Ensimmäinen osa Armas Ruotsalaisen Nuoren äidin kirjan neuvoja oli menestys, jolle toivottiin jatko-osaa. Ensimmäisessä osassa käytiin läpi neuvoja raskauteen, synnytykseen, imetykseen ja pikkuvauvan hoitoon. Toinen osa käsittelee kirjan kasvatusosiota, jossa onkin mitä moninaisempia neuvoja siihen, kuinka vauvoista kasvatetaan hyvinvoivia lapsia. Tässäpä siis tulee kootut vanhan ajan kasvatusneuvot nuorille äideille vuodelta 1947. Kaikki neuvot ovat suoria lainauksia Nuoren äidin kirjasta, jonka julkaisi Wsoy. 

Yleiset neuvot kasvatuksen aloittamisesta

“Pienokaisen kasvatus on aloitettava jo verraten varhain ja paljon aikaisemmin kuin moni äiti luuleekaan. Se on aloitettava jo ensimmäisellä ikävuodella sitä on yritettävä toteuttaa jo ensimmäisestä elinviikosta lähtien, mikäli mahdollista.

“Jos oikein menetellään, voidaan aivan nuortakin lasta jo alusta saakka kasvattaa järjestykseen, kuuliaisuuteen ja siisteyteen.”

“Kunkin pienokaisen olennossa ilmenee jo ensimmäisinä kuukausina sen omat erikoiset ominaisuudet ja luonteenlaatu, kuten jokainen tarkkaavainen äiti voi javaita. Nämä yksilölliset ominaisuudet on otettava huomioon kasvatuksessa ja siis meneteltävä eri tavalla, vaikka päämäärä onkin sama.”

Kasvattajan velvollisuudet:

“Ensimmäinen ehto on, että pienokaista on kohdeltava aina tyynesti, rauhallisesti ja hellästi, mutta silti päättäväisesti. Silloin saavutetaan paremmat tulokset kuin jos lapselle tiuskitaan äkäisesti, sitä temmotaan ja ikävällä tavalla komennellaan.”

“Myös totuudenrakkautta on vanhempien koetettava istuttaa lapsen mieleen jo nuoresta saakka. Ei ole sopivaa narrailla sitä ja jättää lupauksia täyttämättä, kuten monikin tekee.”

“Milloinkaan ei saa lasta pelotella “möröillä”, “ukolla” ym. jos se ei ole ollut kiltti. Sellainen valheellinen peloitteleminen vaikuttaa pahasti pienokaisen hermostoon ja voi jättää jälkiä pitkiksi ajoiksi.”

“ Ei ole myöskään hyvä, että lasta kutkutellaan nauramaan, että sen kanssa yleensä liian paljon puuhataan ja sille opetetaan kaikenmoisia temppuja, joita sitten lapsi pannaan usein tuttaville näyttämään osoitukseksi muka sen edistymisestä.”

“Kasvatus järjestykseen ja säännöllisyyteen on aloitettava jo muutama päivä syntymän jälkeen. Tämä tapahtuu siten, että pienokaista syötetään, kylvetetään ja puhdistetaan aina määrättyinä aikoina. Jos ollaan tässä johdonmukaisia, tottuu lapsi pian tähän järjestykseen.”

“Jos lapsi totutetaan myös siihen, että se iltaisin vaipuu uneen ilman että tarvitsee hyssytellä sitä tai muita keinoja käyttää sen nukuttamiseksi, niin se ei kaipaakaan mitään semmoista. Ei se myöskään yön aikana vaadi kantelemista eikä ruokaa, jos se johdonmukaisesti on totutettu olemaan liikuttelematta ja ruokkimatta, vaa nukkuu yleensä yönsä hyvin.”

