Ennakkoäänestys päättyi eilen, mutta jäljellä on vielä virallinen vaalipäivä sunnuntai 14.4. jolloin on viimeinen mahdollisuus antaa oma ääni ja päättää, kuka ehdokas ja mikä puolue sinun arvojasi ja tarpeitasi parhaiten edustaa seuraavat neljä vuotta eduskunnassa. Mä kävin itse äänestämässä viime viikolla ennakkoon Oton kanssa heti, kun tultiin kotiin meidän Tukholman reissulta. Äänestäminen kesti n. 2 minuuttia kauppareissun yhteydessä. Maailman helpoin keino vaikuttaa siihen, mitä Suomessa tapahtuu.

Äänioikeuden käyttö on oikeus, mutta ei velvollisuus: Jokainen äänioikeutettu päättää itse siitä, äänestääkö hän vaaleissa vai ei. Ei kukaan voi ketään pakottaa äänestämään. Mä kuitenkin itse ajattelen niin, että jos ei edes yritä vaikuttaa, vaikka siihen on mahdollisuus (äänestämällä), ei myöskään ole oikeutta kritisoida tehtyjä päätöksiä. Tällä en nyt tarkoita sellaisia tilanteita, joissa vaikkapa yllättäen estyy äänestämästä sairastumisen tai jonkin yllättävän menon vuoksi, vaan sitä, jos päättää vain olla äänestämättä. Jos itse päättää olla äänestämättä, täytyy sitten vaan tyytyä niihin muiden tekemiin ratkaisuihin tyytyväisenä, olivat ne millaisia tahansa.

Äänestämättä jättäminenkin voi olla kannanotto ja moni ajattelee ottavansa kantaa jättämällä äänensä käyttämättä tai piirtämällä Aku Ankan äänestyslappuseen. Mutta mitä sillä kannanotolla saa aikaan? Vielä tähän päivään mennessä en ole keksinyt, mitä sillä saa aikaan. Olen yrittänyt lukea, keskustella ja kuunnella, mutta en vaan ole kuullut enkä keksinyt yhtäkään hyödyllistä syytä jättää äänestämättä, jos siihen on mahdollisuus olemassa.

Äänestäminen on tehty meille aivan älyttömän helpoksi. Vaikka ei itse olisi kiinnostunut politiikasta, politiikka kuitenkin koskettaa meitä jokaista. Kannattaa selvittää edes karkeasti, mitkä ovat ne asiat, joita itse pitää tärkeänä ja haluaa edistää. Netti on vaalikoneita pullollaan ja jokainen voi löytää sieltä sen oman itselle sopivan vaalikoneen. Voi tehdä perinteisiä suurimpien medioiden vaalikoneita, YLE:n nuorille suunnatun vaalibotin, joka selittää kaiken hyvin yksinkertaisesti tai vaikka oman kunnan vaalikoneen, joka katsoo ehkä asioita paikallisemmasta näkökulmasta. On olemassa myös vaalikoneita, jotka hyvin yksinkertaisesti kertovat, mitä puoluetta kannattaa omien ajatusten perusteella äänestää. Tämäkin auttaa ohjaamaan sen oman äänen juuri itseä eniten edustavaan suuntaan.

Mä keräsin mun IG Storyssa tänään teiltä syitä, miksi juuri te äänestätte tänä keväänä eduskuntavaaleissa. Tavoitteena oli kerätä 100 syytä, mutta te kaikki löitte mut aivan ällikällä! Vain muutamassa tunnissa sain lähes 300 syytä äänestää. Keräsin niistä 100 eri laista syytä kirjoitettuna tähän postaukseen, jotta jokainen, joka vielä miettii onko äänestäminen tarpeellista, voisi löytää sieltä edes yhden syyn, joka kannustaa menemään sinne äänestyskoppiin sunnuntaina. Lisää syitä löydätte postauksen kuvista.

Seuraavat allaolevat äänestämisen syyt ovat siis suoraan IG Storyyni  vastanneiden ihmisten syitä äänestää, samoja kuin näissä postauksen kuvituskuvissa. Minä en ota mihinkään syihin kantaa, eivätkä ne ole siis mun omia syitä äänestää, vaan kyselyyn vastanneiden ihmisten. Halusin jakaa mahdollisimman erilaisia syitä ihan kaikenlaisilta ihmisiltä kaikenlaisille ihmisille.

