Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Laurea Ammattikorkeakoulun kanssa.

Samalla kun Otto aloitti viime syksynä opinnot ammattikorkeakoulussa, monia kiinnosti aionko minä lähteä opiskelemaan myös. Korkeakoulututkinnon puute on ehkä se juttu, josta minua nuorena yrittäjä-äitinä on vuosien varrella eniten yritetty dissata. Niin myös silloin, kun Otto alkoi opiskelemaan. Kommenteissa (etenkin vähän syvällisempiä aiheita koskevissa) on usein tuotu alentuvaan sävyyn esiin sitä, että minähän en tiedä asioista juuri mitään, koska olen vain kouluttamaton kotiäiti. Itse taas henkilökohtaisesti en ole sitä mieltä, että ihmisen voi määritellä tämän opintojen perusteella. Korkeakoulututkinto ei ole mun mielestä se juttu, joka määrittelee esimerkiksi sen, millä tasolla keskustelukumppani on tai kuinka hyvin hän on perillä yhteiskunnallisista asioista.

Sen sijaan uskon, että korkeakoulututkinto toisi turvallisuutta tähän yrittäjän elämään. Se olisi todistus omasta osaamisesta ja lisävahvistus CV:ssä, joka antaisi mielenrauhaa. Vaikka mulla nyt on suunnitelmissa tehdä juuri sitä mitä juuri nyt teenkin, ei sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Korkeakoulututkinto on vaatimuksena monissa työpaikoissa, vaikka työ olisi juuri sitä, jonka itsekin olen tässä vuosien varrella tekemällä oppinut. Vaikka en tällä hetkellä koe palkkatyötä edes houkuttelevana vaihtoehtona itselleni, ei sitä koskaan tiedä.  Entä jos joskus tulevaisuudessa vaan törmäisin unelmien työpaikkaan, johon haluaisin hakea? En haluaisi, että työpaikan saaminen olisi silloin kiinni siitä, että multa puuttuu vaadittu tutkinto, vaikka osaamista muuten löytyisi.

Laurea Ammattikorkeakoulu haastoi mut pohtimaan omaa tulevaisuuttani opiskelun suhteen. Tässä kaupallisessa yhteistyössä aiheena siis mun tulevaisuus ja mahdollinen opiskelu.

Olen hakenut opiskelemaan ammattikorkeakouluun jo, mutta silloin jäin yhden pisteen päähän sisäänpääsystä. Se harmitti silloin ihan älyttömästi, mutta jälkeenpäin ymmärrän hyvin, miksi niin kävi. Hain opiskelemaan suoraan meidän todella raskaan vauvavuoden jälkeen vuonna 2014. Silloin mulla ei ollut tarpeeksi voimavaroja lukea pääsykokeisiin. En vaan jaksanut ja pystynyt tekemään parastani silloin, koska aika oli ihan väärä. Jälkeenpäin olen todella onnellinen, että en päässyt silloin opiskelemaan. Sain silloin hylkäyskirjeen jälkeen kovan draivin tehdä täysillä töitä blogin eteen. Siitä se alkoikin pikkuhiljaa rakentumaan sivutyön kautta lopulta yritykseksi.

Vuosien varrella mulle on aina ollut aina selvää, että jossain vaiheessa haluan lähteä opiskelemaan. Olen vain odottanut oikeaa hetkeä. Oton monimuoto-opinnot ovat vain vahvistaneet mun fiilistä siitä, että ehdottomasti minäkin haluan opiskella vielä itselleni korkeakoulututkinnon. On ollut mieletöntä seurata sekä Oton kehittymistä että sitä onnistumisen fiilistä, jonka hän opinnoistaan saa. Monen vuoden työputken jälkeen on varmasti ihan älyttömän virkistävää keskittyä täysillä kehittymään ja oppimaan juuri sitä alaa, joka häntä eniten kiinnostaa.

Laureassa voi opiskella amk-tutkinnon joko perinteisenä päivätoteutuksena, monimuotototeutuksena tai verkko-opintoina.  Ammattikorkeakoulussa mua kiinnostaa eniten liiketalous, eli haluaisin valmistua tradenomiksi. Se tukisi parhaiten omaa osaamistani ja valmistaisi mua parhaiten juuri niihin työtehtäviin, joita haluankin tehdä.

Mä näen oman tulevaisuuteni markkinoinnin ja yrittämisen parissa ja esimerkiksi Laureassa yrittäjyys on vahvassa roolissa kaikissa koulutuksissa. Laurea tarjoaa palveluja ja opintojaksoja yrittäjyyden tueksi opintojen aikana. Osan opinnoista voi suorittaa omassa yrityksessä työskentelemällä ja Laurea tarjoaa erilaisia yrittäjyyteen syventäviä opintoja. Ne kiinnostavat mua tosi paljon, koska yrittäjyys on niin laaja-alainen kokonaisuus. Vielä näin 2,5 vuodenkaan jälkeen musta ei tunnu siltä, että tietäisin siitä tarpeeksi, vaikka kokemusta löytyykin jo.

Mulla tilanne on opiskelijana hieman erilainen kuin Otolla. Mä teen jo sitä työtä, jota haluankin tehdä, eikä mulle ole mahdollista jäädä opintovapaalle. Siksi liiketalouden amk-tutkinnon opiskeluun mulle sopivat vaihtoehdot olisivat monimuoto-toteutus tai verkko-opiskelu, koska tarkoituksena olisi jatkaa täysipäiväisenä työntekoa myös opiskelun ajan. Päivätoteutukseen en tässä elämäntilanteessa itse olisi valmis, mutta onneksi sille on nykyisin myös vaihtoehtoja.

