Moikka! Mä sain kuin sainkin tehtyä äitienpäivävideon. Puheäänetkin kuuluu jopa, ja ihan oikealla nopeudella, eikä huku musiikin alle. Kuten varmaan videolta näkyy, niin meillä oli aika todella kotipäivä eilen, mutta ei se mitään. Toivottavasti tykkäätte, vaikka tämä tälläistä ihan perus höpöhöpöä onkin.

Parasta videolla on kyllä Zeldan ”Mihki mä katon tätä?”, se tuli niin suoraan sydämestä ja oli kyllä aivan loistava kysymys, en kestä! Ihana äitienpäivä, ja toivottavasti teille mieleinen video. Viime vuosista poiketen äitienpäivänä en julkaise miljoonaa eri videota, vaan tämän yhden reilun neljän minuutin pätkän johon tiivistin päivän tärkeimmät. Ainakin oli toivottavasti helpompi katsoa! Mua aina jännittää kauheasti laittaa videoita, koska teen sitä niin harvoin, ja siksi mä tässäkin nyt höpöttelen ja selittelen, vaikka ei ole mitään fiksua sanottavaa. Sen verran sanon että tässä oli kyllä nyt tämän vuoden viimeinen äitienpäivä-sanan sisältävä otsikko, apua niitä on jo ihan liikaa! Huomenna uudet kujeet.

Ihanaa maanantai-iltaa ja hyvää yötä kaikille<3

Eilen jo paljastin vähän äitienpäivälaukkuani instagramissa, kun vilautin sen suojapussukkaa. Laukku on siis Marc by Marc Jacobsin, ja mä olen siihen aivan ihastunut. Tajuttiin muuten eilen että kaikki lahjat viimeisen puolen vuoden aikana, mitä olen Otolta saanut ovat olleet Marc by Marc Jacobsia. Jouluna korvakorut, hääpäivänä kaulakoru ja nyt äitienpäivänä siis tämä laukku. Kieltämättä se taitaa olla mun lempparimerkkejä tällä hetkellä, ja ainakin toistaiseksi olen ollut laatuun todella tyytyväinen. Ihanaa että Otto tietää mistä mä tykkään.

Mulla ei ole ollut moneen vuoteen vaaleaa laukkua, ja sellaiselle on näin kesän lähestyessä tarvetta, kun ei tule käytettyä vain mustia talvisaappaita vaan myös valkoisia AF1:ja ja eri värisiä ballerinoja ja korkkareita. Mun laukussa pitää olla tarpeeksi tilaa, mutta toisaalta se ei saa olla liian iso. Ensin mä haaveilin oikeasti isosta laukusta, mutta nyt kun olen raahannut työpäivinä aina keskikokoista laukkua sekä isoa laukkua, olen todennut että pärjään sittenkin pienemmällä käsilaukulla ja isolla kassilla jossa mulla kulkee läppärit, padit ja muut mukana.

Tämä siksi, että kun lähden esimerkiksi tapaamiseen tai lounaalle, on kivempi kun on ne kaksi laukkua, joista toisen voi jättää toimistolle ja sen pienemmän ottaa mukaan pienine tärkeine tavaroineen. Tuntuisi ärsyttävältä raahata megaisoa läppärille ja päivän omaisuudelle tarkoitettua laukkua kokoajan mukana, jos olisi kerran mahdollisuus jättää ne kamppeet pois kyydistä ja laukku olisi siis melkein tyhjä. Pienissä kuppiloissa lounastaessa sellainen on oikeasti tiellä, tai ainakin hankala vahdittava.

Laukku jonka Otolta sain on Marc by Marc Jacobs Ligero Double Percy, Dark Buff Multi -vär(e)issä. Siinä on kaksi erillistä vetoketjulla suljettavaa yhtä suurta osiota, pikkutasku avaimille ja muille toisessa niistä osioista, sekä säädettävä kantohihna. Se on beigen ja kerman sävyinen, hopein yksityiskohdin ja valmistettu aidosta italiaisesta lehmän nahasta.

Mä uskon että musta ja Ligero Double Percysta tulee aika hyvät kaverit, se on nimittäin niin ihanan yksinkertainen ja monikäyttöinen, että tulee varmasti olemaan osana mun aika monia asuja. Mulla on ollut erittäin läheinen suhde viime kesänä ostettuun Coachin Bleeker Prestoniin, mutta tässä on nyt aika kova haastaja. Nyt on kiva, kun on kaksi täysin erilaista, kaksi hyvin mun tarpeita vastaavaa laukkua.  Ja hei, ainakin vaihtelua asukuviin joissa sama musta laukku on vilissyt melkein joka kerta viime kesästä asti!

