Vauvan ensimmäinen päivän asu

15.01.2018

Kävin tänään lounastapaamisessa Kampissa työjuttujen tiimoilta, ja vauveli oli tietenkin myös mukana menossa. Tapaaminen meni hienosti, oli ihana nähdä vanhaa ystävää ja vaihtaa kuulumisia, samalla kun juteltiin työjuttuja myös. Tänäänkin oli rapsakka pakkaspäivä, mutta me ei menty onneksi ollenkaan ulos, kun päästiin autokyydillä suoraan Kamppiin ja Kampista takaisin kotiin, niin ei tarvinnut pukea minityypille kaikkia mahdollisia ulkovaatteita päälle, vaan sai lähteä sopivan kevyessä varustuksessa liikkeelle.

Ihan samalla tavalla kuin oman vaatekaappini kanssa, olen ottanut lasten vaatteiden kanssa tavoitteeksi että kaikki sopivat yhteen keskenään, vaatteita on sopiva määrä ja kaapin sisältö koostuu pelkistä lemppareista jotka voi hymyillen pukea päälle. Voin kertoa että meidän perheestä parhaiten tämä toteutuu juurikin vauvalla, sillä hänen kaappinsa sisältö on pääosin viime syksynä ja tämän talven aikana ostettu, kun hän siirtyi tähän nykyiseen kokoon. Näin ollen kaikki vaatteet miellyttävät tämän hetken tyylisilmää, ne on ostettu lähtökohtaisesti juuri näitä yllämainittuja periaatteita noudattaen ja niitä ei ole liikaa, vaan juuri sopivasti niin, että kaapista on helppo löytää etsimänsä nopeasti.

Olen tekemässä ihan oman postauksensa siitä, miten olen itse rakentanut toimivan vauvan vaatekaapin, ja millaiset vaatteet koen kätevimmiksi arjessa. Sellaisen vauvan ensimmäinen vaatevuosi -tyyppisen katsauksen siihen, miten voi välttää kaikki turhat ostokset ja saada sellaisen vaatevalikoiman, joka on ilo pukea vauvan päälle päivästä toiseen, ja jossa vaatteilla on mahdollisimman pitkä käyttöikä. Meillä kaikki vauvan sisävaatteet mahtuvat hyllykaapin kahdelle hyllylle, ja se on musta juuri sopiva määrä. Postauksessa voisin kertoa myös siitä, miten valita sellaisia kokoja ja malleja kaappiin, että ne mahtuvat mahdollisimman pitkään. Suurin osa meidän vauvavuoden vaatteista ekojen kuukausien jälkeen on ollut käytössä vähintään puoli vuotta, osa pidempäänkin. Miten? Sen kerron postauksessa! Joten stay tuned!

 

Tämän päivän asu vauvalla heijastelee koko vaatevalikoiman tyyliä – yksinkertaista, mukavaa ja pehmeää. Vauvalla on päällä leggarit (joiden alla super ohuet merinovillaleggarit lämmittämässä), mukava luomupuuvillainen body, unelmanpehmeä neule & ohut takki, sekä kengät joilla hän pysyy hyvin pystyssä, ja ihanan pehmeä merinovillapipo. Juuri sellainen asu joka on toimiva joka päivä, vaatetta on helppo vähentää jos hänelle tulee kuuma joka paikkaan säntäillessä, ja autossa pysyy hyvin lämpimänä, mutta turvavyöt saa tiukasti kiinni istuimessa.

Paksuja talvivaatteitahan ei suositella puettavan turvaistuimeen ollenkaan, vaan ennemmin juuri villavaatteet/joku ohut takki tai haalari, koska muuten vöitä ei saa tarpeeksi tiukalle ja se on todella vaarallista. Meillä lapset eivät koskaan ole täysissä talvikamppeissa autossa. Onneksi uusi auto lämpenee nopeasti ja meidän autopaikkakin on katoksen alla, joten auto ei koskaan pääse kylmenemään ihan jääkylmäksi muutenkaan. Meillä on kuitenkin aina autossa vilttejä ja muita, että jos olisikin kylmä niin voi sen viltin vetäistä sitten päälle istuimessa. Mukana kulkevat tietysti ne ulkovaatteet myös, ja jos autosta poistutaan ulos, niin ne puetaan sitten päälle ennen sitä.

