Meidän tytöt aloittivat päiväkodin eilen kesäloman jälkeen, ja ajattelinkin koostaa omat vinkit päiväkodin aloitukseen. Nämä vinkit liittyvät enemmän siihen henkiseen puoleen, ja sain idean tähän postaukseen kun törmäsin eilen Minityylin erittäin kattavaan vinkkipostaukseen kaikista käytännön asioista mitkä pitää muistaa, käykää kurkkaamassa jos päiväkodin aloitus on ajankohtaista juuri nyt. On hyvä huolehtia käytännön asioista kuten varusteiden hankinnasta ja nimikoinnista, mutta vähintäänkin yhtä tärkeää on huolehtia siitä että päivähoidon aloitus sujuu mukavasti sekä lapselle että aikuisille.

Nykyään olettaisin että melkeinpä kaikissa päivähoitopaikoissa on käytössä pehmeä lasku? Sitä kannattaa hyödyntää niin hyvin kuin vain on mahdollista. Pehmeä lasku alkoi meillä kotikäynnillä. Kuopuksen omahoitaja, esikoisen ryhmän opettaja, ja päiväkodin johtaja tulivat meille kotiin tutustumaan lapsiin ja meihin vanhempiin, ja leikkivät meidän lasten kanssa heidän omassa huoneessaan. Täytettiin myös kaiken maailman paperit joihin sai kertoa lasten luonteesta ja mieltymyksistä ja peloista ja kaikesta mahdollisesta. Näin lapsille heräsi luottamus uusia aikuisia kohtaan ja he saivat tutustua heihin omassa ympäristössään yhdessä vanhempien kanssa.

Tämän jälkeen me käytiin lasten kanssa tutustumassa viikon ajan päivittäin päiväkodin arkeen, eka päivänä aloitettiin ulkoilulla ja tokana päivänä leikittiin sisällä. Kolmantena oltiin jo mukana lounaallakin ja neljäntenä päivänä tytöt menivät päiväunille, ja mä odotin sillä aikaa taukohuoneessa. Tarkoituksena oli jatkaa seuraavalla viikolla vielä niin, että tytöt jäävät aina pieneksi hetkeksi päiväkotiin yksin, ja lopulta ovat yhden kokonaisen päivän siellä yksin. Meille kävi niin hölmösti että tultiin sitten kaikki kipeäksi, ja tämä toinen pehmeän laskun viikko jäi kokematta. Viikon tauon jälkeen tytöt menivät kylmiltään suoraan koko päiväksi hoitoon ilman mua, koska ei ollut vaihtoehtoja.

Ja arvatkaa mitä? Se sujui hyvin. Paikka oli kuitenkin ehtinyt tulla tutuksi, kuten myös hoitajat ja leikkikaverit. Vaikka nuorempi oli vasta vuoden ja 10 kuukautta hoidon aloittaessaan, oli hänkin ehtinyt tutustua omahoitajaansa jota oli tavannut kuitenkin monta kertaa, ja omahoitaja toi turvaa. Alle 3-vuotiailla myös omahoitaja on käsittääkseni vakio käytäntö. Meillä molemmat ovat jo isompien ryhmissä, eikä omahoitajaa enää ole, mutta ensimmäiset 1,5 vuotta kuopuksella oli läheinen omahoitaja, jolle hän askarteli kotonakin kortteja, ja johon hän päiväkodissa turvautui aina jos tuli jokin tilanne jossa hän turvaa tai apua kaipasi.

Ainakin mun pahin pelko oli se että  kun aloitetaan päivähoito, molemmat huutavat naamat punaisena ja takertuvat mun jalkaan kun yritän lähteä töihin. Koska tiedän, että siinä tilanteessa olisi ihan pirun vaikea vaan lähteä ja uskoa että kyllä se päivä hyvin sujuu. Meillä ei ensimmäisten viikkojen aikana onneksi kertaakaan tullut tätä tilannetta, joskus niiden jälkeen kyllä satunnaisesti aina välillä. Silloin on vaan purtava hammasta, halittava ja lähdettävä sinne töihin. Jos itseä itkettää, niin itkeä sitten vasta ulkopuolella, jotta viestittää lapselle että päiväkoti on turvallinen paikka, eikä sinne jäämisessä ole mitään pahaa. Ja aina, aina se lapsi rauhoittuu suunnilleen heti kun vanhempi häviää näköpiiristä. Toki hoitajaa voi pyytää vaikka laittamaan viestin kun lapsi on rauhoittanut, jos se tuo itselle mielenrauhaa. Mulle on pari kertaa laitettu viesti, se on kilahtanut puhelimeen samalla kun olen painanut päiväkodin portin kiinni.

