Mulla on ollut elokuusta asti melkein samanlaiset hiukset ja nyt oli jo aika radikaalimmalle muutokselle. Eilen koitti pitkään odottamani käynti vakkarikampaajani Essin tuolissa, Yhteistyökampaamossani Salon Pepe Åhman Tapiolassa. Mun oli tarkoitus mennä kampaajalle heti kun Oton vanhempainvapaa alkaa, mutta ensin oltiin Oulussa ja Tukholmassa ja viime viikko oli vielä täynnä muuta puuhaa. Eilen onneksi oli hyvä aika, ja huristeltiin Novan neuvolan jälkeen kohti Tapiolaa.

Otto ja Nova tulivat mukaan, koska Nova vielä syö kuitenkin 2-3h välein päivällä, ja yksin mulla olisi kestänyt reissussa ainakin tuplamäärä tunteja. Onneksi Tapiolan Salon Pepe Åhmanilla on paljon tilaa ja Nova nukkui melkein kokoajan paria ruokataukoa lukuunottamatta, kun reissu osui juuri hänen pitkien päiväuniensa ajaksi.

Lähtötilanne oli raidoitettu vaaleanruskea, aika lailla mun oma luonnollinen hiustenvärini. Essi vaalensi koko pään raidoittamalla tiheästi sekä folioraitoja että balayagea, ja hius vaaleni ihan uskomattoman hyvin, paljon paremmin kuin osasin edes olettaa. Mulla olikin ollut jo kova ikävä vaaleaa tukkaa! Vaalennuksen päälle laitettiin vaaleanpunaista ja harmaata suoraväriä sekoitettuna, jotta saatiin vähän sellainen metallisen vaaleanpunainen look. Tämä ei luultavasti kestä muutamaa pesua kauempaa, eikä ole tarkoituskaan. Halusin vaan hetkeksi jotain piristävää tukkaan kun olen kokenut olevani niin ”harmaavarpunen” melkein vuoden putkeen.

Kuvissä näkyvässä vaaleassa välivaiheessa hiusten sävyä ei ole edes taitettu millään, vaan ainoastaan vaalennettu. Pakko nostaa hattua Essille miten nätin sävyn hän sai aikaan ihan ilman taittoa, ja tuohon väriin tämä vaaleanpunainenkin sitten luultavasti haalistuu. Juteltiin yhdessä, että vaalea pohja on vaan niin ihana kun sen kanssa voi leikitellä ja kokeilla aina vaikka juuri eri sävyjä, taittoja tai suoravärejä. Onnistuu karkkipastellit ja onnistuu kylmät sävyt pienellä vaivalla. Blondi vaan tuntuu niin omalta, ja se tunne vahvistui vielä entisestään kun katselin vanhoja profiilikuviani.

Nyt siis toistaiseksi mennään tällä ihanan karkkisella ja sopivan hienovaraisella vaaleanpunertavalla sävyllä sen aikaa kun se kestää, ja katsotaan mitä sen alta paljastuu. Ehkä olen ensi viikolla blondi, tai sitten vedän jonkun toisen pari pesua kestävän sävyn päälle. Tai jos en halua luopua tästä niin jatkan vaaleanpunaisella linjalla, se jää nähtäväksi. Nyt mulla on kuitenkin juuri sellainen ihana muuntautumiskykyinen tukka jollaista olen kaivannutkin.

Essi tasoitti mun hiusten latvoja, kun mulla on edelleen se ongelma että tukka katkeilee keskeltä takaa. Onneksi nykyään jo paljon vähemmän kuin silloin reilu vuosi sitten kun aloin käymään Salon Pepe Åhmanilla, ja käyttämään Olaplexiä säännöllisesti sekä kotona että aina kampaajalla. Mun hiukset on vahvistuneet ihan tosi paljon, ja jatkan edelleen kasvattamista. Yhdessä ihmeteltiinkin miten paljon mun tukka oli kasvanut siitä kun elokuussa leikattiin se ihan lyhyeksi polkaksi.

Hiusten väri ja leikkaus saatu yhteistyön merkeissä. 

Mä rakastan mun uusia hiuksia ja nyt olo on paljon enemmän MINÄ! Mitäs te tykkäätte, hitti vai huti?

