Kun takana on kaksi hyvin erilaista vauva-aikaa kahden hyvin erilaisen vauvan kanssa, ja kolmas tulossa, mä olen jo varautunut siihen että en välttämättä ollenkaan tiedä mikä meitä odottaa. Kaikki lapset kun ovat erilaisia, ja mitään ei voi yleistää. Siksi aion suhtautua tulevaan vauvavuoteen avoimin mielin, ja ottaa vastaan tulevan tyypin juuri sellaisena kuin hän on, ilman mitään odotuksia.

Ensimmäisellä kerralla mä pelkäsin etukäteen, että meille tulee vauva joka ei halua nukkua ollenkaan ja että koko muu elämä menee tauolle vuosiksi koska vauva-arki on niin haastavaa. Kaikki meni aivan päinvastoin, saimme maailman tyytyväisimmän vauvan joka alkoi alusta asti nukkumaan hyvin ja söi säännöllisesti, ja vauva-arki oli helpompaa kuin koskaan osasin edes haaveilla. Pelkäsin siis aivan turhaan. Vetelin koko vauva-ajan menemään nuoren äidin itsevarmuudella, enkä epäröinyt itseäni hetkeäkään. Ajattelin että koska meillä on niin tyytyväinen lapsi, mä olen riittävän hyvä äiti ja ei ole mitään hätää.

Toisella kertaa osasin odottaa että tyyppi ei välttämättä ole ihan yhtä kova nukkumaan kuin ensimmäinen, mutta en silti tiennyt mikä meitä odotti. 20 minuutin pätkissä ja hyvin vähän nukkuva vauva ei ainakaan ollut ihan sitä mihin olin varautunut. Koin myös valtavasti syyllisyyden tunteita ensimmäisen vauva-ajan helppoudesta ja kyseenalaistin koko siihenastisen äitiyteni. Olinko voinut muka olla hyvä äiti, jos vauvan kanssa kerran oli niin helppoa ja mukavaa ekalla kerralla? Vai kuuluiko äitiyden olla täynnä vastoinkäymisiä, valvomista ja omituisia termejä?

Toisen vauvavuoden aikana mä syyllistyin ihan kaikesta, ja piiskasin itseäni tekemään kaiken vaikeimman kautta. Luin kirjakaupalla kiintymysvanhemmuudesta, imetyksestä, perhepedistä ja oikeastaan ihan kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä. Pelkäsin jatkuvasti etten ole tarpeeksi hyvä, ja jopa ehkä vähän omin vauvan itselleni. Ajattelin että minun yksin täytyy hoitaa kaikki että olen hyvä äiti, vaikka se ei niin todellakaan mene.

Nyt kolmannella kerralla olen kannustanut itseäni ottamaan mallia siitä nuoresta esikoisen äidistä Iinasta, joka ajatteli tekevänsä kaiken ihan oikein.  Joka ei osannut syyllistyä, ja joka vähän tuhahteli sellaisille himopaasaajille joiden elämään ei mahtunut muuta kuin vauvavuosi. Vaikka aion uppoutua vauvaan ihan täysillä ja nauttia kaikesta vauva-aikaan liittyvästä, aion myös olla armollinen itselleni. Mun ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin, eikä mun tarvitse tehdä kaikkea vaikeimman kautta. Enemmänkin täytyy yrittää yhdessä Oton kanssa keksiä ratkaisuja, jotka tekevät vauva-ajasta mahdollisimman helppoa ja mukavaa ja nautinnollista.

Voin välillä mennä sieltä mistä aita on matalin. Ja sitten kun alkaa tuntua että ajatuksissa on jo tilaa muullekin kuin vauvan tuoksulle, voin rohkeasti myös tehdä ja olla ja mennä eikä se tee musta huonoa vanhempaa. Isän kanssa vauva ei ole hoidossa ja me tullaan muutenkin Oton vanhempainvapaan ansiosta olemaan enemmän yhdessä kuin koskaan ennen. Meidän tukiverkko on turvallinen, hyvä ja ihana, ja myöskin vahvempi kuin aikaisemmin. Meidän ei ole pakko tehdä kaikkea yksin.

