Helsingissä hiihtolomat on aina jo viikolla 8, mikä tulee aina yllättävän nopeasti joululoman jälkeen. Mutta se ei ole ollenkaan huono homma, päin vastoin. Ihanaa kun saadaan olla koko perhe yhdessä. Oton opintovapaata on takana jo parisen viikkoa, mutta sen alkaa kunnolla tajuta vasta nyt, kun juhlahärdellit ovat ohitse. Rennolla meiningillä tai ei, niin juhlissa on aina järjesteltävää, ja kahdet juhlat peräkkäisinä viikonloppuina vaativat hommia etukäteen. Nyt aletaan päästä oikeasti siihen, että iltaisin voi rentoutua ja istua vaikka sohvalla. Se tuntuu aika kivalta, vaikka vieläkin on vähän sellainen olo siinä ilman mitään tekemistä illalla istuskellessa, että ”onkohan tämä nyt ihan ok ja pitäisiköhän ennemmin tehdä kuitenkin vähän töitä varastoon”. Ei tarvitse!

Me haluttiin hiihtolomalla irtautua oikein kunnolla ja lähdettiinkin tänään kohti Oulua. Tiedossa on siis monta päivää rakkaita tyyppejä, ulkoilua ja Oulua, BEST! Majoitutaan taas perinteisesti mun tädin luona, mikä on ihan parasta. Mukaan Ouluun otettiin jättimäinen säkillinen karkkia, sillä oltiin tällä viikolla katsomassa Oton pikkusiskon penkkareita. Lapset saivat aivan älyttömän karkkisaaliin, kun sattuivat olemaan juuri sen rekan kohdalla ainoita mukuloita. Mukavaa kun oli tuliaisia vietävänä.

Oulussa meillä on suunnitelmissa kavereiden ja suvun tapaamisen lisäksi ainakin luistella paljon läheisellä luistelukentällä (otettiin luistimet x5 mukaan). Lisäksi ajateltiin käydä tsekkaamassa uusi Risto Räppääjä & Pullistelija -elokuva. Ootteko käyneet jo katsomassa? Oliko hyvä? Mietittiin myös, että pitäisi käydä lasten kanssa Oulun Edenissä uimassa. Mä oon käynyt siellä viimeksi joskus teini-ikäisenä varmaan ja Otto ei ikinä, eikä meidän lapsetkaan. Olisi varmaan hauskaa käydä siellä pulikoimassa, kun meidän lapset niin kovasti tykkäävät uida ja ovat saaneet meidät vanhemmatkin innostumaan. Sitten mietittiin myös, että voitaisiin käydä tsekkaamassa Nallikarin Talvikylä, siellä olisi varmasti huikeita elämyksiä lapsille! Luin ainakin, että siellä on poroja, rekikyytiä ja tuubimäki (what, mikä se on?). Kuulostaa ainakin tosi hauskalta mun mielestä.

Hirveästi olisi kaikkea jännää tekemistä, vaikka ei se hiihtoloma nyt ihan niin pitkä olekaan. Katsotaan mitä kaikkea jaksetaan tehdä, mulle ihan ykköstärkeintä on kuitenkin nähdä mahdollisimman paljon ja usein mun pappaa ja muita rakkaita ihmisiä. Ja saunoa mahdollisimman paljon, koska mun tädin luota löytyy kaikkein paras ja lempparein sauna ikinä. Samanlaisen saunan mä toivon löytäväni sieltä meidän unelmien kodista myös sitten joskus. Sauna on mulle niin rakas paikka ja perisuomalaiseen tapaan mullekin on kaikkein helpointa puhua ja avautua siellä. Vaikka olen tosi kova puhumaan muutenkin, niin tuntuu, että saunassa ne kaikkein syvimmätkin ajatukset nousevat pintaan ja tulevat ulos. Se on ihan älyttömän puhdistavaa.

Mä haluan toivottaa ihan hurjan ihanaa hiihtolomaa kaikille, jotka hiihtolomailevat meidän lasten kanssa yhtäaikaa, ja kaikille muille aivan ihanaa viikonloppua <3 

Monilla bloggaajilla on tapana tehdä viikon arkikuva-postauksia esim. vuoden ajan, ja mä tykkään kovasti lukea niitä! Olen joskus miettinyt itsekin, että olisi hauska osallistua, mutta monena vuonna on käynyt niin, että vuotta on kulunut jo kolme viikkoa, kun tajuan, että ”tää olis voinut olla SE vuosi kun kuvaan 52 arkikuvaa vuoden aikana blogiin”. Niin kävi tänäkin vuonna. Mutta jo monen vuoden ajan mä olen tehnyt aina satunnaisesti näitä arkikuvakollaaseja. Näissä olen valinnut isomman kasan ihan vaan randomisti räpsäistyjä kuvia puhelimen muistista. Kuvia, joita en ole koskaan julkaissut missään, enkä ottanut sillä fiiliksellä, että niitä olisin mihinkään laittamassa.

