Viime viikolla eräänä pilvisenä päivänä me käytiin lasten kanssa ajelemassa, ja mentiin Kaivopuiston Lohikäärmepuistoon, missä on jättikokoinen liukumäki jota meidän lapset rakastavat. Käytiin samalla nappaamassa asukuvat Oton kanssa, tosin se täytyy disclaimerina todeta tähän alkuun, että en todellakaan ollut korollisissa sandaaleissa leikkipuistossa, vaan ihan perus tennareissa. Kuvia varten vaihdoin kuitenkin kengät, sillä halusin korostaa housujen muotoa, ja tuoda ne kauniisti esiin. Korkkarit korostavat jalkoja kivasti, ja ainakin mulle ne ovat sellainen kunnon itsetuntoboosti, jotka saavat mut tuntemaan itseni naiselliseksi.

Tajusin yksi päivä asukuvia selaillessani, että nämä mun luottokorkkarit ovat oikeasti ilahduttaneet mua jo yli neljä vuotta, ja kestäneet aivan uskomattoman hyvin kaikki gaalat, mukulakivillä kompastelut  ja muut. Ne olivat todella hyvä löytö vuonna 2014 – niistä ei nimittäin ole kertaakaan vielä vaihdettu edes korkolappuja, vaikka ne ovat oikeasti olleet tosi kovassa käytössä. Harvoin käy näin hyvä munkki korkkareiden kanssa jos ostaa ihan perus ketjuliikkeestä.

Myös tämä Coachin laukku on ollut käytössä jo vuodesta 2014 asti, sillä silloin sen ostin meidän häämatkalla Berliinin Galerie Lafayettelta. Laukku on toiminut hoitolaukkuna, ja mun arkilaukkuna lähestulkoon joka päivä sen jälkeen kun sen ostin, ja se on edelleen ihan kuin uusi. Nahka on pehmeää, siinä ei ole kulumia missään, ja se näyttää edelleen juuri siltä, kuin sinä päivänä kun sen ostin. Ainakin siis ulkopuolelta. Sisäpuolella on keksin murusia, smoothietahra ja kaikkea muuta ihanaa. Mutta jos ne puhdistaisi, niin laukku näyttäisi ihan uudelta myös sisältä. Ajaton musta malli on ihan loistava, enkä ole ostanut uutta isoa käsilaukkua sen jälkeen, kun ei ole ollut tarvetta.

Asun vaatteet ovat kaikki vanhoja mallikappaleita. Ne ovat siis olleet showroomilla, lainattavana ja kuvauksissa käytössä tietyn ajanjakson, ja sen jälkeen ne ovat saaneet mun luota uuden kodin. Takin esittelin tarkemmin jo toukokuussa asupostauksessa. Monet mun ”uudet” vaatteet ovat todellisuudessa olleet käytössä ties kuinka monta kertaa ennen kuin ne tulivat mulle. Ja se on musta ihanaa! Joskus mallikappale-vaatteista puuttuu esimerkiksi nappeja (mikä on helppo korjata), tai niissä on jokin tahra joka täytyy ensin poistaa, mutta mulle tulee siitä hyvä fiilis, että vaate saa lisää käyttöaikaa mun päällä. Joskus mallikappaleissa on mukana myös jotain ihan uniikkeja vaatteita, jollaisia ei koskaan ole päätynyt myyntiin asti, vaan niistä on tehty jokin erilainen versio. Mulla on esimerkiksi yksi ihana paita, josta tehtiin eri värityksellä myynti-versio. Niitä on näkynyt tosi monella, mutta mun oma eri värinen paita on uniikkikappale.

Mä nautin edelleen ihan uskomattoman paljon siitä, että voin taas käyttää rohkeasti eri värisiä vaatteita, kun on neutraalin värinen tukka. Aivan ihanaa kun voi leikitellä väriyhdistelmillä, ja käyttää vaikka jotain räikeällä kuviolla varustettua vaatetta, kun ei tarvitse ottaa hiusten väriä huomioon. Niin parasta!

