Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Coolstuffin kanssa.

Mä lähdin mukaan tähän Coolstuffin yhteistyökamppikseen jo alkukeväästä, ja koko vuoden Otto odotti, että milloin päästään tekemään tätä. Hän oli jo katsonut pidempään mahtavaa kuularataa, jonka hän halusi päästä rakentamaan. Miehelläni on insinöörigeenit, ja niinpä hän jo pitkään oli haaveillut tästä vempeleestä, jollainen kuulemma olisi ollut ihan paras jo lapsena, mutta hän ei koskaan saanut sellaista.

No nyt sai. Hän sai itselleen SpaceRail -kuularadan, jota hän rakkaudella ja pieteetillä rakensi monen monta iltaa vähän kerrallaan kouluhommien ja töiden ohella, yhdessä meidän lasten kanssa. Ja kun rata vihdoin oli valmis, lapset (ja Otto) olivat aivan fiiliksissä. Onhan se kyllä hauska rata, vaikka ei ehkä ihan ensimmäinen asia, jota lähtisin ostamaan, jos saisin yksin päättää kaiken meidän kodin sisällöstä. Mutta Otto ja lapset ovat viihtyneet sen parissa jo nyt niin monta tuntia, että oli se kyllä sen arvoinen.

Mahtavaa yhteistä tekemistä aikuiselle ja jo vähän isommille lapsille, vaikka sen rakentaminen onkin haastavampaa kuin esim. isojen lasten legosettejen. Kuularata saa kuulemma pysyvän paikan sitten Oton tulevasta ”man cavesta” jota hän innolla suunnittelee, vaikka meillä ei vielä ole sitä uutta kotia. Mutta sinne tämä pääsee sitten paraatipaikalle, kuten niin monet muutkin asiat, joita itse en laittaisi keskelle olohuonetta tai esim. seinälle.

Lisäksi Otto valitsi Coolstuffilta itselleen Wallet Ninjan, eli pienen luottokortin kokoisen ja muotoisen metallisen multityökalun, joka korvaa 18 tavallista työkalua, ja kulkee helposti mukana lompakossa. Siitä saa ruuvarin vaikka kuinka monen kokoiseen eri ruuviin, mutterin kiristimen kuuteen eri kokoiseen mutteriin, älypuhelinständin, pullon avaajan, tölkin avaajan, pakkausveitsen, kirjeveitsen, hedelmänkuorijan ja viivottimen sekä tuumille että senteille. Otto on kokeillut sitä kaikkiin em. tarkoituksiin ja arvatkaa mitä – toimii. Kapistuksen nimi on erittäin kuvaava, se nimittäin tekee jokaisesta omistajastaan oman elämänsä ninjan,tai vähintäänkin MacGyverin. Meistä kumpikaan ei ole mikään kovin taitava remonttireiska, eikä meillä ole hirveän suurta työkaluvarastoa, joten tämä on oikeasti hyödyllinen pieni kapistus.

Kuularadan ja minikokoisen supertyökalun lisäksi Otto halusi itselleen Fidget cuben. Fidget cubessa on tsiljoona nappulaa, rullaa ja nippulaa joita voi naksutella ja räpeltää samalla kun keskittyy johonkin. Yleensä huomaan Oton ottaneen stressikuution käteensä samalla kun hän katselee jotain koulun videoluentoa. Ne ovat usein kuudelta illalla, eli silloin kun me kaikki olemme kotona ja puuhastelemme ja leikimme. Se auttaa Ottoa keskittymään luentoon ja kuuntelemaan, vaikka täällä kotona välillä on muuten hälinää ja häppeninkiä.