Tänään siis luvassa 15 arkikuvaa puhelimen kätköistä viimeisten viikkojen ajalta!

1. Taapero löysi isosiskon L.O.L-lemmikin aurinkolasit, ja halusi ottaa kaikista meistä yhteiskuvan jossa meillä on ”silmälasit” päässä. Familjen rillipäät tässä hei!

2. Eräänä päivänä hän nukkui maailman suloisimmassa asennossa lattiatyynyllä päiväunia. Oli pakko ihan vaan tuijottaa, miten suloinen voi toinen olla.

3. Prismassa, tää oli ennen kuin Otto leikkasi tukan muutama viikko sitten. Mistä se fiilis tuleekin, että aina kun ollaan keskenään hississä, niin pitää ottaa kuva? Multa löytyy google kuvista varmaan 500 eri hissi-perheselfietä viimeisten 8 vuoden ajalta.

4. Selfie jota en koskaan julkaissut, koska näytin siinä niin väsyneeltä. Ja väsynyt mä olinkin, otin tämän silloin muutama viikko sitten, kun lapset olivat olleet vuorotellen flunssassa ja nukkuneet huonosti, ja itse taisin juuri tämän kuvan ottamisen jälkeen saada sen saman flunssan.

5. Tässä ne samat flunssatyypit sohvalla katsomassa piirrettyjä kainalokkain. Olivat nii hellyyttäviä, että oli pakko ikuistaa.

6. Ulkoilua mielettömän kauniissa talvisäässä. Tämä talvi on ollut kerrassaan upea, ei todellakaan voi valittaa. Uskaltaako edes toivoa, että seuraavatkin vuodenajat jatkuisivat yhtä upeina?

7. Esikoinen lukemassa kirjaa koulun jälkeen. Mäkin luin samoja Lasse-kirjoja pienenä, ja on ollut jotenkin niin hauskaa keskustella samoista hahmoista ja muistella itsekin omia lapsuuden lukutuokioita.

8. Otettiin tää selfie mun ystävän Emmiksen kanssa, kun oltiin kuvaamassa mun hääpäiväbileiden asua Talvipuutarhassa. Emmis keksi, että mennään sinne kuvaamaan, ja se oli kyllä ihan loistava idea!

9. Ja tässä pakollinen hiukset kiinni -selfie ihanan aurinkoisena päivänä. Mä näytän jotenkin ihan eriltä tukka kiinni, mutta se ei ole yhtään huono asia. Olen alkanut oikeastaan tykkäämään siitä, miltä näytän, kun tukka on vaan huolettomasti sutaistu nutturalle niskaan.

10. Tässä oltiin hääpäivän illallisella Oton kanssa kauppakeskus Lauttiksen Pizzeria Lucassa. Oli kyllä hyvät pizzat! Ja ennen kaikkea oli ihanaa viettää hetki aikaa kahdestaan ja keskittyä vain toisiimme.

11. Tässä me oltiin just tultu kotiin Oton kanssa hääpäiväbileiden jälkeisenä päivänä, ja taapero aikoi viettää koko päivän kuulemma mun sylissä. Ja siinä hän aika tiiviisti viettikin aikaa sunnuntaina, mikä oli ihanaa. Kyllä mulle vaan kerkesi tulla yhden yön erossaolon aikana kauhea ikävä vauvelia!

12. Kokeiltiin alkuviikosta somehitiksi noussutta Liemessä-ruokablogin uunifetapastaa, ja olihan se nyt aivan jumalaisen hyvää ja niin helppo valmistaa! Lapsille maistui hyvin myös, kun tein heille aavistuksen vähemmän chilisen version kuin meille.

13. Tässä kuvassa oltiin matkalla Oton pikkusiskon penkkareihin mielettömän aurinkoisessa säässä. Lapset saivat aivan hillittömän karkkisaaliin, kun juuri Oton pikkusiskon rekan edessä ei ollut muita lapsia. Ne karkit riittävätkin sitten loppukevään ja vitsillä sanoinkin lapsille, että ”Jee meidän ei tarvitse ostaa enää ikinä karkkia!”.