Takki Lindex | Paita Cubus | Housut Gina Tricot | Korvakorut Gina Tricot | Laukku Coach | Kengät Zara

Iskeekö teihin keltaisen ja sinisen yhdistelmä, vai tuleeko ihan Ruotsi-vibat?

Aina välillä tulee vastaan trendejä, joihin ihastuminen ottaa mulla vähän pidemmän aikaa. Yksi tällainen trendi on ollut culottes-housut. Mä olin aikanaan niitä tyyppejä, jotka alkoivat käyttää pillifarkkuja jo silloin, kun niitä ei edes saanut Suomen kaupoista. Ostin ekat pillifarkut 12-vuotiaana Tukholmasta. Kun mä puin ne kouluun, niitä ihmeteltiin ja niille vähän hihiteltiin, olihan vuosi 2003 vielä bootcutien kulta-aikaa. Olen aina rakastanut kapeita lahkeita, ja sitä, miten ne korostavat mun pitkiä jalkoja. Seiska- ja kasiluokalla pillejä alkoi vähitellen ilmestyä kaikille muillekin, enkä enää ollut niin outo omissani.

Pointti oli kuitenkin se, että kapeat lahkeet on aina ollut enemmän mun juttu. Vaikka leveät lahkeet ovat jo pitkään tehneet uutta tulemista, mä olen pysytellyt pilleissä. Ostin ensimmäiset culottes-pökät jo viime kesänä, mutta ne jäivät silloin melko vähälle käytölle. Tänä kesänä olen kuitenkin jotenkin löytänyt ne. Se voi olla, että viime kesänä mun kroppa ei tuntunut hyvältä culottesien kanssa, jotenkin ne tuntuivat leventävän mua ihan mahdottomasti (omasta mielestäni). Tänä kesänä culottesit ovat päässeet mun jalkaan jo monta kertaa, ennen kaikkea siksi, että ne ovat niin mukavat. Kuumilla hellesäillä ne ovat olleet ihanan ilmava vaihtoehto silloin, kun on halunnut kuitenkin shortsia pidemmät lahkeet jalkaan.

Tämä asu oli mulla päällä eräissä työhön liittyvissä kuvauksissa viime viikolla. Mulla oli silloin lyhyt, harmaa tukka, koska haalistin sitä blondausta varten. Olin tukkani suhteen hieman epävarma, mutta tämä asu tuntui tosi hyvältä ja omalta. Hiukset laitoin simppelisti kiinni taakse, jolloin koin että ne eivät kiinnittäneet niin paljoa huomiota. Käytiin nappaamassa kuvat työjutun jälkeen Oton kanssa Roihuvuoren japanilaistyylisen puutarhan portailla. Se on ihana kuvauspaikka, jonne on meiltä nopea mennä.

Mä rakastan värikkäitä jugend-taloja ja ihania keskustan kujia, ja haluaisin usein niitä kuvieni taustalle, niin kuin monilla upeilla muotibloggaajilla on. Meiltä kotoa on kuitenkin pitkä matka lähteä keskustaan ottamaan kuvia, ja usein silloin kun siellä on, ei kuvaukselle ole sopivaa hetkeä. Siksi mä olen ”joutunut” etsimään vaihtoehtoisia kuvauslokaatioita. Toisaalta, nämä idän puutarhat, puistot, venesatamat ja muut ympäristöt ovat enemmän sitä meidän tämänhetkistä elämää, kuin ne upeat jugend-talot. Ja upeitahan ne nämäkin ovat! Toki meidän elämä on joskus niitä jugend-talojakin, ja paljon vietetään keskustassa aikaa, mutta täällä luonnon keskellä on kuitenkin meidän koti. Ja miksi mun pitäisi tehdä kaikki samalla tavalla kuin muut? En tiedä. Eihän missään lue, että asukuvat eivät voi olla upeita ilman citytunnelmaa.

Mä huomasin, että tämä on tämän kevään kymmenes asu, jonka esittelen blogissa. Vasta kymmenes! Olen ehdottomasti petrannut viime vuodesta, mutta tahti on kuitenkin huomattavasti hitaampi, kuin joskus ennen. Koen vieläkin vissiä itsekriittisyyttä asujen, kuvien ja ulkonäön suhteen, vaikka haluaisin ottaa rennommin. Mutta ehkä tämä kesä ja lämpö nyt kannustavat mua esittelemään taas asuja useamminkin.

