Hieman kahdeksan jälkeen maanantaiaamuna istui eräs reilut 80 kiloa painava miesmassa yhdessä Naisten klinikan alimman kerroksen toimenpidehuoneista kädet ilmassa, virnistellen kuin idiootti. Osittain siksi että kolmaskin lapsi osoittautui tytöksi, osittain siksi että miehen vaimon veikkaukset sukupuolesta menivät aivan päin hevonsköndeä vaikka tämä mitä sanoi. Enimmäkseen kuitenkin siksi että tyttö on kaiken kuuleman mukaan hyvässä kunnossa, oikean muotoinen ja kokoinen toisinsanoen. Kyllähän se kuvista päätelleen enemmän vauvaa jo muistutti, kuin esimerkiksi avokadoa tai ummetusta.

Tämä saattaa tulla osalle yllätyksenä, mutta minä en erityisemmin toivonut poikaa. Ei sillä että olisin varsinaisesti toivonut tyttöäkään. En ole kertaakaan toivonut mitään muuta kuin että kaikki lapsemme ovat ja pysyvät terveinä. Jos totta puhutaan ovat ainoat kerrat kun olen ”kironnut” pojattomuutta olleet ne kerrat kun olen lelukaupassa halunnut ostaa itselleni vaahtomuovipyssyä. Eikä se pojattomuus ole edes mikään oikea este. Olen sataprosenttisen varma että meidän tytöt lähtisivät aivan onnesta soikeana isin kanssa sotasille jos vaan koskaan kehtaisin laittaa satasta kunnon settiin. Että se niistä sukupuolirooleista.

Kahden tytön isänä olen enemmän kuin onnessani kuitenkin siitä että jonon jatkoksi läppäistään vielä kolmas samanlainen vekkuli. Jotenkin olen niin tottunut selkeään rooliini perheen päänä. Välillä ritarina joka pelastaa meidän pikkuprinsessat pahalta lohikärmeeltä, välillä pahana lohikäärmeenä joka prinsessat kaappaa. Olen myös oppinut nauttimaan ihan uudenlaisista leikeistä. Eilenkin rakensimme porukalla esikoisemme lahjaksi saaman Lego-pukuhuoneen, ja voin rehellisesti tunnustaa että pikkuriikkisten huonekalujen rakentaminen oli todella tervetullutta vaihtelua kaikkien biljardien ralliautojen ja ritarilinnojen jälkeen joita omassa nuoruudessani tuli väkerrettyä.

Minua ei haittaa jos joku onnistuu muka lukemaan rivien välistä että oikeasti olisin pettynyt tai muuta vastaavaa hevonkukkua. Meidän kolmatta pikkuista odottaa täällä lämmin ja rakastava koti. Ja jos totta puhutaan, huokaisin minä helpotuksesta kun meille luvattiin tyttöä. Tämä meni ihan hyvin näin. Nyt, suonette anteeksi, menen takaisin leikkimään lastemme kanssa kotia.

Ja kyllä, tulen kolmen tytön isänä varmaan loppuelämäni kuulemaan siitä kuinka olen suuri rakastaja, tämä meinaan toistui maanantaina peräti kolme kertaa. Tiistaina kahdesti. Ei sillä että se haittaisi.

Terveisin,

Otto

Mä lupasin että kuvaan videolle miten meidän tulevat isosiskot reagoivat vauvan sukupuoleen ja näin myös tein. Tarkoituksena oli käydä ostamassa helium ilmapalloja piilotettavaksi pahvilaatikon sisään, jotta ne pomppaisivat ulos kun tytöt avaavat sen, mutta ilman autoa en päässytkään eilen ajoissa niitä hakemaan ennenkuin hain tytöt päiväkodista ja yllärin piti olla jo valmiina. Päädyin sitten ostamaan led-valaistuja pinkkejä palloja, jotka nekin onneksi aiheuttivat lapsille valtavasti hupia vielä yövaloinakin. Nyt ne ovat tosin sammuneet. Mutta hei, sen pidemmittä puheitta, katsokaa ihmeessä mitä meidän naperot olivat sukupuoli-uutisesta mieltä!