1. Edistääkseni asioita, joita itse pidän tärkeänä.

2. Jos et äänestä, et voi valittaa.

3. Jotta joku 60-vuotias setämies ei päätä MUN asioista!

4. Tavan siirtyminen lapsille.

5. Koska hyvän ihmisen ominaisuuksiin kuuluu välittää. Asioista, ihmisistä ja luonnosta.

6. Ajattelen tulevia lapsiani ja haluan, että Suomen tulevaisuus menee oikeaan suuntaan.

7. Koska demokratia ei ole itsestäänselvyys.

8. Jotta hallitus ottaisi huomioon ilmaston ja luonnon hyvinvoinnin kaikissa päätöksissään.

9. Koska se on ainoa keino vaikuttaa, ellei lähde itse mukaan politiikkaan.

10. On junttia olla äänestämättä.

11. Ettei samat ukot pyörisi siellä aina. Äänestän aina alle 40v naista sopivasta puolueesta.

12. Koska haluan vaikuttaa meidän maalla asuvien ja maaseutua elinkeinona pitävien asemaan.

13. Äitinä haluan turvallisemman Suomen.

14. Nuorten ääni kuuluviin.

15. Koska kotona on opetettu, että äänestää pitää.

16. Ensimmäiset vaalit, joissa pääsen vaikuttamaan.

17. Haluan muutosta asioihin.

18. Suurin syy on #ilmastoahdistus.

19. Koska nuorten eli 20-30-vuotiaiden pitää vaikuttaa omaan tulevaisuuteen.

20. Tasa-arvo.

21. Koska löysin juuri oikeanlaisen ehdokkaan, jolla olisi oikea asenne ja ansaittu paikka.

22. Jotta ehdokas, joka ei jaa mun kanssa samoja arvoja, ei saa omia ääniään ilmaiseksi.

23. Haluan omannäköisiä ihmisiä päättämään minua koskevista asioista.

24. Sen vuoksi ettei rasismi saa julkisesti enempää jalansijaa eikä historia toista itseään.

25. Haluan muutosta. Edellinen hallitus ei todellakaan ole ajanut minun, nuoren perheellisen opiskelijan asiaa.

26. Siksi, että äänestäjien keski-ikä saataisiin laskuun. Ettei yli puolet äänestäjistä olisi yli 50v.

27. Voi hyvillä mielin syödä pullaa vaalikahvien merkeissä.

28. Annan ääneni nuorelle, eli äänestän, jotta eduskuntaan saataisiin alle 30v kansanedustajia.

29. Koska äänestän aina.

30. Jotta voin hyvällä omallatunnolla valittaa seuraavat 4 vuotta.

 

31. Opiskelijoiden tuloihin ja tukiin on saatava parannusta! Lisäksi ilmasto- ja kasvisruoka-asiat.

32. Koska mä VOIN.

33. Äänestän, koska eduskunta tarvitsee freesejä edustajia.

34. Maailman nykyinen tila pelottaa ja haluan siihen muutosta.

35. On siistiä saada mahdollisuus päättää tämän maan päättäjistä.

36. Meillä on perinne puolison kanssa käydä yhdessä äänestämässä vaalipäivänä.

37. Äänestäminen on osa aktiivisena kansalaisena toimimista.

38. Koska #nytonpakko.

39. Koska mä toivon, että tää ehdokas saisi _oikeasti_ jotain aikaan ilmaston hyväksi.

40. Haluan nuorena yrittäjänä vaikuttaa siihen, että jatkossakin yrittäjyys kannattaa.

41. Ettei jonkun urpon ääni ratkaise.

42. Vaikka ei olisi ketään the ehdokasta, niin se oma ääni jollekin edes suht hyvälle ehdokkaalle pienentää niiden äänten arvoa, jotka on annettu ahdasmielisille.

43. Suomen velkaantumisen pysäyttäminen.

44. Haluan hyviä kansanedustajia tyhmien sijasta.

45. Koska se pömpöösi prosessi tuntuu juhlavalta.

46. Koska demokratia on cool.

47. Haluan käyttää ääneni ilmastonmuutosta vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta.

48. Yhteiskuntavastuuta parhaimmillaan.

49. Yhtenä syynä oman kotikaupungin, Savonlinnan tilanne.

50. 18-25-vuotiaat äänestävät edelleen ihan liian vähän keski-ikäisiin nähden.