Meidän yhteinen valinta kaupasta oli Zenkuru-niskahierontalaite. Kevyt laite on yllättävän tehokas ja miellyttävä hieroja. Syy miksi mä ajattelin kokeilla sitä on, että en tällä hetkellä löydä arjestani aikaa lähteäkseni säännöllisesti hierontaan. Aiemmin Otto pystyi hieromaan mun niskaa tarvittaessa (vaikka ei hänkään ammattilainen ole). Viime vuonna Oton peukaloon tulleen rasitusvamman jälkeen sen voimat ei ole palautunut vieläkään täysin, ja mikäli hän haluaa olla työkykyinen peukalon kanssa, ei sillä kannata ainakaan säännöllisesti hieroa voimalla vaimon hartioita tai niskaa tai mitään muutakaan.

Laite sopii meille molemmille, ja sitä voi niskan ja hartioiden lisäksi käyttää myös esim. selkää ja kaikkia suuria lihasryhmiä. Siinä on erilaisia hierontatoimintoja sekä lämmitys, joka tuntuu aika ihanalta illalla väsyneenä. Meillä on molemmilla aika ajoin niska- ja hartiajumeja, kun molemmat ollaan töiden puolesta paljon koneella.

 

Me saatiin valita muutamia tuotteita Coolstuffin joululahja-valikoimasta, ja viimeinen valintamme oli Fujifilm instax Mini -polaroid-kameran filmit. Coolstuffissa filmipakkaus on muuten melko edullinen, sillä olen suorittanut hintavertailua tässä parin vuoden aikana filmiä aina välillä ostaessani. Polaroid-kuvat on meillä niitä arkikuvia, joita otetaan ihan milloin vaan kuvausolosuhteista välittämättä. Rakastan niitä, niistä tulee mieleen oman lapsuuden paperikuvat. Coolstuffista saa muuten polaroid-filmiä instax Mineihin myös mustavalkoisena, oi!

Coolstuff on kauppa, josta löytyy paljon kaikenlaista. Siellä on monia tuotteita ruuanlaittoon, arjen helpottamiseen ja hauskanpitoon. Coolstuffista löytyy siistejä lautapelejä, tavaroiden gprs-paikantimia (Miksi me ei tilattu sellaisia, Otto?) ja Polaroid-kameroita. Sieltä löytää joululahjan niin äidille, lapsille kuin lemmikillekin, ja vaikka siellä on paljon kaikkea hassua ja yllättävää, siellä on paljon myös kaikkea oikeasti hyödyllistä. Kuten vaikkapa työkaluja, yrttiensäilytysruukku tai langaton latausalusta puhelimelle.

ARVONTA: VOITA COOLSTUFF.FI -LAHJAKORTTI!

Mitä tilaisit joululahjaksi kaverille/perheenjäsenelle/puolisolle tai vaikka itsellesi Coolstuffista? Voit voittaa 30 euron lahjakortin Coolstuffille linkittämällä vastauksesi Coolstuffin sivuilta tämän postauksen kommenttiboksiin, ja jättämällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa on 5.12.2018 asti ja tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille!

Me oltiin eilen koko porukalla katsomassa joulukadun avajaisia. Aluksi luulin, että ei päästä paikalle esikoisen kaverisynttäreiden vuoksi tänä(kään) vuonna. Sitten huomasin, että synttärithän loppuivatkin juuri ennen tapahtuman alkua. Päästiin kuin päästiinkin siis joulukadun avajaisiin muutaman vuoden tauon jälkeen. 2016 mä olin niin loppumetreillä raskaana, että en viitsinyt lähteä silloin väentungokseen. Viime vuonna taas ei haluttu lähteä sinne, kun kuopus oli vielä sen verran pieni. Me mietittiin silloinkin, että väentungoksessa vauvan kanssa ei ole kivaa. Tänä vuonna olin jo ihan varautunut siihen, että ei mennä nytkään, mutta onneksi Otto oli paremmin perillä meidän kalenterista kuin minä.

Nyt kun kuopuskin ymmärtää jo joulupukista, joulusta ja joulukoristeista jotain, oli ihana lähteä sinne yhdessä. Jo aamupäivällä fiilisteltiin tulevia avajaisia lasten kanssa, ihania valoja, joulukoiria ja muita jännittäviä asioita, joita varmasti nähtäisiin. Me oltiin perillä Aleksanterinkadulla vasta siinä klo 16.15, eli vuosien 2012-2015 kokemukseen perustuen juuri sopivaan aikaan. Paraati kun ei koskaan ole Aleksin loppupäässä (vai alku-) ennen sitä. Tultiin paikalle n. viitisen minuuttia ennen paraatin alkua.

