Marraskuu on ollut kyllä rankin kuukausi mitä olen vuosiin kokenut, ja en voi sanoa ettenkö olisi iloinen että se päättyy juuri tänään. Olen niin valmiina toivottamaan joulukuun tervetulleeksi, keskittymään joulufiilistelyyn, joulukalenteriin ja kivoihin juttuihin mitä on tiedossa. Vaikka tämä kuukausi on ollut poikkeuksellisen rankka ja surullinen, on onneksi päiviin mahtunut paljon hyvääkin. Ollaan nähty rakkaita ystäviä, olen tutustunut yhteen uuteenkin ystävään mikä on aikuisiällä harvinaista (ainakin itselleni), ja sen lisäksi olen pitkästä aikaa käynyt monessa kivassa tapahtumassa. Tänään käytiin Mini Rodinin ensimmäisen Suomen myymälän avajaisissa kuopuksen kanssa, ja näin paljon tuttuja ja saatiin kurkistaa ihanaan myymälään vähän etuajassa, huomenna se nimittäin aukeaa oikeasti.

Mä rakastan joulua ja olen oikeasti ihan super joulufiilistelijä, mikä ei varmaan ole jäänyt kenelläkään aiempina vuosina blogia lukeneelta huomaamatta. Tänä vuonna joulumieli on kuitenkin ollut vähän kateissa, kun ajatukset on olleet niin paljon mummussa, ja huoli Oulussa olevista läheisistä on ollut kova. Niin moni jäi kaipaamaan meidän mummua. Lasten into on kuitenkin vihdoin alkanut tarttua itseenikin, ja kyllä mä silti odotan joulua tosi paljon. Ehkä joulu on juuri se piristys, jota juuri nyt kaipaankin. On ihanaa saada uppoutua jouluisaan puuhasteluun. Ja aion kyllä löytää sen ihan täyden joulufiiliksen, sillä tämä on meidän pienimmän tontun ihan ensimmäinen joulu, ja siitä pitää tehdä ikimuistoinen.

Joulukoristelaatikko on kannettu varastosta sisään, huonekuusi voi hyvin (jo kolmatta kuukautta, siis oon niin ylpeä itsestäni!) ja ekat glögitkin on juotu. Viime viikolla Otto ripusti tanssahdellen 200 lediä pihalle, joten sielläkin on jo jouluisaa. Ensimmäisten pipareiden leivonta jää kuitenkin joulukuun puolelle, mikä on myöhäisin aloitus meidän perheelle ikinä. Aina ne on leivottu marraskuussa ennen. Mutta ehtiihän sitä joulukuussakin onneksi, ja ihan hyvinkin vielä.

Huomisaamuna kello seitsemän starttaa tämän blogin viides joulukalenteri. Se tarkoittaa sitä, että joka ikinen aamu huomisesta jouluaattoon asti kello 7 pärähtää uusi luukku ilmoille täällä blogissa. En välttämättä ole itse silloin hereillä, eli en ehkä ehdi sitä silloin vielä jakaa somekanaviin, mutta täältä blogista se kuitenkin löytyy. Jokaisessa luukussa on luvassa jotain ihanaa jouluisaa, kuten DIY-juttuja, reseptejä, ajatuksia joulusta, joulukoristeita, sekä tietenkin pari arvontaa jossa voi voittaa jotain kivaa. Kannattaa siis pysyä mukana, jos yhtään kaipaa joulufiilistä.

Pyrin päivittämään blogia joulukalenterin lisäksi lähes yhtä aktiivisesti kuin muutenkin, eli postauksia tulee ilmestymään melko tiheässä tahdissa, parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä, aattoon asti. Viime vuonna joulukuussa julkaisin 49 postausta, huhhuh. Kannattaa siis selata reippaasti taaksepäin jos on ollut vähän taukoa lukemisesta, täällä on joulukuussa paljon sisältöä! Mulle itselle joulukalenterin tekemisestä on tullut tosi tärkeä ja rakas juttu, ja musta on aivan ihanaa ideoida sitä ja keksiä kaikkea uutta. Joka vuosi joulu lasten kanssa saa aivan uusia ulottuvuuksia kun he kasvavat, ja myös oma ajatusmaailma muuttuu. On mahtavaa valmistautua jouluun isolla porukalla teidän kaikkien muiden joulufiilistelijöiden kanssa, ja toivottavasti joulukalenteri saa tartutettua joulun henkeä myös niihin teistä, jotka eivät muuten olisi niin innoissaan.