Mun mielestä on ihanaa huomata se, että jo 70 vuotta sitten kasvatusneuvoissa painotettiin hellyyttä, rauhallisuutta ja johdonmukaisuutta. Tämä on ehkä myös hieman yllättävää, sillä julkisessa keskustelussa usein nostetaan esiin vanhan ajan kasvatuksesta se, kuinka vanhoina aikoina sai antaa tukkapöllyä tai piiskaa. Ainakaan tämä kirja ei tarjoa minkäänlaista hyväksyntää fyysiselle kuritukselle tai esimerkiksi erilaisilla keksityillä hirviöillä pelottelulle, josta monilla on muistoja omasta lapsuudestaan vielä 90-luvultakin. Mulla oli siis itselläni paljon ankarampi etukäteisolettama siitä, miten vanhempia ennen vanhaan neuvottiin, mutta ilmeisesti iso osa näistä vanhoista käytännöistä onkin sellaisia, jotka ovat vaan siirtyneet sukupolvelta toiselle, eikä kukaan erityisesti ole neuvonut niitä käyttämään. 

Kasvatus kuuliaisuuteen & siisteyteen

“Muutamien kuukausien kuluttua syntymästä lapsi oppii erottamaan ystävällisen, iloisen ja hyväksyvän kasvojen ilmeen ankarasta, uhkaavasta ja toruvasta ilmeestä. Siten voidaan verraten pian lapselle ilmaista, hyväksytäänkö sen käyttäytyminen eri tilanteissa”.

“Ei ole mitään ikävämpää nähdä kuin piloille hemmotellut lapset, joiden vähäisimpiäkin oikkuja ja päähänpistoja vanhemmat empimättä noudattavat. Ne ovat todella kodin oikullisia ja itsepäisiä valtiaita ja ovat alati omaisten ja syrjäistenkin kiusana eivätkä suinkaan kodin ilona ja päivänpaisteena, kuten lapsukaisten tulisi olla.”

“Siisteyteen voi ruveta lasta totuttamaan noin viidennen kuukauden aikana, kun pienokainen on ruumiiltaan siksi varttunut, että se alkaa kyetä pitämään yläruumistaan pystyssä. Silloin voi lapsen nostaa varovasti astialle aluksi joka aamu ensimmäisen aterian jälkeen. Kun se on tähän hieman tottunut, tehdään vähitellen samanlaisia yrityksiä useita kertoja päivässä heti kohta syönnin jälkeen, koska virtsanlasku ja ulostaminen useimmiten juuri silloin tapahtuvat”

“Pienokaisella on vaistomainen halu olla mahdollisimman paljon äitinsä läheisyydessä ja päästä alati äitinsä syliin. Hän kaipaa äitinsä hyväilyjä ja mielellään kuuntelee äidin lempeää puhuttelua. Tätä älköön lapsukaiselta kiellettäkö, sillä siihen hänellä on pyhä oikeus. Siten varttuu lapsi hyvin myös henkisesti.”

“Lapsi kuuluu äidille, se voi parhaiten äidin vieressä, siinä on sillä lämmin ja hyvä olla. Myöskin äidillä on täysi oikeus katsella sydänkäpystänsä ja iloita siitä kestettyään kaikki tuskat ja vaivat.”

“Lapsen kehitystä arvioitaessa on erinomaisen tärkeää tietää erinäisiä aikamääriä, milloin jotakin huomattavampaa on sattunut pienokaisen elämässä. Tällaiset seikat helposti unohtuvat vanhempien mielestä, varsinkin jos lapsia on monta samassa perheessä: Mutta jos ne kirjoitetaan muistiin erikoiseen kirjaan tai vihkoseen, ne säilyvät varmasti unhoon joutumasta. Suotavaa olisi, että vanhemmat laatisivat kustakin lapsestaan tällaisen “elämän kirjan”, mihin kaikki lasta koskevat havainnot merkittäisiin.”

Lasten hoito

“Parkuvalle lapselle ei saa ensi töiksi antaa rintaa tai pulloa sen rauhoittamiseksi, vaan aluksi on otettava selkoa huutamisen syistä.”

“Kavahtakoon jokainen äiti ominpäin käyttämästä kaikenlaisia lääkeaineita, joita tuttavat neuvovat, pienokaisen rauhoittamiseksi ja vaivuttamiseksi uneen. On sattunut, että lapsukainen on saanut hengellänsä maksaa sen, että vanhemmat ymmärtämättömyydessänsä ovat antaneet sille huumaavia aineita, unijuomia, valmusiirappia yms. Ne sisältävät myrkkyaineksia ja voivat olla vaarallisia aikuisellekin, saatikka hennolle lapselle.”

