin syy sille, että mun valinta kameroissa on Olympus, vuosi toisensa jälkeen.

Toki mä kuvaan myös suunniteltuja kuvia: kampanjakuvia, asukuvia, joulukorttikuvia ja milloin mitäkin kuvia. Mutta ne mitä mä vuosien jälkeen istun yömyöhällä hymy korvissa sohvalla istuskellen katsomassa, on ne tilannekuvat. Just ne hetket, jotka olisin missannut ilman älyttömän nopeaa kameraa. Olympuksen kamerat toimivat kaikissa kuvaustilanteissa. Ne ovat helposti muokattavissa eri linsseillä ja lisävarusteilla ja kaikkea voi yhdistellä keskenään. Yhdistelen edelleen viisi vuotta vanhoja varusteita nykyisiin. Olen ostanut kaksi Olympuksen kameraa itse, sekä lukuisia linssejä. Testilainassa olen saanut kokeilla ainakin viittä eri Olympuksen kameraa ja vähintään yhtä montaa linssiä. Jokaisesta olen tykännyt.

Nyt mulla on ollut testilainassa Olympus PEN E-PL9 -järjestelmäkameran runko, joka on tyylikäs, super pienikokoinen ja silti todella laadukas. Siihen yhdistyvät kätevästi kaikki jo mulla olemassaolevat Olympuksen objektiivit. Nämä postauksen kuvat on kaikki otettu tällä viikolla, kun on tuntunut, että koko päivänä ei oikeastaan edes ole yhtään valoisaa tuntia. Ulkona sataa ja sisällä on synkkää, tai keinovaloa. Tähän aikaan vuodesta mulla onkin eniten käytössä valovoimaiset 25mm f 1.8 ja 45mm f 1.8 -objektiivit, jotka multa löytyy omasta takaa.  Molemmat nostavat kuvauksen aivan uudelle tasolle, mikäli on tottunut kuvaamaan vain kameran mukana tulevalla linssillä. Näin itsellenikin kävi vuonna 2014, kun ekan kerran kokeilin Olympusta.

En ikinä unohda, miten paljon aloin saamaan kommentteja mun parantuneesta kuvanlaadusta. Se muutos oli niin käsittämättömän selkeä, vaikka käytin silloin vain automaattiasetuksia, kun en muuta vielä osannut. Olympus PEN E-PL9 on helppo kamera myös kuvaamisen opetteluun. Sen kanssa voi opetella manuaalikuvauksen perusteet, tai kuvata super hyvännäköisiä kuvia automaatti-tilassa, tai osittaisilla automaattiasetuksilla.  PEN E-PL9 kuvaa myös 4K-videota ja sen saa liitettyä wi-fi-yhteydellä puhelimeen ladattavaan Olympus Image share -appiin, jolloin puhelin toimii etälaukaisimena, tai kuvia ja videoita voi siirtää suoraan kamerasta puhelimeen helposti. Me kuvataan lähes kaikki koko perheen yhteiskuvat itse hyödyntämällä Olympus Image Sharea.

Olympuksen kameroiden koko ideologia perustuu nopeuteen ja helppouteen, siihen, että niiden kanssa on vapaa toteuttamaan itseään niin hetkessä, kuin kameran takanakin. Jo sadan vuoden ajan Olympus on pyrkinyt tarjoamaan kevyempää, nopeampaa, tehokkaampaa, laadukkampaa ja parempaa kaikille, jotka haluavat kuvata yhtä helposti kuin minä. Olympuksen ensimmäisen PEN-kameran kehitys alkoi vuonna 1954, kun nuori lahjakkuus Yoshihisa Maitani liittyi Olympuksen tiimiin. Ensimmäinen PEN-kamera syntyi kun Yoshihisa Maitani halusi muuttaa valokuvauksen. PEN maksoi vain neljänneksen siitä, mitä muut Olympus-kamerat ja silti siinä oli upea Leica-optiikka. PEN-kameroita myytiin 17 miljoonaa ja se antoi yhä useammalle mahdollisuuden nauttia valokuvauksesta ensimmäistä kertaa.

Tänäkin päivänä Olympus PENin ideologia on sama: olla hinnaltaan mahdollisimman monelle saavutettavissa ja tuottaa silti uskomattoman laadukasta kuvaa ja videota, nopeasti, tehokkaasti, helposti ja tyylikkäästi. En halua kannustaa ostamaan black fridaynakaan mitään turhaa, mutta jos olet haaveillut laadukkaasta ja hyvästä järjestelmäkamerasta, niin nyt olisi tämän viikonlopun ajan aivan älyttömän hyvä tarjous sellaisen ostamiseen.

HUIKEA OLYMPUS PEN BLACK FRIDAY TARJOUS:

OLYMPUS PEN E-PL9 KIT -järjestelmäkamera + 45mm 1:1.8 -huippuobjektiivi kaupan päälle yhteishintaan 499€ (Norm. 858,00 €) – eli huikea – 40% alennus! Voimassa vain Olympus Shopissa Black Friday – viikonloppuna PE 29.11. klo 00:00 – SU 1.12. klo 23:59.

