Arvatkaa mitä? Mulla on teille aika ihania uutisia. Kun eilen otsikoin postauksen ”Kohta viisi” tajusin vasta jälkeenpäin että sehän oli muutenkin aika osuva. Meitä on nimittäin kohta viisi jäsentä meidän perheessä. Tai ei ihan kohta, puolen vuoden päästä. Koko kesä ollaan odoteltu jännityksensekaisin tuntein että päästään moikkaamaan mahdollista pikkutyyppiä, ja nyt on häntä käyty moikkaamassa. Mun pömppiksen sisällä kasvaa ehkä kaikista kolmesta tähän mennessä eloisin ja voltteja heittelevin persikan kokoinen tyyppi.

Kerrottiin lapsille uutinen vasta ihan hetki sitten ja heidän reaktionsa olivat ihan mahtavia. Kuopus odottaa jo malttamattomana että vauva syntyy, hän kyseleekin melkeinpä kerran tunnissa että joko se vauva kohta syntyy ja on kovin pettynyt kun kerron että siihen on vielä pitkä aika, että vasta joulun jälkeen voi alkaa odottelemaan pikkuhiljaa tyyppiä jonka on määrä syntyä helmikuussa. Jos aiemmat merkit pitävät paikkansa, meidän tyyppi syntyy jo tammikuun puolella, mutta katsotaan onko hän erilainen tässä kuin siskonsa ovat olleet.

Että tällaisia uutisia, onpa jännittävää jakaa nämä täällä blogin puolellakin. Tuntuu jotenkin vieläkin ihan uskomattomalta sanoa ääneen että meille tulee vauva. Mä kerron teille myöhemmin lisää kaikesta, nyt saatte fiilistellä vaan sitä, että ensi vuonna meitä on VIISI! Niin mieletöntä. <3

Meidän esikoinen täyttää pian viisi vuotta. Melkein viisi vuotta sitten hän syntyi täydellisenä pienenä rimpulana, 46 senttiä pitkänä pötkönä, väärinpäin ja vähän liian aikaisin. Se väärinpäin ja vähän liian aikaisin on kuin täydellinen määritelmä hänen elämänkulustaan, hän kun tuntuu tekevän kaiken vähän liian aikaisin ja rakastaa olla väärinpäin ihan kirjaimellisesti. Kohta viisivuotias aloittaa viikon päästä sirkuskoulun josta niin pitkään on haaveillut, ja pääsee ihan ohjattuna roikkumaan väärinpäin ja temppuilemaan.

Hänestä on kasvanut juuri sellainen neiti miltä hän jo pienenä vaikuttikin, ajatteleva ja herkkä, ja kova höpöttämään. Hän on varmasti meidän perheestä eniten perillä asioista, hän ei nimittäin koskaan unohda yhtään mitään. Se on siunaus ja kirous näin vanhemman kannalta. Siinä missä itse kirjoitan kaiken kalenteriin ylös ja laitan muistutuksia, hän muistaa pyytämättä neuvola- ja hammaslääkäriajat, kavereiden ovikoodit, leikkitreffit ja päiväkodin metsäretket, eikä koskaan unohda jotain mikä hänelle on joskus luvattu. Hän hoputtaa mua aamuisin, ”äiti kello on jo melkein bussin verran”, nyt kengät jalkaan!

Hän huolehtii pikkusiskostaan enemmän kuin tarvitsisi, toki kyykyttää tätä myös. Kai se on niitä esikoisen juttuja mistä itse en ainoana lapsena ole perillä, näin olen ainakin kuullut.

*Tiaran paita saatu blogin kautta.

Viisivuotiaana säännöt ovat kovin tärkeitä, ja niitä kehitellään kaiken aikaa. Leikkeihin, pukemiseen ja oikeastaan ihan mihin tahansa. Joskus sukset menevät siskoilla ristiin, kun toinen kehittää sääntöjä ja toinen ei ymmärrä tai ainakaan noudata niitä. Toisinaan esikoinenkin heittää säännöt silti romukoppaan ja leikkii niin että pikkusiskokin ymmärtää, silloin ei naurusta ole tulla loppua kummallakaan. Satunnaisesta eripurasta huolimatta he ovat parhaita ystäviä keskenään, ja sitä on ihana seurata.

