Tammikuu jo loppuu ja ensi viikolla alkaa meidän vuoden ensimmäinen ”juhlakuukausi”, kun päästään juhlimaan ensin kuopuksen 4v-synttäreitä, sitten meidän seitsemättä hääpäivää ja sitten vielä kymmenettä vuosipäivää. Syyskuu on sitten se toinen ”juhlakuukausi”, kun silloin on mun, meidän esikoisen ja mun äidin synttärit peräkanaa. Oton ja keskimmäisen synttärit sijoittuvat tasaisemmin ympäri vuotta, mutta hauskaa miten joillekin kuukausille näitä juhlia vaan kasaantuu.

Aiotaan juhlia kuopuksen synttäreitä ihan vain Oton perheen kanssa nyt pienesti. Pidetään sitten joskus isommat juhlat kuopukselle, jonne kutsutaan kummit ja ystäväperheetkin mukaan, sekä tietty mun äiti myös. Hääpäivää ja vuosipäivää juhlitaan nyt vain kotona, mutta myöhemmin helmikuussa karataan kahdestaan Oton kanssa yhdeksi yöksi hotellilomalle. Siitä onkin jo pitkä aika kun ollaan viimeksi oltu yötä kahdestaan, se oli mun synttäreillä syyskuussa.

Tammikuu on alkanut vähän väsyneesti ja tahmeasti, mutta tämä viimeinen viikko on ollut oikeastaan aika hyvä. Tässä on ollut toivoa. Mulla on vahvistunut tällä viikolla kolme kivaa työjuttua, mikä lievittää stressiä ainakin hieman sen suhteen, että riittääkö töitä vai ei. Koronatilanne sahaa ja eihän sitä tiedä mihin tämä kevät vielä vie, mutta nyt alkaa olla sellainen toiveikas fiilis kuitenkin, että töitä riittää edes jonkin verran. Olen siitä valtavan kiitollinen ja toivon, että niitä tulee paljon lisää!

Ollaan katsottu lasten kanssa tällä viikolla meidän vanhoja reissuvideoita YouTubesta, kun on tullut välillä niin kova reissuikävä. Mutta ei ne videot ole sitä kyllä oikein helpottaneet, päin vastoin. Olisi niiiiin ihana lähteä jonnekin, edes risteilylle! Vitsi miten ikävä on niinkin perus juttuja kuin Max Hamburgaren halloumiburgeria, Tukholman vanhaa kaupunkia tai jotain Silja Serenaden buffaa! Lähtisin kyllä niin fiiliksissä kauemmaskin, mutta pelkkä päivä Tukholmassa -risteily voi tuntua aikamoiselta elämykseltä sitten joskus, kun tämä kaikki on vihdoin ohi. Jos meillä vielä on Ruotsin laivat silloin. Se ”joskus” tuntuu karkaavan koko ajan kauemmas, mutta vielä on jaksettava.

Tilasin tällä viikolla netistä kotiin isot ruokaostokset pitkästä aikaa. Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset siitä, kun tavallaan siihen menee ainakin mulla paljon kauemmin aikaa kun teen ostokset netissä, mutta sitten taas toisaalta onhan se ihanaa saada ne ostokset kotiin. Toki siinä on se, että mitä useammin niitä tekisi netissä, sitä paremmin palvelu oppisi tuntemaan ne meidän perusostokset (nytkin se osasi ehdottaa kyllä hyvin meidän suosikkeja) ja tekisi ostosten teosta entistä nopeampaa. Mutta joo, luulen, että tullaan aina välillä hyödyntämään tätä nettitilausta, mutta ei varmasti joka viikko. Mutta ihanaa, kun se vaihtoehto on olemassa ja nykyään niitä toimitusaikojakin on jo niin hyvin saatavilla.