Lapsella ja vanhemmalla on molemmilla oikeus ikävään. Koska onhan se nyt ikävää olla erossa. Meillä joskus lapset sanovat että ”Äiti minulle tulee sinua ikävä!” ja mä sanon siihen, että niin mullekin tulee ikävä, koska tottahan se on. Mutta sitten lisään perään, että onneksi päivä menee nopeasti ja ikävä unohtuu kun on kivaa tekemistä, ja että iltapäivällä sitten taas nähdään. Ikävää ei missään nimessä kannata kieltää, mutta kannattaa rohkaista sillä tavalla että ikävästä huolimatta tulee kiva päivä varmasti.

Iltapäivällä haettaessa lapset vaihtelevasti joko juoksevat suoraan syliin, tai sitten heillä on joku niin jännä leikki kesken ettei kotiinlähtö edes vielä huvittaisi. Yleensä annan heille aikaa lopettaa leikin ja samalla mä kyselen aina lasten päivän kuulumiset hoitajalta tai opettajalta. Hakiessani lapsia mä haluan olla heti täysillä läsnä ja näyttää miten iloinen olen että saan nähdä heidät pitkän päivän jälkeen, silloin ei lörpötellä puhelimeen tai varsinkaan näprätä facebookia.  Autossa kotimatkalla heti jutellaan mitä kaikkea on päivän aikana tapahtunut. Olen huomannut sen, että monet asiat lapsilla tulevat kuitenkin mieleen vasta vähän myöhemmin illalla. Heti päivän tapahtumia kysellessä vastaus saattaa olla luokkaa ”no me leikittiin ja käytiin ulkona ja oli kiva päivä”, mutta sitten illalla alkaakin tulla jos jonkinlaista tarinaa. Me jutellaan muutenkin paljon, mutta vielä ennen nukkumaanmenoa yleensä käydään läpi päivän tapahtumia ja lapsi saa kertoa mitä hänelle kuuluu. Näin ollen kaikki asiat saa pois mielestä ennen nukkumaanmenoa, ja uni tulee hyvin.

Ei se päiväkodin aloitus mitään rakettitiedettä ole, ja uskon että se sujuu suurimmalla osalla lapsista tosi hyvin. Tärkeintä on varmasti kuunnella lasta itseään ja sitä miten hän reagoi muutokseen. Ja kaikilla on joskus huonoja aamuja, meilläkin on ollut aamuja jolloin on tehnyt mieli vaan luovuttaa ja mennä peiton alle piiloon. Mutta kyllä niistäkin aina selviää. Aamuja helpottaa aina se, jos laittaa illalla jo kaiken valmiiksi vaatteita ja mukaan otettavaa lelua myöten.

Tsemppiä kaikille joilla alkaa uudenlainen arki! Meillä alkoi esikoisen viimeinen vuosi päiväkodissa, ensi vuonna hän menee eskariin, ihan hullua. Mahtavaa alkanutta elokuuta <3

Huomisesta alkaen mä olen täysipäiväinen bloggaaja. Se tarkoittaa sitä, että mun työni Jevelolla ovat päättyneet. Puolitoista vuotta startup -yrityksessä opettivat mulle ihan hurjan paljon, ja olen niin onnellinen että viime vuonna uskalsin hypätä kohti tuntematonta ja kokeilla siipiäni siellä. Mun siivet kantoivat, yrityksen eivät, ja näin ollen mun ura Jevelolla päättyi. Yleensä kun joku kertoo tulleensa irtisanotuksi, ovat reaktiot myötätuntoisia ja toisen puolesta harmistuneita, mutta mä voin kertoa että kun kuulin tästä ensi kerran, mun itseni päällimmäinen tunne oli helpotus.

