Kumpi todennäköisemmin -kysely

22.04.2020

Törmäsin Annika Ollilan blogissa tähän hauskaan kumpi todennäköisemmin -haasteeseen, joka ilmeisesti on kiertänyt jo monissa blogeissa. Lisäsin tähän lisäksi vielä muutaman oman kysymyksen loppuun, koska näihin oli niin hauska vastailla. Ideana tässä on siis se, että vastattiin yhdessä Oton kanssa kysymyksiin, että kumpi meistä kahdesta todennäköisemmin tekee asian X.  Esimerkiksi kumpi on todennäköisemmin myöhässä, kumpi nukahtaa ensin yms. Olisi tosi hauska kuulla teiltäkin vastauksia näihin joihinkin!

Kumpi todennäköisemmin…

…pyytää ensin anteeksi?  Molemmat

Oltiin tästä sitä mieltä, että menee aika fifty-fifty. Varmaan se pyytää ensin anteeksi, joka ensin kiukutteli.

…nukahtaa ensin? Iina 

Mä nukahdan aina ensin, ehkä kerran puolessa vuodessa Otto nukahtaa ennen mua ja sitten mä en saa unta, koska en ole tottunut kuuntelemaan kenenkään toisen unituhinaa ja mietin, että miksi se nukahti ennen mua ja nukunkohan mä koko yönä nyt. 

…puhuu unissaan? Ei kumpikaan

Me ei olla kumpikaan muistaaksemme puhuttu kertaakaan unissaan. Mutta mä tuhisen joskus ja Otto kuorsaa joskus, jos sillä on nuha ja se nukkuu selällään. 

…suuttuu hävitessään lautapelin? Ei kumpikaan. 

Meillä ei mene pelit tunteisiin. Lasten kanssa pelatessa yleensäkään ei ole itsellä kauheasti mielessä oma voitto ja yhdessä taas pelataan enemmän sellaisia pelejä, joissa peli itsessään on super hauska, eikä voittajalla ole mitään väliä. Esim. Cards against humanity tai Alias. 

…tarjoaa kahvilassa?  Molemmat

Meillä on yhteinen talous, se maksaa kenellä on vaikka kädet vapaana, lompakko helpommin käden ulottuvilla tms. 

…valitsee huonon leffan? Iina

Minä! Ehdottomasti minä. Otto tietää aina parhaat leffat ja yleensä jos katsotaan joku huono leffa, niin se on sitten mun valitsema. Kerran halusin katsoa Bling Ringin ja Otolle jäi siitä varmaan traumoja, kun se oli hänen mielestä niin surkea leffa. 

…ostaa toisen lempiherkkuja kaupasta? Molemmat

Yleensä tämä menee aika fifty-fifty, mutta nyt koronan aikaan Otto tietysti hoitaa kaikki ostokset, joten se herkkujen ostaminenkin on hänen vastuulla. 

…unohtaa ostaa sen, mitä meni ostamaan?  Otto

Otto ehdottomasti! Ilman listaa Otolla ei ole kauppaan menemistä. Otto ei myöskään yleensä mieti kaupassa, että tarvitseeko jotain muuta kuin vaikkapa saman illan ruuan, ellei siitä ole erikseen tehty listaa. Mulla taas on yleensä niin, että jos menen vaikka ostamaan kolmen päivän päivällistarpeet, ostan samalla myös kaikkia tarvittavia välipaloja, juotavaa, leipää, jugurttia ja hedelmiä yms, vaikka niistä ei olisi ennen kauppaan menoa puhuttukaan mitään. Mutta toki tällä hetkellä Otto hoitaa kaikki kauppareissut ja pyritään tekemään koko viikon ostokset kerralla, joten tehdään yhdessä aina kunnon lista, joka kattaa aivan kaiken. 

…kieltäytyy kutsusta ollakseen vaan kotona? Otto

Otto vastaa että Otto, mä vastaan että minä. Mutta tämä johtuu siitä, että mulle tulee enemmän kutsuja. Jos meille tulisi yhtä paljon, niin varmaan sitten Otto kieltäytyisi useammin. 

…on myöhässä sovitusta? Iina 

Minä! Olen liian optimistinen ja usein lähden ihan viimetingassa. Yleensä ehdin juuri ja juuri paikalle, mutta jos joskus joku meidän perheestä myöhästyy niin se olen kyllä minä. 

…siivoaa tarkemmin?  Iina

Minä! Vaikka muuten minä olen meidän suhteessa se suurpiirteisempi, niin siivouksessa minä olen tarkempi. Otto siivoaa ennemmin ns. “pahimmat pois” ja mun mielestä pitää siivota kunnolla jos siihen ryhtyy. Siksi Otto siivoaa useammin ja minä perusteellisemmin, toimii meillä. 