Laukkujen on  varmasti hyvä antaa välillä ”levätä” niin ne kestävät parempana käytössä pidempään, se on toinen syy siihen että olen nyt iloinen että arkisia käyttölaukkuja on nyt kaksi. En ole muutamaan vuoteen ostanut yhtään heräteostoslaukkua, vaan ainoastaan muutaman pidempään harkitun mallin, ja niistä jokainen on säilynyt hyvänä.  Ne tulevat varmasti olemaan käytössä vuosikaudet, ehkä joskus meidän tyttärilläkin jos äidin ja tytärten maut käyvät yksi yhteen vielä kymmenen vuoden kuluttua.

Äitienpäivälaukku hot or not?

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3

Tänään on mun neljäs oikea äitienpäivä, viides jos raskausajan äitienpäivä lasketaan mukaan. Jokainen äitienpäivä tähän mennessä on ollut täydellinen, omalla tavallaan. Raskausajan äitienpäivältä muistan vieläkin Oton vatkaamassa käsin ärräpäiden saattelemana kermavaahtoa kakkuun jonka raskaushimoissani halusin tehdä. Siinä kesti kauan, se oli ehkä hölmöin juttu ikinä, mutta Otto teki sen silti, koska Otto on Otto.

Toisena äitienpäivänäni mä sain herätä siihen, että äiti ja Otto olivat yhdessä ostaneet mulle mun ensimmäisen äitienpäivälaukun täysin mun siitä mitään tietämättä, tästä syntyi siis tämä meidän äitienpäivälaukkuperinne. Muistan kuinka Otto nosti meidän rakkaan esikoisen sänkyyn ja yhdessä ihmeteltiin mun pinkkiä laukkua, Tiara taisi sitä maistellakin. Muistan siltä äitienpäivältä myös meidän ravintolareissun, vauva-Tiaran joka hauskuutti puolta ravintolaa iloisella hölpötyksellään, ja mun ja Oton pehmolelusodan illalla kotona. Pehmolelusodan jonka seurauksena meidän telkkariin tuli naarmu, mutta joka sai meidät nauramaan vedet silmissä varmaan puoli tuntia.

Mun kolmantena äitienpäivänä Zelda oli vain muutaman viikon ikäinen vastasyntynyt pieni. Me vietettiin sitä äitienpäivää vauvantuoksuisissa tunnelmissa, rakkaudesta pakahtuen. Meillä oli kaksi pientä yhteistä täydellistä tytärtä, Otolla isyysloma ja maailman paras fiilis. Taisin saada aamupalan sänkyyn, ja Otto kokkasi mulle herkkuja. Silloin taidettiin olla niin vauva-arjen lumoissa, että mulla ei siksi oikeasti ole siltä päivältä juuri muita muistikuvia kuin se miten järjettömän onnellisia me oltiin juuri silloin, ja taidettiinpa olla myös vähän väsyneitäkin.

Neljäs äitienpäivä viime vuonna sujui kotona ja ulkoillen. Muistan kuinka Zelda oli juuri oppinut nukkumaan täysiä öitä Tiaran kanssa yhteisessä lastenhuoneessa, ja aloin vihdoin herätä horroksesta jonka 20 minuutin pätkissä nukuttu vuosi oli aiheuttanut. Aurinko paistoi, kirsikkapuut kukkivat ja meillä oli ihana, rento päivä jona sain nukkua pitkään ja ottaa rennosti yhdessä.

Tänä vuonna meidän ei ollut tarkoitus olla koko päivää kotona. Meidän piti lähteä keskustaan äitienpäivälounaalle, kävellä Kaivopuistossa ja näyttää lapsille mun vanhoja huudeja, se olisi ollut ihanaa. Mutta nyt kävi toisin. Mä jouduin lepäämään, koska tällä viikolla tehdystä lääkärintutkimuksesta aiheutui yllättäen jonkinverran jälkioireita, ja sain ohjeeksi levätä ja liikkua mahdollisimman vähän. Mä olen voinut kuitenkin ihan hyvin, ja siksi lepääminen auringon paistaessa täysillä ulkona on tuntunut sanoinkuvailemattoman turhauttavalta.