INSTAKISA:

Suunniteltiin yhteistyössä Salon Pepe Åhmanin kanssa teille huippu arvonta Instagramin puolelle, jossa palkintona on kahdelle onnekkaalle ilmainen hiusten värjäys ja leikkaus (arvo 150€) valitsemassaan Salon Pepe Åhman -salongissa. Käykää ihmeessä seuraamassa sekä mun tiliä @iinalaura että Salon Pepe Åhmanin tiliä @salonpepeahman ja osallistukaa arvontaan tägäämällä kaverinne mun tilillä julkaistuun arvontakuvaan!

Aurinkoista ja ihanaa iltaa kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Rela Dropsin kanssa.

Vauva-arkea on nyt takana ne kriittisimmät kolme kuukautta, jolloin vauvat ovat kaikkein itkuisimmillaan ja kärsivät eniten vatsavaivoista. Hassua sanoa näin, mutta siinä missä keskimmäisen kanssa odotin tuota kolmen kuukauden rajapyykin täyttymistä kuin kuuta nousevaa, nyt en ole sitä muuten edes huomannut kuin siitä että vauva kasvaa ja kehittyy. Itkuisuudesta tai masuvaivoista ei olla kärsitty kuin hetken rotavirusrokotteen jälkeen, tai joskus kovin satunnaisesti aivan ekoina viikkoina. Meidän vauva on tyytyväinen, hyvinvoiva ja iloinen, ja vatsa toimii hyvin.

Rakkaus omaa pientä vauvaa kohtaan on aivan järjettömän suurta, ja hänelle haluaa tarjota parhaan mahdollisen tien elämään alusta asti. Nova on meidän perheen silmäterä, ja itsekin vielä pienet isosiskot huolehtivat hänestä aivan ihanasti. Isosiskot kyselevät aina saavatko auttaa vaipanvaihdossa tai pukemisessa, tai viihdyttää vauvaa silloin kun hän on hereillä. Kahden vanhemman lapsen kasvun myötä on tajunnut sen miten hurjan lyhyt se vauva-aika on, eikä satunnaisista itkuista ole tullut otettua niin paljoa stressiä kun tietää että tämä vaihe on niin lyhyt.

Rokotuksen antamisen jälkeen otettiin käyttöön Relatipat, ja en tiedä oliko niiden ansiota vai sitten vatsan tottumista, mutta itkuisuus loppui parissa päivässä siitä kun alettiin antaa maitohappobakteeria vauvalle. Myös vatsavaivat menivät ohi, ja ollaan jatkettu maitohappobakteerin antamista senkin jälkeen. Tänään neiti saa tokan annoksen rotarokotetta, ja toivotaan että nyt maitohappobakteerin kanssa masuvaivoja ja itkuisuutta ei tulisikaan niin paljoa kuin viime kerralla.

Mä täysimetän Novaa ja imetyskin itsessään antaa hyvän vastustuskyvyn ja on parasta mahdollista ravintoa pienelle masulle, mutta maitohappobakteerin antamasta lisäsuojasta tuskin on ainakaan haittaa. Nova syntyi kaikkein pahimpaan flunssa- ja vatsatautiaikaan, ja saadaan olla kyllä hurjan kiitollisia siitä että pieni on toistaiseksi saanut ainakin olla terveenä. Isommat tytöt tuovat päiväkodista kotiin liudan pöpöjä joka päivä, vaikka käsiä pestäänkin, ja koen Relatippojen antaman lisävahvistuksen oikein hyvänä juttuna.

Meillä innokkaat isosiskot ovat juuri he jotka muistavat myös muistuttaa antamaan Rela Dropsit Novalle. He muistavat pilkuntarkkaan joka ikinen aamu ottaa omat D-vitamiininsa ja samalla muistuttavat äitiä ja isiä antamaan vauvallekin omat tipat ja ottamaan myös itse vitamiinit. Se on hyvä että he ovat pienestä asti tottuneet muistamaan vitamiinit, toivottavasti se tapa säilyy aikuisuuteen asti.