14. Oli niin harvinaislaatuinen tilanne, että taapero itse halusi sekä hiuspannan että käsikorun. Oli ihan pakko ikuistaa tämä tilanne, kun hän oli niin suloinen asusteissaan. Yleensä hänelle ei saa laittaa mitään pompuloita tai pinnejä tai pantoja, joten olin vähän hämmentynyt tästä ihanasta toiveesta.

15. Sugarin PR-toimisto lähetti mulle aivan ihania ja suloisia ystävänpäiväkukkia, joiden kanssa oli myös pakko ottaa selfie!

Tästä arkisesta kollaasipostauksesta opin ainakin sen, että mä otan tosi paljon selfieitä, mutta hyvin harvoin laitan niitä mihinkään. Aika harvoin tulee myös katsottua niitä selfieitä puhelimesta, vaikka niitä siellä onkin. Mutta ei kai siitä haittaakaan ole, niitähän voi aina välillä poistella, jos näkyy liikaa omaa naamaa!

Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua kaikille! Nautitaan ennätyslämpimistä säistä! <3 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Venuun, Aallonkodin, Cake O’ Clockin ja Raikastamon kanssa.

Hääpäiväbileet 5v hääpäivänä oli ehkä paras idea ikinä. Meillä oli sellainen kutina, että niistä saattaisi tulla aika hauskat juhlat, mutta ei silti osattu odottaa sellaista tunteiden, ilon ja onnen ja rakkauden räjähdystä joka me lauantaina koettiin. Pää on vieläkin aivan pyörällä lauantaista, ja olo on todellakin vähän samanlainen kuin viisi vuotta sitten samaan aikaan häiden jälkeen. On epätodellisen ihanaa, että meidän ympärillä on tällainen joukko ihmisiä, joka välittää, myötäelää, rakastaa, iloitsee ja haluaa olla mukana meidän elämässä. Sitä ei koskaan saa ottaa itsestäänselvyytenä.

Me kutsuttiin juhliin lähemmäs 40 ihmistä, joista suurin osa onneksi pääsi paikalle tästä vuoden kipeimmästä kuukaudesta huolimatta. Samaa jännättiin myös viisi vuotta sitten, mutta onneksi silloinkin saatiin nauttia juhlapäivästä terveenä. Juhlat olivat vähän niinkuin häiden jatkot. Yhtä ihanat kuin häät, mutta vieläkin rennommat, vaikka eivät meidän häätkään mitkään pönötysjuhlat olleet. Meitä ei jännittänyt tällä kertaa puoliksikaan niin paljon kuin häissä, ja tilaisuudesta oli riisuttu kaikki se virallisuus ja ”hienous”. Keskityttiin vaan nauttimaan, syömään ja pitämään hauskaa.

Otettiin järjestelyiden kanssa aika rennosti, ja käytiin ostamassa viimeiset koristeet vielä lauantaina aamupäivällä. Käytettiin koristeena eucalyptuksen oksia, morsiusharso-kukkaa, kynttilöitä, puukiekkoja (meidän puuhääpäivän mukaan) ja valokuvia. Oltiin kehitetty meidän häissä pöydissä olleiden hääkameroiden kuvat näin viisi vuotta myöhemmin, joista tehtiin koristeköynnös seinälle, ja kaikki saivat käydä katsomassa omia ihania kuviaan. Lisäksi meillä oli ilmapalloilla kirjoitettuna vaan meidän nimet. Tosi simppelit koristelut, joista kuitenkin tuli näyttävät.

Yksi viiden vuoden takaisista bestmaneista ja yksi kaasoista oli auttamassa meitä koko lauantaipäivän ajan, eikä oltaisi kyllä saatu mitään valmiiksi ilman heidän apua. Mun äiti oli päivän meidän lasten kanssa, niin saatiin rauhassa laittaa kaikki valmiiksi. Sekin oli korvaamattoman suuri apu, sillä voi sitä härdelliä heti kun lapset saapuivat juhlapaikalle! Onneksi he olivat itse juhlissa sitten tosi hienosti parin tunnin ajan, ennen kuin lähtivät kotiin nukkumaan mun äidin kanssa, ja me aloitettiin ”aikuisten” juhlaosuus.