Me löydettiin juuri sellainen viiden hengen mentävä aukko eturivistä oikein hyvästä kohdasta katua, ja ihan ensimmäistä kertaa ikinä koskaan meidän eteen ei tunkenut ketään, ja lapset näkivät koko kulkueen. Ihmisiä tuntui olevan yhtä paljon kuin aina ennenkin, mutta jostain syystä me löydettiin joku taikaspotti, jossa kukaan ei käyttänyt kyynärpäitä ja kaikille oli tarpeeksi tilaa. Ihan mieletön kokemus! Tällaisena mä haluaisin kokea joulukadun avajaiset joka vuosi.

Meidän kulkuetta kovasti odottanut kuopus oli nukkunut ensin automatkan ajan, ja sitten hän nukkui koko paraatin alun. Siinä vaiheessa hän kuitenkin heräsi kun mahtavat hevoset kopsuttelivat meidän eteen. Hän heräsi oikein hyvällä tuulella, kun heti ekana sai nähdä hevosia. Se minkä vuoksi mä missasin itse joulupukin kokonaan, enkä saanut hänestä kuvaa, oli kuopuksen haltioitunut ilme hänen nähdessään joulupukin, ilmielävänä ensimmäistä kertaa niin, että hän tajusi siitä jotain.

Hän katsoi joulupukkia niin häkeltyneen innoissaan ettei saanut sanaa suustaan. Ja niinpä mä vain seisoin täysin päinvastaiseen suuntaan tuijottaen kuin kaikki muut: en saanut silmiäni irti meidän ihanasta tyypistä, joka isin sylistä ihaili joulupukkia. Molemmat näyttivät niin onnelliselta ja tyytyväiseltä, että mulla tuli tippa linssiin. Hetki kesti vain muutaman sekunnin, mutta kun mä käännyin takaisin, oli joulupukki rekineen jo kaukana mun silmien tavoittamattomissa.

Mutta oli todellakin sen arvoista. Joulupukkiahan mä voin katsella vaikka jonkun toisen vuoden kuvista, kun se on se just sama tyyppi (heh), ja istuskelee siellä reessä vilkuttamassa ihan samalla tavalla joka vuosi. Mutta tuo hetki tapahtui vain kerran, ja mä näin sen ja sain kokea sen. Uskon, että tämä kuva on mulle tuhat kertaa arvokkaampi muisto kuin mahdollinen heilahtanut kuva joulupukista.

Isommatkin lapset olivat innoissaan kulkueesta, pukista ja joulun tunnelmasta. Ollaan jo monta kertaa ihailtu yhdessä keskustassa jouluvaloja ja jouluikkunoita. He tuntevat sen saman ihanan lämpimän fiiliksen jonka mäkin, kun näen kauniita valoja. Maailman siisteintä odottaa joulua yhdessä heidän (ja meidän minin ja Oton) kanssa. Vasta pukin mentyä jo kauas, taapero sai sanottua ”MINÄ NÄIN SEN! SE OLI LOULU-PUKKI!”

Olitteko te katsomassa joulukadun avajaisia Aleksanterinkadulla, tai omassa kaupungissanne?

Helmikuussa meidän arki muuttuu jälleen, sillä Otto aloittaa opintovapaan. Ja me ei enää maltettaisi odottaa sitä! Siitä tulee niin ihanaa, kun saadaan olla joka päivä yhdessä. Tämä syksy on ollut todella intensiivinen meidän kahden kokopäivätyön, yhden koulun ja yhden kotihoidossa vielä olevan taaperon kanssa, mutta sumplimalla ollaan selvitty hyvin. Vielä on pari intensiivistä kuukautta jäljellä, ja keväällä helpottaa oikein kunnolla.