Rela Dropseilla on nyt uudistunut pakkaus josta on helppoa annostella tipat vauvan omaan lusikkaan (tai suoraan maitoon jos vauva syö pullosta). Tipat säilyvät avatussa pakkauksessa kolme kuukautta. Riittoisassa pakkauksessa on 50 viiden tipan annosta, eli siitä riittää pitkäksi aikaa. Nova on tykästynyt omiin tippoihinsa, ja vaikka hänelle ei pullo tai tutti kelpaa niin lusikkaa hän maistelee aivan innoissaan ja jää maiskuttelemaan tippoja joka kerta tyytyväisenä.

Vauva-arjen kiireitä helpottaakseen Rela Dropsista on ilmestynyt nyt myös uusi Rela Drops + D, joka yhdistää maitohappobakteerin ja D-vitamiinin samaan pulloon. Näin tulee samalla huolehdittua vauvalle vitamiinit ja masun hyvinvointi, eikä tarvitse muistaa kaksia tippoja päivittäin. Rela Dropsien sisältämä maitohappobakteeri on äidinmaidosta eristettyä Lactobacillus reuteri Protectis® -bakteeria, joka sopii luontaisesti ihmiselle.

Rela Drops + D sisältää myös hyvin imeytyvää D₃-vitamiinia, joka ylläpitää vahvaa vastustuskykyä, ja jota suositellaan annettavaksi kaikille vauvoille kaksiviikkoisesta alkaen. Monet kokevat että D-vitamiinista tulee mahavaivaa, ja siksi tämä onkin erityisen hyvä ratkaisu, koska maitohappobakteeri rauhoittaa vauvan vatsaa kun sinne tulee jotain uutta eli D-vitamiinia. Molempia Rela Dropseja, eli sekä pelkkää maitohappopakteeria että myös D-vitamiinin sisältävää Rela Dropsia, myydään apteekeissa ympäri Suomen.

Yhteistyössä Rela Drops.

Miten te huolehditte vauvan masun hyvinvoinnista? Oletteko kärsineet mahavaivoista tai toistuvista flunssista?

Millainen äiti on? Äitienpäivän kunniaksi lapset saivat vastata pari vuotta sitten FB:ssä kiertäneisiin kysymyksiin, joihin ovat vastanneet joskus aiemminkin. Oli hauska nähdä miten vastaukset ovat muuttuneet parin vuoden takaisesta. Niin ihania ajatuksia tytöillä!

Mitä äitisi sanoo aina?
T: ”Olet rakas”

Z: ”Että mä oon rakas.”

Mikä tekee äitisi onnelliseksi?
T: ”Halit ja pusut. Halipusut”

Z: ”Jäätelö.”

Mikä tekee äitisi surulliseksi?
T: ”Yksin oleminen.”

Z: ”Olla yksin kotona.”

Miten äitisi saa sinut nauramaan?
T: ”Jos kertoo hauskoja juttuja.”

Z: ”Pellejutut.”

Millainen äitisi oli lapsena?

T: ”Ihana ja söpö varmaan.”

Z: ”Kiva.”

Kuinka vanha äitisi on?
T: ”25”

Z: ”En tiedä.”

Kuinka pitkä äitisi on?
T: ”No en tiedä kyllä sitä. No varmaan jotain delfiinin kokoinen.”

Z: ”Yhtä pitkä kuin mummu.”

Mikä on äitisi lempipuuhaa?
T: ”Varmaan öö, aarrejahti. Ja niinkun vaikka ottaa kuvia vaatteista.”

Z: ”Askarrella.”

Mitä äitisi tekee, kun et ole paikalla?
T: ”Tekee töitä, koska jos me ollaan päiväkodissa niin äiti tekee töitä.”

Z: ”Se tekee ruokaa.”

*Raikastamon mehut saatu blogin kautta.

Missä äitisi on tosi tosi hyvä?

T: ”No äiti on tosi hyvä etsimään piiloja. Ja lasten hoitamisessa ja vauvojen.”

Z: ”Tekemään ruokaa.”

Mitä äitisi tekee työkseen?

T: ”Kuvaa vaatteita. Ja sitten se kirjoittaa postauksia.”

Z: ”Tehdä postauksia.”

Mikä on äitisi lempiruokaa?
T: ”Pekoni ja munakokkeli.”

Z: ”Vesimelonitikut.”