Silti tämäkin äitienpäivä on ollut täydellinen. Iso kiitos siitä kuuluu Otolle, joka on kertaakaan valittamatta ottanut vetovastuun koko viikonlopuksi, ja vaikka takana on ollut rankka työviikko, hän jaksoi vielä tänäänkin järjestää mulle yllätyksiä ja teki tästä äitienpäivästä yhdessä lasten kanssa niin täydellisen ihanan kuin näissä olosuhteissa oli mahdollista.

Iso kiitos kuuluu myös meidän lapsille. Heidän kanssa ei voi vaan pysähtyä harmittelemaan, eikä edes halua. Parasta äitiydessä on se, että saa olla joka päivä noiden kahden rakkaan tytön kanssa. ”Äiti, rakastan sua aina vaikka joskus temppuilenkin. Rakastan sua ainakin 25!” ”Äiti on tentan akah! Tänään on Iina-päivä” (äiti on Zeldan rakas).

Mä vaadin äitinä itseltäni paljon, ja joskus on kova paikka joutua myöntämään että en ehkä aina kykenekään tekemään ihan sitä kaikkea mitä haluaisin. Mutta äitinä pitää olla myös armollinen itselleen, sen mä olen näiden vuosien aikana oppinut. Onneksi ei tarvitse kuin katsoa ulkoa posket punaisina isin kanssa tulevia lapsia jotka kiljuvat yhteen ääneen mitä kaikkea ovat tehneet, ja tajuan että ne kyllä pärjää ihan hyvin. Se riittää, että tekee sen mihin itse pystyy.

Äitiys on ihanaa, rakkaudentäyteistä, kiireistä, hauskaa ja joskus myös hermoja raastavaa. En vaihtaisi päivääkään pois, koska näiden pienten tyyppien kanssa jokainen päivä on seikkailu, tapahtui mitä tapahtui. Jokainen päivä, jonka saan viettää lasten ja Oton kanssa on täydellinen päivä, koska me ollaan yhdessä. Yhdessä me ollaan vahvoja ja selvitään mistä tahansa.

Me kuvattiin tämäkin äitienpäivä videolle perinteen mukaisesti, ja kunhan saan videot järjestykseen on luvassa äitienpäivä videoina -postaus, jossa lisää siitä mitä me tänään oikein tehtiin. Kommelluksia on ainakin riittänyt, me kun saadaan kotonakin aikaiseksi hömpötystä jos jonkinlaista. Toinen perinne, eli äitienpäivälaukku luvassa huomenna blogin puolella, musta tuntuisi nimittäin jotenkin väärältä kirjoittaa pohdiskeleva postaus ja koristella se laukun kuvilla. Laukun lisäksi sain lapsilta maailman hienoimmat päiväkodissa itsetehdyt lahjat.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, erityisesti omalle äidilleni Annelle <3

En voi ehkä uskoa sitä, mutta pakko kai se on! Tänään mä olen blogannut neljä vuotta. Neljä vuotta jotka ovat menneet eteenpäin aivan hujauksessa, neljä vuotta joiden aikana meidän koko elämä on mullistunut usempaan otteeseen, ja jonka aikana blogi on elänyt vahvasti mukana. Kun luen nyt mun ensimmäistä postausta, joka on kirjoitettu 8.5.2011, mä näen edelleen ne samat elementit kuin vielä tänä päivänäkin kirjoittaessani. Ootteko muuten lukeneet, aika jäätävää settiä ihan oikeasti, apua! Mutta jokatapauksessa, siinäkin näkyy positiivinen, tuttavallinen höpötys ja mun oma persoona, joka ainakin omasta mielestäni paistaa läpi jokaisesta tekstistä.

Vaikka elämä on muuttunut, kirjoitustaito ainakin omasta mielestäni kehittynyt ja blogi kasvanut kymmenistä lukijoista kymmeniin tuhansiin lukijoihin, mun persoona on edelleen mukana, samanlaisena, kaikissa teksteissä. En osaa piilottaa sitä, enkä halua.

Neljä vuotta sitten olin toisella kolmanneksella raskaana, jännittynyt mutta onnellinen esikoisen odottaja. En tiennyt silloin tulevaisuudesta mitään, en osannut toivoa enkä odottaa edes mitään muuta kuin tulevaa vauvaa. Nautin senhetkisestä elämästä Oton kanssa umpirakastuneena, enkä osannut huolehtia huomisesta. Silloin mä olin vielä tosi nuori, 19-vuotias joka oli elänyt siihen asti aivan erilaista elämää. Aloin kirjoittamaan blogia ” kun alkanu oleen tota ylimäärästä aikaa ja tuli kauniit ilmatki nii tekee mieli taas ottaa kuvii.” (suora lainaus ensimmäisestä postauksestani).