Aivan ihanaa marraskuun viimeistä iltaa kaikille, ja näin jo etukäteen mahtavaa joulukuun ensimmäistä!

Uutena vuotena tulee seitsemän vuotta siitä, kun me Oton kanssa tavattiin. SeItSeMäN! Se tuntuu niin oudolta, että siitä on oikeasti jo niin kauan. Ennen Ottoa en ollut seurustellut koskaan kunnolla, ja muistan kuinka olin ylpeä jo siinä vaiheessa kun oltiin oltu yhdessä puoli vuotta. ”Wau, tää on mun pisin parisuhde ikinä”. Nyt naurattaa, kun mietinkin sitä, se tuntui niin hienolta saavutukselta silloin. Nyt tajuan että eihän se mikään saavutus ollut, ja että seitsemän vuottakaan ei ole pitkä aika, eikä varsinkaan tunnu pitkältä, kun vierellä on oikea ihminen.

Seitsemän vuoden kriisistähän sitä puhutaan yleisesti, mutta jotenkin en osaa nähdä että meillä olisi sellaista näköpiirissä. Meidän parisuhteen isoimmat mullistukset: yhteenmuutto, ensimmäinen, toinen ja kolmas lapsi, kihlautuminen & häät ovat kaikki jo takanapäin, ja niistä ei ole tarvinnut yrittää ”selvitä” vaan niistä on nautittu yhdessä. Mielettömän hienoja hetkiä ihan jokainen, joita on ilo muistella. Yhdessä ollaan koettu myös surua ja rankkojakin juttuja. Ja niistä ollaan myös selvitty yhdessä, tiedän että Otto on aina mun tukena, tapahtui mitä tapahtui. Silloin kun on ollut rankkaa, ollaan turvauduttu toisiimme, ja saatu toisistamme voimaa, eikä ajauduttu kauemmas.

Edessä mä näen seesteistä arkea ja yhdessäoloa, joita ollaan ehditty kokemaan jo aimo annos kaikkien isojen juttujen välissä. Tiedän että en tarvitse jatkuvia huippuhetkiä viihtyäkseni Oton kanssa, vaan se yhdessäolo ja tasainen rakkaudentäyteinen arki on meidän suhteen liima.

Me ollaan juuri vietetty puoli vuotta tiiviisti toistemme kanssa yhdessä, enkä juksuta yhtään jos sanon, että voisin hyvin viettää Oton kanssa tiiviisti yhdessä seuraavatkin puoli vuotta, tai vaikka puoli vuosikymmentä. Enkä kyllästyisi, en ikinä. Otto on kuin osa mua, eikä mikään nenä tai edes raaja, vaan vähintään puolet. Kun mä kirjoitan tätä, Otto on töissä, ja kun ajattelenkin vaan näitä asioita, mulla tulee lämmin tunne, ja ikävä Ottoa. Ja tiedän että en ole meidän suhteessa tämän tunteen kanssa yksin. Aina kun jommallakummalla on ollut joku reissu, tai ollaan jouduttu olemaan pidempään erossa toisistamme, on käynyt hyvin selväksi että molemmat ikävöivät toista vähintään yhtä paljon.

Me ollaan kasvettu teineistä aikuisiksi yhdessä, ja koko aikuisikäni olen viettänyt niin että Otto on seissyt mun rinnalla. En osaisi edes kuvitella mitään muuta, enkä missään nimessä haluaisikaan. Me ollaan kasvettu yhteen, ja luotu yhdessä meidän elämä.