…kehuu herkemmin? Otto

Luulen, että Otto. Vaikka yritän itsekin kehua Ottoa usein ja paljon, niin kyllä fakta on se, että Otto kehuu mua useammin. Muistan aina kiittää tarvittaessa ja sanoa usein, että rakastan  ja kyllä myös kehun Ottoa, mutta voisin kyllä kehua vieläkin enemmän. Otan tavoitteeksi, että muistaisin kehua vieläkin enemmän, koska Otto kyllä ansaitsee kaikki kehut mitä vaan voin keksiä.

…huomauttelee pienistä asioista? Otto

Tässä kyllä Otto! Juuri niinkuin ollaan meidän podissakin puhuttu, Otto on pikkutarkempi ja minä olen suurpiirteisempi. Mutta Otto ei silti onneksi ole mikään ärsyttävä nalkuttaja, eikä hän jatkuvasti huomauttele mistään.

…sanoo lapsille joo? Iina 

Minä! Mulla on vahvana se periaate, että kiellän vain ne asiat, joista voisi olla haittaa lapsille tai jollekin toiselle. En kiellä siksi, että en jaksaisi sotkua askartelusta, tai en kiellä siksi, että lapsen pilkkoma salaatti valmistuisi hitaammmin kuin aikuisen pilkkoma. 

…herää aikaisemmin? Iina 

Minä! Olen ehdottomasti meistä kahdesta enemmän aamuihminen. Otto taas jaksaa helpommin valvoa myöhään. 

…laittaa pyykkikoneen päälle? Iina 

Minä! Pyykkien lajittelu ja pyykkikoneen päälle laittaminen on mun hommaa. 

…siivoaa keittiön? Otto

Otto! Otto siivoaa keittiön ehkä 90% ajasta. 

…sotkee? Iina 

Minä! Olen tehokas siivoamaan ja perusteellinenkin, mutta osaan kyllä myös sotkea. 

…valitsee musiikin, mitä kuunnellaan autossa? Iina 

Minä! Koska Otto ajaa, niin mä toimin DJ:nä. Mutta en ole mikään diktaattori, vaan kyllä muutkin saa päättää mitä me kuunnellaan. Tähän muuten pakko sanoa (koska joku kuitenkin kysyy aiheeseen liittyen), että en ole vielä aloittanut ajotunteja, koska koronan takia meillä ei ole mahdollisuutta harjoitella niin, että lapset olisivat hoidossa. Heti, kun vaan on turvallista, niin aloitetaan harjoitukset! 

…lämmittää saunan?  Otto

Otto! Täällä uudessa kodissa meistä on kuoriutunut kyllä oikein saunahirmuja ja sauna lämpiää paljon useammin kuin vanhassa kodissa. Saunaan tekee mieli lenkin jälkeen, lauantaisin ja ihan muuten vaan, jos on ollut pitkä päivä.

Olipa hauskaa tehdä tällainen pariskuntakysely pitkästä aikaa! Ihanaa iltaa kaikille <3


Mitä mulle kuuluu juuri nyt

15.04.2020

Musta tuntuu, että viimeisen kuuden viikon aikana on tapahtunut niin paljon, että jossain määrin olen hetkeksi unohtanut olevani muutakin kuin äiti, yrittäjä, kokki ja muuton keskellä. Tiedättekö, kun on vaan ollut niin paljon kaikkea muuta, että en ole edes istahtanut hetkeksi alas miettimään, että mitä mulle kuuluu, millainen olo mulla on, miltä musta tuntuu.

Olen vain syöksynyt eteenpäin kuin höyryjuna ja yrittänyt pitää huolen omalta osaltani kaikista perheenjäsenistä ja kodista ja töistä, olla läsnä, mutta olla silti tehokas. Ja en missään nimessä tarkoita ettenkö olisi nauttinut näistä viikoista samalla, todellakin olen. Olen nauttinut aivan älyttömän paljon siitä, että olen voinut oikeastaan siirtää omat ajatukset ja tarpeet hetkeksi syrjään ja keskittyä kaikkeen muuhun. Mun mielestä on tosi rentouttavaa heittäytyä täysillä perhe-elämään, töihin ja kodin laittamiseen. Mutta toki tekee hyvä aina välillä myös pysähtyä kuuntelemaan itseä. Siksi ajattelinkin nyt listata muutamia ajatuksia, joita mulle heräsi tänä aamuna, kun kysyin itseltäni: mitä minulle kuuluu.