51. Jos nuoria eivät nuoret äänestä, heille ei paljon ääniä heru.

52. Koen sen positiivisena velvollisuutena.

53. Jotta meillä olisi yhtä monipuolinen hallitus kuin mitä kansa on.

54. Koska eduskunta nykyisellään ei ole tarpeeksi monimuotoinen ja rasismi on lisääntynyt.

55. Haluan vaikuttaa päätöksiin koulutuksesta, perhevapaista ja muista minulle tärkeistä asioista.

56. Äänestämättä jättäminen ei ole tullut edes mieleen.

57. Koska tulevaisuus hirvittää.

58. Sen takia, et sit tulee tunne, että on itekin tehnyt jotain paremman huomisen puolesta.

59. Asiat Suomessa eivät voi enää jatkua näin, vaan tarvitaan uusia ihmisiä ja uudenlaisia päätöksiä.

60. Haluan, että varhaiskasvatukseen ja koulutukseen panostetaan enemmän.

61. Haluan lappilaisen ehdokkaan läpi, jotta haja-asutusalueet huomioidaan päätöksenteossa.

62. On jännittävää seurata pääseekö oma valinta läpi tai paljostako jää puuttumaan.

63. Yhtä nuorta kohtaan äänestää kolme vanhaa ja en usko et meijän tarpeet kohtaa.

64. Äänestän, että vanhuspalveluihin saataisiin muutosta.

65. Ihmisoikeuksissa ja eläinten oikeuksissa on paljon petrattavaa.

66. Uskon, että Suomesta voidaan saada parempi paikka asua.

67. Laadukkaan varhaiskasvatuksen puolesta.

68. Demokratia ei toteudu ilman äänestämistä.

69. Oma tulevaisuus näyttää hyvältä, äänestin vähemmistön puolesta.

70. Haluan, että minun mielipiteeni kuullaan.

71. Jos vaikka sillä yhdellä äänellä olisikin vaikutusta.

72. Haluan, että tuttu ehdokas saa paljon ääniä.

73. Haluan opettaa lapsille äänestämisen oikeuden ja mahdollisuuden ottamalla lapset mukaan äänestämään.

74. Koen olevani vastuullinen aikuinen, jos äänestän.

75. Ettei vanhat miehet keskenään saa päättää mun tulevaisuudestani.

76. Koska ilmasto ja ympäristö & koska haluan yleisesti vaikuttaa.

77. Jos ei äänestä niin se on sama asia kuin, että antaisi äänen sille puolueelle, jota eniten vihaa.

78. Jotta meillä olisi tulevaisuus.

79. Saa arvostella eduskunnan päätöksiä, kun on vaikuttanut siihen kuka siellä istuu.

80. Haluan edustajan, joka ymmärtää varhaiskasvatuksen tärkeyden ja pitää huolen sen laadusta.

81. On monia maita missä ei koskaan pääse äänestämään.

82. Koska minun ääni on vain yksi ääni, mutta ei suinkaan tyhjää täynnä!

83. Haluan mm. vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa mun lapsi tulee kasvamaan.

84. Että Suomeen saataisiin viimein eduskuntaan ihmisiä, jotka ajavat ilmastoasioita.

85. Etten menetä oikeuksia asuessani ulkomailla + haluan palata demokraattiseen Suomeen.

86. Saa peilata omia arvojaan etsiessään oikeaa ehdokasta.

87. Haluan, että nuorelta sukupolvelta tulee riittävästi ääniä.

88. Joku keski-ikäinen mies äänestää muuten ”mun puolesta”.

89. Mun yksittäiset ilmastoteot ei riitä, vaan ne tarvii taustalleen eduskunnan tuen.

90. Mummi aina sanoo: ”jos ei äänestä, ei voi valittaa”. Ei tietenkään ainut syy, mutta vaikuttaa kuitenkin.

91. Koska äänestämättä jättäminen ei ole vaihtoehto.

92. Suomessa ei oo asiat hyvin.

93. Vaalikoneita tehdessä oppii eri asioista.

94. Tasavertaisemman ja ilmastoystävällisemmän yhteiskunnan puolesta.

95. Äänestämällä koulutuksen ja tasa-arvon puolesta teen palveluksen lapselleni.