Oton vanhempainvapaan aikana me ehdittiin viettää aikaa yhdessä kunnolla melkeinpä joka päivä. Käytiin kävelyllä tai lounaalla, ja koska sain työt tehtyä päiväsaikaan, olivat illat meidän yhteisiä aina lasten nukkumaanmenon jälkeen. Me ehdittiin puhua, puhua ja puhua. Eikä edes aina mistään tärkeästä, mieheni käyttämä termi keskinäiselle höpöttelyllemme olisi kaunis ”paskanjauhanta”. Sitä ehdimme harrastaa aivan kaikessa rauhassa. Ja se on ihan parasta.

Mä tiedän että Oton kanssa multa ei voi ikinä loppua jutut kesken, kun me puhutaan ihan yhtä sujuvasti feminismistä, Spice girlsistä, uusista nuudeleista, politiikasta kuin meidän parisuhteestakin. Kaikesta ei olla aina samaa mieltä, mutta aina ymmärretään toista. Ja sehän on just parasta kun tajuaa että ei tarvitse olla ihan samaa mieltä, vaan voi olla myös kaksi eriävää, mutta ihan yhtä hyvää mielipidettä. Toki kaikista tärkeistä asioista ollaan tasan samaa mieltä, meillä on samat arvot ja kasvatusperiaatteet, ja samanlainen moraali. Ja monissa asioissa ollaan ajan kanssa ajauduttu olemaan samoilla linjoilla, toisen inspiroimana. Mutta ne pienemmät jutut joista ollaan eri mieltä, ovat opettaneet loistavasti ymmärtämään ja ihailemaan erilaisuutta.

Oton mielestä maailman paras tapa viettää yksin vapaahetkeä on pelata, ja mun mielestä askarrella kuivatuista appelsiineista koristeköynnöstä. Kumpikaan ajanviete ei ole toista huonompi tai parempi, koska me molemmat nautitaan siitä mitä tehdään. Osataan arvostaa niitä asioita, mitkä tuottavat toiselle hyvää fiilistä, omista kiinnostuksen kohteista riippumatta. Ja sen lisäksi että meidän suhteessa on vapaus tehdä itse niitä asioita mistä nauttii, ilman että toinen ärsyyntyy tai nalkuttaa, meillä on myös vahva halu viettää aikaa toistemme kanssa. Ja tietysti myös koko perhe yhdessä. Ja siksi meidän suhde toimii. Ei tarvita mitään sääntöjä tai sopimuksia, kun kumpikin haluaa että molemmat saavat omaa aikaa, ja yhteistä aikaa.

Arki ei tunnu raskaalta, kun sen saa jakaa Oton kanssa. Hän ottaa puolet arjen taakoista kantaakseen, ja arjen ilot taas tuplaantuvat kun ne saa jakaa toisen kanssa. Siinä on yksi suuri syy siihen, miksi arki tuntuu niin nautittavalta: koska saan jakaa sen juuri Oton kanssa. Tottakai arki lasten kanssa on muutenkin parasta, mutta kyllä mä tunnen valtavaa iloa siitä että saan lähettää sen whatsapp-viestin Otolle töihin, että ”katso kun kuopus nukahti tonttulakki päässä”, ja hän vastaa että ”ihana sydänsydän”.  Ja suurta helpotusta, kun oksennustaudissa se toinen voi käydä äkkiä hakemassa kaupasta mehujäitä ja mustikkakeittoa, kun itse ei pysty mihinkään (paitsi jos molemmat on kipeänä yhtäaikaa, niinkuin viimeksi. Se vasta oli hirveää, kuusiviikkoisen vauvan kanssa vieläpä). Mutta siitäkin selvittiin, yhdessä. Yhdessä me selvitään kaikesta, tuli vastaan mitä vaan.

Olen ylistänyt Ottoa moneen kertaan täällä blogissa, ja ylistän myös ihan suoraan hänelle itselleen, ja meidän kaikille läheisille. Meidän suhteesta on turhaa yrittää etsiä draamaa, kun me ollaan vieläkin niitä ällösöpöjä jotka laittaa joka viestin perään sydämen, ja pussailee ja kikattelee ruokakaupassa kuin vastarakastuneet. Seitsemän vuotta takana, ja ainakin 70 edessä, tai kyllä mä sanon että juhlitaan mun 100v-synttäreitäkin yhdessä kikatellen, vaikka ei ois enää hampaita suussa ja se näyttäisi vähän hassulta. Siihen me tähdätään.