Ei siksi että työympäristössä olisi ollut vikaa tai työkavereissa tai itse työssä, ei ei ei. Mä rakastin meidän toimistoa, mulla oli mahtavia työkavereita ja työ opetti mulle ehkä jopa yhtä paljon mitä äitiys on tehnyt. Sain tehdä työtä jota rakastin ja jossa halusin jatkuvasti kehittyä ja tulla paremmaksi. Mutta siksi mä olin helpottunut, että mä olen vetänyt aivan jaksamiseni äärirajoilla viimeiset puolitoista vuotta. Mä olen painanut kaksitoistatuntisia päiviä, ensin tehnyt normityöpäivän toimistolla ja sitten jatkanut blogin parissa. Muistan teidänkin järkytyksen kun dokumentoin keväällä blogiini yhden työviikon jokaisen työtunnin ja -tehtävän. Mä tein ihan liikaa ja se on fakta. Kuka tietää mitä olisi tapahtunut jos olisin jatkanut toisetkin puolitoista vuotta samalla tyylillä.

Mä en ikinä olisi itse saanut tehtyä tätä päätöstä, vaikka joskus väsymystä ja stressiä itkeskellessäni haaveilinkin siitä että luopuisin toisesta rakastamastani työstä. En vaan koskaan olisi osannut päättää että kummasta, enkä olisi ollut niin rohkea että olisin itse jättänyt itse itseni vain yhden työn varaan. Nyt se päätös tehtiin mun puolesta, ja ainakin elämäni rennoimman kolmen viikon kesäloman jälkeen voin sanoa että tämä on tehnyt mulle niin hyvää kuin vain jokin voi tehdä. Ja täytyy myös olla onnellinen siitä että on ollut se toinenkin työ siinä taustalla kokoajan, ja taloudellisesti tilanne on turvattu vaikka toisesta työstä nyt luopuukin.

Mä en voi sanoin kuvailla mitä se ajatus merkitsee, että tulevana syksynäkin mulla on lasten mentyä nukkumaan aikaa esimerkiksi istua koko ilta joskus katsomassa Netflixiä. Ja että jaksan joskus mennä johonkin kiinnostavaan, illalla olevaan, blogitapahtumaan, kun tiedän että se ei ole poissa seuraavan illan töistä, vaan voin tehdä ne jo päivällä. Se tunne, että olen aina väärässä paikassa ja teen aina väärää asiaa, on poistunut. Mä voin keskittyä täysillä blogin tekemiseen silloin kun lapset ovat päivähoidossa, ja täysillä lapsiin silloin kun he ovat kotona. Ja täysillä Ottoon ja itseeni silloin kun lapset nukkuvat. Jollekin se voi kuulostaa ihan itsestäänselvyydeltä, arjen kolmijaolta kuinka elämän kuuluukin mennä. Mutta mä en ota sitä enää itsestäänselvyytenä, mulle se on luksusta josta en ole saanut nauttia pitkään aikaan.

En sano ettenkö hyppäisi riemusta kiljuen puikkoihin jos jostain putkahtaisi mielenkiintoinen työtarjous eteen. Mutta ainakin tällä hetkellä mulla ja meillä on paras näin. Mä halusin alkaa tehdä blogia ammattimaisesti jo puolitoista vuotta sitten kun Indiedaysille muutin. Olen tehnyt parhaani, mutta saatuani toisen työpaikan heti perään, on blogi ollut välillä retuperällä kun en ole ehtinyt tai jaksanut. Nyt vihdoin mä pääsen keskittymään tähän sillä energialla ja tarmolla jolla olen kokoajan halunnutkin, ja se ei tunnu ollenkaan huonolta. Nyt vihdoin mulla on aikaa kokeilla siipiäni siinä kaikessa mitä olen halunnut tehdä jo pitkään, ja se saa perhoset lepattamaan mun vatsassa ja hymyn kasvoille. Mä tiedän että tästä syksystä tulee siisti, ja mä toivon että te pysytte täällä mukana seuraamassa blogin uusia tuulia ja vanhoja suosikkeja. Mulla on mielessä tänne syksyksi kuulkaa vaikka ja mitä, niin mahtijuttuja tulossa!