96. Maailma täytyy pelastaa.

97. Jotta saisin omat arvoni kuulluksi.

98. Uuden ehdokkaan eduskuntaan pääsyn vuoksi, näen hänessä potentiaalia.

99. Haluan, että eduskuntaan pääsee omalta paikkakunnalta alueen edustaja.

100. Että #ilmastovaalit toteutuu.

Kaikkein eniten näissä syissä nousi esiin huoli ilmastosta, mutta mielestäni silti tuli aivan uskomattoman monipuolisesti ja hienosti esiin, miten monenlaisia syitä ihmisillä on äänestää. Kiitos ihan mielettömän paljon jokaiselle, joka osallistui jakamalla oman syynsä. Näitä oli mahtavaa lukea! Siitä tulee voimaannuttava fiilis, että on niin paljon myös mun kanssa saman ikäisiä ihmisiä, joita oikeasti kiinnostavat nämä asiat. Kiitos vielä <3

Kommenttiboksiin saa vielä erittäin mielellään jakaa oman syyn äänestämiselle, löytyi se tältä listalta tai ei! 

Tämä oli varmaan mun henkilökohtainen ennätys siinä, miten nopeasti sain tehtyä videon valmiiksi jostain reissusta! Muistan, että aikanaan esim. Mallorca-videon tekeminen kesti mulla kuukausia, oisinko mä laitttanut sen jopa joulukalenteriin, eli siis yli puoli vuotta reissun jälkeen? No, mene ja tiedä. Onneksi nykyään osaan olla aavistuksen tehokkaampi myös videoiden kanssa. Meidän reissu oli aivan ihana, rento, naurun ja höpötyksen täyteinen. Video on jälleen tuttuun tapaan kokonaan tekstitetty ja nyt olen myös suomentanut ruotsinkieliset osuudet, koska niitä oli aika paljon ja suomennoksia toivottiin viimeksi.  HUOM! Tekstitykset pitää laittaa erikseen päälle. Koko videolla on tällä kertaa tosiaankin paljon enemmän puhetta kuin viimeksi, mutta paljon on myös ihan vaan meidän meininkiä yleisesti.

Videolla pääsette meidän mukaan Vasa-museoon, Tukholmaan pyörimään, tunnelbanalla ajelemaan ja laivalle tietysti myös. Museo oli lapsille jännittävä kokemus, josta jäi paljon mieleen. He kertovat näkemästään videolla enemmän. Lapset olivat mukana valitsemassa hauskoja juttuja, joita videolle laitettiin ja katsottiin koko video yhdessä läpi ennen kuin ladattiin se YouTubeen. Oli ihana kuulla, että he tykkäsivät tästä ja oikein hihkuivat innoissaan, kun kerroin, että video on viimein valmis.

Näistä tulee kyllä niin hauskoja muistoja, joita on kiva katsoa uudelleen ja uudelleen. Vaikka valmiille videolle päätyy aina vain pieni osa kuvatusta materiaalista, olen iloinen siitä, että meille jää aina paljon myös niitä ”omia” hauskoja videomuistoja, joita katsotaan vaan kotona ihan ilman mitään editointia. Erityisesti meillä taapero tykkää katsoa näitä omia videoita paljon enemmän kuin mitään sarjoja tai piirrettyjä.

Tästä tuli nyt tällainen kolmen päivän My day, kun kuvattiin koko reissu videolle! My Day -videot olivat ainakin viimeksi kysyessä kaikkein toivotuimpia ja lupaan tehdä niitä lisää myös. Musta tuntuu, että joka kerta videon editoiminen on aavistuksen iisimpää ja ehkä jopa nopeampaakin. Ei se nopeaa puuhaa ole vieläkään, mutta tekemällä oppii ja nykyään pystyy välttämään monia sellaisia virheitä, joita ennen tuli helposti tehtyä ja siten vaikeutettua omaa työntekoa.

Kiitos hurjasti kaikille, jotka katsoitte videon! Jos haluatte tilata kanavan (jolloin saatte ilmoituksen uusista videoista heti kun niitä ilmestyy eli n. kerran kuussa), niin tilaamaan pääsette TÄSTÄ. Ja ihanaa alkanutta viikkoa!