Tänä viikonloppuna meillä ei ole hirveästi mitään sen suurempia suunnitelmia. Ajateltiin varmaankin ulkoilla, katsoa leffoja ja lukea kirjoja, sekä syödä hyvää ruokaa. Kiireetöntä yhdessäoloa ja paljon haleja! Ja ehkä voitaisi katsoa vielä New Yorkin reissuvideo, kun siitä reissusta tulee maanantaina kuluneeksi vuosi. Ihan hurjaa. Perjantaita ollaan vietetty yökkäreissä sen jälkeen, kun lapset pääsivät koulusta. Pyjamaperjantait best!

Toivotan kaikille ihanaa viikonloppua! 

Sain yhdeltä ihanalta pitkäaikaiselta seuraajaltani postaustoiveen siitä, mitä mieltä olen lasten meikkaamisesta. Hänen oma lapsensa oli alkanut kiinnostumaan meikkaamisesta nyt pikkukoululaisena, ja hän halusi kuulla, miten meillä kolmen lapsen kanssa suhtaudutaan tähän asiaan. No, meilläkin meikit kiinnostavat, tai ovat kiinnostaneet jo pari vuotta. Ensin vanhinta ja hänen myötä sitten keskimmäistä ja nuorintakin.

Minä olen meikkien suhteen mielestäni aika rento ja yritän suhtautua niihin fiksusti ja mahdollisimman neutraalisti. Meikit eivät ole keino ”tehdä itsestä kauniimpaa/parempaa/hyväksyttävämpää”, ne ovat vaan keino toteuttaa itseä, jos haluaa sillä tavalla itseään toteuttaa. Meikit ovat keino toteuttaa itseä ja omia intohimoja siinä missä vaatteet, musiikki tai maalaaminenkin. En koskaan sano, että minun pitäisi meikata näyttääkseni paremmalta tai voidakseni mennä johonkin tai tehdä jotain. En koskaan sano, että pitäisi näyttää tietynlaiselta voidakseen olla tai tehdä jotain. En myöskään arvostele toisten meikkejä tai meikkaamattomuutta, tai ulkonäköä ylipäätään.

Kuvassa minä kutosluokan syksyllä, ainakin huulikiiltoa on huulissa ja luultavasti poskipunaakin poskilla maltillisesti. 

Meidän lapset eivät meikkaa kouluun, eivätkä ole edes pyytäneet, että saisivat meikata koulupäivinä. Itse muistaakseni aloin laittamaan huulikiiltoa ja poskipunaa joskus vitosella. Vasta kutosella tai seiskalla laitoin päivittäin ripsaria ja puuteria ja pikkuhiljaa meikkivoidekin tuli yläkoulussa mukaan kuvioihin (never forget Maybelline dream matte mousse). Emme ole vielä keskustelleet siitä, milloin on hyvä aika alkaa meikata kouluun, koska se ei ole tuntunut ajankohtaiselta. Mutta tätäkin on varmasti tulevina vuosina hyvä miettiä.

Itse ajattelen kuitenkin, että meikki on vain meikkiä – ei mitään sen kummallisempaa tai suurempaa. Ainakin omasta lapsuudestani muistan sen, miten jotkut aikuiset suhtautuivat lasten meikkaamiseen pelokkaasti ja hieman tuomitsevastikin. Varsinkin kouluun meikkaamista piti lykätä ”mahdollisimman myöhään”, koska sen myötä ”lapsuus on ohi” ja muuta sheissea. ”Annetaan lasten olla lapsia”, ”miksi noin pienenä pitää jo yrittää näyttää aikuiselta” ja mitä näitä neronleimauksia nyt oli. En voinut ymmärtää sitä silloin, enkä ymmärrä nytkään. Itsensä etsiminen ja toteuttaminen, ensin leikin ja joskus myöhemmin jos itse niin haluaa, myös meikin, kautta on nimenomaan sitä lapsuutta ja kasvua. Meikkileikit voivat olla tärkeä keino testata uusia asioita ja katsoa mikä miellyttää omaa silmää ja fiilistä.

Kasiluokan syksyllä, kasvoilla ainakin: dream matte moussea, jotain anytimen edullista puuteria, huulikiiltoa, ripsaria ja kulmakynää, sekä tietty kulmat nypitty ohueksi. 

