Voi kunpa tietäisin

18.01.2021

Tietäisinpä tänään, että kaikki tulee menemään tänä vuonna hyvin. Että vuoden lopussa tarkastelen kulunutta vuotta tyytyväisenä, onnellisena ja kiitollisena siitä, että kaikki meni hyvin, vaikka alkuvuodesta oli vielä epävarmaa ja pelottavaa. Kliseitä, kliseitä, mutta epävarmuus, se on niin hiton kuluttavaa. Kai sitä on viimein alkanut tajuta, että ei se vuoden vaihtuminen tosiaan ollut mikään taikanappula. Nyt se on alkanut jysähtää kunnolla tajuntaan, että ei oikeasti tiedä vielä(kään) mistään mitään tämän vuoden suhteen. Kaikki on ihan yhtä levällään nyt kuin syksylläkin.

Haluan uskoa hyvään ja  ennen kaikkea siihen, että pikkuhiljaa kaikki alkaa tästä ratketa kun vuosi kuluu eteenpäin. Arjessa kaikki on hyvin ja pyrin ottamaan siitä kaiken ilon irti. Mutta se taustalla jatkuvasti häilyvä epävarmuus häiritsee. Yrittäjänä olen tottunut sietämään tietyn määrän epävarmuutta aina – mutta liika on liikaa. Tätä epävarmuutta on kohta jo vuosi takana. Kuinka pitkään sitä pitää vielä jaksaa?

Miten olla tuottava, inspiroiva ja luoda uutta, kun epävarmuus tahmaa ajatuksia ja saa pelkäämään, vaikka ei haluaisi? Siihen mulla ei ole vastausta, mutta se on jotain, mitä on pakko oppia. Inhoan termiä ”uusi normaali”, mutta koska ei vieläkään ole olemassa mitään absoluuttista deadlinea, tämä on jollain tasolla se tämän hetken normaali, johon on jotenkin vaan pakko tottua. En voi enkä aio rämpiä tätä vuotta eteenpäin samanlaisen pelon vallassa kuin viime syksyä. Mutta toistaiseksi sitä fiilistä on ollut yllättävän vaikea karistaa.

Tiedän mikä siihen auttaisi. Se, että viettää mahdollisimman paljon aikaa sellaisten tyyppien kanssa, jotka inspiroivat, kannustavat ja antavat uutta ajateltavaa. Mutta sekin on helpommin sanottu kuin tehty näinä aikoina, kun suurin osa ajasta kuluu oman perheen kanssa kotona. Oma perhe toki ilahduttaa ja kannustaa aina, mutta kun on viettänyt yhdessä aikaa todella tiiviisti melkein vuoden, niin sitä ehkä harvoin enää siinä vaiheessa pystyy tarjoamaan toiselle out-of-the-box-ajattelua tai täysin uusia ideoita. Mutta haittaako se mitään? Tarvitseeko aina ollakaan tuottelias ja luova, vai voisiko vain ammentaa siitä, mitä on juuri nyt ja miettiä itsensä haastamista ja tavoitteita myöhemmin?

Koska en ole ennustaja, enkä voi vielä kurkistaa, miltä loppuvuosi näyttää, voin vain keskittyä siihen hyvään mitä on juuri nyt. Yrittää olla itselleni ja muille armollinen ja uskoa, että sieltä levon ja rentoutumisen kautta löytyisi jossain vaiheessa myös se fiilis luoda uutta. Tehdä niitä asioita, joista nautin ja jotka tekevät mut onnelliseksi. Ja onneksi perhe on niistä kaikkein suurin ja merkittävin. Parasta mitä voin tehdä itselleni juuri nyt, on nauttia ajasta perheen kanssa ja ilahduttaa heitä minkä ehdin. Koska sieltä arjen onnesta oman perheen kanssa olen ennenkin löytänyt sen inspiraation, silloinkin kun koko elämä on ollut epävarmaa ihan ilman koronaa.

Niin kauan kuin mulla on mun perhe, kaikki on hyvin, vaikka en tietäisi mistään muusta. Joten oikeastaan tiedänhän minä jo nyt, että kaikki tulee menemään ihan hyvin ja tästä tulee hyvä vuosi, jota voin tarkastella onnellisena ja kiitollisena. Jokainen vuosi, jonka saan viettää mun perheen kanssa yhdessä, on vuosi, josta olen mittaamattoman kiitollinen. Ja se riittää. Vaikka mulla on kova halu edetä elämässä ja saavuttaa tavoitteita, ne eivät kuitenkaan ole mittari sille, kuinka onnistunut olen tai kuinka menestynyt olen elämässä. Sellaisia lempeitä ajatuksia tammikuussa 2021.

