Rodoksen loma videolla

10.07.2018

Moikka! Mä olen editoinut vihdoinkin valmiiksi meidän RODOSVIDEON! Iik! Me ollaan katsottu se lasten kanssa jo monta kertaa, ja tekisi mieli vaan hypätä äkkiä lentokoneeseen ja mennä takaisin Lindoksen rannalle uimaan ja nauramaan ja etsimään simpukoita ja pikkukaloja. Me ei kuvattu videoita ekana matkapäivänä, eikä viimeisenä matkapäivänä, koska kamera oli pakattuna, ja haluttiin ottaa rennosti. Mutta videolta löytyy viisi kokonaista matkapäivää, ja parin tunnin videomateriaalit editoituna kolmeentoista minuuttiin.

 

Mulla nousi editoidessa tunteet pintaan, kun reissu oli vaan niin onnistunut. Oli ihana palata niihin kaikkiin hetkiin, joita saatiin loman aikana viettää. Lasten ihaniin höpötyksiin, taaperon tansseihin diskossa, kalojen etsintään ja hassutteluun. Musta on ihan älyttömän ihanaa, että meillä on tällaisia videomuistoja, joita voidaan yhdessä lasten kanssa katsoa. Meillä ei ollut videokameraa kun olin pieni, eikä mun lapsuudesta ole juuri ollenkaan videoita. Mä ymmärrän hyvin miksi meillä ei sellaista kallista ysärivideokameraa ollut äidin kanssa, mutta joskus tulee sellainen fiilis, että olispa ihanaa kun voisi katsoa omasta lapsuudesta videoita! Mutta onneksi yläkoulussa sain oman digipokkarin, ja teini-iän muistot ja kaikki siitä eteenpäin löytyy jo tallennettuna liikkuvana kuvana.

Onneksi nykyään videoiden kuvaaminen on paljon helpompaa ja edullisempaa, ja meidän lasten muistot on tallennettuna. Tehtiin tämän youtube-videon lisäksi oma puolentoista tunnin video kaikista klipeistä, jota voidaan katsoa oman perheen kesken ja palata vielä syvemmin ihaniin tunnelmiin. Ehkä me voidaan talvella tehdä olkkariin kunnon rantapiknik, syödä jätskiä, kuunnella kreikkalaista musiikkia ja katsella meidän reissuvideoita. Ai että, se kuulostaa ihanalta idealta, ja varmasti piristäisi harmaana ja kylmänä talvipäivänä. Tämän mä kirjoitan ylös muuallekin kuin blogiin, niin ei unohdu toteuttaa!

Toivottavasti tykkäätte videosta, ja jos tykkäätte, niin tilatkaa ihmeessä mun kanava! Se ei päivity yhtä usein kuin blogi, mutta yritän tehdä videoita useammin! Olen mä ainakin tänä vuonna tehnyt enemmän videoita, kuin viime vuonna, ehkä suunta on vain ylöspäin?

Aurinkoista viikkoa kaikille ja kiitos teille taas ihanista viesteistä ja kommenteista! Ootte kultaa! <3


Parhaat kesähousut & keltainen kausi

08.07.2018

Löysin Rodokselta Pull & Bearista tämän kesän lempparihousut, eli musta-valkoraidalliset culottesit paperbag-vyötäröllä. Näitä saman tyyppisiä housuja on näkynyt paljon katukuvassa tänä kesänä, mutta en ollut bongannut mistään kaupasta aiemmin itselleni sopivia yksilöitä. Pull & Bearista löytyivät tismalleen sopivat pöksyt, joissa on juuri sopivassa kohdassa kiristysnauha, ja ne ovat ihanan viileät jalassa kuumanakin hellepäivänä. Niistä tuli kertaheitolla mun lempparipöksyt, ja ne ovat olleet jalassa varmaan joka toinen päivä siitä asti kun ostin ne. Ei se haittaa, että monella on samanlaiset, sehän vain kertoo siitä, että nämä ovat monikäyttöiset ja miellyttävät housut, joita on helppo yhdistellä ja kiva pitää jalassa.