Marraskuun viimeisen viikon ja hyvän, positiivisen fiiliksen vuoksi mä haluan nyt listata asioita, joista tulee mulle hyvä mieli just nyt. Sellaisia juttuja, jotka on saaneet mut hymyilemään viime aikoina. Mun mielestä välillä on tosi hyvä kiinnittää huomiota niihin ihaniin pieniin asioihin, joista tulee hyvä fiilis. Haluaisin myös ihan hirveästi kuulla teiltä, että mitkä asiat teille on tuonut hyvää fiilistä viime aikoina?

1. Jouluvalot joka puolella. Siitä huolimatta, että ei vieläkään olla saatu ripustettua itse meidän  terassille jouluvaloja, kaikki muut jouluvalot on saaneet mut hymyilemään viime päivinä tosi paljon. Ulkona on ihan mielettömän ihanan näköistä illalla pimeälläkin, kun kaikki tuhannet valot loistaa niin kirkkaana. Rakastan joulun ajan hämärtyviä päiviä ja kauniita valoja iltaisin.

2. Meidän lasten joululahjatoiveet. Meidän joululahjafilosofiasta on tulossa luukku blogin joulukalenteriin, mutta en vielä paljasta monesko luukku se on. Sanon silti, että ne toiveet on saanut mut oikeasti hymyilemään viime aikoina niin paljon.

3. Oton lähestyvä joululoma. Enää muutama viikko ja hänellä alkaa kuukauden mittainen joululoma koulusta. AH! Ja toki lastenkin joululoma hymyilyttää, en malta odottaa, että saadaan hengailla yhdessä koko perhe ne pari viikkoa.

4. Teidän viestit. Viime päivinä Instan puolella on käyty ihan käsittämättömän vilkasta keskustelua ja olen saanut teiltä niin monta uskomattoman ihanaa viestiä, että olen ollut aivan häkeltynyt. Vaikka mulla meni yhtenä iltana neljä tuntia ja toisena päivänä vielä useampi tunti (ja peukalo kramppasi) vastata viestisumaan, siitä tuli niin hyvä mieli. Kiitos ihan mielettömän paljon! Ja peukalokramppikin helpotti yön jälkeen, hah.

5. Kirjat, joita olen lukenut viime aikoina. Sekin saa hymyilemään, että tänä vuonna olen lukenut enemmän kirjoja, kuin varmaan viitenä viime vuonna yhteensä. Kyllä sille lukemisellekin löytyy aikaa, kun vaan ottaa sitä jostain välistä. Ajattelin ottaa vielä oikein loppukirin tähän loppuvuoteen ja lukea ainakin viisi kirjaa. Katsotaan miten käy.

6. Blogijoulukalenterin tekeminen ja askartelu. Vaikka askartelu ja käsityöt onkin mun työtä varten, mä rentoudun ihan älyttömästi niitä tehdessä. Rakastan piipertää lankojen parissa ja liimailla ja suunnitella. Ja kotona on ihanan kotoisaa just nyt, kun itsetehtyjä askarteluprojekteja hengailee siellä täällä.

7. Viikonloppuna koittava kahdenkeskinen reissu Oton kanssa. Me reissataan ihan Suomen sisällä, mutta saadaan 48 tuntia kahdenkeskistä aikaa. Me ollaan viimeksi oltu niin kauan kahdestaan joskus vuonna 2015, joten odotan sitä ihan todella paljon. Aikomuksena on vain rentoutua, syödä hyvin, ulkoilla, jutella hurjasti, nukkua pitkään ja valmistella yhtä joululahjaprojektia, joka on tietenkin kivaa puuhaa.

8. Meidän podcastin jouluspessun nauhoitukset. YLLÄRII! Tänään nauhoitettiin Yhdessä-podin jouluspessu-jakso Oton kanssa ja se ilmestyy 7.12. tutuilla alustoilla. Vitsit oli ihana päästä nauhoittamaan pitkän tauon jälkeen ja vielä puhumaan meidän lempiaiheesta, eli joulusta. Koittakaa kestää, seuraavat viikot tässä blogissa tulevat olemaan hyvin jouluntäyteisiä.

9. Anna lapsesi pukea sinut -viikko. Eli siis hommahan meni niin, että unohdin viime viikolla anna lapsesi pukea sinut -päivän. Päätin siis sen kunniaksi viettää anna lapsesi pukea sinut -viikon, eli lapset saavat tällä viikolla joka arkipäivä valita minulle asun (viikonloppuna en ole kotona). Loppuviikosta luvassa siis kooste ja asukuvat kaikista asuista ja fiilikset lasten valinnoista.

10. Se, miten tyhjät meidän pyykkikorit on. Ollaan otettu itseämme niskasta kiinni pyykkisuman kanssa ja saatu taltutettua koko syksyn meitä ärsyttäneet pyykkivuoret. Ne eivät kertaakaan ole tänä syksynä ennen tätä kadonneet kokonaan, vaan aina vain vähän pienentyneet. Ollaan siis aina pesty ne ihan pakolliset lempparit vaan ja sitten aina ne ei-niin-usein käytetyt on vaan jääneet ja jääneet. Nyt ollaan saatu kaikki pestyä ja pyykkikori(en) pohja(t) näkyy vihdoin. Olen niin ylpeä meistä! Pyykit on meidän inhokkihommaa niin siksi ne on ne, jotka aina kärsii jos on muuten paljon tekemistä. Mutta nyt on vaatekaapit ja pyykkikorit järjestyksessä ja seesteinen fiilis siltäkin osin.

Mikä teitä on hymyilyttänyt viime aikoina tai tehnyt iloiseksi?