Ihanaa iltaa kaikille <3

Tiedättekö kun jengi sanoo että “tämä postaus on kirjoitettu kieli poskella” eräänlaisena vastuunvapautuksena, jonka jälkeen heitetään niin rasistista/homofobista/huonoa läppää kuin suinkin pystytään, ja sit mietitään miks jengi vetäs herneen nenään? En pahemmin pidä siitä tavasta.

P.S. Tämä postaus on muuten kirjoitettu huumorimielessä.

“Onko isillä vähän rankkaa?” Iinaa nauratti. Itseänikin jos totta puhutaan.

Vielä hetki sitten makoilin olohuoneen matolla, naama puoliksi jossain lattiatyynyn mutkassa. Kuopuksemme konttasi viidettä kertaa keittiöön, kovaan ääneen laulavaa koiraa huomattavasti mielenkiintoisemman astianpesukoneen luokse. Keskimmäinen lapsemme istui edelleen iltapala-pöydässä syömässä pitkän kaavan mukaan, ei siksi että ruokaa olisi ollut liikaa, vaan siksi että mandariinilohkoja on huomattavasti hauskempi imeskellä kuin syödä. Samaan aikaan esikoinen oli jo valmis sänkyyn, ja odotti iltasatua malttamattomana kuperkeikkoja sohvapöytää päin tehden. Itsehän olin ollut kotona vasta vartin. Kiitos äkillisen inspiraation, olin viettänyt reilun tunnin liikenteessä hakemassa portaiden alapäähän lapsiporttia.

Arki on välillä kuin isku vasten kasvoja. Välillä se on naamaan lätisevä, tasaisin väliajoin päälle menevään pöytätuulettimeen kiinnitetty heijari. Välillä se taas on ihan liian vauhdilla ajankohtaiseksi muuttuneen töihin paluun jälkeenkin oikeasti mukavaa. Lapsiperheen kiireistä huolimatta.

Siksi funtsinkin, että voisin pistää muutaman myytin maan tasalle mitä vanhemmuuteen tulee. Lähdemateriaalina tässä tapauksessa Kaksplussan hassunhauska juttu siitä, millaista on olla vanhempi, ja mitä et koskaan vanhemman suusta kuule. Ei sillä että juttua voisi jutuksi kutsua. Kyseessä kun on puolikas suora käännös alkuperäisestä englanninkielisestä jutusta, jossa esimerkkejä oli kuitenkin 27. Suosittelen kuitenkin edes ohimennen selaamaan jutun, ettei minun höpinäni kuulosta täydeltä heprealta.

Tunnustan, että lausahduksissa piilee pieni totuuden hiven, ei niitä ihan tyhjästä olla tempaistu. Keissi on vain vähän liioiteltu. 27-vuotiaana kolmen lapsen isänä, joka malttamattomana odottaa kaveripiirin lisääntymistä, en jaksa arvostaa tämänkaltaista “portin vartioimista” jonka perusteella minun tulisi olla täysin eristynyt kavereistani. Suorastaan uhkunpuhkun raivoa. Heitin oman puhelimeni seinään niin vauhdilla, että vasta hetken sisäistettyäni asiaa, piti vielä heittää jääkaappipakastin perään. (Käännos: hörähdin pöntöllä istuessani ja ajattelin että tästä voisi saada jotain irti.) Asiaan.

1.”En tajua, miten olen näin väsynyt. Olen varmasti nukkunut liikaa.”

Harvinaista toki, liika nukkuminen, mutta ei täysi mahdottomuus. Useammin olen tosin tässä viimeisen kuuden vuoden aikana herännyt töiden, kuin lasten takia. Hei tästä muuten juttuvinkki! 17 lausetta, joita et päästä suustasi töitä saatuasi. Nice!

2. ”Äitiyslomalla mahtaa olla ihanaa, kun on vihdoinkin niin paljon omaa aikaa!”

Näin vanhempainvapaalta juuri töihin palanneena en samaistu tähän sitten yhtään.