“Pitäkööt äidit myös tarkasti silmällä, etteivät tunnottomat lapsenhoitajat salaa käytä niitä omaksi mukavuudekseen, mutta pienokaisen turmioksi, kuten on sattunut. Lapsenhoitajia on myös tarkattava, etteivät ne saa tyynnyttää itkeviä pienokaisia näiden sukuelimiä kutkuttelemalla ja etteivät siten saa turmiollisesti vaikuttaa lasten terveyteen.”

“Lastenhoitaja on aina lähetettävä lääkärin tutkittavaksi, jollei häntä perin pohjin tunneta. Onhan mahdollista, että hänessä on keuhkotauti, joka on hyvin yleinen meidän maassamme, tai jokin muu lapselle vaaralliseksi koituva vaiva.”

“Äidin on vielä muistettava pitää hoitajaa silmällä myös ulkona oltaessa. Usein saa nähdä, miten huolimattomasti lapsentytöt voivat ädin silmän välttäessä kohdella pienokaista. Lasta voidaan esim. pahasti retuutella, se voidaan jättää pakkaseen ja tuuleen pitkäksi aikaa hoitajan puhellessa tuttavien kanssa. Lapsi voi joutua vieraiden henkilöiden hyväiltäväksi jene. Kaikki tämmöiset ovat ikäviä epäkohtia, ja ne voivat helposti tulla pienokaiselle turmioksi.”

On hurjaa, miten epäluotettaviksi lastenhoitajat on koettu aikanaan, tai varmasti osa on ollutkin. Olen kuullut myös omalta äidiltäni hänen lapsuudestaan 60-luvulta lastenhoitajasta, joka mm. varasteli ja kuritti. Silti monet vanhemmat ovat olleet pakotettuja turvautumaan lastenhoitajaan. Kauheaa, että on pitänyt erikseen neuvoa tarkkailemaan, etteivät lastenhoitajat esimerkiksi huumaa tai pahoinpitele lapsia! Onneksi nykyisin turvallisen ja luotettavan lastenhoitajan valitseminen ei ole ihan näin haastavaa arpapeliä. 

Lasten lelut

“Tyhjä tutti on sallittu käytettäväksi ainoastaan sillä ehdolla, että se on moitteettoman puhdas. Silloin se on vaaraton. Jokaisen käyttämisen edellä tutti on mitä huolellisimmin pestävä puhtaalla vedellä ja sen ohella joka päivä ainakin kerran keitettävä.”

“Lapsen lelut eivät saa milloinkaan olla niin pieniä, että se voi niellä niitä suuhun pistettyään. Sopimattomia ovat myös sellaiset esineet, joista väri lähtee helposti, samoin lyijy- ja messinkiesineet ja varsinkin rahat.”

“Soveliaita pikkulasten leikkikaluiksi ovat taasen kaikki sellaiset esineet, jotka ovat isonpuoleisia, vahvoja, pureskeltaviksi sopivia ja, mikäli mahdollista, maalaamattomia. Tälliaisa ovat kaikki harmaat ja ruskeat kumitavarat, eheät selluloidivalmisteet, joissa ei ole teräviä särmiä eikä reunoja, hyvin pyöristetyt ja kiilloitetut luutavarat sekä uudenaikaiset, täyteläiset puiset lelut.”

Lasten leluja käsittelevä kappale kirjassa oli tosi mielenkiintoinen! Yleensä puhutaan vaan vanhan ajan puuleluista, mutta on sitä näköjään leikitty muillakin. Hauskaa, että on pitänyt erikseen neuvoa, että lyijyä sisältävillä esineillä EI saa leikkiä. 

Lasten karkaiseminen & voimistelu

“Kesäisin on terveellistä antaa lasten olla ulkona paljain jaloin. Silloin ne karaistuvat hyvin ja varjeltuvat monelta nuhalta sekä yskältä syksyn ja talven tullen.”

“Kävelevää lasta ei saa sitä taluttaessa riiputtaa epämukavasti toisesta kädestä ja kulkea liian nopeaan, niin että pienokainen tuskin jaksaa kunnolla seurata mukana.”