Vaikka mua kiinnostaa eniten liiketalous, Laurea Ammattikorkeakoulussa on paljon muitakin erilaisia amk-tutkintoja. Liiketalouttakin voi sen ”tavallisen” liiketalouden lisäksi opiskella joko oikeudellisen osaamisen liiketalouden amk-tutkintona, turvallisuuden ja riskienhallinnan liiketalouden amk-tutkintona tai tietojenkäsittelyn liiketalouden amk-tutkintona . Liiketalouden eri linjojen lisäksi Laureassa voi opiskella esimerkiksi restonomiksi joko palveluliiketoiminnan amk-tutkintona tai palveluelämysten tuottamisen ja kehittämisen amk-tutkintona, sairaanhoitajaksi, terveydenhoitajaksi, fysioterapeutiksi, sosionomiksi, rikosseuraamusalan sosionomiksi ja estenomiksi.

Useammassa näistä on päivätoteutuksen lisäksi vaihtoehtoina myös monimuoto- tai verkkototeutus, mutta Laurean hakijan sivuilta näkee tarkat tiedot kustakin tutkinnosta sekä opetuspisteistä, joissa tutkinnot ovat tarjolla.

Vaikka Oton meininkiä seuratessa ajatus opiskelemaan lähtemisestä on alkanut houkuttelemaan muakin ihan toden teolla, uskon, että odotan vielä ainakin ensi vuoteen. Tämä siksi, että me ollaan juuri nyt saatu elämä sillä tavalla tasapainoon työn, Oton koulun ja vapaa-ajan suhteen niin, että jaksetaan hyvin. En halua ajaa meitä liian ahtaalle, vaan haluan, että me pystytään tekemään täysillä kaikkea sitä mitä tehdään. Mikäli Otto valmistuu silloin kun on suunniteltu, olisi mulle ehkä mahdollista lähteä jo vuoden päästä syksyllä opiskelemaan. Mutta mitään ei ole kiveen hakattu ja me mennään aina meidän elämän valinnoissa koko perhe edellä.

Mä koen kouluttautumisen itselleni todella tärkeänä asiana ja uskon, että saisin siitä paljon irti ja se voisi olla mulle tosi hyödyllistä. Koen, että mulle itselleni sopii opiskelu paremmin nyt aikuisena, kuin esimerkiksi niihin aikoihin kun olen itse tullut äidiksi ja olin vasta päässyt ylioppilaaksi. Kummallista kyllä, en ollut silloin valmis opiskeluun, mutta äidiksi sitten kuitenkin kasvoin. En usko, että olisin osannut silloin hyödyntää opintojani tarpeeksi, enkä usko, että olisin silloin panostanut niihin sillä tavalla kuin nyt olen valmis panostamaan.

Mun mielestä se on ihan mielettömän hienoa, että nykyään ei tarvitse tietää 19-vuotiaana koko elämän suunnitelmaa, vaan opiskelemaan voi lähteä monessa erilaisessa elämäntilanteessa ja monella erilaisella tavalla. Uskon, että jokaiselle on mahdollista löytää se oma tapa opiskella ja kehittää itseään.

Tämän kevään yhteishaku on jo ihan nurkan takana, sillä se alkaa 20.3. eli ensi viikolla. Kieltämättä tekisi mieli vähän hakea jo nyt, vaikka tiedänkin, että ensi vuonna olisi vielä parempi ja helpompi hetki mun opiskeluille. Yritän malttaa odottaa ensi vuoteen! Psst! tsekatkaa Laurean hakijan sivuilta lisää, jos kiinnostaa mitä esimerkiksi verkko-opiskelu tai monimuotototeutus tarkoittaa käytännössä, tai millaisia työllistymismahdollisuuksia on vaikkapa palveluelämysten tuottamisen ja kehittämisen restonomilla.

Kuinka moni aikoo hakea kevään yhteishaussa opiskelemaan? Mikä tutkinto teitä kiinnostaa? Löytyykö täällä muita opiskelusta haaveilevia tai myöhemmin aikuisiällä korkeakoulututkinnon suorittaneita? Koetteko muuttuneenne itse oppijoina iän myötä? 

Tämän postauksen tekemiseen lähti kipinä siitä, kun olin tuijottanut kaksi viikkoa Ryhmä Haun Rollea & keltaisella piirrettyä juuri ja juuri erottuvaa piirustusta teipattuna maalarinteipillä meidän olohuoneen verhoihin. Mistä tietää, että meillä asuu lapsia? No niiden ilmiselvien lelujen, lasten vaatteiden, kenkien ja tarvikkeiden lisäksi aika monesta muustakin asiasta. Meidän kotona elämä saa näkyä ja vaikka rakastan sisustamista, en pienistä säikähdä. Meidän kodin ei tarvitse olla muiden silmissä täydellinen, kunhan se on sitä meille. Lapset saavat toteuttaa itseään ja niin he todella tekevätkin.

Tässä siis muutama asia, joista tietää, että meillä asuu lapsia. Nämä kaikki eivät ole tapahtuneet tai olleet olemassa juuri yhtäaikaa, mutta tässä tämän vuoden puolella kuitenkin.

1. Maalarinteipillä olohuoneen verhoihin teipatut taideteokset

Lapset kokivat, että olohuone kaipasi vielä hieman lisää taidetta. He keksivät itse, että hyvä paikka lisätaiteelle olisi olohuoneen verhot. Niinpä huolella väritetty Ryhmä Haun Rolle ja Taaperon piirtämä viivataideteos Ryhmä Hau -tarralla koristettuna pääsivät ihastuttamaan meidän olohuonetta verhoista käsin. Siihen 5v teippasi ne oikein näppärästi ja siinä ne olivat useamman viikon paikoillaan.