3. ”Huh, olipa rankka viikko! Luojan kiitos, on viikonloppu ja voi levätä.”

Älä muuta viserrä. Ei päiväkotia/eskaria/töitä/yksin vauvan hoitamista. Kahvinkin ehtii juoda lämpimänä, koneen ääreltä lasten leikkejä tarkkaillen, ennen kuin itse liittyy seuraan. Siitä sitten porukalla puistoon, tai sadeilmalla leffan pariin.

4. ”Lähdetäänkö lasilliselle tänä iltana?”

Tämä on yksi niistä jotka ovat enemmän totta. Harvemmin pystyy mihinkään noin sitovaan, noin lyhyellä varoitusajalla. Ei se estä kuitenkaan kavereita näkemästä muissa merkeissä äkillisesti, tai suunnitellusti noissa merkeissä.

5. ”En malta odottaa, että kelloja siirretään taaksepäin, jotta saan nukkua tunnin lisää.”

Meillä talviaika itseasiassa korjasi lasten reissun takia venähtäneet unirytmit. Tänä vuonna ei pysty samaistumaan.

6. ”Lähdemme Malediiveille kolmeksi viikoksi tänä kesänä.”

Miksi lasten kanssa ei voisi matkustaa? Jos se vaimostani olisi kiinni me olisimme jatkuvasti jossain. Minä nyt vain olen aina sattunut viihtymään jossain sohvan nurkassa.

7. ”Sopisiko olohuoneeseemme häivytetyn okran vai vaalean keksin värinen matto?”

Riippuu nyt kuule ihan muusta sisustuksesta. Meillä itsellä on valkoharmaa matto ja vaaleanpunainen sohva. Konkarin neuvo: pestävät päälliset on kova sana.

8.“Ostin maailman upeimmat valkoiset farkut.”

Onko tämä joku rinnakkaistodellisuus missä kukaan ei pese pyykkiä?

9. ”Apua, nukuin pommiin ja heräsin vasta puoli yhdeltätoista!”

Minä nukun toistuvasti pommiin. Puhelimessani on niin monen herätyksen tungos että luulisi jonkun jakavan siellä ilmaisia ämpäreitä.

10. ”Onpa tylsää, minulla ei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä.”

Missä maailmankaikkeudessa tämä on asia jonka edes haluaisit sanoa? Tylsyys on raunioittavaa. En yhtään odota sitä, kun minulla joskus tulevaisuudessa taas on tylsää.

11. ”Ajattelin vaihtaa autoni pienempään, se olisi varmasti liikenteessä näppärämpi.”

Autoa hankkiessa tulee ottaa huomioon auton käyttötarkoitus. Tottakai lapsiluku vaikuttaa siihen, mutta ei se nyt yksin ole vastuussa. Eihän taksikuskikaan lähde viiden hengen juhlapoppoota kaksipaikkaisella Smartilla noutamaan, tai putkimies vessanpönttöä avoautolla. “Dhöö ajattelin kuljettaa ostamani Ikean vuodesohvan polkupyörällä kotiin.” Päärynä.

12. ”Uusi koiranpentumme on taatusti vaativampi kuin vastasyntynyt.”

Hahhahhaa. Usko pois, ei ole. Paitsi jos on. En minä tiedä, minulla ei ole ikinä ollut koiraa.

13. ”Olen valmis lähtemään parin sekunnin kuluttua – nappaan vain kassini ja avaimet.”

Minä ja isommat tytöt olemme aamuisin ovesta ulkona varttia herätyksen jälkeen. Koko porukan pakkaan mukaan nopeammin kuin vaimoni meikkaa. Esimerkiksi valmis hoitolaukku säästää paljon aikaa. Kolmessa tunnissa ehdimme Verkkokauppaan ja takaisin, mikä on näin jouluruuhkien aaton alla paljon sanottu.

14. ”Askartelu lasten kanssa on taatusti tosi hauskaa!”

Askartelu lasten kanssa on taatusti tosi sotkuista, kyllä, silti vaimoni tuntuu nauttivan siitä. Itsehän en pidä askartelusta – lasten kanssa tai ilman.