Mä haluan vielä lopuksi kiittää mun mahtavia työkavereita kaikesta mitä sain kokea ja oppia teidän kanssa, ja toivon kaikkea hyvää kaikille jatkoon.

Ihanaa alkavaa elokuuta kaikille <3

Olen jo pitkään kaivannut itselleni kotoa sellaista tilaa jossa on hyvä työskennellä. Tilaa levittäytyä, tilaa kuvata ja editoida ja asetella ja katsoa useampaa tiedotetta tai kirjaa tai ihan mitä tahansa kerralla. Kiitos ihanan mieheni, mulla on vihdoin sellainen. Otto luopui omasta miesnurkkauksestaan että mä sain tämän tilan. Ei hänkään onneksi ihan puille paljaille jäänyt, sillä hän sai pleikkarinsa olkkarin isoon telkkariin kiinni nyt pikkutelkun sijaan, ja hän ei enää juurikaan käytä kotona konetta (vaan tablettia), ellei tee etätöitä. Silloin hän saa toki lainata mun työpöytää.

Uusi työpöytä on Ikeasta pöytälevy + jalat -yhdistelmä, ja se on ihanan keveä ja kompakti verrattuna meidän vanhaan turhankin jykevään Malm-työpöytään. Nyt työpisteessä on tilaa muullekin kuin jättipöydälle, kuten vessasta olkkariin siirretylle kärrylle johon mä saan kaikkea tarpeellista. Työtuolina mä käytän oikeasti edelleen Oton isoa tekonahkaista tuolia, mutta nyt oli pakko napata somisteeksi yksi keittiötuoleista, koska jos selkä kestäisi niin asetelma näyttäisi juuri tältä kuin kuvissa. Malm vietiin taloyhtiön pihalla sopivasti olleelle vaihtolavalle, ja sieltä sen löysi itselleen joku onnellinen uusi omistaja.

Pöydän somisteista taulujen julisteet* on saatu Deseniolta, ja kultakehykset ostettu samasta paikasta. Marmorikuosiset vanerilaatikot ostin Anttilan konkurssialesta kun ne sieltä bongasin, ne on aivan ihanat! Myös pikkuinen vaasi on samasta alesta. Pikkuiset purnukat on myös Annolta, ja marmorikuosinen H&M:ltä. Paperisäkin ostin Oulusta torinrannassa sijainneesta pienestä lifestyleputiikista, ja siellä säilytän lehtiä. Se on kätevä ja yksinkertainen.

Vielä tästä kokonaisuudesta puuttuu matto, ja mä haaveilen jostain ihanasta pastellisävyisestä söpöliinistä. Mua jäi alessa kutkuttamaan Annon ihanat pastelliväriset matot, mutta huomasin ne vasta jo kassan ohitettuani enkä jaksanut enää jonotella uudelleen. Ehkä Anttiloissa olisi enemmän tilaa nyt? Mutta onkohan mattoja enää jäljellä, ei varmaan. Pitää käydä kurkkaamassa jos jostain löytyisi vaaleanpunainen ihanuus mun nurkkausta koristamaan. Muuten olen tosi tosi tyytyväinen, ja tiedän että kun työpiste on siisti niin on työajatuksetkin järjestyksessä. Tältä puhtaalta pöydältä on hyvä aloittaa arki.

Kivaa päivää kaikille <3

Tänään oli meidän koko perheen kovasti odottama päivä kun päästiin Skidit Festareille yhdessä. Suunnattiin festaroimaan jo melko aikaisin aamulla, tarkoitus oli mennä jo kymmeneksi mutta hidasteltiin (ja unohdeltiin tavaroita kotiin ja palattiin hakemaan) niin että oltiin vasta puoli yhdentoista jälkeen perillä. Onneksi siellä ei vielä silloinkaan ollut kauheaa ihmistungosta, vaan päästiin hyvin tekemään lasten kanssa kaikkea kivaa ja tutustumaan eri pisteisiin. Lapset piirsivät omia tarroja sarjakuvakeskuksen pisteellä, askartelivat kruunuja prinsessasalongissa ja kuuntelivat haltioissaan Risto Räppääjää ja Nelli Nuudelipäätä.