“Ihmisruumiin luonnollisen puolustuskyvyn vahvistaminen on juuri sitä, mitä sanotaan elimistön karkaisemiseksi. Tämä karkaiseminen voi tapahtua monella eri tavalla. Aivan yksinkertaisimmin se tapahtuu siten, että ihomme asetetaan mahdllisimman usein ilman vaikutuksille alttiiksi. Samoin vaikuttaa myös suotuisasti kylmän veden käyttäminen eri muodoissaan.”

“Muistettava on, että ilmankylvyn ottaja ei saa istua eikä seisokella tällöin paikoillaan, vaan alastoman ruumiin tulee olla alati liikkeessä joko siten, että lapsi kävelee sinne tänne, puuhailee leikeissään tahi tekee sopivia voimsiteluliikkeitä.”

“Jos tuntuu vilunväristyksiä tahi jotenkin muuten epämieluisalta tai jos iho muuttuu kananlihalle ja lapsi käy kalpeaksi, on ilmakylpy heti keskeytettävä.”

“Isommille lapsille annetaan aurinkokylpyjä siten, että lapsi ulkona asettuu johonkin tuulelta suojattuun paikkaan niin, että pää on varjossa ja muu ruumis on auringolle alttiina. Ensimmäinen aurinkokylpy saa kestää vain 10 minuuttia, mistä 5 minuuttia tulee ruumiin etupuolen ja loput 5 minuuttia ruumiin selkäpuolen osalle.”

“Uimiseen voi totuttaa jo 3-4 vuoden ikäisiä lapsia, varsinkin jos  he ovat terveitä ja hyvässä lihassa. Laihat ja hintelät lapset sitä vastoin kylmettyvät helposti, ja heidän uintinsa suhteen on oltava varovaisia.”

“Imeväisen voimisteluharjoitukset voidaan aloittaa jo 4:n kuukauden iässä.”

“Imeväisen voimisteluttaminen tapahtukoon aina varovasti ja harkitusti, mutta silti varmoin ottein. Äitien on myös tarkoin muistettava tarttua lapseen aina oikealla tavalla. Mutta esim. kovakouraista jalkojen puristamista on ehdottomasti vältettävä, kun se näet on tuskallista pienokaiselle.”

Kirja sisältää saksalaisen majurin Detleff Neumann-Neuroden kehittämät kuvitetut voimisteluohjeet imeväisille, jotka on otettu kirjan mukaan käyttöön n. 20 vuotta sitten, eli n. vuonna 1927. Kirjassa neuvotaan hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka pieniä vauvoja pitäö päivittäin voimisteluttaa. Silloin ei varmaankaan ole ollut niin tavallista, että vauvat saavat rauhassa hengailla esim. lattialla opettelemassa itse liikkumaan, vaan vauvat ovat olleet eniten joko kapalossa tai sylissä. 

Karkaiseminen, ilma- ja aurinkokylvyt on koettu tosi tärkeinä keinoina edistää terveyttä ja sitä ne varmasti ovatkin olleet, kun esimerkiksi ilmanvaihto on ollut niin kehittymätöntä vielä silloin, eikä pelkästä ruuasta ole esim. välttämättä saanut kaikkia tarvittuja vitamiineja ja ravintoaineita. 

Kirjassa on vielä yksi oma lukunsa lapsen terveydestä ja erilaisista sairauksista ja niiden hoidosta. Kiinnostaako teitä lukea vielä niistä? Kirjassa puhutaan kaikista yleisimmistä sairauksista ja niiden hoitokeinoista ja ehkäisemisestä, sekä esimerkiksi rokottamisesta isorokkoa vastaan. Mielestäni myös tämä osio on varsin mielenkiintoinen ja ehkä auttaa palauttamaan mieliin, miksi niitä rokotuksia nykyisin annetaan.

Lähde: Nuoren äidin kirja, Armas Ruosalainen, 1947, Werner Söderström osakeyhtiö. 

Nyt syyskuussa tulee vuosi siitä, kun juoksin ensimmäisen lenkin pitkän tauon jälkeen, Mallorcan helteessä Oton siskon kanssa. Se tuntui niin hyvältä silloin, vaikka olinkin lenkin jälkeen aivan dööööd. Mutta se fiilis: mä pystyin siihen! Ja siitä sain kipinän aloittaa juoksemisen uudelleen.