Tämä ilmapalloidea oli ehkä itselleni selkeämpi kuin lapsille, he eivät nimittäin heti tajunneet edes että vauva on tyttö vain siksi että ilmapallot ovat pinkkejä, hah! Eli ainakin joku on mennyt kasvatuksessa oikein kun he eivät ole sitä mieltä että on olemassa tyttöjen ja poikien värejä erikseen. Mutta kyllä he sitten hiffasivat lopulta ja taisivat olla tyytyväisiä pikkusiskouutisesta. Pienille ehkä kuitenkin vauva konkretisoituu enemmän sitten kun hän ihan oikeasti syntyy, nyt taisivat pahvilaatikko ja ilmapallot olla ne kaikista jännittävimmät asiat, mikä on ihan fine.

Tänään he kertoivat heti päiväkodissa kummatkin että heille tulee pikkusisko, että hetken tuumimisen jälkeen uutinen taisi kuitenkin olla ihan innostava juttu. Aika ihanaa näyttää sitten aikanaan meidän kuopuksellekin miten isosiskot ovat reagoineet uutiseen hänestä ja hänen sukupuolestaan, nämä videot ovat meille ihan hurjan tärkeitä muistoja.

En meinaa vieläkään uskoa todeksi että kohta meillä on täällä ihana tyttökolmikko, terveisiä vaan onnellisuuskuplasta ja ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

No huh, nyt kun on saatu suuret uutiset kerrottua niin on aika höpöttää aiheesta vähän enemmän. Me ollaan yhdessä haaveiltu kolmannesta pikkuisesta jo aika pitkään, mutta vielä viime vuonna aika ei ollut sopiva koska olin juuri aloittanut uudessa mielenkiintoisessa työssä ja halusin keskittyä siihen ja nähdä mitä siitä tulee. Pikkuhiljaa tänä keväänä kuitenkin haave vauvasta kasvoi suuremmaksi kuin mikään muu, ja kaikeksi onneksi me saatiin jo kolmannen kerran olla niin onnekkaita että löydettiin ne kaksi viivaa tikusta.

Tiedän että olen sanonut täälläkin että ”Ei enää ikinä”, mutta silloin kun sen sanoin oli meidän perhe aika väsynyt vuoden valvomisesta ja pikkuvauva-ajasta. Kun väsymyksestä on päässyt jo reilusti yli ovat ajatuksetkin vähän muuttuneet. Vauvahaaveilu ja vauvan yrittäminen on kuitenkin ainakin mulle sen verran yksityisiä asioita, että en ole niistä halunnut täällä sen enempää kirjoittaa, siksi varmasti monelle tämä tulikin suurena yllätyksenä. Sitä ei kukaan voi vielä tietää miten helppoa tai rankkaa meillä tulee kolmen kanssa olemaan, mutta uskon että kolmas tyyppi on mitä mainion lisä meidän perheeseen, oli vauva-aika ja kolmen kanssa oleminen helppoa tai ei.

Me ollaan jännitetty koko kesä niin hurjasti että onhan kaikki hyvin varmasti, ja kun viimein saatiin katsoa meidän omaa pikkuista ruudulta oli helpotus suuri. Sanoin ultranneelle kätilöllekin että koko kesän on päässä pyörinyt vaan ajatus että voiko kaikki mennä vielä kolmannenkin kerran vaan ihan hyvin, ja hän sanoi että voi. Että yleensä uudelleensynnyttäjillä on tämä sama ajatus, että voiko olla niin onnekas että kaikki vaan menee vieläkin hyvin. Ja kuulemma kätilö ajattelee, että jos takana on jo hyvin sujun(eita)ut raskaus ja synnytys, on suurempi todennäköisyys että kaikki menee nytkin hyvin. Se ehkä vähän rauhoitti. Toki mä tiedän että tässä on vielä pitkä matka edessä sinne ensi vuoden puolelle, mutta ainakin nyt on vähän helpompi hengittää.

Mun maha pomppasi esiin taas aika aikaisin, se on ihan uskomatonta miten pientä nyrkkiäkin pienempi tyyppi voi aiheuttaa niin ison pömppiksen. Ja siis kun tämä on iso aamulla, keskellä yötä ja illalla, söin mä mitä tahansa. Eli joko se on joku megakestoturvotus tai sitten mun maha vaan kasvaa nopeasti vaikka vauva ei iso olekaan. Tätä on ollut tosi vaikea peitellä, ja vikoina viikkoina ennen ultraa jokainen kaveri joka meillä kävi tajusi heti vaikka laitoin mitä päälle. Erilaisissa tapahtumissa on ollut päällä kuulkaa viittaa ja pitkää liiviä ja ties mitä, osa on sanonut että ei arvannut ollenkaan ja toiset taas että ”mä arvasin heti kun näin sut!”.