Paikalla oli myös Rush Helsingin iso tramppa, parkouria, Design-museon väritys- ja rakentelupiste, liikenneturva, lastenvaatteita, tatuointipiste ja jättimegasaippuakuplia. Ja paljon kaikkea muuta mitä en edes nyt muista! Lisäksi oli ruokaa monessakin eri kojussa sekä Siltasessa ja paljon tuttuja paikalla. Oli kiva nähdä kaikkia kun kesä on ollut niin hiljaista tapahtumien osalta muuten että ei ole tullut niin paljoa blogikollegoihin törmäiltyäkään ellei ole erikseen sopinut treffejä jonkun kanssa. Elokuussa taas vilkastuu ja näkee enemmän tuttuja, kivaa!

Tytöillä oli kyllä niin hullun hauskaa ja he nauttivat selkeästi aivan sydämensä kyllyydestä, oli parasta katsoa sitä ja iloita heidän kanssaan. Molemmat valkkasivat aamulla coolit festariasut ja halusivat oikein glitteriä tukkaan, ja äitihän laittoi.  Molempien mielestä parhaat jutut oli sarjakuvakeskuksen tarra-askartelu, tramppa ja saippuakuplat. Pitää varmaan viedä lapset joskus käymään Rush Helsinki -tramppapuistoon kun he niin kovasti trampoista tykkäävät.

Festariliput saatu.

Huh, mä oon kyllä aivan poikki ja niin olivat lapsetkin, monen tunnin festaroinnin jälkeen me suunnattiin vielä ystäväpariskunnan kanssa Kokomoon brunssille keskustaan, ja sieltä ajettiin vielä Oton tädille kylään. Oli siis ihan tekemistä kerrakseen tälle lauantaille, mutta kivaa sellaista toki. Tää taitaa olla meidän tapa, ”lomaspurtti”, aina lötköillään melkein koko loma ja sitten viimeisenä viikonloppuna tehdään vaikka ja mitä. Huomennakin on ohjelmaa, mutta onneksi myös vapaata öllötystä.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

Oikeampi postausotsikko olisi ehkä lempparit ja ”ei-niin-lempparit” mutta se olisi ollut aika pitkä. Sain idean tähän postaukseen eräältä teistä ihanista lukijoista, kun olin kirjoittanut ruokaohjeen ja maininnut lasten tykkäävän kovasti avokadosta. Lukijani halusi tietää meidän muitakin lemppareita ja inhokkeja, eli niitä einiinlemppareita. Mä vältän ainakin lasten kuullen sanomasta että ”INHOAN” jotain, käytän ennemmin vaikka että ei ole ihan mun suosikki. Myös meidän lapset on oppineet sanomaan vaikkapa ruuasta, josta eivät pidä, että ”tämä ei ollut ihan mun makuun, mutta maistoin kuitenkin”. Ja se on musta ihan sallittua, kaikesta ei tosiaankaan tarvitse tykätä, mutta ei tarvitse myöskään olla ikävä ruuan valmistajaa kohtaan ja sanoa inhoavansa hänen tuotostaan.

Mutta joo, nyt rönsyilin vähän aiheen vierestä, sen pidemmittä puheitta mennäänpä niihin lemppareihin ja ei-niin-lemppareihin! Jokaisen vastaukset kirjoitettu ylös tismalleen sanasta sanaan niinkuin vastaaja itse vastasi. PS: tekisi mieleni kommentoida mieheni vastauksia, mutta en nyt spoilaa etukäteen, hahhaa.

Lemppariruoka / Ei-niin-lemppariruoka:

Iina: Teriyakilohi on kestosuosikki johon ei voi kyllästyä / Kaikki mauton kökkö. Ja korianteri. Mutta jopa korianteri on parempaa kuin mauton ruoka.

Otto: Pastasafkat uppoaa aina / Sushi, konseptina mahtava mutta maistuu lähinnä kullilta

Tiara: Lasagnette! / Porkkanasopasta mä en pidä ihan niin paljon (kasvissosekeitto)

Zelda: Avokadopasta ja jätski / Mä en tykkää salaatinlehdistä enkä aurinkokuivatusta tomaatista

Lempparihedelmä / E-n-l-hedelmä:

Iina: Hunajameloni ja avokado / Hunajapomelo. Ootteko ikinä maistanut? Se on ihan tosi outoa koostumukseltaan ja makua ei ole nimeksikään, siis ainakaan ihan sellaisenaan.