Tämä on muuten sama paita, joka mulla oli päällä myös maaliskuussa esitellyssä asussa! Tämä paita sopii moneen tilanteeseen, ja rennot raitapaidat on olleet yksiä tämän kevään suosikkivaatteita ehdottomasti. Niissä voi hyvin imettää, ja ne sopivat niin farkkujen kuin hameiden ja culottesienkin kanssa. Nyt kun ei ole enää violettia tukkaa, on punainen väri entistäkin helpompi käyttää. Vaikka käytin sitä myös violetin tukan kanssa, on se huomattavasti parempi ja raikkaampi vaalean tukan kanssa mun mielestä.

Paita Gina Tricot | Housut Zara | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Kengät Flattered (saatu) | Korvakorut H&M | Aurinkolasit H&M |

Olin melko kriittinen näistä kuvista ensin, ja kamerasta niitä katsoessani ajattelin, että ei näitä voi julkaista. Nyt kun katson niitä uudelleen mietin, että miksi ihmeessä ei olisi voinut. Tältä mä näytin, ja se on ihan fine! Vaikka olen luvannut itselleni, että olen rohkeammin oma itseni, taistelen silti melkein joka kerta asupostausta tehdessäni näiden samojen ajatusten kanssa. Mutta mitä enemmän sanon niitä ääneen, sitä hölmömmältä ne tuntuvat. Jatkan siis edelleen asujen jakamista, ja rohkaistun toivottavasti joka kerta edes himpun verran lisää. Ehkä vielä joku kaunis päivä olen yhtä varma pukeutuja, kuin vielä pari vuotta sitten olin.

Helsinkiin tuli mielettömän kaunis ja upea talvi. Ja nyt se jo lähti pois. Onneksi ehdittiin nauttia siitä pulkkamäessä, ja napata myös edes yhdet asukuvat talvimaisemissa, ennen kuin vesisade pyyhki kaiken pois.

Kuvattiin asukuvat Hakaniemessä kauniin talvisena ja tyynenä päivänä, jolloin pakkasta ei ollut yhtään. Vetäisin päälleni jotain vähän erilaista kuin yleensä, midimittaisen hameen ja karkkipinkin neuleen. Mä olen ollut ihan farkkutyttö synnytyksestä asti, varmaan kun raskausaikana skarppeja farkkuja ehti tulla niin kova ikävä. Farkut on kivoja, mutta joskus on kivaa vaihtelun vuoksi käyttää myös hametta. Pukeutujana haluan myös välillä vähän haastaa itseäni, ja pukeutua niin kuin HALUAN pukeutua, eikä niinkuin uskallan pukeutua.

Ihailen kaikkia rohkeita pukeutujia, sellaisia kuin Rihanna tai naapurimaamme blogikuningatar Kenza. Silti liian usein pelkään näyttäväni pöntöltä niissä ei-niin-tavallisissa vaatteissa (eli siis suunnilleen kaikissa muissa kuin farkuissa ja neuleessa/collegessa). Sovitan usein kotona ties mitä jännittäviä yhdistelmiä, mun Pinterest-kansiot on täynnä upeita ja erilaisia persoonallisia inspiraatio-asukuvia ja kaapista löytyy myös jännempiä vaatteita. Silti mua jännittää aina ihan hulluna laittaa jotain perus-univormustani poikkeavaa päälle. Ihan turhaan, koska eihän sillä ole mitään väliä jos näytän jonkun mielestä ihan dilleltä. Tärkeintähän on että mä tykkään itse mun vaatteista, ja tiedostan myös, että suurinta osaa maailman ihmisistä ei voisi vähempää kiinnostaa mitä juuri minä päälleni laitan. Silti se epävarma fiilis kumpuaa jostain.