Pipo Papu / Takki Lindex / Neule Joululahja Oton veljeltä / Housut Tinycottons / Kengät Vans

Musta on ihan huikeaa, että meidän minityyppi kävelee jo, ja hänen touhujaan on ihana seurata. Tänäänkin hän niin reippaasti käveli Kampissa ja sai ihmiset hymyilemään touhotuksellaan ja vilkutuksillaan. Kävelevää tyyppiä on helpompaa pukeakin, ja on enemmän valinnanvaraa vaatteissa. Vaikka en voi sanoa ettenkö kaipaisi niitä minipieniä vastasyntyneen maidontuoksuisia vaatteita myös.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3


Pakkaspäivän asu Kalliossa & mistä parhaat mustat farkut

12.01.2018

Kävin eilen pressitilaisuudessa Kalliossa, ja samalla ihana Reetta nappasi musta asukuvat Kallion sydämessä. Mä kävin yläkoulua Kalliossa siihen asti että muutettiin Ouluun. Olin siellä myös reilun vuoden töissä ennen kuin vanhan työpaikkani toimisto muutti Kantakaupunkiin. Siksi Kallio on mulle tuttu ja rakas paikka, jonne on aina kiva mennä. Tykkään niistä vanhoista rakennuksista ja Kallion rosoisesta tunnelmasta tosi paljon.

Päivä oli kylmin, jonka olen tämän vuoden puolella kokenut, ja untuvatakki päällä mentiin. Se ei ollut yhtään liikaa, vaan juuri sopivasti vaatetta. Edelleen näin kahden kuukauden jälkeen olen siihen kyllä hurjan tyytyväinen. Se päällä ei tarvitse palella, ja se tuntuu niin omalta jutulta. Hyvä ostos kaiken kaikkiaan. Lisää mun untuvatakista voi lukea tästä asupostauksesta, jossa esittelin sen viime vuoden puolella oikein perinpohjaisesti.

Nyt päästäänkin asiaan josta mä haluan kysyä teidän mielipidettä, nimittäin: mistä mä löydän itselleni parhaat mustat farkut tai superstretch-farkut?? Nämä kuvissa näkyvät kaksi vuotta vanhat superstretchit, eli Gina Tricotin Alexit, hajosivat polvesta tällä viikolla parin vuoden erittäin ahkeran käytön jälkeen. Nyt etsinnässä on siis uudet kestävät ja hyvät housut.  Olen ollut näihin todella tyytyväinen, ne ovat säilyttäneet muotonsa, eivätkä ole kuluneet liian pahasti polvista, ennen kuin ihan viimeisen parin kuukauden aikana.

Tiedän että noita superjoustavia farkkuja ei saisi pestä suunnilleen ikinä, ja ne pitäisi aina vaan tuulettaa ja pyyhkäistä, eikä niillä saisi tehdä mitään muutenkaan. Mutta mä olen kolmen (nippanappa) alle kouluikäisen äiti ja mun housuissa on aina vähän jotain likaa, vaikka olisin juuri ottanut ne pyykkinarulta. Pesen farkkuja melko usein ja konttaan joka päivä. Joku ”pese farkut puolen vuoden välein ja tuuleta joka käytön jälkeen” -ohje ei vaan toimi mulla yhtään, kun pesen ne vähintään kerran viikossa-parissa, enkä muista ikinä tuulettaa.

Etsinnässä on siis mustat ja mustana pysyvät farkut jotka kestävät tätä elämää. Nyt kaikki vinkit kehiin! Ginan Alexit ovat erittäin varteenotettava vaihtoehto, mutta haluan tuoreen mielipiteen, koska oma kokemukseni on siis näistä kaksi vuotta sitten ostetuista pökistä, jotka kestivät tosi hienosti. Mikä on tämän hetken tilanne, kestävätkö uusimman malliston housut yhtä hyvin? Onko joku muu merkki vielä kestävämpi? Ja mitä ei missään nimessä kannata ostaa? Jaa ihmeessä oma vinkkisi, mistä parhaat mustat farkut.

Takki Adidas / Neule Gina Tricot / Housut Gina Tricot / Vyö Gucci / Kengät Zara / Laukku Rebecca Minkoff 

Asukuvat Reetta Ekström / Edit minä

Meillä on huomenna jännittävä päivä, sillä mennään kuopuksen 1v-kuvauksiin, ja otetaan samalla perhekuva ja sisaruskuva. Ihanaa viikonloppua kaikille, ja toivottavasti teillä on ollut ihana viikko!


