Kesäinen picnik kanavanrannassa

19.05.2014

Moni muistaa varmaan vielä meidän olkkarin matolla pidetyn vappupicnikin? No nyt päästiin vihdoin eilen ulos picnik -viltti matkassa, kun ihana kesäinen sää rantautui kunnolla tänne. Hektinen viikko sai viimein arvoisensa päätöksen, kun Oton töiden jälkeen mä pakkasin muksut ja kimpsut ja kampsut, ja kipiteltiin Ottoa vastaan. Käveltiin huikea viidenkymmenen metrin matka kanavanrantaan ja otettiin hyvä spotti viltille. Ensin näytti menevän vähän pilveen, ja huomasin muistikortinkin unohtuneen kotiin ja pieni epätoivo iski hetkellisesti. Päätin sitten kuitenkin spurtata, ja juoksin hakemaan muistikortin nopeasti sillä aikaa kun Otto kattoi salaatit esille, ja sillä aikaa onneksi aurinkokin löysi tiensä takaisin esille pilvien lomasta.

IMG_3875 IMG_3916 IMG_3925xIMG_3907Kokkasin meille kana-halloumisalaattia, johon laitoin buffalowingsejä valmiiksi pilkottuna (rasvaista mutta niiiiin herkullista), halloumia yllättäen, pari paprikaa kevyesti kuullotettuna, kevätsipulia, kurkkua, kirsikkatomaatteja ja hunajamelonia. Oli kyllä todella hyvää, ja aika nopeaa valmistaakin. Tipakin söi hyvällä halulla, mutta Zelda ei ilmeisesti vielä oikein hiffaa tätä picnik-konseptia kun aina picnikkeillessä neiti vaan heittelee ruokia ympäriinsä, vaikka pöydässä syö nätisti mitä tahansa. Viinirypäleet kelpasivat sentään ja niitä minineiti pupelsi menemään koko picnikin ajan.

Oli ihanaa vaan köllötellä auringossa ja katsoa kuinka innoissaan Tipa tutki kaikenmaailman kukkia ja hanhia ja ötököitä onnesta soikeana. Kuunneltiin musiikkia ja Zelda tanssi varmaan puolet picnikistä, hän ei vaan voi mitenkään olla tanssimatta jos on hyvä biitti soimassa.Pitäisi useamminkin lähteä extempore-retkille vaikka olisikin työpäivä, tämä pieni picnik ainakin pristi tosi paljon ja antoi voimaa jaksaa taas tämän pitkän viikon. Toivottavasti aurinko suosii meitä jatkossakin, niin voidaan mennä picnikille tai rannalle vaikka jokapäivä.

IMG_3955 IMG_3978 IMG_4075x

Zelda oli mun huomaamattani pakannut rattaiden alakoriin kirppiskamojen joukossa olleen feikkiuggin ja sillä oli saatava leikkiä sitten myös picnikillä.

Oli ihan parasta voida laittaa sortsit jalkaan, siitä jos mistä tulee kesäfiilis. Ostin muutama viikko sitten ihanat valkoiset pitsishortsit ja punaraidallisen croptopin, jotka pääsivät nyt ensi kertaa käyttöön. Mä otin myös Sheinsidelta saadun uuden merihenkisen collegen mukaan, sillä matkalla jätskiostoksille tuul tosi paljon ja sillekin oli tarvetta. College sopii tosi kivasti shortseihin kuosiltaan ja tyyliltään, vaikka onkin vähän turhan pitkä niiden kanssa pidettäväksi, tai sitten shortsit ovat liian lyhyet, haha.

IMG_4085x IMG_4089xIMG_4027x IMG_4030x College Sheinside* / Croptop New Yorker / Shortsit H&M / Ballerinat H&M / Kaulakoru Glitter* / Laukku Michael Kors

*saatu blogiyhteistyön kautta.