Viisivuotiaan kanssa voi keskustella jo ihan eri tasolla, kuin vaikkapa kolmivuotiaan. Hänellä on paljon ajatuksia ja kysymyksiä, ja hän huomaa paljon sellaisia asioita joita ei itse ajattelisi että lapset huomaavat. Toisaalta hämmästelen tätä samaa asiaa joka vuosi, miten paljon enemmän yksi vuosi tekee keskustelutaidoille. En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, koska mun mielestä tässä maailmassa ei ole mitään mielenkiintoisempaa kuin mun lasten ajatukset, vaikka kovin kiinnostunut maailmasta ja maailman tapahtumista olenkin.

Tänä aamuna heräsin esikoisen kanssa kahdestaan jo reilusti ennen kuopusta. Me tehtiin yhdessä aamupalaa, tai siis kumpikin teki omat ruisleipänsä, häntä kun ei saa auttaa missään minkä hän osaa itsekin. Sen jälkeen istuttiin pöydän ääressä ja juteltiin kavereista, dagiksesta, synttäreistä ja kaikesta mahdollisesta mitä maanantaisena aamuna päässä voi pyöriä. Kun leivät oli syöty, hän totesi: ”Olipa meillä äiti kivat aamutreffit ihan tyttöjen kesken kahdestaan.” Ja niin meillä kyllä oli, ihan parasta.

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3

Keneltäkään blogiani lukevalta ei varmaan ole jäänyt huomaamatta minkä merkin kamera mulla on käytössä? Aivan oikein, Olympuksen. Mä olen ollut merkin uskollinen kuluttaja jo pian kaksi vuotta, kyllästyttyäni jättimäisiin ja hankaliin möhkälejärkkäreihin ja ostettuani oman ekan Olympukseni. Nyt olen mukana Olympuksen ja Indiedaysin kampanjassa, jossa sain testiin Olympuksen uudet tyylikkäät Accessory World -kamera-asusteet sekä supersöpön PEN E-PL 7-kameran ja 45mm objektiivin, joita olen itseasiassa testannut kerran aiemminkin.

Pen E-PL 7 on yhtä kompakti kuin oma Olympus OMD E-M10 -kamerani. Kuten omaan kameraani, myös Peniin ja kaikkiin Olympuksen peilittömiin minijärkkäreihin sopivat samat laadukkaat Micro Four Thirds -objektiivit. Multa itseltäni linssejä löytyy kolme, 17mm f1.8-, 25mm f1.8- ja 45mm f 1.8 -objektiivit. Ne ovat kaikki todella valovoimaisia, mutta myös erilaisiin tilanteisiin sopivia kiinteän polttovälin, eli zoomittomia, objektiiveja. 17mm objektiivilla voi kuvata kaikista lähimpää, kun taas 45mm objektiivin kanssa saa mennä jo aika kauas että saa koko asun mahtumaan kuvaan. Kaunein taustan epäterävyys asukuviin tulee näistä kolmesta 45mm objektiivilla, siinä missä 17mm objektiivia käytän usein esimerkiksi sisustuksen tai tapahtumien kuvaamiseen.

Kesällä päivänvalossa mä en sitä suurta valovoimaa oikeastaan tarvitse, mutta mitä suuremmalla aukolla kuvaa, sitä kauniimman taustan kuvalle saa. Talvella valovoimainen objektiivi on ehdoton edellytys sille että blogia voi edes säännöllisesti pitää, ainakaan jos haluaa tarjota aina laadukkaita kuvia. Jos siis harkitset kameran ostoa, mä suosittelen ehdottomasti ottamaan laadukkaan Olympuksen rungon, vaikkapa juuri tämän PEN E-PL 7:n, ja siihen esimerkiksi 25mm objektiivin. Niillä pääsee jo todella pitkälle. Mua harmittaa ettei mulla ollut tätä pakettia silloin kun omat tytöt olivat vauvoja, näiden avulla myös molempien vauvakuvat ja -videot olisivat olleet paljon laadukkaampia ja valoisampia.

PEN E-PL 7:ssa on täysin alas taittuva  LCD-näyttö, joten sillä onnistuu myös selfieiden kuvaaminen. Kuvat saa siirrettyä kätevästi suoraan kamerasta puhelimeen ja siitä instaan tai muihin somekanaviin wi-fin avulla. Kameran kosketusnäyttöä on helppo käyttää, ja eri kuvausasetuksia on paljon. Itse kuvaan aina manuaalilla, ellen sitten satu olemaan huonosti valaistussa sisätapahtumassa, missä omat taitoni eivät vielä riitä asetusten säätämiseen. PEN sopii hyvin aloittelevalle kuvaajalle, sillä valmiit kuvausasetukset auttavat alkuun kuvien kanssa. Pikkuhiljaa itse kokeilemalla ja opettelemalla löytää ne parhaat asetukset kuhunkin tilanteeseen.