2. Duplot kaketaskussa

Välillä kun yrittää vaan ottaa kaukosäätimiä kaketaskusta, käsiin tulee vain duploja. Taaperon mielestä duploja on hauskaa tunkea kaikkiin pieniin koloihin, kuten kaketaskuun, sohvatyynyjen väliin, meidän kenkien sisään yms. Sitten niiden päälle on tosi kivaa astua (ei ole).

3. Epämääräinen pikkutavarapurkki keittiön ikkunalaudalla

Aina kun löydän kaikkea pientä ja epämääräistä väärästä paikasta, laitan sen tuohon purkkiin. Siellä on Lego Friendsien päitä, joku lasten minikokoinen vohvelikangas-askartelukokeilu, yksi poni, pinnejä, pompuloita ja pyyhekumeja. Ja kaikkea mahdollista. Jos siis lapsilla on joku hukassa, he voivat katsoa sieltä. Usein eivät kuitenkaan katso. Ainiin ja lumihiutale ikkunassa. Sen meinasin aivan unohtaa!

4. ”Karvulin lemmikki” ja ”asuste-teline”

Tämä tarina sai alkunsa eräänä kauniina aamuna viime viikolla, kun tyttäreni tuli ylpeänä esittelemään tekemäänsä karvamato-lemmikkiä, eli ”Karvulia”. Hetkeä myöhemmin löysin tämän aseteleman olohuoneesta ja kysyin mitä nämä ovat. Vastaukseksi sain ”no siinä on tietty Karvulin lemmikki!”. Eli siis karvamato-lemmikin lemmikki. Tuo toinen hieno kaveri tuossa on kuulkaas  toisen tyttäreni askartelema asuste-teline. Se on tehty kissapehmolelusta irronneesta imukupista, narusta sekä hintalapusta. Siihen on hyvä pujottaa pompuloita tai käsikoruja ja sen voi hyvin ripustaa imukupista vaikka ikkunaan. Kuinka kätevää!

5. Miljoonat piirustukset ja askartelut jääkaapin ovessa

Aina kun lapset tekevät omasta mielestään oikein extra-hienoja taideteoksia, ne laitetaan jääkaapin oveen. Siinä meillä on ihana taidegalleria kaikkia mahdollisia piirustuksia ja muita tärkeitä muistoja, kuten valokuvia ja kortteja. Mä rakastan meidän jääkaapin ovea just tuollaisena. Se on iloinen sekamelska, joka hymyilyttää aina kun siitä kävelee ohi.

6. Netflix-käyttäjä nimeltä ”mm. qaaszz *emoji* *emoji* *emoji*”

Kerran kun taapero katseli iPadilla automatkalla vähän Pipsa Possua Netflixistä, hän päätti samalla myös tehdä meille uuden käyttäjän, ”mm. qaaszzin”. Ei olla vieläkään poistettu sitä, koska se on vaan niin hauska (tai sitten meillä on vaan niin huono huumori). Joka kerta Netflixin avatessani hihittelen tuolle hienolle käyttäjälle.

7. Suihku täynnä ankkoja, veneitä, vauvanukkeja ja kuppeja

Välillä kun menee suihkuun, saa todella yrittää tehdä tilaa, että mahtuu seisomaan. Meillä on suihkuleluille oma kori, mutta yleensä ne vaan jäävät lapsilla levälleen. Tai ainakin he levittävät ne hyvin nopeasti joka puolelle samalla kun käydään suihkussa. Meidän taapero on aina tykännyt olla suihkussa ja kylvyssä, ja varmaan siksi meillä on kertynytkin näin paljon suihkuleluja. Huom. lattia on tässä kuvassa osittain märkä, koska Otto oli hetkeä aiemmin käynyt suihkussa. 

8. Piirustuskaappi

Vaikka mä siivoan sen n. kerran parissa viikossa, se näyttää hyvin nopeasti tältä. Meillä piirretään paljon. Lapset piirtävät lähes aina aamuisin, jos heräävät ennen meitä. Ja piirtävät he paljon muutenkin. Piirretään paljon myös yhdessä. Sellainen iso paperipaketti menee meillä jossain kuukaudessa tai parissa, kun lapset piirtävät niin hillitöntä tahtia. Meillä on kaikki muut kaapit konmaritettu mutta tämä piirustuskaappi, siihen ei pure konmarikaan. Vaikka olen yrittänyt kaikenlaisia fiksuja järjestyksiä ja paperitelineitä ja vaikka mitä, tämä on aina se lopputulos. Niinpä olen hyväksynyt yhden sekaisen piirustuskaapin pysyväksi osaksi meidän elämää.

Meillä ei siis todellakaan kaikki ole aina tiptop, eikä mun mielestä tarvitsekaan. Mä rakastan sitä, että lapset näkyvät meidän kotona ja saavat mun puolesta aina näkyäkin. Mä olen onnellinen siitä, että he kokeilevat ja askartelevat ja toteuttavat itseään. Se on oikeasti parasta mahdollista mitä voi olla! Mun mielestä kaikki askartelut ja muut on suloisia.

Nyt mä haluaisin kuulla tai nähdä teiltä, mistä teidän perheessä tietää, että teillä asuu lapsia. Löytyykö teiltä ihania askarteluita teipattuna hassuihin paikkoihin? Entäpä piirustuskaappia? Laittakaa insta storyyn ja tägätkää mut, niin jaan niitä omassa storyssani! Olisi ihan älyttömän hauskaa jakaa muiden hassuja lapsiperhe-sisustuselementtejä! Tai jos olet itse bloggaaja, olisi mahtavaa nähdä kokonainen postaus aiheesta. Miten lapset näkyvät teidän kodissa?