Eilen aamulla Otto laittoi soimaan yhden ihanan instrumentaalin pianobiisin, joka sai mut saman tien kyynelehtimään. Mulle tulvahti mieleen sellainen määrä muistoja ja rakkautta, että hanat aukesi aivan täysin. Se biisi toi mieleen niin paljon tunteita ja muistoja kahdeksan vuoden takaa. Siitä on ihan kohta kahdeksan vuotta, kun me Oton kanssa muutettiin meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Siellä yhteisessä vuokrakaksiossa me alettiin rakentaa meidän yhteistä elämää aivan alusta.

Se biisi sai mut itkemään niin kovasti, koska se sai mut itkemään jo kahdeksan vuotta sitten. Ollessani ensimmäistä kertaa raskaana 19-vuotiaana, mä luin neuvolan oppaasta, että mahassa olevalle vauvalle voi soittaa musiikkia, sillä hän kuulee äänen mahaan. Kannattaisi soittaa kuulemma jotain biisiä sekä masuvauvalle, että sitten kun hän jo syntynyt, sillä hän saattaisi sitten esim. rauhoittua kuullessaan aina saman tutun laulun. Muistan kun mietin päiväkaudet, että mikä olisi niin ihana laulu, että haluaisin soittaa sitä vauvalle, mutta en keksinyt. Sitten yhtenä päivänä Otto laittoi sen pianobiisin soimaan kun pötköteltiin sängyllä ihmettelemässä masuvauvan potkuja. Otto kysyi, että voisko tää olla hyvä biisi ja se oli täydellinen.

Toki mä olin huomannut jo aiemmin, että Otto oli tosissaan mukana ja välitti meistä, mutta tuo hetki oli jotenkin niin ihana ja merkityksellinen. Mulle oli silloin ihan älyttömän iso juttu, että Otto piti musiikin soittamista tärkeänä ja halusi osallistua. Olisihan hän ihan yhtä hyvin voinut vaan sanoa, että ihan tyhmä juttu, ei se vauva mitään kuule. Mutta ei sanonut. Mulle oli todella tärkeitä tällaiset pienet, mutta kuitenkin niin isot jutut, kun silloin vasta opeteltiin tuntemaan toisiamme. Se, miten Otto huomioi mua ja vauvaa toi luottamusta siihen, että se, mitä meillä oli jo silloin, oli kestävää. Se oli silloin KAIKKI. Ja on vieläkin.

Ihan yhtä tärkeää kuin se biisi ja se hetki oli mulle silloin, on se, että Otto laittoi sen biisin eilen soimaan. Ihan yhtä tärkeää mulle on, että yli kahdeksan vuotta myöhemmin Otto edelleen muistaa meidän yhteisiä tärkeitä pieniä juttuja ja herkistyy niistä itsekin. Tai ehkä jopa vielä tärkeämpää. Se ei ollut vain alkurakkauden huumaa, se ei ollut nuorta hölmöä ihastumista. Tai oli se toki sitäkin. Mutta se oli myös paljon muuta. Se oli pohja kaikelle sille, mitä meillä tänä päivänä on yhdessä ja me ollaan pidetty siitä nuoresta hölmöstä ihastumisesta kiinni.

Edelleen tänäkin päivänä Otto on osallistuva puoliso ja isä. Hän muistaa aina ne pienetkin jutut, eikä koskaan vähättele mun ajatuksia tai pelkoja tai toiveita. Hän muistaa kysyä lapselta, miten hänen suunnittelemansa mielikuvituskaupungin asukkaalla menee ja hän muistaa sanoa mulle, että istu nyt oikeesti alas hetkeksi ja lue sitä kirjaa ihan rauhassa, mä hoidan. Hän muistaa kaikki koulun ja päiväkodin tärkeät päivämäärät ja hän muistaa kertoa, kun mun lempiartistilta on tullut uusi biisi, koska mä en kuitenkaan huomaa sitä itse. Hän kuuntelee oikeasti, kun mä selitän mun oudosta unesta pitkät pätkät ja hän metsästää mulle uutuusjätskiä eri kaupasta, jos sitä ei löydy sieltä missä yleensä käydään.