Sitä on niin helppo opettaa lapsille, että he näyttävät upealta ja he voivat olla juuri sellaisia kuin itse haluavat, koska mä uskon siihen ihan täysillä. Ja näen, että he uskovat myös. Heidän edessä on helppoa itsekin olla itsevarma, en koskaan kriiseile ääneen vaatteista tai ulkonäöstä, etten vain tartuta höpsöjä ajatusmalleja heihin. Selkeästi opit on menneet perille, koska eivät hekään koskaan kriiseile vaatteistaan tai ulkonäöstään, vaan kehuvat itseään ja toisiaan.

Mutta kuka opettaisi mulle, että voin itse olla juuri sellainen kuin olen? Kuka hiljentäisi sen äänen joka sanoo, että ”sä et voi laittaa glitterhametta karkkipinkin neuleen kanssa tavallisena torstaina päälle koska saatat näyttää tyhmältä”.  No, eihän sitä  ääntä kukaan muu hiljennä, kuin minä itse. Minä olen se, jonka täytyy tajuta, että vaikka näyttäisinkin jonkun mielestä hölmöltä, niin mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? Joku nauraisi? Joku saisi hyvän mielen koska näyttää itse paremmalta? Joku sanoisi ”näytät hölmöltä”? Ja miitä väliä sillä olisi jos niin tapahtuisi? Ei mitään. Ne on vain vaatteet.

Mä haluan että mun pukeutuminen vastaa mun mieltymyksiä, eikä sitä minkä oletan miellyttävän toisia. Jonkun mielestä voi kuulostaa tyhmältä, että jännitän neuleen ja hameen pukemista, niin se kieltämättä itsestänikin kuulostaa nyt kun olen kirjoittanut tämän tekstin. Mutta ei tässä olekaan kyse pelkästä yhdestä asusta, vaan ihan koko vaatekaapista, itsetunnosta ja itsevarmuudesta. Rohkeudesta olla minä.

Takki Adidas / Neule Gina Tricot / Hame Gina Tricot / Vyö Gucci / Laukku Coach / Kengät Zara / Korvakorut H&M /

ASUHAASTE

Tämän asun ja postauksen myötä haastan itseni asuhaasteeseen: tämän vuoden aikana haluan pukeutua rohkeammin ja enemmän itseni näköisesti. Siispä lupaan, että vain joka toinen asu jonka jaan täällä, saa olla perus farkut & neule/college -asu. Ja joka toisen asun pitää olla jotain muuta, jotain jännittävää, jotain hauskaa, jotain sellaista josta mulle tulee hyvä fiilis. Ihan vaan koska se riittää, että mä itse tykkään mun asusta, vaikka se kaikkien muiden mielestä olisi jotain ihan muuta kuin hieno.

Noin, booom, siinä se on! Eli jos yritän seuraavankin asun jälkeen jakaa täällä farkkuja ja collegea niin tulkaahan sanomaan SOOSOO. Ja hei, jos tunnistit itsesi tästä kuvauksesta, niin haasta ihmeessä itsesi mukaan myös! Jokaisella on oikeus pukeutua just niin kuin haluaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Kultaa ja velouria kuulostaa aika pahalta kun sen noin yksinkertaisesti asettelee. Tai tulee lähinnä mieleen joku vuosituhannen alun Ali G -leffa, velourverkkarit ja isot kultaiset räppärikorut, ei hyvänen aika. Mutta niistä ei nyt sentään ole onneksi kyse, enkä ainakaan itse saanut asustani Ali G-viboja. Sen sijaan voin todeta, että monen vuodenkaan jälkeen en ole kyllästynyt kultaan, vaan himoan sitä lisää ja lisää. Ja velour tuntuu yllättävän kivalta, kun unohtaa ne räppäreiden kotiasut, juicy couturen ja strassikirjailut, ja käyttää velouria uudella tavalla esimerkiksi neuleessa.

Joulupukki toi lapsille kaikille omat eriväriset velourneuleensa, ja itse sain lahjakortin vaateliikkeeseen, mistä satuin löytämään vielä itselleni samanlaisen. Nyt voidaan mätsäillä meidän neuleissa. Muuten en olisi nyt ostanut mitään vaatteita, mutta kävin mun tädin mukana alennusmyynneissä pyörimässä, ja satuin löytämään tuon samisteluneuleen, joten se sitten tarttui mukaan. Muuten olen pyrkinyt olemaan ostelematta mitään heräteostoksia. En ole pitkään aikaan ostanut mitään sillä tavalla että olisin vaan kaupasta yhtäkkiä löytänyt jotain ja ostanut sen heti mukaan, paitsi tuon yhden neuleen nyt.