Otto: Päärynä / Omena

Tiara: Mandariini / banaanista en ihan paljoo tykkää.

Zelda: Banaani ja omena / päärynästä mä en tykkää niin paljon enkä mangostakaan.

Lempparijuoma / E-n-l-juoma:

Iina: Vesi ja kahvi, drinkeistä mojito / appelsiininmakuiset limut

Otto: Yllättäen ei ES, vaan makuvissyt / Tee

Tiara: Vadelmavissy muistatko se mitä me ostettiin joskus Herkusta / Laktoositon maito

Zelda: Maito ja mehu ja vesi / No mä tykkään kaikista! Mä tykkään kaakaosta ja teestä ja vissystä ja kaikesta.

Lemppari lastenohjelma / E-n-l-lastenohjelma:

Iina: Peppi Pitkätossu näyteltynä eikä piirrettynä. Sisustus ja vaatteet ja kaikki oli täydellisiä siihen aikaan kun se sarja on kuvattu, ja siinä on niin hauskat jutut vielä kymmeniä vuosia myöhemminkin. / Hauhau piip ja veli. En pääse yli sen tunnarista joka kuulostaa siltä kuin ne laulaisi ”hauhau pippeli!”.

Otto: Adventure Time, vaikka ei meidän lapsille uppoakaan / Lelumaan Niksu

Tiara: Risto Räppääjä-leffat / The Adventures of Phigaro Pho (zeldan toinen lemppari)

Zelda: Chaplin. / Mä tykkään kaikista paitsi jostain vauvojen ohjelmasta.

Lemppari viikonpäivä / E-n-l viikonpäivä:

Iina: Perjantai koska vapaapäivä tyttöjen kanssa / Ei-niin-lemppari vaihtelee viikon ohjelman mukaan. Yleensä se sattuu päivälle jolloin on normaalia hankalampi aamu.

Otto: Perjantai koska viikonloppu alkaa / Tiistai koska viikonlopun kuulumiset vaihdettu jo maanantaina, ja viikonloppuun vielä pieni ikuisuus

Tiara: Keskiviikko koska silloin on harrastuspäivä / Mä en tykkää lauantaista koska se on karkkipäivä ja karkeista tulee reikiä hampaisiin. Mutta ne on silti hyviä.

Zelda: Herkkupäivä! (lauantai) / Mä en tykkää keskiviikosta.

Lemppari tekeminen / E-n-l-tekeminen:

Iina: Kirjoittaminen, tanssiminen lasten kanssa / Sähköpostin siivoaminen.

Otto: Tatuoitavana oleminen / Pakonomainen turhista asioista stressaaminen

Tiara: Prinsessaleikki ja kaikki pukuleikit / Jostain Zombi- tai luurankoleikeistä.

Zelda: Star wars -leikki ja päiväkotileikki jossa minä olen opettaja. / Toy Story -leikki.

Mistä pidän kaikkein eniten / Mistä pidän kaikkein vähiten?

Iina: Perheen kanssa olemisesta ja perheenä yhdessä asioiden tekemisestä / stressaamisesta, mitä yritän välttääkin viimeiseen asti mutta eihän se tietysti aina voi onnistua.

Otto: Omasta arjesta oman perheen kanssa / Unettomuudesta

Tiara: Minä tykkään kaikista isoista asioista! Niinku perheestä ja ystävistä ja kukista. / Vinkuvista leluista ja ötököistä paitsi leppäkertut ja perhoset on kivoja.

Zelda: Mä tykkään tästä (osoittaa kirahvilelua) ja mun isosta siskosta / Mä en tykkää märästä pususta.

OTTO! Miten voi inhota omenaa mutta tykätä eniten päärynästä?? Nehän maistuu melkein samalta! Mutta joo, tämä oli niin hauska postaus tehdä, mua nauratti myös lasten vastaukset. Ne tulivat kyllä ihan suoraan sydämestä kun oikeen istuttiin juttelemaan yhdessä. Osuiko yhtään samoja inhokkeja/lemppareita? Mahtavaa viikonloppua kaikille!