Mä olen aivan seitsemännessä taivaassa. Sain alkuviikosta melkein kolme kokonaista työpäivää kaikessa rauhassa ilman yhtäkään keskeytystä. Melkein 3, koska taaperolla oli neuvola yhtenä päivänä jo klo 13.45. Kuinka paljon voi saada aikaan, kun saa keskittyä rauhassa ja vielä levänneillä aivoilla heti silloin kun on virkeimmillään?! Siis mulla oli aivan uudestisyntynyt fiilis. On NIIIN eri asia tehdä töitä päiväsaikaan niin, että niihin saa uppoutua täysillä, kuin iltamyöhällä tai päiväuniaikaan, jolloin työt saattavat keskeytyä milloin tahansa. On NIIIN eri asia, kun tietää, että nyt mulla on tämä koko päivä omistettuna ihan vaan kirjoittamiselle, eikä tarvitse miettiä mitään muuta.

Tuntuu vieläkin ihan uskomattomalta, että this is my life now. Mutta varmasti tähän tottuu pian. Tätä osaa arvostaa nyt jotenkin niin uudella tavalla, kun tietää, millaista se työnteko voi olla. Joka aamu kun koti oli vaan ihan hiljainen ja kuului vain mun ja Oton tietokoneiden tasainen naputtelu, mun teki mieli nipistää itseäni, että tajuan sen todeksi. Vapaa-ajan ja työajan selkeämpi erottelu tuntuu niin älyttömän virkistävältä parin vuoden sekamelskan jälkeen. Ehdottomasti takana on elämän kannalta mun elämän parhaat kaksi vuotta, mutta töiden kannalta uskon, että nyt lähtee kuulkaa sellainen vuosi vauhtiin, että oksat pois. Täältä mä tuun!

Olisi valehtelua sanoa, etteikö viimeisen reilun kahden vuoden aikana aina välillä olisi ollut ylikuormittunut olo. Usein on iskenyt se lamaannuksen tunne, kun ei ole tiennyt mistä edes aloittaa, kun tehtävää on ollut niin paljon ja aikaa niin vähän. Välillä on ollut niitäkin viikkoja, kun on tuntunut, että ei pysty tekemään muuta kuin ne asiat jotka on ihan pakko, eikä luovuudelle ole ollut sekuntiakaan aikaa. Se on kamala tunne.

Nyt mulla on sellainen fiilis, että ideoita vaan pulppuaa ja olen saanut aivan uuden innon taas ihan kaikkeen. Mä vihaan sitä fiilistä, kun ei keksi mitään. Se on mulle harvinainen tunne, en yleensä koskaan joudu edes miettimään, että mitä kirjoittaisin, kun sitä asiaa vaan tulee. Mutta kuluneen talven aikana se tyhjän paperin ahdistus on iskenyt muutamaan kertaan. On ollut jopa sellainen olo, että mulla ei kertakaikkiaan ole juuri sillä hetkellä ollut mitään sanottavaa. Silloin en sitten vaan ole sanonut mitään.

Se on johtunut siitä, että ei ole ollut aikaa ajatella. Ei ole ollut tilaa luovalle ajattelulle eikä kommunikaatiolle. Sen olen huomannut, että kaikkein suurin inspiraation lähde mulle on elämän lisäksi te tyypit siellä. Joka kerta kun kommunikoin teidän kanssa ja kysyn asioita teiltä, saan aivan valtavasti inspiraatiota. Mua kiinnostaa aina kuulla, mikä teitä kiinnostaa. Teidän tarinat ja teidän ajatukset inspiroivat mua ihan hulluna. Esimerkiksi tämän viikon rahapostaus oli mulle aivan järjettömän mielenkiintoinen kokemus, ja oli tosi hienoa saada teiltä siihen niin paljon kysymyksiä ja niin paljon palautetta. Vaikka sen kirjoittaminen oli mulle aika jännittävää ja vähän pelottavaakin, olen tosi iloinen, että tein sen. Kiitos teille ihan älyttömän paljon!

Suosittelen ehdottomasti muuten liittymään instassa seuraajaksi mun @iinalaura -tilille jos haluaa helposti ja vaivattomasti vaikuttaa siihen, millaista sisältöä täällä blogin puolella näkyy ja nähdä tavallista arkea videoiden muodossa. Instassa on ihan mahtavaa kysyä teidän mielipiteitä ja toiveita, ja siellä sitä tulee myös usein tehtyä. Tietenkin mä otan palautetta vastaan myös täällä kommenttiboksissa, sähköpostitse ja Facebook-sivuilla, mutta insta on ehkä sellainen kaikkein aktiivisin kommunikointikanava mulle.

Nyt mulla on vihdoin aikaa alkaa purkaa sielläkin tulvivaa viestiehdotusten laatikkoa, joka on viimeisen vuoden ajan näyttänyt aina 99+ avaamatonta viestiä. Olen purkanut sumaa joka päivä muutama tai kymmenen viestiä kerrallaan, mutta joka päivä se sama luku on tuijottanut mua ja muistuttanut siitä, että en pysty tekemään niin paljon kuin haluaisin. Mutta nyt mä viimein alan pystyä. Kiitos hurjasti jokaiselle, joka on aina laittanut ihania viestejä, vaikka en aina kaikkiin ole ehtinyt vastata.

Onneksi alkuviikko oli niin tehokas, sillä keskiviikkoiltana ensin kuopukselle nousi kuume, joka kesti pari päivää ja perjantaina vielä 5v alkoi yskimään aamulla ja mulle nousi lämpöä illalla. Onneksi tänään oli jo parempi, vaikkakin vähän kröhäinen olo vielä. Lapsetkin olivat jo kaikki eilen kaikki ihan hyvävointisia pientä yskää lukuunottamatta. Toivottavasti tämä olisi tällä muutaman päivän sairastelulla nyt selvä homma ja ensi viikolla jaksaisi taas paremmin! Meillä meni melkein koko loppuviikko siis lähinnä sisällä kotona. Katsottiin leffoja ja lasten sarjoja, syötiin perjantaina vähän perjantaikarkkeja ja valvottiin isompien tyyppien kanssa vähän taaperoa myöhempään. Tänään käytiin koko perhe Kahvila Kampelassa kaakaolla, kun oli niin upean aurinkoinen päivä.