Tällä kertaa aion siis syyllistyä vähemmän ja luottaa itseeni enemmän. Hyvä siitä vauvasta tulee. Kun on jo yli viisi vuotta saanut seurata itse kasvattamiensa mukuloiden kasvua, voi helpottuneena todeta että ei me varmasti ihan metsään olla menty. Molemmat tytöt ovat ihania tyyppejä, ja heistä huomaa kyllä että elämä on ollut ja on edelleenkin ihan mukavaa, turvallista ja rakkauden täyteistä. Ja sehän on kaikkein tärkeintä. Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.

Mä odotan niin innolla että saan olla äiti meidän kolmannelle pienelle ja tavata hänet <3

 

Postaus on osa Duracell & Lifie -yhteistyökampanjaa. Joulu lähestyy, ja pian kodit täyttyvät joulun tunnelman lisäksi lasten joululahjoista. En tiedä teidän lapsista, mutta ainakin meillä lasten suosikkeja ovat yleensä varsinkin aluksi lahjat joissa on ääntä, liikettä tai valoa – tai niitä kaikkia. Sellaisista haaveillaan tänäkin vuonna. Ne eivät aina ehkä kuulu vanhempien suurimpiin suosikkeihin, mutta ovat lapselle tärkeitä. Muistan kyllä omastakin lapsuudesta, miten barbietalo äänillä ja valoilla oli vaan niin siisti, ja miten huippua oli kun oli oma pattereilla toimiva lasten ompelukone.

Yhden tunteen muistan lapsuudesta kuitenkin myös elävästi, sen kun sai upouuden äänilelun joululahjaksi, mutta joulupukki oli unohtanut laittaa paristot mukaan. Ja sitten piti odottaa monta pitkää välipäivää että kaupat taas aukesivat ja lelulla pystyi leikkimään kunnolla. Nykyään odotusaika ei onneksi ole yhtä pitkä jos patterit unohtuvat matkasta, mutta kyllä se ilo on silti suurimmillaan jos lelu herää henkiin heti. Meidän lapset saivat kamppiksen myötä Disneyn ihanan Animator’s Collection Olaf-hahmon, joka kävelee, puhuu, laulaa ja vastaa kysymyksiin. He olivat riemuissaan kun lisäsin patterit leluun, koska henkiin herättyään lelu oli ”ihan kuin oikea Olaf”.

Lapsille lelut ovat vähän kuin kavereita leikeissä, ja se että kaveri puhuu on huikea juttu. Kun lelu on interaktiivinen, se antaa leikkiin ihan uusia ulottuvuuksia. Meidän tytöt ovat leikkineet Olafilla joka päivä siitä asti kun sen saivat, ja ottaisivat sen mielellään päiväkotiinkin mukaan mutta siellä äänilelut eivät ole ihan niin hyvä juttu kuin kotona. Täällä kotona kuitenkin Olaf saa laulaa niin paljon kuin haluaa, ja meidän tytöt sen mukana. On ihana seurata heidän leikkejään mieluisalla lelulla, ja tietää että leikit voivat jatkua pitkään kun pattereissa riittää virtaa.

KILPAILU, VOITA 200 EURON LAHJAKORTTI BR-LELUKAUPPAAN & PUOLEN VUODEN PATTERIT JOULULAHJAOSTOKSIIN!

Saan järjestää yhteistyössä Duracellin kanssa teille lukijakilpailun, jossa huikeana palkintona on 200 euron lahjakortti BR-lelukauppaan, sekä puolen vuoden Duracell-patterit, palkinnon arvo yhteensä 238 euroa. Mikä on sinun mieluisin tai mieleenpainuvin lahjan avaamiseen liittyvä muistosi? Jaa oma tai lapsesi lahjan avaamiseen liittyvä koskettava muisto tämän postauksen kommenttiboksissa, ja liitä sähköpostiosoitteesi mukaan sille varattuun kenttään niin olet mukana kisassa. Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan siis tämä 238 euron arvoinen paketti. Kilpailu on voimassa 23.11. klo 22.00 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. 

