Olen odottanut jo muutaman viikon että pääsen kirjoittamaan tuon otsikon, hah! Tämä viikonloppu on vihdoinkin ollut ihan oikeasti rento, vailla mitään sen suurempaa tekemistä tai velvollisuuksia muuton suhteen. Täällä mahtuu jo asumaan ja elämään ja ei ole enää sellaista jatkuvaa ”pitäisi purkaa vielä toi ja toi” -fiilistä takaraivossa, vaan voi oikeasti relata ajatuksiltaankin. Ihana fiilis, ihanaa olla kotona! Tekee todella hyvää muutaman viikon tauon jälkeen päästä rentoutumaan ihan kunnon viikonlopun viettoon, jotenkin tuntuu että muuttorumbaa järjestellessä on kulunut puolet syksystä jossain määrin, pakkaaminenkin aloitettiin jo syyskuun lopussa kun oltiin käyty laittamassa nimet paperiin, ja sitä ennenkin oli runsaasti säätöä asunnon etsinnässä ja vaikka missä oheisjutuissa. Mutta ei enää, jes!

Eilen meillä oli koko päivän kivaa seuraa täällä tyttöjen kanssa, ja syötiin korvapuusteja ja pidettiin pientä isänpäiväkorttiaskartelutyöpajaa ja lapset saivat ulkoilla meidän omalla pihalla kun me aikuiset paistettiin pullaa sisällä. Rentoa yhdessäoloa ja hengailua, ja meni jotenkin ihan hujauksessa koko päivä. Niin kai se menee hyvässä seurassa! Aamulla tytöt kävivät myös Oton kanssa päiväkodin isänpäiväaamiaisella, vaikka tytöillä vapaapäivä olikin. He olivat aivan innoissaan yhteisestä aamiaisesta. Musta se on tosi kiva että päiväkodilla järjestetään tuollaisia yhteisiä tapahtumia.

Tänään nukuttiin myöhään koko perhe, ja Tipan sirkuskoulun jälkeen käytiin ostamassa isänpäivälahja tyttöjen isoisälle, ja tehtiin perus ruokaostokset. Sitten tultiin vaan kotiin laittamaan illallista ja sen jälkeen röhnötettiin sohvalla pelaamassa sopivan yksinkertaista Muumi Aliasta, jonka meidän kolmevuotiaskin hiffaa. Ja nimenomaan röhnötettiin, kuten allaolevasta kuvasta näkyy. Jos joku miettii miltä meidän tavallinen lauantai-ilta ihan oikeasti näyttää niin juurikin tuolta. Me öllötetään koko perhe sohvalla ja tehdään jotain kivaa yhdessä.

Tytöt menivät nukkumaan ja Zeldan kummisetä tuli meille illaksi kylään pelaamaan Oton kanssa Otolle antamaani isänpäivälahjaa, eli Battlefield 1:stä. Mä ajattelin viettää iltaa ananaksen (edelleen koukussa!), vauvan möyrinnän ja parin ihanan sisustuslehden kanssa. Se kuulostaa ainakin mun korvaan aika täydelliseltä ja rennolta. Tosin en tiedä onko lukeminen mahdollisesti hankalaa kun lehti pomppii mahan päällä vauvan potkiessa sitä jatkuvasti, mutta ei sen väliä. Niitä potkuja on ihana seurata.

Huomenna juhlistetaan isänpäivää ensin kotona isänpäiväaamiaisella, ja illemmalla mennään vielä Oton lapsuudenkotiin isänpäiväillalliselle. Mukava sunnuntaikin siis tiedossa.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

Multa kysyttiin jokin aika sitten haluaisinko testata patjansuojuksia* meidän koko perheelle. Ensin olin vähän että no öh, me ollaan kyllä kaikki ihan yökuivia oltu tässä jo pidemmän aikaa, että ei oikein ole tarvetta enää. Sitten päätin kuitenkin kuunnella mitä sanottavaa ComfortNights-patjansuojuksia testanneella ystävälläni oli niistä, sillä tiedän että myös heillä lapset ovat olleet pois vaipoista jo pidemmän aikaa. Ehkä patjansuojuksilla on jotain muutakin käyttöä, kuin estää pissojen leviäminen patjaan?

