Tänään on luvassa postaus jonka tekemistä oon odottanut pitkään! Me varattiin hääpaikka jo juhannuksen jälkeen mutta en uskaltanut vielä paljastaa hääpaikkaa jos olisikin tullut mutkia matkaan tai jotain muuta ennen kuin paikka oli virallisesti meille varattu. Nyt ollaan käyty jo suunnittelupalaverissa ja tutustumassa paikkaan ihan livenäkin eikä vain netin kuvissa ja kaikki vaikuttaa ihan loistavalta. Tällä hetkellä meillä on menun suunnittelu käynnissä ja kauhea valinnanvaikeus kun on niin mielettömiä herkkuvaihtoehtoja tarjolla!

Mutta en viitsi enää kauempaa pimittää tietoa, meidän hääjuhlaa vietetään ravintola Dylan Milkissä Helsingin Ruoholahdessa! ”Lokakuussa avattu Dylanin ja Dylan Milkin ”isoveli”, Dylan Milk Bistro & Juhlasali, sijaitsee Ruoholahdessa vain kivenheiton päässä Helsingin keskustasta. Tilaan mahtuu 140 juhlijaa istuvaan tilaisuuteen tai 200 juhlijaa cocktailtilaisuuteen. Kesäjuhlat, iltakokous, häät, rapujuhlat, teemabileet, synttärit – vain mielikuvitus on rajana!” -lainaus Dylan Milkin kuvauksesta Soupster Cateringin sivuilta.

Kuvat 1 2 3 4

Me tiedettiin jo etukäteen että etsitään jotain persoonallista, helppoa ja tyylikästä ja mun mielestä Dylan Milk on sitä kaikkea. Persoonallista siinä mielessä, että se on ainakin itselleni uusi paikka ja tyyliltään modernimpi kuin monet muut juhlapaikat. Helppoa koska kaiken ruoka- ja juomatarjoiluista tilaan ja pöytäliinoihin saa samasta paikasta samalla vaivalla ja paikalle on helppo siirtyä meidän vihkikirkostamme Bulevardilta. Tyylikästä koska Dylanin modernin vähäeleinen sisustus sopii täydellisesti meidän hääteemaan ja jättää hienosti tilaa koristelulle!

Dylan Milkissä on reippaasti tilaa sekä buffetillalliselle että sitten iltabileille ja Brunssiravintolana Dylan Milkistä löytyy myös linjasto buffetien rakentamiseen ja makea baarinurkkaus. Ravintolassa saa myös juhlia senverran myöhään että erillisille jatkoille ei tarvitse uhrata ajatustakaan vaan pirskeet jatkuvat samassa tilassa iltapäivästä myöhään yöhön asti. Mun mielestä se on tosi hyvä, koska helmikuussa mitä luultavimmin on paukkupakkaset ja mua ei ainakaan kiinnosta enää iltasella alkaa siirtymään mihinkään muualle vaan on todellista plussaa voida juhlia ilman sen kummempia säätöjä.

Dylan Milkissä on anniskeluoikeudet eli juomapuolikin tulee ravintolan kautta joten meiltä jää se perinteinen Viron reissu tekemättä. Kalliimpaa, mutta huomattavasti helpompaa! Mä arvostan hääjärjestelyissä ennenkaikkea sitä helppoutta, musta ei ole stressaavaksi Bridezillaksi nimittäin. Menuvaihtoehtojen pohdinnan mainitsinkin alussa, me ollaan Oton kanssa muutama ilta tässä kuolaten lueskeltu noita ehdotelmia ja koitettu kuumeisesti tehdä päätöksiä. Uskon että meillä tulee olemaan ihan huipputarjottavat ja huippujuhlat!

Kuvat 1 2 3 4 5 6

Vaikka tila on tosi iso, avara ja valoisa mä uskon että talven hämärässä sinne tulee aivan mieletöntä juhlatunnelmaa jota voi vielä korostaa sitten tuikkukynttilöillä. Mustavalkoisuus näyttää myös mun mielestä paremmalta tilassa joka on suuri ja avara, koska muuten siitä tulisi helposti tunkkaisen näköistä. Tää oli tälläinen pienimuotoinen esittely tulevasta juhlapaikasta mutta varmasti tulen sekä ennen häitä että niiden jälkeen kertomaan vielä paljon lisää. Ensimmäinen missio tässä on nyt hääpaikan suhteen saada kaikki tarjoilut päätettyä!

Millaisessa juhlatilassa te olette viettäneet häitänne? Millaiset tarjoilut teillä on ollut?