Miettikää, noin kevyesti, vähättelevästi ja tietämättömästi mä kirjoitin bloggaamisesta, joka on kuitenkin muotoutunut yhdeksi suurimmista meidän elämään nykypäivänä vaikuttavista tekijöistä. Alusta asti suhtauduin kuitenkin blogiini kunnianhimoisesti, vaikka muille sitä vähättelinkin. Halusin kehittyä, halusin kirjoittaa usein ja tavoittaa samanhenkisiä ihmisiä, löytää itselleni ystäviä toisista bloggaavista äideistä. En kuitenkaan osannut ikimaailmassa kuvitella blogista itselleni sellaista tekijää joka se nykypäivänä on. Kuluneen vuoden aikana mun blogi on laittanut pyörät pyörimään, ja määritellyt sen puolen meidän arjesta joka mun tekemisistä muodostuu.

Ilman niitä ensimmäisiä noloja höpöhöpöpostauksia, keltaisia tärähtäneitä kuvia ja miljoonaa hymiötä lauseiden välissä, mulla ei olisi nyt kahta unelmatyöpaikkaa enkä oikeastaan edes tiedä mitä mä tekisin tai millainen olisin. Tottakai on ne rakkaat ihmiset jotka tunsin jo ennen blogia, ja he ovat pysyneet matkassa tähän päivään saakka, mutta sitten on myös ne kaikki upeat tyypit joihin olen tutustunut vain ja ainoastaan blogin kautta. Ja sitten on te lukijat, joita ilman mun blogi ei olisi mitään.

Musta tuntuu ihan hullulta, miten monta teitä siellä ruutujen takana on. Ei sitä ymmärrä kun kirjoittaa täällä kotona, höpöttelee vaan ja kertaa päivän kuulumisia tai avautuu isommistakin asioista. Se on aina taustalla, ja sen tiedostaa tavallaan, mutta ei sitä oikeasti ymmärrä. Google Analytics on vain numeroita, jotka kasvavat päivä päivältä mutta joita ei ajattele sen enempää. Silti se järkyttävän suuri ihmismassa joka on joskus mun juttujani lukenut, on olemassa, siellä jossain, ympäri Suomea, ympäri maailmaa.

Jos sitä pysähtyy ajattelemaan, tulee samalla kiitollinen ja samalla hölmistynyt olo. Ne hetket kun se ajatus nousee pintaan liittyvät yleensä lukijan satunnaiseen tapaamiseen. Musta on ihan mielettömän hienoa tavata teitä, ja yleensä mulle jää siitä maailman paras fiilis. Näiden vuosien aikana olen saanut tavata ihan mahtavia tyyppejä, ja moni nimimerkki on saanut kasvot. Silti sitä hämmästyy joka ikinen kerta kun joku moikkaa spontaanisti, ja iskee kauhea jännitys ja epäusko siitä, että ihan oikeasti tämä mua kadulla vastaan kävellyt ihminen josta en tiedä mitään tietää kuka mä olen ja tykkää mun jutuista!

Kiitos, teille jokaiselle jotka tätäkin postausta nyt luette. Kiitos teille kaikille jotka kommentoitte, tykkäätte ja piristätte päivää. Kiitos teille jotka seuraatte instagramissa, ja kiitos teille kaikille jotka osallistuitte #oikeanainen-haasteeseen. Kiitos <3

Konkareiden rinnalla mun 4-vuotias blogi on vielä ihan lapsen kengissä, ja tiedän että kehitettävää riittää aina. Blogimaailma elää nopeasti eikä paikoilleen saa pysähtyä, vaan pitää kehittyä ja kasvaa, uudistua. Lifestyleblogi on siitä hyvä, että se elää elämän mukana. Se voi ja saa muuttua ja päivittyä siinä missä bloggaajan elämäkin muuttuu. Myös mun blogi on käynyt läpi erilaisia vaiheita (ks. kuva alla, apua!), isompia ja pienempiä muutoksia. Aion jatkossakin kirjoittaa kepeän höpöttäväiseen tyyliini, meidän arjesta, meidän juhlasta, hömppää ja asiaa, muotia, ruokaa ja kasvatusta.

