Kun perustin yritykseni puolitoista vuotta sitten, mä listasin jo silloin toimialakseni myös sosisaalisen median konsultoinnin, ja sisällöntuotannon muille yrityksille. Tarkoituksena oli nimittäin, että sitten kun kuopus lähestyy kahta vuotta, eli ensi vuoden alussa, voisin pikkuhiljaa alkaa hankkimaan itselleni oman firmani ulkopuolisia asiakkaita.

Tulevaisuudessa aioin alkaa tuottamaan sisältöä myös muiden yritysten tarpeisiin, ja konsultoimaan sosiaalisen median  asioissa, sisällöntuotannossa, bloggaamisessa ja someyhteistöissä. Käytännössä samaa hommaa mitä tein ennen kolmatta raskautta, mutta vaan oman yritykseni kautta ja useammille yrityksille. Nyt kuitenkin kävi sillä tavalla, että mulla onkin ensimmäinen asiakas jo NYT, vuotta etuajassa.

Jep, niin siinä vaan kävi, että kun mua pyydettiin pari kuukautta sitten, en voinut enkä halunnut sanoa ei, vaikka en sillä hetkellä tiennytkään, että miten saan kaikki arjen palaset loksahtelemaan kohdalleen. Ja jos totta puhutaan, en ihan vieläkään tiedä, sillä olen juuri aloittanut homman vuoden alusta. Teen jatkossa 40 tuntia kuukaudessa töitä yritysasiakkaan tarpeisiin, ja se on ihan mahtavaa, virkistävää ja juuri sitä mitä olen kaivannut. Se fiilis, kun saa tehdä kaikkea sitä mitä rakastaa, mutta ei tarvitse vastata siitä omalla persoonallaan ja omalla henkilökohtaisella elämällään, vaan saa keskittyä olennaiseen! Voin kertoa että se on jotain ihan uskomatonta, voimaannuttavaa ja ihanaa. Ja samalla siitä saa energiaa ja inspiraatiota, ja sellaista objektiivista suhtautumista myös tähän omaan blogiin ja sen tekemiseen.

Meidän hoitokuviot ei siis toistaiseksi muutu mitenkään, eli minä olen edelleen kotona kuopuksen kanssa, ja taiteilen tätä työpalapeliä jotenkin siinä samalla päiväuniaikoina, iltaisin ja viikonloppuisin, ja Otto käy normaalisti omissa päivätöissään. Jos tuntuu että aika loppuu kesken, niin sitten olen miettinyt osa-aikaisen assarin palkkaamista itselleni, joka hoitaisi kaikkia niitä juoksevia asioita, joihin mulla kuluu myös paljon aikaa. Mutta katsotaan miten tämä tästä lähtee sujumaan, toistaiseksi ainakin ihan hyvin.

Tarkoitus siis on että kuopus menee osa-aikaisesti dagikseen aikaisintaan vuoden kuluttua keväällä, ja siihen asti en kyllä pysty ottamaan enää yhtään nykyistä enempää työtä vastaan vaikka kuinka innostuisin. Mutta musta on tosi mahtavaa ja upeaa ja hienoa että mut haluttiin juuri tähän hommaan juuri nyt, ja on suuri etuoikeus saada tehdä sitä. On myös tosi hyvä pitää yllä kokemusta myös oman blogin (ja somen) ulkopuolisesta sisällöntuotannosta, kun tarkoitus on kuitenkin tehdä sitä jatkossa sitten enemmänkin.

Ensimmäiset työtunnit on jo tehty, ja mulla on niin loistava fiilis tästä! On suuri etuoikeus saada tehdä työkseen juuri sitä mistä nauttii kaikkein eniten, ja vielä kahdella eri tapaa. Sekä omaa blogia ja somea, että sitten toisille asiakkaille. Mun mielestä nämä kaksi täydentävät toisiaan ihan täydellisesti, ja hyödyttävät myös. Esimerkiksi tässä yritysasiakkaan tarpeisiin asioita selvitellessä olen oppinut monta sellaista uutta juttua, joita en muuten olisi välttämättä huomannutkaan, ja ne hyödyttävät myös omissa henkilökohtaisissa töissäni. On myös hauskaa, kun saa tehdä jotain ihan täysin eri tyylillä kuin sitä omaa blogia, johon on hioutunut itselle se tietty tyyli josta ei halua liikaa poiketa. Sekin avartaa ajatuksia ja inspiroi!