PS: on muuten pinkit noi mun housut oikeasti, kuvissa on lämpimämpi filtteri, koska ne vetivät niin siniseksi iltapäivän hämärässä ja tasapainotin sitä lämpimämmillä sävyillä, joka veti sitten housut samalla oranssiksi. Ajattelin, että näyttää ihan hauskalta oranssitkin housut ja annoin olla!


Erilaisuus pitää somen mielenkiintoisena

15.01.2020

Tällä viikolla somessa on laajasti puhuttanut Syömishäiriöliitto SYLI Ry:n #siivoasome -kampanja. Kampanjassa kehotetaan olemaan seuraamatta kaveria tai bloggaajaa tai instaajaa tai ketä tahansa, jonka tuottama sisältö aiheuttaa ahdistusta tai huonommuuden tunnetta itselle. Olen lukenut monta hyvää kommenttia eri näkökulmista tähän asiaan liittyen. Halusin kuitenkin sanoa muutaman sanan myös itse.

Munkin mielestä on ehdottoman tärkeää se, että kukaan ei seuraa sellaisia tilejä, joista tulee aidosti paha olo itselle. Erityisen tärkeää se on silloin, kun kyseessä on oma terveys tai hyvinvointi. Jos jonkun tuottama sisältö tai epärealistinen kuvaus elämästä aiheuttaa ahdistusta, itseinhoa, masennusta tai pahaa oloa omasta kehosta tai esim. mielenterveydestä, seuraaminen kannattaa lopettaa heti. #siivoasome -kampanja on tärkeä ja ajankohtainen.

Mutta entäs jos ei kärsi mistään sen suuremmista ongelmista itse ja se oma ahdistus somessa aiheutuu sellaisista jutuista, jotka ovat ihan realistisia, terveitä ja hyviä? Onko seuraamisen lopettaminen silloin ainoa oikea vaihtoehto, vai voisiko ajatella, että silloin sisältö on osunut johonkin omaan kipupisteeseen ja voisi miettiä, mistä se johtuu ja miten niitä tunteita voisi käsitellä? Ehkä jopa kääntää ne ikävät tunteet positiiviseksi tsempiksi?

Täytyy myöntää, että itselläkin on esimerkiksi näin asunnon etsintä -projektin aikaan käynyt mielessä, että pitäisikö lopettaa hetkeksi seuraamasta niitä kaikkia #omakoti2020-hashtageja ja sisustustilejä, joita seuraan. Välillä kun näen jonkun toisen mielettömän upean kodin, joka täyttää kaikki mun toiveet, mutta omaa ei vaan löydy, mulle iskee myös se kateuden piikki. ”Miksi tolla on, mutta mulla ei”.  Sitten mä palaan siihen, miksi alunperin olen alkanut niitä tilejä seuraamaan: jotta voisin inspiroitua ja jotta voisin fiilistellä upeita koteja. Se, että jollain muulla on mun unelmakoti ei vie sitä pois multa, tai tarkoita, etten koskaan tule itse sellaista saamaan, tai että meidän nykyisessä kodissa olisi jotain vikaa.

Yritän myös muistaa, että ne ihmiset, joilla se mun unelmakoti on, ovat usein nähneet myös todella paljon vaivaa ja kulkeneet pitkän matkan sen saavuttamiseksi. Mä olen eri vaiheessa sillä matkalla, mutta mulla voi olla sama määränpää. Olenkin kokeillut esim. selata sellaisten tilien alkupäähän, nähdä kuinka he ovat ensin haaveilleet ja unelmoineet, nähdä kuinka he ovat aloittaneet talonrakennusprojektin tai mittavan remontin nollasta ja ahdistuneet siitä, miten hankalaa kaikki on ehkä alkuun ollut. Sitten projekti on edennyt ja kehittynyt ja lopulta he ovat päässeet siihen, missä ovat nyt.

Se on auttanut. Joskus vielä mäkin tulen näyttämään sellaisen matkan.  En siis ole lakannut seuraamasta niitä tilejä ja pääosin en myöskään enää ahdistu niistä. Paitsi hetkellisesti joskus sellaisina huonoina päivinä kun etuovessa ei ole mitään kiinnostavaa. Tunnistan, että se satunnainen ahdistus ei aiheudu niistä tileistä vaan siitä, että tileillä näkyy jotain sellaista, mitä itsekin kovasti toivon itselleni. Se on inhimillistä. Mutta sen harmistuksen voi kääntää myös inspiraatioksi ja tsempiksi. Helpoiten tämä ahdistuksen muuttaminen inspiraatioksi omaan elämään toimii niissä asioissa, jotka eivät ole niin valtavan tunteita herättäviä ja raadollisia. Kuten juuri asunnon etsintä tai vaikka säästäminen.