Mun tärkein tavoite blogin suhteen nyt ja tulevaisuudessa on, että haluan kirjoittaa enemmän merkityksellisistä asioista sen kepeän hömpän lisäksi. Koska mulla on väylä tuoda ihmisten tietoisuuteen asioita, joihin mun mielestä on tärkeää kiinnittää huomiota, miksi ihmeessä en sitä tekisi? Oikea nainen oli alkua tälle, ja varmasti jatkossa aina jos koen että haluan jotain sanoa, sen myös sanon. Jos edes yksi ihminen saa mun blogin kautta pienen hippusen lisää itsevarmuutta, iloisen hymyn kasvoilleen tai tunteen että joku ymmärtää, se on sen arvoista.

Mä taputan tänään itseäni selkään, ja iloitsen hienosti sujuneista neljästä vuodesta. Onnea But I’m a human not a sandwich 4v! Toivottavasti hienoja vuosia on edessä paljon lisää. Blogiarki jatkuu, mutta yhden jo aiemmilta vuosilta tutun synttäriviikon perinteen mä aion toteuttaa tänäkin vuonna, nimittäin äitienpäivä videoina -postauksen.

Aivan mielettömän ihanaa viikonloppua kaikille, te olette parhaita <3

Ja hei, huikkaappa ihmeessä tähän postaukseen, kauanko olet lukenut blogiani! Mua kiinnostaa ihan älyttömästi kuulla jos siellä ruutujen takana on vielä tyyppejä, jotka ovat lukeneet mun blogia ihan ensimmäisestä postauksesta lähtien.

Kaupallinen yhteistyö: Apteq Vita

Huomenta ja kukkuu! Tänään mun blogi täyttää neljä vuotta, ihan kreisiä! Sen kunniaksi aloitan blogin syntymäpäivän toivepostauksella biotiinista, johon vielä synttäreiden kunniaksi olen sisällyttänyt aika huikean arvonnan teille kaikille. Synttärit jatkuvat illemmalla, kun varsinainen synttäripostaus ilmestyy, eli ihan pelkällä arvonnalla en ajatellut tätä merkkipäivää kuitata. Nyt kuitenkin kokemuksia biotiinista, ja erityisesti siitä biotiinivalmisteesta jota itse olen syönyt.

Kuten varmaankin aiemmista hiuksia käsittelevistä postauksista moni on lukenutkin, mulla on ollut hiukset todella huonossa kunnossa viimeisen vuoden ajan. Katkeilua, kuivuutta, hidasta kasvua (jos ollenkaan). Sen lisäksi olen kärsinyt iho-ongelmista imetyksen loppumisen jälkeen, sekä kuivuudesta että näppylöistä. Olin lukenut biotiinista paljon keskusteluita ja vinkkejä tuntui olevan laidasta laitaan. Toiset sanoo että auttaa kovasti, toisille ei vaikuta mitään ja osa syö jopa eläimille tarkoitettua biotiinia.

Joskus alkukeväästä me juteltiin Oton kanssa hiuksista, ja mitä niille haluttaisiin tehdä. Molemmat halusivat kasvattaa hiuksia, ja sitten mä tulin jossain sivulauseessa maininneeksi että biotiini saattaisi auttaa, tai niin olin kuullut. Ottokin innostui, ja me mentiin heti seuraavana päivänä kauppareissulla ostamaan biotiinia. Mä olin purkkiviidakossa aivan pihalla, mutta farmaseutti näytti mulle niitä ja kertoi mitä eroa eri merkkien valmisteilla on. Päädyin sitten ostamaan Apteq Vita -merkkistä biotiinia, joka ei ole pelkkä biotiinivalmiste, vaan kokonaisvaltaiseen ihon, hiusten ja kynsien hyvinvointiin kehitetty ravintolisä.

Yksi kapseli sisältää 5000µg biotiinia, 6mg pantoteenihappoa, 1,4mg B6-vitamiinia, 15mg sinkkiä ja lisäksi L-metioniinia joka auttaa biotiinia imeytymään, ja bambu-uutetta. Näistä biotiini vaikuttaa siis hiuksiin ja kynsiin, ja sinkki erityisesti ihoon. Mua ei kiinnosta syödä useampia kapseleita päivässä, enkä varmasti olisi tullut ostaneeksi koko sinkkivalmistetta, jos ei sitä tuossa Biotiini Extrassa olisi valmiina. Suoraan sanoen ilman Oton muistuttamista en muistaisi ottaa edes sitä yhtä kapselia päivässä. Siksi musta on tosi hyvä että ne löytyvät samasta kapselista.