15. ”Hei, jäisit nyt vielä yksille!”

Ainahan sitä voi vielä hetkeksi jäädä ottamatta yhtä, jos tuntuu siltä. Tai sitten ottaa sen yhden vielä ja elää seurausten kanssa. Lähinnä tässä on ongelmana se ettei ryhmäpaine ole aina ihan okei, kannattaa ihan oman harkinnan mukaan.

16. ”Pitäisiköhän varata pieni viikonloppuloma?”

Kuka estää, jos lapsille saa tutun ja turvallisen hoitajan? Ei lapset ole meitä estäneet matkustamasta. Ja jos lasten kotiin jättäminen ei maistu, tai pidempi matka tuntuu turhan raskaalta, voi sitä aina reissata ihan kotimaassakin. Kesäinen viikonloppu Lahes, kenties? Improvisoi. Sopeudu. Voita.

17. ”En aio antaa lapsen tulon muuttaa itseäni.”

Tämän viimeisen tunnustan osuvan suoraan asian ytimeen. Muistan itsekin uhonneeni jotain vastaavanlaista. Totta kai lasten saaminen muuttaa asioita, sanoi etukäteen mitä tahansa. Loppupeleissä se muutos lähtee kuitenkin itsestä, ja jos peili ei miellytä, voi kääntyä katsomaan ikkunasta vai miten se meni. Itse ainakin olen ihan sinut itseni kanssa – enemmän nyt kuin ennen lapsia.

TL;DR: Lapset on kivoja jos jos haluaa olla vanhempi, jos ei halua niin ei kannata. Turha huudella siinä vaiheessa kun ne lapset pyörivät siellä pöydän alla imemässä sitä läikkynyttä maitoa, kun ei se vanhemmuus oikeasti tee sinusta sen parempaa, tai huonompaa, ihmistä.

T. Otto

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sunnuntain kanssa.

Sain kokeiltavaksi aivan uudenlaista leivontatuotetta, nimittäin Sunnuntain leivontaöljyä, joka on terveellisempi & pitkään säilyvä vaihtoehto perinteisesti leivonnassa käytetylle voille. Melkeinpä kaikki mun suosikkileivonnaiset sisältävät runsaasti voita, ja mä rakastan voin makua. Siksi lähdinkin vähän skeptisenä, mutta kuitenkin innoissani kokeilemaan mihin tästä leivontaöljystä on. Voi on tietysti se aito vaihtoehto, mutta se on täynnä kovaa rasvaa eikä tee hyvää sydämelle tai verisuonille. Öljyhyllystä löytyvä Sunnuntai leivontaöljy sen sijaan koostuu pehmeästä rasvasta, ja on sydänystävällisempi vaihtoehto.

Leivontaöljy säilyy avaamattomana lämpimässä, eli se on hyvä vaihtoehto myös extempore-leivontaan, kun siinä on pitkä säilyvyysaika. Sitä voi pitää vaikka varalla kaapissa aina, jos tulee yhtäkkinen leipomisinnostus. Leivontaöljy lupasi tuottaa yhtä kuohkeita leivonnaisia, kuin voikin, ja testin perusteella myös lunasti lupauksensa: vai mitä sanotte kuvien mutakakusta? Eikö olekin herkullisen näköinen! Täysrasvainen leivontaöljy eroaa voista sen verran, että sitä tarvitaan aavistuksen pienempi määrä kuin voita. HUOM! Sunnuntai Leivontaöljy on tosiaankin öljy, eikä esim. juokseva margariini, ja se löytyy ihan huoneenlämpöisestä öljyhyllystä Keskon ja S-ryhmän isommista kaupoista.