Tänään on vuorossa yksi toivotuimpia postauksia tänä vuonna: kirjapostaus. Mua on useampaan otteeseen pyydetty esittelemään niin lastenkirjasuosikkeja, meidän lukutapoja ja äidin lempparilukemista ja nyt ajattelin vähän kertoa teille niistä enemmän. Tosin ne mun omat suosikki ”aikuisten” kirjani mä jätän toiseen postaukseen koska muuten tästä tulisi sata kilometriä pitkä ja mulla menisi tämän tekemiseen useiden tuntien sijaan useita päiviä. Mä itse rakastan lukemista, ”luin” jo pienenä hirveästi kirjoja vaikka en oikeasti osannut lukea, äiti luki mulle myös aina paljon ja kun sitten 6-vuotiaana opin itse lukemaan, taivas aukesi. Siitä lähtien mä ahmin kirjoja sinne asti että lukion alussa iski totaalikyllästyminen ja olin pari vuotta lukematta muuta kuin hömppälehtiä.

Ala- ja yläasteella mä luin useamman kirjan päivässä, paitsi Harry Pottereihin saattoi mennä kokonainen päivä tai parikin tietysti jos  sivuja oli yli tuhat. Olin suoranainen lukutoukka joka rahtasi kirjastosta pinokaupalla luettavaa kotiin viikoittain. Totaalikyllästymisen jälkeen lukuinto on palannut pikkuhiljaa ja varsinkin Tiaran odotus- ja vauva-aikana tuli luettua paljon. Tällä hetkellä mulla ei oikeastaan ole aikaa paneutua kirjoihin kunnolla koska aina löytyy niin paljon muuta puuhaa, mutta innolla odotan että pääsen taas uppoutumaan edes välillä johonkin ihanaan tarinaan. Sillä välillä mä voin kuitenkin keskittyä lukemaan tytöille, varsinkin Tiara jaksaa jo kuunnella vähän pidempiäkin satuja.

Tiaralle ja Zeldalle on jo kertynyt ihan kiitettävä kirjavarasto, joista pari hyllyllistä on mun vanhoja suosikkeja omasta lapsuudesta ja loput sitten joko kirjakerhosta, itse ostettuja tai lahjaksi saatuja. Vaikka kirjoja on määrällisesti paljon, niitä on kuitenkin kaikkia luettu rakastaen ja ahkerasti, meillä kirjat eivät ole vaan koristeena vaan jatkuvassa käytössä ja harvoin siististi hyllyssä. Omien kirjojen keräilyn lisäksi me ollaan alettu tyttöjen kanssa käymään kirjastossa. Kirjastovierailu on Tiaralle viikon kohokohta kun pääsee tekemään kirjaston jänniä palapelejä ja valitsemaan uutta luettavaa!

Me lainataan yleensä paljon ruotsinkielisiä kirjoja kirjastosta siksi että niitä meillä ei kotona ole niin paljoa, mutta niitäkin on hyvä lukea Tiaran kielellisen kehityksen kannalta. Lisäksi täytyy todeta että mä tykkään ihan hirveästi ruotsalaisista lastenkirjoista, ne ovat hauskoja ja oivaltavia. Esimerkiksi tuo Mjau i köket on mielestäni tosi hauska! Ruotsinkielisiä kirjoja Tiara lukee pääosin Oton kanssa mutta en mäkään niitä kieltäydy lukemasta jos Tiara pyytää. Maisa-, eli Molly-kirjat ovat myös mukavan yksinkertaisia ja niistä Tiara oppii helposti uusia sanoja ruotsiksi.

Ruotsinkielisistä kirjoista tulee valittua ainakin vielä enemmän niitä yksinkertaisempia kuvakirjoja, koska niitä Tiaran on helpompi ymmärtää. Huomasin viimeksi kirjastossa asioidessani että Tiara ei jaksa vielä kuunnella ruotsiksi yhtä pitkiä satuja kuin suomeksi. Mutta sepä ei haittaa, ei tässä ole kiire minnekään vaan ihan rauhassa edetään ettei lukemisesta tai varsinkaan ruotsin kielestä tule hänelle pakkopullaa ja ikävää asiaa vaan mieluisia juttuja! Kotoa löytyvistä ruotsinkielisistä kirjoista Tiaralla on kaksi suosikkia, Den Busiga Bebben borstar tänderna eli ”Touhukas Bebben pesee hampaat” ja Bondgården -eläinkirja.