Olen syönyt tätä valmistetta nyt n. 3 kuukautta, mutta välissä pidin parin viikon tauon. En muistanut hakea apteekista uutta pakkausta, tai aina kun muistin koko asian, oli apteekki jo mennyt kiinni. Sen tauon aikana kävi niin hassu juttu, että tämän biotiinin valmistaja oli huomannut, että olin vastannut blogini kommentissa jollekin teistä syöväni heidän biotiiniaan, ja sain heiltä Biotiini Extraa lisää kokeiluun. Mutta haluan painottaa, että tämä postaus oli tulossa muutenkin, kun sitä pyydettiin jo heti kun ensimmäistä kertaa mainitsin syöväni kyseistä ravintolisää. Päätin kuitenkin odottaa, että mulla on oikeasti jotain kerrottavaa, kuten kolmen kuukauden jälkeen on, eikä niin että olisin vain heti kirjoittanut että syön tätä ja tätä, ilman konkreettisia tuloksia.

Ensimmäisen pakkauksen syönnin aikana mun hiukset kasvoivat nopeammin kuin aiemmin. Kynnet vahvistuivat silminnähden, ja sain kasvatettua melkein yhtä pitkät kynnet kuin raskausaikoina, jolloin ne ovat kasvaneet vahvoina ja kauniina. Mun oikeaa poskea vaivannut akneräjähdys haalistui haaleiksi arviksi, eikä uusia näppyjä tullut samaan tahtiin kuin aiemmin, tai niin isoina ja kipeinä. Otin kapselin aina illlalla ennen nukkumaanmenoa, koska olin lukenut myös jostain että toisilla menee biotiinista vatsa sekaisin. Mulla ei ole tämä valmiste vaikuttanut ainakaan tällä kikkakolmosella mitenkään vatsan toimintaan.

Sitten pidin sen parin viikon tauon, jonka aikana kaikki muu paitsi hiukset palasi takaisin alkupisteeseen. Hiuksissa tietenkin vaikutus näkyy kaikkein hitaimmin, siksi en usko että tuo pari viikkoa ilman kerkesi niihin vaikuttaa. Naamassa ja kynsissä sen sijaan näkyi. Sen parin viikon tauon lopulla kynnet halkeilivat taas entiseen tapaan, ja poski kukoisti jälleen punaisista isoista näppylöistä. Olin suoraan sanottuna epätoivoinen, koska tämä oli vain paria viikkoa ennen Indiedays Blog Awardseja, joihin en tosiaan halunnut mennä akneposkisena.

Kun aloin syömään valmistetta tauon jälkeen, iho parantui nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla, alle parissa viikossa. Kynnet kasvoivat, ja hiuksetkin tietenkin jatkoivat kasvuaan. Nyt aion pitää huolen ettei näitä taukoja enää tule. Jos ihan oikeasti voin tällä yhdellä kapselilla välttää sen jäätävän ahdistuksen jonka näppyläräjähdykset aiheuttavat, ja vielä samalla vahvistaa kärsinyttä kuontaloa ja kynsiä, miksi en sitä tekisi? Hinnasta ei ainakaan ole kyse, sillä 60 kapselia eli kahden kuukauden annos maksaa apteekissa n. 13 euroa.

Aloin syömään biotiinia hiusten takia, mutta huomasinkin että itselleni se tärkein vaikutus on kuitenkin ihon parantuminen joka ei edes biotiinista johdu, vaan siitä sinkistä. Kaikki muu on vain plussaa. Ottokin syö edelleen biotiinia, ja täytyy sanoa näin neljä vuotta hänen hiuksia ja naamakarvojaan tuijotelleena että on tapahtunut jonkin asteista muutosta amisviiksistä vähän miehekkäämpään suuntaan tänä keväänä, hah!

Saan arpoa teille yhdessä Apteq Vitan kanssa yhteensä kolme 60 kapselin pakkausta Biotiini Extraa, eli pääsen arpomaan kolme onnekasta voittajaa! Osallistuaksesi arvontaan, kommentoi postausta ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta päättyy Lauantaina 16.5. klo 23.59. Onnea arvontaan!

Ihanaa perjantaipäivää kaikille, palaan illemmalla <3