Alunperihän me oltiin sillä ajatuksella, kun Otto aloitti monimuoto-opiskelut ammattikorkeassa tänä syksynä päivätyön ohella, että katsotaan miten tämä syksy menee, ja miten me jaksetaan. Toistaiseksi ollaan jaksettu hyvin ja molemmat olemme saaneet hoidettua kaiken mitä pitää. Mutta koska vaihtoehtona on myös, että Otto heittäytyy täysillä opintoihin ja suorittaa ne tiiviimmässä tahdissa, hän päätti itse, että haluaa jäädä opintovapaalle. Samalla meidän arjesta tulee rennompaa, ja se ei haittaa ollenkaan.

Hänellä on mennyt koulussa todella hyvin, ja ala on sellainen, joka häntä on aina kiinnostanut. Musta on ollut ihan mieletöntä seurata Oton opintoja, koska hänestä huokuu kilometrin päähän se, miten innoissaan hän on kaikesta, ja miten kotoisa olo hänellä on juuri noiden opintojen parissa. Olen ihan älyttömän ylpeä Otosta.

Muutama viikko sen jälkeen kun Otto jää opintovapaalle, taapero aloittaa osa-aikaisesti päivähoidossa. Näin me saadaan arkeen paljon enemmän perheaikaa ja paljon vähemmän sumplimista. Taapero aloittaa päivähoidon kolme päivää viikossa, jolloin mulle jää kolme kokonaista työpäivää viikkoon ja Otolle kolme kokonaista päivää opintoihin. Ja loput tunnit saa helposti sumplittua pariin iltaan tai yhteen päivään viikonloppuna, siinä missä tähän asti ollaan kumpikin tehty töitä ja/tai opiskeltu lähes joka ilta ja/tai yö ja viikonlopun molempina päivinä vuorotellen Oton päivätyön lisäksi. Monimuoto-opiskelu on luonteeltaan samanlaista kuin mun työtkin, eli helposti itse aikataulutettavissa.

Otto on näillä näkymin opintovapaalla ainakin 1,5 vuotta, joten meillä on edessä aika ihanat yhteiset ajat. Mä nautin tälläkin hetkellä kaikkein eniten Oton etäpäivistä ja siitä, että saadaan olla yhdessä, vaikka Otto tekeekin töitä. Nautin myös ihan hurjasti Oton puolen vuoden vanhempainvapaasta, jolloin myös saatiin olla yhdessä, vaikka mä teinkin töitä. Nyt edessä on jopa 1,5 vuotta yhteisiä työpäiviä, yhteisiä lounaita, ehkä yhteisiä aamulenkkejä ja arjen askareiden hoitamista yhdessä. Voidaan viedä ja hakea lapsia yhdessä, hoitaa kaikki arjen velvollisuudet yhdessä ja höpötellä yhdessä siinä työnteon ja Oton opiskelun lomassa. Ja lisäksi meillä on pienempien kanssa vielä yhteisiä extra-vapaapäiviäkin, eikä heillä edelleenkään tule olemaan pitkiä hoitopäiviä, kuten ei tähänkään asti ole ollut. Koululainenkin voi halutessaan tulla koulusta kotiin suoraan, eikä mennä iltapäiväkerhoon. Tosin hän itse yleensä haluaa aina mennä sinne.

Opintovapaan voi toki keskeyttää, jos tilanne muuttuukin suuntaan tai toiseen ja Otto haluaakin vaikka palata töihin. Eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja on hyvä pitää kaikki ovet avoinna. Mutta jos kaikki menee kuten on suunniteltu, niin meillä on edessä yhteiset ihanat 1,5 vuotta. Vapautta ja yhteistä aikaa. Vähemmän aikatauluja, enemmän yhdessäoloa.