Keski-Euroopassa patjansuojukset ovat kuulemma todella yleisiä myös aikuisilla, useastakin syystä. Kosteuden lisäksi ne pitävät patjoista ja petauspatjoista myös kaiken lian ja hien poissa, näin patjat säilyvät raikkaana pidempään. Ja jos vaikka käyttää karttavärillistä itseruskettavaa, siitä ei tartu väriä patjaan asti vaan väri jää suojukseen. Imetysaikana ja synnytyksen jälkeen patjansuojus on myös hyvä juttu, pitää maidon pois patjasta. Sen lisäksi että ne pitävät ylhäältä päin tulevan lian ja kosteuden 100% pois patjasta ja tyynystä, ne pitävät myös pölypunkit ja muut ällötykset pois vuodevaatteista ja nukkujan hengitysteistä. Siksi ne ovatkin allergikoille ja astmaatikoille erityisen suositeltuja. Kuulostaa mielestäni aika järkeenkäyvältä, tai oikeastaan tämän kuunneltuani mulle tuli sellainen fiilis että miksi ihmeessä meillä EI ole patjansuojuksia jo.

Mä kärsin vuoden ympäri allergisesta nuhasta, ja vaikka viime vuonna uusimme patjat, tyynyt ja peitot ja pidän tyynyt ja peitot aina puhtaana ja raikkaana, musta tuntuu että viime aikoina mulla on taas ollut enemmän nuha öisin mitä vaikkapa silloin kun patjat oli ihan vasta ostettu. Toisaalta siihen voi vaikuttaa raskauskin, sillä raskausaikana usein tulee nuhaa (vain yksi niistä kummallisista oireista mitä raskauteen voi liittyä). Testattuamme patjansuojuksia parisen viikkoa, mä olen kuitenkin välttynyt joka-aamuisilta aivastelukohtauksilta ja nenän tukkoisuudelta.

On myös kiva tietää että jos vaikka joku yöllinen oksutauti yllättää jommankumman lapsista, ei oksennukset leviä patjaan tai tyynyyn asti, vaan selviää pelkällä lakanoiden vaihdolla, ja patjansuojuksen pesulla. Suojat voi pestä 90 asteessa, ja ne ovat 100% antibakteerisia. Vauvoille löytyy myös oma kokonsa ja meidän minityyppiä odottelee täällä oma sopivan kokoinen suojus. Ei tarvitse säikähtää siis myöskään hänen kanssaan mahdollisia yöllisiä niskasinappeja, lakanat vaihtoon ja suojus pesuun vain.

Patjansuojus.fi-sivustolla on koko valikoima esillä. Me otettiin testiin ohut ja hengittävä Tencel-materiaalista valmistettu patjansuojus sekä tyynynsuojukset, jotka on kyllä kaikkea muuta kuin alkuperäiset mielikuvani paksusta kahisevasta muovitetusta froteesta. Ne ovat yhtä ohuita kuin lakanat, ja tuntuvat niin pehmeältä että niiden päällä voisi nukkua ihan ilman lakanaa ja tyynyliinaakin, eikä kahise tai tunnu ollenkaan häiritsevästi nukkuessa. Lapsille taas saimme ohuet, pehmeästä froteesta valmistetut patjansuojukset, jotka myös omaavat loistavan suojan lisäksi ihan samanlaiset ominaisuudet kuin meidän Tencel-suojatkin, eli pestävyyden, antibakteerisuuden ja hengittävyyden.

Patjansuojukset saatu blogin kautta.*

Patjansuojukset ovat edullisia, ja pidentävät patjojen käyttöikää huomattavasti sekä tekevät nukkumisesta mukavampaa. Nyt saatte koodilla 1001 10% alennuksen kaikista ComfortNights-patjan- ja tyynynsuojuksista Patjansuojus.fi-sivustolla. Suojuksia voi ostaa myös jälleenmyyjiltä, joita ovat mm. Hobby Hall, Kärkkäinen, Etola ja Veljekset Keskinen. 

Minä suosittelen lämpimästi, nämä olivat positiivinen yllätys!