Itse opettelin meikkaamisen kantapään kautta. Testasin ensin kaiken mahdollisen mikä ei toimi ja sitten myöhemmin aloin vasta opetella niitä juttuja, jotka toimivat omilla kasvoillani. Siinä mielessä nykyajan nuoret meikkaajat ovat huomattavasti onnellisemmassa asemassa, sillä heillä on jo nyt saatavilla kaikki maailman tutoriaalit ja käyttökokemukset tuotteesta kuin tuotteesta. Ei tarvitse välttämättä tehdä niitä meikkimokia, joita itse tein.

Haluan myös tarjota omille lapsille mahdollisuuden harjoitella halutessaan meikkaamista kotona hyväksytysti, ettei heidän tarvitse sitten joskus ollessaan isompia aloittaa ihan nollasta, mikäli haluavat alkaa meikkaamaan enemmän. Ja jos niitä meikkimokia tulee, niitäkin on ehkä kivempi tehdä rauhassa kotona, kuin kouluaamuna kiireessä. Niin voi käydä jos on yhtäkkiä saanut vaikka 13-vuotiaana luvan meikata kouluun, mutta taitoja ei vielä ole yhtään, koska ei ole saanut edes harjoitella ennen sitä. Meillä siis saa meikata ja kokeilla kotona kaikin mokomin, ihan niin usein kun haluaa, mutta tosiaan toistaiseksi tätä tehdään vain kotioloissa, eli ei lähdetä vielä kouluun tai kauppaan tai diskoon näissä tuotoksissa.

Lukion ekalla meikkasin edelleen melko maltillisesti ainakin syksyllä. En nyt muista kyllä yhtään enää, että mitä tuotteita silloin käytin. Tuohon valokuvaan oli meidän lapset piirtäneet oranssilla kynällä joskus pienenä, siitä hienot efektit rinnassa.

Minä olen ostanut lapsilleni ihan oikeita meikkejä. Koen oikeat meikit huomattavasti turvallisemmiksi, kuin tahmaiset ”lelumeikit”, joita lasten lelukaupoissa myydään. Meidän lapsilla meikit ovat pääosin luonnonkosmetiikkaa tai hajusteetonta kosmetiikkaa. Heillä on erilaisia luomivärejä, kasvomeikkejä, ripsivärejä, rajauskyniä ja huulimeikkejä. Olen opettanut myös hygieniaa (esimerkiksi että ei saa käyttää liian vanhaa ripsiväriä, toisten meikkejä ei lainailla, meikit pitää aina puhdistaa kasvoilta kunnolla, siveltimien puhdistusta yms.). Nämäkin ovat erittäin tärkeitä juttuja, jotka on hyvä pitää mielessä alusta asti jos aikoo meikata.

Lukion kakkosella alkoi meikkaamisen kultakausi, oi että. Tästä meni vielä aika monta vuotta, että löysin tieni itselleni sopivien tuotteiden pariin ja meikkaamiseni alkoi muistuttaa nykyistä tyyliä. 

Etenkin kasvojen puhdistus on tärkeää meikkaamisen jälkeen, joten meiltä löytyy kotoa hellävaraisia hajusteettomia puhdistustuotteita sitä varten. Meillä lapset hyvin harvoin meikkaavat ihoa, vaan he keskittyvät ennemmin glitteriin ja mielikuvituksellisiiin silmämeikkeihin. Joskus he innostuvat ja meikkaavat monena päivänä, toisinaan meikkejä ei muisteta moneen viikkoon tai kuukauteen. Ja niin se on hyvä ollakin. Heillä on halutessaan mahdollisuus kokeilla ja opetella, mutta ei koskaan pakkoa. Kaikki heidän tekemänsä meikit ovat myös minun  mielestäni hienoja. Vaikka neuvon ja opastan pyydettäessä, en koskaan arvostele lopputulosta.