Onnea kisaan kaikille!

Yhteistyössä Duracell.

Multa kysyttiin jokin aika sitten haluaisinko testata patjansuojuksia* meidän koko perheelle. Ensin olin vähän että no öh, me ollaan kyllä kaikki ihan yökuivia oltu tässä jo pidemmän aikaa, että ei oikein ole tarvetta enää. Sitten päätin kuitenkin kuunnella mitä sanottavaa ComfortNights-patjansuojuksia testanneella ystävälläni oli niistä, sillä tiedän että myös heillä lapset ovat olleet pois vaipoista jo pidemmän aikaa. Ehkä patjansuojuksilla on jotain muutakin käyttöä, kuin estää pissojen leviäminen patjaan?

Keski-Euroopassa patjansuojukset ovat kuulemma todella yleisiä myös aikuisilla, useastakin syystä. Kosteuden lisäksi ne pitävät patjoista ja petauspatjoista myös kaiken lian ja hien poissa, näin patjat säilyvät raikkaana pidempään. Ja jos vaikka käyttää karttavärillistä itseruskettavaa, siitä ei tartu väriä patjaan asti vaan väri jää suojukseen. Imetysaikana ja synnytyksen jälkeen patjansuojus on myös hyvä juttu, pitää maidon pois patjasta. Sen lisäksi että ne pitävät ylhäältä päin tulevan lian ja kosteuden 100% pois patjasta ja tyynystä, ne pitävät myös pölypunkit ja muut ällötykset pois vuodevaatteista ja nukkujan hengitysteistä. Siksi ne ovatkin allergikoille ja astmaatikoille erityisen suositeltuja. Kuulostaa mielestäni aika järkeenkäyvältä, tai oikeastaan tämän kuunneltuani mulle tuli sellainen fiilis että miksi ihmeessä meillä EI ole patjansuojuksia jo.

Mä kärsin vuoden ympäri allergisesta nuhasta, ja vaikka viime vuonna uusimme patjat, tyynyt ja peitot ja pidän tyynyt ja peitot aina puhtaana ja raikkaana, musta tuntuu että viime aikoina mulla on taas ollut enemmän nuha öisin mitä vaikkapa silloin kun patjat oli ihan vasta ostettu. Toisaalta siihen voi vaikuttaa raskauskin, sillä raskausaikana usein tulee nuhaa (vain yksi niistä kummallisista oireista mitä raskauteen voi liittyä). Testattuamme patjansuojuksia parisen viikkoa, mä olen kuitenkin välttynyt joka-aamuisilta aivastelukohtauksilta ja nenän tukkoisuudelta.

On myös kiva tietää että jos vaikka joku yöllinen oksutauti yllättää jommankumman lapsista, ei oksennukset leviä patjaan tai tyynyyn asti, vaan selviää pelkällä lakanoiden vaihdolla, ja patjansuojuksen pesulla. Suojat voi pestä 90 asteessa, ja ne ovat 100% antibakteerisia. Vauvoille löytyy myös oma kokonsa ja meidän minityyppiä odottelee täällä oma sopivan kokoinen suojus. Ei tarvitse säikähtää siis myöskään hänen kanssaan mahdollisia yöllisiä niskasinappeja, lakanat vaihtoon ja suojus pesuun vain.