Toisen kolmanneksen viimeinen viikko pyörähti käyntiin tänään, jännää! Muuton aiheuttamat supistukset on helpottaneet tosi paljon ja nyt ollaan menty ohi siitä kriittisestä viikosta mitä mä jotenkin jännitin koko alkuraskauden ajan: viikosta 25+1, jolloin mulla viimeksi Zeldaa odottaessa alkoi säännölliset supistukset. Ei alkaneet tällä kertaa, onneksi. Mä olen niin huojentunut että en voi sanoin kuvailla. Olen uskaltanut nyt taas vähän purkaa tavaroita ja käydä kaupassa Oton ja lasten kanssa, enkä vaan levätä. Eikä ole silti tullut kipeitä supistuksia, vaan ihan normaaleja epäsäännöllisiä harjoitussupistuksia eikä niitäkään mitenkään liikaa. En silti ole tosiaankaan rehkinyt ja aika rauhassa aion ottaa sinne turvallisille viikoille asti kuitenkin, mutta se helpottaa että ei tarvitse kokonaan eristyä neljän seinän sisälle makaamaan vaan oman voinnin mukaan saa touhuta.

Tässä kolmannen raskauden aikana on ollut tosi vähän neuvolakäyntejä tai ylipäätään mitään seurantaa, mikä on ehkä vähän pelottavaa. Vaikka olenkin terveydenhuollon silmissä jo ”konkari”, niin kyllä se aina tuo sellaista mielenrauhaa kun saa käydä kuulemassa että kaikki on hyvin. Onneksi mulla on kuitenkin seuraava neuvola tässä parin viikon päästä, ja onneksi meidän vauva on niin kova liikkumaan että hän kyllä ilmoittelee itsestään eikä sillä tavalla tarvitse panikoida hänen vointiaan. Hän hengailee edelleen mahan oikealla puolella kuten isosiskonsakin, ja mun napa on siirtynyt aivan vasemmalle puolelle mahaa. Tosi hassun näköistä!

Pääsin tällä viikolla hoitamaan tyttöjen pikkupikkuserkkua joka on kaksi kuukautta vanha aurinkoinen pieni tyyppi, ja jotenkin oikein tunsin kun vauva oli siinä kainalossa ja mulla tulvahti jotain oksitosiinia aivot täyteen ja tuli sellainen ”haluanmeidänvauvannythetijotänne”-fiilis. Se oli varmaan tähänastisen elämäni vauvakuumeisin hetki, ihan oikeasti sen jotenkin fyysisestikin tunsi. Mutta no, ei tässä enää pitkä aika ole odottaa. Meidän pikkupikkuserkuksista tulee varmasti oikein hyvät kaverit ensi vuoden aikana kunhan meidänkin tyyppi on masun ulkopuolella.

Kaivelin tänään vertauskuvia mahakollaasiin aiempien raskauksien ajalta samoilta viikoilta, ja jotenkin tuli sellainen hetkellinen paniikki että eihän meillä ole mitään valmiina vaikka viimeksi oli jo paljon enemmän. Mutta näin niinkun järjellä ajateltuna, ei ole mitään pakkoa että kaikki olisi valmiina raskausviikolla 27, sillä vaikka vauva päättäisi syntyä tällä viikolla tai vaikka kuukauden päästä niin millekään vauvanvaatteille tai tarvikkeille ei olisi vielä käyttöä, koska hän olisi maailmassa aivan liian aikaisin eikä edes pääsisi kotiin. Tässä on aivan hyvin aikaa laittaa kaikki valmiiksi, ja meillä on tavoitteena että viimeistään tammikuun alussa kaikki on tyyppiä varten valmiina. Kaikki isommat hankinnat meillä on jo päätettynä ja osittain valmiina, mutta haetaan ne kotiin vasta myöhemmin kunhan täällä on enemmän tilaa. Ei ole mitään järkeä tuoda niitä tänne tielle vielä koska ei ole mikään pakko.

Vauvanvaatteita sen sijaan voisin taas alkaa ostelemaan, en ole ostanut Oulun reissun jälkeen mitään kun edellisetkin hengasivat vaan muuttolaatikossa enkä muistanut ajatella koko asiaa. Ne sukat puuttuu siis edelleen, hah! Tänään juuri tuli mieleen tämä vaateasiakin, kun purin ne muutamat vauvanvaatteet laatikosta kaappiin odottamaan pesua ja omaa tulevaa säilytyspaikkaansa. Mulla on tarkoituksena tehdä sellainen DIY-vaatetanko vauvan vaatteille, johon ripustan minivaatteet kauniisti hengareissa roikkumaan.