1. Olen innostunut uudelleen ruuanlaitosta ihan kunnolla ja nauttinut siitä. Kuluneiden kuuden viikon aikana ollaan tilattu ruokaa kotiin kaksi kertaa, eikä käyty ravintolassa kertaakaan. Tämä on ihan valtava muutos entiseen, sillä normaalisti me syödään ulkona lounasta tai päivällistä tai tilataan ruokaa vähintään 2-4 kertaa viikossa. Ensin tuntui raskaalta, että kaikkina päivinä oli vaan kokattava ne viisi ateriaa. Nyt siihen on tottunut, siihen on saanut sellaisen hyvän rutiinin. Ja ollaan huomattu, että ihan oikeasti pystytään aivan hyvin siihen, että isot ostokset tehdään kerran viikossa ruokakaupasta ja muuten ei ramppailla. Kuusi viikkoa sitten käytiin kaupassa vielä suunnilleen joka päivä niiden isojen ostosten lisäksi, kun aina ”muka puuttui jotain”, eli siis teki mieli jotain, mitä ei ollut. Olen aika fiiliksissä tästä. Olen aina fiiliksissä siitä, kun testaan jotain uutta reseptiä ja se maistuu hyvältä! Huomaan, että tähän vaikuttaa myös se, että keittiö on nyt yhteisessä tilassa olohuoneen kanssa. Kokkaaminen on paljon kivempaa, kun ei tarvitse eristäytyä yksin keittiöön.

2. Nautin juoksemisesta edelleen aivan älyttömän paljon ja siitä olen pitänyt kiinni myös tässä poikkeus-arjessa. Säännöllistä juoksuharrastusta on takana nyt seitsemän kuukautta. Se on mulle todella paljon. En osaisi enää olla ilman lenkkeilyä. Rakastan vaan juosta ja kuunnella podia tai äänikirjaa ja olla miettimättä yhtään mitään. Nykyisin huomaan, että juoksen joskus jopa nopeammin kuin joku toinen lenkkeilijä – se on jotain, mikä on mulle ihan uutta. En ole ikinä ennen tätä ollut ketään muuta nopeampi! Se ei ollut mitään sellaista, mitä olisin tavoitellut, en ole yrittänyt juosta kovempaa, niin on vaan käynyt ihan huomaamatta. Ja nyt kun meillä on tramppa, huomaan, että mun kestävyys on parantunut ihan hulluna. Vielä viime kesänä pomppiessani mun tädin trampalla, mun piti pitää taukoja aina välillä. Nyt jaksan hyppiä vaikka 20 minuuttia putkeen helposti.

3. En aio stressata tulevaisuudesta. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, miten nämä viikot ja kuukaudet vaikuttavat meidän kaikkien ihmisten elämään, talouteen ja kaikkeen. Aion mennä vaan päivä ja viikko kerrallaan eteenpäin ja katsoa mitä eteen tulee, sillä ei tässä muutakaan vaihtoehtoa ole.

4. Musta on tullut himosaunoja. Täällä uudessa kodissa olen saunonut enemmän kuin koskaan missään. Ei meillä sauna lämpeä joka päivä, mutta joka toinen tai joka kolmas päivä ja se on meille usein. Saunominen rentouttaa ihanasti ja tuntuu jotenkin erityiseltä juuri nyt. Nyt kun meille satoi lunta, niin mietin, että pitäisikö juosta saunasta lumihankeen! Se vasta olisi hauskaa.

5. Rakastan tätä omaa rauhaa, mikä meillä nyt on. Se on mulle ihan korvaamattoman arvokasta ja vaikuttaa jotenkin mun fiiliksiin tosi paljon. Viihdyin kyllä myös rivitalossa, mutta mä nautin ihan hirveän paljon siitä, että nyt meillä on oikeasti täällä ihan oma rauha. Kukaan ei jatkuvasti kävele suoraan meidän pihan vierestä, eikä mistään ulkopuolelta edes kantaudu ääniä meidän pihalle. Verhoja voi pitää auki koko päivän, kun kukaan ei voi tulla niin lähelle, että näkisi meille sisään. Bussit ei pysähdy meidän keittiön ikkunan alapuolelle liikennevaloihin. Vaikka olen aina ollut kaupunkilaistyttö, ai että mä rakastan sitä, että oman rauhan voi saada myös täällä Helsingissä. Täällä uudessa kodissa on vähän sellainen olo, kuin olisi jossain mökillä koko ajan (vaikka ei ollakaan kaukana mistään). Silleen hyvällä tavalla. En tiennyt kaipaavani tätä rauhaa niin paljon ennen kuin sain sen.

6. Vaikka en ole pysähtynyt miettimään tunteitani sen tarkemmin, olen koko ajan tuntenut oloni onnelliseksi. Olen niin onnellinen, että se on pelottavaa. Vaikka nautin toki unelmien toteuttamisesta, se on myös ihan älyttömän pelottavaa.  Se on pelottavaa, koska on niin paljon menetettävää. Mutta valitsen olla pelkäämättä. Valitsen nauttia jokaisesta ihanasta hetkestä, jonka saan, ja valitsen olla murehtimatta tulevasta.

Sellaisia ajatuksia tähän hetkeen. Olipa jotenkin virkistävää hetkeksi pysähtyä miettimään tätä kaikkea. Nyt voi taas palata höyryjunailemaan, eikun! Ihanaa viikon jatkoa kaikille <3