Patjansuojus.fi-sivustolla on koko valikoima esillä. Me otettiin testiin ohut ja hengittävä Tencel-materiaalista valmistettu patjansuojus sekä tyynynsuojukset, jotka on kyllä kaikkea muuta kuin alkuperäiset mielikuvani paksusta kahisevasta muovitetusta froteesta. Ne ovat yhtä ohuita kuin lakanat, ja tuntuvat niin pehmeältä että niiden päällä voisi nukkua ihan ilman lakanaa ja tyynyliinaakin, eikä kahise tai tunnu ollenkaan häiritsevästi nukkuessa. Lapsille taas saimme ohuet, pehmeästä froteesta valmistetut patjansuojukset, jotka myös omaavat loistavan suojan lisäksi ihan samanlaiset ominaisuudet kuin meidän Tencel-suojatkin, eli pestävyyden, antibakteerisuuden ja hengittävyyden.

Patjansuojukset saatu blogin kautta.*

Patjansuojukset ovat edullisia, ja pidentävät patjojen käyttöikää huomattavasti sekä tekevät nukkumisesta mukavampaa. Nyt saatte koodilla 1001 10% alennuksen kaikista ComfortNights-patjan- ja tyynynsuojuksista Patjansuojus.fi-sivustolla. Suojuksia voi ostaa myös jälleenmyyjiltä, joita ovat mm. Hobby Hall, Kärkkäinen, Etola ja Veljekset Keskinen. 

Minä suosittelen lämpimästi, nämä olivat positiivinen yllätys!

Toisen kolmanneksen viimeinen viikko pyörähti käyntiin tänään, jännää! Muuton aiheuttamat supistukset on helpottaneet tosi paljon ja nyt ollaan menty ohi siitä kriittisestä viikosta mitä mä jotenkin jännitin koko alkuraskauden ajan: viikosta 25+1, jolloin mulla viimeksi Zeldaa odottaessa alkoi säännölliset supistukset. Ei alkaneet tällä kertaa, onneksi. Mä olen niin huojentunut että en voi sanoin kuvailla. Olen uskaltanut nyt taas vähän purkaa tavaroita ja käydä kaupassa Oton ja lasten kanssa, enkä vaan levätä. Eikä ole silti tullut kipeitä supistuksia, vaan ihan normaaleja epäsäännöllisiä harjoitussupistuksia eikä niitäkään mitenkään liikaa. En silti ole tosiaankaan rehkinyt ja aika rauhassa aion ottaa sinne turvallisille viikoille asti kuitenkin, mutta se helpottaa että ei tarvitse kokonaan eristyä neljän seinän sisälle makaamaan vaan oman voinnin mukaan saa touhuta.

Tässä kolmannen raskauden aikana on ollut tosi vähän neuvolakäyntejä tai ylipäätään mitään seurantaa, mikä on ehkä vähän pelottavaa. Vaikka olenkin terveydenhuollon silmissä jo ”konkari”, niin kyllä se aina tuo sellaista mielenrauhaa kun saa käydä kuulemassa että kaikki on hyvin. Onneksi mulla on kuitenkin seuraava neuvola tässä parin viikon päästä, ja onneksi meidän vauva on niin kova liikkumaan että hän kyllä ilmoittelee itsestään eikä sillä tavalla tarvitse panikoida hänen vointiaan. Hän hengailee edelleen mahan oikealla puolella kuten isosiskonsakin, ja mun napa on siirtynyt aivan vasemmalle puolelle mahaa. Tosi hassun näköistä!

Pääsin tällä viikolla hoitamaan tyttöjen pikkupikkuserkkua joka on kaksi kuukautta vanha aurinkoinen pieni tyyppi, ja jotenkin oikein tunsin kun vauva oli siinä kainalossa ja mulla tulvahti jotain oksitosiinia aivot täyteen ja tuli sellainen ”haluanmeidänvauvannythetijotänne”-fiilis. Se oli varmaan tähänastisen elämäni vauvakuumeisin hetki, ihan oikeasti sen jotenkin fyysisestikin tunsi. Mutta no, ei tässä enää pitkä aika ole odottaa. Meidän pikkupikkuserkuksista tulee varmasti oikein hyvät kaverit ensi vuoden aikana kunhan meidänkin tyyppi on masun ulkopuolella.