Juhlatilana meillä oli upea Aallonkulma keskustassa, Venuu.fi:n  & Aallonkodin kanssa yhteistyössä. Juhlatilassa oli valmiina kaikki astiat niin tarjoiluun, syömiseen kuin ruuanlaittoonkin, mikä helpotti valtavasti. Oli paljon tilaa laittaa kaikki ruuat ja tarjottavat esille, ja juhlien jälkeen meidän ei tarvinnut myöskään siivota, sillä myös siivous kuuluu juhlapakettiin. Kaikki juhlapaikan järjestelyt sujuivat aivan uskomattoman hyvin, ja me saatiin kysyä apua ihan mihin tahansa aina kun tuli jotain mieleen. Juhlien järjestäminen Venuun kautta oli juuri niin stressitöntä kuin toivoinkin, eli mistään ei tarvinnut stressata tai huolehtia. Ollaan aivan älyttömän kiitollisia Venuun Suville sekä koko Aallonkodin mahtavalle henkilökunnalle siitä, että juhlien järjestäminen onnistui näin mukavasti.

Juhlatilan tyyli sopi täydellisesti meidän puuhääpäivään, ja se olikin varmasti suurin syy, miksi pärjäsimme niin vähillä koristeilla. Tilassa oli paljon kaunista puupintaa. Saimme juhlatilan puolesta lainaan myös upean kukkaisen kuvausseinän, jonka edessä kuvattiin ainakin osa vieraista. Tällä kertaa meillä ei ollut valokuvaajia tai videokuvaajia niin kuin häissä, minkä tietysti huomaa näin jälkeenpäin, sillä ei ehditty itsekään koko illan aikana hirveästi keskittymään kuvaamiseen. Onneksi meidän ystävät auttoivat, ja saatiin illasta jonkin verran myös kuvamuistoja ja videoita.

Näytettiin juhlapaikan valkokankaalta meidän häävideo juhlaväelle. Sen katsominen ja sitä seurannut puhe rakkaalta perheenjäseneltä olivat ehkä illan tunteikkaimpia hetkiä, jolloin koko jengi kyynelehti. Etukäteen mietin vähän, että haluaakohan ihmiset edes nähdä videota, mutta sen katsominen yhdessä oli tosi ihana juttu. Suurin osa juhlavieraista oli myös itse mukana videolla, ja kaikista oli tosi hauskaa (ja jännittävää) nähdä se oma osuus. Oli ihana kuulla videon jälkeen monelta, että ”ei se mun puhe ollutkaan niin paha”, hah! Meistä kaikkien puheet ja kaikki muukin olivat hääpäivänä niin tunteikkaita ja ihania, että ei oltu osattu edes ajatella, että joku olisi voinut ajatella jotain muuta.

Meidän juhlat alkoivat klo 17.00 ja me tarjoiltiin niin alkupalat, kevyt ”pääruoka” kuin jälkiruuatkin. Koska mentiin super rennolla meiningillä, meidän pääruokana oli salaattibuffet, joka osoittautui aivan loistavaksi ideaksi. Kaikille eri ruokavalioineen oli paljon sopivaa syötävää, kun kaikki ainesosat olivat omissa kulhoissaan, ja jokainen sai tehdä sellaisen salaatin kun itse halusi. Meillä oli mm. vihreää salaattia, pastaa ja couscousia, paljon eri vihanneksia, rapuja, kanaa ja nyhtökauraa, erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, useampia eri kastikkeita ja patonkeja sekä niin hummuksia kuin tuorejuustojakin.

Alkupalat eli savuporo-rieskarullat ja lohi-ruisnapit ja jälkiruuat eli kakun, cupcaket ja nimikoidut keksit saimme Cake O’Clock -leipomosta Espoosta yhteistyönä, mikä oli aivan lottovoitto! Ei oltu vielä edes ehditty miettimään, että mitä tarjoilemme juhlissa, kun Taisia Cake O’Clockista otti yhteyttä, ja ehdotti yhteistyötä juhlien tiimoilta. Mä kerron tarjottavista ja kokemuksesta enemmän vielä omassa postauksessaan, mutta sen vaan sanon, että kaikki oli aivan super hyvää, ja meidän kakku oli juuri niin näyttävä ja upea kuin toivottiinkin. Kakussa maistui mausteinen banaanikakkupohja sekä ihana raikas mango ja pensasmustikat, juuri meidän toiveiden mukaan. Koristeena oli oikeita kukkia ja ihana kreemi. Aivan älyttömän suuri kiitos Cake O’ Clockille mielettömistä tarjottavista!