Vaatekaappi on pysynyt hallittuna määrältään ja pukeutuminen on ollut kivaa siksi. Jotenkin tuntuu että mitä vähemmän vaatteita on, sitä enemmän kivoja yhdistelmiä niistä keksii. Nyt tulee käytettyä jotenkin laajemmin koko vaatekaapin sisältöä, kun silloin kun kaappi oli megatäynnä ja oikein pursusi vaatteita. Aiemmin tuli käytettyä vain pientä osaa niistä vaatteista mitä omisti, kun ei jaksanut yrittää etsiä mitään jännää sieltä kaaoksen keskeltä.  Parempi siis näin.

Kultatakki oli hetken aikaa vähemmällä käytöllä, kun verhouduin mustaan adidaksen untuvatakkiini melkein joka reissulla. Kultatakki on kuitenkin vähän lämpimämpinä päivinä ehdottomasti mukavampi kuin untuvatakki ,joka on pakkasella parhaimmillaan. Olen käyttänyt kultatakkia autoreissuilla, ja untuvatakki on sittten niitä hetkiä varten kun mennään luistelemaan, pulkkamäkeen tai muuten vaan ulos.

Asun Gucci-vyö on joululahja Otolta, ja pitkään harkittu ja himoittu asuste. Tällaisia suurempia hankintoja mä aina harkitsen pitkään, ja myös tätä olin pohtinut jo puolisen vuotta. Jos en puolessakaan vuodessa kyllästy ajatukseen jostakin, se selkeästi on silloin harkittu ja ansaitsee paikkansa mun kaapissa. Puoli vuotta mä himoitsin sitä, tallensin Pinterest-tauluun GG-vyöasuja, kävin ihastelemassa sitä Guccin sivuilla ja Instagramissa, ja lopulta vinkkasin Otolle että se voisi olla aika kiva joululahja, mutta silti yllätyin iloisesti kun sain sen.

Takki Monki / Neule H&M / Vyö Gucci / Farkut Gina Tricot / Laukku Rebecca Minkoff / Kengät Zara

Vyöstä tuli kertaheitolla mun lemppariasuste ikinä. Se lisää persoonallisuutta asuihin, ja sillä saa muokattua vaatteiden lookia tosi kivasti. Se on ollut mulla varmaan 6/7 asussa päällä jouluaatosta asti, no yökkäreiden kanssa en sitä sentään pue. Sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi, mutta vyö muuttaa asuja tosi paljon, ja se tekee asusta paljon harkitumman ja viimeistellymmän näköisen. Olen miettinyt että pitäisi tehdä postaus jossa on vaikka neljä asua, vyöllä ja ilman, mistä näkee kuinka paljon niinkin pieni asuste voi muuttaa ilmettä.

Sain kommentin, jossa toivottiin multa tälle vuodelle aiempaa enemmän asu- ja tyylipostauksia, ja mä hihkuin riemusta ääneen. Mä rakastan tehdä asujuttuja, ja jos siellä ruutujen takana on edes yksi joka näitä haluaa nähdä, niin minähän teen! Kiitos sinulle ihanalle joka näitä toivoit! Yritän palata asupostauksissa samaan tahtiin joka mulla oli blogissa ennen viimeisintä raskautta, jonka edetessä into niiden tekemiseen vähän laantui. Luvassa on siis ainakin sellaisia ”yksi asuste/vaate ja monta tapaa yhdistää se” -tyypisiä postauksia, ja ihan näitä perinteisiä päivän asuja ja muita juttuja. Mutta tosiaan mikään tyyliblogi tästä ei ole tulossa edelleenkään, mun mielestä parasta lifestyleblogissa on se että voin itselleni mieluisaan tahtiin yhdistellä ihan mitä aiheita tahansa.