Me ollaan kyllä vieläkin ihan onnesta soikeana täällä, ja tullaan olemaan varmasti pitkään. Raskausoireista kirjoitan ihan erikseen, niitä nimittäin on ollut ja on todellakin, sen voin kertoa. Ja arvatkaa vielä mitä, mä kuvasin videolle kun me kerrottiin lapsille. Saatte nähdä sen kunhan kerkeän editoimaan. Voi juku, en voi siis sanoin kuvailla miten helpottavaa on kahden kuukauden salailun jälkeen vihdoin pystyä kirjoittamaan tänne ihan avoimesti ja kaikki kortit pöydällä. Raskaus ei ole mikään pikkujuttu ja on vaikuttanut monella tapaa meidän kesään, ja siksikin kirjoittelu on ollut vähäisempää, mutta parhaani olen yrittänyt kuitenkin.

Tästä lähtien palaan taas vähän normaalimpaan kirjoittelutahtiin eli pyrin julkaisemaan uutta sisältöä mahdollisimman usein. Nyt mulla ei ole enää mitään syytä olla hiljaa ja oireetkin on alkaneet pikkuhiljaa vähän helpottaa kun ollaan jo toisella kolmanneksella. Mun blogi alkoi aikoinaan hyvinkin tiiviisti raskautta seuranneena lifestyle-blogina, ja tälläkin kertaa tulen varmasti raskausjuttuja kirjoittelemaan tänne aika paljonkin. Nyt ollaan toki vielä sen verran alussa että mitään hankintoja ei olla tehty, mutta tässä alussa voin kertoa enemmän tuntemuksista ja siitä miten raskaus etenee.

Kiitos ihan hurjan mielettömän paljon kaikille teidän ihanista kommenteista, ne merkitsee mulle ja meidän perheelle ihan äärettömän paljon. On ihanaa tietää että siellä ruutujen takana on noin mielettömän ihania ihmisiä jotka meidän puolesta iloitsee ja myötäelää. Ja hei, tosi moni kommentoi mulle että odottelee myös itsekin talvivauvaa tai vauvaa ylipäätään, musta ois tosi hauskaa jutella teidän kanssa ja jos joku tietää jotain helmikuisten 2017 odotusryhmää niin olisin tosi halukas liittymään jos vain mahdollista. Aiemmin en ole edes mitään ryhmää etsinyt kun en ole uskaltanut paljastumisen pelossa. Mutta vertaistuki on kultaakin kalliimpaa, ja siksi siis mielelläni jakaisin tuntemuksia samassa veneessä olevien kanssa.

Aivan ihanaa keskiviikkoa kaikille ja kiitos vielä, te ootte kultaa <3

Arvatkaa mitä? Mulla on teille aika ihania uutisia. Kun eilen otsikoin postauksen ”Kohta viisi” tajusin vasta jälkeenpäin että sehän oli muutenkin aika osuva. Meitä on nimittäin kohta viisi jäsentä meidän perheessä. Tai ei ihan kohta, puolen vuoden päästä. Koko kesä ollaan odoteltu jännityksensekaisin tuntein että päästään moikkaamaan mahdollista pikkutyyppiä, ja nyt on häntä käyty moikkaamassa. Mun pömppiksen sisällä kasvaa ehkä kaikista kolmesta tähän mennessä eloisin ja voltteja heittelevin persikan kokoinen tyyppi.

Kerrottiin lapsille uutinen vasta ihan hetki sitten ja heidän reaktionsa olivat ihan mahtavia. Kuopus odottaa jo malttamattomana että vauva syntyy, hän kyseleekin melkeinpä kerran tunnissa että joko se vauva kohta syntyy ja on kovin pettynyt kun kerron että siihen on vielä pitkä aika, että vasta joulun jälkeen voi alkaa odottelemaan pikkuhiljaa tyyppiä jonka on määrä syntyä helmikuussa. Jos aiemmat merkit pitävät paikkansa, meidän tyyppi syntyy jo tammikuun puolella, mutta katsotaan onko hän erilainen tässä kuin siskonsa ovat olleet.

Että tällaisia uutisia, onpa jännittävää jakaa nämä täällä blogin puolellakin. Tuntuu jotenkin vieläkin ihan uskomattomalta sanoa ääneen että meille tulee vauva. Mä kerron teille myöhemmin lisää kaikesta, nyt saatte fiilistellä vaan sitä, että ensi vuonna meitä on VIISI! Niin mieletöntä. <3