Monet ovat ehkä saattaneet huomata, että mulla on jonkinlainen keltainen kausi meneillään. Mä ihastuin keltaiseen jo violetin tukan aikoihin – keltainenhan violetin vastavärinä sopii loistavasti sen kanssa yhteen. Keltainen kausi kuitenkin räjähti käsiin vasta vaalean tukan myötä, ja nyt kun vielä iho sai aavistuksen päivetystä Kreikassa, näyttää keltainen omaan silmään vieläkin kivemmalta. Melkein aina mun silmät hakeutuvat keltaisten vaatteiden kohdalle kun katson mun vaaterekkiä. Ne vaan jotenkin pomppaavat silmään, ja keltainen on niin ihanan iloinen väri joka tuntuu tosi omalta.

Tämä keltainen paita on yksi mun lemppareista tällä hetkellä, sillä tykkään sen näyttävistä frillahihoista ihan hulluna. Ne tuovat särmää asuun kuin asuun, ja sopivat hyvin sekä kapeamman, että liehuvamman alaosan kanssa. Mulla on tosi ”suora” vartalo joka puolelta. Lantio ei ole kovin leveä, hartiat ovat melko kapeat, rintoja ei oikein ole ja vyötärö on samassa pötkössä kaiken muun kanssa. Frillat ja leveät lahkeet kivasti tuovat sellaista mallia mun kroppaan, jota ei normaalisti ole niin paljoa. Toisaalta tykkään kovasti myös korostaa niitä omia muotoja (tai muodottomuutta) pukeutumalla kokonaan kapealinjaisiin vaatteisiin, mutta joskus on hauskaa leikitellä röyhelöillä ja liehuhelmoilla.

Ehkä keltainen miellyttää mua myös iloisuutensa ja pirteytensä vuoksi. Se sopii kesään loistavasti, ja musta aina tuntuu, että keltaiseen väriin pukeutuessa on hyvä fiilis. Jos on keltaista päällä ei mitenkään voi negistellä, vaikka ei se kyllä muutenkaan kuulu mun tapoihin.

Paita Gina Tricot | Housut Pull & Bear | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Aurinkolasit H&M | Kello Daniel Wellington (saatu) | Rannekoru Tommy Hilfiger | Korvakorut Gina Tricot |

Me kuvattiin nämä kuvat Oulussa Oton kanssa yhtenä ihanan aurinkoisena kesäiltana. Paikkana toimi super ihana Toppilansalmi, jonne voisin vaikka muuttaa jos ei asuttaisi Helsingissä. Siellä on niin kaunista, ja ihanasti yhdistelty uutta ja vanhaa kauniiksi kokonaisuudeksi. Se on kyllä ehdottomasti yksi mun lemppari alueita Oulussa, vaikka tietty en ole siellä itse koskaan asunut, niin enhän mä siitä muuta tiedä kuin nämä pienet hetket talvella ja nyt kesällä kun ollaan asukuvattu.

Iskeekö teihin keltainen tai oletteko hurahtaneet raita-culotteseihin mun ja monen muun tapaan tänä kesänä? 


Takaisin kotona reissujen jälkeen

06.07.2018

Tultiin eilen illalla kotiin puoli yhdeksän maissa, ja pakko myöntää, että nyt on kyllä ihanaa olla kotona! Vaikka tuli taas kauhea ikävä kaikkia Oulun sukulaisia ja kavereita, ja Kreikkaan lähtisin koska tahansa uudelleen, on ihanaa olla melkein kolmen viikon reissaamisen jälkeen taas kotona. Lapsetkin nauttivat, kun on kaikki omat tavarat ja lelut, ja pihalla naapuriasuntojen lapset, joita he olivat jo ikävöineet. Onneksi meillä on jääkaapin ovessa mun kummipojan iso kuva, jotta häneen syvästi ihastunut kuopuksemme voi 300 kertaa päivän aikana käydä osoittamassa sitä ja kutsumassa mun kummipoikaa nimeltä, kun ikävä yllättää.