Tänäänkin on ollut ihana ilma ja rento päivä, tyttöjen sekä Oonan ja pian kuukauden ikäisen minityypin kanssa. Minityyppi otti rennosti, ja me isommat tytöt käytiin Aurinkorannan kahvilan terassilla syömässä jäätelöt, ja leikkipuistossa muutaman tunnin pyörähdys. Huomenna nähdään kavereita, sekä lasten että mun, ja odotan sitä innolla. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille<3


Tampereen reissu pulkassa

18.05.2014

Eilen aamulla suunnattiin kahdeksan jälkeen nenut kohti Tamperetta, ja kerettiinkin Mi:n kanssa perille juuri sopivasti ennenkuin Minimuotikirppiksen ovet avattiin. Siinä oli pikkuinen paniikkijärjestelyn paikka, kun piti vartissa tyhjentää neljä säkillistä tavaraa ”kauniisti” esille. Eihän se vartti riittänyt mihinkään, mutta onneksi asiakkaita riitti koko päivän tosi kivasti, vaikka ensimmäisen tunnin aikana olikin se oikea järjetön ryntäys.

20140517_081947 IMG_3734 IMG_3748xMun paikka oli Magicpoksin Majn ja meidän omien Kideläisten Evelinan ja Melinan vieressä ja siinä oli oikein hyvä olla, läppä lensi ja mahtavaa seuraa! On kyllä aina niin kiva vaihtaa kokemuksia ja jakaa ajatuksia toisten bloggaajien kanssa. Oli kiva tavata myös Hunajaista-blogin Riikka, ja Mammapäiväkirjan Mi:n kanssa ei oltu myöskään nähty aiemmin kuin kerran pikaisesti, mutta automatkoilla ja loppuajasta kirppiksellä kiireen hellitettyä kerettiin tutustella paremmin kuin hyvin, ja meillä oli ihan parasta, hurjan ihana tyyppi myöskin (tai koko perhe, mun sydämeni vei ihana Leon-vauva). Kerrassaan loisto päivä!

Parasta koko reissussa ei suinkaan ollut myyminen, vaan teidän ihanien lukijoiden tapaaminen! Näin monta kommenttiboksista tuttua kasvoa, sekä paljon täysin uusia tuttavuuksia ja olin niin iloinen ja yllättynyt siitä miten hurjan moni tuli juttelemaan, moikkaamaan, antamaan palautetta ja ottamaan kuvia. Kiitos teille kaikille ihan hirmuisen paljon! Suloista oli myös että moni tuli moikkaamaan ihan muuten vaan, vaikka ei lastenvaateostoksille ollut edes tarvetta! Ootte te kyllä ihania, koskas me saadaan Helsinkiin ja vaikka Pohjois-Suomeen tälläinen tapahtuma? Tuli todellinen into tavata hurjasti lisää lukijoita eri puolilta kotimaata, miksei ulkomailtakin jos se olisi mahdollista.

IMG_3767x IMG_3778x IMG_3805xTosi hyvin sain myytyä tavaraa, paljon enemmän kuin odotin! 2/3 meni kaupaksi, loput mä ajattelin lahjoittaa eteenpäin jollekin niitä enemmän tarvitsevalle, onko teillä mielessä jotain hyviä kohteita jotka ottaisivat perussiistejä, nättejä ja ehjiä lastenvaatteita vastaan Suomessa tai ulkomailla? Haluaisin lahjoittaa jonnekin sellaiseen paikkaan, missä itse voin nähdä että apu menee 100% varmasti perille suoraan lapsille itselleen. Meillä on myös paljon vauvaleluja ja lastentarvikkeita jotka mielellään lahjoittaisin.

Kirppistelyn jälkeen suunnattiin yhdessä Min, Jannen ja Leonin kanssa Tampereelle avattuun uuteen salaattibaari Greliin, jonne mun ihana siellä työskentelevä lukijani mut kutsui syömään. Grelissä kootaan asiakkaan toiveiden mukaan salaatti, johon on kymmeniä erilaisia ainesosavaihtoehtoja. Mä annoin eilen vapaat kädet Grelille salaatinteossa, ja mun salaattiin tuli mm. salaattisekoitusta, herkullista savulohta, tomaattia, kurkkua, kevätsipulia, paprikaa, tuoretta ananasta, parmesania, cashewpähkinöitä ja pinjansiemeniä, sekä ihanaa passion vinegretteä. Olisi sittenkin pitänyt ottaa vuohenjuustoa kun se on mun ehdoton lemppari, mutta salaatti oli kyllä todella hyvää ja raikasta.