Aion suhtautua meikkaamiseen niinkuin kaikkeen muuhunkin lasten kasvatuksessa. Arvostavasti, lasta kuunnellen, tukien, kehuen ja opastaen. Kenenkään lapsista ei ole pakko meikata ikinä, mutta jos he joskus haluavat, autan ja neuvon ja tarjoan välineitä sitä varten. Samalla opastan myös lapsiani siitä, että kenenkään toisen meikkaaminen tai meikkaamattomuus ei kuulu heille ikinä. Koen myös, että minulla yksin ei ole oikeutta määrittää mikä on sopiva ikä alkaa meikkaamaan kouluun. Eivät ne ole minun kasvoni, eivät minun meikkini. Tässä asiassa seuraan ennen kaikkea lasteni omaa fiilistä – milloin heistä tuntuu siltä, että he haluavat alkaa meikkaamaan kouluun. Katsotaan tuleeko sellaista fiilistä joskus ja jos tulee, mikä on oma fiilis silloin?

Jatketaan keskustelua IG:ssä! Missä iässä sinä aloitit meikkaamisen? Miten suhtaudut omien lastesi mahdolliseen meikkaamiseen? Käy vastaamassa IG Storiesin kyselyyn!

Hyvää jouluaattoa ihanat tyypit! Tänään se vihdoin on, JOULU! Tätä päivää on odotettu niin paljon. Kaikki ollaan ihan täpinöissään ja into pinkeänä.

Halusin tehdä jouluaaton luukkuun sen perinteisen joulutervehdysvideon, joka siitä on monena vuonna aiemminkin löytynyt. Toivottavasti tykkäätte! Meidän joulutervehdykset eivät ole koskaan olleet mitään kovin suunniteltuja, käsikirjoitettuja tai harjoiteltuja. Ne ovat aina olleet sitä meidän perheen aitoa meininkiä, jossa mennään vaan fiilispohjalta.

Tällä videolla me päädyttiin kertomaan vähän jouluaaton odotuksista ja toiveista, sekä tietenkin loppuun lisättiin vielä pienimuotoinen koko perheen lauluesitys. Uskomatonta, miten meidän esikoinen on jo niin iso, että hän voi helposti toimia lauluesityksen säestäjänä. Ei tarvitse enää etsiä taustalauluja netistä meidän esityksiin!

Joulutervehdysvideolla nähtiin yksi toinenkin perinne, nimittäin se, että joku kertoo videolla lahjatoiveesta, josta kukaan ei ole koskaan aikaisemmin vielä kuullutkaan. Me aina kuvataan nämä videot yleensä siinä vaiheessa, kun kaikki lahjat on olleet jo paketoitunakin hyvän tovin, heh, joten yleensä ei videon jälkeen enää uusia toiveita lähdetä toteuttamaan. Mutta ei se ole niin justiinsa! Ja eipä kukaan ole koskaan niitä jäänyt kaipaamaan, mitä on näillä videoilla toivottu.

Tämän videon myötä blogi ja muutkin somekanavat jäävät joulutauolle, sillä minä jään joululomalle. Joulutauon aikana blogissa ilmestyy kuitenkin perinteinen vuosikooste ja Instan puolella saattaa tulla joku satunnainen päivitys (sekä yksi aiemmin valmiiksi tehty ja sovittu kaupallinen yhteistyö joulun välipäivinä). Tammikuussa jatketaan taas! Kiitos ihan hurjasti jokaiselle teille tästä vuodesta. Kiitos kun olette osallistuneet keskusteluun, toivoneet aiheita, antaneet palautetta, tsempanneet ja rohkaisseet. Tänä vuonna olen tarvinnut sitä enemmän kuin koskaan ennen. Se on ollut kultaakin kalliimpaa. Toivotaan, että vuosi 2021 tulee olemaan tätä vuotta parempi.

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Muistakaa olla itsellenne armollisia ja levätä, jos vain suinkin teillä on siihen mahdollisuus. <3 Ja teille jokaiselle, jotka jouluna teette töitä toivotan hyvää joulua ja hurjasti tsemppiä töihin! Kiitos kun teette tärkeitä hommia ja pidätte yhteiskunnan pyörimässä myös jouluna!