Saan kyllä olla kiitollinen siitä, että työkuviot on näin hyvällä mallilla, ja todella olenkin. Hienojen mahdollisuuksien lisäksi olen kuitenkin kaikkein eniten kiitollinen siitä, että pystyn tekemään kaiken kotoa, ja joustavasti omien aikataulujeni mukaan. Se on pikkulapsiarjessa aivan korvaamattoman arvokas juttu. Tästä vuodesta voi tulla kyllä aika timanttinen, kun se on alkanut jo näin hienosti! Ainakin mä uskon ja toivon niin.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisen Työn liiton kanssa, ja on osa Made by Finland -kampanjaa jossa nostetaan esiin suomalaisen työn tekijöitä Suomi 100 -juhlavuoden hengessä.

Me käytiin pari viikkoa sitten tyttöjen kanssa katsomassa Hevisauruksen Mikä minusta tulee isona -jurahevimusikaalia Peacock-teatterissa Lintsillä. Ollaan aiemminkin oltu tyttöjen kanssa teatterissa ja nukketeatterissa, mutta tämä oli ensimmäinen musikaali. Mä vähän aavistelin jo etukäteen että neidit saattaisivat olla ihan fiiliksissä, ja niin he kyllä todella olivatkin. Hevisaurus on yksi heidän musiikkisuosikeistaan, ja niin musikaalin tarina kuin laulutkin tempaisivat heidät ihan mukaansa. Jurahevimusikaali oli mahtava, tarina oli hyvä ja laittoi ajattelemaan niin vahemmat kuin lapsetkin.

Esitys oli sopivan nopeatempoinen, eikä pelottava pienillekään, ja meidän tytöt jaksoivat oikein hyvin katsoa sen. Musikaalin aluksi ilmoitettiin, että yleisö saa ehdottomasti tanssia ja laulaa mukana, mikä kevensi tunnelmaa huomattavasti. Eli vaikka oma lapsi ei olisikaan paikallaan pönöttävää sorttia, sinne uskaltaa varmasti mennä. Kuulin ympäriltä aika monet ”Isi, mulla on kakkahätä” -kommentit, ja kukaan ei alkanut hyssyttelemään tai häiriintynyt siitä että joku poistui ja tuli takaisin. Eli jos jännittää viedä lasta vaikka ensi kertaa nauttimaan kulttuurikokemuksesta, Hevisaurusmusikaalia voin suositella, siellä ei tarvitse jännittää ollenkaan.

Mun mielestä on tärkeää opettaa lapset nauttimaan kulttuurista eri tavoin, koska se tuo niin paljon hyvää fiilistä ja antaa ajateltavaa. Mua on pienestä asti viety teatteriin, musikaaleihin, oopperaan ja balettiin, ja mulla on jäänyt niistä näytöksistä ihan valtavan hyviä muistoja. Haluan tarjota samanlaisia kokemuksia myös omille lapsilleni, ja mun mielestä on tärkeää tukea myös suomalaista kulttuurityötä käymällä teatterissa.

Musikaalin jälkeen ollaan keskusteltu moneen otteeseen haaveammateista, ystävyydestä, matkustamisesta ja musiikista. Mikä sinusta tulee isona -musikaali kannustaa kaikenlaisen tekemisen arvostamiseen, ja omien unelmien kuuntelemiseen ja tavoittelemiseen. Kaikki ammatit ovat yhtä hyviä ja mahdollisia. En voisi olla enemmän samaa mieltä, sillä meidän vanhempien tehtävä on tukea lasta kaikessa ja kannustaa uskomaan itseensä.

Suomen Komediateatteri on vuonna 1995 perustettu suomenkielinen ammattiteatteri, jonka näytöksiä on useissa eri teattereissa Helsingissä. Tänä syksynä Suomen Komediateatterin valikoimassa on Hevisauruksen mahtavan jurahevimusikaalin lisäksi myös paljon aikuisten ohjelmistoa, kuten esimerkiksi näytelmä Kaikki äitini, kaikki tyttäreni, jota tähdittävät huikeat Miitta Sorvali, Sanna Stellan & Pirjo Heikkilä. Suomen Komediateatteri sopii kaikille, sillä esityksiä on vauvasta vaariin. Komediateatteri tuo esille myös yhteiskunnallisia asioita, arkipäiväisestä elämästä komedian keinoin. Hyvä komedia herättää ajattelemaan, ja itkettää ja naurattaa vuorotellen. Komedian tehtävä on myös murskata tabuja ja tehdä vaikeista asioista helpommin lähestyttäviä.