Ihan mielettömän ihanaa ja toivottavasti aurinkoista ensi viikkoa kaikille <3 

Kulunut vuosi on ollut mulle naisena jotenkin käänteentekevä. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä olen löytänyt esimerkiksi sarjoja, joissa naiset on oikeasti fiksuja, mahtavia mielenkiintoisia hahmoja, eikä pelkkiä miesten sidekickejä tai miesten ympärillä pyöriviä stereotyyppisiä naishahmoja. Olen katsonut Good Girlsin ja Workin’ Momsin, joissa molemmissa naiset ovat ihan oikeita ihmisiä. Eivät mitään miesten luomia avuttomia naishahmoja, vaan naisia. Erilaisia, ihania, rehellisiä ja samaistuttavia. Kaksi sarjaa, jotka kertovat ihan tavallisesta elämästä ja jotka EIVÄT pyöri miesten ympärillä, kuten niin monet muut naisista kertovat sarjat. Suosittelen molempia erittäin lämpimästi jos eivät ne vielä ole tuttuja.

Mediassa on oikeasti alettu ottaa esille näitä teemoja muutenkin. Niissä vanhoissa tutuissa draamasarjoissa on alettu puhumaan naisia koskevista asioista. Syrjinnästä, feminismistä, lasikatoista ja tasa-arvosta. On alettu tiedostamaan niitä rakenteita, joita meillä länsimaissakin edelleen on. Se on valtavan hienoa. Musta tuntuuu, että viimeisten parin vuoden aikana keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvosta on länsimaissa edennyt tipuaskelten sijaan harppauksin. Se on ihan mieletöntä! Toivon, että samanlaiset harppaukset keskustelussa jatkuvat myös tästä eteenpäin ja siirtyvät sanoista tekoihin esimerkiksi perhevapaiden, työelämän, turvallisuuden ja sukupuolten moninaisuuden tunnustamisen osalta. Ja kaiken muunkin, tietysti.

Koen, että suuri rooli tabujen rikkomisessa ja naisten aseman edistämisessä on kaikilla niillä naisilla, jotka rohkeasti avaavat suunsa julkisesti. Esimerkiksi podcastit ovat mun mielestä rikkoneet valtavasti tabuja ja niissä on puhuttu ihan hurjan mielenkiintoisia asioita naisten elämästä. Kuukautisista, ehkäisystä, synnytyksestä, työelämästä, seksistä, tasa-arvosta, rahasta, naisten vaivoista, hormoneista ja kaikesta mahdollisesta mikä liittyy naiseuteen ja myös ihan kaikesta muusta. Ainakin mulle itselleni on ollut todella merkittävää kuunnella viisaiden naisten sanoja asioista, jotka itseänikin koskettavat.

Joskus teininä häpesin sanoa kuukautiset. Joskus mä punastuin ja hikoilin aina kun ostin kuukautissuojia. Ajattelin olevani ällöttävä viikon ajan kerran kuussa. En häpeä enkä ajattele niin enää. Olen itsekin hävennyt puhua rahasta ja tiedän, että moni ei uskalla vaatia itselleen samasta työstä samaa palkkiota, mitä miespuolinen kollega saa. En häpeä enää. Mä en halua, että meidän lapset joutuvat koskaan kokemaan häpeää naiseutensa vuoksi. Kiitos siis ihan kaikille, jotka rohkeasti puhuvat asioista ja rikkovat tabuja. Avoimuus on parasta, mitä me naiset voimme itsellemme ja toisillemme antaa.

Tämän vuoden naistenpäivän teemana on #BalanceForBetter, eli tasapaino. ”A gender-balanced boardroom, a gender-balanced government, gender-balanced media coverage, a gender-balance of employees, more gender-balance in wealth, gender-balanced sports coverage…” (lähde: internationalwomansday.com). 

Se on hieno teema. Olisi aivan älyttömän hienoa, jos eri sukupuolet olisivat tasapainoisesti edustettuna kaikissa eri yhteisöissä ja rooleissa kaikkialla maailmassa. Ei olisi naisvaltaisia ja miesvaltaisia aloja, ei olisi niin, että suurin osa maailman johtajista on  miehiä, ei olisi niin, että vain äidit hoitavat lapsia kotona. Ei todellakaan olisi niin, että 18 maassa maailmassa mies voi laillisesti estää naisen työssäkäynnin. Ei olisi avioliittoon pakotettuja 12-vuotiaita, eikä yhtään silvottua lasta lisää. Olisi myös ihan älyttömän tärkeää tunnustaa laajasti sukupuolten moninaisuus ja pyrkiä kohti tasa-arvoa ja ihmisoikeuksien toteutumista kaikkien maailman ihmisten kohdalla, eikä vain naisten. Sinne on vielä älyttömän pitkä matka, mutta joskus sinne päästään.

Maailma ja asenneilmapiiri muuttuu pala kerrallaan. Äitinä koen suurta vastuuta siitä, että opetan lapsilleni tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Aitoa tasa-arvoa, enkä näennäistä valikoivaa ”tasa-arvoa”, jota maailma on pullollaan. Sellaista ”kannatan tasa-arvoa, mutta..”  -”tasa-arvoa”.