Hirvittävän paljon on kyselty meidän ns. opetuskirjoista, eli kaikista joissa on muotoja, värejä, sanoja, numeroita ja tuttuja asioita. Mä ajattelin ensin esitellä niitä ennenkuin siirryn sitten satukirjoihin ja muihin. Meillä on aika paljon erilaisia opetuskirjoja, mutta Tiaralla on omat suosikkinsa joita lueskellaan päivästä toiseen. Suurin suosikki on Tiaran mielestä nimeltään ”pöllökirja” koska siinä seikkailevat pöllöt niin numeroiden, arkipäiväisten asioiden, sanojen ja niiden paljon kyseltyjen tunteiden maailmassa. Mun mielestä toi ”Oma suuri maailmani” -kirja on tosi kiva juuri siksi että siinä on niitä pöllöjä tekemässä kirjasta erilaisen ja hauskan ja lisäksi siinä on tosi kattavasti sanastoa ja mielenkiintoisia juttuja. Tuon avulla Tiara tosiaan on oppinut tosi hyvin juuri niitä tunteita ja Tiaran lemppareita ovatkin onnellinen kissa ja innostunut sammakko.

Oma suuri maailmani -kirjassa on myös ohjeistus vanhemmille siitä miten kirjaa kannattaa lukea yhdessä lapsen kanssa jotta siitä saa mahdollisimman paljon irti. Mä tykkään siitä että ohjeet on laitettu koska huomaan itsekin löytäväni aina uudenlaisia tapoja lukea kirjaa lapselle kun luen miten kirjan kirjoittajat ovat sen tarkoittaneet. Lisäksi mulla on myös Vau-kirjan vanhempien opas lasten ensimmäisille vuosille josta mä tykkään tosi paljon. Sieltä on löytynyt niin vinkkejä lasten kanssa yhdessä askarteluun, lukemiseen kuin kaikkeen muuhunkin mahdolliseen. Saatiin tuo kirja kun liityttiin Vau-kirjakerhoon Tiaran odotusaikana ja mä oon havainnut monet siinä olevat vinkit tosi käyttökelpoisiksi ja kivoiksi toteuttaa!

Tiara oppi laskemaan kymmeneen kahdella kielellä ollessaan vuoden ja viisi kuukautta, nyttemmin neiti laskee sujuvasti jo kahteenkymmeneen. Tai siis luettelee numerot, laskea Tiara osaa ehkä viiteen sormilla. Joskus pidemmällekin, mutta yleensä sitten menee jo höpöksi. Mutta kirjasta osaa siis esimerkiksi laskea esimerkiksi ”yksi, kaksi, kolme, neljä pientä possua”. Meidän suosikki on ollut tuo ”Ensimmäinen kuvallinen numerokirjani” joka sekin on Vau-kirjasta tilattu. Siinä on tosi selkeästi käyty numeroita läpi ja jokaiselle numerolle on oma sivu tai aukeama, jonka kaikki kuvat havainnollistavat hienosti kyseistä numeroa. Saman sarjan sanakirja kuuluu myös lemppareihin!

Viime aikoina Tiaraa ovat kiinnostaneet tosi paljon värit ja muodot. Niitä löytyy monipuolisesti myös siitä aiemmin mainitusta ”pöllökirjasta” mutta myös pelkästään niille omistetut kirjat kiinnostavat Tiaraa. Tipa onkin oppinut hyvin tunnistamaan muodoista sydänten ja tähtien lisäksi hienosti myös ympyrät, suorakulmiot, kolmiot ja neliöt ja oppii kokoajan lisää. Värit Tiara tunnistaa myös jo tosi hienosti kysyttäessä. Parhaiten Tiara on oppinut niitä selittämisen lisäksi tuosta Vau-kirjan sanakirjasta jossa on perusvärit ja -muodot yksinkertaisesti yhdellä sivulla. Sitten kun sen sivun opit olivat selkeästi perillä, innostui Tiara kokonaisista värikirjoista osoittelemaan eri värisiä asioita.

Tiara saattaa osoitella erivärisiä ja -muotoisia asioita myös satukirjoistaan joihin voidaankin siirtyä seuraavaksi! Tiara tykkää sellaisista saduista, joissa on myös hauskoja kielikuvia ja hassuja sanoja. Allaolevassa kuvassa oleva Abu-kirja on Tiaran ehdoton suosikki kaikista, jo ensimmäisen sivun ”nokkela ketku” -kuvaus Abu-apinasta teki Tiaraan lähtemätömän vaikutuksen ja nykyään neiti muistaa jo koko kirjan ulkoa.