Kuvissa näkyvä makea laukku on osa Olympus PEN Accessory World Leather Collection -mallistoa, kuten myös laukkuun mätsäävä PENin hihna. Olympuksen Accessory World-valikoimasta löytyy paljon erilaisia asusteita, joilla omasta kamerasta saa tehtyä vielä enemmän omannäköisen. Tyylikkääseen nahkalaukkuun saa hyvin sekä kameran että pari objektiivia tai vaikkapa kameran akkulaturin mukaan. Tai sitten voi pakata pelkän kameran ja puhelimen ja avaimet ja kolikkopussin, ja käyttää laukkua iltalaukkuna juhlissa tai häissä tai missä ikinä haluaakaan. Multa on kysytty jo pari kertaa että mistä mun uusi makea ”käsilaukku” on, ja olen saanut hämmästyneitä ilmeitä osakseni kun olen selittänyt että kyseessä onkin kameravalmistajan kameralaukku.

Accessory World -valikoimasta löytyy olka- ja rannehihnoja, kameralaukkuja ja kamerapussukoita. Leather Collectionin lisäksi saatavilla on Designer Collection ja Style Collection, joista kaikista on saatavilla erilaisia malleja, kuoseja ja värejä. PEN Accessory World -kokoelma löytyy Olympuksen omasta nettikaupasta kokonaisuudessaan.

Jos kameran hankkiminen on ajankohtaista nyt tai lähiaikoina, kannattaa suunnata Olympuksen verkkokauppaan, ja hommata niin kamera kuin asiaankuuluvat varusteetkin! Itseänikin himottelee itseäkin neljännen objektiivin hankkiminen, mulla on nimittäin pitkään ollut mielessä myös 75mm objektiivi joka täydentäisi mun nykyistä kalustoa hienosti. Saapa nähdä päädynkö sen hommaamaan, kovasti houkuttelee ainakin!

Ihan mahtavaa päivää kaikille ja mikäli on mitä tahansa Olympuksen kameroihin, objektiiveihin tai lisävarusteisiin liittyvää kysyttävää, vastaan mielelläni itse tai kysyn vastausta joltain joka tietää paremmin kuin minä!

Pari iltaa sitten oli nätti ilta-aurinko, ja mä ajattelin ihan lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kuvata samalla itsestäni asukuvat ja lapsista myös kuvat eiliseen postaukseen. Otettiin suunta kohti Suvilahtea, sieltä vähän inspiroivaa taustaa ja helppo pysäköinti. Ajeltiin sinne iltasella, vain huomataksemme että paikkahan oli suljettu, portit kiinni ja portilla järjestyksenvalvoja. Ja mä kun vielä olin katsonut nettisivuilta että juuri nyt ei pitäisi olla mitään tapahtumaa. No, ei me pienestä lannistuttu, vaan päätettiin lähteä kohti Vallilaa sillä tiesin siellä olevan erään kauniin rakennuksen jonka edessä olisi hyvä ottaa kuvat.

Ajettiin Vallilaan, löydettiin oikein läheltä hyvä parkkipaikka ja noustiin kaikki autosta. Käveltiin rakennuksen eteen. Siinä oli niin kauhea tuuli että tukka nousi pystyyn kaikilta. Ajattelin vielä että kyllä mä sen tuulen kestän, että otetaan vaan ne kuvat. Otin kameran kameralaukusta, vain huomatakseni että se oli jotenkin kummallisen kevyt. AINIIN. Akku oli kotona akkulaturissa. Siinä kohtaa meinasi ehkä vähän jo hymy hyytyä. Saatoin jopa olla jo luovuttamassa. Tunsin itseni niin ääliöksi, miten saatoinkin unohtaa sen akun kun varta vasten oltiin menossa kuvaamaan, ja juuri puolta tuntia ennen lähtöä olin laittanut sen laturiin.

Onneksi miehelläni on pitkä pinna, ja hän ihan rauhallisesti pakkasi lapset takaisin autoon, laittoi Fröbelin palikat soimaan jotta lapsilta ei hyytynyt hymy, ja sanoi että ajellaan kotiin ja haetaan se akku. Näin me sitten teimme. Lauloimme kuorossa sutsisatsisatsaata, minä kipaisin akun, ja sovittiin että mennään eräille alle kilsan päässä kotoa oleville betoniportaille kuvaamaan vaikka se ei mikään Suvilahti olekaan. Se olisi sentään lähellä. Mentiin paikalle, vain tajutaksemme että kaikki asuinalueemme ampiaiset olivat kerääntyneet sinne yhtäaikaa, koska joltain oli kaatunut portaille mehua tai jotain muuta makeaa juomaa. Siis siellä oli varmasti kymmeniä ampiaisia jotka pörräsivät ympäri ämpäri, ei sinne voinut jäädä mitenkään!