Puhun asioista lapsille niiden oikeilla nimillä ja puhun erilaisista ihmisistä kaikista saman arvoisina. Käytän oikeita termejä ja keskusteluiden pohjana toimii fakta. Vanhemmuus on mulle oppimista joka päivä ja joka päivä saan hämmästyä siitä, miten fiksuja lapset ovat. Miten paljon he jo ymmärtävät ja ajattelevat ihan itse.

Viime vuonna kirjoitin naistenpäivänä meidän lapsista, että ”He eivät vielä tiedä mitä on feminismi, tai mihin sitä tarvitaan, mutta tulevat kyllä oppimaan sen. Toivon kovasti, että sitten kun he ovat aikuisia, tasa-arvo toteutuisi kaikilla elämän osa-alueilla, eikä feminismiä enää tarvittaisi yhtä kipeästi kuin tänä päivänä. Jotta todellinen tasa-arvo voi toteutua, on meidän kaikkien ihmisten yhteinen tehtävä ottaa selvää ja opetella asioita, niin kauas kunnes ne osataan kaikkialla.”

Nykyään he tietävät mitä on feminismi. Kuluneen vuoden aikana ollaan luettu monta kirjaa naisista ja naisten oikeuksista ja saavutuksista. Mitä enemmän lapset kasvavat, sitä enemmän me keskustellaan. Vanhemmuudessa yksi hienoimmista asioista on se, että saan kasvattaa seuraavaa sukupolvea. On mun käsissä, millaiset arvot ja asenteet lapsille opetan. Mulla on kaikki avaimet hallussa kasvattaa heistä tasa-arvoisempia kuin edellinen sukupolvi on. Mulla on se oikeus valita, että en jaa heille mitään mututuntumaa, vaan ajantasaista ja paikkansapitävää tietoa. Se on jokaisen vanhemman valtavan hieno oikeus, joka kannattaa käyttää.

Ihanaa naistenpäivää kaikille <3

Törmäsin Sara Vannisen Tickle Your Fancy -blogissa ja Mona Visurin Mona’s Daily Style -blogissa mahtavaan 10 suoraa kysymystä rahasta -postaukseen ja halusin ehdottomasti toteuttaa oman tästä aiheesta. Rahapuhe on viime vuosina muuttunut yleisemmäksi ja neutraalimmaksi, mikä on todella hienoa. Silti siihen liittyy yhä edelleen todella paljon salailua ja häpeää ja sellaista, että ei uskalleta puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Täytyy myöntää, että myös mua jännittää hirveästi puhua tästä aiheesta. Vaikka monet puhuvat tosi rohkeasti rahasta ja moni ihminen kokee sen nykyisin jo aivan tavallisena puheenaiheena, on myös paljon ihmisiä, jotka edelleen ajattelevat rahasta puhumisen olevan esimerkiksi leuhkimista. Rahan puutteesta on tänäkin päivänä paljon sallitumpaa puhua kuin siitä, miten rahaa käyttää. On enemmän ok sanoa, että rahaa ei ole, kuin kertoa, että tulee ihan mukavasti toimeen. Sen pitäisi muuttua niin, että jokainen voisi puhua rahasta suoraan, oli sitä paljon tai vähän tai sopivasti.

Ilman Saran ja Monan esimerkkiä en olisi uskaltanut ottaa lukuja tässä esille. Vaikka luvuthan ne on, jotka kaikkia kiinnostavat kun tällaista postausta tulee lukemaan.  Ja tottahan se on, että vain puhumalla asioista avoimesti voi raottaa salaisuuksien verhoa. Mä uskon, että avoimuus luo tasa-arvoa tässäkin asiassa.

Kysyin teiltä Instagram Storiesin puolella, mitä te haluatte tietää rahasta ja tehän vastasitte. Sain kymmeniä kysymyksiä, joiden joukosta mä valitsin kymmenen. Onneksi monet kysymykset olivat myös samoista aiheista ja muutamia yhdistelin niin, että pystyn kertomaan hieman monipuolisemmin. Älyttömän suuri kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille ja tässäpä tulisi nyt mun suorat vastaukset suoriin kysymyksiin rahasta.

10 suoraa kysymystä rahasta

1. Kuinka paljon tienaat vuodessa? Kumpi teidän perheessä tienaa enemmän, sinä vai Otto?

Viime vuonna tienasin karvan vajaat 100 000 euroa, josta maksoin toki myös ison siivun veroja. Yrittäjänä palkan maksu on kuitenkin vähän erilaista kuin palkansaajana. En maksa itselleni joka kuukausi yhtä suurta palkkiota, vaan se vaihtelee suuresti. Osa tästä summasta koostui muille yrityksille tekemästäni sisällöntuotannosta.

Minä tienaan enemmän ja näin on ollut jo muutaman vuoden. Nyt varsinkin kun Otto on opintovapaalla, päävastuu perheen elatuksesta on minulla. Näin oli myös Oton vanhempainvapaan aikana. Se sopii tosi hyvin meille. Ensimmäisinä vuosina tilanne oli aivan toisinpäin, kun minä olin minimi-äitiysrahalla kotona lasten kanssa ja Otto taas on ollut alusta asti vakitöissä.

2. Onko teillä yhteiset rahat vai omat rahat? Entäs omat tilit vai yhteiset tilit? Kuka maksaa mitäkin?

Meillä on aina ollut 100% yhteiset rahat. Molemmilla on omia tilejä ja molemmat säästävät myös omiin rahastoihin, mutta kummallakin on käyttöoikeus tileihin ja kaikki mitä tulee on yhteistä. Vaikka meillä on lähes aina ollut niin, että jompikumpi tienaa huomattavasti enemmän, ollaan aina pidetty itsestään selvänä, että meillä ei ole mun tai sun rahoja. Mä hoidan meillä laskujen maksun ja muut käytännön asiat, mutta maksan niitä ihan yhtä lailla kummankin tililtä. Ollaan ehkä muutama vuosi sitten n. vuoden verran tienattu suunnilleen yhtä paljon, mutta ennen sitä Otto tienasi mua paljon enemmän ja nykyisin taas päävastuu taloudesta on mulla.