Jokin aika sitten mä löysin meidän varastosta jättimäisen pahvilaatikollisen mun vanhoja lastenkirjoja ja sieltä löytyneet Maikki Harjanteen Minttu-kirjat ovat sekä mun että Tiaran lemppareita. Tiara haluaa aina kuulla iltasaduksi Abun Kepposten lisäksi Minttu karkaa -kirjan. Musta on ihanan nostalgista lukea Minttuja Tiaralle kun muistan ne omasta lapsuudesta niin elävästi. Minttu-kirjojen kivoihin tarinoihin ei koskaan kyllästy.

Kolmas Tiaran suosikki tällä hetkellä on Vau-kirjan ”Tänään olen aurinkoinen” -kirja jossa on ylläriylläri käsitelty taas niitä tunteita. Tässä kirjassa on mun mielestä tosi hyviä tunnesanoja joita Tiarakin on oppinut käyttämään ja ne on tuotu kirjassa esille niin että pienikin oppii helposti niiden merkityksen. Mä tehostan sanojen merkitystä sillä että eläydyn kuhunkin tunteeseen samalla kun luen, esimerkiksi jos kirjassa puhutaan vaikka surullisesta niin pyrin kuulostamaan mahdollisimman surkealta ja sitten jos taas puhutaan vaikkapa riehakkaasta niin koitan kuulostaa mahdollisimman iloiselta ja innostuneelta.

Tykkään muutenkin lukea satuja eläytyen ja yleensä luen niin että jokainen kirjan hahmo kuulostaa erilaiselta. Tiara tykkää kovasti ja silloin pidemmätkään sadut eivät puuroudu pienen korvissa kun jo äänestä huomaa että kuka hahmo on kyseessä ja mitä on meneillään. Muutan myös saduissa ääntä tunteen ja tilanteen mukaan, jos on meneillään jännittävä kohta niin pyrin kuulostamaan jännittävältä. Onneksi Tiara on aika armelias kuuntelija ainakin toistaiseksi ja mun surkeat esitykset miellyttävät häntä ilonkiljahduksiin saakka!

Ylläolevassa kuvassa on mun suosikkeja meidän tämänhetkisestä kirjavarastosta. Erityisesti odotan että Tiara vähän kasvaa ja päästään lukemaan Mauri Kunnaksen tuotantoa ja nuo kaikki Muumi- ja Peppi -kirjat. Mä rakastan niitä kaikkia ja onkin tullut koluttua ne todella moneen kertaan läpi! Vasemman yläkulman Maitokulho-, Pieni mutta urhea- ja Minttu mummolassa-kirjat ovat sellaisia suosikkeja joita lueskellaan jo nyt. Maitokulho -kirja on Vau-kirjasta myöskin ja siinä on todella makeita iltasatuja ja aivan huikean hienoa kuvistusta. Pieni mutta urhea -kirjassa taas on äärimmäisen symppis pieni ankanpoikanen joka on Tiarankin mieleen. Ja Minttu-kirjat mainitsinkin jo aiemmin.

Mä aloin lukemaan Tiaralle lähes päivittäin kun hän oli noin kolmen kuukauden ikäinen. Zeldalle olen myös aloittanut jo lukemaan kirjoja. Tiara on aina ollut erittäin tarkkaavainen kuuntelija ja niin vaikuttaisi olevan pienempikin neiti. Molempien tyttöjen kanssa ollaan aloitettu lukeminen iloisen värikkäistä pehmokirjoista joissa tekstiä ei ole kuin muutama hassu sana ja edetty sitten vähitellen pidempiin ja ”kirjamaisempiin” kirjoihin. Lisäksi olen lueskellut lorukirjoja ja opetellut niistä erilaisia loruleikkejä joista vauvat usein tykkäävät. Vau-kirjassa lapsen ikätason mukainen kehitys on otettu tosi hyvin huomioon ja sieltä tuli Tiaran vauva-aikana (ja tulee edelleen) joka kuukausi ikään sopiva kirjapaketti.

Pikku-Eetu -kirjat olivat jo ihan vauvana Tiaran lemppareita ja Zeldakin tykkää niistä. Mikä parasta, ne ovat kasvaneet Tiaran mukana ja Pikku-Eetun numerokirja on esimerkiksi tänäkin päivänä Tiaran mielestä hauska kirja. Kivoja loruja oli myös ainakin vuoden 2011 äitiyspakkauksen ”Pikku-poron päivä” -kirjassa. Lorut löytyvät molemmilla kielillä ja tuosta kirjasta Tiara sai ensikosketuksensa ruotsinkieleen sillon kun Otto ei sitä vielä puhunut aktiivisesti kotona.