Lopulta me päädyttiin sitten kuvaamaan meidän kotitalon viereen toisille portaille, ja otin vain yhdet nopeat kuvat lapsista, kuvat jotka näitte aiemmassa postauksessa. Tämä koko episodi kesti ehkä n. 1,5 tuntia, josta varsinaisesti saimme aikaan jotain viimeisen kymmenen minuutin ajan. Ei otettu siis mitään niistä kuvista, jotka alunperin piti.

Kaikki kunnia sekä Otolle että lapsille että heillä ei mennyt hermo, lapsilla oli hyvä meininki Fröbelin palikoiden tahdissa, ja he jaksoivat kikattaa ja supattaa vielä sen aikaa että mä nappasin muutaman kuvan heistä lopuksi. Meillä oli oikeastaan aika hauskaa, koska ei sitä voinut muutakaan kuin nauraa surkuhupaisalle tilanteelle. Vieläkin soi päässä Fröbelin palikat.

Illalla kuuntelin kun Otto luki lapsille Risto Räppääjä -kirjaa tarinaan voimakkaasti eläytyen ja lasten lisäkysymyksiin vastaillen. Ja mietin vaan että kuinka hitsin onnekas mä olen kun mulla on nuo ihanat tyypit mun kanssa. Ei paljoa haittaa epäonnistuneet asukuvat tai se että ”menee pari tuntia hukkaan”, koska yksikään tunti tai minuutti jonka saan viettää noiden tyyppien seurassa ei mene hukkaan, vietin mä sen sitten autossa istuen, siivoten tai rannalla lekotellen.

Asukuvat ja eiliset kuvatkin saatiin otettua myöhemmin tällä viikolla, joten ei se loppujen lopuksi mitään haitannut. Tämä viikko on ollut täynnä jos vaikka ja minkälaisia kommelluksia, mutta nyt on hyvä fiilis. Uusi arki on selvästi alkanut, ja en malta odottaa mitä ensi viikko tuo tullessaan. Ensin kuitenkin nautitaan viikonlopusta!

Kuvituksena palasia mun viikosta tähän asti, joka niitä katsoessa näyttää ainakin mun silmiin olleen kommelluksista huolimatta oikein mukava. <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Nyt on se viikko kun ilmestyy kaksi varmasti suomalaisvanhempien eniten odottamaa lastenvaatemallistoa, Mini Rodinin drop 1 ja Gugguun Drop 1 joka ilmestyi eilen. Itsekin lukeudun niihin jotka näitä mallistoja aina malttamattomana odottavat. Joskus en osta mitään, joskus ostan vaikka kuinka paljon, riippuen ihan siitä miten hyvin kuosit ja mallit mätsäävät oman makuni kanssa ja mitä satutaan tarvitsemaan. Mini Rodinia meillä on ollut ihan Tiaran taaperoajoilta asti käytössä oikeastaan kokoajan, ja juuri pari päivää sitten katselin Zeldaa pingviinimekossaan ja myhäilin tyytyväisenä: Mini Rodinin pingviinimekko syksyn 2013 mallistosta on ollut meillä käytössä taukoamatta siitä syksystä 2013 asti, vähintäänkin kerran viikossa tai kahdessa. Ensin Tiaralla ja sitten Zeldalla. Ja se on edelleen kuin uusi. Ei haalistumaa kuvioissa tai värissä, ei lörpähdystä eikä pesunukkaa.

Myös ulkovaatteet ovat olleet tosi laadukkaita, eikä niistä ole koskaan ollut mitään valittamista. Mä ostan näitä merkkivaatteita siksi, että olen itse huomannut ne käytössä laadukkaiksi. En voi sanoa yhdestäkään meillä olleesta ketjuliikkeen sisävaatteesta, että se olisi ollut kolme vuotta taukoamatta käytössä, enkä varsinkaan että pitkää käyttöikää voisi saavuttaa ilman käytön jälkiä. Mä olen enemmän kuin valmis panostamaan rahallisesti suuremman summan myös sisävaatteisiin, jos tiedän että ne kestävät vuosien käyttöä. Mini Rodinilla tämä on mahdollista myös fiksujen kaksoiskokojen takia: yleensä vaatteen voi ostaa vähän liian isona ilman että se näyttää ihan liian isolta kun vähän kääräisee lahjetta tai hihaa, ja näin se pidentää käyttöaikaa vaikka lapset nopeasti kasvavatkin.