Mä ymmärrän hyvin, että kaikille ei sovi sellainen, että tehdään puolison kanssa kaikki yhdessä ja työskennelläänkin kotoa käsin yhdessä, mutta meille se sopii. Jotkut tarvitsevat omaa aikaa enemmän ja toiset vähemmän, ja sehän on jokaisen parin oma asia. Me ollaan juuri niitä ihmisiä, jotka haluavat katsella toistensa naamoja vaikka 24/7 kyllästymättä. Vaikka ollaan yhdessä paljon, osataan myös antaa toisillemme omaa tilaa. Me osataan olla ”yhdessä yksin” eli keskittyä rauhassa kummatkin omiin juttuihimme, silti siitä nauttien, että välillä voi heittää toiselle tyhmää läppää tai käydä halaamassa. Ja kummatkin kaikkein mieluiten halutaan työskennellä yhdessä.

Tuleva vuosi on ajatuksena jo niin ihana, että se melkein pelottaa. Voiko niin ihanaa ollakaan? Mutta uskon että voi olla. Aiotaan ottaa ilo irti jokaisesta päivästä ja nauttia täysillä. Tämä on vähän niinkuin Oton vanhempainvapaa 2.0, mutta nyt yhteisen perheajan lisäksi molemmat saavat kaivattua rauhallista työaikaa arkipäiviin ja niihin päivän valoisiin tunteihin iltojen ja öiden sijaan. Ja iltaisin ei tarvitse enää vuorotella, että kumpi touhuaa lasten kanssa ja kumpi tekee töitä, kun se riittää, että tekee hommia hoitopäivinä ja lasten nukkumaanmenon jälkeen. Siitä tulee mahtavaa.

Odotan innolla sitä, että pystyn toivottavasti viemään blogiani ja kaikkia muitakin kanaviani eteenpäin entisestään, kun aikaa on enemmän. Mulla on niin paljon haaveita ja suunnitelmia, jotka ovat vain odottaneet sitä oikeaa hetkeä. Ehkä ensi keväänä on se oikea hetki? Se kuulostaa hyvältä.

Ihanaa iltaa kaikille<3

Jo viime vuonna Otto puhui siitä, kuinka hän haluaisi laittaa sohvan takaisin sille paikalle, jolla se alunperin oli kun muutettiin tähän kotiin kaksi vuotta sitten. Mä kuitenkin vastustin ideaa pitkään, koska se olisi tarkoittanut myös TV:n siirtämistä, ja TV-taso olisi tullut joko kahden suuren taulun eteen, tai meidän lattiasta kattoon asti olevan ikkunan eteen. Meillä oli pitkään TV-tasona korkea Bestå- kaappipari, jonka kanssa telkkari olisi oikeasti peittänyt ikkunaa paljon. Siksi en missään nimessä halunnut vaihtaa järjestystä niin, koska ikkuna on mulle tärkeä ja varsinkin näin pimeään talviaikaan korvaamaton valonlähde. Me kuitenkin vaihdettiin TV-tasoa huomattavasti matalampaan jo viime keväänä, eli se ei aiheuttanut enää samanlaista ongelmaa. En vaan ollut tajunnut sitä, ennen kuin mulla eilen yhtäkkiä välähti. Hieman myöhään joo, tiedän.

Pitkään meillä ollut järjestys alkoi vaan tuntua siltä, että se ei toimi. Kun taaperon lelukaappi oli kaiken keskiössä, lelut olivat aina pitkin koko olohuonetta. Ja esim. jos muu perhe katsoi leffaa, taaperon leikit olivat telkkarin ja sohvan välissä, ja aina kun hän leikki, peitti hän jonkun muun näkymän. Telkkari oli kaukana sohvasta, ja vaikka olkkarissa oli paljon sitä mun kaipaamaan avointa tilaa, sitä ei voinut täysin hyödyntää.