3. Miten paljon rahaa kuluu kuukaudessa ruokaan ja päivittäistavaroihin? Entäs viikossa? Mihin kuluu eniten rahaa kuukaudessa? Missä asioissa pihistätte ja mistä ette ole valmiita tinkimään?

Me pyritään siihen, että käytettäisiin kotona valmistettavaan ruokaan ja päivittäistavaraan n. 200€ viikossa, eli n. 800-900€ kuussa, koska se tuntuu järkevältä summalta. Usein menee kuitenkin enemmän, koska meidän ei ole absoluuttinen ”pakko” pysyä tuossa summassa. Eniten rahaa meillä menee ruokakauppaan ja ulkona syömiseen, koska ruoka on vaan niin hyvää, heh.

Me pihistetään esim. siivousvälineissä ja päivittäistavarassa: voin hyvin ostaa kaupan oman merkin talouspaperia, leivinpaperia, siivousrättejä tai mopin, eikä tarvitse olla aina sitä hienointa merkkiä. Ruuasta ei tingitä, se on meillä aina ykkönen ja eniten katson sitä, missä ruoka on valmistettu ja mitä se sisältää. Voin kyllä ruuassakin ostaa kaupan omaa merkkiä, jos ravintoarvot ja tuotanto-olosuhteet on kohdallaan. Halutaan syödä terveellisesti ja monipuolisesti ja innostutaan helposti uusista resepteistä. Ei tingitä myöskään terveydestä ja turvasta, vaan meillä on kattavat henki-, tapaturma- ja sairaskuluvakuutukset kaikilla.

4. Jääkö teillä kuukausittain rahaa säästöön ja/tai sijoittamiseen? Harrastatko säästämistä tai sijoittamista? Kuinka paljon rahaa säästät tai sijoitat kuukaudessa? Paljonko rahaa on säästössä?

Meillä ei ”jää” rahaa säästöön tai sijoituksiin, vaan ne on ensimmäiset rahat jotka tililtä lähtee kun jotain sinne tulee. Mä en ajattele niin, että säästän jos jotain jää, vaan säästö on automatisoitu ja tärkeä osa kuukausibudjettia. Eli säästöt ja sijoitukset lähtee aina tiettynä päivänä kuukaudesta, aina ekana säännöllisesti tililtä ennen kaikkea muuta. Toki säästöön tai rahastoihin voi laittaa ylimääräistä myös kuun lopussa tai milloin vaan jos haluaa. Me sijoitetaan itsellemme kuukaudessa n. 10-20% meidän kuukauden tuloista, riippuen ihan siitä paljonko tilille tulee.

Tietty summa lähtee automaattisesti, mutta esim. mun tulot voivat vaihdella todella paljon kuukaudesta riippuen ja aina jos on enemmän mitä laittaa talteen niin laitetaan. Meillä on säästössä puskurirahoina n. 4 kuukauden tulot, tulevaan asuntoon käsiraha ja sitten erilaisissa rahastoissa jonkin verran ja niihin säästetään säännöllisesti. Mulle on tärkeää, että jos jotain yllättävää tapahtuu, meillä on sitä varten rahaa säästössä. Lisäksi on ihan äärimmäisen tärkeää kartuttaa varallisuutta ja säästää pitkäaikaisesti rahastoihin ja/tai osakkeisiin esim. eläkepäiviä varten, koska yrittäjänä mun eläketurva on ihan olematon palkansaajiin verrattuna. Oman asunnon ostamisen jälkeen aion jatkaa sijoittamista myös asuntosijoittajana.

5. Kuinka suuri osa meidän kuukausittaisista menoista muodostuu asumiskustannuksista?

Ehkä n. 1/5 muodostuu asumiskustannuksista, eli vastikkeesta ja asuntolainasta, sähköstä, vedestä ja autopaikasta.

6. Oletteko koskaan joutuneet ”elämään kädestä suuhun”? Voiko vähätuloinen olla onnellinen yhtälailla kuin se jolla on rahaa?

Olemme todellakin. Silloin kun me tavattiin, Otto oli osa-aikaisena McDonald’sissa töissä ja itse olin pelkällä opintotuella. Keskeytettyäni koulun sain hetken aikaa jopa toimeentulotukea koska en ollut oikeutettu työttömyyspäivärahaan enkä näkyvästi raskaana 19-vuotiaana (ja kouluttamattomana) enää saanut töitä loppuraskauden ajalle, vaikka niitä aktiivisesti hain. Me elettiin aivan todella pienillä tuloilla.

Onneksi meidän esikoisen syntymäpäivän aamuna Otto sai puhelun, että hän oli päässyt siihen työpaikkaan töihin, jossa häntä edelleen odottaa työpaikka opintovapaan ajan. Se oli meille ihan älytön lottovoitto, jonka jälkeen ei enää saatu muita tukia kuin minimiäitiyspäivärahaa & myöhemmin kotihoidontukea, kun olin lasten kanssa kotona. Kyllä ainakin meiltä se vei hurjasti energiaa ja aiheutti stressiä ja unettomia öitä, kun ei ollut tarpeeksi varaa ihan perustarpeiden täyttämiseen. Vaikka aika oli lyhyt, se on silti jäänyt mieleen tosi stressaavana. Uskon, että pienillä tuloillakin voi olla onnellinen, mutta kyllä se heikentää ihmisen turvallisuudentunnetta tosi paljon, jos joka kuukausi joutuu miettimään miten rahat saa riittämään, eikä pysty varautumaan mihinkään yllättävään.