Kuvat: Suomen Komediateatteri

Suomalaisena pienyrittäjänä, ja mielipidevaikuttajana, mulle on tosi tärkeää nostaa esiin muita mun arvoja vastaavia suomalaisia yrittäjiä. Jo ihan alusta asti olen tukenut blogissani pieniä yrittäjiä, ja tarjonnut näkyvyyttä, ja nostanut mielelläni uusia merkkejä ja yrittäjiä esille. Suomalaisen Työn Liitto haluaa Made by Finland -kampanjalla tuoda esiin suomalaisen työn merkitystä koko yhteiskunnalle, sekä tuoda kotimaisen työn ja jäsenyritystensä menestystekijöitä puheenaiheeksi.

Suomalainen työ on meidän yhteiskunnan tärkein pilari, mutta silti suomalaiset suhtautuvat usein menestykseensä ja menestystekijöihinsä turhan vaatimattomasti. Tämän kampanjan tärkeä tehtävä on nostaa esiin ja antaa tunnustusta kaikille sitä ansaitseville suomalaisen työn tekijöille, ja olen todella ylpeä saadessani olla siinä mukana.

LUKIJAKILPAILU: Käy tsekkaamassa Suomen Komediateatterin tarjonta heidän nettisivuiltaan, ja kommentoi Mitä esitystä haluaisit mennä katsomaan tähän postaukseen, niin olet mukana kahden perhelippupaketin (4kpl lippuja) arvonnassa! Arvonta-aikaa on 28.9. asti ja arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea kisaan!

Mahtavaa päivää kaikille!

Eilen perjantaina vietettiin samaan aikaan kahta hauskaa teemapäivää Lapsen oikeuksien viikon merkeissä. Varsinaista lapsen oikeuksien päivää vietetään huomenna sunnuntaina, mutta toki tämä koko viikko on hyvä aika ottaa esiin lasten asioita. Tällä viikolla onkin sopivasti jo ehditty kohuta #someäideistä, ja olen lukenut aiheeseen liittyen monta hyvää kannanottoa. En kokenut enää tarpeelliseksi sanoa sitä minkä moni muu, esim. Puutalobaby on jo sanonut niin hyvin. Sen sijaan eilen me vietettiin lasten kanssa hauskaa päivää, kahdenkin eri teeman merkeissä, ja niistä on luvassa asiaa nyt!

18.11. on siis sekä Ota lapsi mukaan töihin- että Anna lapsesi pukea sinut -päivä. Meillähän nämä yhdistyivät hurjan hyvin, kun lapset olivat kotona, eli mun töissä, ja saivat stailata mut ja ottaa kuvia asusta, eli sekä pukivat mut että osallistuivat mun työntekoon. Ota lapsi mukaan töihin .päivää vietettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Mun lapsille se nyt ei juurikaan eronnut muista päivistä, he ovat tottuneita olemaan usein mukana mun työhön liittyvissä jutuissa. He ovat olleet mukana valo- ja videokuvauksissa silloin kun työskentelin vielä Jevelolla, ja he ovat useinkin mukana blogihommissa. Meillä mun työ on iso osa arkea, ja se on lapsille luontevasti läsnä. He tietävät mitä teen työkseni, ja tykkäävät katsella kuvia ja videoita.

Varsinaisia kirjoitustöitä mä en yleensä tee silloin kun lapset ovat kotona ja hereillä, koska sitä varten mulla on ne päivät kun tytöt ovat päiväkodissa. Mutta kuvaan lasten kanssa jonkin verran, ja he tietävät että esimerkiksi jotkin lelut ovat meillä testattavana, ja me saamme ne vain siksi, että ne myös kuvataan ja esitellään. He tietävät, että on leluja ja vaatteita jotka äiti ja isi ostavat itse tai jotka joulupukki tuo, niillä saa heti mennä leikkimään ja tehdä ihan mitä haluaa. Ja sitten on leluja ja vaatteita, jotka ensin testataan ja kuvataan, ja sitten vasta niistä tulee omia ja niitä saa käyttää vapaasti. Se on lapsille ihan ok, he ovat tosi hienosti ymmärtäneet sen että ne ekstrajutut ovat osa äidin työtä, ja että niiden saamiseen liittyy myös ekstrahommia. Olen myös tehnyt heille hyvin selväksi, että jos he eivät halua osallistua, niin ei ole ikinä pakko.