Vuoden ensimmäinen asu – kultaa & velouria

03.01.2018

Kultaa ja velouria kuulostaa aika pahalta kun sen noin yksinkertaisesti asettelee. Tai tulee lähinnä mieleen joku vuosituhannen alun Ali G -leffa, velourverkkarit ja isot kultaiset räppärikorut, ei hyvänen aika. Mutta niistä ei nyt sentään ole onneksi kyse, enkä ainakaan itse saanut asustani Ali G-viboja. Sen sijaan voin todeta, että monen vuodenkaan jälkeen en ole kyllästynyt kultaan, vaan himoan sitä lisää ja lisää. Ja velour tuntuu yllättävän kivalta, kun unohtaa ne räppäreiden kotiasut, juicy couturen ja strassikirjailut, ja käyttää velouria uudella tavalla esimerkiksi neuleessa.

Joulupukki toi lapsille kaikille omat eriväriset velourneuleensa, ja itse sain lahjakortin vaateliikkeeseen, mistä satuin löytämään vielä itselleni samanlaisen. Nyt voidaan mätsäillä meidän neuleissa. Muuten en olisi nyt ostanut mitään vaatteita, mutta kävin mun tädin mukana alennusmyynneissä pyörimässä, ja satuin löytämään tuon samisteluneuleen, joten se sitten tarttui mukaan. Muuten olen pyrkinyt olemaan ostelematta mitään heräteostoksia. En ole pitkään aikaan ostanut mitään sillä tavalla että olisin vaan kaupasta yhtäkkiä löytänyt jotain ja ostanut sen heti mukaan, paitsi tuon yhden neuleen nyt.

Vaatekaappi on pysynyt hallittuna määrältään ja pukeutuminen on ollut kivaa siksi. Jotenkin tuntuu että mitä vähemmän vaatteita on, sitä enemmän kivoja yhdistelmiä niistä keksii. Nyt tulee käytettyä jotenkin laajemmin koko vaatekaapin sisältöä, kun silloin kun kaappi oli megatäynnä ja oikein pursusi vaatteita. Aiemmin tuli käytettyä vain pientä osaa niistä vaatteista mitä omisti, kun ei jaksanut yrittää etsiä mitään jännää sieltä kaaoksen keskeltä.  Parempi siis näin.

Kultatakki oli hetken aikaa vähemmällä käytöllä, kun verhouduin mustaan adidaksen untuvatakkiini melkein joka reissulla. Kultatakki on kuitenkin vähän lämpimämpinä päivinä ehdottomasti mukavampi kuin untuvatakki ,joka on pakkasella parhaimmillaan. Olen käyttänyt kultatakkia autoreissuilla, ja untuvatakki on sittten niitä hetkiä varten kun mennään luistelemaan, pulkkamäkeen tai muuten vaan ulos.

 

Asun Gucci-vyö on joululahja Otolta, ja pitkään harkittu ja himoittu asuste. Tällaisia suurempia hankintoja mä aina harkitsen pitkään, ja myös tätä olin pohtinut jo puolisen vuotta. Jos en puolessakaan vuodessa kyllästy ajatukseen jostakin, se selkeästi on silloin harkittu ja ansaitsee paikkansa mun kaapissa. Puoli vuotta mä himoitsin sitä, tallensin Pinterest-tauluun GG-vyöasuja, kävin ihastelemassa sitä Guccin sivuilla ja Instagramissa, ja lopulta vinkkasin Otolle että se voisi olla aika kiva joululahja, mutta silti yllätyin iloisesti kun sain sen.

Takki Monki / Neule H&M / Vyö Gucci / Farkut Gina Tricot / Laukku Rebecca Minkoff / Kengät Zara

Vyöstä tuli kertaheitolla mun lemppariasuste ikinä. Se lisää persoonallisuutta asuihin, ja sillä saa muokattua vaatteiden lookia tosi kivasti. Se on ollut mulla varmaan 6/7 asussa päällä jouluaatosta asti, no yökkäreiden kanssa en sitä sentään pue. Sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi, mutta vyö muuttaa asuja tosi paljon, ja se tekee asusta paljon harkitumman ja viimeistellymmän näköisen. Olen miettinyt että pitäisi tehdä postaus jossa on vaikka neljä asua, vyöllä ja ilman, mistä näkee kuinka paljon niinkin pieni asuste voi muuttaa ilmettä.