Kaivelin tänään vertauskuvia mahakollaasiin aiempien raskauksien ajalta samoilta viikoilta, ja jotenkin tuli sellainen hetkellinen paniikki että eihän meillä ole mitään valmiina vaikka viimeksi oli jo paljon enemmän. Mutta näin niinkun järjellä ajateltuna, ei ole mitään pakkoa että kaikki olisi valmiina raskausviikolla 27, sillä vaikka vauva päättäisi syntyä tällä viikolla tai vaikka kuukauden päästä niin millekään vauvanvaatteille tai tarvikkeille ei olisi vielä käyttöä, koska hän olisi maailmassa aivan liian aikaisin eikä edes pääsisi kotiin. Tässä on aivan hyvin aikaa laittaa kaikki valmiiksi, ja meillä on tavoitteena että viimeistään tammikuun alussa kaikki on tyyppiä varten valmiina. Kaikki isommat hankinnat meillä on jo päätettynä ja osittain valmiina, mutta haetaan ne kotiin vasta myöhemmin kunhan täällä on enemmän tilaa. Ei ole mitään järkeä tuoda niitä tänne tielle vielä koska ei ole mikään pakko.

Vauvanvaatteita sen sijaan voisin taas alkaa ostelemaan, en ole ostanut Oulun reissun jälkeen mitään kun edellisetkin hengasivat vaan muuttolaatikossa enkä muistanut ajatella koko asiaa. Ne sukat puuttuu siis edelleen, hah! Tänään juuri tuli mieleen tämä vaateasiakin, kun purin ne muutamat vauvanvaatteet laatikosta kaappiin odottamaan pesua ja omaa tulevaa säilytyspaikkaansa. Mulla on tarkoituksena tehdä sellainen DIY-vaatetanko vauvan vaatteille, johon ripustan minivaatteet kauniisti hengareissa roikkumaan.

Tässä on tosiaan mahavertausta aiempiin raskauksiin. Löysin vanhan kollaasin johon olen kirjoittanut vanhalla fontilla nuo raskausviikot, eli tuo ”nyt” on kuitenkin Zeldan odotusajalta, haha. Aika saman kokoisia masuja ehkä? Eri muotoisia vaan, tämä masu on ylempänä kuin nuo kaksi kaveria. Ja mäkin olen ihan eri näköinen joka kuvassa! Näitä on niin hassua katsoa aina näitä vanhoja kuvia kun näyttää niin eriltä. Toki on ihan positiivista että 25v odottajana näytän eriltä kuin vaikkapa tuossa keskimmäisessä kuvassa, jonka ottohetkellä olin vielä 19-vuotias.

No juu, mutta tiivistelmänä siis että hyvät on meiningit ja olot, ja vauva voi hyvin ja on kasvanut niin paljon! Vauva potkii aina sänkyä ja sohvaa hulluna kun mä makoilen kyljelläni, ja aina jos joku laittaa käden mahalle niin hän kyllä varmasti potkaisee siihenkin. Ihana tyyppi <3

Vihdoin on tullut aika ottaa pieni katsaus taaksepäin ja kertoa siitä miten me päädyttiin valitsemaan uuteen asuntoon juuri tämä lattia. Lattia on yhteistyönä saatu Karitma Collectionilta bloginäkyvyyttä vastaan.

Mä olen himoinnut vaaleaa lattiaa jo vuosikaudet, aina meidän ihan ekasta vuokrakodista asti. Siellä oli vaaleanharmaa muovimatto, joka oli itseasiassa väriltään aivan täydellinen, mutta muuten siis jotain ihan muuta kuin mitä kotiini olisin halunnut. Seuraavassa kodissa oli upouusi tammilaminaatti, joka tuntui huomattavalta parannukselta muovimattoon verrattuna, mutta ei ollut väriltään meidän kotiin sopiva. Kaikki ne vuodet mä vaan haaveilin siitä miten kivalta kaikki meidän huonekalut näyttäisi juuri sen vaalean lattian kanssa, joka ei riitelisi minkään muun värin kanssa ja joka tekisi kodista kuin tyhjän kankaan, sopivan alustan mille tahansa sisustusväreille.