Ihanaa iltaa kaikille <3 

Me ollaan aktiivinen perhe joka ulkoilee paljon, ja pääsääntöisesti joka päivä tulee vietettyä aikaa ulkona. Halusin siksi, että mun ulkoiluvarusteet kohtaavat tämän elämäntavan kanssa, vihdoinkin. Päätin siis ensimmäistä kertaa elämässäni sijoittaa kunnon talvitakkiin, joka kestää ja lämmittää vuodesta toiseen.

Tämän takin on tarkoitus olla sellainen talvisen vaatekaapin peruspilari, joka kestää aikaa ja käyttöä. Erilaisia vaihtoehtoja mietittyäni mä päädyin klassiseen mustaan väriin, ja ajankohtaiseen puffer-malliin. Pufferit ovat toki nyt trendikkäitä, mutta uskon että tämä jättikokoinen musta untsikka toimii silloinkin kun se ei ole niin nosteessa, mitä tällä hetkellä. Vähintäänkin sillä on sitten huumoriarvoa, eikö! No ei mutta ihan vakavasti ottaen, se on kuitenkin muhkeudestaan huolimatta melko ajaton, koska se on niin perusmallinen. Ja mulle on vähän kasvunvaraakin siinä, kun se on niin reilu. Takki on myös niin pitkä, että nilkkurin ja takin alareunan väliin ei jää kuin muutaman sentin kaistale jalkaa, ulkohousut ei siis ole pakolliset ellei ole aivan paukkupakkaset.

Lähdin etsimään mustaa untuvatakkia, mutta mulla oli muutama tärkeä kriteeri, tärkeimpänä se, että untuvan piti olla vastuullisesti tuotettua. Katselin monia eri takkeja, ja lopulta päädyin Adidaksen pitkään untuva-pufferiin.  Sustainable Brandsin mukaan Adidas on saanut untuvatuotteilleen Textile Exchangen Responsible Down Standard (RDS) -sertifioinnin, eli  tuotantoketjun jokainen vaihe on ulkopuolisen toimijan auditoima, ja näin varmistetaan läpinäkyvyys ja eettisyys. RDS-sertifiointi takaa mm. sen että eläviltä linnuilta ei oteta yhtäkään höyhentä tai untuvaa, lintuja ei pakkosyötetä ja lintujen hyvät olot taataan jokaisessa vaiheessa munien hautomisesta teurastamiseen. Lintuja ei myöskään kasvateta pelkkää untuvaa varten, vaan untuva syntyy sivutuotteena, kun eläimiä kasvatetaan ruuaksi. Adidas on muutenkin urheilubrändeistä yksi vastuullisimmista, ja siksi luotankin siihen jos sporttisempaa etsin. 

Mä rakastan tätä mun jättisuurta takkia, sillä se päällä ei kertaakaan ole tullut kylmä! En ole kertaakaan myöskään pukenut sen alle vielä muuta kuin yhden kerroksen sisävaatteita, ja olen pärjännyt siis hyvin myös pikkupakkasilla parikin tuntia ulkona. Esimerkiksi eilen kävelin kuuden kilsan lenkin, ja päällä oli paita, hame, 60 denierin sukkahousut ja takki, sekä tietty nahkahanskat ja pipo. Olin jopa vähän hikinen kun tulin kotiin, ja ulkona oli kaksi astetta pakkasta.

Voin kertoa että kuukauden takkia käytettyäni en aio käyttää mitään muuta ulkovaatetta koko talvena. Ja tuntuu ajatuksena jotenkin ihan järkyttävältä, että joskus teininä mieluummin olin Oulussa 20 asteen pakkasessa nahkatakissa ja ilman hanskoja ulkona, kuin käytin edes jonkinlaista talvitakkia. Olin kyllä varsinainen pönttö! Nyt rakastan mun makuupussia, ja aion verhoutua siihen joka ikinen talvi tästä hamaan tulevaisuuteen. Sain jo muutama päivä sitten kommentin, kuinka näytän takissa naurettavalta tikkujalkoineni, mutta sehän on vaan plussaa jos joku tulee iloiseksi nähdessään mut ja mun takin. Mut se ainakin tekee iloiseksi!

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3