Miksi olet ylpeä äidistäsi?

T: ”Koska hänellä on niin ihania lapsia.”

Z: ”Koska öö. minulla on kavereita. ja koska siksi.”

Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?

T: ”Supergirl.”

Z: ”Prinsessa.”

Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä?

T: ”Vaatekauppoihin.”

Z: ”Kampaamo.”

Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?

T: ”Lihapullia, koska en mä osaa tehdä niitä ihan yksin mutta äidin kanssa osaan.”

Z: ”Pelataan pelejä ja leikitään prinsessaleikkiä ja tehdään yhdessä kuvia.”

Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?

T: ”Hiukset on saman väriset.”

Z: ”Vähän samanlaiset sukat.”

Mitä eroa teissä on?

T: ”Mulla ei oo korvissa korvisten reikiä mut äidillä on.”

Z: ”Erilaiset huulet, koska minulla on tummemmat ja äidillä on vaaleammat.”

Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?

T: ”Hyvän yön pusuista. Koska äiti kyllä aina antaa meille pusuja ja haleja kun me mennään nukkumaan.”

Z: ”Minä olen aina tietänyt vain.”

Olen maailman onnellisin näistä kaikista kolmesta neidistä, joiden kaikkien äiti saan olla. Tänään oli mun ensimmäinen äitienpäivä kolmen lapsen äitinä, ja mä saan muistaa sen ihanana onnellisena päivänä jolloin nautittiin Oton valmistamasta brunssista, auringosta, hyvästä ruuasta ja läheisistä ihmisistä.

Toivottavasti teillä kaikilla ruutujen takana olevilla kanssaäideillä on ollut ihana äitienpäivä myös <3

 

Avattiin tänään grillikausi meidän uudella hiiligrillillä ja ai että mä olin kaivannut grilliruokaa, ihan oikeaa kunnon grilliruokaa. Parvekkeella vanhassa kodissa meillä oli vain sähkögrilli ja sehän on vähän kuin paistinpannu mutta ulkona. Nyt kun on oikein kunnon hiiligrilli niin sai ihan kunnon makuakin ruokaan! Oltiin ekaksi ostamassa kaasugrilliä, mutta huolellisen googlailun jälkeen päädyttiin kokkien suosittelemaan hiiligrilliin, jossa kuitenkin on sivuhyllyt ja lämpömittari ja muut mukavuudet.

Ensin ajateltiin että hiiligrilli on turhan hankala,  mutta ei se ollutkaan  vaan lämpeni nopeasti,  ja oli oikein autenttinen maku makkaroissakin. Näin ekalla kerralla nautittiin grillimakkarasta kun ei uskallettu heti ekana hifistellä, mutta ensi kerralla mä kyllä ajattelin kokeilla vaikka mitä ihanaa kun nyt tietää että tuo toimii.

*Kantoreppu, Novan haalari ja pipo saatu blogin kautta.

Samalla grillikauden kanssa avattiin myös uusien perunoiden kausi. Löysin jo suomalaista varhaisperunaa kaupasta, kilohinta oli vielä melkein 13 euroa, mutta niitä oli vaan saatava kun iski sellainen mummun voikastikkeen himo ne nähdessäni. Oli aivan ihanaa, vieläkin nousee vesi kielelle kun vain ajattelenkin sitä ihanaa makua.

Istuttiin koko ilta pihalla kun siihen paistaa niin mukavasti aurinko. Zeldan kummisetä tuli piipahtamaan kylässä ja juteltiin kaikessa rauhassa terassilla. Nova nukkui päiväunet mun sylissä ja nyt on kiva kun on jo niin lämmin että voi imettääkin ulkona, niin mun ei tarvinnut eristäytyä sisälle syöttämään. Tytöt pyöräilivät ja puhalsivat saippuakuplia ja pelasivat tarrapalloa.