Tehtiin tänään ihan älytön kauppareissu, sillä tavoitteena on, että ei ainakaan viikkoon tarvitsisi kertaakaan miettiä mitä syödään, tai lähteä kauppaan ostamaan jotain tärkeää, mikä on loppunut.  Ollaan viimeiset kaksi ja puoli viikkoa syöty lähestulkoon joka päivä ainakin kerran ulkona, ja siksi haluttiin nyt suunnitella kunnon ruokalista ja täyttää jääkaappi ja pakastin kaikilla terveellisillä herkuilla, joita on helppo valmistaa. Reissussa on niin helppo vaan lähteä ulos syömään tai tilata jotain ruokaa, ja vaikka se on kivaa, niin kyllä siinä ehtii tulla ikävä kaikkia niitä kotona valmistettavia lempiruokia. Seuraavan viikon ruokalistalla on ainakin lohiburgereita, huli-huli -kanaa, nuudeliwokkia ja itse tehtyä spydäriä.

Oulussa oli niin ihanaa olla, ja olen iloinen kun tiedän, että päästään sinne vielä loppukesästä uudemman kerran. Käytiin mun tädin perheen kanssa perinteinen Vauhtipuisto-reissu, ajettiin yhtenä päivänä Haaparannalle karkkiostoksille (ja Max Hamburgareen), käytiin iltauinnilla Nallikarissa, leikittiin leikkipuistossa ja kyläiltiin Oton serkun luona. Isommat tytöt kävivät yhden yön yökylässä mummulassa, ja olivat tykänneet kovasti. Mun äiti asuu yksiössä, niin siksi me aina Oulussa yövytään mun tädin isossa omakotitalossa, kun sinne mahdutaan hyvin koko perhe. Mutta isommat tytöt mahtuvat kyllä hyvin yökyläilemään mummun luoksekin. Käytiin monta kertaa kylässä mun papalla, ja käytiin siellä mun mummun haudalla, mistä kirjoitinkin. Se oli mulle tosi tärkeää.

Yksi ihanimmista jutuista Oulussa, oli nähdä yhtäaikaa mun kahta kaveria, joiden kanssa ollaan viimeksi oltu kaikki yhtä aikaa samassa kaupungissa vuonna 2011! Siis uskomatonta, miten voi niin nopeasti mennä aika. Ja siinä kun oltiin kolmestaan, niin tuntui kuin välissä ei olisi yhtään vuotta. Toki nyt ollaan yhteydessä toisiimme muutenkin usein, mutta kun asutaan kaikki kolme eri kaupungeissa, on vaikeaa sovittaa aikatauluja yhteen niin, että nähtäisiin kaikki kolme yhtäaikaa. Nyt kuitenkin satuttiin kaikki olemaan Oulussa, ja oli ihan kuin silloin vuonna 2011, tai kaikkina niinä meidän teinivuosina. Nauru raikasi, ja huonot läpät lensivät. Niin parasta!

Ihanat reissut, mutta niin ihana olla kotona, kun Kreikan ja Oulun välissä ehdittiin käydä vain yksi päivä kotona pesemässä pyykkiä. Nyt edessä on ainakin muutama viikko ihan vaan Helsingin lomailua. Helsinki on maailman siistein kesäkaupunki, ja nyt otetaan kaikki irti Helsingin kesästä vaihteeksi. Pakko mennä käymään kotieläintilalla, Allas Sea Poolilla, Lintsillä ja Uutelassa. Nyt kun kauppareissu on hoidettu tänään, voidaan seuraava viikko vaan ottaa rennosti, ja tehdä sitä mitä milloinkin huvittaa!

Rodos-postauksia on toivottu, ja seuraavaksi onkin tulossa vinkkipostaus sekä koko saarelle, että alueelle jolla me oltiin eli Kolymbia Beachille. Ja näiden lisäksi me kuvattiin reissun aikana muutama sata videoklippiä, joista koostan mahdollisimman pian Rodos-videota! En malta odottaa, että saan sen valmiiksi, ja saan itsekin fiilistellä meidän ihanaa reissua videolta!