IMG_3813x IMG_3823x IMG_3828x IMG_3857x IMG_3865xToivottavasti Tampereen Tuomiokirkonkadulla sijaitseva Greli laajenee joskus tännepäinkin, tuossa on konsepti joka Helsingin ravintolatarjonnasta puuttuu ehdottomasti. Grelissä myydään myös smoothieita, raakasuklaanvalmistuspaketteja, herkullisia pähkinöitä ja manteleita, sekä paljon muuta. Kiitos paljon mun ihanalle lukijalleni kutsusta ja salaatista!

Kiitos vielä kaikille asianosaisille ihanasta lauantaipäivästä, mulla oli niin kivaa ja pieni Tampere-rakkaus taisi syttyä vaikka vannoutunut stadilainen olenkin, mut Tampereella on vaan niin ihania ihmisiä! Mä teen tässä vielä vähän hommia kun Zelda nukkuu, minkä jälkeen kokkaan meille picnikherkut valmiiksi ja suunnataan kanavanrantaan nauttimaan auringosta perheen kesken kunhan Otto pääsee töistä muutaman tunnin kuluttua. Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille<3


(Äitien) päivän asu

15.05.2014

Äitienpäivänä vaihdoin vaatteita useampaan otteeseen niinkuin videoiltakin varmasti kävi ilmi, sillä sunnuntai oli viikon ainoa päivä kun kerettiin rauhassa kuvailemaan asuja. Näin aamupäivän kunniaksi luvassa on siis äitienpäivän rentoa asua, ja illemmalla mulla on teille vähän uutisia, joita en malttaisi pitää enää hetkeäkään sisälläni, mutta pakko ehtiä kaikessa rauhassa muotoilemaan teksti jotenkin fiksummin kuin ”Oon niin innoissani iik ei vitsit apua!!!”. Uutiset ovat mulle itselleni suuria, eivät välttämättä niinkään muille, mutta jokatapaukessa fiilis on ihan mahtava.

Tiedän että kiusaaminen uutisista etukäteen hehkuttelulla on ärsyttävää, se miksi teen sitä juuri nyt, johtuu siitä, että olen aina ollut huono salailemaan asioita, ja mä suoraansanottuna oon melkein räjähtänyt tässä viimeisten viikkojen aikana kun en ole voinut asiasta puhua. Suon siis itselleni sen pienen ilon että hehkutan vähän etukäteen, anteeksi! Mutta nyt kuitenkin siis asukuvia!

Sain Sheinsidelta viime viikolla uusia vaatteita, joista mun ehdoton suosikkini oli tämä kuvissa näkyvä kukkahelmainen mekko. Mekko on rentoihin kesäpäiviin, rantareissuihin ja ihan mihin tahansa kesäpuuhasteluun juuri sopiva. Tykkään siitä että yläosa on pehmeän trikoinen, ja alaosa ihanan liehuva. Testasin muuten sunnuntaina kuinka hyvin helma liehuu jos pyörähdän, vähän turhan hyvin kuulemma.

IMG_3443 IMG_3449 IMG_3459Mekko Sheinside* / Ballerinat H&M / Kaulakoru Glitter*

*Saatu blogiyhteistyön kautta.

Miltäs näyttää päivän asu? Iskeekö töihin tuollainen huijausmekko, joka näyttää siltä kuin olisi hame ja toppi? Mä tykkään kovasti kukkakuosista hameen helmassa, se on sopivasti ysäri, tulee vähän mieleen Beethoven -leffoista se isosisko, muistan kun kymmenen vuotta sitten hihittelin sen vaatteille ja nyt saisin siltä parhaat trendivinkit.