Joka päivä mä toivon, että osaan olla itse yhtä hyvä puoliso takaisin. Ja en mä kai ainakaan ihan surkea ole, kun Otto tuossa vieressä vieläkin on. Parhaani yritän. Me ollaan niin onnekkaita, kun saadaan olla yhdessä ja mä olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan viettää yhdessä Oton kanssa. Varsinkin, kun molempien perheissä on taustalla vakava sairaus tai kuolema jo aivan liian nuorena, mä en pidä sitä lainkaan itsestäänselvänä, että saadaan olla toistemme kanssa sinne vanhainkodin kiikkustuoliin asti. Mutta toivon sitä enemmän kuin mitään muuta, että saadaan viettää pitkä ja hyvä elämä yhdessä toistemme ja meidän lasten kanssa. Ja joka päivä mä nautin täysillä ja imen itseeni kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on.

Me päätettiin viime viikonloppuna ostaa Tukholman risteily, kun oltiin sitä jo pitkään suunniteltu. Napattiin ensimmäinen lähtö, joka sopi aikatauluihin ja otettiin reissu tiistaille. Mulla oli maanantaina työmenoa ja torstaina illalla työmenoa, niin reissu tiistai-illasta torstaiaamuun sopi oikein loistavasti aikatauluihin. Kihistiin oikein koko perhe innosta, sillä meidän viimeisimmästä risteilystä oli ehtinyt vierähtää jo aika pitkä aika, kuopus oli silloin vielä ihan vauva. Tällainen miniloma piristi arjen keskellä ja oli ihanaa irtautua hetkeksi kaikesta ja olla vaan perheen kesken.

Tiistaina laivalla vaan syötiin ravintolassa pitkän kaavan mukaan ja hengailtiin. Ostettiin vähän karkkia ja kierreltiin laivaa. Ihailtiin upeaa auringonlaskua niin kannella kuin ikkunastakin. Mentiin koko perhe aikaisin nukkumaan, sillä seuraavana päivänä oli tiedossa Tukholma-päivä ja kaikkea hauskaa tekemistä. Mäkin olin unten mailla jo kymmeneltä illalla ja heräsin seuraavana aamuna pirteänä kuin peipponen.

Aamulla syötiin mahat täyteen aamupalaa ja sitten laiva olikin jo perillä Tukholmassa. Ajeltiin ekaksi tunnelbanalla Karlaplanin asemalle ja käveltiin Djurgårdenin saarelle. Suuntana meillä oli Vasa-museo, jossa lapset eivät olleet koskaan ennen käyneet. Me oltiin kyllä Oton kanssa käyty molemmat, mutta lapsille paikka oli aivan uusi kokemus. Siitä oli kyllä jo vierähtänyt aika pitkä tovi, kun itsekään olin siellä viimeksi käynyt ja museo yllätti todella iloisesti. Nähtävää ja koettavaa oli hurjasti ja meillä vierähti siellä useampi tunti. Vasa-laiva on kyllä mieletön ja seitsemässä kerroksessa oli paljon tutkittavaa. Oltaisiin varmasti viihdytty vielä pidempäänkin, mutta meillä alkoi tulla jo nälkä ja taaperolla väsy, joten lähdettiin jatkamaan matkaa.

Käveltiin saarelta keskustaan ja isommat lapsetkin kävelivät niin reippaasti. Aurinko paistoi ja oli niin lämmintä ja kevätfiilis! Tukholmassa oli jo puissa silmuja ja löydettiin myös sinivuokkoja. Ihanaa ajatella, että kevät ja lehdet puissa on ihan nurkan takana Helsingissäkin. Käytiin lasten toiveesta syömässä Max Hamburgaressa, joka pesee kaikki muut hamppariketjut mennen tullen meidän mielestä. Mä söin halloumi-hampparia, joka oli aivan älyttömän hyvää! Miksei halloumi-hampparia (eli siis halloumi toimii ”pihvinä”) saa Suomessa mistään pikaruokaketjusta? Tai jos saa, niin vinkatkaa ihmeessä, pakko testata!

Muuten ei Tukholmassa shoppailtu, mutta River Islandista ostin lapsille kesäksi rantasandaalit. Edelliset olivat jääneet jo pieneksi kaikilla, ja pienimmälle ne isoille liian pienet olivat vielä liian isoja. Löysin kaikille sellaiset, joita viime kesänä etsin joka paikasta ja lapsetkin innostuivat niistä, joten ostettiin sitten ne. Pyörittiin kyllä muutamat kaupat läpi, mutta muuta ei tarvittu niin ei ostettu. Sitten olikin jo aika lähteä tunnelbanalla takaisin laivalle.