Kun illat ovat valoisia ja lämpimiä niin tuntuu kuin päivissä olisi ainakin kolme lisätuntia. On niin paljon enemmän energiaa ja kivempi tehdä asioita kun aurinko paistaa ja ulkona tarkenee. Mä luulen että tullaan viettämään suurin osa kesästä omalla pihalla, ellei sitten olla jossain reissussa. Niin kiva hengailla siinä kun voi touhuta kaikkea ja lapsilla on tilaa liikkua. Mäkin olen istuttanut pari timanttituijaa, ja nuo kuvassa näkyvät vaaleanvihreät havut, ja ostettiin myös orvokkiamppeli. Vielä pitäisi jotain muutakin kivaa keksiä pihalle istutettavaksi, jotain joka olisi helppohoitoista ja kestäisi hyvin aurinkoa. Jotain yrttejä ja amppelimansikkaakin mietin mutta en tiedä riittääkö mun taidot niihin, viljelylaatikosta puhumattakaan. Jos teillä on jotain puutarhavinkkejä niin saa antaa, tämä on ensimmäinen kesäni puutarhan omistajana ja olen aivan hukassa.

Huomenna koittaa äitienpäivä ja meillä on kivoja suunnitelmia. Toivotan nyt jo etukäteen ihanaa äitienpäivää kaikille äideille <3 Ja hyvää yötä ja ihanaa sunnuntaita ihan kaikille!

Sattui vastaan niin hauska haaste että oli pakko tarttua itsekin: 10 profiilikuvaa, 10 vuotta. Tämä Mamma rimpuilee -blogista lähtöisin oleva postausidea on niin mahtava että en epäröinyt hetkeäkään vaan rupesin selaamaan profiilikuvakansiotani naurunpyrskähdysten saattelemana. Tässä siis tulee kymmenen kuvaa mun kymmeneltä Facebookissa vietetyltä vuodelta, kronologisessa järjestyksessä.

#1 – 2007. Tällä kuvalla mä liityin Facebookiin vuonna 2007. Kuva on otettu mun ekoissa järjestämissäni kotibileissä ikinä, 2007 marraskuussa. Muistan sen illan vieläkin niin hyvin, koska mua jännitti ihan superisti että tuleeko meille edes ketään ketä olin kutsunut. Tulihan meille, ja hauskat juhlat oli ja kämppäkin pysyi kunnossa. Näiden jälkeen biletittiin vähän villimminkin sitten, mutta onneksi ei koskaan mitään kovin pahaa tapahtunut tai kämppä mennyt hajalle. Netta ja Emmis, Alppila in my mind <3

#2 – 2008. Ihana mustavalkoinen filtteri ja vuosi 2008. Muistan vieläkin tuon topin, koska ostin sen Topshopista Tukholman reissulla, ja kun olin käyttänyt sitä kerran niin hukkasin sen jonnekin! Se oli ihana toppi. Kymmenen vuotta sitten oli tosi trendikästä laittaa kuvaan photofiltrellä mustat kehykset jotta se muka näytti hienommalta IRC-galleriassa. Vähänpä silloin tiesin, ei hyvänen aika.

 

#3 – 2009. Tämän kuvan otti mun serkku neljävuotiaana, siksi istun lattialla mustassa juhlamekossa keskellä kuumaa kesäpäivää. Valjastin serkun valokuvauspuuhiin kun hän oli meillä yökylässä ja halusin uuden profiilikuvan. Tuo mekko oli mun rippijuhlamekko, ilmeisesti tuntui hyvältä idealta pukeutua siihen profiilikuvaa varten. Mulla on se vieläkin tallessa, se on ihanan ajaton polvipituinen mekko levenevällä helmalla. En tosin ole käyttänyt varmaan tuon kuvan ottamisen jälkeen. Kai se pitäisi konmarittaa pois, mutta siihen liittyy muistoja.

#4 – 2010. Tämä kuva oli myös mun ylioppilasjuhlien kutsussa, otin sen oikein sitä varten kaverin kanssa mun ekassa omassa kodissa, johon olin muuttanut muutamaa kuukautta aiemmin äidin luota. Aika hurjat meikit mutta ei hurjimmat mitä sinä keväänä oli, mä meikkasin silloin tosi paljon. Muistan tuon kevään muutenkin, viimeiset yo-kirjoitukset ja 25 asteen pakkaset jotka ainakin herättivät kunnolla kirjoituksia varten.