Kun me löydettiin tämä nykyinen asunto, heti ensimmäisenä mä sanoin jo näytössä että lattiat menee vaihtoon mutta muuten täydellinen meille. En vielä silloin tiennyt että saataisiin osa lattiasta valmiiksi jo ennen muuttoa, mutta näin jo silmissäni miten ihanan valoisa runsailla ikkunoilla varustetusta kodista tulisi kun lattiakin olisi vielä vaalea. Ihan vitivalkoinenkin lattia mun haaveissa käväisi myös, mutta mä tiesin että Otto ei siihen suostuisi, ja tiesin myös että se ei olisi meille järkevä vaihtoehto koska mä en ole sellainen tyyppi joka jaksaa olla pesemässä lattioita kovin usein. Valkoinen lattia olisi siis näyttänyt meillä aina likaiselta. Vaaleanharmaa oli turvallisempi vaihtoehto.

Löysin Karitman Kronotex –laminaattivalikoimasta netissä kaksi laminaattia, jotka kuvissa miellyttivät mun silmää todella paljon ja tuntuivat ominaisuuksiltaan sopivalta meidän kotiin. Toinen oli erikoispitkä ja erikoispaksu Kronotex Mammut -laminaatti sävyssä Capital Oak Light, ja toinen oli erikoispitkä ja erikoisleveä Kronotex Mammut Plus -laminaatti sävyssä Macro Oak White. Molemmat kuuluvat parhaaseen käyttöluokkaan, ja kestäisivät kulutusta loistavasti myös esimerkiksi julkisissa tiloissa. Täydellisiä lapsiperheeseen siis. Tilasin molemmista mallipalat kotiin, ja vertailtiin niitä pari iltaa ennen lopullista päätöstä.

Mallipalat on tosi hyvä juttu, sillä niiden avulla päätös on paljon helpompi tehdä. Kokeilin mallipaloja niin lattialla meidän huonekaluja vasten, kuin sitten vertailin niitä ihan vierekkäinkin. Molemmissa miellytti lankkujen pituus, ja Mammut Plussassa lankut olivat vielä leveydeltäänkin todella todella näyttäviä. Tykkäsin kuitenkin hieman kapeamman Mammut Capital Oak Lightin sävystä enemmän, ja Otto oli samaa mieltä, ja niin sitten päädyttiin siihen. Toinen vaihtoehto oli aavistuksen liian sinertävä meidän makuun, ja tämä Capital Oak Light sopivan neutraali ja hieman vielä vaaleampi.

Kun kyseessä on lattia joka ei ole ihan valkoinen, on mun mielestä sävyllä todella iso merkitys. Sen on oltava tarpeeksi neutraali, jos ei vielä valitessa ole aivan satavarma väreistä joilla kodin tulee sisustamaan. Me ihastuttiin tässä Capital Oak Lightissä myös siihen miten luonnolliselta se sekä näyttää että tuntuu, puunsyyt ovat upeasti esillä ja kun lattia koskee kädellä, se tuntuu ihan oikealta puulattialta. Parketti olisi ollut liian arka materiaalina meille, tai aitopuinen lankkulattia, ja siksi mä olen niin onnellinen että löytyi laminaatti joka ei tunnu miltään korvikkeelta ”oikeille” lattioille vaan on kaunis ja upea ihan omana itsenään.

Meidän 95m2 kotiin tilattiin siis 100m2 Mammut Capital Oak Lightia, ja siitä lähti prosessi kohti valoisampaa uutta kotia. Seuraavassa osassa mä kerron lattian asennusprosessista lisää. Meillä siis tällä hetkellä valmiina alakerta, listoja lukuunottamatta, ja projekti jatkuu edelleen!

Ihanaa päivää kaikille <3