Yhteenvetona, me ollaan aloitettu lukeminen tosi pienenä, loruilla ja loruleikeillä kirjojen maailmaan tutustuen. Suunnilleen puolen vuoden iästä ollaan luettu enemmän ja otettu iltasadun lukeminen mukaan iltarutiineihin ja mitä enemmän lapsi on kirjoista kiinnostunut, sitä enemmän ollaan sitten luettu. Mä oon myös pitänyt taukoa lukemisesta silloin kun Tiaraa ei ole kiinnostanut (esim. 9kk iässä liikkumaan opettelu oli paljon mielenkiintoisempaa) mutta kokeillut sitten aina varovasti muutaman päivän tai viikon kuluttua että josko se lukeminen olisi taas alkanut kiinnostaa. Nykyään Tiara osaa jo itse pyytää että ”äiti lue minulle satu/abukirja/äiti luetaan numerokirjaa yhdessä!” ja tykkää edelleen lukemisesta hurjan paljon.

 Huh, olipas aikamoinen lukupaketti! Mua harmittaa kun olisin halunnut esitellä vaikka miljoonat kirjat vielä tähän lisäksi, mutta ehkä täytyy säästää vähän tulevillekin vuosille ja uusiin postauksiin. Toivottavasti tämä oli sellainen kuin toivoitte! Me lähdetään pian ulkoilemaan kunhan tytöt heräävät päikkäreiltä ja tarkoitus olisi kuvata nyt ne Mini Rodinin ihanat ulkovaatteet. Mahtavaa sunnuntaipäivää kaikille♥

Moikka! Nyt olisi pitkästä aikaa taas kuulumisten vuoro! Me ollaan oltu menossa koko viikko ja sama meno jatkuu viikonloppuna mutta ajattelin tulla päivittämään pikamoikat kuitenkin. Takana on niin kaveritapaamisia kuin hääjärjestelyitäkin ja viikonloppuna tiedossa vielä vähän töitä ja vähän hupiakin. Ajattelin lisäksi toteuttaa sen kirjapostauksen nyt viikonlopun aikana ja esitellä viimein vähän meidän välikausivarustusta kun ilmakin on ainakin vähän syksyisempi kuin alkuviikosta. Olenkohan mä ihan hullu kun vähän jo kaipailen syksyä viileine aamuineen ja ihanaa lehtien ja sateen tuoksua?

Mä oon aina tykännyt syksystä, lapsena siksi että silloin on mun synttärit mutta nykyään myös siksi että syksyllä ilmassa on niin paljon kaiken uuden tuntua. Syksy inspiroi pohtimaan tulevaisuuden haaveita ja antaa energiaa aloittaa uusia harrastuksia. Kesällä mä en kertakaikkiaan saa niin paljon aikaiseksi kuin syksyisin, mutta ei onneksi tarvitsekaan. Mutta nyt on kesä otettu rennosti bloginkin kannalta kuten valitettavan alhaisiksi jääneistä postausmääristä huomaa ja nyt alkaa syksy ja arki, ihana, ihana arki. Pienen loman mä vielä varastan itselleni kun mennään elokuun lopussa piipahtamaan päiväksi Tukholmaan perheen kesken, mutta muuten on aika palata kunnolla sorvin ääreen.

Syksyn kunniaksi mua on myös vihdoin puraissut jokin pieni mutta pippurinen liikuntakärpänen ja mä oon pitkästä aikaa liikkunut säännöllisesti 5-6 kertaa viikossa jo muutaman viikon. Mä kirjoittelen varmaankin tästä elämäntaparemontista lisää sitten kun ihan oikeasti voin sanoa että mä oon saanut jotain aikaiseksikin, mutta nyt toistaiseksi keskityn ylläpitämään tätä saavutettua treenitahtia ja huolehtimaan imetyksen kannalta riittävästä ravinnonsaannista. Pakko kuitenkin sen verran sanoa että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mä oon taas tuntenut sen mahtavan fiiliksen joka on aina liikunnan jälkeen!