Juhlissa oli alkoholittomana vaihtoehtona tarjolla Raikastamolta saatuja Sweet, Bitter & Companyn herkullisia limonadeja. Kirpeä Bitter Lemon greippi-sitruuna limonadi on mun oma henkilökohtainen suosikki, ja Otto taas tykkää eniten Lime Colasta. Molemmat maistuivat vieraille hyvin.

Me leikittiin Oton kanssa juhlissa myös kenkäleikki, joka meiltä jäi häissä leikkimättä. Se oli hauska ja rento ohjelmanumero, josta osan vilautinkin jo Instagram Storiesissa. Leikin jälkeen, vähän ennen kuin vaihdettiin juhlatila yökerhoon, mä pidin morsiamen puheen. Mietin loppuun asti että uskallanko uskallanko. Olin kirjoittanut puheen valmiiksi ja miettinyt tarkkaan mitä halusin sanoa, mutta lopulta se mun kirjoitettu puhe ei tuntunutkaan hyvältä. Sitten pidin puheen ihan extempore.

Ei se vieläkään ollut meidän bestmanien veroinen mestaripuhe, mutta se oli puhe. Ylitin itseni, koska lähestulkoon mikään ei jännitä mua niin paljon kuin ihmisten edessä yksin puhuminen. Olen iloinen, että sain pidettyä sen. Sain sanottua kaikkien ihmisten edessä, kuinka onnellinen olen Otosta ja kuinka paljon mä Ottoa rakastan. En epäile hetkeäkään etteivätkö kaikki olisi sitä tienneet jo entuudestaankin, mutta mulle oli iso juttu sanoa se.

Juhlatilasta piti poistua klo 23, ja me jatkettiin silloin vielä isolla porukalla yökerhoon. Ei oltu Oton kanssa pitkään aikaan käyty missään yökerhossa, muistaakseni viimeksi viime vuoden Inspiration Blog Awardsien jatkoilla huhtikuussa, ja oltiin ihan pihalla, että mihin edes kannattaa mennä. Onneksi vieraat tiesivät paremmin, ja me tanssittiin ihan pikkutunneille saakka! Vielä yökerhossakin ilta oli täynnä halauksia, rakkauden tunnustuksia ja yhdessäoloa. Siis jotenkin vaan niin täydellinen päivä ja ilta alusta loppuun asti, että ei voi kuin olla kiitollinen.

Osa porukasta tuli kaukaa ympäri Suomen meidän juhlien vuoksi ja osa lähempää.  Ne rakkaat ystävät, joiden kanssa on puhuttu kaikesta ja naurettu vedet silmissä jo teinivuosista asti. Perheenjäsenet, joita nähdään usein ja joilta saa pyytää apua ja tukea silloin kun tarvitaan. Sukulaiset, joiden kanssa nähdään usein ja joiden kanssa voi olla kuin kotonaan. Perheystävät, joilta saa vertaistukea ja joiden kanssa vietetään lapsiperheaikaa rennolla meiningillä yhdessä. Kaikki ne ihanat tyypit, joiden kanssa voi olla rennosti oma itsensä, ja joiden elämässä meillä on suuri kunnia olla mukana myös. Me ollaan ihan suunnattoman onnekkaita, kun saadaan olla näin hienojen tyyppien läheisiä. Kiitos heistä jokaiselle <3

Olen myös maailman kiitollisin mun äidille, joka auttoi meitä lasten kanssa niin, että nämä juhlat olivat meille mahdolliset ja lapsilla tuttu ja rakas mummu heidän kanssa. Äiti nyt ei mikään pikkutunneille asti juhlija ole muutenkaan, joten tiesin, että häntä ei haittaa lähteä lasten kanssa juhlista ajoissa kotiin lepäämään, ja uskalsin pyytää sitä jo kauan ennen juhlia. Äiti on paras mummu<3

Meiltä kysyttiin useaan otteeseen, että mitä toivotaan hääpäivälahjaksi. Meillä ei ollut mitään lahjatoiveita, eikä me tarvittu oikein mitään, tai oltu edes ajateltu, että kukaan haluaisi tuoda lahjaa. Siksi me päätettiin Oton kanssa perustaa HelsinkiMissiolle oma hääpäivälahja-keräyslipas. Sinne halukkaat vieraat saivat lahjoittaa haluamansa summan meille hääpäivälahjaksi, ja se raha käytetään yksinäisyyden ehkäisyyn täällä Suomessa. HelsinkiMissio auttaa niin nuoria, lapsiperheitä kuin yksinäisiä vanhuksiakin. Me saatiin oikein mukava summa kasaan, ja tämä oli meistä paras mahdollinen hääpäivälahja. Tuli niin hyvä mieli, että järjestämällä nämä juhlat me pystyttiin vieläpä auttamaan apua tarvitsevia ihmisiä yhdessä vieraiden kanssa.