Meidän lapset ovat olleet jo pitkään kiinnostuneita siitä mitä me vanhemmat tehdään työksi, ja usein kyselevätkin meidän töistä. Ihan ekoja kysymyksiä joskus pari vuotta sitten taisi olla niinkin yksinkertainen kuin ”Miksi aikuisten pitää tehdä töitä?” ja silloin saatiin aikaiseksi hyvä keskustelu siitä miksi niitä töitä pitää tehdä ja mitä töiden tekemisestä hyötyy. Mun mielestä on tärkeää opettaa lapsille että ruoka, vaatteet ja katto pään päälle eivät vaan tipu taivaasta vaan niiden eteen on tehty kovasti töitä. Toinen mikä on hyvä juttu opettaa on myös että työstä saa nauttia, ja itselleen saa tavoitella sellaista työtä josta oikeasti tykkää ja inspiroituu. Ja että kaikki tehty työ on arvokasta.

Mä sain itse olla usein äidin mukana töissä lapsena, ja mulla on siitä pelkästään positiivisia muistoja. Vaikka mun äidin työhön ei kuulunutkaan yllätysleluja tai lastentapahtumiin osallistumista, muistan että oli jännittävää mennä äidin mukaan työpaikalle ja kursseille ja työmatkoille. Sain pelata tietokoneella barbiepelejä, piirrellä ja koulutukset järjestettiin aina jossain kivassa hotellissa missä oli uima-allas ja pääsin äidin työpäivän jälkeen uimaan. Mäkin muistan olleeni kiinnostunut äidin työstä, ja leikkineeni esimerkiksi kokouksen pitämistä päiväkodissa. Minä toimin kuulemma puheenjohtajana, ja me päätettiin yhdessä äänestyksessä että päiväkotiin piti saada lisää barbeja.

Ensi vuonna toivottavasti yhä useammat yritykset lähtevät tähän päivään mukaan, ehkä silloin on meidän lasten vuoro mennä isänsä mukaan työpaikalle. Musta on kiva että lapset pääsevät luontevasti tutustumaan erilaisiin ammatteihin ja työympäristöihin pienestä asti. On hyvä opettaa lapset jo nuorena ymmärtämään että työ on olennainen osa arkea, ja kannustaa heitä omissa haaveissaan.

Tytöt saivat tosiaan valita mun eiliset asut Anna lapsesi pukea sinut -päivän hengessä, sekä kummatkin kuvata itse valitsemansa asut mun päällä. Tipa valitsi yhden asun ja Zelda toisen. Kummatkin valitsivat yllättäen mekon. Molemmat onneksi mahtuivat päälle eikä tullut mitään napapaita ja liian pienet housut -asua, mutta toinen mekko oli kyllä armottomasti liian lyhyt tämän jäätävän rantapallon kanssa, haha!

1. Tiaran valitsema asu / Takki Shein* / Mekko Primark / Sukat H&M / Kengät Nelly.com /*saatu blogin kautta

2. Zeldan valitsema asu / Takki Shein* / Mekko Gina Tricot / Legginggsit H&M / Kengät Nokian Jalkineet* / Pipo H&M  /*saatu blogin kautta.

Kummatkin asuista oli oikeastaan sellaisia että voisin hyvin pukea muutenkin päälle, tosin tuo Tiaran valitsema mekko oli ihan hippasen vaan liian lyhyt nyt mahan kanssa. Mutta siis muuten kyllä. Tytöt keksivät myös sellaisia yhdistelmiä mitä en muuten olisi ehkä tehnytkään, esimerkiksi yhdistää nuo kumpparinilkkurit mekon kanssa. Yllättävän kiva.

Vietettiinkö teillä jompaa kumpaa päivää eilen, tai kenties molempia? Mitä lapset tykkäsivät? Millaisia ajatuksia nämä teemat herättävät muissa vanhemmissa?

Osa teistä varmasti muistaa, kuinka haimme lapsille päiväkotipaikkoja tälle keväälle jo viime syksynä. Paikkoja ei kuitenkaan saatu, ja oikeastaan siinä tilanteessa se ei sittenkään haitannut niin paljon kuin pelkäsin. Hypättyäni portaalin taustajoukoista takaisin ”vain” bloggaajaksi, mun työmäärä pieneni jonkin verran ja arki tuntui taas mahdolliselta, ei ihan liian kiireiseltä, vaan siltä että mä oikeasti pystyn siihen. Hyvin ja tasapainoisesti, mulle jäi jopa pikkiriikkinen hetki omaa aikaa joka ilta. Viihdyin ihan superhyvin lasten kanssa kotona, ja Tiarakin sai ikäistään seuraa aina pari kertaa viikossa kerhosta, jossa tykkäsi käydä. Harmittelimme tietysti ruotsinkielen opetuksen puutetta, ja sitä että mun päivämenot koulutuksista pressitilaisuuksiin olivat hankalasti järjestettävissä. Ne piti joko jättää väliin tai ottaa lapset mukaan, tai hirveällä vaivalla sumplia joku läheinen hoitajaksi.