Mitäs muuta? Jotenkin tuntuu että mä oikeen pursuilen ideoita niin paljon että en pysy edes itse perässä. Mulla on hirveän kova halu kehittää sekä itseäni että blogia taas eteenpäin, en halua jämähtää paikoilleen. Ihan mahtavia juttuja on tulossa teillekin, varsinkin hääblogin puolelle on syksyn ja talven varalle tiedossa sen verran kivoja juttuja että kannattaa pysyä kuulolla! Ja ensimmäisenä pienenä kehitysaskeleena eteenpäin mä oon koittanut taas aktivoitua Instagramissa ja blogin Facebook-sivuilla, kuvia ja videoita olen postannut useamman kerran päivässä ja kuulumisia yritän nyt ahkerammin päivitellä siis myös Facebookiin jotta siitä on blogin seuraamisen helppouden lisäksi myös muutenkin iloa teille mahtaville seuraajille! Sain viimeinkin myös tuonne sivupalkkiin tuon seuraus-kuvakkeen joten sieltä pääset fb-tykkääjäksi ellet vielä ole.

Syksyn ja uudistumisen kunniaksi mulla on myös kova tarve päästä kaikesta vanhasta eroon jotta saan uudelle tilaa. Alunperinhän ajattelin jonkinlaista IRL -kirppistä, mutta pitkällisen pohtimisen ja teidän mielipiteidenne kyselyn (FB-sivuilla) jälkeen olen päättänyt sitten kuitenkin jaksaa nähdä sen hullun vaivan ja avata blogikirppiksen. Tavaraahan meiltä löytyy siis jätesäkeittäin, lastenvaatteita, kenkiä ja asusteita niin perusliikkeiden (mm. Zara, H&M, Kappahl newbie, Lindex) jutuista Popiin, Mini Rodiniin ja muihin merkkeihin sekä mun vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Mä tulen tässä lähiviikkojen aikana avaamaan blogikirppikselle erillisen blogger -blogin josta ilmoittelen täällä.

Nojoo, eiköhän tässä ollut jo aikamoinen infopläjäys tulevasta syksystä, kuvituksena random -otoksia kuluneen viikon ajalta. Jos teillä on jotain toiveita liittyen blogin tulevaisuuteen niin kertokaa ihmeessä! Kiitos teille kaikille että seuraatte meidän juttuja päivästä toiseen osallistuen jo kolmatta vuotta♥

En ole pitkään aikaan kirjoitellutkaan siitä missä vaiheessa meillä on hääjärjestelyt! Mutta nyt ajattelin kertoa vähän hääkuulumisia kuitenkin. Meillä on muutaman viikon sisällä vahvistunut viimeinkin monta asiaa joista ensimmäisenä hääjuhliemme valokuvaaja, tai oikeastaan valokuvaajat.Teiltä kaikilta tuli aivan loistavia ehdotuksia ja me ihasteltiin monen suosittelemanne valokuvaajan kädenjälkeä, mutta lopulta voiton vei upea firma nimeltä Täydenkuun kuva, joka oli yksi heistä jotka ottivat itse yhteyttä minuun ja tekivät tarjouksen. Täydenkuun kuvan mielettömän kauniita ja tunnelmallisia valokuvia voi käydä ihastelemassa heidän nettisivuillaan, mutta tulen kertomaan kuvaajistamme yhtä sun toista lisää kunhan olemme pitäneet suunnittelupalaverin ensi viikolla.

Hääpaikka on myös varattu ja hääpaikan kanssa meillä on suunnittelupalaveri myös tässä aivan lähiaikoina, ja kerron sen jälkeen myös paikasta lisää! Nyt voin jo paljastaa sen verran että paikka on aika moderni, vastapainoa Vanhalle Kirkolle siinä mielessä. Paikka on myös tarpeeksi lähellä kirkkoamme ja sopii meidän tyyliin kuin nenä päähän. Mä oon todella innoissani siitä! En malta odottaa että pääsen keskustelemaan tarjoiluista, jotka ovat mun mielestä ainakin häävieraan kannalta ajatellen melkeinpä se tärkein osa hääparin lisäksi häissä.

Meidän häät tullaan myös kuvaamaan videolle ja videokuvaajatkin ovat nyt varmistuneet (haha, heitäkin on kaksi mikä on mun mielestä ihan loistavaa!). Mä kerron heistäkin lisää kunhan saan kirjoitettua vähän infoa ja suunniteltua videojuttuja kuvaajien kanssa! Mutta tarkoituksena on kuvata häät samalla tavalla videolle kuin ihan valokuviinkin eli 12:n tunnin dokumentaarinen kuvaus aina valmisteluista pikkutunneille asti. Me halutaan ehdottomasti häät videolle jotta meidän pikkuiset neiditkin saavat katsella äidin ja isin häitä sitten kun ovat isompia ja ymmärtävät enemmän, ja onhan se tietysti itsekin kiva fiilistellä sitä toivottavasti elämän onnellisinta päivää aina joskus. Luultavasti tulen tänne hääblogiinkin laittamaan jonkinlaisen videonpätkän jotta tekin pääsette näkemään pienen osan meidän hääonnesta!