Me ollaan leikitty legoilla lasten kanssa koko aamu, ja kunhan Zelda herää päikkäreiltä niin olisi tarkoitus lähteä nauttimaan ihanasta ulkoilmasta. Tänään meillä on rento kotipäivä ennen viikonlopun viimeistä rutistusta ja tyhjempää ensi viikkoa. Ihanaa torstaipäivää kaikille, nauttikaa auringosta<3


Äitiysvaatteet pähkinänkuoressa

14.05.2014

Tulevan Minimuotikirppiksen yksi yhteistyökumppani on myös munkin blogista aiemmin jo tuttu MamaMia.fiverkkokauppa. MMK-yhteistyön tiimoilta pääsin testaamaan Sobean uutuushousuja, ja päätettiin Mamamian Kaisun kanssa ottaa äitiysvaatteet vähän laajemminkin käsittelyyn tähän postaukseen. Itse en sinällään enää ole äitiysvaatteiden kohderyhmää, kun raskaudet ja imetysaika ovat takana päin, mutta mikäpä mua estäisi käyttämästä supermukavia Sobean yoga-housuja, tai uutuus jersey chinoja ilman mahaakin?

Haastattelin Kaisua äitiysvaatteista kysymyksillä, jotka mua itseäni mietityttivät odotusaikana ja imettäessä. Kaisu on alan asiantuntija, ja halusin haastatella Kaisua, sillä uskoisin että lukijoissani on paljon raskaanaolevia tai imettäviä äitejä, joille tämä informaatio on kultaakin kalliimpaa. Itse olisin arvostanut kovasti jo Tiaraa odottaessa kaikkea tätä tietoa, sillä moni asia tuli mulle yllätyksenä, ja koin sopivien äitiysvaatteiden löytymisen hankalaksi untuvikkona.

IMG_3323Miten kevään ja kesän trendit näkyvät äitiysvaatteissa? 

Kevään ja kesän trendit näkyvät eniten vaatteiden väreissä sekä muodoissa. Esimerkiksi housut jotka ovat muutenkin muotia (slimmit, chinot) löytyvät myös äitiysvaatteista. Me kumminkin olemme huomannet, että trendikkäimmät ja erikoisimmat vaatteet eivät välttämättä ole ne suosituimmat, vaan odottavat äidit ostavat perusvaatteita joita on helppo yhdistellä; esim. farkut, mustat suorat housut jotka on helppo yhdistellä moniin yläosiin.

Miten äitiysvaatteen koko tulisi valita, miten äitiysvaatteiden mitoitus eroaa tavallisten vaatteiden mitoituksesta? 

Äitiysvaatevalmistajat ovat ajatelleet että vaatteiden koot pysyisivät odottavilla äideillä samana kuin normaalistikin eli vaatteen teko vaiheessa on otettu huomioon kasvava maha. Nainen jolla on normaalisti L-koon vaatteet kuuluisi ensisijaisesti valita sama koko äitiysvaatteissa mutta ainahan asia ei mene ihan näin. Naisen muodot muuttuvat monesti myös muualta kuin vain vatsan seudulta joten välillä joutuu valitsemaan kokoa suuremman koon. Suurimmalla osalla vaatevalmistajia on koko taulukot joiden avulla saa tietää eri kokojen pituus-, leveys- ja ympärysmitat. Suosittelemme mittaamaan jos tilaa nettikaupasta.

Ovatko imetysvaatteet välttämättömiä imetysaikana?  

Imetysvaatteet eivät ole välttämättömiä mutta ne kyllä helpottavat elämää imeväisen lapsen kanssa. Esimerkiksi toppia venyttämällä tai paitaa nostamallakin voi mennä, mutta suosittelen kyllä kokeilemaan edes yhtä imetysvaatetta.

Kuinka paljon imetyspaitoja, ja -liivejä tulisi varata? 

Mielestäni hyvin pääsee alkuun pareilla paidoilla ja liiveillä. Monesti varsinkin alussa saattaa puklut aiheuttaa sitä että vaatteita tarvitsee pestä useasti.

Kannattaako imetysliivejä ostaa etukäteen raskausaikana, vai onko fiksumpaa ostaa vasta raskauden jälkeen? 