Laivalle tullessa askelmittari näytti 16 500 askelta! Lapset kävelivät aivan älyttömän hienosti koko päivän, paitsi tietty taapero nyt istui pidemmät matkat rattaissa. Huomaa, että isot alkavat olla jo oikeasti isoja, kun pitkienkin matkojen kävely on heidän kanssaan niin sujuvaa ja mukavaa. Me nautittiin koko perhe ihan älyttömästi aurinkoisesta ja ulkoilun täyteisestä päivästä Tukholmassa ja olisi tehnyt mieli jälleen kerran jäädä sinne pidemmäksikin aikaa. Tukholma on vaan niin ihana, mä rakastun siihen kerta kerralta vaan enemmän ja enemmän. Toivottavasti päästään sinne pian taas uudelleen ja vähän pidemmäksi aikaa.

Tokana laivailtana me käytiin syömässä perinteinen laivan buffet ja sen jälkeen suurin osa loppuillasta kuluikin laivan leikkipaikassa. Lapset tekivät temppuja ja leikkivät innoissaan. Mentiin toisenakin iltana aika aikaisin nukkumaan ja lapset nukahtivat hetkessä pitkän päivän jälkeen. Me katsottiin vielä Oton kanssa yksi jakso Dynastiaa Netflixistä ennen kuin mekin nukahdettiin.

Eilen palattiin kotiin aamupalan jälkeen ja oli kyllä niin kiva fiilis reissusta! Me kuvattiin reissusta paljon videomateriaalia ja mä editoin videon mahdollisimman pian. Reissuvideoita on aina niin ihanaa tehdä ja meidän lapset tykkäävät tosi paljon katsoa meidän reissuja YouTubesta, vaikka niitä reissuvideoita ei vielä niin kovin montaa olekaan kertynyt.

Viikonloppuna aiotaan olla ihan vaan kotona ja ulkoilla ja nauttia upeasta säästä. En voi sanoin kuvailla miten paljon nautin tuosta upeasta kevätauringosta, valoisista illoista ja kivettömistä kaduista. Ihana ajatus, että lasten kesäloma siintää jo alle parin kuukauden päässä ja sitten meillä on koko kesä yhdessä.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Mä olen aina ollut valmiina puolustamaan muita, jos olen huomannut, että joku kokee vääryyttä. Mulle on helppoa huutaa heidän puolestaan, jotka apua tarvitsevat. Voin ilmaista voimakkaasti mielipiteeni, jos koen, että joku muu on saanut epäoikeudenmukaista kohtelua. Sen sijaan mulle on aina ollut tosi vaikeaa sanoa, jos koen, että minua ei nyt kohdeltu ihan reilusti, tai jos jokin asia pahoitti mun mielen. Olen aina ollut enemmän sitä tyyppiä, joka alistuu kohtaloonsa ja sanoo vaan, että kaikki on ihan ok.

Toki esim. Otolle olen aina voinut sanoa, muuten ei meidän parisuhde voisi toimia. Mutta tarkoitan nyt tätä vähän eri tavalla: esim. töiden merkeissä tai sitten vaikkapa ei-niin-läheisissä kaverisuhteissa. Aiemmin välttelin jopa sanomasta ääneen, mikäli mua kohdeltiin huonosti vaikka asiakaspalvelutilanteessa.

Olen kuitenkin yrittänyt tietoisesti harjoitella tätä taitoa. Aluksi aloitin niistä asiakaspalvelutilanteista, koska silloin ei sentään ole kukaan tuttu kyseessä. Kerran sain esimerkiksi aivan ala-arvoista kohtelua puhelimitse asiakaspalvelussa muutama vuosi sitten, vaikka itse olin asiallinen ja rauhallinen (ja vieläpä ostajan asemassa, eli en edes tekemässä valitusta mistään). Puhelun jälkeen kihisin raivosta ja mulla oli aivan nöyryytetty olo. Mietin jonkin aikaa, että sanonko jotain vai en. Keräsin rohkeutta ja päätin avata suuni. Vein asian eteenpäin, ja sain sen jälkeen huomattavasti parempaa palvelua ja pahoittelut. Siitä jäi hyvä fiilis ja huomasin, että ei se maailma kaadu siihen, jos antaa palautetta ihan aiheesta. Päin vastoin.  Eiväthän epäkohdat voi korjaantua jos kukaan ei kerro niistä.