Kuvat: 1 2 3 4

Hääpuku on vielä täysin valitsematta, sittenkin. Loppujenlopuksi mä tulinkin toisiin ajatuksiin vaikka olin muka niin varma siitä että oikea puku on löytynyt. Mahdollisimman pian onkin siis tarkoitus varailla uutta sovitusaikaa johonkin liikkeeseen ja etsiä se unelmieni puku! Edelleen etsin pitsiä ja olkaimetonta merenneitomallia, mutta vielä en tiedä mistä löydän sen haaveideni yksilön. Tämähän menikin vaikeammaksi kuin luulin! Mutta en jaksa stressata, niin monta ruksia olen kuitenkin jo saanut vetää tehtävälistaan että eiköhän se hääpukukin jostain putkahda esille!

Mulla on niin paljon kaikkea muutakin ihanaa kerrottavaa mutta täytyy jättää vähän toisiinkin postauksiin kirjoiteltavaa. Mutta hyvällä mallilla on asiat ainakin mun mielestäni, stressi on vähentynyt hurjasti viime viikkoina jokaisen varmistuksen myötä. Mun ei siis tarvitse muuttua Bridezillaksi! Hei ainiin, moni kyseli millä nimellä mua voi seurata Pinterestissä! Olen siellä samalla nimellä kuin Instagramissakin eli iinalaura.  Mulla tosin on siellä vasta yksi board koska olen vasta hääjärjestelyiden myötä oppinut Pinterestin käyttäjäksi! Mutta pinnailen kokoajan lisää.

Nyt mä siirryn takaisin Pinterestin ihmemaahan etsimään hääkuva- ja pukuinspiraatiota, ihanaa iltaa kaikille♥

Tässä nyt pari vuotta bloganneena olen tutustunut äärimmäisen surulliseen ilmiöön aina kirjoittaessani meidän rakkaudestamme ja onnestamme; onnettomiin suomalaisiin. Onnettomiin suomalaisiin, jotka eivät kykene ymmärtämään sellaista asiaa kuin onnellinen ja tyydyttävä elämä. Mukava, arki ilman ylenmääräistä riitelyä, toimiva parisuhde ja helpot lapset. Milloin onnesta tuli urbaanilegendaa ja mukavasta elämästä ilman sen suurempia draamoja valhetta?

Mun mielestä on todella surullista, että monien mielestä onnettomuus on nykyään perusoletus elämälle ja onnellisuus on jotakin jota ei edes uskalleta tavoitella. Ihmiset vellovat omassa kurjuudessaan samalla ajatellen että kaikki onnelliset ihmiset ovat joko a)valhetta ja harhakuvitelmaa b)sairaita mieleltään tai c)jotain mitä itse ei voi saavuttaa mitenkään. Miksi näin on? Onko suomalaisista oikeasti tullut tuollaisia luovuttajia jotka piipittävät tietokoneen näytön takana bloggaajille kuinka heidän elämänsä ei oikeasti voi olla kivaa ”koska mun kaveripariskuntakin erosi kun ne ei koskaan riidelleet”?

Mä en ole siinä mielessä perinteinen suomalainen että en usko sanontaan kell’ onni on, se onnen kätkeköön. Mun mielestä onnellisuuttaan saa tuoda esille, ja samalla toivottavasti levittää hyvää mieltä muillekin. Ehkä onnen kätkemisen taustalla on joskus ennenmuinoin ainakin ollut pelko siitä että jos oman onnensa tuo esille, joku yrittää ottaa sen pois. Mä en usko tuohonkaan, mä uskon että kun oikeasti löytää elämässään onnen, sitä ei kukaan tarkoituksella voi ottaa pois tai muuten onni ei ole ollut aitoa. Tästä syystä mä myös kerron avoimesti meidän parisuhteesta, perhearjesta ja hääsuunnitelmista. Mä olen onnellinen ja ylpeä.