Imetysliivejä voi hyvin ostaa valmiiksi loppuraskauden puolella kun rinnat ovat jo ”valmistautuneet” imetystä varten. Nämä liivit sopivat useimmiten myös sitten imetyksen alkaessa.

Millaiset ovat hyvät imetysliivit? 

Me suosittelemme ensisijaisesti liivejä ilman kaaritukia varsinkin alkuajoille. Kaarituet voivat helposti painaa ja aiheuttaa rintatulehdusta mutta tämä on yksilöllistä ja kaikkien oma mieltymys ratkaisee millaiset liivit hankkii. Meidän mielestä hyvät liivit ovat pehmeät, helpot aukaista yhdellä kädellä imetystä varten ja niiden kuuluu istua mukavasti ilman että ne hiertävät mistään.

Millaisia vaatteita suosittelet kotiinlähtöasuksi synnytyksen jälkeen? 

Pehmeät ja rennot, mukavat vaatteet! Esimerkiksi Sobea yoga-asu on meistä täydellinen kotiinlähtöasu.

Voiko äitiysvaatteita käyttää raskauden jälkeenkin? 

Monia vaatteita voi, mutta totta kai se ratkaisee että paljonko omat muodot muuttuvat raskauden aikana ja sen jälkeen. Moni valmistaja suunnittelee vaatteet niin että niitä voi käyttää sekä raskaana ja ei raskaana.

IMG_3331 IMG_3342xKiitos hurjasti  Kaisulle vastauksista! Kuten hän tuossa viimeisessä lauseessa toteaakin, niin äitiysvaatteita voi hyvin käyttää raskauden jälkeen. Mun omat raskausajan Sobean Yoga-housut ja -huppari jäivät isoiksi raskauden jälkeen, ja siksi en niitä enää käyttänyt pahemmin kun olin kotiutunut sairaalasta. Kotiinlähtöasuna ne sensijaan olivat todellakin täydelliset. Nyt sain kuitenkin itselleni XS-kokoiset, mustat velour yogat, jotka ovat juuri sopivat ja ihanan rennot. Parhaat housut kotona lasten kanssa völläämiseen, sängyllä pomppimiseen tai ihan mihin tahansa rentoiluun.

Jersey Chinot taas ovat tyylikkäät, joka tilanteen housut, mukavuudesta tinkimättä. Ne näyttävät aivan oikeilta chinoilta, mutta on valmistettu pehmeästä puuvilla jerseystä, eli ovat yhtä mukavat kuin vaikkapa leggingsit, tyylikkäämmät vain. Sobea panostaa pieniin yksityiskohtiin, ja tykkäänkin hurjasti chinojen Sobea -logolla kirjaillusta takataskusta.

Molemmissa Sobea-ihanuuksissa on joustava, reilusti ylös asti nouseva vyötärö, jonka voi joko vetää ylös asti masua tukemaan, tai kuten minä tein ilman mahaa: kääntää nätisti alaspäin. Sobean äitiysvaatteet valmistetaan pääosin superpehmeästä luomupuuvillasta, ja ne säilyvät hyvänä pitkään pesuista huolimatta, trust me, monet kuolat, puklut, hiet ja ruokamössöt on tullut pestyä tässä reilun puolentoista vuoden aikana eri Sobea-vaatteista pois, ja hyvin ovat kestäneet, eikä ole syytä epäillä etteivätkö nämä uutukaisetkin kestäisi hyvänä.

IMG_3244x IMG_3266x IMG_3287xMamamia tarjoaa Minimuotikirppiksen sadalle ensimmäiselle vierailijalle jaettavassa goodiebagissa 35% alennuksen ja ständillään 15% alennuksen koko valikoimasta lauantaina. Kaikki ihanat mallit, myös nämä Sobealempparit ovat hypisteltävissä ständillä, ja Mamamialta voi kysyä vinkit kaikenlaisiin äitiysvaatetarpeisiin. Goodiebageissa on Minimuotikirppiksen yhteistyökumppaneiden tuotteita, ja yhteistyökumppaneina ovat Mamamian lisäksi mm. Valio, Hipp, Carmex, Lavera ja Muumi-vaipat. Tapahtumassa on myös Muumivaippojen sponssaama vauvanhoitopiste!