7. Säästättekö tai sijoitatteko lapsille? Onko lapsilla omat tilit? Säästättekö lapsille ensiasunnon ostoon tai ajokorttiin?

Molempia. Kaikilla lapsilla on omat tilit ja omat arvo-osuustilit sekä sijoituksia rahastoissa. Säästämme jokaiselle saman summan kuukausittain. Vaikka oltiin tosi nuoria kun esikoinen saatiin, niin onneksi tajuttiin, että säästäminen hänelle kannattaa. Kaikille kolmelle ehtii kertyä hyvät säästöt tässä kaikkien vuosien aikana ja ne pääsevät kasvamaan korkoa, kun rahat on sijoitettu rahastoihin. Pitkäaikaisesti säästäessä pystyy myös ottamaan hieman enemmän riskiä, koska pitkä aikaväli tasaa sitä niin hyvin. Näin rahoille voi saada paremman tuotonkin. Sitten kun lapset saavat rahat, he saavat toki itse tehdä niillä mitä haluavat. Mä en halua ajatella niin, että lapset olisivat jotenkin tilivelvollisia meille siitä, mihin he rahat käyttävät aikuisena. Ne ovat sitten heidän rahojaan, jotka me ollaan vapaaehtoisesti haluttu heille säästää.

8. Miten opetatte lapsille rahan käyttöä tai säästämistä? Saako teidän lapset viikkorahaa? Miten raha näkyy lastenne elämässä, puhutteko rahasta lapsillenne?

Lapset saivat viikkorahaa jonkin aikaa, mutta lopulta luovuttiin siitä käytännöstä. He eivät olleet vielä kiinnostuneita viikkorahasta (kuin ehkä ekalla ja tokalla viikolla) ja monesti koko juttu vaan unohtui meiltä. He eivät myöskään muistaneet viikkorahojen olemassaoloa, joten käytännössä he vaan keräsivät kolikoita lompakkoon. Ajateltiin, että siirrytään viikkorahakäytäntöön myöhemmin takaisin, kunhan lapset on vielä vähän isompia.

Synttäri- ja hammaskeijurahat he säästävät myös lompakkoon ja saavat tehdä niillä mitä haluavat. Suurimmaksi osaksi nekin vaan hengaavat siellä lompakossa, eli voisihan ne käydä myös viemässä pankkiin ja tilille, niin pääsisivät nekin kasvamaan korkoa. Me jutellaan kyllä rahasta paljonkin lasten kanssa ja erityisesti ollaan puhuttu siitä, että rahaa ei vaan tipu jostain, vaan meidän aikuisten pitää tehdä töitä, jotta saadaan rahaa. Ollaan puhuttu summista ja ollaan puhuttu siitä, että mitään ei voi ostaa jos ei rahaa ole. Ollaan keskusteltu siitä paljonko asuminen maksaa, paljonko ruoka maksaa ja paljonko käytetään rahaa heidän harrastuksiinsa. Ollaan puhuttu myös siitä, että kaikilla maailman ihmisillä ei ole yhtä paljon rahaa eikä samanlaisia mahdollisuuksia elämässä. On tärkeää, että he ymmärtävät rahan arvon.

9. Millaisia rahankäyttäjiä olette? Kumpi teistä on säästäväisempi ja kumpi tuhlaavaisempi Oton kanssa? Millaiset opit rahankäyttöön saitte kotoa?

Kaikessa muussa ollaan melko maltillisia paitsi siinä ruuassa. Ulkona syöminen tai ruuan tilaaminen kotiin on varmaan meidän suurin ”rahankäyttöpahe”. Ollaan molemmat muuten ihan yhtä säästäväisiä ja pohditaan ostopäätöksiä tarkkaan. Otto on saanut kotoa eväät säästämiseen ja sijoittamiseen ja järkevään rahankäyttöön. Meillä ei koskaan kotona ollut varaa sijoittaa tai edes säästää mun lapsuudessa ja varsinkin äidin sairastuttua vakavasti meillä oli paljon talousvaikeuksia. Varmasti äidin olisi ollut helpompi opettaa rahataitoja, jos rahaa olisi ollut. Äiti teki parhaansa niillä eväillä mitä sai. Mä olen opetellut oman perheen myötä säästämään ja sijoittamaan ja miettimään muutenkin omaa rahankäyttöäni.

10. Miten olette valmistautuneet omakotitalon hankintaan? Mikä on teidän budjetti uudelle kodille? Onko se se mihin teillä on varaa vai se mitä haluatte maksaa?

Meillä on tulevaa kotia (joka ei välttämättä ole omakotitalo) varten tarpeeksi suuri käsiraha, jotta saadaan sellainen koti kuin me halutaan. Me ei haluta ottaa niin isoa lainaa kuin mikä meillä ehkä olisi mahdollisuus saada, sillä toiveissa on oman asunnon ostamisen jälkeen ostaa myös sijoitusasunto(ja). Halutaan pitää omat asumiskustannukset järkevällä tasolla (samana tai matalampina kuin nyt) ja hankitaan sellainen koti, joka täyttää meidän tarpeet ja jossa on hyvä olla, mutta ei yhtään sen enempää.

Nyt mä haluaisin kuulla teidän rahatarinoita! Jos haluatte vastata näihin samoihin kysymyksiin (johonkin niistä tai vaikka kaikkiin), niin olisi aivan älyttömän mielenkiintoista lukea teidän kokemuksia ja ajatuksia! Mihin teillä kuluu arjessa eniten rahaa? Sijoitatteko ja jos niin mihin (vinkit on aina paikallaan)?