Siinä sohvalla istuskellessani eilen aamulla aloin miettimään, että miten tänne saa edes joulukuusen sitten kun sen aika tulee ensi kuussa. Ei sille ollut mitään paikkaa! Sitten tajusin, että nythän sen matalan TV-tason voi aivan hyvin laittaa ikkunan eteen, eikä se peittäisi juuri mitään. Samalla TV-tason tilalle eteisen seinää vasten voisi laittaa taaperon lelukaapin, jolloin leluille olisi ihan oma nurkka, missä leikit eivät häiritse ketään. Sohvan sai samalla mukavan etäisyyden päähän televisiosta, ja olkkariin tuli sellainen ihanan lämmin ja kotoisa pesämäinen fiilis entisen suuren avoimen tilan sijaan.

Niin me sitten pyöräytettiin olkkari ihan toisin päin, ja nyt tästä tuli ihan loistava. Niin kotoisa tunnelma, ja onhan täällä edelleenkin avointa tilaa, mutta ei liikaa. Tämä järjestys on paljon fiksumpi. Ja jotenkin oli ihanan virkistävää pitkän tauon jälkeen vähän muokata järjestystä. Me ollaan aina oltu Oton kanssa sellaisia huonekalujen pyörittelijöitä, mutta nyt ollaan pitkään oltu ”jumissa” kun ollaan ajateltu, että mitään ei voi tai tarvitse muuttaa. Mutta tämähän oli tosi hyvä ja tarpeellinen muutos. Ihan uusi fiilis, vaikka pidettiin ihan samat huonekalut.

Onneksi aloin miettimään joulukuusen paikkaa. Nyt se tulee ikkunan eteen, television ja lelukaapin väliin. Siinä on sille loistava paikka, missä se ei ole kenenkään tiellä, mutta on kunniakkaasti olohuoneen keskellä. Samalla eilen vaihdettiin vielä olohuoneen verhot. Rakastan meidän vihreitä lehtiverhoja, jotka saavat ehdottomasti tehdä comebackin heti keväällä. Joulukuusen kanssa ne eivät kuitenkaan oikein sovi, varsinkin kun kuusi on vielä suoraan niiden edessä. Siksi vaihdettiin ne Ikean viininpunaisiin samettiverhoihin, jotka tuovat talvista lämpöä ja pehmeyttä, ja sopivat kivasti myös vaaleanpunaiseen seinään ja sohvaan.

Mä olen aivan ihastunut tähän meidän olkkarin uuteen lookiin! Enkä malta odottaa, että saadaan koristella joulu tänne oikein kunnolla. Nyt meillä on vasta hyasintteja ja kynttilöitä, mutta parin viikon päästä saadaan vihdoin koristella joulukuusi. Siitä tulee niin ihanaa.

Mä näytinkin tätä muutosprojektia instagram storiesissa reaaliajassa, ja sain muutaman viestin, että tämä järjestys on todellakin edellistä parempi. Olen samaa mieltä! Joskus se vaan vaatii vähän aikaa, että itse näkee sen, mitä joku muu on nähnyt jo pitkään. Hah, menipä syvälliseksi. Nyt oli puhe vain tästä olohuoneen muutoksesta, mutta toki tämä koskee monia muitakin asioita elämässä. Vanhan olkkarin lookin näkee esim. TÄÄLTÄ.

Nyt meidän olkkari on valmis ottamaan joulun vastaan ja niin olen mäkin! Ihanaa <3 

Pahoittelut siitä, että nyt tulee pukeutumista koskevaa juttua kaksi postausta peräkkäin. Mutta ehkä tämä on sellainen ei-niin-perinteinen pukeutumista koskeva postaus, kun tänään stailaamassa ovat meidän LAPSET. Eilen vietettiin siis Anna lapsesi pukea sinut -päivää jälleen kerran, ja yhden välivuoden jälkeen halusin ehdottomasti taas osallistua siihen. Viime syksynä päivä taisi mennä meiltä ohi, kun oltiin mummuni hautajaisissa, joten oli kiva palata haasteen pariin tänä syksynä vähän iloisemmissa tunnelmissa. Ekan kerran haasteeseen osallistuessa mut stailasi meidän silloin 3-vuotias esikoinen. Tokalla kerralla taas pääsin 5-vuotiaan esikoisen ja silloin 3-vuotiaan keskimmäisen stailaamaksi. Eilen mua pääsi stailaamaan heidän lisäkseen myös meidän kuopus!