Sain kommentin, jossa toivottiin multa tälle vuodelle aiempaa enemmän asu- ja tyylipostauksia, ja mä hihkuin riemusta ääneen. Mä rakastan tehdä asujuttuja, ja jos siellä ruutujen takana on edes yksi joka näitä haluaa nähdä, niin minähän teen! Kiitos sinulle ihanalle joka näitä toivoit! Yritän palata asupostauksissa samaan tahtiin joka mulla oli blogissa ennen viimeisintä raskautta, jonka edetessä into niiden tekemiseen vähän laantui. Luvassa on siis ainakin sellaisia ”yksi asuste/vaate ja monta tapaa yhdistää se” -tyypisiä postauksia, ja ihan näitä perinteisiä päivän asuja ja muita juttuja. Mutta tosiaan mikään tyyliblogi tästä ei ole tulossa edelleenkään, mun mielestä parasta lifestyleblogissa on se että voin itselleni mieluisaan tahtiin yhdistellä ihan mitä aiheita tahansa.

Ihanaa iltaa kaikille <3 


Luukku 21: Mun jouluaaton asu esittelyssä

21.12.2017

Jouluaattoon on enää kolme yötä, ja olen päättänyt vihdoinkin mihin pukeudun aattona. Tykkään panostaa juhlavaan asuun, ja varsinkin tänä vuonna kun vietetään isoa perhejoulua, on kiva että on asianmukaiset vaatteet. Sitten illalla kun paketit on avattu, voi hyvin vaihtaa pyjamahousuihin ja pörrösukkiin, mutta ennen sitä tykkään olla juhlavaatteissa. Näin tekee myös muu perhe. Pyjamahousuissa ja pörrösukissa ollaankin sitten joulupäivä ja Tapaninpäivä, ulkovaatteetkin puetaan niiden päälle, jos lähetään pulkkamäkeen.

Viime vuonna olin jouluaattona viimeisilläni raskaana, ja pukeuduin neulepuseroon sekä luottoraskaushousuihini eli leggingseihin jotka eivät ole housut. Siksikin halusin tänä jouluna panostaa, sillä on ihanaa tuntea itsensä hehkeäksi ryytyneen ja turvonneen leggarimuikkelin sijaan. Ai kauheaa kun katsonkin vain viime joulun kuvia, niin tulee elävästi mieleen miten hankala olo silloin jo oli, hah. Mutta oli kyllä niin sen arvoista, palkinto oli mitä parhain, eikä joulun jälkeen enää pitkään tarvinnut odottaa. Tänä vuonna on kuitenkin ihanaa pukeutua kivasti, ja ennen kaikkea SYÖDÄ kaikkea joulupöydästä, ai että!

Mun joulunpunainen kietaisumekko on saatu, se on aiemmin toiminut mallikappaleena showroomilla, ja kauden lopuksi mallikappalevaatteet aina jaetaan eteenpäin halukkaille vastikkeettomasti. Itse ihastuin mekkoon heti, ja musta on kiva että sillä on jo historiaa, ja nyt se sai uuden rakastavan kodin meiltä. En ostaisi joka jouluksi uutta mekkoa todellakaan, mutta tämä mekko ja minä oltiin kyllä ihan tosi hyvä match tälle joululle ja varmasti monelle tulevallekin. Se päällä tunnen itseni naiselliseksi ja jouluisaksi, ja kietaisumallisena se mahdollistaa hyvin myös imetyksen, joka edelleen meillä jatkuu monta kertaa päivässä. Malli on sen verran klassikko, kuten myös satiini materiaalina, että mekko on varmasti ajankohtainen myös tulevina jouluina.

Mekko Gina Tricot (saatu) / Kengät Zara / Korvakorut H&M /

Mekkoon yhdistin näyttävät korvakorut, jotka ovat tismalleen samaa väriä mekon kanssa. Musta on kiva panostaa ihaniin näyttäviin korviksiin, jotka tuovat yksinkertaiselle mekolle vähän näyttävyyttä lisää (ihan kun punainen väri ei jo itsessään olisi melko näyttävä), ja ne sopivat myös vaaleaan tukkaan kivasti. Punaista huulipunaa, punaista kynsilakkaa ja mustat sukkikset, niin johan on jouluisaa. En ole tainnut moneen vuoteen edes erikseen esitelllä jouluasuani, kun ei se ole ollut niin kovin ihmeellinen. Mutta nyt tuntui siltä että tämä asu ansaitsee ihan oman postauksensa, niin hyväksi tunnen oloni siinä.