Tässä on tosiaan mahavertausta aiempiin raskauksiin. Löysin vanhan kollaasin johon olen kirjoittanut vanhalla fontilla nuo raskausviikot, eli tuo ”nyt” on kuitenkin Zeldan odotusajalta, haha. Aika saman kokoisia masuja ehkä? Eri muotoisia vaan, tämä masu on ylempänä kuin nuo kaksi kaveria. Ja mäkin olen ihan eri näköinen joka kuvassa! Näitä on niin hassua katsoa aina näitä vanhoja kuvia kun näyttää niin eriltä. Toki on ihan positiivista että 25v odottajana näytän eriltä kuin vaikkapa tuossa keskimmäisessä kuvassa, jonka ottohetkellä olin vielä 19-vuotias.

No juu, mutta tiivistelmänä siis että hyvät on meiningit ja olot, ja vauva voi hyvin ja on kasvanut niin paljon! Vauva potkii aina sänkyä ja sohvaa hulluna kun mä makoilen kyljelläni, ja aina jos joku laittaa käden mahalle niin hän kyllä varmasti potkaisee siihenkin. Ihana tyyppi <3

Vihdoin on tullut aika ottaa pieni katsaus taaksepäin ja kertoa siitä miten me päädyttiin valitsemaan uuteen asuntoon juuri tämä lattia. Lattia on yhteistyönä saatu Karitma Collectionilta bloginäkyvyyttä vastaan.

Mä olen himoinnut vaaleaa lattiaa jo vuosikaudet, aina meidän ihan ekasta vuokrakodista asti. Siellä oli vaaleanharmaa muovimatto, joka oli itseasiassa väriltään aivan täydellinen, mutta muuten siis jotain ihan muuta kuin mitä kotiini olisin halunnut. Seuraavassa kodissa oli upouusi tammilaminaatti, joka tuntui huomattavalta parannukselta muovimattoon verrattuna, mutta ei ollut väriltään meidän kotiin sopiva. Kaikki ne vuodet mä vaan haaveilin siitä miten kivalta kaikki meidän huonekalut näyttäisi juuri sen vaalean lattian kanssa, joka ei riitelisi minkään muun värin kanssa ja joka tekisi kodista kuin tyhjän kankaan, sopivan alustan mille tahansa sisustusväreille.

Kun me löydettiin tämä nykyinen asunto, heti ensimmäisenä mä sanoin jo näytössä että lattiat menee vaihtoon mutta muuten täydellinen meille. En vielä silloin tiennyt että saataisiin osa lattiasta valmiiksi jo ennen muuttoa, mutta näin jo silmissäni miten ihanan valoisa runsailla ikkunoilla varustetusta kodista tulisi kun lattiakin olisi vielä vaalea. Ihan vitivalkoinenkin lattia mun haaveissa käväisi myös, mutta mä tiesin että Otto ei siihen suostuisi, ja tiesin myös että se ei olisi meille järkevä vaihtoehto koska mä en ole sellainen tyyppi joka jaksaa olla pesemässä lattioita kovin usein. Valkoinen lattia olisi siis näyttänyt meillä aina likaiselta. Vaaleanharmaa oli turvallisempi vaihtoehto.

Löysin Karitman Kronotex –laminaattivalikoimasta netissä kaksi laminaattia, jotka kuvissa miellyttivät mun silmää todella paljon ja tuntuivat ominaisuuksiltaan sopivalta meidän kotiin. Toinen oli erikoispitkä ja erikoispaksu Kronotex Mammut -laminaatti sävyssä Capital Oak Light, ja toinen oli erikoispitkä ja erikoisleveä Kronotex Mammut Plus -laminaatti sävyssä Macro Oak White. Molemmat kuuluvat parhaaseen käyttöluokkaan, ja kestäisivät kulutusta loistavasti myös esimerkiksi julkisissa tiloissa. Täydellisiä lapsiperheeseen siis. Tilasin molemmista mallipalat kotiin, ja vertailtiin niitä pari iltaa ennen lopullista päätöstä.