Jouluinen Pipari-Mudcake

200g tummaa suklaata

0,9dl Sunnuntai leivontaöljyä

4 kananmunaa

1dl sokeria

1dl siirappia

2,5dl vehnäjauhoa

1,5tl leivinjauhoa

1tl vaniljasokeria

1,5tl piparkakkumaustetta

1tl kanelia

1tl pomeranssinkuorta

0,5tl kardemummaa

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, ja sivele leivontaöljyllä. Sulata suklaa mikrossa tai kattilassa, ja yhdistä leivontaöljy suklaaseen. Vatkaa sokeri, munat ja siirappi keskenään vaahdoksi. Lisää suklaa-leivontaöljyseos varovasti sekoitellen. Sekoita jauhot & mausteet keskenään, ja lisää muiden ainesten joukkoon. Kaada seos irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20-25 minuuttia uunin tehosta riippuen. Koristele pinta tomusokerilla & tarjoile vaniljajäätelön, -kastikkeen tai kermavaahdon kanssa.

Leivontaöljy nopeuttaa leivontaa, koska sitä ei tarvitse sulattaa, ja sen mittaaminen on nopeaa ja helppoa ilman sotkua. Se muuten sisältää myös voi-aromia, eli terveellisyyden takia ei tarvitse luopua herkullisesta mausta kuitenkaan, mikä on hyvä! Leivontaöljyä voi hyvin käyttää ihan kaikenlaisessa ruuanlaitossa & leivonnassa, mihin voitakin käyttäisi.

LUKIJAKILPAILU:

Mikä on sinun suosikkileivonnaisesi, jonka leipomiseen käyttäisit Sunnuntai Leivontaöljyä? Jaa vastauksesi kommenttiboksissa, ja osallistut arvontaan jossa palkintona on n. 20€ arvoinen Sunnuntai-tuotepaketti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään! Arvonta-aikaa on 3.12. asti ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ! Onnea kisaan!

Ja ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille<3

 

Tässä vähän aikaa sitten etsin mummustani kuvia, ja samalla tulin käyneeksi läpi omiakin lapsuuden kuvia. Sain idean postata omasta lapsuudestani kymmenen kuvaa. Kymmenen eri hetkeä ja tarinaa niiden takana. Tehtävä oli hauska, ja haastavakin: lapsuuden kuvia kun on ainakin mulla kymmeniä albumeita. Tai ainakin yli kymmenen, en ole tarkkaa määrää laskenut. Iso osa kuvista on äidin luona ja mun papan luona, mutta on mulla itsellänikin paljon ihania muistoja albumeissa täällä kotona. Kävin niitä läpi, ja valitsin kymmenen kuvaa joiden takaa löytyy tarina, ja joista tilanteet suunnilleen muistan (vauvakuvia lukuunottamatta).

1. Pikkuvauvana äidin olkapäällä nukkumassa. Mä rakastan tätä kuvaa, ja sitä miten onnelliselta äiti näyttää. Mä vaan hengailen ihan tööttinä siinä olkapäällä, niin autuaan tietämättömänä kaikesta. Ja sohvan selkänojalla majaileva Karvinen oikein kruunaa kuvan, se oli meillä esillä monen monta vuotta.

2. Legoilla rakentelemassa. Tämä oli muistaakseni laivalta otettu, ja mä tykkäsin jo ihan pikkuisena rakennella legoilla. Muumitkin näyttivät olevan kova juttu mekosta ja henkseleistä päätellen. Tuo mun superkeskittynyt ilme on niin hauska, melkein voi kuulla kuvaa katsoessa kuinka aivot raksuttaa ”mihin tää palikka kuuluu??”.

3. ”Ja näääin minä syön ihan itse.”Taisi olla kova nälkä, aika reippaan näköisesti mä laitan ruokaa suuhun. Taisin olla hyvä syömään. Ja pöydällä kirjastosta lainattu dekkari, niin kuin äidillä aina oli kun olin lapsi. Äiti luki aina dekkareita, ja meillä sai lukea aamupalapöydässäkin jos halusi. Mä luin aina aamupalalla ja iltapalalla, sitten kun opin lukemaan itse.

4. Lihapulla eteisessä. Silloin kultaisella 90-luvullakin taisi olla tapana jättää ”vähän”kasvunvaraa talvihaalareihin. Tuloksena siis lihapulla, kun haalari kerääntyi mun lyhyiden raajojen ja keskivartalon ympärille.