Ymmärrän hyvin myös sen, että niissä kaikkein kipeimmissä asioissa ei välttämättä ole mahdollista muuttaa niitä negatiivisia tunteita positiivisiksi leikkimällä ajatusleikkiä. Silloin varmasti kannattaa siivota some ja käsitellä ne kipeät asiat jollain ihan toisella tavalla kuin somea selaamalla.

Toinen mitä yritän muistaa on se, että somessa elämästä näkyy yleensä hyvin yksipuolinen kuvaus. Vaikka ahdistun joskus näistä upeista sisustustileistä, en tiedä mitään niiden ihmisten muusta elämästä tai siitä, millaisia asioita he ovat käyneet läpi siellä unelmakodin taustalla.

Vaikka moni pyrkii pitämään omat somekanavansa realistisena ja olemaan rehellinen oma itsensä (kuten myös minä), siellä ei silti koskaan voi näkyä kaikkea. Esimerkiksi minä olen halunnut kirjoittaa avoimesti kohtaamistani vaikeuksista ja kipeistä asioista, mutta myös onnesta ja rakkaudesta. Joidenkin mielestä olen vuosien saatossa näyttänyt onnea ja rakkautta ihan liikaa. Mun tapa nähdä arki on positiivinen ja pääosin täällä mennään juuri sillä meiningillä, niin kotona kuin somessakin. Silloin kun tuntuu hyvältä, näytän sen mielelläni. Silloin kun tielle osuu vaikeuksia, kerron niistä.

En kuitenkaan voi kertoa esimerkiksi mulle todella läheisten ihmisten murheista tai vaikeuksista, vaikka ne vaikuttaisivat isosti munkin elämään ja tunteisiin. Silloin monet elämän rosot ja harmaan sävyt jäävät piiloon, vaikka olisi omista asioistaan kuinka rehellinen ja avoin. Ja vaikka osa ihmisistä haluaa jakaa enemmän, jokaisella on kuitenkin se oikeus ja mahdollisuus valita itse mitä jakaa. Jotain jää aina pois ja se on enemmän kuin ok.

Mulle itselleni inspiroivinta on seurata mahdollisimman keskenään erilaisia tilejä, jotta en luo itselleni kuplaa, jossa kaikki ovat tietynlaisia. Seuraan tilejä, joissa jaetaan lapsiperhe-elämän samaistuttavia kokemuksia ja sotkukasoja. Seuraan tilejä, joissa on seesteistä ja harmonista elämää lasten kanssa puutalossa, jossa joka päivä askarrellaan, tanssitaan ja hoidetaan puutarhaa. Seuraan tilejä, joissa puhutaan kehopositiivisuudesta ja näytetään sitä. Seuraan tilejä, joista otan treeni-inspiraatiota ja ihailen erottuvia vatsalihaksia ja litteää vatsaa, vaikka tiedän, etten koskaan tule sellaista saamaan. Seuraan tilejä, joilla on upeita muotikuvia ja mielenkiintoisia asukokonaisuuksia. Seuraan tilejä, joiden pitäjällä on tällä hetkellä elämässä todella raskas vaihe meneillään. Seuraan tilejä, joilla matkustetaan 365 päivää vuodessa upeisiin kohteisiin. Seuraan tilejä, joiden pitäjät eivät matkusta ollenkaan ja kierrättävät kaiken mahdollisen. Seuraan tilejä, joiden tsemppilauseet ovat samaistuttavia ja surkuhupaisia ja seuraan tilejä, joiden quotet ovat inspiroivia ja motivoivia (ja joskus vähän kliseisiä).

Monipuolisuus on mulle se avainsana, jolla pidän mun seurattavien listan mielenkiintoisena ja kulloiseenkin mielentilaani sopivana. Some on täynnä erilaisia ihmisiä, ihan kuten Suomi ja koko maailma. Haluan, että erilaisuus näkyy mun feedissä myös. Jos mun feedi olisi täynnä pelkkiä täydellisiä tilejä, täydellisiä koteja, täydellisiä vanhempia ja täydellisiä vartaloita, ahdistus voisi iskeä useamminkin.  Siellä kaiken erilaisen seassa jopa se amerikkalaistyylinen täydellisyys on mulle inspiroivaa. Voin löytää sieltä esim. hauskan kuvausidean, jonka toteutan sitten omaan epätäydelliseen tyyliini sopivasti.

Tärkeintä on muistaa aina, että some on vaan some. Vaikka se on isoin osa mun työtä, mun elämä on kuitenkin tässä ja nyt, silloin kun se puhelimen tai tietokoneen näyttö on kiinni. Kun en vertaile itseäni tai omaa elämääni toisiin, mun on helpompi keskittyä siihen, mikä omassa elämässä on merkityksellisintä.

Millaisia ihmisiä tai tilejä sä seuraat somessa ja miksi? Oletko kokenut ahdistusta someseurattavien vuoksi? Mikä sinulle on aiheuttanut ahdistusta?