Bongasin Minimuotikirppiksen FB-sivuilta myös infoa, että kirppiksen yhteydessä järjestetään ihana brunssi lastenmusiikin säestämänä, kuulostaa mahtavan herkulliselta ja hauskalta. Moni onkin jo tullut kertomaan tulevansa lauantaina paikalle moikkaamaan ja shoppailemaan, ihana juttu! Jos joku vielä haikailee oman myyntipaikan perään, on Kideblogien 10 euron alekoodi edelleen voimassa, eli koodilla kide14 pöydän saa  hintaan 25 euroa TÄÄLTÄ.

Yhteistyössä Mamamia.fi.

1176152_10201742037730886_548105345_nToivottavasti nähdään lauantaina mahdollisimman monen teistä kanssa<3


Korusi-lehteä tekemässä

13.05.2014

Pääsin tänä keväänä mukaan jännittävään projektiin, tekemään kevään Korusi -lehteä, joka jaetaan noin miljoonaan kotitalouteen keväisin ja syksyisin. Korusi-lehti on raikasilmeinen koru- ja kellokuvasto, joka kokoaaa yksiin kansiin kevään kauneimmat lahjat, ja antaa vinkkejä omaan arki- ja juhla-asustamiseen. Lehden tuotemerkkejä ovat mm. suomalaiset Lumoava ja Saurum joilta löytyy koruja niin miehille, naisille kuin lapsillekin, sekä tunnetut kellobrändit Lacoste ja Citizen. Lehdestä löytyy myös lahjatavaroita, sekä pöytähopeita, ja lehden tuotteiden jälleenmyyjiä on yli 60:ssä kaupungissa ympäri Suomen.

Korusi_K14_kansiMinä, sekä blogikollegani Helia ja Pauliina, saatiin lehteen omat aukeamat, joille valittiin suosikkituotteitamme. Valinta oli haastavaa, sillä upeita koruja oli niin paljon, mutta sain valittua omia lemppareita pitkällisen pohdinnan jälkeen. Oli huikeaa päästä mukaan tekemään näin suurilevikkistä lehteä, vaikka otin tietysti vähän paineitakin näin arvokkaasta tehtävästä. Valitsimme koruja myös lehden muille sivuille, ja oli hauskaa pohtia miksi juuri jokin tietty koru viehätti, ja kertoa siitä muillekin. Valitsin mukaan sekä tuttuja Lumoava-lemppareita, että paljon uusia koruja.

Mun oma aukeama löytyy lehden sivulta 10 ja siihen on koottuna mun suurimmat korusuosikit ja kommentteja niistä. Tänään illalla avautuva korusi.com -sivusto sisältää myös Korusi -lehden digiversion, sekä meidän bloggaajien esittelyt ja Carina Blomqvistin designer-haastattelun. Sivustolla voit myös osallistua lukijakyselyyn, jonka vastaajien kesken arvotaan yli 1000:n euron edestä Lumoavan korusettejä. Lukijakysely on avoinna 31.7. asti. Olisipa huippua jos moni kävisi osallistumassa kyselyyn, sillä en ole ennen ollut mukana tekemässä lehteä, ja palan halusta kuulla mitä ihmiset lehdestä tykkäävät!

Korusi_K14_iinan_aukeamacloseup-8980 closeup-8995Kuvat: Tatu Ahonen / Mainostoimisto Ad Kiivi Oy

Yhteistyössä Korusi-lehti.

Mun mielestä Korusi on ihan mieletön, ja mun aukeama just eikä melkein mun näköinen ja tyylinen. Leikkisä, nuorekas ja kesäinen, niinkuin mun fiilis tällä hetkellä! Korusi-lehden tiimoilta on tulossa lisää kivoja juttuja mun blogiin vielä kevään aikana, joten pysykää kuulolla. Kertokaa ihmeessä miltä ensivaikutelma lehdestä tuntuu, mua jännittää kovasti mitä ihmiset tykkäävät!