5. Pallomeressä ihan yksin! Oikea onnenpäivä, missähän kaikki muut lapset on? Kyllä taisin olla ihan yhtä onnellinen pallomerestä kuin meidänkin muksut on, onhan se nyt kiva hengailla tuolla pallojen keskellä. Tämä on laivareissulta myös, me käytiin usein laivalla mun lapsuudessa, ja siksi se on varmaan mulle niin mieluisaa nykyäänkin. Mun lapsuudessa laivareissuilla mentiin aina lasten ehdoilla, ja niihin liittyy paljon rakkaita muistoja.

6. Paras kaveri ja lempivaatteet. Tuo dino-collegepuku oli mun itse valitsema suosikki, joka muistaakseni silloisesta Ahonlaidasta ostettiin. Muistan kun oltiin valitsemassa sitä, ja äiti ehdotti jotain Titi-nalle -pukua, mutta mä halusin tuon vihreän dinopuvun. Kuvassa näkyy myös mun silloinen paras ystävä, mummun ja papan koira Benji, joka oli melkein saman ikäinen kuin minä. Me kasvettiin yhdessä siihen asti että täytin kuusi vuotta, ja Benji sairastui. Jäin kovasti kaipaamaan rakasta koirakaveria jonka kanssa vietin aina kaikki kesät ja lomat pihalla juosten. Benji tykkäsi varastaa perunoita mummun perunamaalta, ja se ei koskaan suuttunut mulle vaikka puin sille kaulakoruja ja mun vaatteita, hah.

7. Hiihtämässä mummulan pihalla. Mä rakastin hiihtää pienenä niin kauan kun sain hiihtää omilla suksilla mummulan pihalla. Sitten kun piti hiihtää koulussa, se ei yllättäen kuulunutkaan enää lempipuuhiin. Mutta mummulassa hiihdin talvella joka päivä aivan into piukassa taloa ympäri uudestaan ja uudestaan. Rakastan tämän kuvan talvista tunnelmaa.

 

8. Itse valitussa lempparicollegessa. Tuo lehmäpaita oli ihan mun suosikki, mä oisin voinut nukkua ja olla se päällä vaikka joka päivä. Ihan paras ysärityyli kyllä.

9. Pyörällä ilman apurattaita. 90-luvulla en ollut ikinä kuullutkaan mistään potkupyöristä, eikä kenelläkään mun kaverilla ainakaan ollut sellaista. Silloin pyöräily opeteltiin apurattailla, ja sitten ne otettiin jossain vaiheessa vaan pois pyörästä, ja sitten piti yrittää vaan pysyä pystyssä. Mulla kesti pari viikkoa, kun kuusivuotiaana opettelin ajamaan ilman apurattaita. Sitten kun vihdoin opin, olin niin ylpeä ja tyytyväinen! Meidän potkupyöräillyt esikoinen oppi pyöräilemään ihan ilman apurattaita neljävuotiaana, ja hänellä kesti harjoitellessa muistaakseni yksi tai kaksi iltaa.

10. Tämä kuva on otettu 1.1.2000, kun vuosituhat on juuri vaihtunut. Me kilisteltiin lasten skumpalla mummulassa, vaikka mun ilme on kyllä sellainen että olisi voinut olla aitoakin tavaraa, hah! Mutta lasten skumppaa se oli. Mulla oli kunnon bilevaatteet, vaikka oltiin ihan vaan mummulassa uusi vuosi. Tästä illasta on muitakin kuvia, joissa kaikki muut on verkkareissa, ja mulla on nämä paljettivaatteet päällä, niissä on hauska kontrasti.

Hahaa, olipa hauskaa uppoutua hetkeksi rakkaisiin muistoihin. Toivottavasti teillä oli hauskaa myös, kun katsoitte miten höpsö tyyppi mä olin pienenä. No okei, oon kyllä vieläkin! Olisi hauskaa nähdä muidenkin lapsuusmuistoja, joten jos koet idean omaksesi bloggaaja: tee ihmeessä säkin tällainen postaus. Ja eihän ole pakko jakaa kymmentä kuvaa, voi jakaa vaikka viisi.

Ihanaa lauantaita kaikille <3