En tiedä muista vanhemmista, mutta kun itse ihastun johonkin lastenvaatteeseen tai kuosiin, toivon mahdollisimman pitkää käyttöikää enkä kyllästy nopeasti. Varsinkaan jos kuosi ja malli on ajaton, sellainen joka toimii aina. Mini Rodinilta löytyy joka mallistosta sekä niitä sen hetken trendituotteita, mutta myös suurimmaksi osaksi ajattomia malleja jotka toimivat vuodesta toiseen. Sen sai huomata esimerkiksi viime viikon Skidit Festareillakin, missä oli monella lapsella päällä jopa lähemmäs kymmenen vuoden takaisia Rodini-kuoseja, kuten karhuja. Ne näyttivät ihan yhtä ajankohtaisilta edelleen.

Tänään Mini Rodinin Drop 1:ssä ilmestyy sisävaatteita ja uusia reppuja. Mun lempparikuosit uutuuksista ovat ehdottomasti puput ja bambit. Mä rakastan bambeja, ne ovat niin hurjan söpöjä ja ihanan värikkäitä, ja puput ovat taas sitten vastaavasti vähän hillitympiä. Syksyn ajan mun yhteistyökumppanina toimii ihana lastenvaateliike Lilla Company, jolta me saatiin valita Mini Rodinin  uutuuksia testiin. Lilla Company oli itseasiassa kolme ja puoli vuotta sitten se liike josta mä tilasin meidän ihan ekat Mini Rodinit, Jaguar-picohaalarin Tiaralle ja budgiebodyn sekä oranssit basic-leggarit silloin masussa olleelle Zeldalle.

Muistan kuinka laitoin silloin vahingossa tilauslomakkeeseen väärän sähköpostiosoitteen, ja kun soitin asiakaspalveluun sain aivan ihanaa ja lämmintä palvelua osakseni. Liikkeestä jäi jo silloin hyvä kuva. Sitä pyörittää nimittäin kaksi ihanaa suomalaista äitiä, joilla on pettämätön tyylisilmä valikoida ne kaikkein makeimmat merkit ja mallit myyntiin. Mulle on ilo ja kunnia tehdä yhteistyötä Lilla Companyn kanssa, ja on myös kivaa voida tarjota sovituskuvia uusista malleista aina ajankohtaisesti heille jotka miettivät uusien mallistojen mitoituksia. Tällä hetkellä meidän tytöistä toisella on pituutta 98cm ja toisella 107cm, ja molemmille otettiin uutuuksista kokoa 104/110.

Pienemmälle neidille vaatteet ovat vielä vähän reiluja pituudessa, mutta eivät häiritsevästi. Isommalle pituus on sopiva, mutta ei sellainen että olisi ihan heti jäämässä pieneksi kuitenkaan. Varmaankin ensi keväänä siirrytään isomman kanssa seuraavaan tuplakokoon ellei hän ota hurjaa kasvuspurttia ennen sitä.

Zelda valkkasi itselleen Bambimekon ja Bambilegginssit värikkäämmässä versiossa kuosista (toinen on ruskeasävinen ja toisessa on myös pinkkiä, violettia ja oranssia). Itse vältän yleensä pukemasta päästä varpaisiin samaa kuosia, mutta eipä sen ole niin väliä jos hän ne haluaa yhtäaikaa päälle. Niitä voi hyvin käyttää myös erikseen. Tiara valitsi pupumekon vaaleansinisenä, sekä tummansiniset basic-leggingssit ja valkopinkkiraitaisin ribbi-basicpaidan pitkähihaisena. Rodinin ribbejä meillä ei ennen olekaan ollut, mutta materiaali on tosi kiva, tykkään ehdottomasti. Kummatkin saivat vielä valkata itselleen uudet reput malliston uusista väreistä. Tiara valitsi räiskyvän oranssin, joka olisi mätsännyt täydellisesti Zeldan vaatteisiin. Zelda valitsi tummansinisen joka oli täydellinen Tiaran sinisten leggingssien ja pupumekon kanssa.

*tyttöjen vaatteet ja reput saatu blogin kautta Lilla Companylta.

Aivan ihania vaatteita kyllä, näistä on hyvä lähteä syksyyn. Kiitos hurjasti Lilla Companylle, ja kipittäkäähän ihmeessä sinne ostoksille sillä mallisto on julkaistu tismalleen samaan aikaan kuin tämä postaus eli klo 11.00!

Mahtavaa torstaipäivää kaikille!