Kun opin antamaan palautetta asiakaspalvelutilanteessa, aloin opetella sitä myös työelämässä. Hyvää palautetta mun on aina ollut aivan älyttömän helppoa antaa ja kehun aina todella vuolaasti, kun koen siihen pientäkin aihetta. Epäkohdista tai kehityksen aiheista mun oli ennen vaikeampi sanoa, mutta nykyisin koen olevani siinä jopa hyvä. Siinäkin vaikeinta oli se ensimmäisen askeleen ottaminen.

Kun ekan kerran joku asia ei mennyt niin kuin sen olisi pitänyt, keräsin tosi pitkään rohkeutta sanoakseni siitä. Kun lopulta sanoin, mua kiiteltiin siitä, että toin asian esiin. Sen jälkeen olen rohkaistunut antamaan rakentavaa palautetta enemmänkin ja koen sen tosi palkitsevana. Oman työn tekeminen on helpompaa kun ei tarvitse märehtiä niitä asioita jotka ärsyttävät ja ovat huonosti, vaan voi antaa asiallisesti palautetta tai kehitysehdotuksen ja yrittää etsiä yhdessä kaikkia palvelevan ratkaisun.

Kukaan ei tiedä, että jokin asia tuntuu musta pahalta, jos en kerro tai näytä sitä mitenkään. Vaikka tämä on aivan päivänselvä asia, niin mulla kesti monta vuotta ymmärtää se muutenkin kuin parisuhteessa. Se oli jotenkin niin selvää, että omalle kumppanille pitää voida puhua mistä vaan. Mutta miten kestikin niin kauan ymmärtää, että sama koskee myös ihan kaikkea muutakin.

Mussa istuu todella vahvasti halu nähdä kaikessa ja kaikissa hyvää ja koen senkin pääosin olevan hyvä asia. Mulle itselleni elämä on paljon helpompaa, kun lähtökohtaisesti ajattelen ensin kaikkien ihmisten ja asioiden olevan hyviä tai neutraaleja. Toki joskus saa pettyä rankastikin, kun joku osoittautuu joskus joksikin aivan muuksi. Mutta sitä tapahtuu melko harvoin. Pääasiassa olen kokenut, että se helpottaa ihan kaikkea, kun haluaa ensin nähdä hyvää. On helpompaa tutustua ihmisiin, on helpompaa kokeilla uusia asioita, on helpompaa inspiroitua. Mulle olisi tosi kuluttavaa, jos aina miettisin sen huonon kautta enkä voisi luottaa ihmisiin, koska olen itse tosi avoin ja haluan antaa itsestäni paljon.

Mutta silloin harvoin kun joutuu pettymään, silloin kun joku ei ole sen luottamuksen arvoinen, silloin pitäisi avata suu. Silloin mun pitäisi uskaltaa sanoa, että nyt ei mennyt ihan putkeen. Ja vaikka kukaan ei tekisi mitään niin vahvaa kuin pettäisi luottamusta, vaan ihan vaan vaikka pahoittaisi mieleni, mun pitäisi sanoa se ääneen. Se tuntuu kuitenkin työn ja asiakaspalvelutilanteiden ulkopuolella tosi vaikealta, edelleen. Kai se johtuu siitä, kun ihmissuhteissa mulla on aina tunteet niin vahvasti pelissä, enkä koskaan halua aiheuttaa konfliktia tai pahaa mieltä toisille. On helpompaa esimerkiksi vaan ottaa etäisyyttä, kuin lähteä sanomaan, että ”mulle tuli tosi paha mieli siitä mitä sä teit”. Etäisyyden ottaminen ei kuitenkaan ole pidemmän päälle hyvä tai kestävä ratkaisu. Ja siksi mä halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska haluaisin oppia tekemään toisin. Haluaisin oppia pitämään puoliani kaikilla elämän osa-alueilla.

Haluaisinkin kuulla teiltä, että koetteko samanlaisia tunteita? Oletteko opetelleet sanomaan ihmisille ääneen, jos he ovat pahoittaneet mielenne, vaikka se on ensin tuntunut vaikealta? Miten sitä voi harjoitella? Mitä hyvää siitä on seurannut ihmissuhteissa, jos olette uskaltaneet sanoa ongelman ääneen?