Ihan mielettömän suuri kiitos vielä kaikille meidän ihanille vieraille näistä juhlista. Ja me todellakin aiotaan pitää myös 10v hääpäiväbileet, niin kuin lauantaina mentiin lupaamaan! Katsotaan mihin se elämä vie seuraavien viiden vuoden aikana! Tämä taisi olla aika kiitosten täyteinen pläjäys, mutta oikeesti! Me ollaan vaan vieläkin niin fiiliksissä lauantaista, ja tullaan varmasti olemaan vielä pitkään.

Vastauksena otsikon kysymykseen, että kannattiko järjestää? No kannatti ehdottomasti. Nämä juhlat toivat juuri sitä valoa ja rakkautta tähän kylmään talveen, jota juuri nyt tarvittiin. Suosittelen rentojen juhlien järjestämistä ihan kaikille ja ihan minkä kunniaksi tahansa!

Kaupallinen yhteistyö: Kampaamopalvelut saatu Salon Pepe Åhmanilta & osa No Nothing -tuotesarjan tuotteista saatu KC Professionalilta.

Kävin viimeksi kampaajalla marraskuun alussa, eli aika tovi tässä kerkesi vierähtää, ja juurikasvuakin oli ehtinyt tulla jo monen sentin verran. Onneksi tämä raidoitettu vaalea väri on sellainen, että melko kauan pystyy antaa kasvamaan ennen kuin alkaa näyttää epäsiistiltä, ainakin mun mielestä. Syy siihen, miksi lykkäsin seuraavaa kampaamokäyntiä, oli ahdistus tuoksuista. Joulun migreeniputken aikaan mielessä kävi jo sellainen ajatus, että olikohan tämä nyt tässä? Että voinko enää koskaan käydä kampaajalla ilman, että saan sieltä migreenin mukaani.

Halusin kuitenkin laittaa hiukset kuntoon ennen meidän hääpäiväbileitä, ja siksi aloin varovaisesti kyselemään luottokampaajaltani Raisalta Salon Pepe Åhmanilta, että onnistuisiko mun toiveiden toteuttaminen täysin tuoksuttomasti. Ja onnistuihan se, onneksi!

Raisa on siirtynyt vasta Salon Pepe Åhmanin ihanaan Lauttiksen liikkeeseen töihin, joten sinne siis tieni vei. Toki kampaamossa oli lisäkseni muitakin asiakkaita, ja heidän hiuksiinsa käytettiin yhtäaikaisesti tuoksullisia tuotteita, joiden tuoksu leijaili vähän myös omaan nenääni. Mulla se raja onneksi kuitenkin toistaiseksi kulkee siinä, että mitään ei laiteta mun hiuksiin tai iholle, tai mun kampaaja ei tuoksu voimakkaasti. Eli se, että parin metrin päässä suihkuteltiin tuoksullista lakkaa ei vaikuttanut mun migreeniin.

Me raidoitettiin mun hiukset, ja vaalennusaineessa ei mitään lisättyä tuoksua onneksi ollut. Lauttiksen Salon Pepe Åhmanilla on käytössä koko KC Professionalin No Nothing -tuotesarja, jossa ei siis nimensä mukaisesti ole mitään ylimääräistä, ei myöskään tuoksua. Kaikilla sarjan tuotteilla on Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus ja siksi ne sopivat kaikkein herkimmillekin. Hoidettiin siis mun hiuksia No Nothing -tuotesarjan tuotteilla, joista sinisellä etiketillä varustetut kosteuttavat tuotteet sopivat turvallisesti myös pidennysten kanssa käytettäväksi.