Harmaaseen Suomeen palattuamme suuntasin lenkille. Laitoin napit korville, kuuntelin podcastia ja juoksin. Oli niin hiki, puolimatkassa loputtomassa ylämäessä tuntui, etten vaan jaksa enää enempää, mutta juoksin kuitenkin. Parin päivän päästä lähdin taas. Ja taas. Parin viikon kuluttua olin niin ylpeä itsestäni, kun olin pitänyt lenkeistä kiinni. Viikot vaihtuivat kuukausiksi.

Välillä ei huvittanut yhtään lähteä lenkille, tai tuntui ettei kertakaikkiaan ollut aikaa, mutta lähdin silti. Päätin, että juoksen joka viikko vähintään kolme kertaa ainakin 20-30min lenkin. 20min voi kuulostaa lyhyeltä ja tokihan se on lyhyt aika, mutta ensin piti saada kiinni siitä säännöllisyydestä, siitä, että oikeasti lähden sinne lenkille kolme kertaa viikossa. Otin aikaa lenkille sieltä mistä sitä löytyi ja aina sitä jostain löytyi parikymmentä minuuttia.

Sitten kun lenkistä tuli rutiini, saatoin alkaa miettimään matkaa, nopeutta ja aikaa. Aloin tarkkailla tuloksia mun älykellosta ja terveysappista. Olin ihan tyytyväinen. Appi näytti, että kehitystä tapahtui jo muutamassa viikossa kivasti. Talvella mun keskivauhti oli usein 8km/h, johon olin aivan tyytyväinen. Pyrin juoksemaan aina n. puoli tuntia, matkasta viis. Leuto talvi oli juoksun kannalta ihanteellinen, sillä missään ei ollut jäätä ja oli helppo juosta kun ei tarvinnut edes sen kummemmin miettiä vaatteita. Koko talven pärjäsi juoksutakilla, juoksutrikoilla ja lenkkareilla.

Pidin juoksusta kiinni myös muuton aikaan ja tutkin innoissani kodin lähistön uusia lenkkimaastoja. Keväällä meitä puraisi kunnon ulkoilukärpänen, kun ei juuri muutakaan voinut rajoitusten aikaan tehdä. Huhti-toukokuussa kävin lenkillä lähes joka ikinen päivä, joko yksin tai koko perheen kanssa. Se oli ihan mahtavaa. Nautin siitä ja olo oli tosi energinen.

Kesäkuussa rakastin lenkkeillä lämpiminä kesäiltoina ja monesti lähdin lenkille myös jo aamupäivällä niin, että esikoinen pyöräili ja mä juoksin. Yhtenä kesäiltana lenkillä ollessani mulle iski kauhea aurallinen migreeni ja näkö lähti kesken lenkin. Siitä tuli jotenkin sellainen kammo ja ahdistus, että en juossut moneen viikkoon lenkkejä yksin. 

En voinut sietää ajatusta, että mulla lähtisi uudelleen näkö niin, että olen yksin keskellä skutsia myöhään illalla.  Juoksin koko kesän vain keskellä päivää meidän esikoisen kanssa yhdessä. Jos näkö olisi lähtenyt, hän olisi voinut soittaa Oton hakemaan. Meillä oli tosi kivaa lenkeillä ja höpöteltiin kaikenlaista. Edelleen tykkään lähteä hänen kanssa lenkille. 

Elokuun puolella otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että en anna yhden migreenin lannistaa mun juoksuintoa. Todennäköisyys sille, että migreeni iskee uudelleen lenkillä on hyvin pieni. Olen juossut aikuisvuosinani varmaan muutaman sata lenkkiä yhteensä ja kaksi kertaa on iskenyt migreeni. Niiden kahden migreenin välissä oli viisi vuotta. Pakkasin siis migreenilääkkeet ja minikokoisen vesipullon vyölaukkuun ja lähdin yksin lenkille. Ainakin saisin lääkkeen heti otettua, jos migreeni iskisi kesken lenkin. Ja hyvinhän se lenkki meni, eikä tullut migreeniä.