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen kun näin silmät tonttuuuseeeen! Tää biisi nauratti mua aina lapsena, koska siinä lauletaan että kolme yötä jouluun on, ja sitten ”laskin aivan itse eilen”. Mun mielestä oli tyhmää laulaa kolme yötä, koska siinä vaiheessa oli enää kaksi yötä, jos ne yöt oli kerran laskettu jo edellisenä iltana. Nykyisin ymmärrän kyllä biisin, enkä takerru numeroihin. Mutta kuitenkin, tänään on siis enää kolme yötä jouluun. Sen kunniaksi on oikein hyvä hetki kertoa teille meidän perheen joulusäännöt, jotka pätevät joulun pyhäpäivinä (ja toki moni näistä muulloinkin).

Jokainen perheenjäsen on saanut osallistua näiden laatimiseen! Ei näitä kyllä kukaan jouluna katsele, mutta meidän mielestä on hyvä, että ollaan yhdessä jokainen saatu sanoa itselle tärkeitä asioita joulusta etukäteen ja keskusteltu niistä yhdessä. Näin jokaisen toiveita voi ottaa jouluna huomioon helposti. Ja säännöt ei tarkoita sitä, etteikö saisi tehdä jotain tämän listan ulkopuolelta, tai että kaikkea pitäisi tehdä, ei lainkaan.

Meidän perheen joulusäännöt

1. Saa pitää hauskaa.

2. Pitää käyttäytyä kivasti itseään ja toisiaan kohtaan.

3. Pitää kunnioittaa joulurauhaa.

4. Ei ole pakko maistaa mitään jouluruokaa mitä ei halua. Saa maistaa kaikkea mitä haluaa.

5. Saa valvoa pitkään jos haluaa. Saa myös mennä aikaisin nukkumaan.

6. Saa syödä jouluruokaa monta päivää.

7. Saa olla yökkäreissä vaikka koko päivän.

8. Saa ulkoilla vaikka koko päivän.

9. Saa olla sisällä vaikka koko päivän.

10. Saa pelata lautapelejä.

11. Saa pelata Switchillä.

12. Saa laulaa.

13. Saa tanssia.

14. Saa pitää tonttulakkia.

15. Saa pitää prinsessamekkoa vaikka joka päivä.

16. Saa katsoa jouluelokuvia.

17. Saa halia ja olla sylissä.

18. Saa syödä pipareita.

19. Saa juoda glögiä.

20. Saa kurkkia tonttuja ikkunoista.

21. Saa olla tonttu.

22. Saa nukkua pitkään. Ei saa herättää ketään ennen klo 8 paitsi jos on joku hätä tai jotain muuta tärkeää, niin silloin tietty saa.

23. Saa lukea joulusatuja.

24. Saa katsoa joulupukin kuumalinjaa.

25. Saa käydä saunassa keskellä päivää.

26. Saa syödä karkkia.

27. Saa nukkua siskonpedissä.

28. Saa leikkiä.

29. Saa lukea kirjoja.

30. Saa ottaa rennosti, tämä on joulun tärkein sääntö!

PS: Saa pussailla!

Täällä alkaa olla jo niin odottavat tunnelmat joulusta, että en kestä! Olisipa jo jouluaatto. Mutta toisaalta, kuten olen ennenkin sanonut, se joulun odotus on parasta, koska ne pyhät on ohi nopeasti. Kolme yötä vielä! Ihanaa jouluviikkoa kaikille!