Olin itse ostanut aiemmin jo kotiin No Nothing -sarjan kuivashampoota kaksi purkkia, sekä vaaleanpunaetikettiset värjättyjen hiusten shampoon ja hoitoaineen. Olen ollut todella tyytyväinen niihin, ja ne ovat olleet mulla käytössä omissa hiuksissa joulusta asti. Sen lisäksi sain nyt kampaamokäynnin yhteydessä testiin No Nothingilta kosteuttavan Moisture -sarjan No nothing Very Sensitive Moisture Shampoon, -hoitoaineen ja hiuksiin jätettävän hoitoaineen, sekä vaaleanpunaisen lämpösuojasuihkeen. Mä koen muuten, että sarjasta löytyy kaikki mahdolliset tuotteet joita kaipaan, mutta yksi toive olisi vielä: tuoksuton seerumi, jota voisi levittää hiusten latvoihin. Seerumit ovat niin helppo ja ihana tapa vähentää pörröisyyttä, että sellainen olisi ihan loistava lisä tähän sarjaan! Pliis KC Professional: tehkää myös tuoksuton hiusseerumi! Ja tietty myös hopeashampoo tuoksuttomana olisi oiva lisä.

Me ei tällä kertaa taitettu mun hiusten vaalennettua sävyä millään, ei edes hopeashampoolla, koska täysin tuoksutonta vaihtoehtoa ei ollut. Onneksi Raisa on niin piinkova ammattilainen, että pelkällä ajalla ja vaalennusseoksen ainesosilla pelaamalla hän sai sävystä juuri tarpeeksi vaalean ja viileän, eikä taittoa edes tarvittu. Olen tosi tyytyväinen tähän lopputulokseen, ja olo raikastui kertaheitolla, kun pitkä juurikasvu vaihtui pirteään vaaleaan.

Onnistuuko käynti tavallisessa kampaamossa tuoksuttomasti?

En voi tietenkään puhua kaikkien kampaamojen puolesta, mutta ainakin Lauttiksen Salon Pepe Åhmanilla onnistuu, mikäli muiden asiakkaiden tuoksulliset tuotteet eivät haittaa. Toki varmasti on myös sellaisia aikoja, että saa olla ainoana asiakkaana kampaamossa (jos valitsee jonkun yleisesti ei niin suositun ajan). Kannattaa ehdottomasti kysyä omalta kampaajalta rohkeasti eri vaihtoehdoista!

Mä iloitsen niin paljon siitä, että tuoksuttomia vaihtoehtoja tulee tuotteisiin koko ajan paljon lisää! Vaikka on toisaalta harmillista luopua monista vanhoista suosikeista, on toisaalta myös jännittävää tutustua uuteen maailmaan. Vaikka ihan kaikkea ei vielä ole saatavilla tuoksuttomana, niin ne kaikkein tärkeimmät jutut löytyy kuitenkin.

ALEKOODI SALON PEPE ÅHMANILLE LAUTTASAAREEN & MIKONKADULLE:

Nyt saatte väri- ja leikkauspaketit 10% alennuksella arkisin klo 10-16 Salon Pepe Åhmanin Lauttiksen ja Mikonkadun liikkeissä koodilla IINA. Alekoodi on voimassa maaliskuun loppuun asti. 

Kiitos jälleen kerran Raisalle ihan super ammattitaidosta, näillä hiuksilla on ihan parasta juhlia viidettä hääpäivää!

Tänään on viisi vuotta siitä kun me mentiin naimisiin ja huomenna on meidän kahdeksas vuosipäivä. Ensimmäisen hääpäivän lähestyessä vuonna 2015 kirjoitin siitä, kuinka rakkaus on tahtomisesta kiinni. Mikään ei ole muuttunut näiden vuosien välillä, sillä tuota postausta lukiessani olisin voinut allekirjoittaa jokaisen sanan myös tänään, neljä vuotta myöhemmin. Tärkeintä parisuhteessa on puhuminen, molemminpuolinen kunnioittaminen ja se, että tahtoo rakastaa toista, tahtoo olla yhdessä ja tahtoo tehdä toiselle hyvää. Jos mahdollista edes, uskon olevani tällä hetkellä vieläkin rakastuneempi kuin sinä päivänä kun sanoimme toisillemme tahdon. Rakkaus kasvaa joka ikinen päivä.

Meidän suhteen tai avioliiton aikana en koskaan ole joutunut arvailemaan Oton tarkoitusperiä. En koskaan ole miettinyt pyytääkö hän jotain minulta vain omaa etuaan ajatellen, tai välittääkö hän oikeasti meistä. En koskaan ole joutunut miettimään valehteleeko hän, tai manipuloiko minua ajattelemaan tai tekemään jotenkin toisin kuin haluaisin. Ei ikinä. Ja tiedän varmuudella, että hänkään ei ole joutunut miettimään näitä asioita minun kohdallani. Näitä kaikkia asioita olen kokenut ennen Ottoa parisuhteessa.