Nyt olen uskaltanut juosta taas jo useammankin lenkin yksin ja se on ollut ihanaa vaihtelua. Kesän höpöttelylenkit taisivat muuten tehdä hyvää mun juoksukunnolle: Kun totuin juoksemaan kovaa niin, että koko ajan juttelin samalla esikoisen kanssa, nyt juoksen yksin ihan ekstrakovaa. 

Tällä hetkellä mun perus vajaan viiden kilsan lenkillä mun keskivauhti on yli 11km/h, mikä on jo huomattava kehitys siitä vuoden takaisesta. Kun en höpöttele koko ajan, vaan keskityn pelkkään juoksuun, niin vauhtikin on kova ihan huomaamatta. Tuo vauhti tuntuu nyt ihan samalta kuin talvella se 7-8km/h keskivauhti. Tai no, en edes ole mitenkään “död” lenkin jälkeen kuten silloin, vaan yleensä on ihan hyvä fiilis, vaikkakin hiki. Jaksan juosta lenkin ihan helposti ja tiedän, että jaksaisin pidempäänkin jos vaan malttaisin käyttää enemmän aikaa lenkkiin kuin sen puoli tuntia. 

Olen pitänyt sitä prioriteettina, että ylipäätään liikun sen 3-4 kertaa viikossa. Enkä siis vieläkään ole yrittänyt juosta mitään 10km lenkkejä, 4-6km on ollut mulle se perus lenkin pituus. Nyt ajattelin kuitenkin, että näin vuoden jälkeen voisin alkaa kokeilla juosta vaikka kerran viikkoon vähän pidemmänkin lenkin. Olisi niin siistiä juosta joskus elämässä vaikka Naisten kymppi tai ehkä jopa puolimaratoni. Ehkä kokeilen jo tällä viikolla juosta vaikka seitsemän kilsaa, tai vaikka 40 minuuttia. En halua ottaa mitään pitkän ajan tavoitteita, mulle tärkein tavoite on se, että en anna säännöllisen liikunnan pudota pois mun arjesta, tapahtui mitä tapahtui.

Tämä on mulle ihan valtava saavutus, että olen oikeasti pitänyt vuoden kiinni tästä. Säännöllinen liikunta osaksi elämää oli mun tärkein tavoite ja mulla on vaan niin hyvä mieli siitä, että onnistuin. Miten voikin yksi viikon lomareissu muuttaa ihmisen elämää näin paljon?

Juokseminen on mulle kaikkein sopivin ja helpoin harrastus, koska lenkille on helppo lähteä omien aikataulujen mukaan ihan milloin haluaa. Ja lisäksi se on ilmaista ja hauskaa!

Onko täällä muita juoksijoita? Miten olette lähteneet pidentämään matkoja lenkillä?

Hello syyskuu, meidän perheen synttärikuukausi! Tässä kuussa juhlitaan mun, esikoisen ja mun äidin synttäreitä. Elokuu päättyi eilen ja nyt on virallisesti syksy. Puissa on jo joitakin keltaisia lehtiä, meidän etupihalle varisee omenoita tasaisella tahdilla, olen syönyt jo monta kertaa sieniä ja googlannut mausteisia patareseptejä. Ajattelin, että nyt syksyn kynnyksellä on hyvä hetki tehdä sellainen kesän tilinpäätös. Mitä tästä kesästä jäi käteen? 

Alkukesä tuntui olevan yhtä odotusta. Odotettiin lämpimiä säitä, keittiörempan alkua, keittiörempan etenemistä, keittiörempan loppua. Odotettiin, että rajoituksia höllätään ja että saadaan tavata läheisiä kevään jälkeen. Toisaalta alkukesä oli myös lämpöä, toivoa ja innostusta. Koko kesä oli vielä edessä – ihan parasta. Pitkät, lämpimät ja valoisat kesäillat olivat ihania. Jokainen alkukesän hellepäivä me vietettiin ulkona aamusta iltaan. Nautittiin aamupaloja omalla pihalla, käytiin uimassa ja veneilemässä.

Heinäkuussa odotus alkoi olla ohi. Päästiin vihdoin Ouluun läheisten luo ja keittiöremppa valmistui sillä aikaa. Vietin lomaviikon, sain aloitettua kirjan kirjoittamisen ja tehtiin lasten kanssa kaikkea kivaa Lintsireissusta puistopiknikkiin. 