Mahtavaa viikonloppua kaikille, ja kiitos aivan ihanista kommenteista ja viesteistä mitä ootte taas laittaneet! Tulee ihan super hyvä mieli kun lukee teidän juttuja. Ootte ihan best <3


Arjen ja juhlan kaikkiin hetkiin

05.07.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lotus Nessun kanssa.

Lasten kanssa ei voi olla liikaa paperia

Lasten kanssa on tullut opittua ainakin yksi juttu: koskaan ei voi olla liikaa paperia mukana. Am I right? Vaikka lapset yrittävät parhaansa ikäänsä nähden olla sotkematta enempää kuin on pakko, sitä sotkua vaan tulee. Joskus yhden lounaan aikana maidot kaatuu kolmesti, ja ruuan jälkeen naama ja kädet on aina pyyhittävä. Autossa syöminen tai juominen on uhkapeliä ja ”hupsin” odottelua. Aina jollain kaatuu jotain, tai putoaa jotain jonnekin. Takapenkiltä voi joskus matkojen jälkeen lukea ruokalistan, että mitä on syöty. Siksi Otolla onkin isot taskut, ja taskut aina täynnä paperitolloja. Tulee ihan mieleen mun rakas mummu. Hänellä ei ollut koskaan taskut täynnä paperitolloja, mutta oli aina kuitenkin pieni nenäliina hihansuussa valmiina.

Kesäloman retkillä ja reissuilla voi yllättyä vessoista tai niiden puutteesta

Meidän kesään kuuluu paljon reissuja ja retkiä, ja vaihtelevia olosuhteita. Ollaan yövytty mukavassa hotellissa Kreikassa, ja ihanassa omakotitalossa Oulussa (sekä tietenkin omassa kodissa), mutta matkaan on kuulunut myös tienpenkkapysähdyksiä vessahädän yllättäessä lapsella automatkalla, juuri silloin kun huoltoasemaa ei ole missään lyhyen etäisyyden päässä. Ollaan retkeilty huvipuistoon, leikkipuistoon, luonnonpuistoon ja moneen muuhunkin puistoon. Kakkavaippaa on vaihdettu auton takakontissa 35 asteen helteellä. Ollaan oltu uimarannalla, jolta lähimpään vessaan oli kilometrin kävely.  Rodoksella kahviloissa ja ravintoloissa ei saanut heittää vessapaperia pönttöön ollenkaan, vaan se piti laittaa roskakoriin.

Hygienia on mulle tärkeää

Vaikka lasten kanssa tulee sotkua usein ja paljon, ja olosuhteet vaihtelevat reissatessa, hygienia ja puhtaus on mulle tärkeää, ja pidän siitä huolen vaativammissakin olosuhteissa. En kutsuisi itseäni pöpökammoiseksi, sillä voin kyllä pitää metron kaiteesta kiinni ja painaa hissin nappulaa sormella. Mutta mulla on aina laukussa mukana käsidesiä ja puhdistuspyyhkeitä, ja pidän huolen siitä, että kädet putsataan aina asiaankuuluvissa tilanteissa. Hygieniasta huolehtiminen ei kuitenkaan saa kuormittaa luontoa tarpeettomasti. Siksi olen etsinyt vaihtoehtoa puhdistuspyyhkeille eli baby wipeseille, joiden ympäristöystävällisyydestä en ole voinut olla niin varma, sillä tarkkaa ja läpinäkyväää tietoa eri merkkien puhdistuspyyhkeiden ekologisuudesta on ollut mielestäni haastavaa löytää.

Puhdistuspyyhkeitä parempi vaihtoehto on Lotus kostea WC-paperi

Jokainen pikkulasten vanhempi tietää, että wipesit on super käteviä ihan kaikkeen. Niillä voi vauvan pyllyn lisäksi putsata ihan kaiken muunkin, mutta kuten sanottua, ne eivät välttämättä ole kaikkein ympäristöystävällisimpiä. Jotkut pyyhkeet ovat joutsenmerkittyjä, mutta yhdenkään googlettamani merkin tuotekuvauksesta en löytänyt sanoja ”biohajoava” tai ”huuhdeltava”.  Nämä sanat sen sijaan lukevat Lotus Kostean WC-Paperin pakkauksessa. Lotus Kostea WC-paperi on huuhdottava ja biohajoava, ihan niin kuin tavallinenkin wc-paperi. Lotus kostea wc-paperi on dermatologisesti testattu ja pH-arvoltaan neutraali iholle.