Tänään käytiin viemässä äidille sairaalalle kassillinen herkkuja ja luettavaa. Näin äidin vain ikkunan läpi kassia viedessä, mutta oli ihana nähdä edes sen ohikiitävän hetken, että toinen on kunnossa ja oma itsensä, vaikka vielä toipilas onkin. Miten valtavan oudolta tuntuu olla täällä, niin lähellä äitiä, mutta silti ei saa viettää aikaa yhdessä. Ymmärrän sen ihan täysin ja olen tyytyväinen, että tässä tilanteessa ei ketään päästetä sairaalaan tartuntariskin vuoksi, paljon turvallisempaahan se on niin kaikille potilaille. Mutta silti samaan aikaan siitä tulee niin outo olo. En ole tainnut koskaan käydä Oulussa ilman, että olisin nähnyt samalla äitiä.

Käytiin myös hoitamassa äidin asioita. Aika paljon kertyy postia ja muita hoidettavia asioita, kun on viikkokausia pois kotoa. Täytettiin kaapit ja pakastin ruuilla, siivottiin ja laitettiin kaikki valmiiksi. Nyt hänellä on ainakin kotona odottamassa paljon pitkään säilyvää ja helposti valmistettavaa ruokaa ja kaikki tarvittavat jutut muutenkin. Tänään illalla saatiin tietää, että ensi viikolla äidin pitäisi jo päästä kotiin. Se oli ihan valtava helpotus. Ja selvästikin meidän apu tuli kreivin aikaan, kun nyt äiti voi ensi viikolla kotiutua turvallisesti, eikä tarvitse murehtia kauppareissuista tai muistakaan asioista ihan hetkeen.

Täällä on tosi paljon lunta! En ole nähnyt näin paljoa lunta varmaan pariin vuoteen, ainakaan täällä tai kotona. No  viime talvena meidän Himoksen reissulla oli kyllä paljon lunta sentään, mutta muuten ei. Helsingissä on satanut vasta kaksi kertaa lumi maahan ja sekin on sulanut melkein heti pois. Lapset ovat leikkineet tänään paljon ulkona lumessa ja nauttineet täysillä. Lumi tuntuu nykyään niin harvinaiselta herkulta, sitä osaa todellakin arvostaa.

Mulla on huomenna vielä jo monta kuukautta aiemmin sovittu työjuttu täällä ja sitten lähdetäänkin jo takaisin kotia kohti. Tällainen oikein kunnon pikavisiitti. Tämä on varmasti oudoin Oulun reissu ikinä, niinkuin tämä koko vuosi on ollut outo. Mutta samalla kuitenkin ihanaa olla täällä tutuissa maisemissa. Toivon niin valtavan kovasti, että pian kaikki alkaisi palautua normaaliksi ja päästäisi tänne uudelleen ja silloin saataisiin vihdoin nähdä kaikki rakkaat ihmiset. Sormet ristissä!

Tämä viikko on kulunut tosi nopeasti ja joulukuu muutenkin menee aina hirveää vauhtia. Sunnuntaina on jo itsenäisyyspäivä. Kukaan ei vielä tiedä mitä joulu tuo tullessaan, miltä joulun vietto näyttää tänä vuonna. Siksi yritän vaan ottaa rennosti päivä kerrallaan ja nauttia kaikesta mistä matkalla voin. Välillä tulee surullinen ja huolestunut fiilis kaikesta, mutta onneksi Otto ja lapset piristävät.

Jouluinen puuhastelu tuo iloa arkipäiviin ja meidän perhejoulukalenteri on tänäkin vuonna ollut hitti. Ajopäivän luukkuna oli esimerkiksi jouluisen Spotify-soittolistan teko koko perheen lempibiiseistä, mikä tarjosi hupia pitkälle matkalle. Ei luukkujen tarvitse olla mitään kallista tai rakettitiedettä, etenkin tänä vuonna suurin osa meidän luukuista (ellei jopa kaikki?) on jotain ihan vaan kotona jo olemassaolevista asioista toteutettavaa tai täysin aineetonta.

Tämä oli tällainen vanha kunnon höpöttelypostaus, jollaisia on kiva aina välillä tehdä! Haluan toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää jo valmiiksi ja muistakaa tsekata joulukalenteriluukut! Ne avautuvat joka aamu klo 05.00 jouluaattoon asti!