Elokuussa tehtiin mahtava Turun reissu ja käytiin vielä Oulussa kesän päätteeksi. Elokuu meni jotenkin todella nopeasti ja tunnistan tämän ilmiön jo aiemmilta kesiltä. Elokuu menee aina niin nopeasti, koska se tavallaan jakautuu puoliksi. Ensin on ne pari viikkoa kun lapsilla on vielä lomaa, mutta koko ajan on mielessä se, että kohta alkaa koulu. Ja sitten yhtäkkiä se koulu jo alkaa ja aika lähtee kiitämään eteenpäin hurjaa vauhtia, kuten aina arjessa. Arjessa aika tuntuu aina kuluvan ihan tuplanopeudella verrattuna siihen, kun lapset ovat lomalla. 

Tein kesän alussa poikkeuskesän bucketlistin, jonka selasin tänään läpi. Ja aika monta kohtaa siitä kyllä toteutuikin ihan huomaamatta. En avannut listaa koko kesänä, enkä siis ottanut mitään paineita sen toteuttamisesta. Mutta nyt käydessäni listaa läpi huomasin, että ainoastaan muutama kohta jäi toteutumatta:

Ei kuvattu auringonkukkapellolla tänä kesänä. En juossut lämpimässä kaatosateessa (pienessä tihkussa kylläkin). Ei olla vielä syöty oman pihan kirsikoita, enkä tiedä päästäänkö syömäänkään, kun ei ainakaan vielä ole kypsiä. Ja ei myöskään käyty metsäretkellä kauempana, mutta tämä on onneksi sellainen, jonka voi siirtää tähän syksyyn helposti. Haluan saada taas kiinni meidän retkeilymeiningeistä ja meillä onkin suunnitelmissa tehdä tällä viikolla kunnon metsäretki. Mutta hei, aika hyvin. 

Listasin 25 kohtaa, jotka halusin tehdä ja niistä neljä (tai kolme ja puoli laskutavasta riippuen) jäi toteutumatta. Kaikki muut toteutuivat. Enkä vilkaissutkaan listaa sen jälkeen kun olin sen julkaissut. Voisiko tästä päätellä, että tiesin aika hyvin, mitä tältä kesältä halusin? 

Mä ainakin tulkitsen niin, että elettiin tämä kesä juuri niin kuin haluttiin ja otettiin siitä kaikki ilo irti. Ei jäänyt sellaista fiilistä, että kesästä olisi jäänyt puuttumaan mitään, eikä sellaista, että olisi yrittänyt suorittaa jotain ihannekesää. Me vaan nautittiin kaikesta, mitä kesä tänä vuonna tarjosi ja mentiin päivä kerrallaan. Uitiin luonnon vesissä aina kun siihen oli mahdollisuus. Syötiin ja syödään edelleen kaikki sato, jota meidän pihalla on tarjota. Vietettiin kahdetkin pyjamabileet ja veneiltiin. Syötiin jäätelöä, ulkoiltiin ja juhlittiin Oton kolmekymppisiä pienesti. Grillattiin, lomailtiin, tehtiin juhannusseppeleet ja luettiin. 

Kesä 2020 oli tietysti aivan erilainen kuin vielä alkuvuodesta kuvittelimme. Euroopan roadtrip vaihtui keittiöremppaan ja Oulun reissuun. Mutta kaikesta huolimatta tämä oli aika hyvä kesä, eikä se loppupeleissä ainakaan negatiivisessa mielessä ollut yhtään erilainen kuin muut kesät. Päin vastoin. Tässä kesässä oli paljon hetkessä elämistä ja nautintoa pienistä asioista. Miten uskomattoman hyvältä tuntuikin vaikka juhlistaa juhannusta ystävien kanssa tai veneillä kivalla porukalla, kun ensin oli koko kevät kykitty keskenämme kotona. 

Kesä tarjosi ihanan hengähdystauon kevään jälkeen. Ja nyt lähdetään hyvällä mielellä syksyyn. Syksyllä on tiedossa jännittäviä työjuttuja, rauhallisia koti-iltoja sohvalla, juoksua (ei niin lämpimässä) vesisateessa ja toivottavasti myös läheisten näkemistä. Tervetuloa syksy ja hei hei kesä 2020!