Uskon, että päiväkotipaikoista olisi ollut paljon hyötyä meille kaikille jos olisimme ne alunperin saaneet. Lapset olisivat saaneet sen pehmeän laskun päivähoitoon, tuen ruotsin kielen opetteluun ja mä olisin saanut enemmän aikaa bloggaamiselle ja blogitilaisuuksille, keskellä päivää, jotta vapaapäivät, illat ja viikonloput olisin voinut pyhittää täysin lapsille, Otolle ja itselleni. Välillä sumpliminen blogitilaisuuksien, Tiaran kerhon, postaamisen ja yhteydenottoihin vastaamisen välillä oli uskomattoman hankalaa, ja aika paljon piti vain priorisoida. Jättää tekemättä joitakin asioita, koska oli pakko.

Olin hyväksynyt jo ajatuksen siitä, että tämä kevät menee vielä sumpliessa näitä hoitokuvioita ja menoja, ja syksyllä sitten päästään kiinni päiväkotirytmiin, kun eteen tuli jotain sellaista joka muutti kaiken. Mä sain uuden työpaikan. Tilanteessa jossa en etsinyt työtä ollenkaan, enkä myöskään sellaista osannut edes kaivata bloggaamisen rinnalle juuri nyt, mä sain niin uskomattoman tilaisuuden että se oli pakko ottaa vastaan. En oikeastaan vieläkään voi uskoa, että Suomen nykyisessä taloustilanteessa mä sain mahdollisuuden päästä tekemään työtä, joka vastaa kaikkia mun unelmia, ja ilman että työpaikkaa olisin edes tavoitellut.

Maaliskuussa mä aloitan työn, joka sisältää matkustelua, tapahtumia ja uusia ihmisiä. Työ on joustavaa, ja sellaista että mulla jää loistavasti aikaa myös bloggaamiselle koska tytöt aloittavat päivähoidon. Se on mielenkiintoista, vaihtelevaa ja hauskaa työtä trendien, sisällöntuotannon ja sosiaalisen median parissa. Se on myös työtä, johon vuosien bloggaaminen on antanut arvokasta kokemusta. Ympärilläni on huikea porukka, johon olen kevään aikana tutustunut. Inspiroivaa seuraa ja inspiroivaa työtä, josta opin varmasti paljon, ja jolle toivon mulla olevan paljon annettavaa. Maaliskuun alusta alkaen mulla blogi, ja sitten mulla on ihan oikea työ niinkuin joku ehkä sanoisi. Molemmat tukevat toisiaan, ja silti aikaa viettää myös lasten kanssa vapaapäiviä kotona. Se on paljon enemmän kuin koskaan osasin haaveilla.

Mun on pakko nipistää itseäni vielä kerran että uskon tämän olevan totta, kyllä se on! Maaliskuusta eteenpäin mun työpaikkana toimii EYE Jewelry, koruyritys jonka innovatiivisuus on tehnyt muhun suuren vaikutuksen. Muistatte oikein, mä tein heidän kanssaan yhteistyötä viikko takaperin. Siitä se kaikki lähti, niinkin pienestä jutusta kuin blogiyhteistyön suunnittelusta alkuvuodesta. Voitte uskoa että mä kiitän itseäni siitä joka päivä, että toukokuussa 2011 aloin kirjoittamaan mun blogia josta on neljässä vuodessa kasvanut mulle elämäntapa ja elinkeino. Blogiin tämä ei vaikuta muuten, kuin että esittelen ehkä enemmän toimistoasuja, haha! Jatkan bloggaamista ihan niinkuin aina ennenkin, mutta uusi arki tuo varmasti blogiinkin uudenlaista sisältöä 3,5 vuoden kotonaolon jälkeen.

Olen maailman kiitollisin mun uudelle työnantajalle ja työkavereille, jotka uskovat muhun ja mun taitoihin ja antavat mulle tämän hienon mahdollisuuden. Kiitos EYE <3 He ovat ottaneet mut avosylin vastaan, ja käytiin tänään tyttöjen kanssa toimistolla piipahtamassa pari tuntia, ja meillä oli ihan parasta! Mä uskon että tästä vuodesta tulee aika järkyttävän mieletön, koska ainakin se on alkanut hienommin kuin osasin ikinä kuvitella. Juuri nyt kaikki on niin hyvin, että ei ole tarvetta miettiä eteenpäin vaan nauttia ja elää hetkessä. Go 2015!