Mun mielestä anna lapsesi pukea sinut -päivä on mahtava tapa keikauttaa roolit päälaelleen ja antaa lapsille valta toteuttaa luovuuttaan super hauskalla tavalla. Lapset onnistuvat aina löytämään vaatekaapista sellaisia yhdistelmiä, jotka eivät olisi itselle tulleet mieleen. Usein he myös valitsevat sellaisia vaatteita, joita itse ei niin usein käytä. Musta on tosi mielenkiintoista aina nähdä mikä on heidän mieleensä, ja miten he pukisivat äitinsä jos saisivat päättää. On myös hauska seurata miten valinnat kehittyvät vuosien varrella, vai säilyykö tyyli aina samana, vaikka ikää karttuu.

1. ASU / ESIKOINEN

Ensimmäisen asun stailasi esikoinen. Hän kävi läpi kaikki mun kaapit, ja valitsi ensin vaaleansinisen juhlatopin farkkujen kaveriksi. Sille jakkua etsiessään hän kuitenkin löysi farkkupaidan, ja valitsi sittenkin sen farkuille kaveriksi, koska se kuulemma sopi vielä paremmin. Ja näin pukeuduin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kokofarkkuiseen asuun! Kengiksi hän valitsi ”ihanat pörrökengät” joita hän toiveikkaana sovitti, josko ne olisivat enää vain vähän isot hänelle. Mutta vielä täytyy jalan kasvaa muutama koko, ennen kuin hän pääsee lainailemaan pörrökenkiä.

2. ASU / KESKIMMÄINEN

Keskimmäinen iski ensimmäisenä silmänsä ruutukuvioiseen tunikaan, joka on ehkä mukavin vaate ikinä. Sen kaveriksi hän valitsi kimaltavimmat jutut jotka löysi: glitter-ylipolvensukat, sekä helmikoristeiset vaaleanpunaiset korkokenkäni. Ihan mielettömän hauska asu! En olisi itse keksinyt yhdistää näitä kolmea keskenään, mutta kieltämättä nehän olivat ihan mahtavat yhdessä. Ehkä edelleen vaihtaisin kenkien tilalle tennarit, mutta muuten voisin vaikka hengailla juuri tässä paidassa ja näissä sukissa.

3. ASU / KUOPUS

Mä ensin ajattelin, että kuopus ei varmaan edes ymmärrä jos kysyn, että haluaako hän valita äidille vaatteet. Mutta hän halusi heti tulla mukaan valitsemaan kun kysäisin, ja hän käveli oikein määrätietoisena mun hyllykaapille, ja kiskaisi alas kukkakuvioisen mekon, jossa on olkapäät paljaaksi jättävä kaula-aukko ja hihat. Sen kaveriksi hän valitsi vaaleanpunaisen neuleen, ja ilmoitti ”waau, äiti pukee NÄMÄT!”. Mä sulloin mekon hihat neuleen hihojen sisään ja sain hienot ylimääräiset habat niistä. Mutta siis en kestä, tässä on ekat vaatteet ikinä, jotka meidän taapero on valinnut kenellekään. Pyysin häntä katsomaan mun asua, kun olin pukenut valmiiksi, ja hän sanoi että ”äiti on kaunis! minu vaatteet!”. Ihana!

Mutta siis en kestä kyllä, aivan mahtavia asuja kaikki kolme. Oli ihanaa, että he halusivat kaikki osallistua tähän, jopa taapero. Odotan innolla jo seuraavaa asuhaastetta, ja ennen sitä pitää päästää ainakin lapset meikkaamaan mut, ja tietysti tekemään kampauksia myös.

Mikä asuista oli teidän lemppari? Oletteko te osallistuneet Anna lapsesi pukea sinut -päivään? Millaisia yhdistelmiä teidän lapset ovat kehitelleet?