#5 – 2011. Tässä kuvassa me oltiin seurusteltu Oton kanssa muutama kuukausi ja mä odotin Tiaraa, asuttiin jo meidän ekassa yhteisessä kodissa ja olin aloittanut bloggaamisen muutamaa viikkoa aiemmin. Näytän aidosti onnelliselta, toisin kuin edellisen kuvan aikaan. Naurattaa vaan nuo mun kulmakarvat, muistan että niistä tuli kommenttia blogiinkin silloin ja ajattelin vaan että ”minähän meikkaan omat karvani miten haluan”. Näin jälkeenpäin voin kiittää teitä vinkeistä joilla kesti vielä muutama vuosi upota tähän kovaan kaaliin, hah!

#6 – 2012. Zeldan odotusaikana mun tukka oli niin hyvässä kunnossa, ai että olisin iloinen jos saisin vielä kasvatettua tästä tukasta yhtä pitkän kuin vuonna 2012 ja 2013. Tämä kuva on taidettu ottaa hetkeä ennen kuin muutettiin, muistan tuolta ajalta alkuraskauden väsymyksen ja migreenit sekä epätodellisen onnellisuudentunteen, ”apua miten ihanaa, meille tulee toinen vauva!”.

#7 – 2013. Tässä kuvassa Zelda on kolme päivää vanha, ja mä muistan tuon hetken kuin eilisen. Mä olin haljeta onnesta ja oli ihanaa olla pienen kanssa kotona, iloitsin silloin siitä että päästiin kotiin vain 30h synnytyksen jälkeen, kun ensimmäisellä kerralla sairaalassa vierähti yli viikko. Zelda ihana pieni menninkäinen siinä mun sylissä, aww miten pieni tyyppi! Tässäkin tukka oli vielä hyvässä kunnossa kun en värjännyt kertaakaan raskausaikana, ja pitkä kun en edes leikannut sitä.

#8. – 2014. Kirsikkapuut kukkivat ja ne oli pakko ikuistaa tämän kuvan taustalle. Mulla oli 2014 keväällä ponnarivaihe ja pidin ihan kokoajan pidennettyä tukkaani korkealla ponnarilla. Olisiko liittynyt yksivuotiaaseen Zeldaan että koin kiinni olevat hiukset kätevänä. Kaulakorulla on ainakin ihan kiitettävästi kokoa, apua!! Se taisi olla statement-kaulakorujen kulta-aikaa.

#9 – 2015. Keväällä 2015 olin juuri aloittanut markkinointiassistentin hommat ja lapset olivat menneet päiväkotiin. Se oli hektistä aikaa mutta olin niin innoissani ja oli ihanaa tehdä kolmen ja puolen kotivuoden jälkeen jotain ihan omaa. Tämä asu oli työtapaamista varten, start up-toimistolla meininki oli pukeutumisen suhteen aika paljon rennompaa niin kai se piti ikuistaa kun kerrankin oikein panostin. Tosin meni jo melkein vähän tätimäisen puolelle näin jälkeenpäin tarkasteltuna. Tuo hiekan vaalea tukanväri oli kuitenkin aika kiva, ehkä kokeilen sitä joskus vielä uudelleen.

#10 – 2016. Viime vuosi ja violetti tukka, ai että!! Tästä vähän vastapainoa edellisen kevään tätityylille. Mä rakastin rakastin rakastin tuota tukkaa vaikka se vaatikin hurjasti ylläpitoa, jolle ei kahden työn ja kahden muksun arjessa oikein koskaan tahtonut löytyä aikaa. Tässä kuvassa nään kuitenkin itseni enemmän kuin peilissä tällä hetkellä, ja se tarkoittaa sitä että nyt alkaa olla korkea aika tehdä jotain omalle ulkonäölle. Ensi viikolla saattaa olla että näytän taas enemmän itseltäni!

Olipa hauskaa palata näihin kuviin ja tunnelmiin hetkeksi ja vähän analysoida omaa ulkonäköä kymmenen vuoden ajalta. Aika kreisiä että olen ollut Fb:ssä yli kymmenen vuotta, siis vastahan mä liityin sinne ja se oli ihan uusi juttu.

Tämä oli ihan mahtavan hauska postausidea, on ollut tosi kiva lukea muiden postauksia aiheesta!

Mikä kuva oli teidän mielestä paras, mikä pahin?