Kosteaa wc-paperia on saatavilla kolme eri vaihtoehtoa: tuoksuton Pure sekä Delicate Rose ja Fresh Cucumber, jotka ovat miedosti hajustettuja. Näistä Pure on mun suosikkini hajusteettomana, ja se sopii hyvin myös taaperon herkän ihon putsaukseen. Tuntuma on ihan samanlainen kuin tavallisissa wipeseissa, mutta tosiaan nämä ovat biohajoavia ja nämä voi tiputtaa suoraan  wc-pönttöön, toisin kuin ne normi-wipesit joita ei missään nimessä saa tiputtaa pönttöön.

Me ollaan vaihdettu wipesit kokonaan näihin, eikä paluuta ole. Nämä puhdistavat yhtä hyvin, ja ovat yhtä mietoja ja helliä, JA nämä kuormittavat luontoa vähemmän. Suosittelen kokeilemaan! Mä en ainakaan olisi edes tajunnut, että kostea WC-paperi voisi olla samantyyppinen kuin puhdistuspyyhkeet, sillä etukäteen ajattelin, että huuhdottavan wc-paperin täytyy olla jo valmiiksi tosi löllöä ja ”hajoavaa”. Mutta ei, nämä on ihan samanlaisia kuin wipesit, mutta vaan huuhtoutuvat ja hajoavat sitten pöntössä. Ehkä tästä Lotukselle brändäysideaa, että kehitetään vielä vauvoille tarkoitettu kostea wc-paperi (tai ”Biohajoavat puhdistuspyyhkeet”), joka löytyy vauvantarvikehyllystä, niin useammatkin vanhemmat löytäisivät tiensä tämän mahtavan tuotteen pariin.

Lotus kostea wc-paperi on kuitenkin wipesina toimimisen ohella myös oikeasti oiva tuote ihan aikuisenkin pyllyn pyyhkimiseen yhdessä tavallisen vessapaperin kanssa.

Hellät paperit kaikkiin tilanteisiin

Lotuksen innovatiivisuus ei ulotu vain vessapapereihin ja puhdistuspyyhkeisiin, vaan paperihyllyn muihinkin alueisiin. Muumi-hullun lapsen lemppareita nuhan yllättäessä ovat Lotuksen Muumi-Nessut, ja siitepölyallergisen äidin nenä kiittää ekstra-hellistä ja pölyämättömistä  Lotus Nessu  Sensitive -nenäliinoista, joilla on Allergia- ja astmaliiton myöntämä allergiatunnus. Allergiatunnus takaa muun muassa sen, että nenäliinassa ei ole käytetty herkistäviä kemikaaleja ja että se on mahdollisimman pölyämätön. Olenkin ottanut mummusta mallia, ja mulla kulkee nykyään pikkupaketti Nessu Sensitivejä mukana, vaikka hihansuuhun en niitä laitakaan. Taaperokin osaa itse hakea paketista Muumi-kuvioidun Nessun, ja sanoo että ”isi nenä” tai ”äiti nenä” kun nenä kaipaa pyyhkimistä. Muumi-kuvioisella nenäliinalla nenän pyyhkiminen ei ole ihan niin ikävää kuin muuten. Ja lopuksi taapero sanoo ”muumi ohkii” ja käy viemässä nenäliinan roskikseen.

Arjessa ja lomalla tulee paljon tilanteita, jolloin on paperille tai puhdistuspyyhkeelle tarvetta, ja silloin haluan pitää huolen, että valitsen mahdollisimman laadukkaat, hellävaraiset ja ympäristöystävälliset vaihtoehdot. Haastan kaikki vanhemmat vaihtamaan baby wipesit biohajoaviin Lotus Kostea WC-papereihin, ja kokeilemaan itse!