Meille on helppoa miettiä mikä on perheenä ja parina meille parasta. En varmaan edes osaisi miettiä enää, mikä on parasta yksin juuri minulle, koska ajattelen aina ensin, mikä on parasta meille. Enkä haluaisikaan. Punnitsen jokaista ratkaisua meidän koko perheen kannalta, oli se ratkaisu sitten minua varten tai meitä kaikkia varten. Sama toteutuu myös Otolla. Kun molemmat ajattelevat samalla tavalla, ei vahingossakaan käy niin, että vain toisen etu toteutuisi.  Molemmille on yhtä tärkeää, että kummatkin saavat toteuttaa itseään ja tehdä töitä unelmiensa eteen. Molemmille on myös yhtä tärkeää, että perhe ei kärsi unelmien tai itsensä toteuttamisen vuoksi. Perhe on aina ykkönen. Kokemus on opettanut, että tämä toimii meillä parhaiten, ja näin molemmat pääsevät tekemään juuri niitä asioita, joita haluamme tehdä.

Rakkaus asuu niissä pienissä arkisissa hetkissä ja huomion osoituksissa. Halauksissa silloin kun väsyttää. Oton illalla valmiiksi lataamassa kahvinkeittimessä, kun aamulla saan vain painaa nappulaa. Nopeasti huikatussa rakkaudentunnustuksessa tapaamiseen lähtiessä. Toisen valmiiksi tekemässä ruuassa silloin kun ei itse jaksa. Siinä katseessa, joka vaihdetaan, kun ollaan molemmat katsottu 2-vuotiasta luistelemassa ensimmäistä kertaa yksin. Yhteisissä automatkoissa, kun jutellaan arkisista asioista. Pitkissä keskusteluissa saunan lauteilla. Toisen tuomassa rätissä ja ymmärtävässä vilkaisussa, kun jollakin on taas kerran kaatunut maidot. Lämpimässä turvallisessa sylissä, johon voi käpertyä silloin kun pelottaa tai itkettää.

Rakkaus asuu siinä toivossa ja luottamuksessa, joita molemmilta löytyy silloin, kun arjessa ei ole tarpeeksi yhteistä aikaa. Molemmat ovat aina tienneet, että ne ovat vain pieniä hetkiä, vaiheita, jotka menevät ohi, ja sitten saadaan taas olla yhdessä enemmän. Vauvan ensimmäisiä kuukausia tai työmatkaputkia. Kiireisiä viikkoja, flunssia vuoron perään tai täysiä kalenterin ruudukoita. Molemmat ovat aina voineet luottaa siihen, että ne hetket eivät ole ikuisuus, meidän aika tulee vielä. Ja aina se on tullut. Ei koskaan olla päästetty toisiamme karkaamaan liian kauas, vaan ne pienet asiat ovat liimanneet meitä tiiviimmin yhteen silloinkin, kun olemme ehtineet olla ”kahdestaan” vain silloin kun vauva on nukkunut 20min pätkiä rinnalla.

Kahdeksan vuotta ei ole ikuisuus, mutta se on koko meidän aikuisikä. Siinä oppii tuntemaan toisen paremmin kuin omat taskunsa, kun elää elämän suurimmat onnet ja kipeimmät surut yhdessä. Eniten rakkaudesta meille on kuitenkin opettanut arki. Se aivan tavallinen arki, jota eletään yhdessä päivästä toiseen. Me ollaan rakennettu yhdessä sellainen arki, joka tekee meidät onnelliseksi. Sellainen arki, josta ei kaipaa taukoja tai irtiottoja, vaan joka itsessään tuntuu ihanalta ja rakkauden täyteiseltä. Sellainen arki, jossa nauretaan yhdessä niin, että poskiin sattuu. Sellainen arki, jossa käydään yhdessä kaupassa ja jossa molemmat huolehtivat tasapuolisesti siitä ah-niin-ihanasta metatyöstä. Sellainen arki, jossa tunnetaan valtavaa, pakahduttavaa onnea päivästä toiseen, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtuisi. Tavallinen, turvallinen, rakas arki.

Kiitos Otto, että olet mun aviomies, puoliso, kumppani. Kiitos, että jaat sun elämän, arjen ja rakkauden mun kanssa, joka päivä. Hyvää hääpäivää meille ja rakastan sua Otto!