Mitä te laitatte jouluaattona päälle? Entä muu perhe? Tykkäättekö ottaa rennommin vai pukeutua juhlavasti?


Makuupussi päälle ja puistoon, eli mun uusi talvitakki

14.12.2017

Me ollaan aktiivinen perhe joka ulkoilee paljon, ja pääsääntöisesti joka päivä tulee vietettyä aikaa ulkona. Halusin siksi, että mun ulkoiluvarusteet kohtaavat tämän elämäntavan kanssa, vihdoinkin. Päätin siis ensimmäistä kertaa elämässäni sijoittaa kunnon talvitakkiin, joka kestää ja lämmittää vuodesta toiseen.

Tämän takin on tarkoitus olla sellainen talvisen vaatekaapin peruspilari, joka kestää aikaa ja käyttöä. Erilaisia vaihtoehtoja mietittyäni mä päädyin klassiseen mustaan väriin, ja ajankohtaiseen puffer-malliin. Pufferit ovat toki nyt trendikkäitä, mutta uskon että tämä jättikokoinen musta untsikka toimii silloinkin kun se ei ole niin nosteessa, mitä tällä hetkellä. Vähintäänkin sillä on sitten huumoriarvoa, eikö! No ei mutta ihan vakavasti ottaen, se on kuitenkin muhkeudestaan huolimatta melko ajaton, koska se on niin perusmallinen. Ja mulle on vähän kasvunvaraakin siinä, kun se on niin reilu. Takki on myös niin pitkä, että nilkkurin ja takin alareunan väliin ei jää kuin muutaman sentin kaistale jalkaa, ulkohousut ei siis ole pakolliset ellei ole aivan paukkupakkaset.

Lähdin etsimään mustaa untuvatakkia, mutta mulla oli muutama tärkeä kriteeri, tärkeimpänä se, että untuvan piti olla vastuullisesti tuotettua. Katselin monia eri takkeja, ja lopulta päädyin Adidaksen pitkään untuva-pufferiin.  Sustainable Brandsin mukaan Adidas on saanut untuvatuotteilleen Textile Exchangen Responsible Down Standard (RDS) -sertifioinnin, eli  tuotantoketjun jokainen vaihe on ulkopuolisen toimijan auditoima, ja näin varmistetaan läpinäkyvyys ja eettisyys. RDS-sertifiointi takaa mm. sen että eläviltä linnuilta ei oteta yhtäkään höyhentä tai untuvaa, lintuja ei pakkosyötetä ja lintujen hyvät olot taataan jokaisessa vaiheessa munien hautomisesta teurastamiseen. Lintuja ei myöskään kasvateta pelkkää untuvaa varten, vaan untuva syntyy sivutuotteena, kun eläimiä kasvatetaan ruuaksi. Adidas on muutenkin urheilubrändeistä yksi vastuullisimmista, ja siksi luotankin siihen jos sporttisempaa etsin. 

Mä rakastan tätä mun jättisuurta takkia, sillä se päällä ei kertaakaan ole tullut kylmä! En ole kertaakaan myöskään pukenut sen alle vielä muuta kuin yhden kerroksen sisävaatteita, ja olen pärjännyt siis hyvin myös pikkupakkasilla parikin tuntia ulkona. Esimerkiksi eilen kävelin kuuden kilsan lenkin, ja päällä oli paita, hame, 60 denierin sukkahousut ja takki, sekä tietty nahkahanskat ja pipo. Olin jopa vähän hikinen kun tulin kotiin, ja ulkona oli kaksi astetta pakkasta.

Voin kertoa että kuukauden takkia käytettyäni en aio käyttää mitään muuta ulkovaatetta koko talvena. Ja tuntuu ajatuksena jotenkin ihan järkyttävältä, että joskus teininä mieluummin olin Oulussa 20 asteen pakkasessa nahkatakissa ja ilman hanskoja ulkona, kuin käytin edes jonkinlaista talvitakkia. Olin kyllä varsinainen pönttö! Nyt rakastan mun makuupussia, ja aion verhoutua siihen joka ikinen talvi tästä hamaan tulevaisuuteen. Sain jo muutama päivä sitten kommentin, kuinka näytän takissa naurettavalta tikkujalkoineni, mutta sehän on vaan plussaa jos joku tulee iloiseksi nähdessään mut ja mun takin. Mut se ainakin tekee iloiseksi!

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3