Mallipalat on tosi hyvä juttu, sillä niiden avulla päätös on paljon helpompi tehdä. Kokeilin mallipaloja niin lattialla meidän huonekaluja vasten, kuin sitten vertailin niitä ihan vierekkäinkin. Molemmissa miellytti lankkujen pituus, ja Mammut Plussassa lankut olivat vielä leveydeltäänkin todella todella näyttäviä. Tykkäsin kuitenkin hieman kapeamman Mammut Capital Oak Lightin sävystä enemmän, ja Otto oli samaa mieltä, ja niin sitten päädyttiin siihen. Toinen vaihtoehto oli aavistuksen liian sinertävä meidän makuun, ja tämä Capital Oak Light sopivan neutraali ja hieman vielä vaaleampi.

Kun kyseessä on lattia joka ei ole ihan valkoinen, on mun mielestä sävyllä todella iso merkitys. Sen on oltava tarpeeksi neutraali, jos ei vielä valitessa ole aivan satavarma väreistä joilla kodin tulee sisustamaan. Me ihastuttiin tässä Capital Oak Lightissä myös siihen miten luonnolliselta se sekä näyttää että tuntuu, puunsyyt ovat upeasti esillä ja kun lattia koskee kädellä, se tuntuu ihan oikealta puulattialta. Parketti olisi ollut liian arka materiaalina meille, tai aitopuinen lankkulattia, ja siksi mä olen niin onnellinen että löytyi laminaatti joka ei tunnu miltään korvikkeelta ”oikeille” lattioille vaan on kaunis ja upea ihan omana itsenään.

Meidän 95m2 kotiin tilattiin siis 100m2 Mammut Capital Oak Lightia, ja siitä lähti prosessi kohti valoisampaa uutta kotia. Seuraavassa osassa mä kerron lattian asennusprosessista lisää. Meillä siis tällä hetkellä valmiina alakerta, listoja lukuunottamatta, ja projekti jatkuu edelleen!

Ihanaa päivää kaikille <3 

Kolmannen raskauden aikana itse raskaus ei ole vaikuttanut kauheasti mun mielestä enää parisuhteeseen. Molemmat ollaan otettu rennosti alusta asti ja katsottu miten raskaus etenee, ja parisuhde on mennyt siinä mukana. Raskaus ei ole muuttanut mua hormonihirviöksi, mutta herkistänyt se kyllä on niin että olen ehkä tavallista tunteellisempi ja dramaattisempi, ja kaipaan enemmän läheisyyttä. Onneksi se ei tunnu Ottoa haittaavan, yhdessä me ollaan täällä rakenneltu pesää tämäkin viikko, halittu sohvalla ja ihasteltu tuoksukynttilöitä ikkunalaudalla ja kasvavaa lumikinosta ikkunan toisella puolen.

Me ollaan oltu pian kuusi vuotta yhdessä Oton kanssa, ja sinä aikana kolme raskautta on aika paljon. Elämä on mullistunut näiden vuosien aikana hurjasti mutta yksi asia on säilynyt samanlaisena läpi vuosien, ja se on nimenomaan meidän parisuhde. Se on ollut sellainen ankkuri ja turvasatama, mihin me molemmat ollaan tarrattu kiinni aina kun koko muu elämä on ollut yhtä vuoristorataa. On helpottavaa kun tietää että vaikka kaikki muu olisi aivan sekavaa, on yksi asia joka on aivan selkeä ja toimii juuri niinkuin pitää. Niin se on ollut alusta asti, joka vuosi ollaan jossain määrin suunnattu kohti tuntematonta – mutta aina yhdessä, aina toisiamme tukien.

Oma puoliso on just se tyyppi jonka kanssa uudet asiat kuuluukin kohdata, ja johon kuuluukin turvautua. Harmittavan usein pikkulapsiarjessa kuitenkin kuulee niitä tarinoita, kuinka raskaus tai vauvavuosi ovat karkottaneet puolisot kauemmas toisistaan. Osa jopa eroaa sen ensimmäisen vauvavuoden aikana. Tärkeintä on kuitenkin ehkä ymmärtää että vaikka se vuosi olisi ihan hitsin raskas, niin se ei helpotu sillä että puolisot asettuvat toisiaan vastaan. Ja toiseksi – vuosi on ihan naurettavan lyhyt aika, ainakin jos mielii viettää toisen kanssa loppuelämänsä.