Se että elämä on mukavaa, antoisaa ja rakkaudentäyteistä ei tarkoita että mä paskoisin sateenkaaria ja olisin päästäni sekaisin, se tarkoittaa vain sitä että mä olen tehnyt elämässäni oikeita valintoja jotka tekevät mut onnelliseksi. Valinnoistahan kaikessa on loppujenlopuksi kysymys. Teetkö itsesi ja läheisten kannalta oikeita valintoja ja päädyt elämään tavoittelemaasi elämää, vai valitsetko väärin. Se että joskus tekee virheitä eli valitsee väärin, ei haittaa, kukapa meistä ei niin joskus tekisi. Mutta jos hukkaa kunnianhimonsa ja lakkaa tavoittelemasta haaveitaan virheen takia on vain typerä luovuttaja. Aina on mahdollisuuksia ja aina voi saavuttaa haluamansa.

Onni ei ole ”sitten kun”, onni on tässä ja nyt. Mä en ole saavuttanut vielä puoliakaan haaveistani, mutta elän silti onnellisempaa ja ihanampaa elämää kuin koskaan olisin voinut odottaa. Onnesta pitää osata nauttia, pitää elää hetkessä eikä sitkutella. Jos ikuisesti ajattelee olevansa onnellinen ”sitten kun”, voi menettää jotain todella arvokasta ja hukata mahdollisuuden onneen. Mä olen myös sitä mieltä, että onni ei ole koskaan valmis. Jos mulla olisi kaikki mitä mä haluan, mä en olisi onnellinen. Mä tarvitsen haaveita, joiden eteen tehdä töitä ja joiden avulla voin kehittyä paremmaksi ihmiseksi, ystäväksi, äidiksi ja puolisoksi.

Mä olen positiivinen realisti, en haahuile pilvilinnoissa enkä tavoittele järjettömiä asioita mutta uskallan uskoa unelmiini ja yritän nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa. Kun suunnitelmat muuttuvat, on osattava löytää asioiden hyvät puolet sen sijaan että menisi sekaisin ja peruisi koko homman. Kaikkia mun positiivisuuteni ei miellytä, monia se saattaa ärsyttääkin mutta suosittelen kaikkia kokeilemaan. Sen sijaan että valitat ja mässäilet kurjuudellasi, ajattele mitä voit hyötyä ja oppia kokemuksistasi. Mä olen 14-17 -vuotiaana hoitanut yli kolme vuotta koulun ohessa yksin mun äitiä joka makasi sängyssä sairauden pakottamana, liikuntakyvyttömänä ja masentuneena.

Mä en silti lannistunut vaan opettelin laittamaan ruokaa, käymään kaupassa ja huolehtimaan arjesta. Mä oon nykyään perheenäitinä enemmän kuin onnellinen siitä että opin nuo taidot jo silloin. Vaikka silloin oli rankkaa ja olen kipuillut omat teini-iän sekoiluni tuon jälkeen, en silti missään vaiheessa lannistunut ja lakannut tavoittelemasta unelmiani. Mä valmistuin ylioppilaaksi, vieläpä ajallaan, hain haluamaani kouluun ja muutin takaisin juurilleni Helsinkiin kuten olin haaveillutkin. Kun mä sitten tapasin Oton meni kaikki vielä paremmin kuin olisin ikinä osannut kuvitellakaan.

Mitä mun blogin kirjoittamiseeni tulee, mä kerron meidän lapsiperhearjesta sellaisena kuin se on. Koskaan en valehtele, väritä tai keksi tarinoita, mutta paljon jätän myös kertomatta. Usein jätän kertomatta ne kaatuneet maitomukilliset, vessanmatolle väärinpäin tippuneen käytetyn vaipan ja aamupäivällä lipaston kulmaan kolahtaneen varpaan, koska ne eivät ole asioita joita koen tarpeelliseksi kertoa tai haluan muistaa meidän elämästä. Mun blogi on jo pian kaksi ja puoli vuotta ollut positiivinen hyvänmielen blogi johon ainakin suurin osa lukijoista kertomansa mukaan tulee hakemaan piristystä, hyvää fiilistä ja inspiraatiota. Ne jotka hakevat inhorealismia kakkavaipoista ja valitusta paskasta seksielämästä voivat suunnata johonkin toiseen osoitteeseen, koska ne eivät ole mua eivätkä ne tule koskaan kuulumaan blogini aiherepertuaariin.

Yhteenvetona, olkaa onnellisia, tai jos ette ole niin antakaa ainakin meidän olla, eiks vaan!

PS: Kuvissa onnellinen tyttäreni Tiara joka on oppinut laskemaan liukumäestä aivan itse.