Kiviniemen Muumipuisto – muumifaneille ilmaista puuhaa

04.07.2018

Mun serkun vaimo vinkkasi meille Oulussa Kellon Kiviniemessä sijaitsevasta Muumi-leikkipuistosta, ja mehän innostuttiin siitä tietenkin heti. Ajettiin porukalla Muumi-puistoon eilen, ja se oli aivan ihanan sympaattinen ja siisti leikkipuisto hyvin rauhaisalla alueella metsän keskellä.

Puistoon oli vähän hankala löytää, sillä missään ei netissä lukenut tarkkaa osoitetta, eikä Google Maps tunnistanut puiston virallista nimeä ollenkaan. Myöskään Oulun Kaupungin karttapalvelusta ei löytynyt puiston tarkkaa osoitetta, ainoastaan sen sijainti kartalla. Puiston virallinen nimi on Raappananpuisto, mutta myöskään sitä ei Google Maps löytänyt. Hetken ajeltuamme me kuitenkin onnistuimme löytämään puiston sieltä piilosta, ja kun olimme pysäköineet puiston viereen, navigaattori näytti, että Muumipuiston osoite on Kuokkamaankaarre, 90810 Oulu. Siinä on muutama parkkipaikka, jos puistoon tulee autolla.

Puistossa oli taaperoille sopiva liukumäki ja keinulauta, iso hiekkalaatikko, Nuuskamuikkus-keinu ja sen lisäksi iso kiipeilyteline-liukumäki, sekä isompi keinulauta, tavallinen keinu, tasapainolauta, vauvakeinu ja hämähäkkikeinu. Meidän porukan 8v tylsistyi melko nopeasti, mutta meidän tytöt viihtyivät aivan loistavasti, kuten myös serkun 4-vuotias. Kiipeilyteline-liukumäki ei ollut sieltä hurjimmasta päästä, mutta ei nyt lällyimmästäkään. Kyllä siellä puistossa oli vähintään yhtä paljon tekemistä kuin meidän lähipuistossa.

Meidän taapero oli tietenkin aivan innoissaan muumeista, ja ensimmäiset viisitoista minuuttia hän kävelikin laitteelta toiselle, ja osoitti jokaista eri muumihahmoa todeten ylpeänä ”MUUMI!”. Me ollaan 1v:n kanssa vielä siinä vaiheessa, että kaikki on vaan muumeja, mutta eiköhän sieltä pian ala haisulit ja hemulitkin luonnistumaan kun tankataan niitä kuitenkin monta kertaa päivässä hänen toiveestaan.

Muumipuistossa oli aikuisille pari penkkiä, ja hämähäkkikeinuun nyt mahtuu aikuinenkin hengailemaan. Me viihdyttiin siellä pari tuntia oikein hyvin, ja eväiden kanssa oltaisiin varmasti viihdytty vieläkin pidempään. Vessaa puistossa ei ollut, sillä se ei ollut mikään ohjatun toiminnan puisto, vaan pikkupuisto keskellä hiljaista asuinaluetta. Kirjoitin joskus täällä, että tykätään testata eri leikkipuistoja, ja sama harrastus jatkuu edelleen. Sen verran paljon meidän lapset tykkäsivät muumipuistosta, että varmasti mennään sinne uudemmankin kerran.

Meidän viisivuotias innostui askartelemaan puistossa käpy-kilpikonnia. Hän keksi idean ihan itse, ja unohti koko puistoleikit ekan puolen tunnin jälkeen, kun hän vaan istuskeli tasapainolaudan äärellä askartelemassa ”aivan tavallisia käpykilpikonnia”, niin kuin hän itse asian ilmaisi. Ihana ja luova tyyppi, hän oli niin innoissaan omista kilpikonnistaan, ja otti pari mukaankin.

Tuurista löytyy kuulemma toinen Muumipuisto, joka on Suomen suurin. Tuolla Kiviniemen Muumipuistossa näytti kuitenkin olevan monet samat laitteet, kuin tuolla Tuurin vastaavassa, mutta tietenkin se on kooltaan pienempi ja itse muumitalo puuttuu. Ihanaa että meiltä löytyy niin paljon erilaisia mahtavia leikkipuistoja Suomesta.