Mistä se sitten johtuu että osa ajautuu erilleen jo raskausaikana? Mä uskon että jos on ollut pitkään yhdessä ja rakentanut tietynlaisen kuvan toisesta ihmisestä ja oppinut siihen että hän on aina tietynlainen, se voi tulla suurena yllätyksenä miten paljon raskaus voi (hetkellisesti) muuttaa ihmistä. Pahin virhe on kuitenkin luulla että se muutos on lopullinen. En itsekään ole aina sellainen kauppaitkupilli jota harmittaa kun ei tiedä minkä jäätelön valitsisi, tai joka kriiseilee omasta ulkonäöstään joka päivä. Mutta raskausaikana olen usein ollut, ja Otto on osannut suhtautua siihen huumorilla, mutta mua lohduttaen. Raskaudetkin ovat erilaisia, toisen raskauteni aikaan olin seesteinen viilipytty ja muistan itkeneeni ainoastaan kerran sen raskauden aikana, tai oikeastaan välittömästi sen jälkeen: silloin kun sain tyttäreni ensi kertaa rinnalle.

Olen aina ajatellut että meille se on ollut etu että kaikki kävi niin nopeasti. Että kuukauden seurustelun jälkeen asuttiin jo yhdessä ja oltiin matkalla vanhemmiksi. Monen mielestä se on sulaa hulluutta, mutta meille se on nimenomaan ollut etu. Kumpikaan ei ehtinyt luoda minkäänlaisia odotuksia toista kohtaan, ei paineita ei vaatimuksia. Me vaan mentiin päivä kerrallaan, yhdessä, kohti sitä vanhemmuutta ja uudenlaista elämäntilannetta. Me oltiin nuoria ja naiiveja, eikä osattu pelätä että joku menisi meidän kahden välillä pieleen. Nuori ja naiivi olen vieläkin, ja ylpeä siitä. Kyynisyys aiheuttaa enemmän ikävyyksiä kuin naiivius. Mä voin edelleen katsoa Ottoa, ja ajatella että en tiedä yhtäkään asiaa maailmassa joka voisi tulla meidän väliin ikinä. Ja tiedän että kun hän katsoo mua, hän voi ajatella samaa.

En sano että kaikkien kannattaisi alkaa perustamaan perhettä ensitreffeillä, mutta sanon että raskauteen ja vauvavuoteen kannattaa suhtautua avoimin mielin, oli se ensimmäinen, toinen tai seitsemäs. Ei kannata ikinä uskoa että tietää jo etukäteen mitä tuleman pitää, vaan kannattaa ottaa vastaan se mitä tulee, rauhallisin mielin ja ennen kaikkea yhdessä. Kenenkään toisen parisuhteeseen, raskausaikaan, vauvavuoteen, tai mihinkään kokemuksiin ei kannata omia odotuksia perustaa koska maailmassa ei ole toista samanlaista paria kuin sinä ja kumppanisi. Ja te yhdessä päätätte millaista teidän elämänne on tai tulee olemaan. Meillä on Oton kanssa aina ollut sellainen taisteluasenne, me vastaan maailma, ja se pätee kaikkeen. Vaikka me ei olla vastaan kaikkea, me ollaan yhdessä kaikkia mahdollisia vaikeuksia vastaan. Ja yhdessä me ollaan vahvempia ja selvitään kaikesta helpommin.

Kun uusi vauvavuosi koittaa, me saatetaan olla ihan pirun väsyneitä ja välillä kiukkuisia. Tai sitten ei, etukäteen ei voi tietää. Mutta mä tiedän että sen mahdollisen väsymyksenkin keskellä lupaan etsiä niitä hyviä asioita Otosta ja meidän perheestä, enkä osoittaa sormella sitä minkä voisi tehdä paremmin. Lupaan halata ennemmin kuin huutaa, ja lupaan että en luovu siitä minkä koen olevan parisuhteessa tärkeintä: halusta tehdä toinen onnelliseksi. Siitä kaikki lähtee, että ei halua tehdä kaikkea mahdollisimman kivaksi ja helpoksi itselle, vaan toiselle. Ja siitä että tämä halu on parisuhteessa molemminpuolinen.

Kiitos Otto, että elät tätä jännittävää matkaa vanhemmaksi mun kanssa jo kolmatta kertaa, ja kiitos siitä että olet niin hyvä isä ja puoliso <3